Fury on leffa, joka tuli joskus kauan sitten ostettua Apple TV:n kautta, eli yksi niistä harvoista leffoista, jonka olen siis ihan ostanut, enkä vain vuokrannut sitä kautta. Fury on kuitenkin leffa, joka on aina pitänyt levylläkin hankkia, vaikka striimattuna sen olen siis nähnyt. Eipä tosin ole tullut sen useammin katsottua, vaan lähinnä vain odotellut, että tulisi sopiva tilaisuus levyn hankintaan. Enpä muuten edes muista enää mistä ja koska tämä levy tuli hankittua, mutta eipä ole siis ainakaan ihan heti myöskään mennyt katseluun. Tällä kertaa oli kuitenkin todella vaikea löytää mitään katsottavaan, kunnes tämä suorastaan pomppasi silmille. Sen aika olis siis nyt.

Ja miksikäs ei, eipä nimittäin tästä Waveformingin testailu parane. Fury on hyvä elokuva, mutta äänet ovat tämän leffan juttu. Kun painetaan panssarivaunuilla pitkin peltoja, ammutaan isoilla tykeillä, eikä laukauksia muutenkaan säästellä, niin nimenomaan subbarien testiin tämä on huikea leffa. Leffan äänet ovat luokkaa 9.1.6 Atmos, eli senkin puolesta leffan ääniraita on kunnossa. Suhteellisen kivaa laatua on ylipäätään ja ihan ehdottomasti loistava kokonaisuus. Joo, ja kyllä tässä tosiaan subbarit saavat sellaista kyytiä, että ei voi kuin nauttia.

Fury itse leffanakaan ei ole yhtään hassumpi. Bratt Pittiä on tullut kritisoitua viime vuosina todella paljon, mutta tämä sitten taas on sitä Prittiä, josta itse tykkään. Leffan henkilöityy hyvin paljon Pittin vakuuttavuuden ja uskottavuuden ympärille, siitäkin huolimatta, että Logan Lerman Normanin roolissa yrittää varastaa showta läpi koko leffan. Leffan sisältöä en kovinkaan hyvin muistanut, muuta kuin tietysti sitä, että tykeillä ammutaan ja paljon. Leffan juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan oli kuitenkin erittäin toimiva, ja loppuratkaisukin kuvaa hienosti sodan julmuutta. Fury on sellainen leffa, jossa ihan hirveästi ei lopulta tapahdu, mutta sen voi silti hyvin katsoa useammankin kerran uudestaa. Joo, toki äänien vuoksi, mutta äänien osaltakin demo-materiaali rajoittuu aika pitkälti bassoihin, silti tätä leffaa on kiva katsella.

Muuten sitten kovinkaan ihmeellistä ei tässä ole tapahtunut, vaikkakin kaikenlaista kivaa koitetaan kokoajan kehitellä. Yksi sellainen kiva ylläri saapui perjantaina postissa, eli sain arvioitavaksi jo leffassakin nähdyn loistavan Lapua-leffan. Tuota odotan innolla ja se on viikonlopun katsottavaa. Sen verran tässä voi myös tiisata, että yksi uusi laitekin on tulossa rakkiin, siitä sitten lisää kun sellainen saapuu. Ihan mielenkiintoinen laite joka tapauksessa, josta tulen tekemään sitten avioita enemmänkin. Mikään pakollinen hankinta tuo ei ollut, mutta hyvin innolla tuota kuitenkin lähden monestakin syystä testaamaan. Saapa nähdä. Tarpeissa olisi myös vierailla pääkaupungissa useammassakin paikassa, mutta takatalvi yllätti autoilijan, ja kesärenkaat ehdittiin jo laittaa pääsiäisenä alle. Eli odotellaan nyt vielä kesäkelejä hetken aikaa.

Yksi seuraaja kyseli olinko nähnyt Redeeming Love leffaa Netflixistä ja tämä oli vielä katsomatta, mutta ehdottomasti yksi leffa, joka oli kyllä tarkoitus katsoa. Oli itse asiassa tarkoitus katsoa jo puolison kanssa aiemmin, mutta päädyttiin sitten kuitenkin katsomaan sitä Schidlerin Listaa. No, viikonloppuna oli onneksi tällä kertaa useampi ilta, joten tämä leffahan sopi loistavasti hiljaiseen iltakatseluun.

