The Dig

Tänään en ehtinyt paljon miettimään mitä sitä katsoisi, tai mitä ylipäätään tekisi mieli katsoa. Ajatus ylipäätään leffan katsomisesta tuli hieman yllättäen, ja ensimmäisenä vastaan tuli the Dig, joka sitten vaikutti heti sen verran mielenkiintoiselta, että tartui oitis siihen kiinni. Eikä mennyt hukkaan, leffa nimittäin osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Yllätyshän tuo sinällään ei ole, sillä kyse tositarinaan perustuvasta elokuvasta.

Elokuvassa siis käsitellään arkeologia kaivauksia, tai ehkä paremminkin yhtä sellaista, joka tapahtuu yksityisen mailla. Naisella on aavistus, että jotain tärkeää on piilossa hänen maillaan, ja lopulta sieltä löytyykin aarre, jota kukaan ei oikein osannut odottaa. Leffa on todella lämmin kertomus rakkaudesta, luopumisesta, unelmista ja ikävä kyllä hieman myös kateudesta, ahneudesta ja petollisuudesta. Tuo lämpö on kuitenkin se sana joka minulle tästä jäi eniten mieleen.

Ralph Fiennes esittää leffassa Basil Brown nimistä kaivajaa, ja tekeekin aivan uskomattoman vakuuttavan ja hienon roolityön. Ehkä nimenomaan tuosta roolista nousee tuo lämpö ja välittäminen. Leffassa on kyllä muitakin hyviä rooleja, mutta Fiennesin tasolle ei kyllä kukaan muu pääse lähellekään. Leffan äänet olivat jälleen Dolby Atmosta, ja mikään ei saa paremmalle tuulelle kuin Netflixin Atmos-raita joka toimii! Tämä oli nyt toinen leffa putkeen, joten jotain on varmasti Netflixin päässä vihdoin korjattu. Tämä todellakin on uutinen ja toivottavasti myös jatkuu näin. Äänistä muuten ei paljon kerrottavaa jäänyt, mutta eipä ollut tämän leffan oleellisin osa muutenkaan.

The Dig sopi tähän perjantai-iltaan täydellisesti ja sai todellakin hyvälle mielelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s