Leffafriikki
-
Uncharted UHD 4K
Uncharted leffa on ollut yksi sellaisia leffoja jonka hankinta levyllä on ollut aika itsestään selvää, mutta olen vain odotellut sopivaa hintaa. Tämä leffa löytyi…
-
100 Streets
Aina välillä käy niin, että löytää jonkin hyvän vanhan leffan jostain ja se vaikuttaa todella hyvältä ja mielenkiintoiselta, Sitten leffaa alkaa katsomaan ja leffa…
-
Spirited
Olipas tänä aamuna varsinainen pettymys kun lähdin ajamaan töitä kohden ja piti avata Iphone Musiikki-appi. On tullut käytettyä sitä viime aikoina itseasiassa aika paljonkin,…
-
Safe
Puolison toiveesta tällä viikonloppuna päädyttiin katsomaan Itunesista vuoden 2012 leffaa nimeltään Safe. Jotenkin leffan juoni tuntui sen verran tutulta, että ajattelin nähneeni leffan joskus…
-
Magic Moment
Disney plus on laittanut palveluunsa viimeaikoina todella paljon mielenkiintoisia 30 for 30 dokkareita, osa parempia osa huonompia. Taisi olla juuri viime viikolla kun katselin…
-
Top Gun Maverick 4K
Vuoden odotetuin levy saapui vihdoin alkuviikosta postilaatikkoon ja ei sitä malttanut olla avaamatta ja muutamia ensi tahteja testaamatta. Koko leffaa ei siis ehtinyt katsomaan…
-
Punttikomedia
Jep, tuli sitten käytyä viikonloppuna myös leffateatterissa, enkä todellakaan muista koska viimeksi olisin ihan itse omavalintaisesti käynyt näin pienessä leffasalissa katsomassa yhtään mitään, puhumattakaan…
-
Knives Out ja Joker
Moni varmaan tässä vaiheessa odotti Top Gun päivitystä, mutta eipä ole sitä tällä hetkellä vielä antaa. Sitä nimittäin odottelin kyllä kovasti itsekin, mutta eipä…
-
D. Wade – Life Unexpected
Tässä lähikuukausina on tullut katsottua useampikin NBA-pelaajista kertova dokumentaarinen elokuva ja tähän jatkoksi tuli viime viikolla katsottua Dwayne Wadesta kertova pätkä Disney Plussalta. Verrattuna…
-
Bloodshot UHD
Ja koska nyt ei oikein ole lähtenyt, niin piti sitten kaivaa hyllystä sellainen leffa, jossa oletettavasti ei jää ainakaan tehosteista ja äänistä kiinni. Bloodshotin…