James Bond – No time to die

Tänään se sitte viimein saapui teattereihin, eli jo reilun vuoden odoteltu James Bond – No time to die. Leffa on monellakin tapaa varsin merkittävä tapaus. Ensinnäkin se syy miksi tätä leffaa on vuosi jouduttu odottamaan johtuu tietysti koronasta, ja jollain tapaa toivoisi, että tästä leffasta voisi tulla sellainen symboli sille, että korona alkaa nyt olla selätetty ja on aika jälleen ihmisten löytää takaisin leffateattereihin. Itselläni korona on ehkä vaikuttanut pikkaisen, mutta oikeastaan kaikki leffat jotka olen halunnut nähdä ja ovat teattereissa olleet olen nähnyt, mutta syykin tähän on selvä, itselläni kotiteatteri on se juttu ja siitäkin kerron taas tässäkin päivityksessä taas lisää.

Toinen hyvin merkittävä asia tässä leffassa oli tietysti sitten se, että kyseessä oli Daniel Craigin viimeinen esiintyminen pitkään kestäneessä Bond jaksossa. Craigin pätkä on ollut Bondin historiassa todella merkittävä, ja Craig on todellakin nostanut Bondin aivan uuteen kukoistukseen ja ennen kaikkea nykyaikaan. Hyvin mielenkiintoista onkin sitten arvailla mitä seuraavaksi. Viitteitä siitä ehkä nähtiin jo tässä uusimmassa leffassa, tai sitten ei. 007:kan viittaa nimittäin yritettiin jo kovasti laittaa Lea Seydouxin harteille, siitä voi sitten olla montaa mieltä oliko tuo kokeilu onnistunut vai ei, ja onko mahdollista että miehisyyden perikuvasta voisi jatkossa tulla nainen. Seydoux kyllä selvisi omasta ruudustaan erittäin hyvin, mutta en silti olisi tätä leffaa kuitenkaan halunnut vain hänen harteillaan nähdä.

Leffa itsessään sitten olikin varsin hyvä, vaikka odotukset itselläni olivat niin katossa, että pieniä pettymyksiäkin kuitenkin tunsin. Leffan kesto oli venytetty aika pitkään lähes kolmeen tuntiin ja voi hyvällä syyllä miettiä oliko sille tarvetta. Etenkin leffan alku, vaikka merkittävä juonen kannalta olikin, oli aika pitkä ja jotenkin vähän turhan kankea. Ihan ei voinut leffan alussa olla varma mitä tuleman pitää, mikä tavallaan Bondeissa on aina ollut aika selkeää. Leffan juoni lopulta oli ihan hyvä, mutta kyllä se jossain vaiheessa hieman laahasi, ja pakko myöntää, aika lähellä oli yksi nukahtaminen leffan puolivälissä, mutta sain kammettua itseni hereille. Näin en muista ikinä leffassa ennen käyneen.

Itselleni päivän selvää oli, että kun Bondia mennään katsomaan niin sitä mennään katsomaan parhaaseen mahdolliseen saliin ja siksi leffa tuli siis tietysti katsottua Biorexin Prime salissa. Erittäin aikaisen esitysajan (14:00) ja koronajuttujen vuoksi vielä eilen illalla vapaana oli onneksi salin paras paikkakin, joten lähtötilanne tällä kertaa varsin maukas. Ja luonnollisesti kun kyse on uudesta Bondista, niin äänien suhteen odotukset olivat erittäin korkealla. Ensimmäisenä salissa jo totutusti pyörähti käyntiin Dolby Atmos demo, joka luonnollisesti löytyy myös kotoa. Jälleen kerran pitää todeta, että hymyilin demon aikana varsin tyytyväisenä, ja tuo hymy ei johtunut teatterista, vaan siitä, että jälleen kerran fiilis oman huoneen tasosta vankistui entisestään. Tuossa demossa ei ollut yhtään mitään sellaista, joka olisi saanut oman salin tuntumaan siltä, että jotain puuttuu.

Itse leffa oli vastaavasti sekä positiivinen että positiivinen yllätys. Ensinnäkin positiivinen siinä mielessä, että leffan äänet olivat selkeästi parhaat mitä olen leffassa ehkä koskaan kuullut. Tämä ennen kaikkea sen vuoksi, että nyt tuntui äänet olevan todella kohdillaan niin katossa kuin surround kanavissakin. Materiaalia näihin kanaviin oli saatu paljon ja se oli hyvää ja leffaa tukevaa. Ennen kaikkea omaa korvaa miellytti muutama kohdat, jossa etusurroundeja tai kotiteatterissa ehkä enemmänkin puhuttaisiin front wide kaiuttimista, käytettiin erittäin hienosti hyväksi. Taas kerran atmoksen antamia mahdollisuuksia. Yksi todella upea kohtaus, joka leffan alusta jäi erityisesti mieleen oli ison kirkonkelloin lyönnit, mahtava kuva, jossa upeat äänet tukena, odotan enemmän kuin paljon että tuon kuulee kotona.

Se toinen positiivinen yllätys sitten liittyy taas siihen, että edelleenkään hetkeäkään ei tullut sellainen fiilis että oma huone kalpenisi isolle leffateatterille tippaakaan. Ei ollut basson syvyyttä, ei ollut mitään tilafiilistä mitä kotona ei ole, ja mikä parasta, kotona nuo buttkickerit vaan ovat jotain, mitä leffateatteri ei pääse lähellekään. Vaikea kuvata, mutta nuo kokeneena mikään ei niitä korvaa ja millään en tuosta konseptista enää luovu. Vastaavasti hieman ihmetyttää, miksi leffoissa nykyään tuntuu bassot olevan ylipäätään kovin vaisuja. Eikö iso yleisö kaipaa kovia ääniä, vai onko muu ympäristö vaan nykyään niin mahdotonta suojata kunnon bassoilta, että äänitasojen laskeminen on ainoa ratkaisu, enpä tiedä.

Kaiken kaikkiaan silti kiva päivä leffassa ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja alkaa odotella tuota leffaa kotiin. Päivän selväähän se tietysti on, että se tullaan kotiin hankkimaan. Ja kyllähän tuota leffaa jokaiselle on pakko suositella, oli sitten kotona kunnon leffahuone tai ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s