Olipas se sitten hämmentävä leffakokemus taas vaihteeksi. Nimittäin leffa nimeltä Babylon, jonka sain leffojen levittäjältä arvioitavaksi. Tämä on nyt ensimmäinen leffa, joka minulle on lähetetty arvioitavaksi, ja pitää nyt heti alkuun mainita, että minulta ei vaadita tai ohjata mielipiteitä leffoista mihinkään suuntaan, vaan saan täysin vapaat kädet leffoja arvostella. Ihan niin kuin olen siis tehnyt tähänkin asti. Babylonin sain Blueray muodossa, joita, en ole hirveästi itse enää aikoihin hankkinut, mutta jos olen, niin ehdottomana kriteerinä on yleensä silti ollut se, että leffasta löytyy Dolby Atmos raita. No, se onneksi löytyy myös tästä, ja samoin löytyy myös suomenkieliset tekstit, jotka tälläisessä kolmen tunnin leffassa ovat kyllä aika tärkeät. No, tästä leffasta täytyy sanoa sen verran, että vauhtia leffassa oli sen verran paljon, että meinasi välillä olla vaikeaa pysyä perässä edes teksteissä, joten mitenköhän olisi sitten käynyt ilman niitä.

Vauhdista puheenollen, niin tässä leffassa sitä todellakin riitti enemmän kuin tarpeeksi. Tiedättekö vähän niin kuin intron, joka usein on leffoissa ennen kuin ruutuu lävähtää itse leffan nimi? No, tässä leffassa sellainen kesti reippaasti yli puolituntia, mutta fiilis oli kuin olisi juuri parisataa metriä juossut kilpaa, väsynyt, hengästynyt, lopulta huojentunut. Alussa siis todellakin sattui ja tapahtui, lisäksi kun musiikki oli viellä todella kova tempoista ja mukaansa tempaavaa, niin väsy meinasi jo iskeä. Mutta onneksi leffa kuitenkin siitä hieman rauhoittui ja leffasta alkoi saada enemmän kiinni. Alkuun mietin pitkään, että leffassa ei ole pienintäkään järkeä, enkä oikein meinannut millään saada kiinni siitä mistä tässä edes on kyse. Lopulta leffa kuitenkin alkoi rakentumaan aika kivasti ja olihan siinä sitten lopulta ihan hyvä juonikin, ja vaikka alku oli rankka, niin kyllä lopulta sitten tykkäsinkin kokonaisuudesta aika paljon. Toki. alku ei ollut leffassa ainoa hengästyttävä kohta, mutta onneksi leffaa rytmitettiin hyvin.

Se mitä jatkuvasti leffan aikana sitten taas vastaavasti jouduin miettimään oli se, että mikä tässä leffassa on ns totta ja mikä ei. Onko tämä oikeasti läpileikkaus Hollywoodin historiaan vai pelkkää keksittyä tarinaa. Joka tapauksessa leffassa mennään leffan alkuajoista kovaa vauhtia kohti nykypäivää. ja muutamia erittäin hämmentäviä kohtauksia 2000-luvun leffafriikille, esimerkiksi se, miten käytännössä sinfonia orkesteri soittaa taustoja keskellä aavikkoa, siis siellä missä leffaa kuvataan. Toinen hämmentävä, mutta tavallaan uskottava asia oli kuolleiden kohtaaminen. Mitä sillä nyt niin väliä jos joku sattuu kohtauksessa oikeasti kuolemaan, oma vika. Kolmas, ei ehkä niin positiivinen kohtaus joka jäi ikävästi mieleen oli kohtaus, jossa kuvattiin uusien äänitekniikoiden kanssa, ja kohtauksessa kirjoillaan enemmän kuin nykypäivän nuoriso koulussa. Varmasti osa totuutta ja tärkeä osa leffaa, mutta alkoi kyllä ärsyttämään suunnattomasti. Loppu tälle kohtaukselle tosin sitten taas nauratti ihan ääneen.

Äänien osalta leffasta ei sitten ikävä kyllä paljon jäänyt kerrottavaa. Atmosta tässä leffassa ei ollut nimeksikään, olisi oikeasti kiva nähdä esim Atmos-viewerin kautta oliko oikeasti mitään, mutta äänet leffassa perustuivat lähinnä jatkuvaan musiikkiin, joka kyllä toki kuulosti suurimman osan leffasta ihan kivalta, mutta muuten Atmosta ei kyllä juurikaan ollut, toisaalta ei kyllä hirveästi ehkä tarvittukaan. Pari kohtausta, jossa ammuskeltiin äänet tulivat hienosti takaa ja sivulta, mutta siihen se sitten jäikin. Pannaamista ja mitään tilaääniä leffassa ei pahemmin kyllä ollut. Siitä johtuen piti jopa kahden tunnin jälkeen laittaa äänet hieman pienemmälle ja hakea ylhäällä ulvova koiranpentu leffaseuraksi, koska tosiaan äänistä ei nyt kovalla volyymilla saanut mitään lisää irti.

No, mutta loppukaneettina tämä ei kyllä nyt oikein osunut taas omaan genreen, ja jälleen yksi ”uusi” leffa, jossa en Brat Pitistä niin paljon tykännyt kuin vanhoista. Mutta siitäkin huolimatta yllättävän viihdyttävä leffa, ja vaikka kestikin yli kolme tuntia, missään vaiheessa ei käynyt edes mielessä, että en leffaa jaksaisi katsoa loppuun. Eli varsin kiva lauantai-illan viihdepläjäys sitten kuitenkin. 4K-levynä tätä ei kuitenkaan tarvitse enää hyllyyn hankkia.

Tänään oli vihdoin se päivä, kun piti mennä Itiksen Finnkinoon katsomaan se kauan odotettu John Wick leffa, eli uusin neljäs osa. Olin jo katsonut valmiiksi, että vihdoin sopiva ajankohta ja ehtisi vihdoin paikalle. No, eipä sitten tullut kuitenkaan mentyä. Nimittäin, oli jo varaamassa lippua kunnes karu todellisuus iski jälleen vasten kasvoja. Finnkinon premium lipun hinta 24,40 on aivan järkyttävän paljon, sanotaan sitten mitä vaan puolustukseksi. Joo kyllähän sitä voi selitellä, että salin rakentaminen maksaa, ylläpito maksaa, henkilökunta maksaa jne jne. Mutta itse olen vahvasti sitä mieltä, että jos John Wick tyyppinen leffa on pari viikkoa ensi esityksen jälkeen perjantain prime-timessa tyhjillään, niin jotain silloin ei ole kohdillaan: Tuossa iltapäivällä täyttöaste näytti olevan noin 13 prosenttia, siitä mitä siellä todellisuudessa oli en tiedä.

