Lion King 3D 2019

Tilasin Lion King 3D versiona netistä jo jokin aikaa sitten, mutta leffa on jäänyt odottamaan sopivaa aikaa katsella. Tänään tuo aika koitti, kun kaipasin Batmanien jälkeen vaihteeksi jotain aavistuksen kevyempää ja rauhallisempaa. Olen tätä levyä epäillyt hieman alusta lähtien, sillä leffa tuli hyvin ”bootlegin” omaisessa kehnossa kotelossa, jossa muun muassa lukee, että sisältää sekä 2D että 3D versiot, mutta kotelossa mukana vain yksi levy. Tänään tuo sai hieman lisää vahvistusta, kun itse levy näyttää hyvin halvalta kopiolta, ja pinnassakin vielä lukee Dolby Atmos, vaika levyllä Atmos-raitaa ei olekaan. Ensimmäinen kerta kun olen tälläiseen levyyn netissä törmännyt tietämättäni.

Levy näyttää halvalta, ja esim. Dolby Atmosta levyltä ei löydy

Itse leffan kuvanlaatu kuitenkin on varsin hyvä, ainakin 3D versiona, jona tämän siis halusinkin hankkia. Leffa oon kehuttu 4K versiona todella upeasta kuvasta ja tämä olisi varmasti ollut kiva nähdä tuossakin formaatissa, mutta tällä kertaa arvostin 3D omaisuutta enemmän. Kuvan laatu oli myös 3D:nä erittäin hyvä, ja edelleen on pakko todeta, että käsitykseni 3D elokuvista kotikäytössä on muuttunut täysin sen jälkeen kun esimmäisen kerran oikeaa 3D levyä 4K-tykillä testasin. Nämä ovat todellakin täyttäviä leffoja ja kuvanlaatu ja näyttävyys jotain aivan eri luokkaa näihin vanhoihin puna-viher-laseihin verrattuna. Tykkäsin myös siitä, että vaikka leffa olikin osittain todella tumma, siitäkin huolimatta 3D:nä yksityiskohdat olivat todella tarkkoja ja näyttäviä. Hieno 3D kokemus jälleen kerran.

Myös kansi näyttää halvalta kopiolta ja edes tiedot eivät pidä paikkaansa.

Äänien kannalta leffa oli muutamaa murahdusta lukuunottamatta aika rauhallista menoa. Mufasan äänet taivaalta olivat todella mageita ja jälleen kerran pitää mainita, että ukkoset ovat tällä hetkellä suosikki effektejäni. Muutenhan leffan äänimaailma perustuu hyvinkin paljon musiikkiin ja siinähän ei leffassa ole mitään valitettavaa. Yllättäen puhutaan jälleen kerran Hans Zimmerin musiikista. Dolby Atmosta tällä levyllä tosiaankaan ei ollut, en tosin tiedä kuinka paljon se sitten olisi ylipäätään tuonut leffaan lisää. Leffassa oli vain englannin kielinen puhe, eikä sisällä myöskään suomitekstejä. Dialogi tosin niin helppoa, että ei tuota varmasti kenellekään vaikeuksia seurata perässä.

Leffan juonessahan ei ollut mitään yllättävää ja taitaa muutenkin olla harvassa ihmiset, jotka eivät ole mitään versiota tästä leffasta nähneet. Itse en muista milloin olen tuon piirretyn version leffasta nähnyt, mutta toki sen olen joskus nuoruudessa nähnyt. Sattuu itseasiassa muuten löytyvän kotoakin, mutta mitään varsinaista intoa sitä ei nyt ole enää katsoa, vaan olin varsin tyytyväinen tähän ”todelliseen” versioon. Ymmärrän hyvin, että näillä uusilla versiolla on paljon tekemistä taloudellisten asioiden kanssa, mutta siitäkin huolimatta voin olla ihan positiivisella mielellä siitä, että näitä vanhoja animaatioita päivitetään nykyaikaan, eikä vain parantamalla kuvanlaatua vaan oikeasti tekemällä jotain ihan uutta. Erittäin näyttävä leffa ja ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Batman – Yön Ritari

Ei malttanut sitten kauaa odotella vaan toinenkin osa heti pyörimään. Yön Ritari on suora jatko-osa edelliseen ja tämä ilmestyi elokuvateattereihin vuonna 2008. Meno leffassa hyvin samanlainen kuin ensimmäisessä, ainoana ja erittäin merkittävänä muutoksena Jokerin saapuminen kuviin myös fyysisesti. Ensimmäisen osan lopussahan tuota kevyesti vihjailtiin jo pelikortin muodossa, mutta nyt siis pahis myös fyysisesti mukaan. Ja luonnollisesti kun kyse on Jokerista, niin ensi esiintyminen tietysti myös hyvin näyttävä.

