Mea Culpa, Netflixin uutuus joka tuli alku viikosta katseltua. Eipä ollut varsinaisesti ihan hirveän hyviä arvoita missään saanut, mutta jotenkin itseä kyllä leffa kiinnosti kovasti. Kelly Rowlandin ja Trevante Rhodesin tähdittämä rikostrilleri lähtee erittäin mielenkiintoisena alusta lähtien liikkeelle ja etenkin Trevante Rhodesin rooli on alusta lähtien erittäin mielenkiintoinen ja jotenkin kovin itsensä tunteva, mutta silti niin arvoituksellinen. Leffan alussa syyllistä tai uhria on vaikea tunnistaa, mutta lopussa lopputulema ei sitten ehkä ole aivan niin yllättävä. Tai ehkä enemmänkin niin, että leffan juonta rakennettiin varsin hyvin niin, että syylliset alkoivat sieltä pikkuhiljaa piiloista putoilla pois. Silti, itse kyllä odotin vielä hieman erilaista loppua, mutta hienosti leffa kuitenkin vietiin loppuun asti.

Rowland on hyvä, mutta jää silti kyllä mielestäni Rhodesin varjoon. Toisena erittäin mielenkiintoisena ja koko leffan kannalta kaikista tärkeimmässä roolissa Sean Sagar on todella hyvä. Leffan tunnelma on alusta lähtien hyvin tiivis ja tällä kertaa ei kännykkää taas tarvinnut pahemmin katsella. Leffassa tapahtui kaiken aikaa ja leffan pituus muutenkin sisältöön suhteutettuna erittäin sopiva. Eikä tässä muutenkaan pahemmin mitään valittamista ollut. Erittäin hyvä leffa, ei nyt ihan top-lista tasoa mutta ei toisaalta myöskään kaukana siitä. Äänien osalta miellyttävä Atmos leffa, jossa bassoja kyllä pääsi taas maistelemaan aika ajoin todella kivasti.

Leffasta voisi varmasti turista vielä paljon lisääkin, mutta mennäänpä vielä hetkeksi kännykkä ja Android-maailmaan. Päätös on nyt kännykän suhteen tehty, ja uusi kännykkä jää käyttöön. Olen itse asiassa ollut jopa paljon tyytyväisempi kuin koskaan uskalsin edes odottaa, Honorista en ole löytänyt varsinaisesti yhtään sellaista epäkohtaa joka päivittäin harmittaisi, lähinnä takana on vain paljon uutta opeteltavaa, eli kaikki tarvittava on löytynyt ja paljon myös uutta. Puhelimen OS:n logiikka on lähempänä Iphonea kuin uskoinkaan ja kaikki tuntuu hyvin luontevalta käyttää, olen oikeasti tosi positiivisesti yllättynyt. Vanhassa Iphonessa akku alkoi olla jo hieman ongelma, nyt akku kestää heittämällä koko päivän ja latauskin tapahtuu hetkessä Honorin omalla 66w laturilla. Jos laturia ei ole maisemissa, lataus onnistuu kaikilla USB-C latureilla, joita löytyy joka paikasta. Langatonta latausta en ole kaivannut hetkeäkään.

Ainoa asia joka tähän yhtälöön ei kuitenkaan sopinut oli Apple Watch. AirPodit toimiin, Apit toimii ja kaiken tarvittavan olen saanut toimimaan, mutta kellon kanssa olikin sitten ne isoimmat ongelmat, Apple Watch kun ei Androidin kanssa toimi käytännössä ollenkaan. Lomalla tulikin sitten katsottua enemmän kuin tarpeeksi älykellovideoita ja arvosteluja netistä, ja lopulta se ”oikea” sieltä sitten löytyikin. Yksi suurimmista kriteereistä oli, että musiikkia pitäisi pystyä lenkillä kuuntelemaan suoraan kellosta ilman puhelinta, ja koska tällä hetkellä musiikki tulee Youtube musiikista, se pitäisi saada toimimaan. Muuten kriteereinä oli lähinnä kiva ulkonäkö ja varmasti päivän akku. Päätöksen tein lopulta kahden kellon väliltä, eli Samsung Galaxy Watch 6 Classic ja Fossil Gen 6. Ulkonäkö voitti, ja matkaan lähti Fossil.

No, se liitto ei sitten kauaa kuitenkaan kestänyt, nimittäin kellossa oli uutena Wear OS 2 versio, ja akun kesto hädin tuskin sen päivän verran ilman suurempaa käyttöä. No, päivitysten piti parantaa tilannetta ja sainkin kelloon pikaisesti asennettua Wear OS 3.0 version. Parempaakin oli vielä odotettavissa, eli tämän jälkeen tarjolla piti olla vielä myös 3.5 versio, jonka lataamisessa oli todella paljon ongelmia. Sain tuohon päivittämiseen hyvin apuja Fossilin asiakaspalvelusta, mikä sinällään kyllä kiva, ja sainkin päivityksen lopulta ladattua. Sitten kuitenkin tuli se suurin pettymys, eli kello akku romahti täysin, ja hankkimani tiedon perusteella uusia päivityksiä ei olisi enää tulossa. Olin siis aika puun ja kuoren välissä, pari vuotta vanha malli, johon uusia päivityksiä ei enää tulossa ja kello softa/akku täysin susi. Päätin vielä yhden työpäivän verran asiaa seurailla, mutta kun akku oli käytännössä kokonaan tyhjentynyt jo puoleen väliin mennessä, niin päätös oli selvä, kello takaisin ja uusi yritys Galaxyn kanssa. Onneksi Power oli erittäin ymmärtäväinen asian suhteen ja asiakaspalvelu oli enemmän kuin loistavaa.

Nyt on uusi kello ollut pari päivää käytössä ja en voisi enempää olla tyytyväinen, kaikkeen. No, ihan ei ulkonäön puolesta pääse Fossilin tasolle, mutta kaikki toimii, niin synkassa puhelimen kanssa kuin itse kellossa olevatkin ominaisuudet. Se mistä olen erityisen tyytyväinen on se, että kello tuntuu kuin mersulta verrattuna vanhaan Apple Watchiin, miksi olenkaan näin kauan ollut uskollinen yhdelle totuudelle. Kellon akkua on vielä reippaasti päivän jälkeen jäljellä ja monet ominaisuudet paljon parempaa kuin ennen. Mitään varsinaista miinuspuolta ei ole vielä tullut vastaan. Palataan tähän ehkä vielä.

