En muista milloin viimeksi silmäkulmat olisivat viimeksi näin paljon kostuneet leffaa katsoessa. Jos Freddy Steinmark olisi vielä elossa, niin voin alla varma, että hänkin olisi ylpeä tästä kunnian osoituksesta. Kyseessä jälleen yksi tositarina elämästä ja ihmisestä, josta meillä kaikilla olisi niin paljon oppimista. Tälläkin kertaa tarina oli minulle ennestään tuntematon, mutta olen äärettömän iloinen, että leffa tuli nähtyä ja tarina kuultua. Courage muuten löytyy ITunesin 0,99 listalta, joten eipä ole hinnallakaan pilattu!
Leffa kertoo nuoren miehen tarinan, jossa hyvin vaativa, mutta ainakin leffan mukaan hyvällä tavalla vaativa isä on kasvattanut lapsensa voittamaan kaikki vaikeudet elämässä ja selviytymään kaikista ongelmista. Freddyllä on elämän suunta ja tavoitteet hyvin selkeinä mielessä, eikä mikään voi häntä estää niiden saavuttamisessa. Freddy on jalat maassa tyyppi, jolla on fiksu tyttöystävä, tavoitteet koulussa ja urheilussa korkealla, ja mikä tärkeintä, hän on valmis tekemään kaikkensa unelmiensa eteen siitäkin huolimatta, että lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset (”liian pieni amerikkalaiseen jalkapalloon”).
Kaikki elämässä siis on kunnossa, ja äärettömän elämäniloisena ja positiivisena tyyppinä Freddy ei anna kenenkään muunkaan ympärillään epäonnistua tai vaipua epätoivoon elämässään. Freddy on ihmisenä jotain hyvin ainutlaatuista, tyyppi, jonka jokainen joukkue tarvitsee menestyäkseen. Tämän ymmärsi myös Texas Longhorns joukkueen valmentaja, joka näki Freddy jotain hyvin ainutlaatuista mitä muut eivät nähneet. Hän tarjosi Freddylle mahdollisuuden, jonka Freddy tietysti käytti hyväkseen, paremmin kuin kukaan osasi odottaa ja lopulta Freddy johdattaa Texasin yliopiston parhaaksi joukkueeksi koko maassa. Yksi muuttuja kuitenkin tästä vielä puuttuu, ja se on elämä, joka ei ole koskaan reilua. Lopun tarinasta saatteko sitten katsoa itse, mutta pitäkää nenäliinat lähellä.
Leffa on äärettömän hyvin tehty ja Finn Wittrock, Sarah Bolger ja Aaron Eckhart loistavat rooleissaan. Leffa on todellakin suuri kunnianosoitus upealle ihmiselle ja surulliselle tarinalle joka inspiroi varmasti jokaista katsojaa siitä, millainen asenne elämässä tuottaa tulosta. Elokuvassa on myös hieno opetus siitä, että meidän jokaisen tulisi tuntea historiaa, sieltä löytyy monta upeaa tarinaa, joista emme ole ennen kuulleet. Todellisia sankareita ei ole aina ne, joiden nimet lukevat pistetilastossa tai palkintojen kyljessä, Todelliset All Americanit ovat usein aivan muut henkilöt.
Leffan äänet olivat erittäin hyvät ja aiheeseen sopivat. Pelien tapahtumat ja esimerkiksi taklaukset todella tuntuivat myös äänissä, ja saivat katsojan siihen tunnelmaan, kuinka kovasta lajista on kysymys. Yksi asia joka leffassa todella suututti, oli suorastaan surkea tekstitys. Tekstitys oli jopa niin huono, että se oli välillä pakko laittaa pois. Tekstitys oli oikeastaan kuvatulkkaus, eli teksteissä luki paljon enemmän kuin vain vuorosanat, ärsyttävää, ”ovi napsahti kiinni” ja niin edelleen! Tavallista tekstitystä ei saanut lainkaan. Haluaisin myös edelleen esittää vienon toiveen tekstittäjille, valitkaa joku joka tuntee termistön, tai tehkää taustatyönne kunnolla. ”He wasn’t even All American” ei todellakaan tarkoita että ”hän ei ollut täysin Amerikkalainen”. Muuttaa kontekstia aika rajusti.
Upea leffa, suosittelen todellakin katsomaan ja harkitsen leffan lisäämistä jopa Top-listalle tarinansa vuoksi. Erittäin positiivinen hyvän mielen elokuva kaikesta surusta huolimatta. Urheilu on uskomatonta, mikään muu asia maailmassa ei tarjoa niin suuria tunteiden kirjoja niin lyhyessä ajassa kuin urheilu.
Leffafriikki 