Yksi parhaimmista puolista Netflixissä on nämä kaikenlaiset reality dokkarit, joissa aiheena milloin mitäkin. Usein ne kuitenkin liittyvät johonkin uskomattomaan rikokseen, niin tätäkin tällä kertaa mainostettiin, vaikka otsikkona olikin jotain ihan muuta. Harmi vaan, että tällä kertaa ennakkomarkkinointi ei kyllä ollut siinä mielessä oikein onnistunutta, että tässä nyt ei varsinaisesti ollut mitään ihmeellistä, ja lopulta koko dokkari oli aika tylsä, ilman mitään varsinaista kliimaksia.

Pätkässä oli siis kyse naapuruston riidasta, joka ei jo lähtötilanteena ollut kovinkaan yllättävä. Vaikka tässä nyt onkin vähemmän yllättäen kyseessä vaaleaihoinen nainen joka muuttaa tummien naapurustoon, niin kyseessä nyt voisi olla ihan mikä vaan naapurusto, johon muuttaa yksi jollain tapaa erilainen yksilö, josta muu yhteisö sitten haluaa päästä eroon. En nyt aijo tässäkään sen paremmin juonta alkaa paljastamaan, mutta dokkarissa ei vaan yksinkertaisesti ole oikein mitään uutta ja ihmeellistä. Näin voisi tapahtua oikeastaan ihan missä vaan, ja pienemmässä mittakaavassa tätä esimerkiksi kouluissa tapahtuu jatkuvasti. Ensin isommalla porukalla kiusataan pienempää, joka sitten vaan jossain vaiheessa saa tarpeekseen ja seuraukset voivat usein olla vakavatkin.

Joo, eli saihan tämä nyt jotain ajatuksia liikkeelle, eli siinä mielessä varmaankin ihan ok dokkari, mutta on näitä sen verran tullut katsottua jo, että ei tämä silti kyllä millään pääse kuin näiden dokkarien alapäähän. Tämä ei ollut oikein jännä, tästä puuttui oikeastaan kaikki käänteet ja kaikki oli lopulta aika ennalta-arvattavaa muutenkin. No, se että tässä oli paljon ihan oikeaa kuvamateriaalia poliisien body-kameroilla kuvattuna, mutta eipä niissäkään kuvissa mitään oikein mielenkiintoista tällä kertaa näkynyt. Joku voisi jopa sanoa, että aika perus huttua oli tämä tarina tällä kertaa, ei jatkoon.

Uusi Superman leffa tuli nähtyä kesällä jo heti sen ilmestyttyä Helsingin Gilda-salissa, jota pidän ehdottomasti yhtenä koko maan parhaista leffasaleista edelleen. En muista kovinkaan hyvin että mitä tuolloin tästä leffasta kirjoittelin, enkä ajatellut sitä tällä kertaa käydä edes lukemassa, vaan kirjoittelen vain fiiliksiä ihan tästä kerrrasta. Äänethän toki tässä ovat etenkin itselleni pääosassa, koska ei nämä DC-Universen leffat viime aikoina ole kovinkaan paljon enempää napanneet, kuin kilpailevan Marvelinkaan. Onneksi sentään molemmilla on nyt edes jotain pientä yritystä parempaan, nimittäin olihan tämä ja uusin Fantastic Four selkeästi kuitenkin pohjalta hieman ylöspäin.

Tässäkin äänet ovat aika isossa osassa leffaa ja kaikenlaista leffassa jatkuvasti tapahtuu. Parasta osaa leffassa on ehdottomasti muutamat ihan kivasti isekevät bassot, mutta sen lisäksi kyllä täytyy ikävä kyllä todeta, että highlightit tästäkin valitettavasti puuttuu, ääntä tulee jatkuvasti joka suunnasta, mutta tuntee vain sellaiselta peruskauralta. Joo, onhan tässäkin kiva 9.1.6 Atmos-raita, jossa myös objektit ovat ainakin osittain aktiivisina, mutta yhtään selllaista wow-hetkeä ei leffaan mahtunut mukaan. Ei siitäkään huolimatta, että olihan tässä kaiken laista lentävää olentoa ja laitetta kaiken aikaa liikkeellä. Jotain mielikuvituksellista olisin kuitenkin kaivannut.

Kuvan kannalta osittain sitä samaa. Eli paljon perus kivaa kuvaa, mutta ehkä ne suurimmat highlighit tästä puuttuu senkin osalta, vaikkakin ehkä sitä kuitenkin oli enemmän kuin äänien osalta. Muutamat ihan kivat laaserkuvat ja muutamassa otossa oli kyllä väriä aika kivasti, muuten ei ehkä ihan niin priimaa mitä olisi toivonut ja odottanut, ei tälläinen leffa vuonna 2025 kuitenkaan kaipaa mitään film grain tavaraa.