Jos lasketaan, että lipun hinta olisi vaikka puolet tuosta, olisko silloin asiakkaita kolme kertaa enemmän? Jos ajatellaan, että jokainen asiakas lisäksi jättää noin kympin per nenä herkkuihin, niin eikö tuo lyhyellä matikalla toisi enemmän firman kassaan? Vai eikö lippujen hinnoilla muka ole mitään vaikutusta asiakasmääriin? Vai onko tosiaan kannattavampaa näyttää leffoja tyhjille saleille kuin saada mahdollisimman paljon ihmisiä paikalle? Tätä samaa mietin paljon urheiluseuroihin liittyen, mutta monella on sielläkin ajatuksena, että lipun vaan pitää maksaa paljon, tuli ketään tai ei. Fakta on kuitenkin se, että kuluttaja lopulta päättää mikä on lipulle oikea hinta, ja tänään minulle 25 euroa leffasta oli aivan liikaa.

Kerrotaakoon tähän vielä lisäksi se, että paikallisen elokuvateatterin Prime saliin pääsen katsomaan kaikki leffat kympillä, sillä työpaikka avittaa hintaa hieman. Sen vuoksi en halua ostaa mitään Finnkinon neljän lipun pakettia, joka on voimassa puoli vuotta. Muutenkin tulee käytyä harvoin, niin miksi ihmeessä kävisin Helsingissä? Joskus kuitenkin olisi kiva käydä, kuten tänään katsomassa John Wick Imaxissa, mutta yksittäisen leffan hinta on aivan kohtuuton. Tähän varmaan joku vielä sanoo, että kyllähän esim. urheilutapahtumat maksavat saman verran, jep, mutta ne ovat jokainen täysin uniikkeja tapahtumia, jonka voit livenä nähdä tasan kerran. John Wickin voi ihmiset mennä katsomaan leffaan koska vaan, eli tämä ei ole ihan sama kuin konsertti tai peli. Ei siitäkään huolimatta, että nekin voi katsoa myöhemmin myös kotona nauhalta.

No, mutta tällä kertaa voidaan olla tyytyväisiä, että ei tullut mentyä, sillä korvikkeeksi tuli päädyttyä omaan huoneeseen, jossa tulikin sitten hieman yllättäen nähtyä aivan loistava leffa, josta en ollut ennen kuullutkaan. Päädyin nimittäin selailemaa nopeasti taas Netflixin tarjontaa ja sieltä vastaan tuli Gray Man niminen Dolby Atmoksella varustettu toimintaleffa. Ensinnäkin juoni, loistava! Leffa antoi monta kertaa ymmärtää, että nyt leffa loppuu, mutta taas uusi käänne ja leffa jatkuu. Lopulta sitä oikein odotti, että leffa ei loppuisi ollenkaan, sillä uusi juonenkäänne pyöräytti taas lisää kierroksia leffaan. Tälläistä sattuu aika harvoin kohdalle, mutta reilun parin tunnin leffasta huolimatta tätä olisi voinut jatkaa vielä toisetkin pari tuntia ihan helposti. Lisäksi kun esimerkiksi Ryan Gosling oli leffassa aivan fantastinen, ei jäänyt tänään kyllä Court Gentry yhtään John Wickiä heikommaksi. Chris Evansin rooli Lloyd Hanssenina oli myös todella loistava, vastaavia rooleja on leffoissa ollut paljon, mutta harvoin näkee mitään samalla niin vakuuttavaa ja uskottavaa, mutta kuitenkin niin hauskaa ja epätodellista. Eikä unohtaa sovi myöskään muita rooleja, esimerkiksi kaikki kolme naispääosaa olivat kaikki todella todella vakuuttavia rooleja.

Itselleni loistavaan leffaan ei kuitenkaan päästä vielä ihan näin helpolla, vaan lisäksi leffan äänet olivat heittämällä parasta mitä aikoihin, jos koskaan on tullut kuultua. Tämä oli varmasti nyt ensimmäinen kunnon Atmospätkä uusilla surroundeilla ja kyllä se vaan kuulostikin sitten uskomattoman hyvältä. Äänet kohdistuvat tilaan uskomattoman tarkasti, mitkään äänet huoneessa ei kuulosta häiritsevän kovilta, vaan kaikki on täydellisen tasapainossa. Trinnovista olen haaveillut pitkään, mutta mitä se voi tehdä vielä paremmin? Joo, varmasti voi ja paljon, mutta onhan tämä nyt aivan mahtavaa nytkin. Toki pitää muistaa, että nyt myös huoneessa ulisee neljä valtavaa Marty, joka ei missään tapauksessa lisännyt niinkään basson voimaa, vaan tasoitti sen niin hyväksi, että bassoa ei tavallaan edes enää huomaa, se vaan kuuluu täydellisesti kokonaisuuteen. Niin tässäkin leffassa, kun paukkui niin paukkui kovaa, mutta muuten kaikki on täydellisessä tasapainossa. Lisäksi kun leffan raita tässä leffassa striimistä huolimatta oli aivan älyttömän hyvä, niin tämän voisi katsoa vielä monta kertaa uudelleenkin. Tosin, levylle tämä kyllä pitäisi ehdottomasti saada, saisi hyvän demolevyn Atmokseen, subbareille ja ennen kaikkea surroundeille.

Kaiken tämän lisäksi kun leffa oli vielä todella upeasti leikattu ja kuva muutenkin tarkka, kirkas ja nautinnollinen, niin kyllä leffailta tänään hipoi täydellisyyttä. Leffa oli vauhdikas ja tosiaan upealla leikkauksella saatu erittäin viihdyttäväksi ja nautinnolliseksi. Aikalailla täydellinen esimerkki siitä millä mennään top-listalle!Katsokaa itse ja olkaa vapaasti eri mieltä, voin silti suositella.