Seuraajaltani sain tiedon, että kyseessä olisi aika rankka leffa, ihan täysin en tähän mielipiteeseen yhdy. Olihan leffan aihepiiri tavallaan aika rankka, mutta sitten vastaavasti kyllä todella kunnioitettavalla ammattitaidolla oli todella julmaa aihetta käsitelty, eikä sillä tavalla jättänyt itselleni niinkään pahaa oloa, vaan enemmänkin tästä itselle nousi kaunis rakkaus kaiken tuskan keskeltä keskiöön. Tässähän olisi voinut pröystäillä pedofilialla, seksillä, raiskauksilla, prostituutiolla ja kaikella fyysisellä väkivallalla vaikka kuinka. Nyt kuitenkin enemmän annettiin vaan ymmärtää mitä on taustalla tapahtunut, mutta ainostaan kaikki kauneus näytettiin yksityiskohdin. Kaikki upeat auringonlaskut ja nousut oli juuri se mitä itsellä jäi tästä päällimmäisenä mieleen. Rakkaus on voima, joka voittaa kaiken, se tässä oli se viesti minulle.

Joo, olihan tässä monenlaista, uskonnollista, historiaa ja monenlaista muuta. Maailma on ollut etenkin naisille todella julma paikka monessakin suhteessa, ja on monessa suhteessa ja paikassa sitä edelleen. Silti, väitän, että tässä elokuvassa naisia käsiteltiin hyvin ja arvostavasti, kuten sanoin, elokuvan olisi voinut tehdä aivan toisellakin tapaa, nyt sitä kaikkea julmuutta ei näytetty. Sen sijaan esimerkiksi Tom Lewis on aivan mielettömän loistava, parhaita roolisuorituksia pitkään aikaan. Uskottava, toivoton, jollain tapaa niin hellyyttävä omassa uskossaan. Uskossa siihen, että kaikki voi olla hyvää, vaikka menneisyydessä olisi tapahtunut ihan mitä vaan, itselle tai muille. Hän ei kuitenkaan missään olosuhteissa vaikuta nössöltä tai säälittävältä, vaan nimenomaan tosimieheltä, jolla on valtava usko ja sydän. Itselle tuli hänestä hyvä mieli. Angelin, tai Sarahin roolia ei varmasti ollut helppoa tehdä, mutta siinäkin Abigail Cowen on maagisen hyvä.

Leffa äänissä ei taas ole kerrottavaa, mutta muuten leffan voisi ihan hyvin kyllä sijoittaa jopa top-listalle. Rankasta aiheestaan huolimatta ihan ehdottomasti loistava leffa, josta itselle kyllä jäi enemmän kuin hyvä mieli. Rakkaus on voima, joka vie elämää kaikista kauheuksista huolimatta aina eteenpäin, joskus se päättyy hyvin, joskus huonommin. Tässä tapauksessa rakkaudesta kuitenkin syntyi hieno elokuva, joka hautasi alleen kaiken pahan maailmasta. Lisää näitä

Seuraava Netflix uutuus katsantaan ja tällä kertaa leffaksi valikoitui heti suosituksista Pelon Palkka niminen leffa. Dolby Atmos, Dolby Vision ja jonkinlaista toimintaa näyttäisi olevan tiedossa, joten sopii erittäin hyvin tähän väliin. Ennen kaikkea nyt oli kova tarve löytää jotain hyvää tavaraa Waveformingin testaamiseen, mutta toisaalta kova tarve oli vaihteeksi taas jollekin vähän paremmalle leffalla ihan muutenkin. Molemmat toiveet täyttyivät tässä lopulta sitten suhteellisen kivasti.

Heti alusta lähtien oli selvää, että nyt ollaan taas hieman paremman Atmoksen äärellä ja tässä Ranskalaisessa toimintaleffassa, joka itse asiassa on uudellen filmatisointi vuoden 1953 leffasta Le Salaire De la peur äänet näyttivät täyttävän kaikki 9.1.6 kanavaa ja Atmoksen objektitkin näyttivät hyvinkin aktiivisilta läpi leffan. Niin, ja edellisenä iltana olin vielä yrittänyt hieman parannella tuota kalibrointia, ja uusi kalibrointi tuntui heti toimivan paremmin kuin vanha. Uudessa kalibroinnissa tarkensin vieläkin edellisestä mikrofonin paikkoja ja samalla sain ainakin huoneen room-modeja vieläkin pienemmiksi. Äänellisesti, bassot tuntuivat nyt ehkä hieman kovemmilta ja napakammilta. Kaiken kaikkiaan, äänet kuulostavat kyllä mielenkiintoisen erilaisilta, mutta taas monta askelta paremmilta, vielä kun materiaalikin tukee oikeasti hienoja Atmos-effektejä.