Juonen osalta sitten taas mennään sitä tasaista ihan kiva tasoa, ei mitään niin ihmeellistä mutta nollaa parempaa kuitenkin. Lex Lutherin rooli on ihan osuva ja toimii pahiksena erittäin hyvin. Toinen joka leffassa varastaa kyllä hyvinkin roolia on Krypto, koirat vaan toimivat aika kivasti oli se leffa sitten mikä hyvänsä. Nyt kun vielä kotonakin on yksi krypto, niin aika kivat fiilikset tuo olento jätti itsestään. David Corenswet Supermanina toimii myös leffassa erittäin hyvin ja kun tietää, että tämä ei varmasti jää tähän, niin hyvillä mielin voi tämän castin kanssa nyt odotella seuraavaa. Niin, ja onhan tämä ihan hyvää arvosteluakin yleisesti ottaen saanut, joten olisikohan DC:nkin aika vaihtaa suuntaa taas ylöspäin.

Mutta onpas ollut kivaa kun on tässä joulunaikaan ollut taas aikaa hieman myös katsella leffoja. Yksikin leffa päivässä viimeaikaiseen kiireeseen suhteutettuna on ollut kuin luksusta. Niin ja pitää myös mainostaa sellaista, että tuolla Youtuben puolella tullut nyt tehtyä kolmekin videota, jossa hieman lyöty yhteen mennyttä vuotta. On vuoden parhaat leffat, vuoden tärkeimmän julkaisut ja vielä vuoden parhaat leffat teattereissa. Eli käykäähän ottamaan sielläkin tili seurantaan, teitä on sielläkin jo reilut viisi sataa vaikka matkaa on takana vasta puolisen vuotta. Ihan hyvä aloitus siis sielläkin.

Hyvin mielenkiintoinen leffa nimeltä Peikko 2 saapui Netflixiin jokin aikaa sitten ja olin sitä jo kovasti aloittamassa katsomaan, sen verran mielenkiintoiselta se vaikutti. Eka fiilis kuitenkin oli, että onhan tämä ensimmäinenkin osa pakko olla nähty, eihän tälläinen leffa voisi olla mennyt ohi. Koitin sitä etsiä blogista uudelleen ja uudelleen, en sitä kuitenkaan mistään löytänyt, pakko siis vaan myöntää, ohi on mennyt. Mutta kyseessä on siis Norjalainen Roar Uthaugin ohjaama, vähän niin kuin pohjoimainen Godzilla elokuva vuodelta 2022. Jos mietit kuka tälläinen Uthaug sitten on, niin miehen biografiasta löytyy mm. sellaisia leffoja kuin The Wave (2015) ja Tomb Rider (2018). Wikipedia muuten osaa kertoa myös sellaista, että leffasta on tullut Netflixin historian suosituin ei-englanninkielinen elokuva, ja tässä isolta osaltaan varmasti syy miksi nyt vuonna 2025 sille tehtiin myös jatko-osa.

Peikko on siis Norja vuoristossa asuva ihmistä muistuttava monsteri, joka on piilottanut tai piiloitettu jonnekin päin vuoristoa. Peikko ei uhkaa ketään, vaan uinuu omissa oloissaan, kunnes vuoristossa tehdään räjähdystöitä tunnelia varten, joka sitten saa tämän hirviön hereille. Leffa alkaa hieman horjahdelle, tai sanotaanko vaikka hieman epäuskottavasti, tai no paras tapa varmaan on sanoa että alkutilannetta luodaan hieman liikaa katsojaa aliarvostaen. Toisaalta se ehkä on taas siinä mielessä ihan hyvä, että näin asiat tulevat aika nopeasti selville, eikä siihen tarvitse kuluttaa turhaa aikaa. Joo ja onhan tässä leffassa muutenkin muutamia kohtauksia, jossa mennään enemmän huumorin kuin minkään muun puolelle. Aavistus ihan jopa myötähäpeää, mutta annettakoon se anteeksi kun tiedetään minkälaisesta leffasta on kyse.

Eikä tässä nyt kyllä silti huonosta leffasta ole kyse vain ihan päin vastoin. Jos leffoja pitäisi laittaa jollain tapaa järjestykseen, niin on tämä paljon parempi kuin Amerikkalaiset Godzilla rymistelyt, toisaalta ei sitten millään taas Godzilla minus one tasoa. Ja rymistelystä puheenollen, kyllä tässäkin rymistellään ihan huolella ja äänien osalta tässä ei ollakaan säästelty mitään. Loistava 9.1.6 ääniraita tuodaan koko kaistalla joka kanavaan ja mikä parasta, aika hienosti on tässä lisäksi myös käytetty aktiivisia objekteja esimerkiksi helikopterien kanssa. Peikko todellakin kuuluu ja saa aikaan tuhoa, siitä huolimatta jalat pidetään ihan kohtuudella maassa, ja jos tälläinen leffa voi mitenkään olla uskottava, niin niissä rajoissa tämä varmasti on hyvinkin. Niin ja loppukin on lopulta aika looginen ja muutenkin sellainen ehkä jota voisin kutsua aika ”kivaksi”. Tämän jälkeen tuo toinenkin on ehdottomasti katsottava!

