Angels and Demons

Toinen osa Robert Langdon sarjaa takana ja fiilikset hyvin samaa luokkaa kuin edellisen jälkeen. Tällä kertaa aavistuksen yksinkertaisempi tarina, mutta varsin hyvä ja sujuva tälläkin kertaa. Tässä sarjassa on jännää, että ihmisiä saattaa kuolla kuin sodassa konsanaan, mutta yksi säilyy kaikelta tarvitsematta edes asetta tai kunfu-taitoja. Robert Langdon on koskematon, kaiken pahan yläpuolella. Tämä piirre korostui entisestään tämän leffa osalta. Tunnelissa juoksee yhteen suuntaan raskaasti aseistautuneet poliisit, Langdon juoksee toiseen suuntaan, saa kiinni pahiksen ja pysyy silti hengissä. Pitää myös sanoa, että leffan loppuratkaisu on äärettömän yllättävä ja monikerroksinen, etenkin leffaa ensi kertaa katsovalle. Hyvä leffa!

Myös leffan äänet tuntuvat paranevan pitkin matkaa. Tässä leffassa muutama erittäin siisti Atmos-kohta, esimerkiksi kun helikopteri lentää ensin vasemmasta etukaiuttimesta sivu surroundin kautta takasurroundiin ja samaa kaavaa oikeasta takasurroundista takaisin oikealle eteen. Siisti kohtaus, joka todellakin tuo atmoksen parhaita puolia esiin. Äänet leffassa ovat muutenkin jälleen todella dynaamiset ja matalat äänet kohdillaan. Loppuräjähdyksessä todella jäätävän syvät lfe:t, joissa desibelit ylsivät kevyesti jopa 106 desibeliin vaikka yleisesti äänet eivät edes olleet kovin kovalla. Tässäkin leffassa Hans Zimmer loistaa todella upealla musiikillaan!

Nyt taas väliin jotain muuta ja sen jälkeen Infernon kimppuun! Blogin kirjoittaminen tällä hetkellä hieman ärsyttää sillä läppäri on huollossa ja pädillä kirjoittelu on aika tuskaa. Koitetaan kuitenkin tulla vielä viikon verran tällä toimeen. Ensi viikolle muuten sunnnitelmissa myös hieman erilaisempaa leffakokemusta suunnitteilla, siitä kuitenkin lisää myöhemmin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s