Mutta seuraavaksi olisi sitten varmaan aika Dune-Viikonlopun. Jos vielä kertaalleen ensimmäinen osa kotona ja sen jälkeen leffateatteriin katsomaan toinen. Oisko siinä plääni viikonlopulle?

Viikon loma takana ja voin sanoa että tuli tarpeeseen, sekä tämän blogin, että kaiken muunkin elämän osalta. Välillä vaan on yksinkertaisesti parasta astua ulos oravanpyörästä ja päästää irti. Vaikka tässä loman 2200 kilometrin ajelusta parin päivän hiihto ja laskettelureissu varten ei ollutkaan mitään järkeä, oli se sen verran kuitenkin erilaista, että aivot pääsivät hyvin latautumaan. Ihan täysin ei kuitenkaan leffoista luovuttu tämänkään loman aikana, nimittäin matkan varrelle oli sovittu yksi vierailu, hieman erilaiseen kotiteatteriin. Niin, ihan ylipäätään näitä muiden teattereita olisi kiva nähdä enemmänkin, sillä sitä voi aina oppia uutta ja lisää.

Ihan täysin tuntematon teatteri ei tällä kertaa kuitenkaan ollut tämäkään, nimittäin samassa paikassa tuli vierailtua myös pari vuotta sitten, ja mitään valtavia muutoksia ei sen jälkeen ole huoneessa tapahtunut. Niin, ja huoneessa pääkaiuttimina toimii muuten muuan Elusive 1099 kaiuttimet, ja historia tämän huoneen omistajan kanssa liittyykin juuri tähän, eli nuo kaiuttimet tuli hankittua aikanaan yhdessä, ja sen jälkeen olen saanut muun muassa paljon apuja omien Martyjen kanssa. Ilman tätä mahtavaa kaveria ja tuhansia viestejä vuosien saatossa ei oma huone olisi lähelläkään sitä mitä se tänä päivänä on. Tästä tässä harrastuksessa lopulta on paljolti kyse, saada apua ja auttaa muita.

No mutta kun kylään kerran mentiin niin pitihän sitä sitten tietysti päästä leffaakin katsomaan. Ja isäntähän tarjosin sitten heti sellaista leffaa kuin Ferrari, joka on aivan varmasti ollut omalla katselulistalla, mutta varsinaisia odotuksia ei sen enempää ollut, kun ei ole itse leffaan tullut sen suuremmin tullut tutustuttua. Leffa oli kuitenkin Primeen tullut, niin kyllähän se sitten lopulta oli helppo valinta. Leffan pääosaa eli itse Enzo Ferraria esittää Adam Driver, ja tästä voi nyt olla sitten montaakin mieltä. Itse roolin herra kyllä veti ihan kivasti, ei siinä mitään, mutta asia joka itseäni häiritsi kyllä todella suuresti oli se, että olen viime aikoina nähnyt Enzo Ferrarin ruudulla useampaankin kertaan, ja aina eri näyttelijän toimesta. Ford vs Ferrari eli suomalaisittain Le Mans, Lamborgini ja Ferrari kaikki kertovat samaa tarinaa hieman eri ajankohdasta ja kulmasta, ja vaikka se on toki hieman liikaa vaadittu, niin kaikissa Enzoa olisi hyvin voinut näytellä sama kaveri. Esimerkiksi Le Manssissa näytellyt Remo Girone olisi sopinut tähänkin leffaan paljon paremmin kuin Driver. Siitäkin huolimatta, että en edes taida tietää miltä oikea Enzo näyttää (googlettaa). No, olen edelleen samaa mieltä. Muuten leffa on ihan hyvä ja kiva tarina, vaikkakin tarina on aika lyhyestä ajasta, kun leffan nimi on kuitenkin ytimekkäästi Ferrari. Ferrarin tarinaahaan tässä ei mitenkään kerrota, vaan lähinnä vain muutama päivän ajanjaksosta Enzon elämässä. Tulee ehkä hieman mieleen Spede-elokuva, joka oli hyvin vastaava, vaikka tässä sentään kesto paljon pidempi.

Se mikä tässä leffassa sitten todella harmitti oli aika surkea kuva. CGI-itä on paljon haukuttu ja näin se tosiaan on, esimerkiksi pari kolarikohtausta näyttää lähinnä huonolta lastenelokuvalta. Samoin jostain syystä näyttää moni muukin kohtaus, eikä maisematkaan oikein vakuuta. Joo siis kauniita maisemia, mutta ei näytä jostain syystä aidoilta. Ruutu muuten mistä tällä kertaa leffaa katsottiin oli suurin telkkari, josta itse olen koskaan itse leffaa katsonut, eli TLC:n 98″ tuumainen. Tästä ollaan kaverin kanssa paljon veistä väännetty, ja edelleen pidän oman mielipiteeni vahvasti, eli vaikka 98″ televisio näyttääkin varsin hyvältä, niin silti en kyllä omassa huoneessa edelleenkään ole tykkiä vaihtamassa telkkariin.

No, tästä päästääkin sitten sujuvasti aasinsillalla seuraavaan asiaan, eli ääniin. Kaverin ratkaisuna on siis iso teevee, ja sen alla horisonttaaliksi tehty Elusive. Itsellänihän on kolme pystymallista. Vaikka äänet tavallaan näinkin toimii ihan kivasti, niin etenkin muutamassa ajokohtauksessa, jossa auto liikkuu sivulta toiselle, huomaa hyvin kun äänikenttä ei ole niin yhtenäinen, eli ääni vähän niin kuin tekee u-mallin koukkauksen, sen sijaan että se olisi aivan linjassa. Puhe kuitenkin kuulostaa tulevan sieltä mistä pitää, ja muutenkin äänet myös telkkarin kanssa toimii erittäin hyvin. Ja kun sanon erittäin hyvin, nautin edelleen kaverin huoneessa katselusta erityisen paljon edessä on lisäksi pari samanlaista Full Martyä kuin itsellä, mutta se isoin ero sitten on muissa kahdeksassa kaiuttimessa, jotka kaverilla ovat JBL:n 305p aktiivit, jotka ovat muuten ihan uskomattoman hyvän kuuloiset, eikä edes hinnalla pilatut. Tietysti se, että kaikki kahdeksan ovat samaa mallia auttaa paljon, mutta se mistä olen myös kaverille erityisen kateellinen on huoneen korkeus, joka peittoaa oman huoneen huomattavasti, ja tuo todella paljon avaruutta ääneen. Jonain päivänä toivottavasti vielä itselläkin.

