Yleensä aina kun lähden arvioimaan jotain elokuvaa niin haluan tehdä sen täysin omasta perspektiivistäni, eli katselematta muiden arvioita tai liian tarkkoja tietoja leffoista. Haluan muodostaa oman rehellisen mielipiteeni ilman että siihen pääsee muut vaikuttamaan. Nyt kuitenkin katsottuani Billy Lynn’s Long Halftime Walk ajatukset ovat hieman erilaiset. Ennen kuin haluan sanoa leffasta mitään, haluan lukea leffasta hieman lisää.
Okei, nyt on luettu kaikki tarpeellinen ja voidaan jatkaa tätä blogia. Mixed feelings siis taas kerran. Ensinnäkään en tiennyt etukäteen että leffa on kuvattu 60fps eli noin kolme kertaa ”paremmalla” kuvanlaadulla kuin normaalit elokuvat. En siis hankkinut tätä leffaa sen vuoksi, vaikka Gemini Manin tuosta syystä hankin, ja tässäkin siis Ang Leen tuotannosta kyse. Gemini Man:hän on viime vuodelta ja tämä leffa kolme vuotta aikaisemmalta ajalta. Leffa herättää paljon ajatuksia. Gemini Man kuva oli erittäin hyvä ja kutsun sitä todella laadukkaaksi. Tästä en voi aivan samaa sanoa. Jep, kuva oli terävä, mutta jotenkin liian terävä aina häiritsevyyteen asti. Ihmisiä oli kuvattu liian läheltä, ja vaikka Ang Leen onkin yrittänyt saada ihmiset sukeltamaan kuvaan sisään, tässä ”immersive” oli jo vähän liikaa. Leffasta tuli jotenkin tosi kiiltokuvamainen olo, ei ehkä aivan niin uskottava mitä tämän tyyppinen leffa olisi kaivannut.
Tämä saa myös miettimään hyvin paljon sitä, että mihin me tarvitsemme sitä paljon puhuttua 8K:ta. Mitä se tuo meille lisää, ja jos tuo, niin tuoko se leffa kokemukseen jo jotain liikaa? Hyvällä syyllä ainakin omasta setupistani voisin kysyä, että voinko enää saada tai haluta mitään parempaa. Jotenkin itselläni on hieman sellainen fiilis, että rajoja ollaan jo lähestymässä, ja 8K ei ehkä tule olemaan aivan niin iso asia kuin moni uskoo. Kävisikö tässä kuitenkin niin kuin UHD-levyille, että laatu varmasti hyvää, mutta tuote ei sitten kuitenkaan tavoita kovinkaan laajaa yleisöä.
Toinen asia joka leffassa hieman häiritsi ja piti itse asiassa oikein varmistaa oli leffan toden peräisyys. Tarina kuulosti leffassa jotenkin todella epäuskottavalta ja kylmältä, ja eihän se sitten myöskään tosiaan ollut totta. Leffan hankkiessani itseasiassa luulin, leffan olevan tositarinaan perustuva, mutta en tosiaan ollut leffaan juurikaan tutustunut. Kuulosti vaan jotenkin todella amerikkalaiselta. Amerikkalaisuudesta pitää muuten mainita, että jenkkien kansallislaulun kuuleminen saa edelleen itselläni aina paljon kylmiä väreitä aikaan vaikka tavallaan se ei itselleni mitään merkkaakaan. Neljä vuotta sitä joukkueen kanssa rivissä kuunnellessa se on kuitenkin saanut jonkinlaisen muistojen merkin mieleen.
Leffan äänet olivat Atmosta, mutta ei oikein mitään erityistä. Kohtaus jossa Lynn kuunteli lääkärin soittoa puhelimeen kesken ottelun oli hienosti toteutettu, mutta se olisi varmasti sitä ollut ilman atmostakin. Stadion kuulosti ajoittain todella upealta ja fiilis nousi aika korkealle. Isot tapahtumat ja isot stadiumit vain ovat minun juttuni ja pari jenkkifutis matsiakin paikan päällä nähneenä pystyin hyvin samaistumaan tunnelmaan. Ihan kiva leffa, vaikka aika vaisu kuva kokonaisuudesta jäikin.
Loppuun vielä muutama sana projekteista. Tuolit edelleen tyydyttävät, tänään tosin Butt Kickerit taisivat aavistuksen yhdessä kohdassa pohjata. En ole aivan varma mistä tuo johtuu, vääristä hertseistä vai liian kovasta volyymistä, volyymiä on kuitenkin jo useamman kerran säädetty alaspäin, joten tuota asiaa pitää vielä tutkia. Ehkä Kickerit vaan vaativat jonkinlaisen alapäästö suotimen, jonka kyllä MiniDSP:stä olis helppoa laittaa. Toinen asia mistä olisi tänään halunnut kirjoittaa on tuo uusi masking systemi joka toimii tällä hetkellä kuin unelma. Sain sen vihdoin toimimaan luotettavasti ja oikein, myös kaukosäädöllä. Leffa ei oli kuitekin tänän 16/9, joten sitä ei tarvittu. Lisää siitä siis myöhemmin.
Leffafriikki 