Memory leffaa on tullut katselua triimauspalveluissa jo jonkin aikaa, mutta aina se vaan on jäänyt katsomatta. Nyt kuitenkin se tuli vastaan kun piti taas jotain katsottavaa etsiä Netflixin puolelta. Liam Neesonilta on tullut nähty todella paljon hyviä leffoja ja herra se jaksaa niitä edelleen painaa, ja miksi ei jaksaisi, hyvässä vedossahan herra edelleen näyttäisi olevan. Memory leffana muutenkin upposi varsin hyvin. Juoni oli jossain mielessä fressi, ja vaikka nyt sinällään ei ehkä mitään mullistavaa vastaan tullutkaan, niin kuitenkin hyvin rakennettu juonikuvio, ja avautuu oikku hiljaa loppua kohden. Leffa on sopivan pitkä parituntinen ja tällä kertaa meni taas aika kuin siivillä. Muutamia hahmoja etenkin tuolla poliisijohdossa oli hieman vaikeaa ottaa tosissaan, mutta ei ne nyt sentään koko leffaa saaneet pilattua. Ei nyt vaan jotenkin roolitus ollut oikein onnistunut kaikilta osin. Guy Pearcesta taas tuli jatkuvasti mieleen Brad Pitt jossain uusissa leffoista, joista en erityisemmin ole pitänyt. Vanha Pittihän nyt on pelkkää timanttia, mutta se on sitten toinen tarina.

Äänien osalta leffassa ei ollut hirveästi mitä tarjota, mutta toisaalta ei ehkä ollut taas hirveästi tarvekkaan, etenkin kun kaikki laukauksetkin ammuttiin lähinnä vaimentimella. Tästä kuitenkin hyvällä aasinsillalla päästää seuraavan asiaan. Jokin aikaa sitten jenkeissä nimittäin julkaistiin levy, jolla pitäisi olla mahdollista kalibroida korvakuulolta leffahuone viimeisen päälle kuntoon. Tämä on itseäni sinällään hieman ihmetyttänyt, sillä äänikorvaa ei itseltäni niin paljon löydy että voisin tuohon luottaa, laitteet ja mittarit ovat vielä saaneet suosiolla sen osan hoitaa. Levyllä on kuitenkin hyvin monipuolisesti erilaisia äänipätkiä, taitaa olla päälle 150 yhteensä ja lisää pitäisi vielä tulla. Levyä on mahdollista ostaa joko ihan fyysisenä tai sitten digitaalisena. Itse olin ensin pitkään ostamassa ihan levyä, mutta sitten kun aloin asiaa enemmän miettimään, niin kaikki levythän on nytkin jo menossa koneelle digitaaliseen muotoon, niin miksi kerätä lisää levyjä hyllyyn. No silti, suurin syy varmasti oli myös hinta, sillä sen lisäksi että levy maksaa enemmän, niin päälle olisi tullut vielä aika kovat toimituskulut, ja varmaan vielä alvit ym lisäksi. Nyt levylle tuli hintaa 79 euroa, sillä sivuilta sai vielä koodilla ”save15” viidentoista prossan alennuksen. Hintaa siis tuollakin, mutta on se levy myös aika uniikki.

Mitä tuo levy sitten pitää sisällään. Eli levyn avulla on mahdollisuus testata mm. onko kaiuttimien johdot oikein päin, onko kaiuttimien viiveet asetettu oikein, tai mitkä ovat järjestelmän oikein crossoverpisteet millekin kaiuttimelle. Levyn käyttäminen vaatii vielä jonkin verran opettelua, eli ihan suoraan paketista siitä ei välttämättä kyllä saa mitään sen suurempaa irti. Aiheeseen löytyy kuitenkin hyvät youtube-ohjeet ja lisäksi paketin mukanakin tulee tarkat ohjeet levyn käyttämiseen. Sinne asti en ole vielä tosin itse päässyt, vaan lähinnä vain leikkinyt levyllä. Ja leikittävää levyltä kyllä löytyykin. Sillä välin kun odottelen lottovoittoa, jolla voisi ostaa huoneeseen Trinnovin ja sen mukava tulevan Atmos-viewerin, niin tämä levy saa toimia korvikkeena. Levyltä nimittäin löytyy vähän vastaavalla idealla toimiva työkalu kuin mitä Atmos-viewer. Atmos-viewer Trinnovissa toki siis näyttää esim. leffoista visuaalisesti missä kohtaa huonetta ääni liikkuu, kun tähän levylle on taas vastaavasti rakennettu valmista materiaalia, jonka avulla on mahdollista testata miten omassa huoneessa ääni liikkuu, miten tarkasti objektit huoneessa toimivat ja ylipäätään testata miten hyvin huone toimii.

Tämä on oikeasti aika kiva työkalu ja muutamia havaintoja omastakin huoneesta tuli heti tehtyä. Ensinnäkin ensimmäinen havainto on se, että Diraclive toimii aivan loistavasti, ja huone on erittäin hyvin ja tarkasti kalibroitu. Toinen havainto, jonka tuon levyn avulla tein on se, että kattokaiuttimien paikka ei ehkä ole aivan täydellinen, tai sitten niitä ehkä pitäisi olla vielä pari lisää, joka luonnollisesti Arcamilla ei onnistu. Kun ääni liikkuu kuvassa takaa etu-yläkulmaan, tulee ”seinä” tavallaan vastaan tosi aikaisin, koska ns. etukattokaiuttumet ovat varsin edessä. Toisaalta, onko ne oikeassa paikassa tai voiko niitä tällä setupilla korjata, ehkä ei, ja ehkä ei ole edes tarvetta, mutta niiden korjaamiseen vaadittaisiin sitten taas isompia toimenpiteitä. Tämä käytännössä tarkoittaisi neljää tai kuutta uutta DIYSounggroupin kaiutinta ja koko katon tekemistä uusiksi, tällä hetkellä siis ei kiitos.

