Se oli sitten iltapalaksi taas vaihteeksi vähän espanjalaista elokuvaa. Tällä kertaa ei aivan klassikoksi tätä leffaa voi kutsua, mutta siitäkin huolimatta The Fury of the Patient Man jatkaa hyvien espanjalaisten leffojen sarjaa. Leffa on kyllä ihan hyvä, mutta ei aivan yllä muutaman aikaisemman tasolle. Leffassa on aivan selkeä juoni, joka tosin jossain vaiheessa muuttuu jopa aavistuksen painostavaksi. Silti, vaikka aiheena leffa on aika painostava ja muuttuu loppua kohden koko ajan vielä painostavammaksi, niin siitäkin huolimatta leffa oli tehty aika tyylillä, ja tappamisella ei pröystäilty, vaikka siihenkin olisi hyvin olleet ainekset kasassa. Jotenkin tyylikkäästi tehty leffa kuitenkin loppupeleissä.
Leffassa Josen vaimo on tapettu kahdeksan vuotta sitten, ja isä makaa edelleen tajuttomana sairaalassa. Tekijöistä yksi, ehkäpä se eniten syytön on istunut kahdeksan vuotta vankilassa ja juuri vapautumassa, muista tekijöistä ei ole tietoa. Jose päättää selvittää tekijät, ja laatii julman suunnitelman kostolle. Miehellä ei ole enää mitään menetettävää, kaikki on jo mennyt. Miehen tuska on leffassa käsin kosketeltava, ja mutta merkittävää on se pitkän pitkä odotus, jonka mies on suunnitelman vuoksi kärsinyt.
Leffa toki herättää paljon ajatuksia, mutta jotenkin kuitenkin ajatukset eivät jää pyörimään, vaan leffa on helppo niellä. En sano, että ihmisen pitäisi näin toimia, mutta kun kyse on leffasta, jotenkin tämä kaikki on helppoa ymmärtää. Leffan syvintä ydintä kuitenkin on, että onko mitään mikä tuon suunnitelman voisi vielä kaataa. Onko mikään tunne sellainen, joka voisi antaa vielä armoa? Kuinka rikki ihminen tuollaisen jälkeen on, ja voiko sitä kadonnut sielua enää mikään pelastaa. Loppu toki herättää sitten vielä omat kysymyksensä, kuka on syyllinen ja kuka ei? Voiko rakkaus pelastaa ja oliko tässä leffassa edes rakkautta. Katso itse ja pohdi miten sinä tämän leffan näit.
Leffafriikki 