Baby Driver

Baby Driver on tullut nähtyä ennenkin, en tosin oikein muista milloin. Joka tapauksessa kotona ja fiilis oli, että leffassa on ainakin varsin hyvät äänet. Tuo olikin se oleellisin syy tämän leffan ostamiseen myös fyysisenä versiona. Eikä tullut kyllä pettymystä tälläkään kertaa. Leffan Atmos-raita on todella loistavaa materiaalia, ihan jopa demomateriaaliksi asti. Leffassa on erittäin painavaa ammuskelua, samoin kuin kunnon revittelyä auton ratissakin. Leffassa sekä subbarit, että tuolit saivat kyllä pistää parastaan ja aivan jäätävän hyvältähän se taas kuulosti. Kaiken muun hyvän lisäksi myös koko repertuaaria käytettiin leffassa varsin hyvin, ääniä tuli sekä ylhäältä, että sivuilta ja takaa. Ääni myös liikkui leffassa erittäin hyvin ja esimerkiksi kohtaus ”päämajassa” jäi mieleen, kun Buddy käveli Baben luota huoneen taakse. Siisti kohtaus.

Leffa on vuodelta 2017 ja monella tapaa uniikki, mutta samalla sekoitus montaa muuta leffa muistuttava. Ansel Elgort Babena on loistava, ja ehdottomasti leffan tähti. Herra esittää nuora Babea vakuuttavasti ja missään vaiheessa ei ole kysymystäkään siitä etteikö herralla olisi homma hallussa. Casting on muutenkin varsin onnistunut, eikä muuta kai voi esimerkiksi Kevin Baconilta odottaakaan.

Juoni leffassa on hyvin suora ja selkeä, ei kuitenkaan missään vaiheessa tippaakaan pitkästyttävä. Juonenkäänteitä riittää sopivasti, ja leffa kyllä pystyy pitämään katsojan hyvin otteessaan, siitäkin huolimatta, että juonen käänteet eivät kovinkaan yllättäviä ole. Voiko tämän sitten katsoa vielä uudelleen, ehdottomasti, vaikka ei nyt ehkä kuitenkaan aivan heti. Voisiko tämän sitten näyttää demona jollekin kaverille, ehdottomasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s