Varkaus on leffan nimi, mutta kaupungista tässä ei puhuta vaan itse teosta. Harvoin on tullut näin huonolla keskittymisellä leffaa katsottua, mutta sattumalta tänään tapahtui niin paljon kaiken laista, että pause nappulaa piti painaa useampaankin kertaan ja vastailla puheluihin leffan välissä. Eli koko leffa tuli kuitenkin siis katsottua, mutta hieman pätkissä ja parin tunnin leffa taisi kestää sellaiset neljä tuntia sitten lopulta. No, sellaista se välillä on.

Varkaus on siis Ruotsisaamelaisista kertova elokuva, jossa saamelaiset yrittävät pitää elämän tapaa ja elantoaan poronkasvattajina hengissä. Tarina on ehkä aika tyypillinen tarina vähämmistöistä, joissa koitetaan taistella hiljaa olemisen ja oikeudenmukaisuuden välimaastossa samalla aiheuttaen sisäistä kismaa siitä pitäisikö olla hiljaa vai puolustaa äänekkäästi etuaan. Leffa perustuu Ann-Helen Laestadiuksen kirjaan Stolen. Elokuvassa nuori saamelaistyttö kasvaa perheensä myötä porojen elämään ja jo pienenä joutuu kohtaamaan silmästä silmään ihmisiä, jotka yrittävät tämän maailman ajaa alas.

Leffa on temmoltaan todella todella hidas, ja vaikka leffa pitkittyi vielä entisestään omista syistäni, niin silti leffa oli aika sellaista leppoisaa odottelua. Joo, tavallaan kaiken aikaa tapahtui paljon, mutta samalla ei oikein mitään. Erin Kristiina Oskal on erittäin, muutkin näyttelijät toimii ihan kivasti, vaikka kyllähän tässä olisi voinut ainakin poliiseilta toivoa hieman lisää uskottavutta sekä näyttelijöiltä että rooleilta. Ennakko-odotuksissa ja kansikuvan perusteella jotenkin myös odotin hieman lisää actionia, mutta sitä ei varsinaisesti tämä hirveästi kuitenkaan tarjonnut, vaan ehkä jopa enemmän draaman puolelle jäätiin tällä kertaa.

Äänistä sen verran, että ihan ok 9.1.6 miksaus näytti olevan, mutta muistin tätä katsoa vain ihan hetken johtuen tosiaan kaikesta muusta säädöstä ja ennen kaikkea siitä, että tässä nyt ei äänellisestikään niin paljon tapahtunut. Ihan siis luokkaa katsottava leffa, etenkin saadakseen hieman käsitystä siitä mitä saamelaisten elämä on.

Mutta, sitten onkin seuraavaksi isojen asioiden vuoro, seuraava päivitys nimittäin onkin sitten jo päivitys numero 800. Aika hurjaa! Ja seuraavana leffana tietysti myös siihen sopiva eeppos, eli jotain aika spessua on tulossa! Instaa jos oot seurannut niin varmaan jo tiedätkin mitä on tulossa, mutta täällä kerron sen vasta myöhemmin.

Sulis 1907, jonka nimi olis kyllä voinut olla myös Sultijelma 1907, mutta kyseessä siis ilmeisesti joka tapauksessa suomennos, sillä nimi näyttäisi alkuperäisenä tai englannin kielisenä ainakin olevan Riot. No, niin tai näin niin kapinasta tässä on kyse ja tapahtumat juontavat juurensa Sultijelmaan, eli kaverien kesken Sulikseen ja vuoteen 1907. Kyseessä ehkä ajankohtaisempi leffa kuin koskaan, nimittäin ainakin Suomessa ammattijärjestöt ovat kovinkin olleet viime aikoina tapelilla ja tässä kuvataan ammattiliikkeen alkuaikoija Norjalaisissa kaivoksissa.

Leffa on hienosti tehty ja antaa hyvin kuvan siitä, että kyseessä ovat sadan vuoden takaiset tapahtumat. Lavastukset ja puvustukset siis ovat varasin mallikkaasti tehty, eikä itse leffassa tositarinaan perustuva muutenkaan mitään valittamista ole. No, vaikka ei ole valittamista, niin ei tämän nyt silti ihan mikään mestariteoskaan silti ollut. Aavistuksen ehkä tylsän puolelle menevää paikallaan junnaavaa tarinan kerrontaa, jossa mikään ei varsinaisesti yllätä. On käänteitä monia, mutta jotenkin hyvin ennalta-arvattavia. Näyttelijät ovat sellaista raffia työmiestä olettaa osaa, ja naiset tietysti hoitamassa ylläpitoa, näinhän se kai tähän aikaan oli tapana.

Kun kuitenkin puhutaan taas tositarinaan perustuvasta leffasta niin ainahan voi kysyä, että mitä tuli opittua? Ammattiliikkeen alkuajoista norjassa minulla ei ollut kyllä mitään tietoa, eikä kyllä siitäkään, että seuraukset ovat näistä tapahtumista laajemmallekin levinneet. Nykyään Suomessa ammattiliikkeet ovat aika vahvoja vaikka niitä jatkuvasti yritetään testata. Suosio ei ole kovinkaan huipussaan duunareidenkaan kesken, mutta siihen asiaan ehkä parhaiten auttaisi peili. Ammattiliikkeet ovat erittäin tärkeitä ja kukaan ei kiistä niiden ansioita, mutta silti yhä useammin ihmiset joudut kysymään, ovatko ammattiliitot oikeasti enää niiden asiakkaita vai itseään varten. Suomalainen hyväveliverkosto on pesiytynyt aika ikävästi myös ammattiliitoihin ja tästä pitäisi kaikessa päästä eroon.