Mutta varsin mukavasta työkalusta on siis kyse, onko se sitten hintansa arvoinen on toinen kysymys. Jos kuitenkin miettii, että tavallinen Dolby-Atmos Demo-levy maksaa aika lailla saman verran, niin kyllä tämä siihen nähden on hintansa arvoinen. Normaali Atmos-demolevy on kuitenkin lähinnä vain valmiita demoja ja leffapätkiä, joten onhan tämä siihen nähden huomattavasti monipuolisempi. Testailut kuitenkin varmasti tämän kanssa jatkuu ja lisää tarinaa aiheesta varmasti tulevaisuudessa myös blogissa.

Kolmaskin John Wick tuli sitten katsottua samaan putkeen ja nyt siis ainakin teoriassa ollaan valmiita neljänteen. Olen tässä tosin hieman katsellut milloin sen ehtisi katsomaan ja vaikuttaa että leffa on hyvin jo tippunut alempiin saleihin, joten voipi olla että tällä kertaa John Wickkiä sitten odotellaankin saapuvaksi kotiin. Mielenkiintoinen leffa olisi varmasti ollut ja etenkin leffassa nähtäväksi, mutta katsotaan nyt..

Kolmas osa tai ainakin pätkiä siitä on tullut katsottua useaan kertaa, ja kyllähän se tälläkin kertaa ihan hyvin maistui, vaikkakin vaati ehkäpä sen pienen tauon, sillä eihän leffa sinällään ole mihinkään muuttunut, eli ammutaan edelleen kaikkea mikä liikkuu, vaikkakin tässä ehkä hieman enemmän myös ihan aseettomia kaksintaisteluja. Täytyy todeta, että miesten kestävyys alkaa näissä kyllä olla jo aika huimaa luokkaa, enkä puhu nyt vain Herrasta itsestään, vaan kyllä alkaa vastustajienkin kestävyys olemaan aika huimaa luokkaa.

Juonellisesti leffa oli taas toisen jälkeen ehkä hieman parempi, ja ihan selkeästi jatkumoa ja saagan viemistä neljänteen osaan, siksi neljäskin olisi kyllä ihan kiva nyt mennä katsomaan. Tykkäsin tästä ehdottomasti enemmän kuin toisesta, mutta en ehkä kuitenkaan ihan yhtä paljon kuin ekasta. Äänethän nyt ovat aivan huippua ja aseiden äänet ovat enemmän kuin vakuuttavia. No, mutta ei tästä nyt sen enempää, eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Jaahas, ja sitä on sitten taas Netflix auki, joten vaatii varmaan hieman selityksiä miten tähän on päädytty. Kaikki pidempään seuranneet varmasti tietävät, että Netflix on ollut aika pitkään boikotissa, enkä nyt varsinaisesti ole kyllä vieläkään kelkkaani kääntänyt. Boikottiin on selkeä syy, eikä se syy ole varsinaisesti vieläkään mihinkään poistunut. Syy miksi Netflixiä olen boikotoinut, johtuu siis siitä, että kaikki muut striimauspalvelut tarjoavat kaikille katsojille yhtä ja samaa hintaa, joka pitää sisällään parhaan mahdollisen kuvan ja äänenlaadun, olis se sitten mikä tahansa. Ymmärrän Netflixin hinnoittelua siltä osin, että Perhetilaus voi maksaa huoletta enemmän, jos ajatuksena on, että samalla hinnalla sitten Netflixiä katselee perheessä useampi. Mutta miksi perhe-tilaukseen on liitetty 4k laatuinen kuva ja dolby Atmos tason äänet. Miksi yksittäinen ihminen joka tilaa palvelun ja saa täysin saman sisällöin kuin muut ei voi saada sitä parhaalla kuvan ja äänen laadulla, jos hänellä on siihen käyvät laitteet. Niitä jotka oikeasti näitä tarvitsevat, ei varmasti ole hirveän isoa osaa katsojista, joten en vaan pysty ymmärtämään. Muinaisjäänne väittäisin minä tuollaisesta hinnoitteluista, mutta palvelut ovat jo menneet ohi.

Mutta miksi sitten rikoin boikotin, enkä jatka yhdenmiehen taistelua. Se johtuu puhtaasti siitä, että jouduin juuri päivittämään kaikki perheen puhelinliittymät, ja samalla sain DNA:lta kolmen euron alennuksen tuohon perhetilaukseen. Se ei missään nimessä ole vieläkään edullinen verrattuna muihin, mutta koska sain sen sovittua toistaiseksi voimassaolevaksi, niin katselen tuolla hinnalla nyt ainakin eniten kiinnostavat leffat ja lopetan sen sitten kun ei enää kiinnosta maksaa. Alku muutenkin oli hieman pettymys, oli odotuksena vähän että nyt sitten Netflixissä on tuhat leffaa odottamassa ja kova kiire alkaa niitä purkamaan. Paljon varmaan katsottavaa on, mutta suoraan ruudulle ne eivät tälläkään kertaa kyllä putkahtaneet. Löysin kuitenkin yhden mistä aloittaa, ja sen nimi oli Luther, Indris Elban uusi leffa.

En osaa sanoa olenko nähnyt näitä ennen, mutta ensimmäinen Luther tämä ei ilmeisesti ollut. Vaikutti kuitenkin mielenkiintoiselta, ja kyllähän minulle Elban leffat on aina aika kivasti uponnut. Leffa olikin ihan ok, ei mikään aivan top-tason leffa, mutta hyvin mukiin menevä. Toki leffassa oli niin uskomattomia käänteitä, ja ei se juoni muutenkaan ihan mikään uniikki ollut, että parannettavaakin jäi varmasti paljon. Äänien puolestakin leffa oli ok, mutta valitettavasti tällä kertaa äänet kyllä jäivät kovuudeltaan todella alhaisiksi, koska yläkerrassa perheen uusi asukas, kahdeksan viikkoinen Kääpiövillakoira piti yksin jäädessään sen verran kovan metelin, että oli se pakko ottaa sieltä mukaan leffaa katsomaan. Netflix kokeilut siis jatkuu vielä.

