Niin Paljon Rakkautta

Perjantai ilta ja taas aika etsiä Netflixistä jotain aavistuksen rauhallisempaa ja matalammilla äänillä kuunneltavaa. Tällä kertaa vuorossa oli Niin Paljon Rakkautta niminen Argenttiinalainen lefffa. Leffa on uutta tuotantoa vuodelta 2020 ja pääosassa Adrian Suar, jota kuvataan argenttiinalaisten romanttisten komedioiden kiintotähdeksi. Tällä kertaa näyttelijöissä ei itselleni ollut yhtään tuttua kasvoa, mutta ihan kivasti homma tuntui toimivan. Tosin, pallien leikkauskohdassa näytteleminen meni jotenkin hieman yli, ja sinällään varsin hyvä elokuva hieman lässähti.

Leffan lähtökohdissa oli todella todella paljon mahdollisuuksia ja leffan juonta rakennettiinkin erittäin hyvin. Leffan juoni oli kiinnostava ja vaati paljon keskittymistä, mutta sitten tekijöille on tapahtunut jotain. Onkohan tässä se klassinen, ”tehdäänpä tästä aiheesta joku leffa”-tyyppinen tapaus, eli lähtötilanne on selkeästi tiedossa, mutta ei oikein sitä mitä leffalta sitten oikeasti halutaan. Leffan juonessa oli potentiaalia kaikkeen. Leffasta olisi saanut helposti hyvän kauhuleffan murhaamalla järkyttävällä tavalla Ferron. Leffasta olisi saanut helposti hyvän komedian leikkaamalla Ferron pallit. Leffasta olisi myös saanut hyvän romanttisen komedian päättämällä leffan esimerkiksi kunnon kolmiosuhteeseen, mutta tällä kertaa ilmeisesti haettiin jotain aavistukseen vakavampaa ratkaisua ja leffan loppu oli oikea tylsyyden huipentumana.

Joo kyllähän tämä loppu varmaankin oli se kaikista luonnollisin, mutta silloin leffa olisi kannattanut viedä alusta loppuun samaa rataa. Pallien leikkaaminen ei todellakaan sopinut siihen kuvaan. Koko pallien leikkaamisen episodi oli niin huonosti näytelty että suunniteltu, että valitettavasti vei tällä kertaa pohjan koko hyvältä leffalta.

Leffan aihealue sinällään on hyvinkin mielenkiintoinen. Voisiko tuollainen suoritus ihan oikeasti olla ikinä mahdollinen? Pettämistä, salasuhteita ja kaksoisrooleja on kautta historia ollut vaikka kuinka, mutta 19-vuotta naimisissa ja lapsia toisaalla, ja samaan aikaan toinen perhe ja lapsia yhdeksän vuotta toisaalla on kyllä oltava jo maailman ennätys, jos siihen joku elävässä elämässä pystyy. Ei sinällään, Ferro hoisi kyllä elämäänsä aika tyylillä, vaikkakin itse leffan aikana toiminta tilanteessa oli myös aivan käsittämätöntä. Kuka esimerkiksi oli toisen vaimon kanssa samaan aikaan kaupassa kun soittaa toiselle.

No, mutta olipa kiva taas työviikon päälle joka tapauksessa istua leffan pariin ja ihan vaan olla. Tämän leffan suosituksista en nyt ole ihan varma, katsokaa ja tehkää omat tulkinnat, itse en nyt tästä leffasta kyllä kovinkaan korkeita pistetä anna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s