Olipahan sitä tänään tapahtumien täyteinen päivä. Kaikki oikeastaan alkoi jo edellisenä iltana kun koko päivän olin tehnyt Trinnovin kalibrointeja ja lopulta sitten tajunnut, että kun tuo toinen Cambridge meni rikki ja sitä testailin, niin oli sitten daccien tulojohdot menneet väärin päin, eli Waveformingissa näytti, että taka ja etukaiuttimet ovat väärin päin. Waveformingissa siis etu kaiuttimet tuottaa ääniaallon ja takasubbarit sitten absorvoivat ylimääräiset pois, näin karkeasti sanottuna. No, tuo homma oli helppoa korjata, mutta sitten tutkiskelin tuota Waveforming beta-ryhmän keskusteluryhmää aikani kuluksi ja sain sielä ajatuksen, että pitäisi varmaan itsekin tsekata vielä, että ovatko kaikkien subbarien vaiheet myös kunnossa. Tällä hetkellä siis vaikka minulla on nuo Behringerin DSP päätteet ajamassa subbareita, niin niiden prosessoinnit ovat kaikki täysin pois päältä ja ääni tulee vain niiden läpi. No, kaikki siltä osin kunnossa, mutta päätin vielä kuitenkin googletella yhtä asiaa ja päädyin lopulta keskustelupalstalle, jonka jälkeen sydän meinasi pysähtyä.

Piti vielä oikein laittaa viestiä kaverille keskisuomeen ja varmistaa asia, mutta kyllä, tämä idiootti oli sitten subbareita rakennellessaan jättänyt vallan yhden johdon asentamatta jokaiseen subbariin. Joo, kyllähän ne nytkin ihan hyvin toimivat, mutta ei missään tapauksessa parhaalla mahdollisella tavalla ja lisäksi riski rikkoa laitteita on ollut aika suuri. Mistä siis on kysymys? Eli nuo Dayton Audion UM18-22 elementit ovat kahdella puhekelalla olevia ja niissä on siis kiinnikkeet kahdelle kaiutin johdolle. Niitä voi siis käyttää joko rinnakkain, jolloin niiden ohmit ovat 2 tai sitten sarjassa, jolloin ohmit ovat 4. Tämä tarkoittaa sitä, että subbarit ovat käyneet puoliteholla, ja vastaavasti vahvistin joutunut tekemään töitä tuplana. Toisaalta sitä voisi ajatella, että olinpa tyhmä ja huolimaton ja kaikkea muuta, mutta kyse on yksinkertaisesti siitä, että en vaan tiennyt paremmin. Näin sitä siis kaiken aikaa oppii uutta ja tämän takia tätä blogiakin kirjoitan, että jokaisen ei tarvitsisi tässä harrastuksessa tehdä samoja mokia kuin itse tulee tehty.

No jokainenhan tietää mitä se sitten tarkoittaa kun tämän asian tajuaa illalla yhdeltätoista. Hammaspesu, peitto korville ja pää tyynyyn.. Tai sitten ei.. Työkalut esiin, skriini alas ja ottamaan jokainen neljästä kolmattakymmentäkiloa painavaa elementtiä illan ratoksi irti. Puuttuva johdonpätkä on sellaiset 30cm pitkä ja asentaminen vie muutaman sekunnin, mutta isoin hommahan tuossa on tietysti ottaa nuo elementin pystyasennossa irti ja laittaa takaisin kiinni. Toisaalta sitä on tullut jo harjoiteltua, eli tiesin ainakin hyvin mitä olin tekemässä. Suurin jännitys iltaan kuitenkin liittyi siihen, kumpi ehtii ensin, minä vai futismatsi loppua. Onneksi matsi meni tällä kertaa rankkareihin asti ja oltiin aika lailla molemmat samaan aikaan valmiita siinä puoli kahden korvilla. Eikun nukkumaan.

