Tiedätkö sen tunteen kun kyyneleet valuvat, kurkkuun sattuu ja tuntuu ettei saisi henkeä? Sitä kaikkea on A Star is Born leffa vuodelta 2018. Katsoin tämän leffan ja pari vuotta sitten heti kun se ilmestyi Itunesiin, mutta silloin tämä leffa tuli katsottua vaimon kanssa, joka tarkoittaa noin -20db äänentason laskua. Siitä lähtien tämä leffa on ollut mielessä ja mielessä nimenomaan siksi, että tämä leffa on joskus päästävä kuulemaan kunnon äänillä. Kunnon äänillä tässä tapauksessa tarkoitan jopa sitä, että Netflixin normaaliäänet eivät ole kiinnostaneet, vaan hakusessa on nimenomaan ollut Atmos-äänet. Nyt se vihdoin tuli ajankohtaiseksi, nimittäin CDON.comin tarjouksesta UHD 4k leffa postilaatikkoon kympillä, sitä ei voinut enää vastustaa.
Leffa itsessäänkin on loistava, tarina on enemmän kuin koskettava, ja kaiken lisäksi se on kerronnan juhlaa. Leffan itsemurhakohtaus on kaunein erittäin ikävästä asiasta tehty kuvaus mitä olen koskaan nähnyt. Siinä ei jäänyt katsojalle mitään arvailujen varaan, mutta silti siitä tehtiin niin kaunis, kuin aiheesta voi tehdä. Itsemurhalla ei tarvinnut hurskastella, sitä ei tarvinnut korostaa, eikä sitä edes tarvinnut näyttää, tätä elokuvan kerronta on parhaimmillaan.
Muuten elokuvan voi oikeastaan jakaa kahteen, tai ehkäpä jopa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on todellista leffahuoneen ilosanomaa, upeaa musiikkia ja mahtavia tunteita. Tuo ensimmäisen yhteisesiintyminen keikalla on jotain niin mahtipontista ja upeaa että sitä ei ole missään muussa leffassa näin upeasti toteutettu. Päivällä tuli varmistettua subbareista vielä pari asiaa tätä varten, ajettua Dirac uudelleen, ja lopuksi vielä säädettyä kaikki viimeisen päälle. Vaikka tästä alkaa tulla jo klisee, niin näin hyvää leffahuonetta en ole ennen kuullut. Isona tekijänä uskon tässä olevan etenkin pienet korjaukset jossain 65-90hz välillä. Usein sitä ajattelee vain että kuinka alas ja kuinka hyvä käyrä on alapäässä, kun todellinen kuuntelunautinto tulee yleensä hieman ylempää, midbass tasolla. Tässä leffassa tuo erityisesti korostuu, ja tuntuu ytimissä. Tosin, myös Atmos-Demolevy tuntui tänään jotenkin erityisen hyvältä, tuntuu, että hiffasin tänään taas äänistä ja asetuksista jotain aivan uutta. Mielenkiintoista, että kaiken lisäksi sain vihdoin myös crossoverin takasin 80 herziin, mikä ei ole onnistunut aikoihin, tarkkaa syytä en tiedä, mutta olen tyytyväinen.
Toinen osa leffasta onkin sitten enemmän tavallista romanttista rakkaustarinaa. Uncondintional rakkautta ja paljon viinaa. Turhankin tuttu tarina, mies yrittää pilata kaiken alkoholiongelmallaan, samalla kun nainen yrittää ymmärtää loputtomasti. On riitoja, palataan yhteen ja taas tapellaan. Jotenkin niin kovin tuttua monesta elämästä. Tässä leffassa tosin tämäkin on kuvattu todella hyvin ja uskottavasti. Kaiken lisäksi kun kyseessä on kaksi näin järjettömän upeaa laulajaa ja tulkitsijaa, niin kaikki ainekset upealle leffalle ovat valmiina.
Tämä leffa todellakin on hyvä löytyä hyllystä, ja leffa, jota todellakin voi demota myös vieraille. Olen myös aivan varma, että tämä leffa tulee katsottua vielä useaan otteeseen, tai ainakin sen alku. Jos tulee katsottua konserttileffoja usein uudelleen, niin tämä menee aivan täysin samasta tarkoituksesta, eikä koko leffaa edes tarvitse katsoa. Jos tämä on sinulla vielä jostain syystä näkemättä, niin nyt viimeistään on aika!
Leffafriikki 