Hmm, taas mennään hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta koska Matrix tuli CDON.comista kympillä tilattua, niin täytyihän se sitten myös katsoa. Koko Matrix-sarja on jäänyt itseltäni ainakin suurimmaksi osaksi katsomatta, se vaan ei ole nuoruudessani hirveästi kiinnostanut. Ensimmäinen versiohan on jo vuodelta 1999, joten kyllähän tämän leffan julkaisusta on jo jonkin aikaa. Sikäli kyllä mielenkiintoinen leffa, että leffa oli aikanaan aikaansa edellä monessa asiassa, kuten erikoistehosteissa. Leffa on muutenkin saanut jopa neljä Oscaria, joten kyllähän sitä pitää itseäni tämänkin klassikon osalta sivistää.

Eikä tämä nyt aivan niin huono leffa loppujen lopuksi ollutkaan. Leffaan oli päivitetty Atmos ääniraita, joka oli osittain ihan mukiin menevää, mutta ei ehkä kuitenkaan aivan parasta a-luokkaa. Luodit lentelivät ympäri huonetta ja muttamia erittäin hyviä bassokohtiakin leffassa oli. Nyt pitää tosin nostaa esiin, että kokemus tänään leffassa oli aavistuksen erilainen, kuin aikaisemmin. Sain tuossa taas netistä outoja ideoita, tai itseasiassa ei niinkään outoja, vaan mielenkiintoisia. REW ohjelmaan oli tullut päivitys, jolla pitäisi saada subbarien ja pääkajarien viiveet automaattisesti kohdilleen. Joten pitihän tuota työkalua sitten heti alkaa testaamaan, ja kaiken lisäksi kun videolla suositeltiin asentamaan subbarit hieman eri tavalla kuin olin tehnyt, niin piti sitten tehdä koko paketti uudelleen. Tuota REW:in uutta ominaisuutta en saanut toimimaan, sitä pitää vielä hieman selvitellä ja testailla. Sinällään helppo ja erittäin käytännöllinen apuväline kun oppii käyttämään oikein.

Subbareita en siirrellyt, mutta muuten tein kaiken alusta. Se mitä ajattelin kokeilla, oli laittaa SVS:ssät merkittävästi hiljaisemmalle kalibrointi vaiheessa. Normaalisti olen antanut niiden olla -10db:ssä johon subbari ne itse restoren jälkeen asettaa, nyt tiputin ne reippaasti alle -20 db ennen kalibrointeja. En ole täysin varma vielä miten tämä kokonaisuuteen vaikuttaa, mutta jotenkin tänään kaikki tuntui hieman erilaiselta. Subbarit eivät tuntuneet aivan niin ”kovilta”, mutta toisaalta paljon tiukemmilta ja tarkemmilta. Tiedä sitten kuvittelenko vain, vai johtuiko kaikki leffasta, aika näyttää.

Leffa itsessään ei tosin ollutkaan sitten kovinkaan oman maun vastainen, vaan ajoittain jopa tykkäsin. Tosin, sen verran kuitenkin pitkävetinen, että jossain vaiheessa tuli myös nukahdettua. Leffan koko juoni tuli kuitenkin napattua talteen ja leffasta jäi sellainen maku, että tätä sarjaa voisi kyllä vielä katsoa eteenpäinkin. Keanu Reeves on tässä avain käsittämättömän nuoren näköinen, mutta varsin uskottavan roolin vetää siitäkin huolimatta. Jonkinlaista John Wickiä tässä jo selvästi rakennellaan, mutta jotenkin kuitenkin itseäni vahvemmin vetää miehen hieman kypsemmän iän materiaali. Leffan äänet ovat ihan siistit, vaikka ne eivät laadultaan aivan uusimpien leffojen tasoa olekaan. Innolla kuitenkin odotan mitä tuleman pitää, itselläni näitä uudempia leffoja ei kuitenkaan ole, joten katsellaan milloin ne tulee katseltavaksi.