Ballerina, voisiko tässä kaiken kehumisen jälkeen olla edessä vuoden floppi, vai onko Ballerina sittenkin mainettaan parempi? No, se ehkä selviää pikku hiljaa tätä lukiessa, mutta lähdetään nyt kuitenkin siitä, että kyseessä siis John Wick saagaan liittyvä, oisko sitten spin off tai jotain. Joka tapauksessa John Wick leffoja on tehty jo neljä, ja niiden pitäisi käsittääkseni olla nyt aikalailla siinä, joten tämä nyt sitten kai tuli jotenkin siihen sivuun täyttämään tyhjyyttä ja tarkalleen ottaen tämän tapahtumat sitten kai sijoittuvat jonnekin kolmannen ja neljännen välimaastoon. En ole jostain syystä ollut tästä oikein missään vaiheessa erityisen innoissani, yksi niitä leffoja josta en oikein edes ottanut ennakkoon mitään selvää, enkä kyllä kiirehtinyt leffaa teatteriinkaan katsomaan, vaan odottelin sitä enemmänkin saapuvaksi kotiin sitten joskus.

Sitten jossain välissä päätin leffan tilata, 4K:na luonnollisesti. Tällä kertaa leffa tuli tilattua CDON.comista, lähinnä nyt vaan ihan sen vuoksi, että se oli siellä myynnissä todella halvalla. Oiskohan itse asiassa ollut vielä kaiken lisäksi ennakkomyynti mistä sen silloin jokin aikaa sitten ostin. No, sitä sitten odoteltiin jonkin aikaa saapuvaksi, ja aika innoissani kyllä olinkin kun se vihdoin saapui. Mutta, eipä mennyt tällä kertaa kaikki niin kuin strömssöössä, vaan leffahan oli sitten lähetetty Bluraynä. No, piti vielä varmistaa, että en ollut itse mokannut tilauksen kanssa, enkä tällä kertaa kyllä ollutkaan. Sitten seuraavaksi opetus kaikille levyjä myyville. Näin nimittäin hoidetaan reklamaatiot sen jälkeen kun itse on jotain mokannut. Laitoin viestiä CDON:iin, ja päivässä tuli tieto, että pahoittelemme että olemme mokanneet, palautamme rahat välittömästi ja voit pitää tuon Blurayn. Näin myös tapahtui, hienosti hoidettu reklamaatio.

No, ainoa mikä hieman jäi harmittamaan oli se, että nythän sitä edullista 4K:ta en sitten saanut tästä leffasta, ja vielä tänä päivänäkin tämä leffa on hankkimatta 4K:na vaikka voisi hyvinkin olettaa, että juuri tälläinen leffa hyllyyn olisi saatava. Tästä on kuitenkin sen verran tullut ristiriitaista arviota, että ajattelin nyt ainakin ensimmäiseksi katsoa tämän Bluraynä, ja ehkä täydennän sitten hyllyä joskus aikanaan kun hinta on kohdillaan. Puhetta on myös ollut paljon, että äänet 4K-levyllä eivät ole kovinkaan kummoiset, joten senkin vuoksi en nyt oikein jäänyt kaipaamaan mitään parempaa. Äänet tässä blurayssä ovat sellaista aika perus John Wickiä, mutta eihän nekään nyt enää viimeisimmissä ole ihan niin priimaa enää olleet, vaan enemmänkin sellaista kohtuutonta ampumista joka suuntaan. Enemmän ehkä meteliä kuin laatua. Tässä nyt ehkä hieman sitä samaa, aika paljon tapahtuu, mutta mikään ei oikein nosta tasoa sen korkeammalle. Siitä hieman varoiteltiin jo 4k:n kanssa, joten eipä sitten tässä 5.1 yllätä sen enempää. Pitääkö tämä sitten saada 4K:na, no ei kyllä varsinaisesti, vaikka tosiaan alelaarista sen varmasti vielä jossain vaiheessa tulenkin hankkimaan. Toki sen verran pitää sanoa, että kuvan laatu tässä ei ole avain priimaa, eli kuvan puolesta 4K toivottavasti on enemmän John Wickien laatua kuin tätä Bluray massaa.

Mutta miten sitten toimii tämä spin-0ff itse leffana. No ihan kivasti, eikä tämä nyt ole lainkaan niin huono kuin osa on ollut mieltä. Aika kiva, ja etenkin juuri yhdistyen näihin vanhoihin John Wickeihin toimii aika kivasti. Luulin muutenkin, että tämä on ihan täysin oma leffansa, mutta kyllähän tässä lopulta Herra Wick:kin on aika paljon mukana, ja mikä parasta, myös paljon muita hyviä näyttelijöitä, kuten ehdoton suosikkini Lance Reddickin Charon ja Ian McShanen Winston. Ana de Armas Evenä on hyvä, ja mikä parasta, kehittyy aimo harppauksin pitkin leffaa. Se itsasiassa ylipäätään on kaikista parasta tässä leffassa, että kun John Wickiä voi ampua vaikka metrin päästä singolla ja mitään ei tapahdu, niin Even tapauksessa hän todellakin saa iskuja alussa, mutta kehittyy kaiken aikaa. Ei siis vaan se että ottaisi aina enemän ja enemmän vain iskuja vastaan, niin hän itse asiassa oppii koko ajan taistelemaan paremmin ja sitä kautta välttämään osumia.

