The Batman

The Batman – The Leffa, jota olen odottanut pitkään elokuvateatteriin ja mahdollisesti kyseessä jopa vuoden odotetuin leffa. En tiedä onko näissä uusimmissa leffoissa todettu, että tehdään tätä nyt sitten vähän pidempään kun kerran aikaa on, mutta tämäkin spektaakkeli kesti sitten sen vajaan kolme tuntia, joka nyt alkaa tuntua Marvelin leffoille jo vakiopituudelta. Siitäkin huolimatta pitää nyt todellakin sanoa, että en ole koskaan nähnyt yhtä pitkää elokuvaa, joka ei ole tuntunut tippakaan pitkältä. Toinen hyvin merkillinen asia leffassa oli, että leffan tempo oli kirjaimellisesti todella hidas, mm. paljon hidastettuja kohtauksia, mutta siitä huolimatta leffa piti kyllä katseen ruudulla tiukemmin kuin mikään muu leffa on koskaan tehnyt.

En tässä blogissa edelleenkään halua spoilata leffoja, joten en tee sitä tälläkään kertaa. Leffan juoni on kuitenkin erinomainen, ja se miten se ruudulle tuodaan on jäätävän hyvää kerrontaan. Jos jotain pientä kritiikkiä on pakko antaa, niin leffan loppu ei ehkä ole kuitenkaan aivan niin jäätävä kuin leffa muuten. Hyvä, mutta ehkä ihan aavistuksen sellainen fiilis jäi, että tässäkö se nyt oli. Juonta kuitenkin oli rakennettu erittäin määrätietoisesti, ja etenkin tuo Arvuuttaja oli kyllä todella mainio hahmo, ei ihan kyllä Jokerin veroinen, mutta ei kaukana siitäkään.

Batmania on vuosien saatossa esittänyt aika moni, nyt vuoro oli Robert Pattisonin. Pattison ei alkuun vaikuta lainkaan Batmanilta, vaan enemmänkin joltain ihan muulta, itsellä mieli lähinnä harhailee siinä, että onko Pattisonin hahmo leffassa Batman vai pahis. Pattison vaikuttaa jotenkin liian nuorelta ja kokemattomalta (hahmo, ei esittäjä), mutta leffan edetessä herra kyllä ottaa roolin enemmän kuin hyvin haltuun ja on kyllä vakuuttava, ehdottomasti roolinsa ansainnut! Vähän samaa pitää sanoa Andy Serkinin Alfredista, mulle Michael Caine uppoaa paljon paremmin, mutta eipä Serkinin roolisuorituksessakaan mitään valitettavaa ole, rooli ei ehkä kuitenkaan omasta mielestäni ole kovinkaan iso tässä.

Äänien osalta tämä leffa pitää ehdottomasti nähdä kotona. Jossain vaiheessa tämä varmasti löytää tiensä HBO-Maxille, ja sieltä se tulee varmasti myös katsottua. Aivan yhtä varmaa on myös tosin se, että tämä leffa on saata UHD-versiona niin pian kuin mahdollista, ja silloin vasta voi luoda todellisen mielipiteen leffan äänistä. Niin mystistä tekstiä, että vaatii varmaan vähän avaamista. Leffa siis kuulosti upealta, aivan siltä kuin sen pitääkin. Siitäkin huolimatta, jäin aavistuksen äänien osalta sellaiseen fiilikseen, että leffan äänet olivat vaisut, mutta se ei ehkä ole äänien ”vika”, vaan leffan. Enkä tarkoita tässä yhteydessä vialla sitä että jotain olisi huonosti, vaan tarkoitan vaan sitä, että leffa oli aika rauhallinen, ja todellisia tehostekohtauksia oli vaan muutama. Musiikki, score ja tehosteet kun niitä tarvittiin olivat kyllä loistavia, vähän niin kuin Joker-leffassa, tunnelma leffassa oli huikea alusta loppuun. Antaako leffa sitten kotona vielä enemmän kuin leffassa, niin uskoisin niin jälleen käyvän. Porvoon Biorexin Prime sali on loistava, paikat olivat parhaat mahdolliset, mutta silti luotto omaan huoneeseen on edelleen aika korkealla, ja siksi tätä leffaa odottaa UHD-levylle kuin kuuta nousevaa!

Mikä sitten on loppulauselma uudesta Batman leffasta, täydet viisi tähteä ja omalle top-listalle ihan heittämällä. Leffa oli aivan maagisen hyvä, enkä tiedä mikä leffa voisi tällä hetkellä pistää paremmaksi. Koko kolmituntinen kokemus on parasta mitä leffassa voi olla, ja pois lähtiessä hymy oli korvissa. Tähän kun vielä lisätään, että leffaseura oli parasta A-luokkaa, niin menkää nyt ihmeessä muutkin tämä leffa katsomaan.

P.S. Leffateatterissa oli aivan liian tyhjää, nyt on arvon ihmiset aika palata teattereihin!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s