Hyvän leffan kaipuuseen piti jälleen mennä merta edemmäs kalaan ja tällä kertaa matka suuntautui Argenttiinaan. Netflixin avatessa eteen tuli suoraan Rikoksen Yhdistämät uutuus leffa vuodelta 2020. Leffan juonta rakennetaan tällä kertaa hyvin huolella ja rauhassa. Leffan kesto on vain noin reilu puolitoista tuntia, mutta siitä huolimatta, että leffa on aavistuksen hitaasti etenevä, juonta rakennetaan erittäin hyvin. Leffassa kestää jonkin aikaa päästä oikeasti kärryille siitä missä mennään, mutta jossain vaiheessa lopullista ratkaisua osaa jotenkin aavistella, vaikka leffa ei sitä todellakaan helpolla tuo katsojan eteen.
Juoni on kuitenkin loppuun asti mainio ja jälleen kerran leffa, joka todella saa ajattelemaan paljon. Mikä on se hinta, jonka vanhempien on maksettava oman lapsensa ongelmista? Kuinka paljon vanhempien pitää sietää, ja tuleeko jossain vaiheessa inhimillisyyden ja suojelun raja vastaan. Voiko kaikelle lopulta kääntää selkänsä, vai onko jossain vaiheessa vain pakko ottaa myös toisenlaiset tunteet peliin ja alkaa ajatella myös itseään? Hieno, leffa ja upeaa kerrontaa.
Äänistä ja kuvasta ei tällä kertaa paljon ole kerrottava, eikä toisaalta ollut tarkoituskaan. Leffa on äänien kannalta hyvinkin matalalentoa, eikä kuvassakaan ole mitään erityistä suuntaan tai toiseen. Huoneessa sen sijaan alkaa nyt paljastua pieni, hyvin pieni mutta odotettu ongelma. Kun kuvan koko on 16/9, alkaa uusilta tuoleilta olla aika vaikea nähdä leffan alinta osaa etummaisen rivin tuolien häiritsemättä. Ratkaisu tässä on toistaiseksi hyvin yksikertainen, eli nostin eturivin tuolien etureunaa aavistuksen ylöspäin ja samalla tuoleja hieman eteenpäin. Näin tuolien selkänoja on matalemmalla ja kuva näkyy kokonaan. Tätä pitää vielä hieman hioa, mutta hyvä siitä tulee. Viimeisimpien tuolien jälkeen tosin mieleen salaa hiipii ajatus uudesta eturivistä, mutta se kyllä saa nyt odottaa aikoja parempia.
Leffafriikki 