Aamulla olikin sitten ihan älytön into päästä kalibroimaan ja testaamaan uusia asetuksia Waveformingin kanssa, mutta ihan vielä aamusta ei siihen asiaan kuitenkaan päästy käsiksi, sillä päivään kuului myös toinen hyvin mielenkiintoinen juttu. Olin nimittäin edellisenä iltana huomannut, että eräs lähettyvillä asuva puolituttu oli myymässä kokonaista kotiteatteria ja netissä oli kuva tuosta huoneesta. En ollut koskaan tiennyt koko huoneesta, mutta nyt oli kova halu päästä tuota huonetta testaamaan, ennen kuin siitä osia oli myyty. Kysäisin siis, että olisiko mahdollista tulla vierailulle ja sehän onnistui nopeasti heti aamuksi. Huoneessa oli mm. 98 tuumainen TCL:än teevee, jollaisen olin jo aikaisemminkin kyllä nähnyt, vahvistimena Denonin loistava 8500h malli ja kaiuttimina itselleni täysin tuntematon XTZ Cinema merkki 7.1.6 järjestelmänä. Huone oli aika kiva kokoinen, hieman omaani isompi ja katto korkeammalla, joten erittäin sopiva kotiteatteriksi. Muutenkin huoneessa oli kyllä asioita tehty erittäin hyvällä ajatuksella ja esimerkiksi akustiikkaa oli oikeasti mietitty. Tällä kertaa kuunneltiin vain pätkä Fury Roadin alusta, mutta kyllähän sekin jo kuulosti erittäin hyvältä. Erityisesti tykkäsin, että keskikaiutin kuulosti erittäin vakuuttavalta. Bassoa huoneesta myös löytyi aivan riittävästi, sen kanssa kuitenkin ehkä pientä lisäkalibrointia tekemällä olisi voinut saada vielä paljon paremmaksi. Muutenkin oli erittäin loistavat keskustelut ja näitä muidenkin huoneita on todella siistiä käydä katsomassa ja samalla aina saada vähän ajatuksia missä oman huoneen kanssa mennään. Vastavierailuakin on tulossa, joten sitäkin innolla odotellen.

Siitä sitten kuitenkin reippaasti kotiin ja kalibrointi hommiin. Waveforming softa on taas kehittynyt todella paljon ja kaikkea uutta ja kivaa on tullut lisää. Kalibrointeja tuli pelkästään tämän päivän aikana tehtyä sellainen kymmenkunta, mutta lopulta alkoi käyrät näyttämään sen verran vakuuttavalta, että on vaikea usko, että hirveästi enää olisi varaa parantaa. Laitan tähän alle pari kuvaa aiheesta, mutta muuten en vielä saa sen suuremmin asioista kertoa, palaillaan varmasti asioihin vielä tarkemmin jossain vaiheessa kun softa lopulta tulee julkisena ulos.

Kun sitten käyrät on saatu vihdoin kohdilleen niin pitihän sitä vielä päästä leffan makuun. Jostain syystä koko päivän ollut hieman sellainen fiilis, että olisi kiva katsoa pitkästä aikaa taas hieman Bourneja, mutta sitten tämä leffa syöksyi kutsuvasti eteen Netflixissä. Leffan nimi The Contractor ja jälleen kerran sitä olla sodasta palanneen vielä aika nuorenmiehen maailmassa. Chris Pinen näyttelemä James potkitaan armeijan leivistä pois ilman eläkettä ja terveydenhuoltoa, joten jostain pitäisi hieman rahaa saada hankittua. Entisen armeijakaverin kautta löytyy lopulta helpolta kuulostava keikka, mutta keikka menee lopulta pahasti pieleen ja sen jälkeen alkaakin hyvin mielenkiintoinen ajojahti, mutta kuka lopulta jahtaa ja ketä?

Leffaa tähdittää lisäksi mm. Kiefer Sutherland ja Nina Hoss ja hyvinhän tämä vastaa nyt niihin illan toiveisiin ja ennen kaikkea siihen Bournen kaipuuseen tämä sopii kuin nenä päähän. Hyvin saman tyyppistä menoa ja toimintaa, hyvä juonen käänteitä ja sujuvaa tarinan kerrontaa. Leffa on tälläiseksi leffaksi juuri sopivan pituinen ja toimii alusta loppuu hyvin. Leffan tapahtumat ovat erittäin tummaa, joten kuvanlaatu tässäkin on tumma ja rakeinen. Äänet leffassa olivat vain 5.1 laatua joten Atmos-vieweriä ja objekteja ei tarvinnut tällä kertaa seurailla vaan sai keskittyä itse leffaan. Äänet muuten olivat leffassa ihan kohtuullisen hyvät ja esim laukaukset napsahtelivat aika tehokkaasti kohdilleen. Kaiken kaikkiaan siis erittäin hyvä leffa tähän väliin ja vaikka nyt ei vielä Waveformingia tullutkaan ihan parhailla äänillä testattua niin ehdottomasti suositusten arvoinen leffa!