Itse leffanakin tämä toimi varsin hyvin. Juoni tällä kertaa vähän niin ja näin, ei mitään perinteisten kliseiden viljelyä, vaan juonessa on ihan oikeasti myös yritystä hieman syvempäänkin. Käänteitä ei sinällään hirveästi ollut, mutta vaikka samoja elementtejä parisuhteesta, tai enemmänkin seksisuhteesta, veljeydestä ja perheestä oli tässäkin läsnä, niin nyt mentiin kuitenkin asiassa hieman pidemmälle. Tässä leffassa ihmishengellä oli arvoa, mutta silti ihmisiä laitettiin rivin jatkoksi aika surutta. Leffan kuitenkin kruunaa sen loppu, joka ainakin itselleni oli aika yllättävä ja tavallaan myös hyvin koskettava. Tätä en kyllä nähnyt tulevan, ja tälläiset loput ovat lopulta aina hyviä, vaikka ne ei välttämättä kovin iloista kuvaa jättäisikään. Joka tapauksessa leffa, jota piti seurata tarkasti, jotta pysyi mukana ja joka oikeasti sai mielenkiinnon pysymään koko leffan ajan itse leffassa. Näyttelijät tässä toimivat erittäin hyvin vaikka mitään tunnettuja nimiä itselleni ei tietenkään ollutkaan. Ei nyt top-listalle, mutta yksi alkuvuoden parhaita kokonaisuuksia joka tapauksessa.

Sitten seuraavaksi piti saada jotain hieman parempaa testattavaa Waveformingille ja Netflix uutuus Metsästäjän Sydän kuulosti hyvinkin potentiaaliselta sellaiselta. En oikein aina tiedä mitä näiden käsikirjoittajien päässä liikkuu, onko se niin, että näinpä juuri hyvän leffan, tehdäänpä tästä kopio seuraavaksi. Ei nimittäin tässäkään leffassa taas kovinkaan omaperäisiä ajatuksia ollut, vaan ihan perus settiä, jossa ensi luvataan vaimolle ja lapselle ikuista rakkautta ja seuraavassa kuvassa vanha ystävä tulee vaatimaan viimeistä palvelusta jo tappamisen lopettaneelta agentilta. Sanatkin on kopioitu kuin suoraan toisesta leffasta, olet velkaa ja olet vannonut valan jne. Sikäli ei nyt kovinkaan hyvä alku leffalle.

Eikä suoraan sanottuna se meno tästä myöhemminkään ihan hirveästi parane. Juonenkäänteet ovat hyvinkin odotettavia, valitettavasti vaan kun leffa ei muutenkaan ihan vakuuta, niin ei tälle kovin korkeita pisteitä voi antaa. Leffa vaikuttaa halvalta tekeleeltä, johon näyttelijätkin on valittu b-korista. Juoni on sekava ja lopulta aika yllätyksetön. Juonenkäänteitä kyllä yritetään kovasti rakentaa, mutta ei se silti oikein lähde. Eli ei tästä Etelä-Afrikkalaisesta ilmeisesti kirjaan perustuvasta leffasta nyt oikein jälki-polville jää kerrottavaa.

Mutta jäikö kerrottavaa sitten Waveformingista tai äänistä ylipäätään. Leffa on ääniltään kaksijakoinen. Toisaalta leffan äänet eivät juurikaan vakuuttaneet, alapää oli suhteellisen vaisu ja ei tästä nyt muutenkaan mitään kovin hyvää Atmos-fiilistä saanut. Leffan äänet oli vain 7.1.2 mikä nyt jo alkaa nykyisellä Netflixin tarjonnalla olla aika heikko suoritus. Pontentiaalia leffassa olisi varmasti ollut parempaankin, vaikka Atmos Objektejankin tässä kuitenkin jonkin verran siirreltiin tilassa. Silti, ei tästä nyt voi oikein Waveformingiin mitään mitään demomateriaalia saada. Aika heikko esitys siis tälläkin saralla, mukaan lukien myös kuvanlaatu, joka sekään ei vakuuttanut. Eli valitettavasti pienoisista odotuksista huolimatta ei kovinkaan hyvä leffa millään saralla.

