Joku viisas on joskus sanonut, että koti on siellä missä on hyvä olla. Hyvää leffaa voisi kuvalla samalla tapaa, hyvän leffan parissa on hyvä olla. Blinded by the Light on heittämällä yksi parhaista näkemistäni elokuvista. Kyllä, olen tavallaan puolueellinen, tämä leffa ei varmasti saa samanlaista arviota keneltäkään muulta, jos ei tykkää Bruce Springsteenin musiikista tai tarinasta ylipäätään. Kaikista tärkeintä kuitenkin on, että tämän leffan parissa oli todella hyvä istua ja nauttia, eikä kyseessä missään tapauksessa ollut vai musiikki.
Olen tällaisen leffan olemassa olosta tiennyt alitajunnassani jonkin aikaa, mutta itse leffaan en ole varsinaisesti koskaan tutustunut. En ollut ennen leffaa nähnyt itseasiassa edes traileria, mutta kun näin tämän leffan alennuksessa CDON.comissa, niin oli välittömästi päivän selvää, että leffa on hyllyyn hankittava. Leffa on Blueray versiona, mutta sitä ei ilmeisesti edes saa UHD-levyllä, vaikka mielestäni kyllä hyvin voisi.
Blinded by the Light leffa on vuodelta 2019 ja kertoo pakistanilaisen Sarfraz Manzoorin (leffassa Javes) tarinan nuoresta miehestä, joka brittiläisessä Lutonin kylässä saa luokkakaveriltaan Bruce Springsteenin kasetin ja sen jälkeen hurahtaa musiikkiin täysin. Nuoren miehen pakistanilainen perhe ei Javezin uutta musiikkisuuntausta hyväksy saati ymmärrä, ja muutenkin miehen unelmat eivät kohtaa hyvin kaavoihin kangistuneen isän oppien varjossa. Tarina ei olekaan vain musiikista tai Brucesta, tarina on nuoren miehen kasvusta ja taistelusta perheen, ja omien unelmien välillä. Margaret Tacherin Britannia käy läpi kovaa vaihetta köyhyyden ja rasismin ajassa, ja näin leffasta tulee muutenkin ajankohtaisempi kuin koskaan.
Leffa on yksi koskettavimpia leffoja joita olen nähnyt, ei ainoastaan sen vuoksi mitä kaikkea Brucen musiikki tuo itselleni mieleen, vaan enemmänkin koko kokonaisuus on hyvin herkkä, syvällinen ja koskettava tarina. Muistan elävästi edelleen kun itse sain silloiselta työttöystävältäni käteeni ensimmäisen Bruce Springsteenin kokoelma albumin, ja kuinka kovaa se itseeni osui. Minusta ei ole tullut koskaan fania, joka pukeutuisi kuin artisti, kiertäisi keikkoja ympäri maailmaa eturivissä, mutta yhtään keikkaa en ole jättänyt väliin, jos Burce on kaupungissa ollut. Keikkoja on tullut nähtyä jenkeissä ainakin kolme ja Suomessa pari. Jokainen näistä keikoista on ainutlaatuisuudessa täysin uniikkeja, ensimmäinen Helsingissä silloisen tyttöystäväni kanssa noin noin pari kymppisenä, maailman kiertueen viimeinen keikka Mets Stadiumilla New Yorkissa ja kaikkien aikojen pisin keikka Helsingissä hääpäivän aattona bestmanin seurassa. Tärkeintä kuitenkin näissä kaikissa keikoissa on ollut se, että Bruce ei tarvitse tulishowta tai laasereita yleisöä viihdyttääkseen, vaan kaikki kaikesa on musiikki, ja Bruce uskomaton kyky esiintyä ja vangita yleisö pauloihinsa koko kolmetuntisten keikkojen ajaksi.
Tässä leffa toistuu täysin sama kaava. Tarina perustuu tosi tarinaan ja on kokonaisuudessaan erittäin koskettava. Bruces musiikki kuitenkin sitoo kaiken niin täydellisesti yhteen ja koko ajan tekisi vaan mieli kääntää musiikkia kovemmalle ja kovemmalle. Kaikista Brucen live musiikeista (levyillä) en tykkää, mutta tätä voisi kuunnella tunteja putkeen, Bruce kuulostaa leffassa paremmalta kuin koskaan. Leffasta löytyy myös taiteellisesti yksi upeimpia ja vaikuttavimpia kohtauksia mitä olen leffassa koskaan nähnyt, eli hetki, jolloin Javez ensimmäisen kerran saa walkmanin korvilleen, ja taustalla pyörii myrsky ja ukkonen (kuvaa tunnetilaa), ruudussa pyörii laulun sanat (Javezin elämä) ja kaikki vaan tuntuu osuvan täydellisesti kohdalleen. Täydellinen elokuvahetki.
Musiikilla voi olla hyvin koskettava voima ihmisiin, ja tämä leffa kuvaa nimenomaan sitä. Musiikki voi vaikuttaa ihmisiin hyvin monellta tapaa, rauhoittaa, auttaa surussa, auttaa keskittymään tai johdattaa kohti haaveita ja unelmia. Itse kuuntelen paljon musiikkia, vaikka mitään tallaista ei varsinaisesti musiikki minulle merkitse. Nuoruudessa toki oli paljon tiettyyn tunnelmaan ja tilanteeseen liittyviä kappaleita, nykyään kappaleet ja tunnetilat muuttuvat lennosta tilanteen mukaan. Pystyn silti aivan täysin tunnistamaan Manzoorin elämäntarinan, ja olen siitä syvästi kiitollinen, että hän on tarinan meidän kanssa jakanut. Jos on näkemättä, niin tämä leffa todellakin kannattaa katsoa.
Leffafriikki 