Lopulta siis tämä kyllä oli ehdottomasti positiivisempi yllätys kuin ehkä sitten lopulta uskalsin edes toivoa. Parannettavaa toki jäi, etenkin äänien osalta, mutta ihan leffana oli varsin piristävää toimintaa. Plussana ehdottomasti se, että tämä oli kuitenkin erittäin hyvällä tavalla ja hyvällä maulla miksattu yhteen alkuperäisten kanssa. Kiva leffa siis kaiken kaikkiaan.

Nyt tulee ehkä astetta mielenkiintoisempi, tai sitten vaihtoehtoisesti astetta oudompi päivitys, saatte ihan itse päättää. Nimittäin, jos et vielä tiennyt, niin kerron nyt tässä viimeistään, että Tron Legacy on ollut kautta aikain yksi suurimpia suosikkielokuvia, ja leffan äänien ja kuvan vuoksi myös sellainen leffa, joka on varmasti myös erittäin paljon ollut vaikuttamassa tämän oman harrastuksen syntyyn. Sitä on tullut katsottua uudelleen ja uudelleen, vaikka leffasta ei ole pitkään edes ollut kuin bluray versio 5.1 äänillä. No, mutta sitten siihen mielenkiintoiseen yksityiskohtaan, nimittäin tästä huolimatta tämä ensimmäinen osa syntymävuodeltani 1982 on jäänyt täysin katsomatta ja jotenkin jopa tullut se ihan ignoorattua, ei ole jotenkin kiinnostanut yhtään. Vielä oudommaksi asian tekee se, että nyt kun tästä saagasta saatiin vihdoin ulos kolmas ja varmasti vielä toista osaa näyttävämmäksi ja paremman kuuloiseksi kehuttu Ares, sitäkään en ole edes nähnyt tai menossa leffaan katsomaan. No, tähän viimeiseen asiaan sentään on joku selitys, nimittäin odottelemme Leffahullun ja Popcorn with Eskon kanssa tätä saapuvaksi levylle, jolloin laitamme sen sitten ruudulle kotona.

Mutta mutta, nyt se on sitten tämä ensimmäinenkin sitten vihdoin katsottu, pitihän se nyt tietysti kuitenkin hankkia kun kerran se vihdoin saatiin 4K:ksi. Leffan sisällöstä ei ollut sen kummemmin mitää tietoa tai oletuksia, joten avoimin mielin lähdettiin tätäkin katsomaan, tiedostaen kuitenkin, että ihan valtavat odotukset eivät kuitenkaan olleet. Leffan alku on kohtuullisen hämmentävää, en oikein tiedä mitä tässä tapahtuu. Tässä tulee ehkä hieman Space Odyssayskin mieleen, sellaista aikakaudelle tosi hienoa ja erilaista visuaalista masterpiece meininkiä. Onneksi leffassa pääosassa on kuitenkin ihmiset, eli kyllä tämä leffana toimii itselleni lopulta kuitenkin paljon paremmin kuin uskalsin ehkä pelätä. On muuten aika jännää, että jotenkin tästä leffasta sai fiboja myös esim sellaisiin tämän päivän blockbustereihin kuten Squid Game ja toki hieman lähempänä leffan aikakautta ollut matopelibuumi, jota itsekkin tuli tahkottua aamusta iltaan, ja niin, pakko muuten kehua, että matopeli on muuten tullut pelattua läpi täälläkin, tietäjät tietää.

Näyttelijöiden työ hieman katoaa pukujen ja grafiikoiden taakse, hyvin tässä silti tämä casti toimii. Muutenkin tämä toimii omasta mielestä kyllä hyvin pohjustuksena tuohon legendaariseen Legacy:yn, josta moni puhuu ettei olisi niinkään mitään tekemistä ensimmäisen kanssa. Kyllähän näillä on paljonkin, vaikka näidenkin välissä toki aikaa lähes kolmisen kymmentä vuotta kun tuo Legacy ilmeistyi vuonna 2010. Eikä ihme, mulla meni todella pitkään edes tajuta, että Tron Legacy ei ole vain oma leffansa vaan jatko-osa ylipäätään. No, faktahan nyt joka tapauksessa on se, että ei tuota toistakaan leffaan sen varsinaisen hyvyyden vuoksi olla moneen kertaan katsottu, vaan ihan puhtaasti huikean audiovisuaalisen näytöksen.

Audiovisuaalisesti tämäkin on kyllä näyttävä leffa ja kun otetaan huomioon leffan vuosikymmen, niin todella hienoja juttuja on mukana. Tämä kaikki kun on nyt vielä restoroitu tähän päivään, niin kiva tätäkin on katsoa. Äänien osalta leffa on hieno, mutta ei todellakaan mitään tekemistä Legacyn kanssa, puhumattakaan siitä mitkä ovat odotukset uusimpaan. Joo takana tapahtuu silloin tällöin oikein mukavia juttuja, mutta ei mitään maata mullistavaa. Äänien osalta siis aika perus settiä.

Mutta tulipahan nyt sitten tämäkin nähtyä, eikä kyllä harmita yhtään. Tästä sitten seuraaksi Legacyyn, jota en ole vielä 4K:na nähnytkään. Niin, ja sitä Arestahan sitten todellakin odotellaan tammikuun alkupuolella saapuvaksi!