Kuluneella viikolla tapahtui paljon kaiken laista, yhtenä juttuna ehkä se kaikista odotetuin juttu, eli sain vihdoin oikeuden Trinnovin Early-access ohjelmaan. Kelataampa tässä ihan nopeasti vielä miten asiat ovat menneet. Eli keväällä 2023 sain tietää, että minulla olisi mahdollista hankkia huoneeseen Trinnov Altitude prosessori, jota yleisesti aika kiistatta pidetään kotititeattereiden parhaana äänekäsittelylaitteena. Okei, Stormilla saattaa olla oma mielipide asiaan, ja toki omat faninsa, mutta näiden kahden tasolle ei sitten muita kyllä ole tarjolla. Tuolloin keväällä oli jo myös tiedossa, että Trinnovilta on tulossa uusi päivitys, jonka pitäisi olla aika mullistava ominaisuus. Storm oli juuri julkaissut oman uutuutensa eli Dirac ART:in, jota muuten pääsen varmaankin lähi viikkoina myös testaamaan, mutta Waveformingista puhuttaessa puhutaan kuitenkin hieman eri asiasta. Waveforming on siis ominaisuuden nimi ja luonnollisesti tulossa kaikille Altituden käyttäjille ilmaisena softapäivityksenä.

Leffaharrastuksessa yksi suurimpia ongelmia kautta historian on ollut matalat 150hz äänet, joiden vaimentaminen pienessä huoneessa on ollut täysin mahdotonta, joten niiden kanssa on vaan yritetty tulla toimeen. Ääniaallot ovat todella pitkiä, eikä niihin oikein mikään fyysinen akustointi pääse kiinni, tai sitten jos pääsee, puhutaan niin suuresta massasta, että kukaan ei sellaiseen ole valmis lähtemään. Trinnov kuitenkin lupaa uudella softallaan päästä näistä ikävistä seisovista aalloista eroon, ja siinä onnistuessaan, puhutaan oikeasti jo aika mullistavasta asiasta. Ja Trinnovin mukaan, nyt ollaan vasta alussa, uusia ominaisuuksia on tulossa lisää.

Tämä siis kiinnosti itseäni valtavasti, ja kesän projektit valmistautuessa Trinnov aikaan oli suunniteltu hyvinkin tätä silmällä pitäen. Etuseinä rakennettiin jo valmiiksi Trinnovin julkistamien ohjeiden mukaan, joissa tämän kokoiseen huoneeseen tarvitaan yhteensä neljä subbaria, joista kaksi eteen, tasaisesti ylä ja sivusuunnassa. Olin heti jo Trinnovin saatuani yhteydessä Trinnoviin sekä Mareksoundin että maahantuojan kautta, jotka pyrkivät parhaansa mukaan auttamaan, että huoneeni pääsisi betakokeiluun mukaan. Luonnollisesti halukkaita oli jonossa paljon, ja Trinnovilla rajalliset mahdollisuudet ottaa mukaan projekteja. Lopulta kuitenkin syksyllä sain vihreää valoa, että huoneeni saattaisi päästä Waveformingin Early-access ohjelmaan mukaan. Huoneesta piti lähettää Trinnoville piirustukset ja sen jälkeen he arvioisivat, olisiko huoneeni sovelias Waveformin-järjestelmälle tässä vaiheessa. Vihdoin alkuvuodesta sain sitten tietää, että huone on periaatteessa hyväksytty, mutta siihen voisi vielä tehdä pieniä parannuksia. No, pieniä siis tarkoitti tällä kertaa, että koko takaseinä tuli käytännössä tehtyä uudellen, ja siitä blogissa jo valmiiksi paljon tekstiä aikaisemmin. Nyt kuitenkin huone oli siis siinä kunnossa, että sekä edessä että takana on riittävästi riittävän hyviä subbareita, ja ne on vielä teoriassa sijoiteltu oikein.