Toinenkin John Wick tuli sitten katsottua jotakuinkin heti perään. Toinenkin osa on erittäin hyvää viihdettä juuri siihen tarkoitukseen mihin tälläistä leffaa kaipaa. Päätöntä räiskimistä, hienoja tehosteita ja aivoille kuitenkin varsin leppoista tavaraa. Omasta mielestäni toinen osa ei aivan kyllä pääse ensimmäisen osan tasolle, vaan mielestäni ensimmäinen on selkeästi parempi, ja jotenkin aidompi. Tämä toinen osa on aivan puhdas jatkumo ensimmäiseen, ja mikä on kyllä ihan kiva homma. Keanu Reeves jatkaa siitä mihin jäi ensimmäisessä ja kuten jo aikaisemmin tuli todettua eihän tätä saagaa olisi voinut ilman häntä jatkaakaan.

Mikä tästä sitten tekee huonomman kuin edellisestä. En oikein osaa sanoa. Onhan juoni aika saman tyyppinen, mutta tällä kertaa pihvinä on vaimon ja koiran sijaan auto. No, se auto jää sitten tässä aika nopeasti taka-alalle. Mietin myös, että yhtenä asiana joka tästä saattaa antaa heikomman fiiliksen on se, että minun versiossani ei ole lainkaan suomitekstejä. Ymmärrän leffaa siis erittäin hyvin, mutta silti ilman tekstejä joutuu keskittymään paljon kovemmin ja väistämättä jotain juttuja jää ymmärtämättä. Mutta en siis missään tapauksessa tätäkään väitä huonoksi, ei vaan ollut niin hyvä kuin eka.

Yksi asia muuten mitä tämän leffan kanssa tuli taas aika paljon tehtyä oli kuvan pohtiminen. Kuva oli leffan alussa taas todella pesty, ja vaikka leffa nyt piti katsoa tälläisenään, niin ei pystynyt. Lisäksi kun kuvan skaalauskaan ei aivan kyllä toiminut, niin päätin alkaa ensin etsiä ongelmia tykin asetukseista, ja siltä sainkin kuvan säädettyä todella hyväksi ja väreiltään jo aika lähelle hyvää. Ongelmaksi nyt vaan muodostui sitten seuraavaksi se, että kun kuva palasi ns. valikoihin, kuvan värit ym olivat aivan väärin. Ei siis auttanut muuta kuin säätää kuvaa taas takaisin kohti normaalia ja alkaa etsimään vastauksia muualta. MadVR:ästähän ne vastaukset tietysti löytyy, mutta ei näin kärsimättömälle koskaan tarpeeksi nopeasti. Joka tapauksessa sen verran ehdin jo katsella, että tiedän mitä alan koittamaan seuraavaksi.

Jos muuten olet joskus miettinyt mikä saa jaksamaan tämän blogin kanssa edelleen eteenpäin? Yksi hyvä esimerkki tuli jälleen kun minuun otti eräs lukija tällä viikolla yhteyttä. Ja muutaman vaihdetun mailin jälkeen sain palautetta, että ”Mukava vaihtaa kuulumiset ja seurata sinun kirjoituksia ja rakentelua. Itselle ollut paljon apua ja oma osaaminen sen verran välttävällä tasolla, että ideoita on otettu teatteristasi.” Tämä on ennen kaikkea syy tätä blogia kirjoittaa, itse olen amatööri siinä missä lukijatkin, mutta haluan innostaa myös muita oppimaan koko ajan lisää tästä hienosta harrastuksesta. Kaikki virheitä ei tarvitse jokaisen tehdä aina itse uudelleen. Eli saa laittaa viestiä ja olla yhteydessä jos kiinnostaa vaihtaa ajatuksia.

Viime viikon perjantaina oli Jussi-Gaala ja siitä innostuneena piti taas katsella hieman suomileffaa. Tämä sama kuvio tuntuu toistuvan vuodesta toiseen, eli Jussi-Gaalasta nousee esiin uusi leffoja, joista olen ehkä kuullut, mutta en varsinaisesti ajatellut kyllä katsoa, ainakaan vuokraamalla. Silti sieltä joka vuosi nousee hyviä leffoja omaankin tietoisuuteen, eli Jusseille on varmasti kyllä paikkansa, vaikka itse en aina kriitikoiden kanssa ihan samaa mieltä leffoista olekaan. Tänä vuonna gaalan suurin voittaja oli selkeästi Tytöt, tytöt tytöt niminen leffa, joka kertoo muutaman ihan tavallisen tytön tarinan arjesta.

Sellainen leffa toden tosiaan olikin. Ihan hyvä leffa, mutta ei taas kyllä itselleni mikään valtava mestariteos. Toisaalta ajatuksiini saattoi vaikuttaa tässä tapauksessa osittain sekin, että leffassa ei sinällään ollut mitään uutta tai yllättävää, tarina on ihan ihan päivittäisiä juttuja omassa työssä ja arjessa. Hyvin leffa kuitenkin oli tehty, sikäli kun kaikki leffassa tuntui hyvinkin todelliselta ja mahdolliselta. Näyttelijät suoriutuivat leffasta enemmän kuin hyvin, kiva oli leffaa katsoa, etenkin kun siinä ei niitä ns. perussuomalaisia näyttelijöitä ollut, jotka yleensä ovat jokaisessa suomalaisessa leffassa.

Silti on taas pakko hieman myös kritisoida Jusseja. Ymmärrän hyvin, että leffassa nostetaan esiin useita näitä ns. päivän ajankohtaisia teemoja, ja niiden rohkea esiin nostaminen tuo aina positiivista julkisuutta. Uskon, että tämä leffa tällä kertaa sai hieman ylimääräistä plussaa siitä, että ns. mediaseksikkäitä asioita oli nostettu isosti esiin. Leffa ei oikeasti ollut aivan niin hyvä, vaan ainoastaan aito ja rehellinen kolme viikkoa elämästä. Ainakaan minulle itse tarina ei kyllä ollut ihan Jussin arvoinen, tosin en kyllä ole kilpailijoitakaan hirveän montaa nähnyt, joten sikäli en myöskään voi vertailla.