Yksi ehdottomasti parhaimpia leffa-sarjoja viimeisen kymmenen vuoden ajalta on päässyt jo kolmanteen osaan, eli Knives Out Wake up Dead Man sai ensi-iltansa Netflixissä. Knives out ykkönen, eli Suomeksi Veitset esiin oli todella huikea leffa, joka ilmestyi vuonna 2019 ja omaa muuten edelleen esimerkiksi Rotten Tomatoes prosentin 97%. Tykkäsin tuosta leffasta todella paljon ja muutenkin nämä tälläiset Sherlock Holmes tyyppiset leffat on uponnut itselleni aina aika hyvin, eikä nämä siis ole tehneet siihen poikkeusta. Silti tuo ensimmäinen ehkä tuli hieman puskista silloin ja etenkin juuri se, että leffassa oli Daniel Craig juuri Bondien jälkeen ja koko hommahan aika pitkälti silti häneen tässä henkilöityi.

Mutta nyt ollaan kuitenkin jo kolmannessa osassa ja heti alkuun pitää sanoa se, että nämä jokainenhan ovat siis ihan omia leffojaan, joissa ei oikeastaan ole mitään muuta tekemistä toistensa kanssa kuin Benoit Blanc, eli Daniel Craigin esittämä yksityisetsivä. Myöskään juonet eivät varsinaisesti millään tavalla kopio toisiaan, joka on enemmän kuin hyvä juttu. Muutenkin monet ovat sanoneet, että tämä kolmas leffa on näistä selkeästi paras, ja voin kyllä hyvin pitkälti yhtyä näihin mielipiteisiin, vaikka sen verran paljon olen tykännyt kahdesta ensimmäisestäkin, että ei tämä sikäli niistä paljon eroa. Ehkä kuitenkin antaa arvon sille, että leffoja tehdään lisää, näissä ei kuitenkaan ratsasteta maineella vaan tehdään aina vaan paremmasta parempaa.

En tiedä kuinka paljon näistä nyt kannataa ylipäätään mitään juonta lähteä tässä avaamaan, koska kaikki nyt kuitenkin perustuu siihen aidosti loistavaan käsikirjoitukseen. Tällä kertaa ollaan pappismaailmassa ja kirkon elämässä, ja siihenhän tunnetusti liittyy aina paljon mystistä ja uskonasioita hyvässä ja pahassa. Kuka siis onkaan kaiken takana kun kirkkoherra murhataan, vai murhataanko vai kuka ylipäätään kuolee vai kuoleeko. Tässä kyllä riittää juonenkäänteitä ihan riittämiin. Benoit Blanc saapui kuin tyhjästä paikalle, vaikka hieman ehkä ohueksi jääkin, että kuka hänet tällä kertaa paikalle hankki. Sitten alkaakin matka kohti vääjäämätöntä, eli totuutta, joka ei koskaan jää Blancilta piiloon. Tätä leffa voisi siis jälleen kerran suositella enemmän kuin mielellään.

Loppuun viellä hieman muuta juttua, eli viikonloppuna tuli vierailtua jälleen Mareksoundin pikkujouluissa, joissa tällä kertaa Mika oli laittanut oikein soppatykin laulamaan, tosin sisältönä teemaan paremmin sopivaa riisipuuroa, joka todellakin maistui hyvältä. Sisällä puolestaan oli tarjolla Genelecin uusinta uutuutta ihan leffateatterin muodossa ja kyllä muuten kuulostikin hyvältä. Nyt salissa oli bassoa enemmän kuin tarpeeksi ja bassoista puheenollen, Marekin leffahuoneeseen onkin tulossa aikamoista päivitystä, että aika kiva päästä testaamaan kun saavat valmiiksi. Tehtiin Marekin kanssa myös hieman videota Youtubeen ja siitä muuten pitää myös mainita, että 500 seuraajaa meni jo hetken aikaa sitten rikki ja siitäkin nousua on tullut aika kivasti. Usko tuohon on aika kova, mutta ihan varmasti aikaa siihen tulee menemään vielä paljon.

Netflixin varmasti yksi vuoden suurimmista leffoista tulee olemaan Guillermo del Toron versio Mary Shellyn vuonna 1818 kirjoittamasta Frankensteinista. Del Toron edellistä leffaa Pinocciosta kehuttiin valtavasti ympäriinsä ja se tulikin sitten jossain vaiheessa kovalla innolla hankittua myös omaan hyllyyn, mutta jostain syystä se on edelleen hyllyssä odottamassa vuoroaan. Frankensteinia ei kuitenkaan viitsinyt kovinkaan kauaa odotella, vaikka mikään Frankenstein fani en olekaan. Tästä puheenollen, en kyllä taida muuten olla yhtään aikaisempaakaan versiota koskaan edes katsonut, tai sitten siitä on aika kauan aikaa. Voisiko jopa sanoa että häpeällistä?