Tähän mennessä softaa ei ole vielä kenellään loppukäyttäjälle annettu, mutta koska olen tähänkin asti kaikki kalibroinnit opetellut itse tekemään, sain vakuutettua Trinnovin siitä, että olisin kyvykäs opettelemaan myös tuon ominaisuuden salat itsenäisesti. Sain heiltä erittäin hyvät ohjeet ohjelman käyttöön ja he luonnollisesti päivittivät ominaisuuden etänä laitteeseeni. Mikrofonihan minulla on jo ennestään, ja muuta sitten ei tarvitakaan. Muistutan vielä, että mitään erityistä en sinällään ole saanut, olen vain saanut käyttööni ominaisuuden, jonka kaikki muutkin Trinnovin omistavat saavat myöhemmin julkisena päivityksenä, onko se sitten viikon tai kuukauden päästä, joka tapauksessa sitä on vuoden 2024 aikana luvattu. Ja tämähän on se suurin syy miksi Trinnoviin kannatti sijoittaa, tälläisten päivitysten lisääminen huoneeseen muilla laitteilla tarkoittaa yleensä aina uuden laitteen hankintaa, ja näin ollen pitkässä juoksussa vähintäänkin samaa hintaa.

Mitä tuossa päivtyksessä sitten tuli. Eli sofhtaan tuli päivitys, joka käytännössä tarkoitti vain muutamaa valikkoa lisää. Peruskalibrointi tehdään edelleen aivan samalla tavalla kuin ennenkin, siihen ei sinällään mitään uutta tullut. Mutta sen jälkeen sitten aloitetaankin kalibroimaan pelkkiä subbareita. Minun ensimmäisessä kalibroinnissa käytin neljäätoista pistettä, joista siis jokaisessa mitattiin kaikken neljän subbarin vasteet. Kun siis lasketaan, että Trinnovin 3D mikrofonissa on neljä mikrofonia jo itsessään, tulee dataa yhdestä subbarista yhteensä 56 mittauspisteen verrran. Voisin sanoa, että ihan kivasti on laitteella dataa tämän kalibroinnin jälkeen verrattuna vanhaan. Sen jälkeen suoritetaan aivan saman kalkuloinnit kuin ennenkin. Waveforming päälle, ja yksinkertaisuudessaan se on siinä. Loppu onkin sitten hiomista ja hiomista. Tästä muuten sanottakoon vielä sen verran, että teknisesti osaan Trinnovin softaa käyttää jo todella hyvin, mutta kyllä tuohon säätämiseen pitää vielä korvaa kehittää, jotta saada huoneen kuulostamaan parhaalta, edes omaan korvaan.

Mikä sitten muuttui. Tässä pari kuvaa siitä mitä huoneessa oli ennen ja mitä jälkeen. Varmistusmittauksia en ole vielä tehnyt, niiden aika on myöhemmin, mutta sen voin sanoa, että vielä ei olla lähelläkään valmista, eli aivan varmasti uusiksi menee vielä tämä kalibrointi. En ole tyytyväinen tulokseen ja paljon voidaan vielä parantaa. Ensimmäinen kerta on kuitenkin aina ensimmäinen kerta. Kuten kuvassa näkyy, seisovat aallot ovat kuitenkin huoneessa parantuneet jo huomattavasti, ja sen kyllä kuulee myös käytännössä. Vasteet eri mittauspisteissä eivät vielä ole tyydyttävällä tasolla, joten tekemistä riittää. Tavoitehan Waveformingissa on, saada bassot aivan jokaisella kuuntelupaikalla tasaiseksi. Silti, äänellisesti eron huomaa kyllä jo.

Muutamien demojen jälkeen pitkän perjantain-iltaa tuli sitten testiin laitettua, ei nyt niin hyvä testileffa, mutta pitkä leffa kuitenkin. Puoliso on pitkään halunnut katsoa Schindlerin Listan, ja se tuli sitten hyllyyn myös hankittua sitä varten joku aika sitten. Tämänhän siis itse katsoin viimeksi noin neljä vuotta sitten edellisen kerran, silloin Netflixistä. Sen kertainen arvio löytyy tästä! Sinällään jännä juttu, että vaikka tuo on tullut monta kertaa nähntyä ja vaikka kyseessä on hyvä ja tärkeä elokuva, niin hyvin uudelta se taas tälläkin kertaa tuntui. No, aikaisemmin on tullut puhuttua kännykkäriippuvuudesta, kun leffaa katselee jonkun muun kanssa, niin silloin tulee myös leffaan keskityttyä täysin eri tavalla, siksi ehkä tällä kertaa leffakin jää paremmin mieleen. Tuolloin viimeksi kommentoin lopuksi, että leffaa ei tarvitse itselle hankkia, eikä sitä välttämättä tule myöskään ihan hetkeen katsottua varmasti uudelleen. No, neljä vuotta siihen meni, mutta kannattiko se 4K-levyn hankinta?