Tiistaina toisena lehdöstönäytöksenä olikin sitten vierailu uuteen Kulttuurikasarmin Biorexiin. Tuollakaan en ole vielä ehtinyt käymään, mutta suunnitelmissa se on jo pitkään ollut. Sanon nyt ihan suoraan, keskustassa voisi käydä leffassa enemmänkin, mutta niin kauan kuin parkkimaksut ovat luokkaa helsingin keskusta, niin saa olla. Tällä kertaa jätin auton Redin parkkihalliin, siellä sai autoa pitää koko päivän yhdeksällä eurolla, joka sekin on paljon, mutta paljon vähemmän kuin viisi euroa puolituntia keskustassa. No, onneksi oli hyvä sää ja Redistä helppoa muutama kilometri kävellä keskustaan, joten se sujui huvin. Tarvittaessa metrollakin toki olisi helposti päässyt molempiin suuntiin, mutta tällä kertaa ei tarvinnut.

Mutta sitten mennään itse asiaan. Nimittäin, vaikka Bikerides ei ehkä ääniltään ollutkaan mikään todellinen toimintaleffa, niin tänään sain kokea äänien puolesta jotain uskomattoman hienoa. Tämä oli ehdottomasti hienoin leffakokemus, jonka olen koskaan kokenut leffateatterissa. Paikkani ei ollut tänään aivan salin keskellä, joten vasemman puolen äänet hieman korostuivat, samoin vasemman puolen atmos-rivi, jonka jopa hieman vasemmalla puolella istuin. Silti, ensimmäisestä hetkestä lähtien tiesin, että nyt on jotain aika erityistä tulossa. Leffateatterissa ongelmana on erityisesti se, että surroundeista ja atmoksista ei juurikaan mitään kuule, koska istut aina väärässä paikassa jollain tavalla. Tilat ovat niin isoja, että jos istut vasemmalla et kuule mitään oikealta, ja vaikka istuisit aivan keskellä, on silloin kaiuttimet jo niin kaukana, että tarkkuus kärsiin pahasti. Nyt koko tila tuntui todella avaralta ja äänellisesti isolta. Kaiuttimien äänet kautta linjan tuntuivat tarkemmilta kuin olen koskaan leffateatterissa kuullut. Samoin dynamiikka, tässä leffassa pärisytettiin toki harrikoita, mutta siitä huolimatta tämä ei ollut edes mikään bassodemoleffa, dynamiikkaa tässä salissa oli silti aivan älyttömästi, ja se mikä parasta, tuo basso tuli erittäin laadukkaana. Kun nämä asiat olivat hyvässä kunnossa, oli tilassa mahdollisuus myös kuulla erittäin tarkkoja ykstyiskohtia, jonka lisäksi pannus toimi loistavasti. Oli todella upeaa kuulla kun moottoripyörä oikeasti ajoi takaa eteen tai edestä taakse. Ääni liikkui tässä salissa niin saumattomasti ja tarkasti. Jotain tässä salissa on nyt pakko olla tehty paremmin tai eri lailla kuin vanhemmissa saleissa. Tässä salissa pitäisi ehdottomasti päästä nyt katsomaan jotain agressiivisempaa, esimerkiksi uusi Twisters voisi olla aika mielenkiintoinen ja voisi oikeasti mennä varmistamaan, että oliko sali nyt oikeasti näin hyvä, vai oliko leffan äänissä vaan jotain poikkeuksellisen hyvää?