Tämä kuitenkin jostain syystä kiinnosti heti, ehkä sen takia, että on täysin ollut edes tietoinen mitä lähdin katsomaan. Leffan alusta lähtien oli kuitenkin varsin selvää, että aika mahtipontisesta leffasta on kyse, ja moni onkin arvostellut sitä, että leffa on nimeomaan tarjolla juuri Netflixissä, eikä leffateattereissa. Tätä kirjoittaessa muuten on juuri tullut myös tieto että Netflix on ostanut Warnerin oikeudet, joka saattaa hyvinkin tarkoittaa tulevaisuudessa, että entistäkin enemmän isoja leffoja siirtyy juuri suoratoistoon, teattereiden ja levyjen sijaan. Kuinka iso isku tämä sitten lopulta on, tullaan varmasti näkemään vasta pidemmän ajan päästä. Netflix joka tapauksessa ottaa alla suurempaa ja suurempaa roolia jatkuvasti, mutta mikäs sitä on ottaessa jos rahaa tulee ovista ja ikkunoista.

Leffa tosiaan lähtee isolla pyörällä käyntiin ja alusta lähtien on selvää, että kyseessä on ison tuotannon leffa. Oscar Isaac loistaa Victor Frankesteinin roolissa alusta loppuun ja vaikka tässä CGI:tä onkin käytetty vahvasti mukana niin kyllä Jacob Elordi myös omii tuon monsterin roolin aivan täydellisesti. Vielä kun tähän lisätään Mia Gothin Lady Elizabeth, tekee kärki tässä leffassa kyllä todella vahvaa näyttelemistä. Ylipäätään Del Toro on tässä selkeästi yrittänyt inhimillistää ja luoda sielua hirviölle, joka on ehkä nimenomaan tuollaisena aina nähty. Del Toro koittaa tehdä pahasta hyvää, ja osoittaa, että meissä kaikissa on aina myös hyvää, tämä onnistuukin mielestäni erittäin hyvin, ainakin itselleni hirviöstä jää lopulta varsin positiivinen kuva, vaikka en nyt varsinaisesti tämän elokuvan perusteella halua Viktoriakaan syyllistää niin kuin hän itse tekee. Hirviön luominen oli ehkä Frankensteinin elämän suurin virhe, mutta tämän elokuvan perustella sitä se ei ehkä ollut. Kaikesta hirstoriastaan huolimatta, tästä tuli kyllä lopulta aika kaunis teos.

Eikä tämä leffa sitten yhtään massiivisuudessaan jää äänien ja kuvankaan osalta. Yksityiskohtiin on kaikin puolin panostettu erittäin paljon, niin lavastuksen, puvustuksen kuin kaiken keinotekoisen kanssa kanssa. Ollaan sitten merellä tai maalla, kaikki vaikuttaa hyvin tarkasti suunniteltulta ja viimeisen päälle viimeistellyltä. Ei varmasti myöskään ole kenellekään enää yllätys, että kun puhutaan suuresta tuotannosta ja Netflixistä, niin myös äänet ovat laadukasta 9.1.6 materiaalia. Leffassa on hyvin leffan kokonaisuudelle ominaiset jämäkät äänet, joista paistaa hienosti läpi, että niidenkään osalta ei olla säästelty. Leffassa hienoa sade, salama ja tilaeffektejä riittämiin. Löytyy myöskin matalaa bassoa ja ylipäätään dynaamikaltaan leffa on aika kivalla tasolla. Eli kyllähän tämä leffa on alusta loppuun ja kaikin puolin yksi vuoden parhaista leffoista vähintäänkin striimin puolella.

Train Dreams leffaa on paljon kehuttu ja olen nähnyt ihan viiden tähdenkin arviointeja lehdissä. Tämähän löytyy siis Netflixistä ja leffa kertoo tarinaa hieman yksinäisestä omantiensäkulkijasta, joka kiertää puunkaatosavoitoissa pitkiä pätkiä palaten aina kotiin hetkeksi. Yksi käynti kotona kuitenkin muuttaa elämää kerta heitolla kun elämään löytyy nainen, joka vie jalat alta. Elämä siis saa aivan uutta merkitystä, mutta mikä sitten lopulta elämässä on tärkeintä. Mikä on rahan ja hyvinvoinnin suhde elämään toisen ihmisen kanssa? Miten elämä muuttuu kun kahdesta tuleekin kolme? Kaikesta tästä huolimatta leffan isoin kysymys ei taida muodostua näistä, vaan kuolemasta.

Kuten tuosta jo varmasti kävikin selville, niin kyllähän tähän leffaan mahtuu aika lailla koko elämän kaari mukaan, ja siitähän tässä onkin kyse, yhden miehen elämän mittaisesta tarinasta. Tarina on koskettava ja hyvin kerrottu, varmaankin jonkinlainen taiteellinen puoli näissä viiden tähden arvioissakin nousee esiin, mutta itselleni tämä ei kuitenkaan ihan viiden tähden leffaksi kyllä yllä. Juoni on erittäin hyvä, mutta jotenkin silti aavistuksen yllätyksetön ja harmaa. Joel Edgerton Robert Grainierin roolissa on hyvä, mutta tästäkään en silti viittä tähteä saa kasaan, etenkään kun leffassa on muitakin erittäin hyviä roolisuorituksia. Leffa on kuitenkin Rotten Tomatoessakin 95% arviolla oleva leffa, eli hieno leffahan tämä on.

