Kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tulee kaiken tämän tuskaisen ajan jälkeen eteen tuomaan tai ylipäätään edes sitä, miltä arki tulee tulevaisuudessa näyttämään. Tällä hetkellä tuntuu jotenkin todella kaukaiselta edes kuvitella olevansa täydellä stadionilla tuhansien ja taas tuhansien ihmisten kanssa nauttimasta musiikista. Tällä hetkellä itse asiassa alkaa jo tuntua todella kaukaiselta se aika kun olimme tuntemattomien ihmisten kanssa ihan normaalisti, miettimättä jatkuvasti kuinka pitää eroa tuohon tuntemattomaan ihmiseen. Aika, jolloin uuteen ihmiseen tutustuttiin ojentamalla käsi tiukkaan kättelyyn, tai halaus, joka tuttujen kanssa kokoontuessa jaettiin.
Jos kuitenkin jotain vielä voisi toivoa, niin kerran vielä haluaisin kavuta noita stadionin rappusia katsomaan tupaten täynnä olevaa ihmismerta valmiina vastaanottamaan Pomon ja East Street Bändin lavalle. Jo pelkästään ajatus tuosta on jotain, joka auttaa jaksamaan eteenpäin, ja toteutuessaan osoittaisi, että maailmassa on vielä toivoa. Aihe ei kuitenkaan ole aivan niin yksikertainen, ja siitä tämä Brucen uusin tuotos on loistava esimerkki.
Pelkkä ajatus Brucen testamentista meille kaikille kuulijoille saa surun puseroon. Siltä tuo valitettavasti nyt vaan tänään kuulosti, Bruce on valmiina seuraavaan elämään, vaikka siitä ei muuten mitään merkkejä olisikaan. Joko Bruce tietää jotain mitä me emme, tai sitten Bruce vain elää elämää realiteettien kautta, ja suuret maailmankiertueet eivät vain ehkä ole enää heidän kalentereissaan. Toki, kyllähän tuo dokumentti myöskin hyvin kertoo karua kuvaa siitä, että vaikka ainoastaan kaksi tuosta bändistä on meidät tähän mennessä jättänyt, niin eivät nämä herrat nyt todellakaan enää kovinkaan nuoria ole. Rakkaus musiikkiin ja se syvääkin syvempi kunnioitus toisiaan kohtaan paistaa kuitenkin kilometrien päähän.
Dokumentti on tietysti musiikin juhlaa, mutta toisaalta onhan se myös todella syvällisesti puhutteleva. Sitä Bruce on aina tehnyt, mutta nyt mennään vieläkin syvemmälle. En voi edelleenkään välttyä siltä ajatukselta, että Bruce haluaa antaa meille kaiken, aivan kaiken mitä vielä voi taltioida ja dokumentoida. Sen lisäksi, että musiikki on todellakin parasta Brucea ja East Street Bändiä ikinä, niin kyllähän nämä biisit ovat jotain käsittämättömän kaunista kuunneltavaa Dolby Atmos äänien kera. Levyltä ehkä puuttuu ne suurimmat stadion hitit Rising:in tapaan, mutta toisaalta ollaan myös hyvin kaukana akustisista biiseistä. Jos Western Starts oli jotain, niin tässä mennään vielä monta astetta syvemmälle lumeen ja jäähän. Tätä vaan voi kuunnella uudelleen ja uudelleen.
Leffafriikki 