Sen lisäksi, että salissa on loistavat äänet, on sali muutenkin loistava. Salissa on mukavat penkit ja aivan varmasti riittävästi jalkatilaa. Sen lisäksi erikoisuutena on pienet pyödät joka toisen penkin välissä. Tämä ei sinällään ole vielä mitään ihmeellistä, mutta nuo pöydät ovat erityisen tyylikkään ja lisäksi niissä on erikoisuutena valot. Kun leffa alkoi, olin hieman ihmeissäni, että onko tosiaan niin, että näitä valoja ei sammuteta lainkaan leffan ajaksi. Yleensä jokainen hajavalo häiritsee leffassa todella paljon, mutta jostain syystä nämä valot eivät leffan aikana enää muistuttaneet itsestään lainkaan. Onhan tuo tavallaan kivaa, että näkee missä juoma on ja minkä karkin valitsee seuraavaksi, mutta yllättävä ratkaisu kuitenkin.

Mutta mennäänpä sitten vielä itse leffaan, jossa siis kerrotaan tarinaa moottoripyöräjengien synnystä. Tarina itsessään ilmeisesti fiktiivinen, vaikka perustuu johonkin vanhaan leikekirjaan. Alku leffalle on aika hämmentävä kun tarinaa alkaa kertomaan pääosassa oleva Jodie Comer. Comer tekee leffassa kyllä ihan hyvän roolin, mutta tuo hieman nariseva ääni keskilännen aksentilla hieman kyllä itseäni ärsyttää pitkin koko leffaa. Tiedän, että se on aivan varmasti tarkoituksen mukaista, mutta silti, vielä kyllä itsellä vähän huomiota itse tarinasta. Muutenkin on tavallaan virkistävää, mutta tavallaan myös ehkä hieman outoa miten leffa on toteutettu, eli koko tarina perustuu Kathy Crossin tarinaan, jota hän toimittajalle kertoo. En oikein osaa kertoa mikä tässä niin paljon häiritsee, mutta ehkä se selkenee jos tämän katsoo vaikka kotona vielä uudelleen.

Kathy muuten tässä toisessa roolissa tapahtumien keskellä toimii paljon paremmin ja sen lisäksi Austin Butler ja Tom Hardy ovat todella loistavia. Etenkin Hardy joka esittää jengin perustajaa ja johtajaa Johnnyä on aivan äärimmäisen hyvä. Jotenkin voisin juuri tuollaiseksi kyseisen hahmon todellisuudessa kuvitella. Austin Butler ei jää yhtään sen huonommaksi. Muista näyttelijöistä tyydyn vain toteamaan, että voisin hyvin uskoa heidänkin vetäneen roolinsa varsin hyvin. Tuollasta jengiä olisin voinut jotenkin voinut kuvitella näiden alku-aikoijen jengien tyyppien olleen tietämättä asiasta enempää. Itse tarinakin etenee varsin kivasti, vaikka ihan nyt kyllä mikään suosikkielokuva tästä ei itselle muodostunut, ja rehellisyyden nimissä, siihen traileriin suhteutettuna, jonka aikanaan leffateatterissa näin, oli leffa jopa hienoinen pettymys. Erittäin hyvä leffa, mutta ehkä vaan odotin enemmän. Äånet olivat leffassa kuitenkin hyvin kohdillaan, ja kyllä tämä täytyy vielä kotona tsekata uudelleen.

Loppuun vielä pari sanaa muusta päivästä, eli nyt kun kerran maisemissa oltiin, niin samalla tuli toki taas poikettua myös Filmihullussa ja Pienessä Leffakaupassa. Molemmista tarttui myös muutama kotiinvieminen, joten kotona alkaa tällä hetkellä olla jo aika paljon katsottavaa odottamassa. Hyvä kuitenkin niinpäin.

Tiistaista tuli hyvinkin leffantäytteinen päivä. Ohjelmassa nimittäin oli parikin lehdistön ennakkonäytöstä ja hieman myös muuta leffa-aiheista. Ensimmäisenä aamulla piti kuitenkin suunnata Redi-kauppakeskukseen ja siellä Biorexin teatteriin. Tuolla en ollutkaan koskaan vielä käynyt, joten kiva käydä jälleen jossain uudessa paikassa. Kohtuullisen pieni, mutta hyvin viihtyisä sali, jossa muuten näytti olevan kaareva valkokangas. Näitä käsittääkseni ei enää kovinkaan paljon tehdä eikä suosita, mutta kai siitä sitten jotain hyötyä jossain tapauksessa on kun niitä vieläkin uusiin teattereihin tehdään. Tälläinen on muuten ollut itsellä aina nuorempana myös unelmana, mutta se on kyllä tullut hyvin unohdettua. Toki, tälläkin hetkellä oma kangas on ihan aavistuksen kaareva, mutta siihen on ihan käytännön syyt, eikä se liity mitenkään tavoitteeseen saavuttaa kuvalla jotain.

