Netflix ja Italialainen Pedon Raivo, siitä on keskiviikko ilta tehty. Leffa on uusi, mutta pyörinyt Netflixissä jo jonkin aikaa. Leffa on Warner Bros yhtiön leffa, joka lähtökohtaisesti pitäisi tarkoittaa jonkinlaista laatua, tai niin ainakin itse oletan. Enkä tämän leffan kannalta ollut kovinkaan väärässä.

Pedon Raivo oli äärettömän hyvä leffa. Leffan juoni ei sinällään eroa paljoakaan monesta muusta leffasta, mutta jotain aivan ainutlaatuista tässä leffassa kuitenkin oli. Leffa oli sen verran hyvä, että kelloa ei tarvinnut katsoa kertaakaan, ja tällä kertaa se pääsikin yllättämään pahasti (hyvästi). En muista koska olisin viimeksi nostanut tuolin pystyyn, taputellut itsekseni hyvän leffan merkiksi ja ollut valmiina laittamaan laitteet kiinni kun tajuan, että hetkinen, eihän tämä leffa vielä loppunutkaan. Näin kuitenkin pääsi käymään. Leffan lopetus olisi ollut älyttömän hyvä jo tuossa vaiheessa, mutta huono se ei ollut nytkään. Yllätys, sitä se erityisesti oli.

Leffan juonen lisäksi nautin tässäkin leffassa kovasti äänistä. Tilavaikutelma oli monessa kohdassa hienoa, ja sen lisäksi bassoa ei säästelty leffassa tippaakaan. Leffan muutamat kohtaukset olivat todella hyvää alapään käyttöä, ja teki leffasta äärettömän mukavan katsoa. Toinen asia äänissä tai musiikissa erityisesti pisti korvaan oli musiikit, jotka ensinnäkin oli erittäin hyvin suunniteltu tukemaan itse leffan tapahtumia, mutta toisaalta myös monessa kohtaan hyvin omanlaatuisia ja pirteitä. Musiikki ikäänkuin vei leffaa erityistehosteiden tavalla jatkuvasti eteenpäin mikä oli aika siistiä.

Loistava leffa, ja ansaitsee kyllä paikan top-listalla vielä näin vuoden loppuun. Suosittelen, oli varsin hyvää toimintaa ja välillä taas vähän erilaista sellaista. Juoni ei ollut mitenkään yllättävä, mutta siitä oli tehty monella tapaa hyvinkin yllättävä.

Erittäin mielenkiintoinen tositapahtumiin perustuva Mosul on kutkutellut Netflixissä jo jonkin aikaa ja tänään löytyi sille sopiva väli. Odotukset leffan suhteen olivat aika korkealla, siitäkin huolimatta, että itse leffan traileri ei tällä kertaa mitään erityisen huikeaa leffaa luvannutkaan. Leffa kertoo Isisin vastaisesta taistelussa Irakissa, joten sikäli tosi tarinaan perustuva tarina lähtökohtaisesti voisi olla erityisen mielenkiintoinen.

Valitettavasti Mosul ei siihen tällä kertaa aivan pystynyt, vaan leffasta jäi lopulta aika vaisu fiilis. Tavallaan leffassahan oli jotain elämää suurempaa, mutta siitäkin huolimatta leffa ei oikein vakuuttanut. Leffa kulki todella pitkään niillä rajoilla, että oliko mitään hajua siitä mistä leffassa oikeasti on kyse. Leffa kulki eteenpäin jotenkin aavistuksen tylsästi, vaikka tapahtumia ja toimintaa oikeastaan koko ajan olikin. Edes loppuratkaisu ei nyt aivan tätä leffaa pelastanut.

Toisaalta toki tämäkin leffa sai jälleen paljon ajattelemisen aihetta. Yhtenä erityisen mileenjäävänä ajatuksena oli se ero mikä vanhoilla ja uusilla sotaleffoilla on. Sota on muuttanyt hyvinkin paljon muotoaan, ennen mentiin ase kädessä mies miestä vastaan, nyt tuntuu että sota on aina sissisotaa näkymätöntä vastustajaa vastaan. Ase kädessä näissäkin toki kuljetaan, mutta tapahtumapaikkoina on usein Lähi-Idän raunioituneet kaupungit, joissa lapset ja aikuiset juoksevat sodan seassa, ja jokainen mies voi olla tappava vihollinen. Kummassa sitten olisin itse halunnut olla osana, aivan sata varmasti en kummassakaan, sota ei siis ikinä ole juhlaa, oli se muodoltaan sitten mitä tahansa.