Kuvahan on pääasiassa mustavalkoinen, mutta kyllä mustavalkoisessakin laatu on laatua. Mielestäni tämä näytti erittäin hyvältä, ja muistamatta miltä se Netflixissä näytti neljä vuotta sitten, noin uskoisin, että ei ainakaan näin hyvältä. Kuva oli erittäin tarkka, mutta ei mitenkään häiritsevän, vaan leffa näytti kyllä uskolliselta aiheelleen ja aikakaudelleen. Kynttilä ja tyttö punaisessa mekossa erottuivat erityisen hyvin, sitä en muista miten ne Netflixissä erottuivat. Äänien osalta voin vain todeta, että jos tässä Atmosta nyt tarvittiin, niin se oli kyllä upeasti tehty. Sateet ja kohdat joissa kuvaa tarvitsi liikuttaa, toimi äänet todella loistavasti. Samoin muutama kohta, jossa ”käveltiin päällä” oli aika siistejä. Vaikka tämä ei nyt missään mielessä mikä Waveformin-demo ollutkaan, niin suurimpana erona voin tässä vaiheessa jo todeta, että Waveformingin suurin juttu ei ehkä sittenkään ole ne bassot, vaan enemmänkin se, kuinka paljon lisää tarkkuutta se tuo kaikkeen muuhun kun ylimääräinen ”saaste” eli seisovat aallot poistuvat tilasta. Huone on yleisääneltään paljon hiljaisempi ja rauhallisempi, sitten taas kun bassoja tarvitaan, ne kuulostavat älyttömän tarkoilta ja hyviltä. Voimaa riittää, toki neljän Full Martyn kanssa noin pienessä huoneessa siitä ei ollut eipäilystäkään, mutta dynamiikkaa ja potkua kyllä löytyy ja paljon. Subbarithan toimivat tällä hetkellä niin, että vain edestä tulee tavallaan ääntä, ja takana subbarit vaimentavat ylimääräisen pois. Tähänkin ilmeisesti tulee vielä uusia ominaisuuksia, mutta tällä hetkellä näin. Wavefomingilla tai ilman, Schindlerin lista on edelleen loistava leffa, ja ääniltä ei voi vaatia yhtään enempää tai parempaa.

Kirjoitin muuten leffasta vuonna 2020, että onneksi tälläistä ei voi enää koskaan tapahtua, ja vaikka maailma on edelleen aika epävakaa paikka, niin tuskin tälläinen tulee koskaan enää tapahtumaan uudelleen, ja hyvä niin. Kuinka vähän silloin tulevaisuudesta taas pystyikään etukäteen tietämään, ja kuinka vähän maailma on näistäkään kauheuksista oikeasti oppinut. Historia tuntuu aina vaan toistamaan itseään, ja siitä kuin vuonna 2020 leffan edellisen kerran katsoin, ei ollut pienintäkään aavistusta että vuonna 2024 ollaan Natossa, ja Venäjä todellinen uhka tuossa aivan rajan takana. Ennustuksia en lähde tässä tekemään, toivon vaan rauhaa koko maailmaan.

Tekstiä muokattu 6.4.2024 klo: 12.30

Olenhan joskus muistanut mainita, että kotimainen komedia on aika vaikea taiteenlaji, ja jostain syystä siitä halutaan vielä tehdä paljon vaikeampaa kuin se oikeasti voisi olla. En tiedä olenko koskaan lähtenyt leffateatterista näin kaksijakoisin mielin ulos. Halusin ihan oikeasti tykätä, halusin ihan oikeasti nauraa, mutta sitten taas seuraavassa hetkessä mietin, että olenko oikeasti näin helppo. Kyllä isä osaa on yksi omia jos ei nyt suosikkeja, niin ainakin sarjoja, joita on tullut nuorempana kyllä katsottua. Ja ihan syystä, onhan nämä nyt ollut aika hauskoja. Nytkin leffassa parasta oli aivan varmasti nämä alkuperäiset jutut ja alkuperäiset miljööt, mutta kaikki muu sitten olikin jotain aivan muuta.