Leffana tänään oli Fly me to Moon, joka kertoo jälleen yhden tarinan Apollo 11:sta lennosta kuuhun. Näitä leffojahan on vaikka ja kuinka paljon, mutta tällä kertaa mennään täysin fiktion merkeissä, tai ainakin melkein. On ilmeisesti nimittäin olemassa salaliittoteorioita, joiden mukaan tälläinen valmistuminen valelaskeutumiseen olisi ollut totta, tai että jopa koko laskeutuminen olisi lavastettu. Tästä on tämä leffa saanut ilmeisesti alkunsa, romanttinen tarina Kellyn (Scarlet Johansson) ja Colen (Channing Tatum) välille on sitten rakennettu siihen päälle. Leffan juoni ja käsikirjoitus ovat kuitenkin tässä erittäin hyviä, ja hetkeäkään ei tarvinnut tämän leffan aikana kelloa täyhyillä. Leffa etenee kuin juna, jatkuvasti mielenkiintoisena tiedostaen kuitenkin, milloin leffa tulee päättymään. Leffassa sekä tuo historiallisesti merkittävän tapauksen kerronta että romanssi kietoutuvat todella upeasti yhteen ja leffa on hyvin uskottava alusta loppuun. Kysyn vain, että eikö tämä muka olisi voinut olla kokonaisuudessaan totta, tälläisiä upeita tarinoitahan nämä tositarinathan yleensä ovat.

Leffassa toimii kaikki. Johansson ja Tatum ovat kuin luodut toisilleen, ja lisäksi enemmän koomisista rooleistaan tunnettu Woody Harrelson on presidentin oikeana kätenä ihan mahtava. Eikä tässä kyllä petä kukaan muukaan. Leffa on muutenkin todella hyvin ja huolella tehty, ainakin itselläni jäi tästä jotenkin todella hyvä fiilis pois lähtiessä. Tiedän, että tästä ei ehkä mikään hillitön hitti ole tulossa, mutta kaikille romantiikannälkäisille tästä kyllä ehdottomasti on ainesta. Tätä voisi hyvin suositella vaikka treffileffaksi.

Loppuun vielä äänistä pari sanaa. Mitään ihmeellistä leffassa ei ollut, eikä toisaalta pitänytkään. Toisaalta tämä on sitten niitä leffoja, että kun ääniä tarvitaan niin sitten niitä kyllä löytyy. Leffassa raketti ottaa pariin otteeseen tulta alleen, ja silloin myös teatteri herää eloon. Ei ehkä kovin yllättäen, mutta mitään ei kuitenkaan jätetä silläkään saralla sattuman varaan. Veikkaan, että tämä tulee vielä joskus kotona katsottua uudelleen, ja silloin subbarit saa kyllä aikamoisen harjoituksen näissä kohdissa.

Ensimmäinen fiilis katsottuani tämän leffan on että olipahan joku taas keksinyt aikamoisen julman tarinan, kunnes herään jälleen todellisuuteen. Tarina on kuitenkin tosi ja Roman Polanski on tuonut tämän surullisen selvitymistarinan valkokankaalle vuonna 2003. Leffassa seurataan puolanjuutalaisen radiopianistin tarinaa läpi natsisaksan miehityksen ja kaikkien sodan julmuuksien. Leffa on varmasti aika merkittävä klassikko elokuva, mutta jostain syystä se on silti jäänyt itseltäni katsomatta. Paljon on tullut näitä toisen maailman sodan leffoja katsottua, mutta jostain syystä tämä on vaan aina mennyt ohi. Eikä niin että en olisi leffasta tiennyt, mutta kuitenkin jotenkin se on aina jäänyt ilman ajatusta, että se pitäisi katsoa. Nyt kuitenkin leffa tuli Furure Movie Shopista napattua mukaan ja hyvä niin.