Törmäsin Criminal-nimiseen leffaan Ebayssä jokusen aikaa sitten, enkä ollut kyseisestä leffasta ennen sitä edes kuullut. Leffa on vuodelta 2016 ja leffan näyttelijäkaarti on kyllä sen verran vankkaa tekoa, että leffasta olisi ehkä pitänyt kyllä kuulla aikaisemminkin. Kevin Costner täysin tunteeton ja omaa toimintaansa hallitsemaan kykenemätön rikollinen, joka kaivetaan vankilasta koekaniiniksi CIA:n salaiseen projektiin, jossa CIA:n agentti on kuollut, mutta hänen aivoistaan tarvitaan vielä tärkeitä tietoja. Aivojen tietoja siirtämään tarvitaan huippulääkäri, jota näyttelee Tommy Lee Jones. Koko operaatiota johtaa sitten Gary Oldman, joten aikamoinen legendojen joukko on tosiaankin saatu kasaan.

Kuulostaako jotenkin tutulta? Jep, näitä on tullut paljon ennenkin, Face Off leffassa vaihdettiin kasvoja, monessa muussa leffassa on yritetty toisen ihmisen aivoja siirtää tavalla tai toisella toiselle ihmiselle. The Rockista leffan alku muistuttaa kovinkin paljon kun Costneria alettiin vankilasta noutamaan ja laitettiin niin sanotusti letti kuntoon. Jotain uutta ja fressiä tässä leffassa kuitenkin on ja jotenkin kaikki toimii paremmin kuin vain halvat kopiot. Leffan juoni on sujuva, eikä vaikuta lainkaan ns. normaalilta ”tehdään nyt jotain kunhan toimintaa on paljon”. Leffan juoni on järkevä ja yllättää monellakin tapaa. Leffassa on muutamia kohtia, jotka eivät oikein täsmää, mutta se ei menoa haittaa. Juoni on erittäin selkeä ja suoraviivainen, mutta ei kuitenkaan liian heppoinen. Toimintaa riittää, mutta sekin on erittäin perusteltua ja hyvällä maulla tehtyä. Tämä ei missään tapauksessa ole mitään John Wickiä, vaikka Costner ajoittain varsin yli-ihmiseltä vaikuttaakin. Kaikki vaan on tässä aika hyvin tasapainossa.

Kokonaisuuden kruunaa erittäin hyvä ääniraita. Leffa on valitettavasti vain 5.1, valitettavasti siksi, että paljon parempaakin olisi voinut olla tarjolla. Siitäkin huolimatta leffaa oli äänienkin puolesta todellinen oli katsella. Subbarit ja butkickerit olivat jatkuvasti tulessa, hyvin aidosti ja oikea-aikaisesti tosin. Puhe leffassa oli erittäin selkeää läpi koko elokuvan mikä miellytti erityisesti sen vuoksi, että leffassa ei ollut tekstitystä. Sitä en kyllä hetkeäkään kaivannutkaan, vaan dialogi läpi koko leffan oli erittäin hyvää ja selkeää.

Kyseessä siis kaiken kaikkiaan loistava leffa, jonka hankkiminen todellakin kannatti. Tämän leffan voi varmasti katsoa vielä uudelleenkin, ehkäpä jopa useamman kerrankin. Itse asiassa aika outo fiilis, sillä tekisi kovasti mieli katsoa leffa uudelleen jo heti tänään, tälläistä fiilistä ei nimittäin kovinkaan usein tule. Top-listalla ollut viime aikoina niin hiljaista, että tämä pitää sinne laittaa!