Kaiken kaikkiaan siis loistava vierailu, loistava loma ja nyt sitten taas takaisin kotona ja arjessa. Ferrari kannattaa ehdottomasti katsoa, mutta ihan liikoja ei kannata odottaa, vaikka nimi antaisi jotain muuta odottaa. Kyseessä nyt ehkä enemmän parisuhdedraama, kuin autoleffa, joten sellaista ei suoranaisesti kannata odottaa.

Kirjoitus, jota en uskonut aivan vielä tekeväni, mutta katsotaan nyt mihin suuntaan tästä mennään. Tiedättekö sen tunteen kun rakentaa jotain suurella tunteella ja vaivalla ja sen jälkeen kun se tulee lopulta valmiiksi, tulee sellainen huojentunut ja tyhjä olo, että nyt se on vihdoin valmista. Rahaa on mennyt todella paljon ja vaikka edelleen kaikki hankinnat on tehty järki mukana, niin silti tässä harrastuksessa ei ole ilmaista tietä. Nyt huone on tällä erää valmis ja mitään hankintoja ei ole mielessä, eli siis sellaisia keskeneräisiä juttuja, ainahan sitä keksisi lisää hankittavaa, mutta mitään pakollista ei tällä hetkellä ole. Laskuja on vielä jonkin verran maksettavana, mutta rahatilannekin on vihdoin aika vakaa. Ongelmana tässä kuitenkin on ollut juuri tuo loputon hankintojen määrä, ei niin että olisi ollut pakko, mutta enemmänkin on ollut niin että no, kun kerran tuollaisenkin halvalla saa, niin kiva lisä sekin varmasti. Moneen kertaan olen Toria ja Facebookkia selatessani miettinyt, olenko jo riippuvainen ostelusta, vai teenkö edelleen hankintoja järki edellä. Olen sitä mieltä, että hankinnat on edelleen tehty järkevästi, eikä rahaa todellakaan olisi muuhunkaan, mutta pistää se miettimään.

Mutta ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan, niin jatketaan vielä hieman aiheen valmistelua. Toinen asia mikä tässä on hieman viime aikoina mietityttänyt koko harrastuksessa on sellainen tietynlainen asioiden pyöriminen paikoillaan. Kuuntelen useita eri podcasteja esimerkiksi Youtubessa, ja tuntuu, että asiat vaan pyörivät ympyrää. Samat henkilöt pyörivät useissa podcasteissa ja jokaisessa pyörii samat asiat uudelleen ja uudelleen. Jotenkin myös tuntuu, että aiheiden sijaan kaikki podacastit menevät koko ajan enemmän Q&A-tyyppisiksi, ja silloin ne samat kysymyksen alkavat pyöriä uudelleen ja uudelleen kun uusia tyyppejä tulee kuuntelemaan. Itse vihaan kaikista eniten kun jatkuvalla syötöllä kysytään, kumpi kaiutin on parempi. Kysymys, johon kukaan ei yksinkertaisesti voi missään blogissa tai podcastissa vastata. Myönnän, alkaa hieman podcastion kuuntelu kyllästyttämään. Samalla sitä sitten toki miettii myös omaa sisällön tuottamista, Instagramissa on pitkälti toista tuhatta seuraajaa, mutta määrät eivät ole hetkeen nousseet (en oikein tiedä miten saisi nostettua), toisaalta taas itse blogin seuraajamäärät ovat tasaisessa nousussa olleet jo pitkään. Youtubea olen itsekin miettinyt ja yhden videon huoneesta sinne jo laitoin, mutta saako siitä sitten joku lisä arvoa, ainakin omalta osalta se tarkoittaisi todella isoa lisäpanostusta, ja kun ottaa huomioon, että tämä on vain harrastus, niin antaisiko se itselle jotain lisää. Tästä kuitenkin linkki videoon jos et sitä ole vielä nähnyt.

Se mistä nyt kuitenkin olen erityisen huolissani ollut viime aikoina on se, että viime aikoina on tullut katsottua aivan liikaa leffoja, jotka A eivät ole kiinnostaneet pätkääkään, B joista ei oikeastaan muista yhtään mitään. Ja tähän on nyt aivan selkeästi muutama syy. Ensinnäkin ei vaan yksinkertaisesti ole tullut vastaan riittävästi hyviä leffoja ja ”joutunut” sen vuoksi katsomaan paljon leffoja uudelleen, mikä ei koskaan ole ollut mulle se suurin intohimo, vaikka paljon sellaisiakin leffoja on, jotka kestävät katsomista. Toki nyt monta leffaa tekee oikeasti mieli katsoa uudelleen, koska Trinnovin kanssa ne vaan yksinkertaisesti kuulostavat aivan erilaiselta. Aikaisemmin olen kuitenkin puhunut jo siitä, kuinka lopetin samasta syystä jo pari suoratoistokanavaa, ja nyt sama ongelma alkaa hieman olla myös fyysisen median kanssa. Ne kaikki ns. halpis 4K:t (jotka haluan), joita saa kaupoista ”kympillä” löytyy jo hyllystä ja uudet maksavat sen kolmekymppiä, joka on edelleen fyysiselle leffalle todella kova hinta. En yksinkertaisesti löydä tällä hetkellä oikein ostettavaa, koska 30 euroa ns. sokko-ostokseen eli leffaan, jota en etukäteen tiedä tavalla tai toisella hyväksi on aivan liikaa, ja uusia blockbustereita ei juurikaan ole tullut tai tulossa, nyt kun kaikki viime vuoden suuret Oppenheimer, Gran Turismo, Mission ym on jo hankittu. Ja vielä sivuhuomautuksena, ostan uutena 4k leffoja vain jos ne ovat hyviä ääniltään, romanttiset komediat saa katsottua striimattunakin. Se mitä tällä hetkellä tulee ja hyvä että tulee on sitten nuo vanhojen leffojen restoroinnit, mutta niitäkin saa seuraavia vielä hetken odotella. Eli todella mielenkiintoista katsottavaa materiaalia ei hirveästi tällä hetkellä vaan ole.