Adrien Brody esittää puolalaista Pianistia Wladyslav Szpilmania, ja ehkä vähemmän yllättäen herra on tästä leffan pääosasta käynyt myös pokkaamassa Oscarin, edelleen historian nuorimpana pääosan Oscarin saaneena. Sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta muuten, että kun kävin tuota palkintogaalaa hieman katsomassa niin vähintään yhtä hyvin palkinnon lisäksi taidetaan tuosta tilaisuudesta muistaa Brody intohimoinen suudelma vastaanottajana Hally Berry, joka tänä päivänä saattaisi merkitä vielä paljon enemmän asioita, ehkä jopa uran loppua siihen paikkaan. Toinen mielenkiintoinen juttu tässä on se, että tuota voittajan puhetta ei enää löydy YouTubesta lainkaan vaan se on sieltä poistettu. Löysin tuon puheen kuitenkin Facebookista, enkä kyllä oikein tiedä miksi se on YouTubesta poistettu. No, niin tai näin niin Brody tekee tässä leffassa ihan uskomattoman hienon roolityön ja on varmasti Osacarinsa ansainnut, ja saihan niitä leffa pari muutakin, mm. Polanski itse ohjauksesta.

Leffaa voisi hyvin vertailla moneenkin leffaan, mutta en nyt lähde sitä suota sen enempää rämpimään. Sen verran nyt kuitenkin vertailen, että vaikka tämä leffa ei nyt ihan älyttömän pitkä ollut, niin olihan tämä nyt hieman ehkä tavallaan sisällöltään köyhähkö tai hitaasti etenevä verrattuna Shinldlerin listaan. Onhan tämäkin leffa erittäin hyvin tehty, julmuutta ja raakuutta kuvataan varmaankin hyvin toden mukaisesti, mutta jotenkin tämä leffa silti vaan tuntuu jotenkin liian ehkä brutaalilta ja kun tarina kuitenkin keskittyy vain yhteen henkilöön niin leffa on jotenkin, ei pitkästyttävä, mutta ei ehkä kuitenkaan niin viihdyttävä, jos tälläinen leffa nyt voi olla viihdyttävä ylipäätään. Jotenkin tuntuu nyt todella vaikealta tätä pureskella, loistava leffa, mutta ei ihan kyllä Shindlerin lista tasoinen.

Muuten leffassa on kyllä taas nähty aika paljon vaivaa. On leffoja, joissa näyttelijöitä saattaa olla vaikkapa vain viisi, ja sitten tälläisiä tuotantoja jossa niitä on sitten aivan toinen ääripää. Puvustukset ja muutenkin miljööt ovat tässä erittäin hyvin kunnossa, ja ylipäätään restaurointi näyttää erittäin hyvältä ja laadukkaalta. Äänet leffassa ovat 5.1:stä, mutta eipä tässä millekään muulle ollut tarvettakaan. Äänet olivat juuri sitä mitä leffassa tarvittiin ja ennen kaikkea tuo lopun pianokohtaus on todella kaunista kuunneltavaa. Eli loistava historiallinen leffa, joka jokaisen tulisi jossain vaiheessa katsoa, saattaa itse asiassa olla, että tämän voisi jopa jossain vaiheessa itsekin katsoa vielä uudelleen kun leffa nyt löytyy omasta hyllystä. Pistäppä sinäkin tilaukseen vaikka tuolta Future Movies Shopista, josta minäkin omani hankin.

Kun menin katsomaan Netflixistä Bevery Hillssin kyttää, tämä leffa tuli vastaan ja vaikutti heti sellaiselta elokuvalta, että se pitää ehdottomasti ottaa seuraavaksi katseluun. Dolby Atmos ja Dolby Vision leffa eikä kestokaan näyttänyt pahalta, tämä leffa oli nimittäin painettu juuri sopivaan tunnin ja neljänkymmennenviiden minuutin pakettiin. Leffan juoni on tavallaan aika tuttu, eli eliittisotilas palaa rintamalta kotiin ja sen jälkeen alkaa tapahtua. Tässä tapauksessa sotilas on palannut selvittämään isänsä kuolemaa, tai sanotaanko näin, että hautaamaan isäänsä, kunnes epäilykset alkavat herätä. Sen jälkeen sitten alkaakin yhden naisen sota näitä mahdollisia tekijöitä vastaan.