Leffojen suhteen on ollut viime aikoina hieman hiljaisempaa kun kaikki vapaa-aika on mennyt toisaalla. Onneksi kuitenkin se viikonloppu sieltä jälleen saapui ja pääsi myös leffojen pariin. Perjantai ilta on usein ollut kovinkin haastava päivä katsoa leffaa rankan työviikon päätteeksi. Tämä viikko on ollut oikein yrityisen rankka, sillä viikolla on tullut vietettyä peräti 18 tuntia aikaa lasten kanssa jäällä. Jatkuva luistelu ja liikkeellä olo pikku pakkasessa kuluttaa erityisen paljon virtaa. Tällä kertaa perjantai-illan leffaa ei kuitenkaan onneksi tarvinnut ihan hirveän kauaa etsiä, vaan Netflixin tarjotessa ikivanhaa legendaa oli valinta lopulta helppoa tehdä.

En tiedä onko maailmassa ketään kuka ei olisi joskus kuullut leffasta Basic Instinct. Ja jos on, niin tuo vääryys kannattaa nopeasti korjata. Tämä vuoden 1992 klassikko loistava leffa, vaikka en sitä nyt varsinaisesti mihinkään top listalle olekaan laittamassa. Leffa on kuitenkin aikaansa laadukas ja erittäin intensiivinen psykologinen draama. Leffa on ajalta, jolloin Michael Douglas oli vielä kuuminta mitä Hollywoodilla oli tarjota, vaikkakin tämän leffan näyttelijöistä Sharon Stone taisi olla se joka kaiken huomion sai, eikä suotta. Onhan nainen leffassa upea kuin taideteos, eikä paljasta pintaa arkailla tippaakaan myöskään näyttää. Niin, siitähän tämä leffa ennen kaikkea taitaa olla tunnettu.

Leffa ei kuitenkaan ole vain sitä itseään, vaan kyllä leffassa myös juonella on iso osa ja se on varsin hyvä. Leffa on miellyttävää katsottavaa (myös juonen osalta), eikä parituntinen olisi paljon nopeammin voinut mennä. Leffan olen joskus varmasti nähnyt ennenkin, mutta en kyllä tiedä yhtään kuinka kauan siitä on, enkä sinällään kyllä leffasta ihan hirveästi myöskään muistanut. Kaikin puolin siis loistava leffa perjantai-iltaan.

Uusi leffojakaan ei ole viimeaikoina ihan hirveästi tullut ostettua, mutta eilen tein siihenkin pienen poikkeuksen, ja tein myös yhden ison poikkeuksen leffojen hankintafilosofiaani. En ole vielä toistaiseksi ostanut yhtäkään ns. normaalia UHD-leffaa normaalilla suomalaisella kolmen kympin hinnalla. Se kun nyt vaan minun mielestäni on leffasta aivan liikaa, jos kyseessä ei sitten ole sarja tai useampia leffoja sisältävä boxi. Nyt sellainen kuitenkin oli pakko hankkia, ja perusteluina itselleni ennen kaikkea se, että en ole viimeaikoina leffoihin pahemmin rahaa laittanut, ja tästä leffasta oli aivan välttämättä saatava pohjoismainen versio suomiteksteillä. Leffa taitaa olla myöskin jotakuinkin ainoa leffa vuodelta 2020 joka on itseasiassa aivan pakko hankkia, monestakin syystä. Lisäksi hankinnan perusteluja lisäsi se, että yksi erittäin arvostamani Youtube arvioija Jeff from Films at home alleviivasi sen tosia-asian jonka itsekin tiedostan, tämä leffa on todellakin katsottava usempaan kertaan, jotta sen voi oikeasti ymmärtää. Tiedätkö jo mistä leffasta on kyse?

Vaihteeksi taas suomileffaa, ja tällä kertaa ehkä se toinen hieman enemmän odotettu leffa, joka jossain vaiheessa tuli katsoa. Itunesissa vuokrahinta 3,99 joten lauantai-illan hiljaiseen katseluun sopivaa materiaalia. Leffaa on katsottu leffassa aika paljon, mutta arviot ovat olleet käsittääkseni hyvin kaksijakoisia. Osa on tykännyt, osa ei.