Leffa tuli katsottua Itunesista vitosella, joten sieltä ainakin löytyy jos kiinnostaa katsoa itse. Ja sitten vielä yksi juttu, miksi ihmeessä leffa oli letterbox, vai oliko omat asetukset nyt vaan jotenkin vinksallaan? Tuo vaan yksinkertaisesti vie jo heti kättelyssä kaiken arvokkuuden ja leffamaisuuden pois.

Heräsin tuossa eilen viiden tähden arvosteluun John Wickin neljännestä osasta, joka tällä hetkellä pyörii leffassa. Empä ollut tosiaan tuota aikaisemmin juurikaan noteerannut, vaikka tiesin sen kyllä olevan tulossa. Ajattelin kuitenkin, että jos tuon nyt jossain vaiheessa kerkeäisi mennä leffaan katsomaan, niin pitäisiköhän siihen sitten kerrankin oikein valmistautuakin. Etenkin nyt kun huoneessa on neljä martyä, ja niitä ei ole vielä päässyt kertaakaan kunnolla testaamaan, niin mikä olisikaan sen parempaa testaamista kuin kolme ensimmäistä osaa John Wickiä.

Ja kyllä! KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ! Nyt sitten alkoi nimittäin sellainen hymyily että. Huonetta on rakennettu pitkään ja hartaasti ja tuntuu, että aina kun on tavallaan saanut jotain valmiiksi onkin yllättäen eteen tullut aina jokin uusi, ei niin yllättävä, mutta kuitenkin yllättävä projekti siihen hetkeen. Lähinnähän näitä yllätyksiä on nyt rytmittänyt SVS:n myynnit. Nyt kuitenkin huoneessa on neljä 18″ full martyä, ja enempää ei tule. Eikä kyllä tarvitsekaan, sen kyllä sai huomata tänään. Jokainen subbarin murahdus on juuri sitä mitä on toivonut, tiukkaa, puhdasta, vaivatonta, ja etenkin juuri se vaivattomuus, ei tarvita hirveää volyymia, että basson saan kuulostamaan hyvältä. Lisäksi kun surroundejakaan ei ole vielä hirveästi päässyt testailemaan, niin kyllähän nekin nyt saa hymyilemään ja kuulostaa vaan niin pirun hyvältä.

Toinen asia, joka ei kyllä varmasti ole lähelläkään vielä valmista, sai tänään paljon lisää vahvistusta siihen että oikealla tiellä ollaan. Nimittäin HTPC ja MadVR. Katselin tänään taas leffaa jonkin aikaa ja kuva nyt vaan tuntui taas todella pestyltä, haalealta ja ei oikein kyllä siltä kuin pitäisi. No, Yksi asetus taas toiseen suuntaan ja kuvanlaatu parani kerrasta. Kuvasta tuli kirkkaampi ja kyllä yksityiskohtat sitten muuten ovat aika kiva näköisiä. Etenkin kun leffoissa kuten John Wick liikutaan paljon tummissa ympäristöissä ja ammutaan, niin kyllä niissä leffoissa hyvä kuvanlaatu nousee esiin. Lopun sadekohtaus näytti kuin en olisi koskaan ennen nähnyt, todella puhdasta ja laadukasta kuvaa. Antaa taas hieman uskoa tähänkin investointiin.

Leffahan itsessään on loistava, ja vaikka sen edellisestä katsonnasta oli paljon aikaa, niin se oli samalla jotenkin muistissa, silti taas niin fressi ja raikas. Keanu Reeves on aivan mahtava ja onneksi jatkaa koko sarjan neljänteen kauteen asti, sillä eihän tähän rooliin voisi ketään muuta kuvitellakaan. Reeves on loistava, mutta niin on kyllä kaikki muutkin tässä leffassa, varmasti yksi parhaiten roolitettuja leffoja ja osittain varmasti siksikin niin onnistunut. Juonihan sinällään ei nyt mikään ihan mikään mestariteos ole, eli kyllähän tämän saagan ideana on vain yksinkertaisesti tappaa vaan kaikki mikä liikkuu, mutta toisaalta sekin tehdään kuitenkin jotenkin tyylikkäästi, eikä veri lentele joka paikassa silmille. Tyylikästä, mutta silti niin brutaalia. Ja ei kyllähän tässä juoni on, ja hyvin se tässä ensimmäisessä osassa kannattelee koko puolisen toista tuntia eteenpäin. Erityisen kiva leffailta tänään.

Eilen tuli katseltua sellainen leffa kuin Man on Ledge vuodelta 2012. Aika jännä, että käsittääkseni ensimmäiset leffat joissa oli kotikäytössä Dolby Atmos alkoivat saapua levyille vuoden 2015 jälkeen, joten miten tähän leffaan on saatu Atmos-raita? Vai onko tosiaan niin, että näin ”uuteen” leffaan on myöhemmin masteroitu uusi raita Atmos äänille? No, niin tai näin niin sellainen tässä leffassa oli, ja vihdoin pääsi jo hieman hakemaan tuntumaan uudesta huoneesta ja Martyistä. Ei tämä leffa äänien puolesta vieläkään ollut mitään ilotulitusta, mutta muutamia ihan kivoja kohtia kuitenkin.

Vaikka huoneessa on nyt kaikkiaan neljä valtavaa 18″ elementeillä olevaa Martyä ja bassot ovat todellakin kohdillaan, niin silti on pakko tässä vaiheessa hehkuttaa jotain aivan muuta. Nimittäin kyllä se vaan niin on, että neljästä Martystä huolimatta nuo pari Butkickeriä on jotain aivan omassa luokassaan olevaa. Joo, kyllä jossain kohdissa Martyistä lähtee varmasti riittävästi tehoa heiluttamaan sohvaa ja tuntumaan rinnuksissa, mutta se, että Buttkickerit ovat läsnä koko leffan ajan ja pienemmilläkin volyymeillä antaa kyllä leffoille jotain aivan ainutlaatuista, mistä en kyllä suostu luopumaan, oli huoneessa sitten millaiset subbarit tahansa.