Mistähän sitä oikein edes lähtisi liikkeelle.. Muistatteko sen kotimaisen leffan jossa tippui meteoriitti keskelle pihaa? Jep, sen mistä olen muistanut mainita uudelleen ja uudelleen. Niin, tykkään kyllä tosiaan paljon erikoistehoisteista ja räjähdyksistä, mutta anteeksi nyt vaan, mutta miksi tuon antiikin aikaisen hädintuskin kasassa pysyvän asuntovaunun piti tässä räjähtää? Olisiko ollut parempi jos se olisi ollut yksinkertaisesti vaan niin vanha ja huono, että se ei edes räjähdä? Pahoittelut tekijöille, tämä oli varmasti teille leffan kohokohta, itse tunsin lähinnä myötähäpeää, taas. Muuten oltiin Biorexin Prime salissa, väkeäkin kohtuullisesti, ja vaikka musiikit toimi aika hyvin ja vanha tunnari tempaisi nytkin mukaan, niin kyllä tämä olisi hyvin mennyt pienemmässäkin salissa, tai vaikka ihan kotitelkkarissa.

Alussa tuossa jo mainitsin näistä alkuperäisistä näyttelijöistä, heitä tosiaan oli kiva taas nähdä yhdessä ja varmasti tämän leffan parasta antia. Muuten sitten voi olla taas hyvin montaa mieltä. Aku Hirviniemi, miksi? Toiko hänen rooli tähän jotain lisää? Aku on totuttu näkemään päärooleissa, nyt sivurooli jotenkin tuntui itsestä oudolta. Vaikka kohtauksessa oli myös ihan hauskoja juttuja, niin olisiko silti voinut pysyä pois, kun mitään oikeaa roolia ei nyt ollut tarjolla? Samaa voisin sanoa kyllä Janne Katajasta, vaikka hänen roolinsa vähän merkittävämpi olikin, niin roolin tarpeellisuudesta en oikein kyllä tiedä. Mitä sitten tulee Vesa Vierikkoon, niin vaikka herraa kovasti arvostankin, niin jostain syystä hänkin astui siihen kotimaisen komedian suurimpaan ansaan, eli täydelliseen ylinäyttelemiseen. Oli aika vaivaannuttavaa katsoa kun rooli oli todella tärkeä ja merkittävä, mutta menetti täysin uskottavuutensa heti kättelyssä, pahentuen koko ajan leffan loppua kohden.

Niin ja sitten vielä kaiken kukkuraksi, tämä leffa olisi voinut jopa jäädä aavistuksen plussan puolelle jos se olisi loppunut vartti aikaisemmin, siihen, että Vierikko olisi mennyt salkun kanssa hautaan, ja kaikki olisi ollut taas hyvin. Nyt viimeinen vartti oli aivan täydellinen farssi, luokkakokousten tapaista väkinäistä hautarauhan rikkomista, päättyen Mikko Leppilammen täysin naurettavaan ( ei hyvällä tavalla) rooliin. Etenkin tuo laukun repiminen kuolleen Vierikon kädestä sai lähinnä vain laittamaan kädet silmien eteen ja odottamaan loppua.

Harmi sinällään, että aineksia oli, ja kyllähän tämä leffa olisi voinut hyvinkin puhutella meikäläisen ikäistä lapsuutensa näissä mielenmaisemissa elänyttä katsojaa. Joo, oli kohtia joissa nauratti, mutta sitten taas toisessa hetkessä ei lainkaan. Mietin tässä myös, että oliko tämä oikeasti elokuvan arvoinen, vai olisiko joku mini-sarja televisioon ollut parempi? Kiitos kuitenkin etenkin Maiju Jokiselle ja Tuoja Ernamolle, te olitte loistavia. Tom Lindholm kun olisi vielä nauttinut vanhasta roolistaan ihan hitusen vähemmän, niin olisit ollut myös loistava! Näin tällä kertaa kiitos ja anteeksi!