Heräsin tuossa eilen viiden tähden arvosteluun John Wickin neljännestä osasta, joka tällä hetkellä pyörii leffassa. Empä ollut tosiaan tuota aikaisemmin juurikaan noteerannut, vaikka tiesin sen kyllä olevan tulossa. Ajattelin kuitenkin, että jos tuon nyt jossain vaiheessa kerkeäisi mennä leffaan katsomaan, niin pitäisiköhän siihen sitten kerrankin oikein valmistautuakin. Etenkin nyt kun huoneessa on neljä martyä, ja niitä ei ole vielä päässyt kertaakaan kunnolla testaamaan, niin mikä olisikaan sen parempaa testaamista kuin kolme ensimmäistä osaa John Wickiä.

Ja kyllä! KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ! Nyt sitten alkoi nimittäin sellainen hymyily että. Huonetta on rakennettu pitkään ja hartaasti ja tuntuu, että aina kun on tavallaan saanut jotain valmiiksi onkin yllättäen eteen tullut aina jokin uusi, ei niin yllättävä, mutta kuitenkin yllättävä projekti siihen hetkeen. Lähinnähän näitä yllätyksiä on nyt rytmittänyt SVS:n myynnit. Nyt kuitenkin huoneessa on neljä 18″ full martyä, ja enempää ei tule. Eikä kyllä tarvitsekaan, sen kyllä sai huomata tänään. Jokainen subbarin murahdus on juuri sitä mitä on toivonut, tiukkaa, puhdasta, vaivatonta, ja etenkin juuri se vaivattomuus, ei tarvita hirveää volyymia, että basson saan kuulostamaan hyvältä. Lisäksi kun surroundejakaan ei ole vielä hirveästi päässyt testailemaan, niin kyllähän nekin nyt saa hymyilemään ja kuulostaa vaan niin pirun hyvältä.

Toinen asia, joka ei kyllä varmasti ole lähelläkään vielä valmista, sai tänään paljon lisää vahvistusta siihen että oikealla tiellä ollaan. Nimittäin HTPC ja MadVR. Katselin tänään taas leffaa jonkin aikaa ja kuva nyt vaan tuntui taas todella pestyltä, haalealta ja ei oikein kyllä siltä kuin pitäisi. No, Yksi asetus taas toiseen suuntaan ja kuvanlaatu parani kerrasta. Kuvasta tuli kirkkaampi ja kyllä yksityiskohtat sitten muuten ovat aika kiva näköisiä. Etenkin kun leffoissa kuten John Wick liikutaan paljon tummissa ympäristöissä ja ammutaan, niin kyllä niissä leffoissa hyvä kuvanlaatu nousee esiin. Lopun sadekohtaus näytti kuin en olisi koskaan ennen nähnyt, todella puhdasta ja laadukasta kuvaa. Antaa taas hieman uskoa tähänkin investointiin.

Leffahan itsessään on loistava, ja vaikka sen edellisestä katsonnasta oli paljon aikaa, niin se oli samalla jotenkin muistissa, silti taas niin fressi ja raikas. Keanu Reeves on aivan mahtava ja onneksi jatkaa koko sarjan neljänteen kauteen asti, sillä eihän tähän rooliin voisi ketään muuta kuvitellakaan. Reeves on loistava, mutta niin on kyllä kaikki muutkin tässä leffassa, varmasti yksi parhaiten roolitettuja leffoja ja osittain varmasti siksikin niin onnistunut. Juonihan sinällään ei nyt mikään ihan mikään mestariteos ole, eli kyllähän tämän saagan ideana on vain yksinkertaisesti tappaa vaan kaikki mikä liikkuu, mutta toisaalta sekin tehdään kuitenkin jotenkin tyylikkäästi, eikä veri lentele joka paikassa silmille. Tyylikästä, mutta silti niin brutaalia. Ja ei kyllähän tässä juoni on, ja hyvin se tässä ensimmäisessä osassa kannattelee koko puolisen toista tuntia eteenpäin. Erityisen kiva leffailta tänään.