Leffassa kuitenkin oltiin liikkeen alkutaipaleilla ja alkuhan on aina kaikessa vaikeaa. Lopulta siis ihan ok leffa, mutta ei hirveästi kuitenkaan sen enempää. Ääniltäkään tässä ei mitään ihmeellistä ollut joten katsokaa itse jos aihe kiinnostaa, Netflixistä löytyy tämäkin.

En tiedä olenko koskaan lähtenyt leffateatterista näin sanattomana. Olin siis katsomassa leffaa Civil War, joka on saanut paljon hyvin positiivisia arvioita, ja on kerrottu herättävän todella paljon ajatuksia ihan siitä, missä nykypäivänä mennään. Okei, eihän jenkeissä ole menossa sisällissotaa, eikä leffa ole sinänsään totta..Hmm.. Sitten seuraavaksi tulee mieleen tapahtumat vuodelta 2021 ja USA:n demokratian pyhimmän paikan, eli Capitolin valtausyritys. Onkohan nämä leffan tapahtumat sitten kuitenkaan ihan niin kaukana todellisuudesta mitä leffateatterin uumenissa voimme Suomessa ajatella? Pelottavaa, hämmentävää, mutta mikä tässä leffassa veti kaikista hiljaisemmaksi, on leffan ihan uskomattoman aito kuvaus äänineen, tämä leffa tulee kirjaimellisesti iholle!

Leffassa mennään koko ajan fyysisesti hyvin lähelle ihmisiä, ikään kuin kuvattaisiin koko ajan livelähetystä. Keino on tässä todella tehokas, ja vielä kun kuvattavat kohteet ovat monin paikoin oikeasti toiminnan keskikellä, tulee jotenkin todella karmiva fiilis monessakin kohtaa. Silti, on pakko ihmetellä, että kun sodassa ei kuitenkaan kunnioiteta usein ketään eikä mitään, niin mikä ihmeessä saa sotilaan kunnioittamaan toimittajaa? Jos olet valmis tappamaan ja raiskaamaan lapsia ja naisia, niin miksi jätät toimittajan kameran kanssa rauhaan? Tässä varmaan moni sanoo, että toimittaja tuo sotilaan agendaa esiin ja siksi ns toivottu vieras, mutta kyllähän toimittaja kuvaa ja näkee myös kaiken julmuuden ja vääryyden mitä teet. Etenkin juuri tässäkin leffassa hyvänä esimerkkinä, kun toimittajan on koko ajan aivan tappamisen ytimessä.

Ja muuten, oli aika hämmentävä kokemus, pian tämän jälkeen katsoin uutisia, ja siellä aivan samoissa toimittajan vermeissa toimittaja raportoimassa jostain todellisesta sodasta. Veti leffan kyllä aika lähelle. Lisäksi kun leffassa oli vielä äänetkin avain älyttömän taitavasti tehty, niin penkissä istui aika tiukasti. Laukaukset tulivat tavallisessa 5.1 teatterissa todella tarkasti joka suunnasta, ne todellakin kuulostivat aidoilta, vaikka en ehkä aidon aseen ääntä vuoden armeijakokemuksella tunnistakaan. Välillä tunnelmaa luotiin täydellisellä hiljaisuudella, jota harvoin näkee leffoissa. Viimeksi taisi oli First Man tai jotain vastaavaa, jossa vastaavanlaisen hiljaisuuden kokenut ja sekin oli kotona. Joka tapauksessa voin sanoa, että vaikka ei ehkä sellainen leffa jota erityisesti odottaa kotona pian näkevänsä uudelleen, niin kyllä täsäs oli pelkästään äänien puolesta niin paljon hienoja juttuja, että kyllä tämä pitää joskus kotonakin nähdä vielä uudelleen.

Lauantaille löytyikin sitten enemmänkin katsottavaa, mutta valinnaksi lopulta tuli tämä Rebel Moon toinen osa, jonka ensimmäisestä osasta ei itse asiassa ole kovinkaan kauaa ja sen arvio löytyy tästä. Suurin syy valintaan oli nyt ehjä ainakin kesto, eli tämä hieman alle pariin tuntiin vaikutti tähän väliin sopivalta. No, eipä mennyt sekään nyt ihan nappiin, nimittäin ehdin tätä katsoa puolisen tuntia kun piti siirtyä muihin hommiin, ja leffa tuli siis katsottua sunnuntaina loppuun. Muitakin mahdollisuuksia kuitenkin siis olisi ollut, esimerkiksi Netflissä Sulis 1907 ja Jenniferin teko, ja Varkaus jäivät vielä odottamaan. Viikonlopun kovin leffa kuitenkin jäi myös vielä odottamaan alkuviikkoa, eli posti toi hyvinkin mielenkiintoisen ja odotetun Abyss leffan arvioitavaksi, ja vieläpä 4K muodossa. Sen kesto kuitenkin lähes kolme tuntia, joten vielä ei ehtinyt se katsontaan.

Joten, katsontaan siis Rebel Moon ja siitä toinen osa. Ensimmäinen tuli katsottua vuoden vaihteessa kun se Netflixiin saapui ja siitä nyt ei ihan hirveästi jäänyt käteen. Taisin leffaa verrata hieman Creatorin ja Dyyniin sekoitukseksi, jossa äänen ja kuvanlaatu ei ollut kovinkaan korkealla tasolla, mikä oli tietysti iso pettymys, vielä kun otetaan huomioon, että leffa ei muutenkaan paljon tunteita herättänyt. Oliko nyt siis asiat muuttuneet siitä? Oletusarvoisesti voisi ajatella, että kun kaksi leffaa tehty hyvin lähekkäin, olisivat ne aika pitkälti samaa tuotantoa, eikä näin ollen isoa eroa pitäisi olla.

