Mitä enemmän musiikkiaiheisia leffoja tai konsertteja huoneessa tulee nykyään katsottua, sitä enemmän niihin alan rakastua. Nyt Netflixistä löytyi erittäin mielenkiintoinen Queenistä ja Adam Lambertista kertova dokumentti elokuva Show Must go on. Olen tästä yhteistyöstä kyllä ollut hyvin tietoinen jo pitkään, joten sinällään mikään ei tullut yllätyksenä. Muistan myös aikoinaan miettineeni, että tämä show olisi ollut kiva nähdä paikan päällä (Helsingissa 2017), mutta jotenkin mieleni kuitenkin valtasi ajatus, että eihän tässä voi olla kyse kuin halpamaisesta rahastuksesta, joten eipä innostanut. Eipä ole koko asia muutenkaan hirveästi kiinnostanut, mutta nyt täytyy tunnustaa, että tämä dokumentti todella avasi silmäni. Ei se ole keneltäkään pois, että Freddie Mercury on kuollut, Show must go on, ja jos tämä kiertue vielä koronan jälkeen tulee pysähtymään Suomessa, niin voitte olla varmoja, että myös minä olen siellä paikalla.
Dokumentti kuitenkin herätti paljon ajatuksia. On aivan päivän selvää, että Queeniä ja Queenin musiikkia ei olisi olemassa ilman Freddy Mercuryä. Onko Mercury silti ainoa, joka tuon musiikin on luonut? Ei varmasti ole, ja sen vuoksi myös muilla bändin jäsenillä on aivan yhtäläinen oikeus jatkaa luomansa musiikin tarinaa ja ilosanomaa. Dokumentti kuvaa loistavasti sitä, että Queenin musiikki on se mitä ihmiset rakastavat ja mitä he menevät keikalle katsomaan, mutta Adam Lambert nyt vaan sattuu olemaan niin lahjakas ja taitava artisti, että hän antaa tuolle musiikille uuden mahdollisuuden kuulostaa juuri siltä kuin Freddie Mercury sen halusi kuulostavan. Ja jos ihmiset rakastavat tuota musiikkia, mikä voisi oikeuttaa viedä sen mahdollisuuden pois.
Queenin musiikki on loistavaa, ja biiseillä kuten We Are the Champions biisillä on itsellenikin valtava merkitys elämässä. Olen oikeastaan vain kerran elämässäni oikeasti voittanut koripallossa jotain, ja vain hetkiä ennen tuohon urani yhteen tärkeimmistä peleistä valmistautuessa korvissani soi kaksi biisiä repeatillä, We Are the Champions ja Tina Turnerin Simply the best, lopulta olikin tuon ottelun jälkeen näitä molempia.
Dokumentti oli muutenkin erittäin silmiä avaava, ja vaikka en ole tässä blogissa käsitellyt Bohemian Rapsody elokuvaa (jonka olen nähnyt ennen blogin aloittamista), niin mielestäni tämä dokumentti oli huomattavasti sitä parempi. Dokumentistä ja haastatteluista huolimatta tässä pääosassa oli kuitenkin musiikki, josta todella nautin. Dokumenttia oli erittäin ilo katsella ja se olisi voinut jatkua vielä paljon pidempäänkin. Toisaalta, Bohemia Rapsodykin ehkä tarvitsee vielä itsellenikin hankkia, sen verran tuo musiikki nyt sai taas innostumaan.
On aika sääli, että tilanne maailmassa on nyt mikä on, mutta toivottavasti vielä ennemmin kuin myöhemmin pääsemme jälleen palaamaan isoille lavoille ja nauttimaan todellisista live-musiikin helmistä. Siihen asti kuitenkin jatkan edelleen näiden musiikkikokemusten keräämistä omassa huoneessani, sen verran hyvältä musiikki siellä kuulostaa. Yksi mikä haaveissa on ollut jo pitkään on INXS, joka löytyisi myös 4K versiona. Sitä pitää nyt ehkä ihan oikeasti alkaa taas miettimään. Tänään kuitenkin tuli tilattua Gigantin verkkokaupasta muutama erittäin edullinen UHD-leffa, joten ehkä niillä taas pärjää hetken.
Leffafriikki 