No, toisaalta leffateatterissa sitä varmaan jonkin verran olisi, mutta jotenkin sinne meneminenkin on viime aikoina kiireiden vuoksi hieman jäänyt. Siellä on hieman sama fiilis kuin kotona, jos ei nyt jotain todella merkittävää tulee, keskinkertaisia ei jaksa lähteä katsomaan, ne voi katsoa sitten myös kotona. Muutenkin jotenkin tuntuu, että siellä leffassa edelleen hallitsee äänimaailmaa aika lailla Marvel, ja niiden taso tällä hetkellä on mitä on. Kertoo asiasta paljon, että edes uutta Aquamania en sitten lopulta jaksanut lähteä katsomaan. Leffassa on siis tullut lähinnä käytyä katsomassa kotimaista, joka onkin ollut viime aikoina todella iso positiivinen yllätys.

Mutta tästä sitten päästäänkin aika pitkillä aasin silloilla itse asiaan. Tylsyys vai kännykkäriippuvuus? Känykkäriippuvuus vai shoppailuriippuvuus? Vai mitä kaikkea sitä ihmisellä voikaan olla. Joka tapauksessa tuli viikon lopuksi katsottua leffahuoneessa kaksikin leffaa, ja kummastakaan en oikeastaan muista enää yhtään mitään. Kiiruna leffa on pitänyt katsoa jo pitkään, mutta leffassa se meni ohi (myöhästyin ja menin katsomaan toisen leffan) ja sitten kun huomasin sen tulevaan Netflixiin, jäin odottelemaan sitä. No, nyt se sinne tuli ja hetimiten sitä piti sitten lähteä katsomaan. Eli leffa pyörimään, kännykkä viereen ja nauttimaan. No, näinhän se ei taas mennyt, tosin nyt siihen on osittain myös selitys, josta lisää myöhemmin. Joka tapauksessa tämä tapa on nyt alkanut hieman itseänikin jo harmittamaan. En tiedä kumpi on suurempi syyllinen, tylsät leffat vai riippuvuus puhelimeen, mutta todella usein nykyään käy niin, että leffan aikana huomaa katsovansa kännykkää, ja vaikka tosiaan kuvaan leffaa, katson Trinnovin Atmos-vieweriä jne, niin silti puhelin ottaa liian usein vallan myös kaikkeen turhapäiväiseen. Olen tätä asiaa usein miettinyt ja jopa miettinyt oikeasti ratkaisuja. Toisaalta kännykkäparkki voisi olla hyvä, mutta ongelmana se, että ”pitää” myös kuvata blogia varten jne. Toisaalta parasta olisi jättää leffan ajaksi kännykkä kokonaan huoneen ulkopuolelle, mutta se nyt ei vielä ole kyllä toteutumassa. Toisaalta tätä ongelmaa, ei ole, jos leffa on riittävän hyvä ja pitää katseen ruudulla, tästäkin olen kyllä paljon puhunut. Viimeisimpänä leffa Journal 64 oli ehdottomasti tälläinen. Olen myös miettinyt oikeasti Iphonen vaihtamista johonkin karvalakkimalliin, loppuisi se turha kännykällä roikkuminen ylipäätää.Mutta sitten se iski kuin kirkkaalta taivaalta, UUSI KÄNNYKKÄ.

Varmaan jo kolmisen vuotta siitä lähtien kun ensimmäiset taitettavat puhelimet tulivat markkinoille olen sellaista haaveillut. Onko sille jokin todellinen perustelu niin ei varmaankaan, lähinnä varmaan vaan se, että tykkään gadgeteista ylipäätään. Olen elämässäni omistanut järjettömän määrän kännyköitä, mutta vuodesta 2007 lähtien kun ensimmäinen Iphone julkaistiin, olen ollut täysin Applen pauloissa. Apple on itseasiassa kyllä aika hienosti rakennettu, ekosysteemi todellakin sitoo itseensä, ja sen vuoksi itseltä onkin pitkään löytynyt kellot, läppärit, pädit ym. Tavallaan kaikki toimii loistavasti ja Applen etu tosiaan on tässä ekosysteemissä, kaikki vaan toimii sujuvasti yhdessä, vaikka kaikki ei aina niin hyvin toimisikaan. Applelta olen kilpailevaa tuotetta taitettaviin puhelimiin odottanut jo pitkään, mutta sellaista ei edelleenkään ole maisemissa. Toisaalta, vanha puhelin on jo neljä vuotta vanha, siinäkään ei tavallaan ole mitään vikaa akkua lukuunottamatta, mutta ehkä ongelma on juuri siinä. Neljä vuotta, eikä käytänössä mitään uutta. Apple on mielestäni jämähtänyt täysin paikoilleen, täysin samanlaisia puhelimia tulee vuosi toisensa jälkeen, päivityksenä vain uusi kamera ja nopeus, jotka kummatkaan eivät itselle ole se suurin juttu. Softapuolelle tulee aina jotain pientä, mutta ei juuri koskaan enää mitään mikä houkuttelisi uuden luurin ostamiseen. Vai miltä kuulostaa 1500 euron päivitys jolla saat uuden latausliittimen?

Applen ylimielisyys kuluttajia kohtaan on muutenkin ärsyttänyt jo pidempään, tästä taas esimerkkinä Apple TV 4k, joka ei anna leffoissa lainkaan parhaita ääniä ulos. Käsittämätöntä pelleilyä, etenkin kun lossless audio toimii osittain jo musiikissa. Miksi siis rajoittaa sitä leffoissa? Muuten aivan ehdottomasti paras alusta leffojen katseluun striimattuna, mutta keinotekoiset rajoitteet tekivät siitä niin tylsän, että päätin kokeilla Invidia Shieldiä. Ensin TV, sitten Pro mallia, ja molempiin ollut erittäin tyytyväinen, jopa yllättäen. Kaikki on Shieldillä toiminut moitteettomasti ja se on tullut jäädäkseen. Apple TV:tä en ole juurikaan edes avannut, etenkään kun Musikiin ja Apple TV+ tilausmaksut nousivat niin koviksi, että peruutin nekin jokin aikaa sitten. Eipä siis tuon laitteen käytölle ole juurikaan ollut perusteluja. Mutta tästä päästäänkin sitten siihen isoon kysymykseen, jos ekosysteemi on jo rikottu, niin voisiko sen purkaa kokonaan?