Leffan teema on tumma, eikä tästä mitään suuria väriloistoja saada, eikä tosin tarvitsekaan. Muuten kyllä kuvanlaatu on kivalla tasolla ja antaa leffalle arvoisansa kuvauksen. Äänet eivät tässä toki ole pääosassa ja muutenkin leffaa tuli tällä kertaa katsottua aika maltillisilla tasoilla, joten niistä ei sen enempää jäänyt kerrottavaa. Tämä siis ihan hyvällä sanottuna.

Tälläinen leffa kuin Caught Stealing tuli jonkin aikaa sitten leffateattereihin ja jonkin verran sen kyllä kiinnosti kun oli sen verran somessa kuitenkin pöhinää, mutta enpä tätäkään sitten lähtenyt ihan leffaan asti katsomaan. No, empä myöskään sitten mitenkään sen enempää tuolloin selvitellyt mistä leffassa oikein on kyse ja sen vuoksi varmasti tätä ei tullut itsellekään hankittua. Tai no, aika lähellä oli jo että olisin sen tilannut taas wowhd:lta, mutta tällä kertaa jostain syystä tilaus jäi tekemättä enkä leffaa siltikään tutkinut sen tarkemmin. No, mutta yllätys olikin sitten suuri kun SF-Finland päätti yllättää leffan arviointikappaleella, ja pitää sanoa, että varmasti yksi mukavimmista yllätyksistä pitkään aikaan.

Leffa oli aika miellyttävää sisältöä. tämähän siis perustuu johonkin kirjaan, josta sitten ilmeisesti kuitenkin jonkin verran muokattuna saatiin aikaan tämä elokuva. Tämä selvisi extroista, joita muuten aika mielenkiintoisesti levyltä tarjottiin suoraan ruudulle itse leffan päättymisen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen levy, jossa tälläiseen törmäsin, mutta erittäin kiva ylläri sinänsä, että ainakin itsellä nuo extrat hyvin usein jää kokonaan katsomatta, vaikka siellä saattaisikin olla hyvinkin mielenkiintoista materiaalia. Niin ja tämä arviointikappalehan oli siis blurayllä, en ole varma onko sitten 4K levyllä vielä jotain lisämateriaalia.

Austin Butler tähdittää leffaa ja se oli ilmeisesti ollut ohjaajalle selvää alusta lähtien, eikä missään tapauksessa kyllä turhaan. Herra on kuin luotu rooliinsa, hyvin toisaalta epävarmana, mutta toisaalta kuoren alla hyvinkin varmana kansalaisena. Nimenomaan kansalaiseksi häntä kutsuisin, eihän hänellä oli todellisuudessa oli mitään tekemistä koko tapahtumien kanssa, vaan kaikkien muiden ongelmat ja asiat vaan saavat hänet vedettyä joka paikkaan mukaan. Joo, toki hänellä on sitten ihan omat ongelmansa, mutta nekin on kyllä aika kivasti yhdistetty tähän koko tarinaan ja saatu oikeasti aika kiva pehmeähkö toimintaleffa aikaan. Toimintakomediaa vai miksi tätä nyt kutsuisi, mutta varmasti ainakin viihdettä jonka parissa viihtyy herkästi sen pari tuntia. Ai niin, ja Butlerin lisäksi myös etenkin Matt Smith Russin roolissa on aivan jäätävän hyvä!

Leffa siis oli tällä kertaa Bluray, joka siinä mielessä jäi hieman harmittamaan, että leffassa oli vain 5.1 äänet, jotka toki Trinnov ja Dolby surround upmixer skaalasivat aika kivaksi kokonaisuudeksi, niin 4K-levyllä äänet olisivat olleet Atmoksena. No ei tämä leffana nyt ihan sellainen ollut, että tuon asian takia lähtisin nyt levyä enää 4K:na tilaamaan lisäksi, eli äänet olivat kyllä näinkin ihan kivat. Oonhan sen ennenkin todennut, että hyvät 5.1 äänet ovat usein paremmat kuin huono Atmos. Eli hyvät äänet ovat formaatista huolimatta yleensä hyvät, niin tässäkin. Etenkin surroundeja tässä oli ihan jatkuvasti hyvässä ja aktiivisessa käytössä. Ja muutenkin sellainen muutama aika kiva kohta, jossa esim ääni tuli ensin edestä, ja hyppäsi yht äkkiä taakse kun kuvakulma vaihtui. Selkeästi panostettu kyllä ääniinkin tässä.

Se missä leffa tällä kertaa ehkä antaa hieman formaatissa tasoitusta on kuvanlaatu. En tiedä miltä leffa olisi siis 4K:na näyttänyt, mutta rosoisuutta oli nyt niin paljon tällä kertaa mukana, että kuva väkisinkin rakeutui. Joo, varmasti hyvinkin tarkoituksen mukaista 90-luvun tunnelmaa tässä haluttiin hakea, mutta osittain kuva meni enemmän huonoksi kuin tyylikkäästi tehdyksi. Itse en ihan valtava tuon film grainin fani ole. Muutenkin hieman taas jännä tuo kuvasuhteen valinta, itse olisin kyllä katsonut mielummin leffan koko ruudulta, kuin näin kapeana.. Eli tässä olisi hieman ollut toivomisen varaa, mutten kyllä erittäin hyvä paketti ja suositeltava leffa.

