Edelleen Atmos leffojen etsintä jatkuu, ja nyt sellainen vihdoin löytyi, onneksi! Polar, jota voi hyvällä syyllä kutsua Netflixin John Wickiksi ei jättänyt kylmäksi. En oikein itsekään ymmärrä miksi tämä leffa on tullut aina kierrettyä, vaikka aina olen sen tiennyt olevan Atmos leffa. No, mutta onneksi en sitä enää kiertänyt, leffa oli loistava, yksi parhaista mitä olen hetkeen katsonut. Parempi kuin John Wick, pakko sanoa että ehkä jopa näin?
Idea on aikalailla sama, eläkkeelle jäänyt tappaja, jota ei kuitenkaan jätetä rauhaan. Molemmilla kyky tappaa yksin vaikka koko armeija, kestää loputtomasti kidutusta, mutta lopulta nousee aina jaloilleen. Polarissa oli kuitenkin myös jotain hieman syvällisempää, juoni oli selkeästi parempi kuin John Wickissä. Itse asiassa juoni oli jopa niin hyvä, että 20 minuuttia ennen elokuvan loppua luulin sen jo loppuneen. Pahis oli tapettu ja kaikki hyvin, mietin, että mihin ihmeeseen tämä loppuaika nyt käytetään, kunnes juoni juonen sisällä paljastui, nerokasta. Tämä leffa oli todellakin hyvä osoitus siitä, miten tappamisleffa voi olla paljon muutakin kuin pelkkää tappamista. Matt Mikkelsen on kuin kuin kopio Keanu Reevesistä.
Tämän leffan nautinto ei edes jäänyt siihen, vaan sekä visualisesti, ääniltään, että kuvanlaadultaan leffa oli loistava. Olivatko äänet vastaavasti aivan John Wickin luokkaa, ehkä ei, mutta toisaalta samaan olisi ehkä päässyt lisäämällä hieman volyymiä ylemmäs. Joka tapauksessa äänet kuulostivat loistavalta. Tämä viimeisin säätö todellakin toimii. Ensimmäinen säätö kahden PB16 kanssa oli todella hyvä, mutta kuulosti jotenkin hieman ”boomilta” en täysin varma miksi. Toinen säätö eli sen puolesta parempi, mutta ei yltänyt vastaavasti läheskään niin alas kuin ensimmäinen. Nyt tässä viimeisessä kaikki toimii. Kuten käyrät osoittavat, bassotoisto menee todella alas, mutta on samalla uskomattoman tarkka. Jossain Youtube videossa puhuttiin kuinka parhaimmillaan bassoa voi säätää paljonkin ylöspäin (volyymiä) sen silti kuulostamatta tippaakaan häiritsevältä tai liian kovalta. Nyt ollaan siinä pisteessä, että basson on aika kovalla, mutta ei tunnut tippaakaan häiritsevältä vaan todella nautinnolliselta. Jännä miten tavallinen amatööri katsojakin voi jatkuvasti oppia näin paljon lisää.
Tykkäsin myös todella paljon tämän leffan Quentin Tarantinomaisista leikkauksista ja kuvista, siitäkin huolimatta vaikka mikään varsinaisen suuri Tarantino fani olekaan. Tässä leffassa oli muutenkin jotain Tarantinomaisen sairasta, kuten kohtaus, jossa Duncan Vizla vieraili koulussa opettamassa pienille lapsille tappamista. Mitenköhän tämä menisi läpi nyky yhteiskunnan kouluissa? Olisikohan kyseisen opettajan tai koulun rehtorin työura yhtä lyhyt kuin tappomoodissa olevan Vizlan kohtaaminen käytävällä?
Leffafriikki 