Eli kun Applelta ei sitä taittuvaa ole näköpiirissä, niin puhelimen vaihtaminen tarkoittaisi samalla vaihtoa Androidiin. Taittuvat puhelimet ovat olleen tähän mennessä omasta mielestä aika kompromissejä, eli joko liikaa painoa, liikaa kokoa, liian hankalia käyttää tai sitten vaan yksinkertaisesti liian kalliita edes harkita. Applen vastaava ei varmasti olisi näistä ratkaissut ainakaan hinta-asiaa, mutta olisiko ratkaissut muut asiat, aika näyttää. Jos siis tuollainen joskus tulee. Viime viikolla kuitenkin IO-Tech, ehdottomasti itselle suosituin ja tärkein kotimainen tekniikka-podcast esitteli Honor-merkkisen uuden taittuvan puhelimen, Magic V2 nimeltään. Tärkeimpänä argumenttina tuossa esittelyssä oli ensimmäisenä, että ensimmäinen markkinoilla oleva taittuva puhelin, joka kooltaan ja olemukseltaan on kuin normaali yksinäyttöinen puhelin. Eli ihan normaali älypuhelin, bonuksena isompi näyttö. Tuohan kuulosti itsestä sen verran hyvältä, että innostuin ensimmäistä kertaa oikeasti muusta vaihtoehdosta kuin Iphonesta. Innostuin itse asiassa sen verran paljon, että piti tuota käydä heti ihan Helsingissä asti hypistelemässä, kun kerran Itiksen Powerista sellainen hyllystä löytyi. Ensituntuma oli aivan älyttömän hyvä, tuo tosiaan tuntui avain kuin oma Iphone kädessä, ja muuten se sitten näyttikin huomattavasti paremmalta ihan kaikin puolin. Kirkkaampi ja parempi näyttö, mukava käteen ja takakuorena tuollainen keinonahkainen kuori lisäksi tuntui hyvinkin mukavalta. Nopea testailukin tuntui ihan loistavalta, eli vaikka Androidista on paljon puhuttu hankalana käyttää, tämä tuntui Iphonen käyttäjältä hyvinkin loogiselta ja helpolta. Liekö kyse sitten Honorin omasta Magic OS:stä vai mistä, niin kaikki vaan tuntui hyvin helpolta ja Iphone-maiselta käyttää. Olin aika lailla myyty.

No, hintaa tuolle IO-Tech antoi 1999, joten hankintaa en siinä vaiheessa edes harkinnut. Aivan kuten IO-Techkin videollaan kertoi, ei ehkä ihan tuohon hintaan paras ratkaisu tällä hetkellä, samaa puhui netissä moni muukin. Moni oli sitä mieltä, että hyvä hinta voisi olla jossain 1500 euron paikkeilla, eikä aikaakaan kun puhelimen hinta sitten olikin joka paikassa 1500. Powerista My-Power asiakkaille, Gigantissa sisäpiirille, Elisalla omille asiakkailleen ja Verkkokaupassa ihan muuten vaan. No, jos saman 500 euroa saa eri syillä ihan joka paikasta, niin eiköhän se kerro, että oikea myyntihinta on tuo 150o ja kaikki muu kaupallista jargonia. Myönnän, oli hyvin hyvin lähellä ostaa, mutta hyllyyn jäi, tällä kertaa järki voitti. Kunnes sitten viikkoa myöhemmin Power ilmoittaa, että kaikki tuotteet mukaan lukien alennuksessa jo olevat -20% viikonlopun ajan. No sehän sitten tarkoittaa, että puhelimen hinta onkin sitten yhtä äkkiä 1200. Ja siinä vaiheessa kamelin selkä katkesi, eli varasin itselleni yhden Itiksen Poweriin. No, vielä oli aikaa yön yli miettiä, mutta kyllä sitä seuraavana päivänä tuli töiden jälkeen otettua suunta kohti Itistä ja puhelinkaupoille. Puhelin on ostettua kuitenkin netistä tilaten, joten nyt olisi 14 päivää aika sitä testata, ennen lopullista päätöstä vaihtuuko Apple Androidiin.

Tästä kuitenkin vielä takaisin kirjoituksen otsikkoon, eli sekä Kiiruna, että All Quiet in the Western Front tuli katsottua uusi puhelin kädessä, joten eipä siitä leffasta mitään tullut, olisi voinut jättää kokonaan katsomatta. Etenkin tuo Kiiruna tulee aivan varmasti vielä katsottua kunnolla uudelleen, vaikutti ihan hyvältä leffalta, mutta nyt tosiaan meni aivan ohi. Uusi kännykkä ja uusi aika tarkoittaa aika paljon asioita, niitä ehkä availen sitten myöhemmin lisää. Nyt vain tyydyn toteamaan, että ensi tuntuma on erittäin hyvä. Kaikki tavallaan tuntuu toimivan yhtä hyvin kuin aikaisemmin, käyttöliittymään olen erittäin tyytyväinen toistaiseksi ja oikeastaan ainoa mikä ei toimi lainkaan on Apple Watch, joten kellon hankintaan ehkä tässä vielä jossain vaiheessa joutuu, jos Android jää taloon. Kaikesta huolimatta, nyt on edessä viikon loma töistä, ja näyttää vahvasti siltä, että viikon loma edessä myös blogista. Voisin väittää, että tulee tarpeeseen. Älkää huolestuko, blogi ei kuitenkaan tule loppumaan!

