Rebecca

Eilen lauantain myöhäisiltaa ei tarvinnut tällä kertaa leffaa kauaa etsiä, Netflixin avaamalla eteen tuli leffa Rebecca, joka vaikutti välittömästi katsomisen arvoiselta ja ennenkaikkea ajankohtaan sopivalta. Kerrotaanpa tähän alkuun asia, josta itselläni vielä eilen ei ollut minkäälaista tietoa. Tämä leffa on siis uudelleen filmatisointi vuoden 1940 Alfred Hitchcockin samannimisestä leffasta. Leffasta en ole ennen tätä siis edes kuullut, vaikutti vaan intron perusteella mielenkiintoiselta. Nyt näin jälkikäteen katsottuna leffa on saanut hyvin keskinkertaisia arvioita kriitikoilta, leffan uudelleen filmatisointia ei oikein ole ylipäätään ymmärretty.

Itselläni on vähän vaikea tähän asiaan kommentoida, sillä alkuperäinen tosiaan on katsomatta, eikä leffa muutenkaan ole ennestään tuttu. Mitä sitten tulee omaan kokemukseeni eilen, niin leffa oli kyllä varsin hyvä. Ei missään tapauksessa esimerkiksi pärjää Invisible Manille, joskaan niitä nyt ei ehkä ole tässä tarkoitus edes vertailla. Leffa alkaa erittäin mielenkiintoisella rakkaustarinalla, joka heti jo alusta lähtien saa hyvin paljon mielenkiintoisia salaisuuksia ilmoille. Leffa ei ole pelottava, jos siitä sellaista on ollut tarkoitus tehdä. Ajattelen leffaa koko ajan enemmänkin rakkaustarinana kuin minään muuna.

Alun jälkeen leffa alkaa kuitenkin aavistuksen hyytyä ja leffa polkee aavistuksen paikoillaan. Onneksi kuitenkin tällä kertaa vain tyyntä myrskyn edellä, leffa nimittäin ottaa loppua kohden lisää kierroksia ja leffasta tuleekin lopulta erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus. Loppukaan ei ole mitenkään jännä, vaan edelleenkin itse katson leffaa lähinnä hauskan romanttisen komedian silmin.

Leffa oli siis varsin hyvä ja jälleen kerran oikea leffa oikeaan paikkaan. Ääniä leffassa ei tällä kertaa tarvittu, mutta Netflixin ongelmat äänien kanssa alkavat kyllä jo suututtaa. Jälleen kerran Atmosraidan kanssa äänien hyppimistä kaiuttimien välillä, ongelma, jonka luulin jo kadonneen. En vaan pysty ymmärtämään mistä tämä johtuu, koska ongelma on puhtaasti vain Apple TV:n ja Atmosäänien kanssa, ei missään muussa tilanteessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s