Heath Ledgerin rankka rooli, jonka osa uskoo jopa vieneen miehen hengen

Elokuva on ollut järjettömän kova hitti niin dollareissa kuin arvioissa, eikä vähiten Heath Ledgerin vuoksi. Heath Ledger on kiistatta loistava ja siitä osoituksena myös herran kuoleman jälkeen saama sivuosan Oscar. Mieshän kuoli lääkkeiden yliannostukseen pian elokuvan valmistumisen jälkeen, ja sekin osaltaan on varmasti lisännyt ihmisten kiinnostusta elokuvaan. Vaikka Ledger on roolissaan järjettömän hyvä myös minun mielestäni, niin siitäkin huolimatta minun valintani Jokeriksi on Joaquin Phoenix. Ledger on Jokerin roolissa vakuuttava ja uskottava, mutta Phoenix jotenkin syvällisempi, toki uudessa leffassa kyse onkin vain Jokerista. Se mikä hieman yllätti oli se, että tässä elokuvassa Jokerin taustaa kuvattiin hieman ristiin Joker leffan suhteen.

Leffa on myös juoneltaan erittäin hyvä ja Jokerin jahtaaminen etenee erittäin mielenkiintoisissa merkeissä leffan alusta loppuun. Leffassa mennään juonen suhteen useammassakin tasossa, On Harvey Dentin, Rachelin ja Bruce Waynen kolmiodraamaa, on virkavallan omaa välien selvittelyä ja siinä sivussa vielä ollaan jahtaavinaan Batmania. Ei tarvitse kauaa ihmetellä, että leffan kerännyt laajaa huomiota, sillä onhan kyseessä todella loistava leffa.

Mitä tulee leffan kuvan ja äänen laatuun, kuvasta voidaan todeta, että muutosta edelliseen ei juurikaan ole, vaan kuvan laatu on tummasta maailmasta huolimatta varsin kelvollista. Äänissä ollaan menty jälleen napsun verran parempaa, ja tämä leffa todellakin laittaa huoneen rokkaamaan. Äänimaailma sinällään ei hirveästi eroa edellisestä, mutta äänissä päästään vieläkin aavistuksen dynaamisempaan ja räjähtävämpään tasoon, kirjaimellisesti. Räjähdykset tässä leffassa ovat todella vakuuttavia, ja mikä ennen kaikkea saa hymyn huulille on Batmanin hyvin painavat nyrkiniskut, jotka tuntuvat myös katsojan rinnuksissa asti. Taidanpa muuten laittaa tähän loppuun vielä viimeisimmän REW käyrän viime viikolta, joka osoittaa, kuinka hyvässä kunnossa äänet tällä hetkellä ovat.

Viimeisimmät säädöt uusien RP-250S surroundien jälkeen, parempaa on aika vaikea saada

Se olisi sitten viimeinen osa jäljellä, ja sitäkään tuskin jaksaa kauaa odottaa. Odotukset tuotakin osaa kohtaan ovat korkealla, ja uskon suunnan edelleen olevan vain parempaan. Tuo leffa on vuodelta 2012, joten äänen ja kuvanlaadun voidaan edelleen odottaa menneen eteenpäin. Leffassa on varmasti myös mukana paljon tunnetta Heath Ledgerin poismenon vuoksi.

Batman Begins

Myönnettäköön tähän alkuun, että en ole koskaan ollut mikään kova Batman fani, en tosin missään vaiheessa ole myöskään ollut Batmania vastaan. Jostain syystä Batmanit vaan ovat kiertäneet omat leffahuoneeni vierestä. Eihän nämä leffat mitään aivan uusimpiakaan kyllä ole, joten ehkä silläkin on jotain asian kanssa tekemistä. Tosin, Batman sinällään on kyllä hahmona erittäin tuttu ja Batmaneitakin on tullut seurattua. Suurempi kiinnostus Batmaneita kohtaan nousi jälleen Jokerin jälkeen ja näin ollen tämä Dark Knight Trilogia tuli ehdottomasti nähtävien leffojen listalle syksyllä.