No, jos verrataan kerran Dyyniin, niin sen verran vertaus osuu kohdalleen, että tässäkin tapauksessa tykkäsin toisesta osasta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä, syytä en oikein osaa kuitenkaan sanoa. Leffa ei edelleenkään mene silti suosikkeihin, ihan niin kuin on dyyninkin kanssa. Leffa oli kuitenkin sinällään kivaa katsottavaa, että toimintaa riitti, ja äänien osaltakin kuulosti aika kivalta. Silti, pakko on myös edelleen ihmetellä. Tälläinen, aika kalliltakin vaikuttava leffa, ja äänet tässäkin vain 7.1.4, ja näistäkin viimeisimmässä puhutaan lähinnä vain kahdesta kattokaiuttimesta, jotka nekin vielä kaiken lisäksi vain etummaiset kaksi, josta pääosin tuli vain tunnelmamusiikkia. Katosta ei muuten juurikaan leffassa tullut mitään ja tosiaan front widet pysyi hiljaa koko leffan, mikä on leffan tapahtumiin suhteutettuna aika sääli. Leffan ylivoimasesti parasta antia oli kunnon matalat äänet, jotka jopa striimattuna materiaalina olivat kyllä kivaa kuunneltavaa, etenkin Waveforming toi tähän taas aivan uuden ulottuvuuden. Eli kiva kuunnella, mutta silti paljon olisi voinut olla paremminkin.

Kuvaanlaatua myös hieman ensimmäisen jälkeen kritisioin, en tiedä oliko silloin jotain vikaa esim. striimissä, mutta nyt leffa näytti tosi kivalta. Kuvassa tapahtui paljon, silti kaikki räjähdykset ja valosapelit olivat todella tarkkoja ja värikkäitä. Eikä ainakaan tämä toinen osa ollut edes ihan niin tumma, vaikka eipä tässä nyt hirveästi väriä räjähdyksiä lukuunottamatta hirveästi ollut. Leffa siis menee aika lailla sellaiseen kiva katsoa osastoon, mutta ei missään tapauksessa top listatalle mistään syystä tai muuten suosikkien joukkoon. Uudelleen voisin varmasti katsoa seurassa, yksin ei ehkä tule uudelleen katsottua, vaikka uusia juttuja tästä varmasti voisikin avautua.

Muutakin on tässä viikonloppuna kuitenkin puuhailtu, ja sen vuoksi leffoihinkin jäi hieman vähemmän aikaa. Nimittäin, olkkariin on nyt vihdoin saapumassa pitkään haaveillut Genelecit. Mallin paljastan vasta myöhemmin, mutta aika siistejä juttuja on joka tapauksessa tulossa. Tuota odotellessa tuli kuitenkin valmisteltua olohuonetta hieman uudella ilmeellä, ja nyt olohuoneen yli kymmenen vuotta vanha harmaa 3D paneeli sai väistyä, ja tilalle tuli ”vielä vanhempaa punaista tiiltä”. Punainen tiili on kiehtonut itseäni sisutuksessa ja miksei ulkoseinissäkin jo todella pitkään, nyt sellainen vihdoin tuli sitten sisään. Ja tarkennetaan nyt vielä, eli seinä on siis koristetiilistä verhoiltu, mitään uutta seinään tässä ei olla rakenneltu. Löysin kuitenkin torista hyvin edullisesti juuri tarkalleen sopivan määrän tiiliä, ja näin ollen koko remppa tuli taas maksamaan alle pari sataa euroa. Tälläisestä remppaamista minä tykkään! Niin ja mainitaan vielä loppuun, että tähän mielestäni sopii aivan täydellisesti valkoiset Genelecit, vaikka musta sinällään toimii hyvin tuon seinän kanssa muuten. Lisää tästä kun rahat Geneleceihin kasassa ja ne pääsee Marekilta kotiuttamaan, ehkä jo ensi viikolla?

Perjantaina oli vieraspäivä, eli jos muistatte hiljakkoin tapahtuneen vierailun Loviisassa, niin tällä kertaa oli sitten aika vastavierailun. Nämä on aina kivoja tilaisuuksia, koska omalle setille on hyvin helppoa sokeutua, mutta kun kuuntelemassa on vieraita, voi saada hyvinkin arvokasta palautetta omasta huoneestaan ja sen kehitystarpeista. Tällä kertaa muuten toisena vieraana oli myös sellainen työkaveri, joka on huoneessa vieraillut useamman kerran, mutta ei ole koskaan kuullut Waveformingia käytössä. Ja kyllä, hänkin oli aika yllättynyt kuinka hienolta huone nyt kuulostaa. Keksin muuten taas uuden tavan kuvata tuota ominaisuutta, eli se on kuin laittaisi subbarit kokonaan kiinni, ja sitten aina ainoastaan basson lävähtäessä ne heräisivät kuin salaman iskusta päälle. Ja mitä siis yritän tässä selittää on, se, että Waveforming tekee kokonaisuudesta ihan älyttömän paljon paremman ja selkeämmän, kyse ei missään tapauksessa ole vain subbareista, vaikka korjausta siis pääasiassa tehdään siellä.

No, mutta tulipahan taas katsottua aika iso kattaus demoja, ensin hieman musiikkia ja sen jälkeen sitten muutamia leffoja. Itse pääsin vaihteeksi istumaan hieman sivummassa keskeltä, ja siitäkin saa hyvin hieman erilaista kulmaa sekä ääniin että kuviin. Kokonaisuutena voidaan kuitenkin todeta, että vieraat olivat erittäin tyytyväisiä sekä kuvanlaatuun, että ääniin. Niin, ja hieman tässä tuli myös itse samalla saatua käytännön kokemusta uuden laitteen käytöstä, nimittäin alkuviikosta huoneeseen tai paremminkin siis räkkiin saapui uusi laite, R_volution 8K player nimeltään.

