Netflixin, ehkäpä jopa ympäri maailmaa vuoden odotetuin dokumentti The Last Dance on nyt takana ja tänään tuli katsottua sen viimeiset kaksi osaa. Kaikki jaksot on siis tietysti näin korisihmisenä tullut katsottua aina välittömästi kello:10.00 aamulla kun ne ovat ilmestyneet. Dokumentti on huikea, vaikkakaan se ei lopulta ollut aivan sitä mitä ehkäpä odotettiin. Dokumentista odotettiin enemmänkin vain Chicago Bullsin viimeisen kauden tarinaa, jossa oltaisiin todellakin sukellettu syvälle kulisseihin ennen näkemättömien materiaalien kautta, mutta aivan sellasista ei sitten nähtykään. Sarja kertoo kuitenkin koko Chicago Bulssin, tai pitäisikö enemmänkin sanoa Michael Jordanin pitkän uran tarinan, jossa käytännössä yksi mies nosti koko NBA:n ja sitä kautta koripallon maailmaan laajuiseen tietoisuuteen.
Joku mentissä ei siis näytetty aivan niin paljon uutta materiaalia kuin odotettiin, mutta aivan huikea matka historiaan se oli. Itselleni, jolle tarina ja vanhat pelit ja materiaalit olivat enemmän kuin tuttuja, tarina oli enemmänkin katsaus siihen upeaan historiaan, jota itsekin on saanut nuorena elää. Monta tarinaa tuo edelleen kyyneleet silmiin, eikä tosiaankaan tarvitse tämänkään jälkeen pohtia, mistä se oma kipinä koripalloon on aikanaan syttynyt. Itselleni on vain yksi GOAT, eikä sitä tule kukaan koskaan muuttamaan. On monta pelaajaa, jotka saattavat voittaa enemmän mestaruuksia tai tehdä enemmän pisteitä urallaan kuin Jordan, mutta ei kukaan tule ikinä tekemään mitään vastaavaa kun otetaan huomioon millaisena aikana Jordan tämän kaiken teki.
Ennen kaikkea Jordan oli jotain muuta. Jordan oli voittaja, joka todellakin teki itsestään voittajan. Jordan ei vaatinut uusia valmentajia, kunnioitti, vaikkakin vaati pelikavereiltaan aivan määrättömästi, mutta Jordan ei IKINÄ hävinnyt. Jordan teki aivan kaikkensa voittamisen eteen, ja tuollaista esikuvaa ei maailma tule koskaan enää näkemään. Toivon todella, että jokainen nuori urheilija nykymaailmassa katsoo tämän dokumentin ja oppii siitä paljon.
Jordanista tekee erityisen etenkin se, että mikään ei voinut häntä pysäyttää. Jordanille oli vain haasteita, ei esteitä. Mitä suurempi haaste, sitä paremmin Jordan siitä suoriutui. Tästä hyvänä esimerkkinä esimerkiksi viimeisten jaksojen ruokamyrkytys episodi tai Pippenin loukkaantuminen viimeisessä finaalissa. Myös Jordanin tapa motivoida itseään oli hyvin ainutlaatuinen. Kentälle eksyy aina suunsoittajia, mutta historia on osoittanut, älä suututa Jordania, silloin ole jo hävinnyt.
Jordanista ja Bullsesista voisi tässä jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta puhutaan vähän itse dokumentista. Dokumentti oli juuri niin hyvä kuin sitä osasi odottaa. Esiin nostettiin upeasti myös paljon niitä, jotka eivät varmasti ole aikaisemmin saaneet asioista kunniaa. Turvamiehet, vanhemmat ja ennen kaikkea mielenkiintoiset tarinat vastustajilta ja niiltä joukkuekavereilta, jotka aikaisemmin eivät ole juurikaan puheenvuoroa saaneet. Dokumentti ottaa hienosti todella laajan näkökulman asioihin, vaikka luonnollisesti ja itseoikeutetusti dokumentti onkin rakennettu Jordanin ympärille.
Yksi iso asia mitkä mielestäni tässä ajassa on muuttunut on se, että itselleni NBA: ei todellakaan ole enää se sama mitä se joskus oli. Kyllä NBA jo 1990 luvulla oli viihdettä, mutta nykyajassa viihde on vienyt paljon roolia urheilulta ja kilpailulta. Ei peleissä ole lainkaan niin suurta tunnetta ja hohtoa kuin sitä oli tuolloin. Pelkästään areenan lämmön tuntuu jo noista vanhoista videoista, en väitä etteikö sitä olisi esim. finaaleissa tänäkin päivänä, mutta jotenkin tunnelma ei ole sama. Varmasti iso osa tästä johtaa juurikin siihen, että itse en enää NBA:ta Lauri Markkasta lukuunottamatta juurikaan enää jaksa edes seurata. Edellisen kokonaisen pelin taisin katsoa muutama vuosi sitten kun herätin itseni katsomaan Finaalien Game 7:niä Golden State – Cleveleland 2016.
Yksi erittäin mielenkiintoinen seikka tähän dokumenttiin ja Jordaniin vielä liittyy. Jokainen on varmasti nähnyt monia Highlight pätkiä Jordanin uran varrelta, mutta vasta tämän dokumentin myötä itsekin oikein heräsin, kuinka tärkeissä paikoissa kautta nämä käsittämättömät suoritukset ovat tapahtuneet. Jordan ei ole ollut vain Highlight real silloin kun kamera käy, vaan nimenomaan silloin kun se on eniten joukkueelle merkinnyt. Toisaalta moni varmasti myös kahdehtii sitä kaikkea mitä Jordan on saavuttanut, mutta kaikkea ei kannata kadehtia. Jordanin elämä ei ollut todellakaan helppoa, ei ehkä ole sitä tänäänkään, mutta se määrä huomiota ja kameroita, joita mies joutui pelatessaan kantamaan perässään, oli kaikkien muiden paineiden lisäksi varmasti aivan sietämätöntä. En ihmettele yhtään, että Jordan lopetti kaksi kertaa uransa huipulla.
Tätä kirjoitusta voisi jatkaa loputtomiin, mutta päätän sen tähän. Michael Jordan on nuoruuteni suurin idoli, ja se määrä paljonko Jordan on vaikuttanut välillisesti omaan elämääni ja siihen mitä tänä päivänä olen on kohtuuttoman suuri. Nuorena halusin olla aina Jordan, Jordan on ainoa GOAT minun elämässäni ja antanut minulle niin paljon suuntaa elämässä. Koripallo on ohjannut elämääni pienestä pitäen, ja ilman Michael Jordania siitä olisi varmasti jäänyt iso osa puuttumaan. Vaikka et koripallosta ymmärtäisi yhtään mitään, tämä dokumentti on ehdottomasti jokaisen ihmisen kiinnostuksen kohteista riippumatta katsottava. Jokainen meistä voi olla oman elämänsä Michael Jordan.
Leffafriikki 