On äärimmäisen upeaa, että Netflixiin on alkanut valua pikku hiljaa enemmän ja enemmän suomalaisia leffoja, oli ne sitten vanhoja klassikoita tai uusia hittejä, kaikki otetaan avoimin mielin vastaan. Siltä on tulossa kohta esimerkiksi leffa Kiiruna, joka piti jo käydä leffassa katsomassa, mutta jäi sitten kuitenkin näkemättä. Toisaalta, siinä vain 5.1 äänet, en tosin tiedä oliko aluperäisessä materiaalissa parempaa vai ei. Sitten siellä on muunmuassa Hirttämättömät, joka varmaan pitää katsoa ihan sen vuoksi, että voi itse arvioida, että onko oikeasti leffa niin huono, että sitä ei juuri kukaan halunnut edes leffassa nähdä. Mutta sitä ennen tuli kuitenkin katsottua yksi suomalaisen elokuvatuotannon suurimmista timanteista, eli Pahat Pojat vuodelta 2003, ajalta, jolloin tehtiin aika monta muutakin klassikko leffaa.

Pahat Pojathan perustuu siis ainakin jollain tapaa tosi tapahtumiin, eli taustalla on tarina niin sanotuista Euran Dalttoineista. Neljän Koistisen veljeksen tarina on aika hurja ja uniikki. Tapahtumia, joita on vaikea uskoa moneltakaan osalta todeksi. Peter Franzen, Lauri Nurkse, Niko Saarela ja Jasper Pääkkönen aloittelivat tässä erittäin merkittäviä näyttelijän uriaan, eikä todellakaan ole ihme, että matka on tästä vienyt aika paljon kauemmaksikin. Ja vaikka nelikon meno leffassa onkin erittäin vakuuttavaa ihan tämänkin päivän mittapuulla, niin ei sovi myöskään unohtaa, sellaisia nimiä kuin Vesa-Matti Loiri velvesten isänä, Risto Tuorila toisena poliisina, ja sitten koko elokuvan aivan kirkkaimpana timanttina läpi koko leffan surffaava Muukkonen, eli Hannu-Pekka Björkman. Tästä Muukkosen roolista on oikeasti aika mahdotonta laittaa yhtään paremmaksi, aivan huikea rooli ja huikeaa työtä Björmanilta.

Loistavien näyttelijöiden lisäksi leffassa toimii erinomaisesti myös kaikki muu. Juoni on hyvässä ja pahassa uskomattoman hyvä, kirjaimellisesti uskomattoman. Sen lisäksi leffasta löytyy roppa kaupalla tahallista ja tahatonta huumoria, tahattomalla tarkoitan tässä kohtaa siis sitä, että veljesten tietynlainen huumori ja yksinkertaisuus naurattaa, toisaalta sitten taas huumoria löytyy myös esimerkiksi Muukkosesta, taas kerran monella tapaa ymmärrettynä. Leffa on erittäin hyvin tehty, eikä aika ole syönyt leffaa lainkaan, päin vastoin. Tämä toimii loistavasti myös nykypäivässä, jonka näkee hyvin myös tuosta viimeisestä kuvasta. Äänistä en sano mitään sen enempää, 5.1 raita joka miksattu tietysti Dolby Surround Upmixerillä, mutta äänen taso todella alhaalla koska kyseessä yöleffa ja muksu nukkuu viereisessä huoneessa. Kyllähän tämä silti olisi voinut kovemmillakin äänillä hyvin katsella. Ehdottomasti jatkoon!

2020-luvulla tehdään paljon loistavia leffoja, mutta aika harvoin leffoissa parasta ovat enää loistavat juonet ja tavallaan sellaiset leffat, jotka todella naulaavat ruudun ääreen, niin että, jos esim. katsot kännykkää välillä, pitää leffa laittaa pauselle, muuten jää jotain heti välistä. Journal 64 leffa menee suoraan Toplistalle, tämä leffa nimittäin täyttää suoraan tämän ehdon, ja tästä leffasta piti todellakin saada jokainen vinkki ja käänne talteen. Leffasta en sen kummemmin tiennyt mitään ennen kuin aloitin katsomaan, mutta leffan aikana selvisi, että kyseessä Tanskalainen leffa, joka itse asiassa perustuu Tanskalaiseen historiaan kaikkine kauhuineen.

Leffa alkaa hyvin mielenkiintoisella murhatapauksella, josta sitten lähdetään avaamaan tapahtumia, jotka johtavat vuosien päähän historiassa. Leffa on itse asiassa aika jännästi tehty, sillä heti alkuun ei edes ymmärrä, että ollaan itse asiassa historiassa, eikä varsinaisesti siis leffan nykyajassa. Nopeasti kuitenkin asiat alkavat aukeamaan ja myös murhan mysteeri kaiken takana. Leffassa kuitenkin liikutaan kaiken aikaa todella hienosti ja sujuvasti menneiden muistojen ja nykyisyyden välillä koko ajan avaten pikkaisen lisää tapahtumia ja niiden seurauksia. Käsittämättömäksi leffan tekee se, että vaikka tapahtumia on paljon tapahtunut historiassa, niin silti leffan lopussa vihjataan, että tapahtumat saattavat olla jatkuneet vielä tähänkin päivään asti.

Leffassa toimii kaikki muutenkin erittäin hyvin. Näyttelijätyö on erittäin hyvin reilassa ja Fares Fares on tässäkin erinomainen. Muutenkin roolit tuntuvat erittäin luontevilta ja sopivilta. En toki tiedä miten he kohtaavat todellisiin henkilöihin vai kohtaavatko lainkaan, mutta uskottavalta vaikuttaa. Äänet on perus 5.1 materiaalia, mutta silti tässä 2018 vuoden leffassa ei äänissäkään ole mitään valittamista. Kaiken kaikkiaan siis loistava leffa, suosittelen ehdottomasti katsomaan.

Joo anteeksi jo heti alkuun, sorruin taas katselemaan leffaa, josta lähtökohtaisesti jo tiedän, että tuskin tulen tykkäämään. Marvelit eivät ole pahemmin pitkään aikaan tarjonneet itselle yhtään mitään katsottavaa, ja valitettavasti ei tarjonnut kyllä tälläkään kertaa. Tai no, tarjosihan se aika kivaa audiovisuaalista iloittelua, mutta itse leffa ei sitten sisällä kyllä yhtään mitään. Harmi sinällään, kun näihin Marvelin leffoihin kuitenkin tuota budjettia taidetaan lahdata aika paljonkin, niin jotain ihan uutta kyllä alkaisi pikku hiljaa tälläkin saralla tarvitsemaan. Hyvänä asiana tosin tästä pitää tällä kertaa sanoa se, että kidutus kesti tällä kertaa vain kohtuulliset tunnin ja nelkyt viis minuuttia.

