Leffafriikki
-
News of the World
Hieman on ollut tässä kaikenlaista kiirettä, joten leffan pariin ehti tänä viikonloppuna vasta lauantai-illan hämärtyessä. Netflixistä löytyi jälleen heti mielenkiintoinen leffa, jota näytti vielä…
-
Malcolm ja Marie
”I wanna know what love is.. I want you to show me”. Jännä että tämä biisi alkoi tänään leffan aikana soimaan korvamatona, vaikka sillä…
-
The Dig
Tänään en ehtinyt paljon miettimään mitä sitä katsoisi, tai mitä ylipäätään tekisi mieli katsoa. Ajatus ylipäätään leffan katsomisesta tuli hieman yllättäen, ja ensimmäisenä vastaan…
-
Metsäjätti
Nyt on ihan pakko olla rehellinen ja myöntää, ensimmäinen suomalainen elokuva pitkään aikaan mitä oikeasti olen odottanut. Metsäjättiä on kehuttu paljon, mutta toisaalta tämänkin…
-
Palmer
Apple on taas vaihteeksi saanut Apple TV+ -palveluun myös uuden elokuvan, Justin Timberlaken tähdittämän Palmerin. Leffa kertoo entisestä jenkkifutistähdestä, joka on viettänyt viimeiset kaksitoista…
-
Lord of the Rings – Return of the King
Pieni tauko kahden ensimmäisen osan jälkeen, mutta tänään laitettiin vihdoin Lord of the Rings saaga pakettiin kolmannen eli Return of the King leffan merkeissä.…
-
Jäätymispiste
Se on taas työviikko paketissa ja leffan aika. Eipä mennyt tänään paljon aikaa leffan valintaan, sillä Netflix päätti ensimmäiseksi heittää ruutuu taas pitkästä aikaa…
-
The Secret Dare to Dream
Kyllä jokainen mieskin joskin tarvitsee hieman romantiikkaa, ja jos sitä ei muuten saa, niin leffakin voi auttaa pahimpaan hätään. Tänään fiilis oli vähän sellainen,…
-
Anelka – Väärin ymmärretty
Tuli tuossa viikko takaperin katsottua Tony Parkerista kertova Ranskalainen dokumentti, ja ikään kuin jatkoksi sille, tänään vuorossa oli jalkapallotähti Nicolas Anelkasta kertova dokumentti. Jos…
-
Valkoinen Tiikeri
Ompahan ollut taas viikonloppu, erinäisiä keskusteluja vakavista ja vähemmän vakavista asioista käyty suuntaan jos toiseenkin. Onneksi sitä on viikonloppuna kerennyt myös tekemään enemmän ja…