Kerrotaanpa siis muutamalla sanalla mistä tässä on kyse. Eli ennen oli maailmalla sellainen yritys kuin Zappiti, josta moni on varmasti kuullut. Syystä tai toisesta (huhuja liikkuu) tämä kyseinen firma kuitenkin meni tuossa viime vuoden aikana konkurssiin tai suljettiin muista syistä. Olin erityisen kiinnostunut Zappitin tuotteista tuossa pari vuotta sitten kun itse rakentelin tuota omaa NAS-systeemiä. Eli Zappiti oli soitin, joka pystyy sitten NAS:ista noita ripattuja levyjä pyörittämään, ja vielä ehkäpä sitten oleellisempana oli tuo Zappitin oma NAS, jolla levyt sai ripattua suoraan laitteen omaan muistiin. Tämä ajatus kuitenkin lopulta sitten kaatui siihen, että hintaa tuolle laitteelle olisi tullut noin kolmisen tuhatta, ja siihen hintaan ei vielä edes yhtään kovalevyä olisi mukaan saanut. Todella upea laite, mutta tosiaan hinta myös sen mukainen ja tämän vuoksi tähänkin siis rakensin lopulta DIY vaihtoehdon.

No, nyt sitten kun tuo yritys meni konkurssiin, pari sen entistä työntekijää nappasi tuon yrityksen tuotteet itselleen, ja aloitti uuden yrityksen, jonka nimi taitaa olla Let’s Get Physical ja tuotteen nimi siis R_volution. Ensin heiltä tuli Player one, sen jälkeen 4K soitin, ja lopulta nyt siis myös 8K soitin, joka minulle tuli. Mielenkiintoista sinänsä, että Zappitilta oli aikaisemmin myös sellainen kuin Cinema edition, joka on siis modattu versio tästä perussoittimesta, ja sellainen aivan samanlainen on nyt sitten markkinoilla myös tuosta 8K versiosta, hintaa tulee tuhat euroa lisää. Niin, ja löytyyhän sieltä myös tuo NAS-versio, eli käytännössä siis täysin samat tuotteet, mutta eri nimillä.

Itselläni on asiat olleet aika hyvällä mallilla, lopultahan itse päädyin Kodiin, ja se on toiminut varsin hyvin, pieniä bugeja lukuunottamatta. Bugeista tosin sen verran, että olen koko ajan käyttänyt Beta-versiota, eli sikäli ymmärrettävää. Sivu huomautuksena, nyt oli tuo uusin versio saanut myös stabiilin version, saas nähdä toimiiko paremmin kuin betat. Joka tapauksessa varsinaista tarvetta R_Volutionille ei ollut, mutta toki halusin sellaisen testiin kun mahdollisuus tuli. R_Volution player on hieman kuin vastine Invidia Shieldille, mutta siinä on pari juttua hieman erilailla. Ensinnäkin R_Volutionin ”paras” ominaisuus on sen oma softa, jolla niitä leffoja sitten selataan ja katsotaan. Sitä on todella paljon kehuttu, mutta onko se sitten sen arvoinen? Toisaalta, R_Volution ei sisällä Bluray asemaa eikä siinä natiivisti ainakaan toimi myöskään Netflix. Mainittakoon tähän väliin mikä itselleni olisi se suurin toive, se olisi se, että olisi yksi laite joka olisi loistava 4k UHD soitin, sisältäisi Netflixin ja muut striimauspalvelut, ja kaiken tuon saisi ulos helpolla käyttöliittymällä, ja ennen kaikkea parhaalla mahdollisella äänen ja kuvanlaadulla. Sellaista ei ole, eikä ole ilmeisesti edes tulossa. Apple TV, on loistava striimaukseen, mutta siitä ei saa parhaita ääniä, Shield on paras striimaukseen, mutta käyttöliittymä ei ole paras mahdollinen, Panasonic on loistava 4k UHD-soitin, mutta ei niin hyvä Striimaukseen, mitä siis antaa R_Volution lisää?

No, jospa ollaan ihan rehellisiä, niin eipä juuri mitään. R_volution pitää sisällään kovalevynpaikan, johon tarvittaessa saisi vaikka 32gb levyn kiinni, mutta mihin sitä tarvitsee, kun NAS:siin saa samat ominaisuudet, ja tuolla ei kuitenkaan voi niitä ripata, mielummin olisin tuohon paikalle ottanut Bluray-aseman. No, laitteessa pyörii Androit 11, mutta tietenkään lisenssi ei salli Netflixiä, Disney+ ja muut kyllä periaatteessa toimii, toisin niitäkään en oikein saanut vielä toimimaan. Lisäksi on sitten tuo R_volutionin oma R-player softa, joka on siis monille tuttu jo ZAppitista. Vanhoille Zappitin käyttäjille sama softa on tarjolla lisähintaan, tässä se tulee mukana. Käyttöliittymän on hyvin yksikertainen ja kaikki tavallaan toimii. Leffojen saaminen ruudulle on enemmän kuin helppoa ja laite löysi tiedot NAS:sista hyvin helposti. Samoin kaikki Coverartit ja tiedot tuntuivat olevan hyvin saatavilla, ei tarvinnut mitään asetuksia säädellä. Mutta se missä tämä sitten jää pahasti jälkeen, on täysin kivikautinen ulkonäkö, jota ei voi juurikaan edes muokata. Olen heihin ollut yhteydessä ja päivityksiä on tulossa, mutta en varsinaisesti saanut vastausta, että onko tämän oikeasti tarkoitus aina näyttää visuaalisesti näin yksinkertaiselta vai muuttua tulevaisuudessa tähän päivään. Kodissa säätövaraa on todella paljon enemmän ja käyttöliittymän saa näyttämään todella tyylikkäältä, tämä ansteeksi nyt vaan ei ole näyttävä, ei sitten millään. Lisäksi vielä kun puhutaan esim itsellä 144 tuuman ruudusta, ei näistä minikokoisista valikoista saa mitään apua navigointiin. No, valikossa on vaihdettava Theme, katsotaan tuleeko sinne joskus tulevaisuudessa jotain vaihtoehtojakin vaihdettavaksi.