Jotain siis hyvin tuttua, mutta ei leffa silti ihan niin helpolla päästä. Kyllä tämän leffan juoni on kuitenkin hieman pidemmälle mietitty, eikä mikään suora kopio mistään toisesta leffasta. Leffassa on ihan hyviä käänteitä ja siinä kuitenkin kaiken aikaa tapahtuu. Leffaa ei voi missään mielessä haukkua tylsäksi, mutta jostain syystä sellainen aavistuksen halpisleffa-fiilis tästä silti kyllä jää. Näytteleminen on vähän kevyttä, eikä roolit, edes Jessica Alba Parkerin roolissa ihan täysin vakuuta. Muutenkin jotenkin koko leffa on niin tumma, ja ehkä striimaukselle ja Netflixille taas tyypillisesti aika rakeinen ja välillä on tosia vaikea edes saada kuvasta selvää.

Äänien osalta leffa oli toki tälläkin kertaa 9.1.6 materiaalia, mutta muuten aika rauhallinen miksaus. Eipä tässä ainakaan sinä aikana kun itse katsoin juurikaan objektit liikkuneet ja muutenkaan leffasta ei oikein mitään ihmeellistä jäänyt käteen. Edelleen ehkä omat asetukset kärsii vähän basson puutteesta kun huonekäyrää ei ole lainkaan käytössä, mutta ei sekään silti kaikkea selitä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvin selkeältä tuntuu uusikin beta-versio Trinnovista, vaikka tämä leffa ei nyt kyllä demoleffaksi millään mittarilla pääse. Ihan ok tason leffa siis, mutta vähän jätti kuitenkin vaisuksi fiiliksen..

Piti tulla kirjoittamaan tämä arvio heti katsomisen jälkeen, koska odotan innolla, että pääsen lukemaan ja kuuntelemaan muiden arvioita tästä. Esimerkiksi Leffahullu on omassa podcastissaan katsonut kiireellä aikaisempia leffoja ja nyt sitten arvioinut jo uusimmankin. Odotan innolla että pääsen kuuntelemaan hänen arvionsa tästä. Itse en näitä aikaisempia ole nyt katsonut, jossain vaiheessa kyllä varmaankin ne nähnyt, mutta siitä on kyllä aika paljon aikaa. Sinälläänhän jokainen aivan varmasti tuntee ja tietää Beverly Hillssin Axel Foley, ja jos ei tunne, niin leffan tunnarin ainakin tunnistaa kyllä aivan jokainen. Näin leffan katsomisen jälkeen voisin ajatella, että ehkä itsellenikin olisi voinut olla kannattavaa katsoa nuo aikaisemmat ennen tätä, mutta voihan ne katsoa vielä myöhemminkin, ja pala sen jälkeen vaikka uudelleen tähänkin. Joka tapauksessa tämä arvio nyt tehty täysin lukematta muiden arvioita ja mielipiteitä.

Vanhojen leffojen kierrätys on ollut jo pitkään muodissa ja niin siis tässäkin. Ensimmäinen Beverly Hilssin kyttä saapui neljäkymmentä vuotta sitten vuonna 1984 ja aikamoinen legenda siitä on sen jälkeen tullutkin. Leffa on yhden suurista suosikkituottajistani eli Jerry Bruckenheimerin käsialaa, mutta mukana tuottamassa on myös itse pääroolissa loistava Eddie Murphy. Tämä muuten sikäli mielenkiintoista, että enpä ole herraa aikoihin missään leffoissa nähnyt. Ei silti ole aika tähden ohi ajanut, tässä leffassa vanhakin herra jaksaa edelleen hienosti, eikä ikä näy edes päällepäin yhtään. Kaksi muutakin leffaa on tämän jälkeen tehty, mutta edellisestä onkin sitten jo aikaa kolmekymmentä vuotta, kun kolmas leffa sarjasta on vuodelta 1994. Todelliset Beverly Hills fanit ovatkin siis saaneet aika pitkään tätä uusinta odotella.