Ennen leffan aloitusta (valintaa) tein taas pienen poikkeuksen normaaliin käytäntöön ja päätin nopeasti hieman selailla minkälaisia arvioita leffa on netissä saanut. Monet olivat arvioineet leffaa etenkin sekavuudesta ja kevyestä juonesta. Näihin kaikkiin on helppoa yhtyä. En löytänyt tästä(kään) leffasta oikein minkäänlaista punaista lankaa ja koko juoni oli jotenkin aivan ilmassa leijuvaa sumua. Leffan juoni ei vaan mielestäni ollut kovinkaan hyvä, jos siinä nyt sellainen oli. Joudun tuossa aamulla itseasiassa ihan jopa miettimään, että katsoinko leffaa vai surffailinko vain puhelimella, mutta ei, kyllä tämä leffa ihan tuli katsottua.

Leffan pääosissa on suomileffan kokeneita konkareita ja eniten tätä leffaa onkin kehuttu näiden rouvien dialogista ja heitoista. Tämä aspekti olikin ehkä itsellenikin se odotetuin osa tätä leffaa, mutta sekin jäi jotenkin hieman valjuksi. Kyllähän vanhoilla rouvilla oli jotain hauskaakin sanottavaa, mutta toisaalta enemmänkin jatkuvaa toistensa nälvimistä kuin oikeasti jotain asiaa. Ei tämäkään osuus siis leffaa ihan pilviin nostanut. Pirjo Lonkan esittämä Maija on sen sijaan leffassa aivan farssi, en tykkää yhtään. Rooli on todella pinnallinen, jota sen varmaan on tarkoituskin, mutta toivoa sopii, että roolit eivät millään tapaa kuvaa Lonkan ja Volasen todellista parisuhdetta (oikeassa elämässä pariskunta). Ilman Maijaa ja synttäreitä tästä leffasta olisi voinut tulla ainakin itselleni jotain paljon parempaa.

Yritystä oli ja paljon hyviä palasia, mutta jotenkin kokonaisuudeksi ei nyt tätäkään leffaa oltu saatu. Itselleni hienoinen pettymys, odotin jotain parempaa. Tulipahan nyt tämänkin katsottua, jotta tietää paremmin missä suomileffassa mennään. Haluan lisää, lisää suomileffaa, lisää laadukasta suomileffaa. Oiskohan jotain rikosdramaa koskaan tulossa?

Hups, tulipahan taas eilen unohdettu kirjoittaa, joten korjataanpa tuo asia nyt. Eli eilen tuli Netflixistä katsottua sellainen uutuus-leffa kuin Hillbilly Elegy. Ja kylläpä muuten lopulta osoittautuikin aika hyväksi leffaksi. Leffassa huonosta perheestä huonoilla korteilla lähtenyt nuorimies yrittää rakentaa omaa elämäänsä lapsuuden haamujen kummitellessa oven takana. Kyseessä on yllätys yllätys tositarinaan perustuva elokuva ja erittäin hyvin tehty sellainen.

Elokuva on hurjan ajankohtainen ja kertoo paljon siitä miten huonoista kotioloista on niin monen ponnistettava. Valitettavasti monella ei ole sitä mummoa, joka sieltä suosta nostaa ylös ja ojentaa oikeaan suuntaa. Leffassa on todella todella paljon hyvää asiaa, toisaalta surullista, mutta toisaalta niin koskettavaa ja toivoa antavaa. Valitettavasti aika monella nykypäivän nuorellakin vastaus toiminnalle koulussa löytyy kotoa.

Leffa herättää todella paljon ajatuksia. Toisaalta saa jotenkin surulliseksi J.D.:n puolesta toisaalta todella iloiseksi. On erittäin hienoa, että nuori pystyy tuollaisista lähtökohdista hyppäämään pois, mutta toisaalta myös aika surullista, kuin pitkäaikaiset haavat ja vastuun omat vanhemmat voivat aiheuttaa. Leffa saa myös miettimään paljon mikä on tapa, jolla J.D. pitäisi toimia, mielestäni hän kuitenkin lopussa toimii täysin oikein, ja on myös loppu teksteistä todella hienoa huomata kuinka nuo päätökset lopulta kantavat hedelmää monellakin kantilla.

Erittäin hieno leffa ja hienoa, että tästä tarinasta ollaan tehty elokuva. Aihe on varmasti monelle arka, eikä ylipäätään perhe-asioista, etenkin kun niihin liittyy huumeita, ole aina helppoa puhua. Tarina on todella realistinen, ja se on varmasti osa syy miksi tarina on niin uskottava ja koskettava. Kannattaa katsoa.