Nuori Batman eli Bruce Wayne

Pitkän aikaa tuli pohdittua formaattia, jossa ne katsoisin, mutta tänään siihenkin pohdintaan saatiin päätös. 4K UHD-levyille netissä hintaa oli aivan liikaa, ja Toristakaan en ollut valmis maksamaan edes kohtuullista hintaa tuosta paketista, joten jäljelle jäi hankkia leffat joko Blueraynä tai digitaalisena. Eilen päädyin katselemaan mitä nuo levyt Itunessissa maksavat, ja kun kyseessä oli 4k versio ja hintaa karvan alle 20 euroa, oli valinta helppo tehdä.

Nuori herra Morgan Freeman

Ensimmäiseksi leffaksi luonnollisesti Batman Begins tulille. Leffa vaikutti alusta lähtien täysin tuntemattomalta, joten todennäköisesti tätä elokuvaa en ole koskaan nähnyt. Tämä varmaan osaltaan selittää, miksi yhteys Batmaneihin on jäänyt aavistuksen ohueksi. Leffa nimittäin oli äärimmäisen hyvä, ja loi loistavan kuvan siihen miten kaikki on saanut alkunsa. En suosittele kenellekään kahta seuraavaa ennen kuin tämä jakso on nähnyt, niin paljon se antaa katsojalle taustaa siitä mistä Batman on alkunsa saanut. Jokeriin tällä ei sinällään ollut mitään merkitystä, sillä Batmaniahan ei Jokerissa mainita lainkaan. Tosin, on hyvin mielenkiintoista katsoa kaksi seuraavaa osaa, jossa Jokeri sitten saapuu kuviin mukaan ja miten se vaikuttaa siihen, missä järjestyksessä näitä tänä päivänä kannattaisi katsoa.

Leffa oli hyvä, ja sen näyttelijäkaarti varsin nimekäs. Christian Bale luonnollisesti loistaa Batmanin roolissa, mutta muukin kaarti on erittäin vakuuttavaa. Morgan Freeman on loistava, samoin kuin Michael Cane. Eikä kyse ole pelkästään nimekkäistä esiintyjistä (näin jälkikäteen), vaan näyttelijätyö on erittäin luontaista ja vakuuttavaa. Näyttelijät on roolitettu hyvin ja kaikki on omissa rooleissaan kohdillaan.

Batmobiilia kuuntelee ilolla

Itunesista tämä sarja tosiaan löytyy siis 4K:na ja kuvan laatu on varsin hyvää, tosin elokuvan ikä jonkin verran luonnollisesti näkyy vaikka leffa ei sen vanhempi olekaan kuin vuodelta 2005. Äänet ovat erittäin vakuuttavat vaikka ovatkin vain 5.1 tasolla. Neural:x on jälleen erittäin hyvä lisä, vaikka se ei tähän leffaan mitään niin ilmiömäistä tuokaan kuin jossain muussa leffassa on kuultu. Batmobiilin ajelu on erittäin vakuuttavaa ja tuntuu tuoleissa asti. Tuota ääntä voisi kuunnella vaikka kuinka paljon. Leffassa tosin on monta muutakin äänellisesti erittäin hyvää kohtaa ja leffa ylipäätään on aika ”leffateatterimainen” äänikentältään. Ei yllätys, että tykkään, jos äänien takana on Hans Zimmer, jota muuten pääsen viikon päästä livenä kuuntelemaan Hartwall Arenalle (ilman Hans Zimmeriä itseään).

Kyseessä siis erittäin hyvä alku tälle saagalle ja ehdottomasti oli odottamisen arvoinen aloitus. Tässäkään leffassa en varsinaisesti jää kaipaamaan UHD-levyjä, vaan leffa toimii Itunes versiona erittäin hyvin. Itunesia voisi muutenkin alkaa käyttää enemmän, sen verran hyvää materiaalia sieltä saa joka kerta.