Mutta muuten tuo R_player toimii varsin hyvin, leffat lähtevät pyörimään ja isona erona Kodiin on se, että tästä saa halutessaan myös levyjen valikot esiin. Voit valita lähdetkö pyörittämään leffaa suoraan, vai tsekkaatko esim asetukset ensin. Tekstitykset toimii myös hyvin, ja jos ei löydy levyltä, on ne helppoa etsiä netistä, tämäkin siis toimii. Yhtenä valtavana puutteena verrattuna Kodiin on kuitenkin se, että leffoja ei voi suoraan lähdekansion perusteella jaotella omiin osioihin, eli esim. 4K levyt omaan valikkoon, Blurayt omaan jne. Tämä toimii vain manuaalisesti, mikä on käsittämätön puute. Se iso kysymys nyt kuitenkin on, että tuleeko tämä korvaamaan Kodia tai mitään muutakaan valmiina jo olevaa, sen aika näyttää.

Mutta Gray Man siis tuli uudelleen katsottua ja se tietysti nyt Shieldin kautta, koska R_Volutionissa en Netflixiä ole saanut toimimaan (pitäisi jotekin onnistua) ja Shieldissä pakkaamattomat äänet toisin kuin Apple TV:ssä. Leffa oli juuri niin hyvä kuin muistin ja olin ensimmäisellä katsannolla arvioinut. Ennen kaikkea leffan äänet ovat loistavat, ihan heittämällä demo-materiaalia. Kuvanlaadussakaan ei mitään valittamista, onhan tämä kokonaisuudessaan tosi hieno leffa. Etenkin pointsit siitä, että leffan äänet on todella upeasti leffaa tukevat, ei vain ääniä, vaan vaikka Atmosta käytetään todella hienosti, ei sillä kuitenkaan leikitä, vaan äänet ovat aidot. Myös kuva on sekä laadultaan hyvä, että leffa sisältää muutamia todella hienoja ajoja. Tämän leffan voisi helposti katsoa joskus kolmannenkin kerran, kivaa viihdettä. Sivupaikalta katsottuna leffa oli silti erittäin hyvä, mutta jälleen kerran pitää todeta, että kyllä parhaat äänet saa vain ja ainoastaan yhdestä paikasta. Edestä kaikki kuulostaa hyvältä ja bassot nyt Waveformingin kanssa täydelliseltä myös tässä, mutta kun toinen sivu on korvan vieressä, ei toiselta puolelta ihan hirveästi saa irti. Kiva silti katsella välillä myös sivupaikalta, ja kaiken kaikkiaan todella kiva ilta.

Jotenkin sellainen fiilis, että tämän nimisestä leffasta ole kuullut joskus ennenkin, mutta tästä leffasta ei kyllä ollut tässä kyse, tätä nimittäin en ollut aikaisemmin nähnyt. Kyseessä on nimittäin vuoden 2022 romanttinen musikaali, jossa kaksi toistensa avusta hyötyvää nuorta päättävät mennä naimisiin parin päivän tuntemisen jälkeen. Haluaisin kertoa tästä leffasta niin paljon, mutta yritän tehdä sen niin paljon avaamatta tarinaa kuin mahdollista. Sen verran kuitenkin paljastan jo tässä vaiheessa, että tässä on kyseessä vuoden paras leffa tähän mennessä.

Juonesta siis lyhyesti sen verran, että Cassie Salazar on nuori muusikonalku, joka tekee useaa työtä samaan aikaan kun yrittää selvitä elämässä eteenpäin. Hän työskentelee baarissa, jonne paikalliset sotilaat tulevat juomaan ja etsimään seuraa. Luke Morrow saapuu tähän baariin kavereidensa kanssa juuri ennen komennukselle lähtöä, ja sattumoisin seurueessa on myös Cassien nuoruuden tuttu Frankie. Luke yrittää suostutella Cassieta juttelemaan, mielestäni kuitenkin aika leppoisti, ja leffassa annetaankin ymmärtää, että näiden kahden välillä ei mitään tunteita ole, eikä tule olemaan. No, tämähän on koko leffan idea, mutta itse en sitä täysin kyllä osta, mielestäni tämä on rakkautta ensi silmäyksellä, loistavaa näyttelemistä siis kun tietää mitä tuleman pitää.

Kaksikko päätyy kuitenkin pikaisesti avioliittoon, johtuen molempien taloudellista tarpeista, ei rakkaudesta. Kuten niin usein, niinhän näissä aina käy, että sen jälkeen alkaa kaunis rakkaustarina, jossa kaksi joiden ei pitänyt toisille kuulua, alkavatkin rakastua. Tässä leffassa on kuitenkin jotain niin mielettömän rehellistä, kaunista ja aitoa. Leffa ei todellakaan mene niinkuin aina elokuvissa, vaan tämä menee enemmänkin juuri niin kuin elämässä. Leffaan on viritetty aivan järjetön määrä tunnelmaa ja en muista, koska itse olisi kyynelehtinyt näin voimakkaasti missään leffassa. Tarina on kaunis, uskottava, herkkä, liikuttava ihan kaikin tavoin. Tästä leffasta toisin kuin näistä vastaavista harvemmin, tästä toivoisin näkeväni myös jatko-osan, tätä voisi nimittäin katsoa vielä pitkään. (Wikipedia vihjaa jo jatkosta)