Aloitetaanpa leffa purkaminen kuitenkin ensin kuvasta. Leffan visuaalinen puoli oli kyllä todella hyvällä tasolla, mutta jotenkin se viimeinen ripaus kuitenkin kuvasta jäi puuttumaan, jonka varmasti sitten saa levyltä halutessaan. Disney plussan kuva oli erittäin hyvä niin kuin yleensä aina, mutta ihan ei tällä kertaa viimeistä huippua, varmaan sen verran nyt tottunut levyltä katsomaan näitä kirkkaamman puolen leffoja viime aikoina. Tehosteet kuitenkin olivat ehdottoman kohdillaan, eikä sinällään visuaalisessa puolessa ole moitteen sijaan.

Äänien osalta leffa lähti ehkä hieman rauhallisesti liikkeelle, johtuen varmaan siitä, että Disney plus vaatii hieman ennemmän volyymiä toimiakseen paremmin. Nytkin hieman lisää poweria ääniin, ja elävyys parani välittömästi. Sen jälkeen sitten tuolit ja subbarit saivat kyllä sellaista kyytiä, että ei paremmasta väliä. Hieman oli äänet muuten etupainotteiset, vaikka leffa muuten kyllä ajoittan, mutta harvoin tarjosi myös yhdeksää kanavaa bed layeriin ja kaikkia kuutta ylös. Objektejakin jonkin verran leffassa liikkuin, mutta pääosin kyseessä silti suht staattinen miksaus. Eli hieman enemmän jäin kaipaamaan vielä laatua muualle kuin eteen, mutta hyvältähän tämä striimatuksi muuten kuulosti.

Eli eipä mene vieläkään Marvel jatkoon, vaan päin vastoin. Näytteleminen oli todella heikkoa, juoni todella väkisin väännettyä samaa soopaa ja mikään ei oikein kyllä oikeuta tätä leffaa saamaan maksimissaan kahta tähteä enempää, ja niistäkin toinen tulee äänistä ja kuvasta. Ei jatkoon.

Lisää Belgialaista leffaa etteriin, tällä kertaa perjantai-illan hiljaiseen katseluun. Hiljaiseen katseluun tulee yleensä valittua sellaisia leffoja, jotka eivät ääniltä vaadi juuri mitään, sellainen leffa oli tarkoitus valita tänäänkin. Mutta, mutta.. Jälleen kerran, Netflix ja loistavat äänet leffassa, tätä ei voi enää edes yllätykseksi kutsua. Ensinnäkin äänet olivat jo perinteisesti 9.1.6 Atmosta, ja sen lisäksi paikoitellen vielä varsin aktiiviset objektit pitkin leffaa. Leffan aikana fiilis oli lähinnä että hitto, tämähän olisi pitänytkin katsoa ihan päiväsaikaan. Ja siis ihan yleisestikin leffan äänet tuntuivat erittäin hyviltä, jopa hiljaisella, joten kuinkahan kriipivä tämä leffa olisikaan ollut ihan täysillä äänillä.

Nimittäin, leffan äänieni lisäksi leffa, oli erittäin mielenkiintoinen, ja oikeasti, aika kriipivä. Jotenkin sitä koko ajan odotti jotain vielä kauheampaa tapahtuvan, en tarkoita sitä etteikö leffan tapahtumat itsessään olleet sitä jo nyt, mutta odottelin silti koko ajan että ruudullakin olisi ollut vielä jotain pahempaa. Kriipivä, se on se sana joka tätä leffaa kuvaa, koko ajan sai olla varpaillaan eikä todellakaan tiennyt mitä tuleman pitää, hyvällä tavalla siis. Olihan tämä leffa kaikessa karuudessaan aika surullinen ja jopa hieman sellaista pahaa oloa tuottava, eikä se loppukaan nyt kovin iloisissa merkeissä mennyt. Toisaalta sitten taas leffa olisi monellakin tapaa voinut olla ihan todellista arkipäivää, jota tietenkään ei kenellekään toivo.

Kokonaisuudessaan siis aika hieno leffa, jota voi etenkin tälläisten trillerien katsojille suositella. Näytteleminen oli läpi leffan erittäin hyvää ja juoni loistava. Ja vaikka leffa toimikin loistavasti näin hiljaisemmillakin äänillä, niin kunnon äänentoistolla tästä on hyvinkin paljon iloa. Netflix tekee äänien kanssa loistavaa työtä, eikä leffasisällössäkään ole ollut viime aikoina pahemmin valittamista. Jos siis leffaa ei tule levyltä katsottua, niin Netflixillä pääsee kyllä jo todella pitkälle. Seuraava leffa kuitenkin tulee Disney plussasta, vuorossa olisi seuraavaksi siis kunnon äänentoistoa, eikä niin kovilla odotuksilla olevaa Marvelia.

Mitähän tästä leffasta sitten oikein kertoilisi. Eli tälläinen leffa kuin Wil tuli viikolla katsottua Netflixistä, eikä kyllä nyt tällä kertaa ihan hirveästi jäänyt mitään käteen. Tämä vuoden 2023 Belgialainen leffa käsittele vuoden 1942 juutalaisvainoja, enkä nyt ainakaan nopeasti löytänyt mainintaa perustuuko tämä jotenkin todellisiin tapahtumiin, ja jos niin kuinka löyhästi. Joka tapauksessa moraalisia arvoja herättelevä leffa, joku muuten ei kyllä itselle nyt tällä kertaa oikein uponnut.