Oi kun sitä olisi enemmän aikaa vierailla tuolla Netflixin ihmeellisessä maailmassa kun sellainen tilaus kuitenkin kaiken aikaa on nyt ollut auki, sillä ei ole enää minkäänlainen yllätys, että sieltä vaan tasaisin väliajoin löytyy hyviä leffoja, jotka ennen kaikkea sisältävät ihan huikeita ääniraitoja Atmos muodossa. En tiedä onko Netflixillä enemmän aikaa tai rahaa näihin panostaa, mutta jotenkin tuntuu, että aika usein Netflix nykyään antaa äänissä paljon enemmän kuin isojen studioiden levyt.

A house of Dynamite on aika erikoinen leffa, mutta toisaalta iso kiitos tälläkin kertaa siitä, että leffa on erilainen. Tämän tyyppisiä leffoja aika harvoin näkee, mikä on harmi, mutta vaikka leffa ei ihan kympin leffaksi lopulta muodostunutkaan, niin siltä tästä kahdesta tunnista ei mennyt minuuttiakaan hukkaan. Mitä tarkoitan tällä on se, että se ehkä suurin erikoisuus tässä oli sellainen kerrostuminen, eli sama ns tosielämän hektinen kymmenminuuttinen käytiin usemmalta kantilta läpi uudelleen ja uudellen, ei kuitenkaan sillä tavalla miten ehkä nämä on yleensä tehty, vaan vaan useamman kerran leffassa heräsi tilanteeseen, että hyppäsikö kelausnappi jostain syystä leffaa taaksespäin vai mitä tapahtui kun luulen, että olen tämän kohdan jo nähnyt. Tämä siis ei tapahtunut mitenkään kovinkaan odotetusti, vaan jännän sujuvasti. Siitä siis ei tehty mitään numeroa, mikä oli hyvin erilaista kuin muissa vastaavissa on nähty.

Leffa siis oli erittäin hyvin tehty ja mikä parasta, tämä todellakin koukutti koko leffan keston ajan, lukuunottamatta aivan loppua, joka oli kyllä enemmän kuin mielenkiintoinen. Jos et halua mitään juonipaljastuksia, niin hyppää tämä kappale yli. Nimittäin, loppu on aivan käsittämätön, tai voihan sitä joku myös kutsua varmaan nerokkaaksi. Leffassa rakennetaan jotain suurta kaksi tuntia, mutta lopulta katsojalle ei vastausta anneta lainkaan. Leffa siis päättyy niin, että katsoja joutuu itse miettimään mitä leffassa lopulta kävi, mikä on aika outoa. Toinen hieman outo homma leffassa on Idris Elban rooli. Hän on leffan varmasti suurin nimi ja presidenttinä tietysti kaiken keskiössä, mutta kuviin hän saapuu vasta aika myöhään. Toki ääni on leffassa mukana alusta lähtien, mutta jos ääntä ei tunnista, niin ei tiedä miehen edes olevan leffassa mukana pitkään aikaan. Rebecka Ferguson on leffassa todella erinomainen ja rooli niin uskottava kuin tuossa roolissa voi leffassa olla. Vakuuttavaa. Toinen joka todellakin nousee leffassa esiin on Tracy Letts, joka on myös todella uskottava ja vahva roolissaan. Onhan tämä siis näyttelijöiltään ja heidän onnistumiseltaan iso leffa.

Se mikä tässä itselleni sitten kuitenkin on taas se massiivisin juttu, on ne äänet. Leffan heti jo alusta lähtien on selvää, että pannaukset on tehty viimeisen päälle, jo oli kuvissa sitten ohi ajava auto tai jossain sivulla oleva muu objekti, niin ääni on kyllä upeasti laitettu juuri sinne missä sen pitääkin. Äänet ovat tarkat, mutta myös dynamiikkaa löytyy todella hyvin, alussa jopa joutuin oikein miettimään että joutuuko tässä laskemaan volyymia kun bassot ovat alusta lähtien niin syviä ja tehokkaita. Myös highlighteja löytyy, kerran meinaan hypätä tuolista ylös kun luulen, että joku paukkaa yllättäen huoneeseen, todetakseni vain, että se olikin vain helikopteri joka lähti liitoon penkkini takaa oikealta, lensi sen yli vasemmalle ja liisi pois. Aivan käsittämättömän kova kohtaus. Tosin, eipä nyt ollut viimeinen kerta tässä leffassa kun helikopteri tai jotain muuta lenteli upeasti tilassa, kaiken lisäksi kun oli vielä toteutettu hienosti liikkuvilla objekteilla, jotka olivatkin muuten koko leffan todella aktiivisia. Eikä unohtaa sovi myöskään muutamaa ”onttoa tilaa”, jotka olivat ihan sika hienosti tehtyjä, tässä 9.1.6 miksatussa leffassa ääniin on todellakin panostettu!

Hieman siis jäi vielä parannettavaa niin kuin Rotten Tomatoes ja IMdb:kin kertoo, mutta silti ehdottomasti hyvä leffa ja kannattaa ottaa katseluun. Hyvin omalaatuisia leffoja ei jonoksi asti tällä hetkellä ole, joten tämä on sellainen, joka hieman valaa usko vielä leffojen tulevaisuuteen.