Tähän väliin taas hieman Auro 3D testailua, ja itseasiassa viimeinen katsomaton Auro 3D-levy mitä hyllystä vielä löytyy. Ennen Auro 3D levyjen etsimistä Ebaystä en ollut kyseisestä leffasta koskaan kuullutkaan. Leffa muutenkin mietitytti tilatessa paljon, ja ilman Auro 3D ääniraitaa kyseinen leffa olisi varmaankin jäänyt kokonaan tilaamatta. Syinä tähän ehkä Adam Sandler ja hölmöltä kuulostava aihe.

Leffan alussa epäilykseni olivat kovat ja leffa ei oikein ottanut tuulta alleen. Leffan edetessä mieleni kuitenkin kääntyi täysin. Leffa itseasiassa oli aika hauska ja hyvin tehty. Leffassa oli selkeästi ajatusta takana, joka vielä kantoi loistavasti elokuvan aivan loppuun asti. Niille tosin, jotka eivät ole Pac-Manin aikakautta eläneet, elokuva tuskin aukeaa lainkaan. Tätä leffaa on nykynuorten varmasti aika vaikeaa ymmärtää, mutta 80-luvulla syntyneille suosittelen ehdottomasti tämän leffan kaivamista ruutuun.

Pac-Man, Donky Kong ja muut lapsuuden huippusuositut pelit oli tuotu näyttävästi ruutuun, eikä todellakaan ihan miten sattuu. Leffa oli hyvin suunniteltu ja siinä nykyaika, menneisyys ja ehkä hieman jopa tulevaisuus yhdistyivät todella hienosti. Etenkin lopun Donky Kong kohtaus oli kekseliäisyydessään jotain todella upeaa, tuli ihan nostalginen fiilis. Muistan vieläkin kun itselläni Donky Kongia hakattiin punaisella pelikoneella loputtomiin. Leffan jälkeen mielipiteeni tästä leffasta todellakin oli kääntynyt ennakko-odotuksista täysin päälaelleen.

Ja mitä siihen Adam Sandleriin tulee, ei minulla Adam Sandleria vastaan ole koskaan ollut mitään, mutta hutejakin on kyllä tullut nähtyä, ei enää aina naurata. Tässä leffassa tykkäsin Sandlerin roolista ja muutenkin oli mielenkiintoista, kuinka pieni romanssikin mahtui elokuvaan sivujuoneksi.

Äänistä loppuun vielä sen verran, että tässä Auro 3D ei varsinaisesti vakuuttanut, mutta eipä siinä mitään vikaakaan ollut. Jotain ihan siistejä kohtia ja yleisesti äänet hyvällä tasolla, mutta ei mitään upeaa-mahtavaa-fiilistä kuitenkaan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno ja visuaalisestikin näyttävä leffa ja kiva kokemus. Pikselit oli rakennettu leffaan hienosti, ja leffa ei näyttänyt yhtään ”halvalta ja keinotekoiselta”. Suosittelen tosiaan etenkin kaikille Pac-mania ja Donky Kongia nuoruudessa tahkonneille, tulee hauskoja muistoja varmasti mieleen.