Maanantai iltapäivään tarvittiin tällä kertaa jotain suhteellisen nopeaa, eikä nyt välttämättä kaivattu edes mitään kovinkaan ladattua toimintaa. Päätin siis pitkästä aikaa katsella hieman mitä Apple Storella olisi annettavaa ja .99 sentin leffoista löysin mielenkiintoiselta vaikuttavan leffan Best Man Down. Vaihteeksi siis taas striimattuna jotain hieman vanhempaa materiaalia, tämä leffa siis vuodelta 2012. Justin Longin pääroolissa vetää varsin hyvän roolin, vaikka leffan näyttelijä työ ei sinällään mitään Oscareita tällä kertaa ansaitsekaan. Itseasiassa Addison Timlinin rooli Ramseyna vetää tässä leffassa kyllä pisimmän korren kaikista.

Leffa on sekoitus komediaa ja draamaa, mutta lopulta leffa kuitenkin kääntyy erittäin tunteelliseksi ja vakavaksi. Vaikka leffassa best man kuolee, niin tästä ei kuitenkaan kovinkaan suurta juttua tehdä, vaan tarina kaiken taustalla nousee leffan aikana isommin ja isommin esiin. Mikä on kuolleen miehen tarina, ja miten se kaikki liittyy kaikkiin muihin. Juoni on hyvä ja lopussa myös aika koskettava. Leffa on hyvä, mutta joku siitä kuitenkin jäi puuttumaan. En tiedä oliko kyseessä kovinkaan suuren budjetin leffa ylipäätään, mutta todennäköisesti aika pienellä rahalla on oltu liikkeellä. Juonesta sinällään olisi voinut saada aikaan vielä suuremmankin luokan leffan.

Ääniä tänään ei kuulunut juuri muualta kuin edestä, eikä effekti laatikkoa oltu avattu lainkaan. Eipä tosin pahemmin olisi tarvinnutkaan, mutta olisihan sieltä voinut jotain nostetta leffalle saada. Kuva tälläkin kertaa loistava, kuten kaikessa mitä Apple store ulos antaa. Kiva välipala tähän päivään.