Muuten sitten leffa olikin varsin mukiinmenevä. Ainoana miinuksena on ehkä sanottava se, että vaikka leffan idea oli todella hyvä ja juoni kantoikin todella pitkään, niin kyllä leffan loppu sitten vähän lässähti. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että kyseessä oli erittäin laadukas ja huolella tehty, mutta sitten leffan loppu juostenkustiin ihan huolella maaliin. Itse olisin jatkanut laadukasta ideaa rohkeasti loppuun asti, enkä alkanut kikkailemaan. En halua paljastaa juonta enempää, mutta olisihan se ollut hienoa juhlistaa ”voittoa” timantin kanssa tuossa reunalla, ihan niin kuin koko leffan idea oli. Kiva leffa kuitenkin ehdottomasti.

Viikonloppuna on tullut myös aloitettua leffojen rippailua tulevaa omaa striimauspalvelua varten. Eli kaikki leffat joita on hieman toista tuhatta on tarkoitus ripata tuohon nassille ja sen jälkeen rakentaa oma ”AppleTV”, jolla voi suoraan valikosta valita kaikki leffat joita haluaa katsoa. Tuossa riittää todellakin urakkaa, sillä tuo on käytännössä ihan käsityötä, yksi leffa kerrallaan. Mutta positiivistakin on näköpiirissä. Leffat tuntuvat sujahtavan helposti suoraan Nassille, eli niitä ei tarvitse ensin ripata koneelle ja sen jälkeen siirtää Nassille. Taas yksi välivaihe vähemmän. Muuten nopeus tuntuu olevan vähintäänkin siedettävä, eli eiköhän nuo tuosta pikkuhiljaa sinne siirry. Sen jälkeen sitten pitäisi selvitellä miten tuo palvelin toimii, eli valinta on nyt kääntymässä Plexistä Jellyfiniin, ja se on sitten taas aivan uusi oppimiskaari. Tuota projektia helpottamaan tuli ostettua kaverilta perjantaina näyttö. ei tarvitse aina avata tykkiä ja kaikkia laitteita vain rippausta varten.

Onpas ollut kyllä viimeiset viikot harvinaiset rankkaa ja puuduttavaa leffahuoneen kanssa. Jotenkin sitä aina ajattelee, että nyt se on valmis, ja taas tulee uusi ajatus miten sitä voisi vieläkin parantaa. Oravanpyörä, joka vaan ei ikinä pysähdy. SVS:s myyminen sai tällä kertaa pyörän liikkeelle, ja kun sen tilalle oli saatu tehtyä kaksi uutta Full Martyä (huonessa yhteensä nyt neljä) alkoi niiden sijoittaminen huoneeseen. Oli jo aluperinkin tiedossa, että tilaa ei ole liikaa, ja lähtökohta kuitenkin oli, että baari edelleen säilyy, sitä en halua pois. Toisaalta, mietin myös pitkään, että olisin tässä vaihessa lähtenyt vielä laitteidenkin osalta tekemään jonkinlaista muutosta, mutta onneksi en nyt siihen sitten kuitenkaan lähtenyt. Eli tarkoitus oli nyt vaan saada Martyt siististi sisään, siinä kaikki.

Huoneessa on aina ollut tuollainen avotakka, ja se on ollut oikeastaan ainoa isompi este ns. täydellisen huoneen tekemisellä, tietoinen valinta kuitenkin, sillä siitäkään en ole kuitenkaan halunnut eroon. Se on ihan kiva, ja kun siihen jonain päivänä vielä laittaa sydämen, siitä tulee oikein kiva.

Toinen Marty oli nyt tarkoitus laittaa tuohon takan tason päälle, aivan kuin SVS:s, mutta valitettavasti se ei kyllä näyttänyt yhtään hyvältä. Tuossa kuvassa tila näyttää todella ahtaalta, epäsymmetriseltä, ja tunkkaiselta. Ei se nyt vaan voi mitenkään jäädä tuollaiseksi, joten jotain oli pakko tehdä. Tuon tason merkitystä ylipäätään olen aina miettinyt, ja mutta toisaalta se oli aina hyvä paikka SVS:älle, joka mahtuisi siihen juuri sopivasti. Nyt kuitenkin halusin, että Martyt pitää saada sijoitettua parhaalla mahdollisella tavalla, ja siksi on aika ottaa leka (vasara riitti) käteen ja tehdä hieman suurempia muutoksia. Edelleen, takkaa en halunnut kokonaan pois, eikä se varmaan edes olisi mahdollista, koska koko piippu on tuon päälle kasattu.

Eli ei muuta kuin vasara käteen ja tutkimaan mitä tuo taso on syönyt. Onneksi se lähti siitä aika kivasti pienellä naputtelulla purkautumaan ja loppujen lopuksi oli kyllä suhteellisen helppo homma ottaa pois. Kun alla vielä oli hyvä betonilattia samassa tasossa kuin muu lattia, niin eihän tuossa todellisuudessa tarvinnut kuin nostella tiilet pois ja himan naputella rappausta. Osa tiilistä oli muutenkin vain kasattu pohjalle, ei kiinnitetty laastilla lainkaan.

Lopputulos lopulta ihan siedettävä, enempää ei uskaltanut nukutella, jotta pehmeä rakenne ei olisi vaan lähtenyt takan alta purkautumaan.

Sitten vaan muurauslaastilla muutama tiilenpala koloihin ja tasoituslaastilla loput suoraan. Ei tuo nyt mikään uuden veroinen seinä ole, mutta piiloon menee ainakin ja ainakin tuo Marty tulee kyllä tuossa edessä olemaan niin kauan kuin minä tässä talossa asun, eikä kyllä ole ollut pienintäkään aikomusta tuota asiaa muuttaa, joten hyvin tuo minulle kelpaa. Onneksi myös lattialaminaattia oli varastossa vielä tallella, kaiken kun säästää niin joskus sitä tarvitsee vai miten se meni. Nuo loput laminaatit ovat siis olleet varastossa vuosia odottamassa tuleeko tarvetta jonain päivänä.

Seuraavaksi sitten niin kuin niin monessa projektissa aina käy, yksi asia johtaa toiseen ja remontti laajenee. Tuo uusi osa piti tietysti maalata, ja se taas herätti heti ajatuksen siitä, että pitäisikö koko tuo vanha keltainen tiiliseinä sitten maalata samalla. Laitoin asiasta vielä kyselyn leffafriikin Instagramiin ja hain vahvistusta ajatukselleni. Mielipide seuraajien joukossa oli hyvin yksimielinen, joten ei muuta kuin mattamustaa maalia kaupasta ja maalaamaan.