Hiomattomat Timantit

Tästä leffasta nyt varmaan pitäisi kirjoittaa taas jotain ylistävää, mutta kuin ei vaan millään pysty. Pahoittelut jo etukäteen kaikille, jotka odottavat tästä kirjoituksesta jotain hyvää. Ei voi mitään, mutta ei vaan uponnut minuun, suorastaan kovin huono leffa minun makuuni näin sunnuntai-iltana. Mistähän sitä aloittaisi.

No, jos aloitetaan Adam Sandlerista. Erittäin halpa kopio Al Pacinosta, monellakin tapaa. Miehen koko habitus tässä elokuvassa muistutti enemmän Pacinoa kuin Sandleria, mutta valitettavasti muuten Pascinon tasolle mies ei sitten päässytkään. Adam Sandler on minulle koomikko, ja sellaisena pysyy. Naama vaan ei osu näin vakavaan rooliin, ja uskon, että tämä leffa olisi voinut olla hyvinkin erilainen, jos päähenkilönä olisi ollut joku muu. Ei välttämättä edes siis Pacino, vaan tässä olisi hyvin voinut olla joku tuntemattomampikin nimi, ei näin tunnettu naama. En myöskään tykännyt elokuvan jatkuvasta huutamisesta, vaikkakaan se ei ehkä niinkään ollut Sandlerin omaa syytä, vaan kirjoitetun roolin. Enkä väitä lainkaan, että näin ei olisi pitänyt olla, voin enemmän kuin hyvin kuvitella elokuvan tapahtumien tapahtuneen elävässä elämässä tasan tarkkaan juuri näin, mistä ikinä leffa sitten onkaan innostuksensa saanut.

Kevin Garnet valkokankaalla, ainakin itselleni ensimmäinen kerta

Näyttelijöissä olisi muutenkin ollut toivomisen varaa. Näin koripalloihmisenä Kevin Garnet oli mielenkiintoista nähdä valkokankaalla, parasta tosin se, että mies näytteli omaa itseään. Itselleni Garnettia olisi ollut aika vaikea kuvitella elokuvaan muuten, mutta tässä roolissa mies toki oli todella hyvä, ja rooli muutenkin hyvin sidottuna elokuvan juoneen, ei vain rooli, jolla nimi saadaan julisteeseen. Myös Julia Fox vakuutti omassa roolissaan. No, sainpahan tähänkin kirjoitukseen edes jotain positiivista.

Al Pacino, sorry, ei vaan Adam Sandler

Seuraavaksi onkin sitten hyvä jatkaa pettymyksillä. Netflix, miksi teet tämän minulle?? Jälleen kerran Netflixin Atmos-raita aivan täyttä kuraa. Alkaa oikeasti jo suututtamaan. En tiedä onko laitteissani jotain vikaa, mutta Itunesin Atmos leffat toimii täysin moitteitta, samoin Netflixin kaikki muut elokuvat. Atmos leffat kuitenkin järjestään tuhoavat koko katselunautinnon heittelemällä etuosaston ääniä ympäri huonetta, lähinnä Atmos-kaiuttimiin. Todella raivostuttavaa ja tuhoaa koko nautinnon leffasta. Muutenkin leffan äänissä ei ollut mitään positiivista mainittavaa, äänet suorastaan surkeat, ainakin siltä ne minun huoneessani tänään kuulostivat.

Kiva nähdä jotain korisaiheistakin taas pitkästä aikaa

Kuvanlaadusta taitaa olla turha mainita, sekin jälleen ”perinteistä” Netflixin lumisadetta. Leffa oli Dolby vision, joten jonkinlaista laatua olisi tältä elokuvalta odottanut. Leffan tai Netflixin ongelma, mutta hyvää kuvanlaatua tästä leffasta ei tänään saanut. Mielenkiintoista mistä tämä voi johtua, kaistan leveys kuitenkaan ei pitäisi olla syynä, sen verran hyvin kaikki toimii Itunes kanssa. Mietin itseasiassa jopa sitä, että testaisin Netflixiä seuraavaksi Panasonicin kautta, voisikohan sitä kautta saada irti jotain parempaa.

Kaiken kaikkiaan leffa siis oli tänään iso pettymys, kyllähän tämä leffa silti varmasti kannattaa tsekata, uskon, että monelle leffafanille tämä kyllä uppoaa.