Pari tuntia kuitenkin menee nyt kuin siivillä, eikä vähiten näiden näyttelijöiden vuoksi. Sofia Carson olisi ansainnut tästä leffasta kaikki mahdolliset palkinnot, harvoin näkee mitään vastaavaa. Lauluääni ja kappaleet leffassa ovat sellaisia, että niitä voisi kuunnella vaikka viikko tolkulla uudelleen. Vielä kun ne kuuluvat niin täydellisesti elokuvaan, niin tätä leffaakin voisi katsella uudelleen ja uudelleen. Myös Nicholas Galitzine on erinomainen, ei tosin aivan Carssonin tasoa, mutta loistava pari, vaikka todelliseen elämään, niin uskottavaa tämä esitys oli. Kun kuvaan vielä lisätään isä Jacob Morrown käsittämättömän hieno sivurooli, josta Linden Ashby tekee taidetta, on kaikki enemmän kuin kohdillaan. Niin, ja tähän ei siis tarvittu yhtään ennakkoon eturivin näyttelijää, mikä teki leffasta vieläkin hienomman.

Ja jos nyt jotenkin vielä yritän tätä avata järkevästi, niin leffoissa on usein niin sanottuja Match made in heaven pareja, joiden kohtalon tietää heti. Tässä kuitenkin kehittyvää rakkautta kuvataan maagisen hyvin, juuri tältä rakastuminen kai näyttää, jos sen annetaan kehittyä, eikä mennä suoraan syväänpäähän. Silti, ei mitään liian siirappista, vaan hyvin hyvin tarkasti ja ajatuksella kuvattua elämää, jossa elämän, juonen ja roolien annetaan rauhassa kehittyä ja hautua kohti loppua.

Äänien osalta tämä oli kaunista ja kaikki perustui musiikkiin, mutta se oli sitten sitäkin kauniinpaa. Leffassa ei kaikkia kanavia käytetty ja Atmos Vieweriä en jaksanut edes avata. Leffassa kuva oli hyvin tummaa, eikä missään tapauksessa kirkasta tai kiiltokuvaa, aitoa. Kaikki mikä tässä kuitenkin visuaalisesti annettiin, annettiin isolla kauhalla. Upea upea kokonaisuus, joka ehdottomasti kannattaa nähdä. Ps. Esim Rottentomatoes jota itsekin paljon seuraan ja josta haen vahvistusta haluanko leffaa katsoa, antoi tällä erittäin huonon arvion. Onneksi en katsonut tällä kertaa, sillä olen täysin eri mieltä!

Tuon Scoopin jälkeen piti ottaa hieman enemmän selvää mistä tässä kaikessa olikaan sitten kysymys. Vihjasin tuossa jo edellisessä, että tästä muistaakseni on ihan omakin sarjansa Netflixissä ja näin tosiaan oli, eli neljä osainen sarja, jossa kerrotaan koko tämä Jefferey Epsteinin tarina sieltä alkuajoista, oikeudenkäyntien kautta aina kuolemaan saakka. Epstein siis on kuollut, itsemurha tai jotain muuta, sitä ei ehkä saada koskaan tietää, mutta olin toki tästä jotain kuullut, vaikka muuten tämä tarina ei ollut kyllä millään tavalla tuttu.

Sarjassa tosiaan amerikkalaiseen tapaan avataan tätä tarinaa aina sieltä alkulähteiltä lähtien, ja kerrotaan myös paljon asioita, joiden johdosta asiat olisivat voineet päättyä myös täysin toisin. Valta, on edelleen aika kiva, mutta erityisesti vaarallinen asia tässä maailmassa. Erityisen vaarallista siitä alkaa tulla siinä vaiheessa, kun valta alkaa ylittämään rajoja, ja vallassa oleva alkaa hallita myös niitä, joiden valtaa pitäisi valvoa. On myös aika pelottavaa ajatella, kuin rahalla voi saada käytännössä ihan mitä vaan, ja lopulta kaikki ihmiset, ovat lahjottavissa, roolistaan huolimatta tai välittämättä. Se kaikki mitä tässä sarjassa kerrotaan, ei vaan mitenkään ole mahdollista tapahtua salassa, vaan asioista tietäviä on pakko olla paljon, miksi kukaan ei siis asiaan puutu. On suorastaan käsittämätöntä, että jostain pienestä sanomisesta sinusta voi tulla hylkiö loppuelämäksesi, mutta esimerkiksi yksi nimeltämainitsematon voi edelleen olla jopa suosikki presidentiksi, siitäkin huolimatta, että oma nimi Epsteinin tarinassa nousee useasti esiin.

Sinällään tämä tarina ei ole mikään uskomaton, ja vastaavaa tapahtuu aivan varmasti kaiken aikaa. Kuten tässäkin pitkälti kärsimään joutuneet ovat heikossa asemassa, alaikäisiä, varattomia, perheettömiä jne, ei ole kovinkaan yllättävää, että raha, koulutus ja muut lupaukset vetävät puoleensa. En sano, että yksikään näistä on elämästään oikeasti nauttinut, mutta mitä hävittävää heillä on lopulta ollut. Se, että tippuu yhteiskunnan ulkopuolelle, on aika pelottava ajatus ylipäätään ja kun joku lupaa jotain hyvää, vie se helposti mukanaan. Silti, sairaaksi asia menee viimeistään siinä vaiheessa, kun kiinni jäädessään apua ei saa edes oikeudelta, vaan sekin on ostettavissa.

