Illalla oli aikaa vielä toiseenkin leffaan, joten piti ottaa seuraava Fast and Furious käsittelyyn. Neljännessä osassa jatketaan siitä mihin oikeastaan toisessa osassa jäätiin. En oikein vieläkään ymmärrä tuota Tokyo Driftin tarkoitusperää, ja ymmärrän sitä ehkä vieläkin vähemmän kun wikipedia kertoo kyseisen leffan sijoittuvan ajallisesti itseasiassa osien 6 ja 7 väliin. En muista kummastakaan riittävästi, jotta pystyisin tällä hetkellä juonta yhdistämään, mutta toisaalta ainakin selventää hieman asiaa. Tosi fani farmasti tietäisi tästä enemmän ja itsekin varmaan täytyy asiaa vielä hieman selvitellä.
Neljäs jakso joka tapauksessa olisi sitä parasta Fast and Furious juttua mistä tykkään. Elokuvan juoni oli hyvä, mutta parasta tässä koko sarjassa ehdottomasti on aivan jäätävän hyvät roolihahmot ja näyttelijät. Nyt oli 2009 vuonna saatu jo kuvaan ja ääneenkin niin paljon parannusta, että leffa kuulosti ja näytti hyvin syitä siitä miksi olen tähän sarjaan joskus jäänyt kiinni. Neljäs osa myös jatkoi sitä samaa poliisi-pahis ideaa joka tässä koko sarjassa on se juttu. Onko rikos sallittua hyvän asian puolesta? Tämä kysymys etenkin tämän jakson lopussa nousi taas selkeästi esiin.
Nyt taas välillä hieman jotain uutta väliin, mutta kyllähän tätä nautintoa täytyy taas pian jatkaa eteenpäin. Fast and Furious paranee kuin vanha viini, kunnes viimeistä osaa kohden pääosaan nousee enemmän ja enemmän äänet ja visuaaliset tehosteet. Sekään toki ei tällaiselle leffafriikille ole yhtään huonompi juttu.
Tässä saagassa kuitenkin yhdistyy paljon sitä mistä tässä kaikessa on kyse, hyvä leffa ja hyvät äänet. Siitäkin huolimatta on jo tässä vaiheessa pakko todeta, että Paul Walkerin kuolema oli järkyttävä menetys koko elokuvateollisuudelle, loistava näyttelijä ja henkilö, jolla olisi ollut vielä todella pitkä ja menestyksekäs ura edessä. Nautitaan siis niin kauan kun näitä riittää.
Leffafriikki 