Mihinköhän tämä blogi on tällä hetkellä oikein menossa, pitäisiköhän lopettaa ennen kuin ihan todellinen ikäkriisi iskee. Vuosi 1992, Tanskan jalkapallomaajoukkue tippuu ensin EM-Karsinnoissa koko kisoista, mutta saa lopulta Jugoslavian tilanteen vuoksi paikan kisoihin takaoven kautta. Sinälläänhän tarinassa ei ole mitään uutta, urheilun historia tuntee montakin tällaista tarinaa, jossa joukkue, jolta kukaan, ja nyt tarkoitan myös itse joukkuetta, ei odota mitään, pärjää ja jopa voittaa. Henkimaailman asiat ovat urheilussa aivan käsittämättömän suuria, ja usein jopa aivan liian vähälle huomiolle jääneitä. Tässä dokumentissä vuodelta 2015 näitäkin asioita kuitenkin avataan jälleen varsin hyvin ja mielenkiintoisella tavalla. En ole aivan varma kuinka hyvin tämä dokumentti kuvaa todellisia tapahtumia, mutta olettaisin, että varsin hyvin.
Vuosi on tosiaan 1992, ja tämä Tanskan voittohan tapahtui aivan juuri. Olin itse kymmenen, mutta muistan sen kuitenkin edelleen kuin eilisen. Tämä todellakaan ei ollut aivan jokapäiväinen tapahtuma, lajissa, jossa näin suurin yllätyksiin ei vaan ole mahdollisuutta. Sitten kuitenkin iskee ja kovaa. Möllen-Nielsenhän oli juuri Suomenkin valmentajana ja niin edelleen. Ai niin, ei todellakaan ollut aivan juuri ja by the way, herra on kuollut vuonna 2014, eli kuusi vuotta sitten. Tätäkään en edes muistanut, ja tosiaan, pelkästään siitäkin on tosiaan jo kuusi vuotta, näin se aika vaan menee. On kuitenkin aivan mahtavaa, että tällaisia leffoja tehdään, ja voi hyvillä mielin sivistää itseään. Olisin ehkä toivonut vielä aavistuksen syvällisempää käsittelyä siitä miten Möller-Nielsen tässä onnistui, mutta joitain paloja siitä leffassa saatiin. On kuitenkin aivan naurettavaa väittää, että valmentajalla ei ollut osuutta asiaan, valtapeli urheilussa vaan on usein aika julmaa.
Joka tapauksessa itse dokumentti löytyy Netflixistä ja on todella upea teos. Ei pelkästään se, että se perustuu tositarinoihin, vaan myös se, että se on niin äärettömän upealla tavalla yhdistetty vanhoihin tapahtumiin ja videonauhoihin. Välillä tuntui kuin istuis elämässä samaa aikaa uudelleen, niin hienosti videoita miksailtiin yhteen. Myös taustatarinat oli hienosti yhdistetty kokonaisuuteen, ja etenkin tuon syöpälapsen tarina oli erittäin koskettava ja tärkeä osa kokonaisuutta. Oli tietysti myös hienoa, kun lopussa tuli perinteiset tekstit mitä tapahtui tämän jälkeen.
Se miksi tämä sitten kolahti omalle kohdalle niin hyvin, johtuu varmasti osittain siitä, että oman nuoruuteni suurin idoli oli jalkapallossa varmasti Peter Shmeichel. Maalivahtien suurin kuningas, suosikkijoukkueeni Manchester Unitedin tuki ja turva. Sattumalta en ollut itse nuorena maalivahti, ja Peter Shmeichelinä jatkuvasti seisomassa tolppien välissä. Leffa sai aikaan paljon muistoja omasta nuoruudesta, jalkapallo kuitenkin oli itsellenikin nuoruudessa todella tärkeää aikaa. Hieno päätös illalle, kannattaa katsoa ehdottomasti.
Leffafriikki 