Dokkari on erittäin mielenkiintoinen ja kyllä tästä hyvin saa käsityksen tapahtumien kulusta. Eikä tämä nyt oikeastaan ihan hirveästi jätä mitään myöskään arvailujen varaan, vaan asia avataan aika hyvin ja perustellusti, aina mikä jää uupumaan, on asian osaisten tunnustukset, joita tuskin tulemme koskaan näkemään. Harmi vaan sinällään, että tarina jää tältä osin nyt kesken, eikä pääsyyllinen tule koskaan asiasta enää kärsimään. Jääkö tämän vuoksi myös kaikki muuta ikuisiksi ajoiksi syyttömiksi, sen aika näyttää. Jos sua nämä aiheet kiinnostaa, niin katso ensin tämä, ja vasta sen jälkeen the Scoop.

Tänään oli taas aika sivistää itseään, onhan sitä toki Prinssi Andrew ja Jeffrey Epstein niminä tuttuja, mutta eipä ole asiaan sen enempää tutustuttua. Epsteinistä itse asiassa taitaa muuten Netflixistä löytyä ihan omakin ohjelma, mutta tällä kertaa Scoop-nimisessä leffassa aiheena oli Prinssi Andrew ja miten Newsnight ohjelman pari naista saivat hänet houkuteltua kameran eteen. Tarina perustuu todellisiin tapahtumiin, mutta sitä on myös dramatisoitu, eli täysin autenttisista tapahtumista ilmeisesti ole kuitenkaan kyse.

Juuri Netflixiin ilmestyneen leffan pääosissa Gillian Andersson ja Billie Piper tekevät huikeat roolit, mutta eipä Rufus Sewell Andrew: na jää tippaakaan heikommaksi, etenkään kun katselin tuon haastattelun Youtubesta leffan jälkeen, ja herra on kuin ilmetty Prinssi Andrew. Leffa on erittäin sujuva paketti, jossa ei mitään ylimääräistä ole tungettu mukaan, vaan leffa on rajattu erittäin hyvin sen asian ympärille, joka tässä haluttiin kertoa. Tosin, oma mielipide on, että tässä leffassa Andrewn haastettelua tässä käsiteltiin jopa hieman silkkihansikkain, todellinen on mielestäni vielä paljon karumpi ja selittää seuraukset paljon paremmin.

Eli jälleen kerran laadukasta dokumenttielokuvaa Netflixistä ja varmaan pitäisi seuraavaksi kaivaa tuo itse Epsteinin tarina jostain esiin. Tämä leffa oli Atmoksena, mutta eipä sitä Atmosta tässä tietenkään hirveästi tarvittu. Mutta Atmoksesta puheenollen, Trinnov tuli ennen tätä elokuvaa taas kalibroitua, eli kolmas kalibrointi Waveformingille. Syynä tähän oikeastaan oli taas sellainen ahaa elämys, että olen pitkään miettinyt miksi subbareista kuuluu etenkin edestä kovaa huminaa kun laitteet laittaa päälle. Ongelmaan en ole oikein löytänyt mitään ratkaisua, toisaalta humina kuuluu äänettömässä huoneessa, mutta ei ole haitannut yhtään itse leffojen aikana, edes äänettömissä kohdissa.

Onhan tätäkin asiaa tullut mietittyä, mutta ratkaisua ei ole löytynyt, edes johtoja vääntelemällä ja uudelleen järjestelemällä. Waveformin ohjeissa ohjeistettiin laittamaan subbarit tai ulkoiset vahvistimet mahdollisimman kovalle, ja rajoittamaan sitten mielummin Trinnovista. En oikeastaan säätänyt Behringereitä yhtään sen kovemmalle kuin aikaisemminkaan, mutta ajattelin piruuttani kokeilla, että mitä tapahtuu, jos säädän ne pienemmälle, ja sieltähän se vastaus löytyi. Hurina poistui käytännössä kokonaan, joten subbarit pienemmälle ja uudelleen kalibroimaan, koko homma uusiksi. Ja kyllä kannatti, sillä taas mentiin paljon parempaan monellakin saralla. Lisäksi, tällä kertaa kaivoin kaapista myös Omnimicin, ja varmistin tulokset. Tulokset kuudelta sattumanvaraisesti valitusta kohdasta huoneesta ovat aika hämmästyttävää luettavaa. Alle 80hz vaste on hyvin hyvin tasainen koko kuuntelu-alueella!

Vuoden 2023 yksi parhaista leffoista, Lapua 1976 tuli nähtyä joskus viime vuoden puolella leffassa ja tykkäsin tuosta leffasta todella paljon. Tuon kirjoituksen voit lukea tästä! Tämän vuoksi ajattelin olla yhteydessä leffan tuotantoon ja sainkin heiltä leffan arviointikappaleen kotiin katsottavaksi. Leffahan ei ole vielä tullut myyntiin, mutta etenkin jos sitä et ole vielä nähnyt, niin leffan saavuttua myyntiin, kannattaa se käydä ehdottomasti heti pelastamassa pois hyllyltä.

Leffa on aika monikerroksinen, harvoin enää nykyään näkee leffoja, joissa samoissa kansissa on näin paljon asiaa sisällään. Leffan oleellisin juttu on toki tuo luotitehtaan räjähdys, joka siis vuonna 1976 jätti Lapualla todella suuren joukon ihmisiä suremaan. Tämä on leffan punainen lanka, ja siinä kunnioitetaan ikäviä tapahtumia todella arvokkaasti. En tiedä kuinka aito tuo tarina räjähdyksestä on, mutta mielestäni leffassa historia kuitenkin nostetaan hienosti framille ja historiaa ja sen uhreja ja sankareita kunnioitetaan alusta loppuun. Pitää muuten tässäkin mainita (taisin mainita viimeksikin), leffan lopussa olevaa Heikki Kinnusen puheosuutta ei leffaa oikein mitenkään voisi paremmin päättää, todella upea osa muutenkin hienoa leffaa.

