Santana

Olipas sitä hetki sitten mielenkiintoinen leffa ruudulla. Netflixistä illan ratoksi pienen etsinnän jälkeen löytyi leffa nimeltä Santana, Etelä-Amerikkalainen elokuva vuodelta 2020. Parhaiten tuota leffaa tosiaan kuvaa sana mielenkiintoinen. Toisaalta leffa oli varsin mukavaa toimintaa ja juonikin jotenkin toimi, vaikkakin joitakin isoja aukkoja siihen edelleen jäi. Saattoipa olla tosin nuo aukot ihan tarkoituksellakin jätetty, sillä sen verran kovasti jatko-osaakin tuossa lopussa vihjailtiin.

Leffassa riitti paljon toimintaa ja äänienkin osalta leffa oli aika kivaa kuunneltavaa. Tosin, äänienkin osalta leffa oli varsin mielenkiintoinen. Alapää leffassa oli erittäin hyvin hallussa, mutta sitten toisaalta taas taka ja sivu suuntaan ei leffassa hirveästi annettu. Jotenkin jäi leffasta yleisesti kovin stereomainen fiilis, eli ääntä tuli ja kovaa, mutta tilavaikutelmaa ei juurikaan ollut. Erittäin mielenkiintoisena yksityiskohtana äänien osalta oli lopussa pyörinyt svengaava länkkärimusiikki. Miksikäs ei, kyllähän se kohtaansa sopi, mutta toisaalta leffan kokonaisuuteen ei sitten juurikaan.

Erittäin hyvän leffan vastapainoksi leffaan mahtui muutakin ihmeellistä. Jotenkin leffa sujui varsin mukavasti, kunnes yhtäkkiä leffaa päätettiin ottaa mukaan noita, ja mustaa magiaa. Tämä kohta oli hieman vastaava kuin eiliset pallit, tässäkin leffassa tuli omaan mieleen sellainen pieni tauko, että mitähän hittoa täällä nyt tapahtuu. Tuolla magialla oli kai jotain oleellista tekemistä myös koko leffan lopun kanssa, mutta aivan täysin en sitä nyt kyllä tajunnut. Oliko vika sitten katsojassa vai leffassa, joku muu voi kertoa.

Sanotaanpa muuten vielä pari sanaa tuoleista. Tuoleihin olen edelleen aivan älyttömän tyytyväinen, mutta yksi asia on jälleen noussut esiin, ja tälläkin kertaa positiivisena. Mietin pitkään tuota keinonahkaa tuoleja suunnitellessani, mutta nyt fiilis alkaa kyllä olemaan se, että valinta oli 100% oikein, eikä vain ulkonäön, vaan sen eniten mietityttäneen asian suhteen, eli tuolit eivät kyllä hiosta paljastakaan ihoa vasten, vaan päin vastoin tuntuma on erittäin hyvä. Ja älkää pelätkö, en mä näissä alasti istu, mutta ilman pitkiä housuja useinkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s