Aika rientää ja blogin aloituksesta on kulut aikaa jo puolisentoista vuotta. Se tarkoittaa samalla sitä, että tässä parhaillaan kirjoitellaan jo uskomatonta 400. päivitystä. Kun blogin ideana on edelleen kirjoittaa kun katson, niin samalla se tarkoittaa noin 400 elokuvaa puoleentoista vuoteen. Noin, koska osa päivityksistä on myös sarjoja, mutta joka tapauksessa jotain on katsottu. Niin, ja jos tosiaan mietitään katsottujen tuntien määrää, niin näihin muutamiin sarjoihin kuten Game of Thronesiin on lisäksi kulut aikaa todella paljon.
No mutta eipä käydä taas koko historiaa läpi, sitä on jokaisen satasen kohdalla käyty enemmän tai vähemmän. Mennään siis mielummin ”juhlaleffaan, jota on olen säästellyt tätä päivitystä varten jo pidemmän aikaa. 1917 leffahan on siis aikanaan tullut jo nähtyä leffassa, ja toki jo silloin oli selvää, että leffa pitää nähdä vielä omassa huoneessakin. Muistan jotain mitä silloin kirjoitin, mutta en palannut siihen kirjoitukseen nyt ennen tätä päivitystä.
1917 leffassa on jotain hyvin erityislaatuista ja se on leffan kuvaus. Asia, josta leffa sai myös hyvin ansaittua huomiota Oscarin muodossa, eikä turhaan. Leffan kuvaus on jotain aivan käsittämättömän upeaa, ja vielä upeamman käsityksen siitä saa kun katsoo itse leffan jälkeen hieman bonus-materiaaleja. Se mikä tästä tekee niin erityisen on se, että leffan kohtauksia on kuvattu todella todella pitkillä otoilla, yhdellä kameralla. Jos nyt oikein ymmärsin, niin pisin yksittäinen kohtaus taisi kestää yli kuusi minuuttia. Tämä on aivan käsittämätöntä, etenkin kun katsoo elokuvan ja ymmärtää millaisesta elokuvasta on kyse. Se miten tämä kaikki sitten on saatu aikaan selviää tarkemmin tuossa bonusmateriaalin dokkarissa, kannattaa katsoa. Tämän lisäksi myös leffan kuvauspaikat ja maisemat ovat aika ainutlaatuisia ja mahtavia.
Leffa itsessään on ajoittain aika rankkaa materiaalia, vaikka leffa onkin erittäin hyvällä maulla tehty eikä missään tapauksessa mässäile väkivallalla. Sota on kuitenkin aina sotaa, ja siihen valitettavasti kuuluu myös surullisia ihmiskohtaloita. Tarina on hyvä, mutta sotaelokuvien kategoriassa ei kyllä pääse millään esimerkiksi Hacksaw Ridgen tai edes Tuntemattoman tasolle. Tarina on hyvä ja hyvin sujuva, rakennettu ja todellinen, mutta loppupeleissä kyse on hyvin suoraviivaisesta tarinasta, johon ei varsinaisesti mitään kovinkaan suuria yllätyksiä kuulu.
Sitten vielä lopuksi ääniin, jotka luonnollisesti olivat Atmos-laatua, ja jälleen kerran erittäin laadukasta sellaista. Leffa on hieno, vaikka ei nyt ehkä mikään demo-leffa Atmos ääniin. Leffan äänet perustuu enemmänkin loistavaan tunnelman luontiin. Tunnelma tosin leffassa on upea, ja hyvinkin leffateatterimainen. Se mikä tosin tässä leffassa nousee esiin on muutama kohtaus, jossa kirjaimellisesti mennään nollasta sataan ja nopeasti. Vaikka leffan olenkin nähnyt, silti pari kertaa penkistä taisi takapuoli nousta. Jälleen kerran kuitenkin äänet, jotka tukevat leffaa hienosti ja tarkoituksen mukaisesti.
Seuraavaksi sitten kohti viidettä sataa, kyllähän tämä blogi tästä kuitenkin edelleen jatkuu, etenkin kun seuraajamäärätkin ovat jatkuvasti nousussa. Kun on lukijoita, niin silloin tietysti myös mukavempi kirjoitella. Laittakaahan tekin siis tekstejä jakoon eri medioissa niin saadaan blogi yhä useamman kiinnostuneen tietoisuuteen. Lisää leffoja on siis tulevallakin viikolla tiedossa, ja viikonlopulle sitten sovittuna hieman spessumpaa ohjelmaa leffojen parissa. Iso kiitos kaikille mukana eläville!
Leffafriikki 