Jotenkin olisin tästä halunnut tykätä, mutta vaikka leffan juoni onkin tavallaan ihan ok, niin jotekin leffa silti jättää aika tyhjän fiiliksen. Vähän taas sellainen leffa, että no, tulipa katsottua, mutta siinä se. Tapahtumat alkavat aika vauhdikkaasti, mutta sen jälkeen pyöritään aika paikoillaan, ilman mitään konkreettista edistystä. Joo, juutalaisia kohdellaan huonosti ja tapetaan ja vainotaan perusteetta, mutta ei leffa aiheesta paljon sen lisäksi tuo mitään uutta. Toki tässä yritetään kuvailla yhden henkilön moraalista dilemmaa oman tunnon ja käyskyjen välillä, mutta ei onnistu siinä tällä kertaa kovinkaan hyvin.

Muutenkin, voisin sanoa jopa vihdoin ollut aika rauhallinen viikko harrastuksen parissa. En ole ostanut mitään, en ole fiksannut mitään, eikä ole edes ollut mielessä yhtään mitään hankittavaa tai korjattavaa. Itse asiassa aika helpottava tunne, sen verran on nimittäin tullut viime aikoina kaikkea tehtyä ja hankittua, että vihdoin voi oikeasti ihan vaan olla ja nauttia. Leffojakin on nyt ihan kivasti odottamassa katsomista, niin ei tarvitse sitäkään pahemmin miettiä. Viikonloppuna ohjelmassa voisi olla vaikka Disneyplussaan ilmestynyt Marvels?

Tätä leffaa piti aika pitkään miettiä, katsotuimpien listalla Netflixissä keikkuu, mutta toisaalta ihan hirveän hyviä arvioita leffa ei ole saanut ja toisaalta ei kyllä vakuuttanut leffa introssakaan niin paljon. Toisaalta sitten tällä hetkellä ei niin paljon ollut muutenkaan mielenkiintoisia leffoja jonossa, joten annoin tälle silti mahdollisuuden.

Leffa on tosi näyttävä, vaikka aika karuissa maisemissa ajoittain liikutaankin. Lopussa kuitenkin taas todella upeita maisemia, joissa hyvä kuvanlaatu tulee todellakin näkyviin. Äänien osalta vastaavasti liikutaan ”vain” 7.1.4 tasolla, mutta nyt taas kyseessä todella todella aktiivinen miksaus. Leffassa on myös onkin verran liikkuvia objekteja, joka on aina loistava juttu ja antaa paljon lisää arvoa leffalle kuin leffalle. Bassoakin leffasta löytyy riittämiin, harmi kun olisi vielä leffana ollut hieman parempi.

Leffa siis itsessään ei nyt ihan vakuuttanut, vaikka eipä tästä nyt mikään pettymyskään tullut. Leffan juoni oli hyvin erilainen kuin mihin ollaan taas totuttu uusissa leffoissa, toisaalta näissä Aasialaisissa (Korea) leffoissa mielenkiintoisia juonia on paljonkin. Leffa itse asiassa paranee kyllä matkan varrella, ja tavallaan pienissä piireissä tapahtuva leffa kuitenkin toimii oikein hyvin. Ei huippuleffa, mutta ihan asiallinen juoni kuitenkin. Leffa kuitenkin kuuluu sarjaan katsokaa jos kiinnostaa, en nyt suoraan voi suositella.

Päivittelin tuossa The Creatoria Top-listalle äänistä ja yleisesti leffasta ja piti sitten samalla lisätä sinne myös The Fugitive eli suomennettuna legendaarinen Takaa-ajettu, kunnes sitten tajusin, että tämä tekstihän on jäänyt kokonaan kirjoittamatta. Joten, se tulee nyt sitten tässä pikkaisen viiveellä. Kyseessä siis tietysti Harrison Fordin ja Tommy Lee Jonesin todellinen klassikko vuodelta 1993, josta nyt siis 30-vuoden kunniaksi tehty restoroitu 4K-versio. Ja jestas mikä versio sitten onkin tehty!!

Onhan tämä siis ennenkin tietysti nähty, ja kukapa tätä nyt ei olisi koskaan nähnytkään. Kaksi todellista legendaa pääosissa ja sen kyllä huomaa lopputuloksesta. Leffa on leffana aivan sairaan hyvä. Monta kertaa on tullut sanottua, että näitä kultaisen 90-luvun leffoja todellakin kaipaa tänä päivänä jolloin kaiken pitää olla jotenkin niin kovin fancyä ja helppoa. Näissä on juoni, näissä on tarina, ja mikä parasta, näissä ihan oikeasti annetaan henkilöiden kasvaa ja heihin annetaan aikaa oikeasti tutustua. Taitaa olla aika turhaa edes mainita, että Harrison Ford ja Tommy Lee Jones ovat leffassa huikeita, mutta aikaa kestää todellakin kaikki muutkin. Joo, onhan tässä vähän eri tavalla ikäännytty kuin esimerkiksi Titanicissa, mutta ei se tässä kyllä yhtä paljon haittaa kuin vastaavasti taas esim. Tappajahaissa tai Duelissa. Silti, tämä leffa todellakin kestää aikaa, vaikka ei ihan Titanicin tasolle ylläkään.

Mitä sitten tulee ääniin, leffa oli miksattu uudelleen todella hienoksi 7.1.4 Atmokseksi. Olisihan tuossa vielä muutama kanava ollut lisääkin, mutta toisaalta voidaan myös kysyä, että olisiko se sitten jo tälläiseen leffaan liikaa, eli veisikö se jollain tapaa autenttisuutta pois. Paha sanoa, mutta verrattuna siihen, että moneen leffaan on vaan yksinkertaisesti lisätty kattoon pari kanavaa, siihen nähden tämä on loistava. Eikä äänissä muutenkaan valitettavaa ole, todella loistava update, jossa dynamiikkaa löytyy, kanavia käytetään hienosti hyväksi ja mikä parasta, äänet kuulostavat täydellisiltä tähän leffaan!

Lisäksi kun tähän vielä lisätään loistava kuvanlaatu, niin tämän leffan paikka on ihan ehdottomasti hyllyssä! Yksi parhaita 4k-restorointeja, eikä turhaan löydy todella monelta top-listalta. Täytyy muutenkin sanoa, että tässä on taas yksi hyvä esimerkki, että näitä todellakin kannattaa ostaa ja toivottavasti näitä restorointeja tosiaan tulee vielä paljon paljon lisää! Tämänkin leffan muuten itse ostin Future Movie Shopista aika hyvällä hinnalla ja suoraan myymälästä nopeasti noudettuna.