Maali näyttää aivan loistavalta, mieleen vaan hiipii ajatus miksi tätä ei ole tullut tehtyä jo paljon aikaisemmin. Mustatiiliseinä näyttää tuossa kohtaa enemmän kuin hyvältä, mutta mutta mutta. Sopiikohan tuo valkoinen väri nyt sitten tuohon takkakupuun enää ollenkaan vai pitäisikö sekin sitten vedellä samalla mustaksi. Taas kyselyä Instagramiin ja vahvistusta omille ajatuksille. Hieman enemmän hajontaa, mutta kyllä iso osa oli sitä mieltä että mustaa vaan.

Ja kyllä muuten tuli sitten ihan loistava, etenkin tuosta kuvun mustasta tykkään todella paljon, ei ihan pikimusta, vaan tuollainen hieman kirjava. Loistava muutos, ja todella todella iloinen että tuli tartuttua hommaan.

Rehellisesti sanottuna, en voisi olla enempää tyytyväinen lopputulokseen. Nyt tuo koko takaosa on saanut aivan uuden ilmeen, valtavat subbarit oikeasti sulautuvat tuonne aika kivasti ja mikään ei oikein sodi silmään. Kaiken lisäksi nuo tuolit näyttävät tuossa aivan järjettömän hienoilta, vaikka itse sanonkin. Ai että olen tyytyväinen!

Sitten vielä pitää saada äänet kuntoon. Tuolla takana on ollut pari itsetehtyä bassoansaa, ne piti myös muokata tuonne sopivaksi. Kulmaan päätin ”tehdä” uuden, eli varastossa oli vielä pieni pätkä putkeneristettä, eli kangas päälle ja kulmaan.

Toinen suorakaiteenmuotoinen hieman lyhennettynä takaisen toisen päälle ja valmista. Sen jälkeen sitten enää kalbrointi ja kaikki on valmista. Kalibrointi onnistui tällä kertaa helpommin kuin ikinä ennen. Mietin, jopa että teinkö nyt jotain väärin, mutta kyllä se nyt vaan on niin, että neljällä subbarilla elämä on vaan niin paljon helpompaa. Kaikki neljä oli helposti ja nopeasti integroitu ja sen jälkeen Arcamin ja Dirac Liven parin. Tässä se kaikista suurin onnistumisen hetki sitten tulikin. Yleensä tuo bassokäyrä on heitellyt todella rajusti tässä kohtaa kun mittauksia tulee monesta eri kohdasta. Tällä kertaa seat to seat consistancy on kuitenkin aivan jäätävän hyvällä tasolla ja jotain aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin. Nyt jokaisella tuolilla on mahdollista saada oikeasti hyvää bassontoistoa, vaikka 90% leffoista katsomossa onkin vain yksi katsoja, keskellä huonetta. Manittakoon vielä, että EQ:ta ei tuohon käyrään tarvinnut juuri nimeksikään ja headroomia riittää yllin kyllin.

Eli taas on yksi remontti takana, ja vihdoin pääsee taas oikeasti nauttimaan. Kuitenkin useasti sanonut, niin tuo SVS:n myynti on ollut pitkään asialistalla ja sen vuoksi tämä remppa ei sinällään ollut kuin ajan kysymys. Nyt kuitenkin huono on niin valmis kuin se vaan voi olla, enkä oikeasti tiedä tällä hetkellä mitään, mitä voisin tai haluaisin muuttaa. Huone on tälle hetkellä juuri niin hyvä kun sen näillä taidoilla osaan, seuraavaksi pitää opetella lisää, jos haluaa jotain muuttaa. Laitteita voi aina päivittää (tarvitaan rahaa), ja todella paljon on nyt hommia vielä edessä esim. MadVR:n opettelussa, mutta se on sitten eri asia ja sellaista jatkuvaa harrastamista. Myös levyjen rippaus pitää nyt saada pikku hiljaa käyntiin ja sitäkautta HTPC parempaan käyttöön.

Jonkin verran tuli tuossa huonetta jo testailtua, mutta lopulta sitten pääsin myös kokonaisen leffan pariin. Ei ollut nyt vielä vuorossa mitään kovinkaan hyvää materiaalia laitteiden testaukseen, mutta leffaksi valikoitui Boston Strangler, eli tositarinaan perustuva elokuva Bostonin sarjakuristajasta, tai kuristajista. Leffa oli juuri taas sellainen, joka itselle yleensä aina uppoaa, ja tykkäsin kyllä leffasta todella paljon. Leffan juoni, toki, kun perustuu tositapahtumiin oli erittäin mielenkiintoinen, ja täytyy sanoa, että aika kyllä meni kuin siivillä tässä reilun parin tunnin leffassa. Leffa oli rakennettu erittäin mielenkiintoiseksi ja eikä se syyllistynyt missään vaiheessa minkäälaiseen jahkailuun, mihin tälläiset usein saattavat jossa kohtaa mennä, eli tarinaa rakennetaan liian rauhassa, vaikka loppu sitten olisinkin hyvä. Tällä kertaa ehkä jopa päin vastoin, leffan juonta vietiin erittäin joutuisasti eteenpäin, ja loppu oli jopa aavistuksen nopea, eli piti oikein pysähtyä miettimään, että mitä kaikkea tässä nyt oikein sanottiin.

Näyttelijät olivat todella tasokkaita, ja niistä äänistäkin pitää sen verran tässä sanoa, että aivan mahtavasti oli atmosta tässä käytetty äänen pannaukseen, eli ääni kyllä liikkui tilassa useassa kohdassa todella hienosti ja monta kertaa oli oikein kiva kuunnella kun kuvan ulkopuolella tapahtui jotain ja äänet oikeasti kuulostivat kuin olisivat olleet huoneen ulkopuolella. Kyllä vaan jälleen kerran saa olla tyytyväinen, että mikään ajallinen tai taloudellinen uhraus tähän harrastukseen ei ole mennyt hukkaan. Ihan mahtavan hyvä fiilis ja paljon uutta ja kivaa on taas edessä. Kiva myös kun jaksatte seurata!