Leffafriikki
-
Frozen 2
Eilen oli vuorossa taas hieman leffaa muksujen kanssa, ja tällä kertaa leffaa etsittiin hieman pidempään. Yhtenä isona syynä tähän oli se, että yllättäen esim.…
-
Army of Thievs
Tätä hetkeä onkin sitten odotettu pitkään, tarkkaan ottaen vähintäänkin siitä lähtien kun Elusivet olivat tilattu ja odottamisen aika oli alkanut. Nyt ne kuitenkin ovat…
-
Red Notice
Onpas ollut viimeaikoina sen verran kiirettä ilmassa, että blogia ei ole ehtinyt päivittämään, mutta toisaalta, myöskään leffoja ei ole juurikaan ehtinyt katsomaan. Yksi joka…
-
Dyyni
Monelle ehkä jopa vuoden odotetuin elokuva, itsellenikin toki kovin odotettu, vaikka leffaa en siis kuitenkaan missään vaiheessa elokuviin asti mennyt katsomaan, siihenkin ehkä toki…
-
Reminiscence
Maanantai ilta ja leffan pariin. Viimeaikaisten kokemusten perusteella ensimmäisenä suunta kohti HBO-max palvelua ja yllättäen sieltä lyötyi tälläkin kertaa varsin mielenkiintoista katsottavaa. Valinta tänään…
-
Space Jam 2
Tänään taas viikonlopun kunniaksi hieman leffailtaa lasten kanssa ja luonnollisesti testissä lapsille sopivat leffat uudesta HBO-Max palvelusta. Ihan kivasti sieltä näyttää vielä leffoja löytyvän…
-
Suicide Squad
Jos sitä haluaa katsoa jotain täysin päätöntä, missä ei ole kirjaimellisesti yhtään mitään järkeä, niin mitä sitä katsoisi? No ainakin Suicide Squad vastaa tähän…
-
Godzilla vs Kong
Tänään olikin sitten varsin mielenkiintoinen kohtaaminen ruudulla, enkä puhu nyt vain Godzillasta ja Kongista, vaan enemmänkin siitä, että twitterissä vastaan tuli eilen sattumalta uutinen…
-
Night Teeth
Eilen tuli katsottua Netflixistä Night Teeth niminen toiminta-vamppyrileffa, joka oli omalla tavallaan leffa, jollaista ei ole tullut katsottua pitkään aikaan. Leffan esittelystä ei varsinaisesti…
-
Ted Lasso kausi 2
Tässä on viime päivät mennyt taas enemmän sarjojen kuin leffojen parissa, ja tänään yksi sellainen tuli taas päätökseen. Ted Lasson ensimmäinen kausi oli täydellinen…