Ice Age 2021

Lauantaina jatkui Disney Plussan selailu, ja uusia leffoja olen odotellut ennen kaikkia lapsille, ja niitä Disney Plus tarjoaakin paljon. En esimerkiksi edes tiennyt, että sellainen leffasaaga kuin Ice Age on saanut jo kuudennen osan. Olen katsonut koko tuon saagan läpi jonkin aikaa sitten, joten sikäli tuon saagan aikaisemmat leffat on hyvin muistissa. En nyt palannut noihin kirjoituksiin ennen tätä, mutta jotenkin muistissa olisi että olisin kirjoittanut jotain sen suuntaista, että ensimmäinen tai ensimmäiset leffat olivat hyviä, ja sen jälkeen suunta on ollut enemmän alaspäin. Tavallaan valitettavaa, silla ensimmäiset olivat erittäin hyviä, mutta toisaalta näinhän se usein menee.

Nyt jo varmaan voi rivien välistä lukea, että en ollut kovinkaan innoissani tästä leffasta. Leffa oli Ice Age, mutta ehkä liiankin Ice Age, ja kaikki yllättävä siitä taas puuttui. Jostain kumman syystä uusissa animaatioleffoissa juonenkäänteet ovat olleet jo pitkään hyvin samanlaisia, eikä näihin meinaa oikein millään löytyä mitään uutta kulmaa. Tässäkin leffassa juoni on yksikertainen, lähde pois turvallisesta paikasta, taistele pahaa maailmaa vastaan ja palaa kotiin turvaan. Ehkä tämä uppoaa lapsiin, mutta itselleni tarvitisisin animaatioihin hieman jo lisää. No, lapsia olikin leffahuone lauantaina täynnä ja nuoriso kyllä tuntui viihtyvän. Tosin, leffassa oli kyllä normaalimpia hiljaisempaa, eikä spontaaneja nauruja pahemmin kuulunut.

Äänistäkään ei ole paljon kerrottavaa, eipä ne olleen kovinkaan ihmeelliset, vaikkakin itse istuinkin tällä kertaa hyvinkin sivussa keskipaikalta. Animaatiot ovat parhaimmillaan tässäkin suhteessa loistavia, mutta tämä valitettavasti ei ihan huippuunsa yltänyt. Kiva leffa siis ja ennen kaikkea hienoa katsoa lasten kanssa, mutta muuten pieni pettymys. Onneksi Disney Plussassa on myös ns. uusia animaatioita, joten seuraavaksi sellaisen kimppuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s