The journal
From the Newsroom
-
Bullet Train
Yksi viime aikojen varmasti puhutuimmista leffoista, jota ole monelta suunnalta kuullut kehuttavan ja leffa jonka ostamista myös itselle pitkään harkitsin. Katsottuani trailerin vielä ajatuksella…
-
Reminiscence
Eilen tuli pyörähdettyä Helsingin keskustassa ja samalla käytyä pitkästä aikaa toivioretkellä myös Filmihullun leffakaupassa Kampissa. Toiveissa oli löytää halpalaarista mahdollisimman monta kiinnostavaa ”kympin” leffaa…
-
Quiet Place II
Kun eilen sain subbarien kohinaongelman ratkaistua, piti tänään aamusta tietysti tehdä sitten vielä Arcamin kalibroinnit uudelleen. Tämä ennen kaikkea siksi, että jo kalibroinnin aikana…
-
Project completed!
Leffahuoneen rakentaminen on äärimmäisen mukavaa hommaa, mutta kyllä on sitten mukavaa saada myös jotain valmiiksi, ja nyt tämän projektin osalta voin sanoa, että maali…
-
Remontin Loppusuora
Remontin alusta on jo jonkin verran aikaa ja aika paljon on sen jälkeen tullut saatua aikaan. Oikeastaan ollaan jo ihan loppusuoralla, mutta toisaalta mitä…
-
Pinoccio
Kun oma huone on remontissa, pitää varmaan suunnata leffateatteriin jos meinaa leffoja katsella. Tällä kertaa piti suunnata ihan isolle kirkolle asti, mutta onneksi tarjolla…
-
Homma etenee..
Se on viikon verran vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja nyt on tullut aika taas päivitellä hieman menoa. Paljon on tapahtunut ja huone alkaa saada muotoaan…
-
Dead Line 30.10
Tulipa sitten viime viikolla päätettyä milloin tämä projekti tulisi olla valmis, ja samalla myös se, että mikä on ensimmäinen leffa, joka tällä uudella huoneella…
-
Leffahuoneen kolmas iso päivitys
Tämä blogi on alusta pitäen perustunut siihen, että kirjoittelen aina kun katson leffan. Tuo on pitänyt, kolme vuoden aikana olen jokaisesta vähintäänkin leffahuoneessa tai…
-
Rise
Katselin jonkin aika sitten elokuvan Williamsin tennissiskoksista ja tykkäsin tuosta leffasta todella paljon. Jokin aikaa sitten Disney plussaan tuli toinen vastaava elokuva uskomattomasta tarinasta,…