Mutta, se ei kuitenkaan ole leffassa lainkaan se kaikki. Rakkaustarina, joka on tässäkin leffassa aivan vertaansa vailla. Ensimmäisellä kerralla etenkin Linnea Leinon upea suoritus jäi mieleen, mutta tällä kertaa aivan yhtä suuresti esiin nousi Konsta Laakso. No, näistäkin huolimatta, tätä leffaa ei voi edelleenkään mitenkään sivuuttaa ilman mainintaa Hannu-Pekka Bjorkmanista, Suomen Anthony Hopkins, joka ei osaa tehdä kuin täydellisiä rooleja. Linnea Leinon Kaisalla ei todellakaan ole ollut helppoa, mutta silti hän käsittelee aivan kaikki eri tunteet täydellisen vakuuttavalla tavalla. Helppoa ei ole Konsta Laakson Holmallakaan, ja etenkin tuo lopun pätkä, jossa hän epätoivoisesti Kaisaa etsiin, on kaikessa surullisuudessaan karua katsottavaa. Jokaisen tunteen voi astia syvällä sisimmässään.

Yksi asia mitä tässä leffassa erityisesti odotin kotikatselun osalta oli äänet. Muistaakseni näin tämän Biorexin pienessä salissa ja kehuin ääniä jo silloin paljon. Kyllä, olisin tähänkin, niin kuin jokaiseen leffaan toivonut Atmos ääniä, mutta jopa 5.1 äänillä leffa toimi loistavasti. Harvoin tulee nähtyä 5.1 leffaa, jossa oikeasti tuntuu kuin istuisi itse keskellä palavaa taloa. Leffan äänet on miksattu todella vakuuttavasti, eikä huonoa sanottavaa juurikaan löydy. Pari kertaa etenkin Björkmanin ääni tuli hieman oudosta suunnasta, mutta muuten myös äänen lokaatiot ja pannaukset toimivat hienosti. Tunnelma leffassa oli aivan maaginen, eikä vähiten ihan mielettömän hienon scoren vuoksi. Sain muutenkin sen paketin mukana myös CD:llä, pitääpä löytyy soitin ja laittaa sekin erikseen vielä kuunteluun.

Mutta jos haluat katsoa todella loistavaa leffaa, joka sattuu kaiken lisäksi vielä olemaan kotimainen, niin tässä leffa jota voin lämpimästi suositella. Itsellä tämä nyt löytyy, eikä varmasti jää yhteen katseluun. Tässä on myös leffa, jota voisi hyvällä syyllä esitellä vieraillekin.

Tästä sarjasta ei ole epäselvyyttä tuleeko jossain vaiheessa katsottua vai ei, päivän selvää on koko ajan ollut että se tulee jossain vaiheessa katsottua. Lähinnä ehkä ajankohtaan vaikutti vain se, että odottelin, että koko sarja on katsottavissa. Ensimmäinen osa kausi oli erittäin hyvä, joten odotukset myös toiselle kaudelle olivat toki varsin kovat. Ja kerrottakoon vielä tässä vaiheessa siis sekin, että kirjojahan en ole koskaan itse lukenut, joten sinällään tämä on vain yksi teevee-sarja, enkä voi siis ottaa kantaa siihen onko se tehty uskollisesti kirjalle tai onko se kuinka todenmukainen. Tästähän moni on netissä kommentoinut, koska esim kirjoissa tämä osa tulee ennen edellistä jne.

Leppilampi ja Hautalehto ovat kyllä erittäin täydellinen pari. Edelleen, en tiedä miten hyvin Leppilampi vastaa kirjan Hautalehtoa, mutta ruudulla homma toimii ja sekä Leppilampi että rooli ovat loistavia. Ja kyllähän tässä sarjassa muutenkin roolitukset ovat osuneet enemmän kuin nappiin, ja sarjan edetessä porukan yhtenäisyys ja luonteva yhdessä olo senkun paranee kaiken aikaa. Sarjan hahmot eivät näytä tippaakaan yli näytellyiltä vaan ihan siltä kuin kuvaus voisi olla suoraan joltain paikalliselta poliisiasemalta. Leppilampi oli aivan loistava jo ekalla kaudella, mutta nyt kaikki muut nousevat vieläkin askeleen ylemmäksi ensimmäisestä kaudesta.

Mitä sitten tulee itse juoneen, niin edellisellä kaudella juoni ei ehkä ollut ihan niin helposti avattavissa kuin tällä kertaa. Syyllistä sai ensimmäisellä kaudella ihan oikeasti arvuutella aika paljon pidempään, kun tässä sitä syyllisyyttä tavallaan pedattiin jo aika paljon pidempään. En tarkoita sitä, että loppuratkaisua olisi niinkään arvannut, mutta kyllä syyllinen oli jo aika hyvissä ajoin arvattavissa, mikä ei nyt sinällään kyllä juurikaan haitannut. Muutenhan sarjan on laadukkaasti tehty ja myös Porvoo on enemmän kuin hyvin edustettuna edukseen. Itse asiassa jotenkin tuntui, että Porvoo ja tutut paikat olivat tällä kertaa vielä paljon enemmän kuvissa kuin ensimmäisellä kaudella. Myös tuttuja sisätiloja kuvissa näkyi tällä kertaa paljon enemmän, tai sitten vaan en muista.

Mutta kokonaisuutena siis taas kerran loistava kausi ja jatkoakin varmasti vielä on tulossa ja hyvä niin. Tällä kertaa sarja tuli katsottua vähän siellä sun täällä, eli ensimmäinen jakso telkkarista, mutta ääniongelmien vuoksi piti vaihtaa ensin kännykkään, ja sitten lopulta viimeiset pari jakso tuli katsottua ihan leffahuoneessa isolta ruudulta. Tätä kirjoitellessa on jo taas sunnuntai ilta, joten oliskohan sitä aika lähteä taas poikkeamaan leffassa.