Mutta nyt se on sitten ulkona, ja hieman yllättäen se löytyykin sitten tällä kertaa Netflixistä. Aika monelta kantilta voisin verrata tätä leffaa toiseen ikoniseen leffasarjaan, joka pyörii tällä hetkellä vielä teattereissa. Kyseessä tietysti toinen poliisitoimintakomedia eli Bad Boys. Puhutaan aika samoista aikakausista, hyvin samantyyppisestä leffasta ja siinäkin edellisestä osasta meni aika pitkään. Näistä kahdesta ehkä tykkäsin kuitenkin hieman enemmän Bad Boyssista. Ei sinällään, että kummassakaan olisi ollut yhtään mitään vikaa, mutta pieni vivahde ero näissä kuitenkin on. Siinä missä Bad Boys on oikeasti tuotu tähän päivään kaikkine tehosteineen ja kirkkaana kuvana, tuntuu, että Bevery Hills on jätetty tarkoituksella hieman vanhaan aikaan. Näin ainakin olettaisin, tai sitten kuva vaan ei netflissä näytä ihan niin hyvältä kuin tämä ehkä näyttäisi levyltä tai leffassa. Kuva on hyvin tavallaan rakeista, ei huonoa, mutta vanhahtavaa. Muutenkin kaikki kuvassa näyttää aavistuksen siltä kuin leffa tosiaan olisi kolmekymmentä vuotta vanha. Tämä voi varmasti olla ihan tarkoituksen mukaista, eikä tätä fiilistä vähennä yhtään esimerkiksi poliisipäällikkö John Taggart, jota näyttelee tässäkin John Ashton niin kuin kaikissa muissakin sarjan leffoissa. Taggart on juuri niin stereotyyppinen huonossa kunnossa oleva eläkettä odottava lihava poliisi päällikkö, joita näissä 90-luvun leffoissa on totuttu näkemään. Eikä tästä fiiliksestä eroon pääsemistä auta kyllä yhtään myöskään Kevin Baconin esittämän kapteeni Grantin tapporyhmä. Niin ja pakko siis edelleen korostaa, että tätä kuvaa varmasti vahvistaa juuri se, että nuoren ja kauniin Taylour Paigen rinnalla koheltava Murphy ei näytä leffassa vanhentuneen lainkaan.

Muuten leffa kyllä toimii hyvin ja muutamissa kohdissa kyllä naurattaa ihan oikeasti. Leffa on aika nostalginen pläjäys vaikka itse en aikaisemmista osista mitään muistakaan. Kyllähän tämä ihan jo leffatyyppinä on itselle hyvin toimivaa. Huumoria, toimintaa, ja juonikin ihan hyvä. Kaikenlisäksi näiden vanhojen leffojen musiikit olivat jotain ihan omaa luokkaansa, ja kun sitä osataan upeasti arvostaa myös näissä uusissa versiossa. Enkä puhu nyt vain loistavasta tunnarista, vaan kaikesta leffan musiikista. Musiikista joka on hyvää, mukaansa tempaavaa ja mikä parasta, hienosti leffaa tukevaa. Niin, ja siihen kirsikkana kakun päälle tässäkin se kaikista tunnetuin osa leffaa eli se Axel F tunnari, joka on tässäkin otettu niin älyttömän tyylikkäästi leffaan mukaan.

Sitten vielä lopuksi leffan ääniin, mutta kerrotaanpa ennen sitä jotain taustaa. Eli Trinnovin beta-testaus ottaa jälleen uusia kierroksia ja nyt ollaan ihan toden teolla laittamassa Waveformin-softaa valmiiksi. Sainkin tällä viikolla uusimman version testattavaksi ja paljon on kaikkea uutta ominaisuutta taas tullut ihan bugien korjaamisen lisäksi mukaan. Kerron näistä sitten varmasti joskus lisää, mutta nyt ei saa asiasta sen enempää puhua. Joka tapauksessa ihan älyttömän upeaa olla mukana tälläisessä projektissa mukana ja samalla oppia taas paljon mutta. Vaikka Trinnovia edelleen maksellaan vielä jonkin aikaa pois, niin onhan tämä hankinta ollut ehdottomasti paras investointi mitä olen koskaan tehnyt. Mutta seikkailut jatkuu sillä saralla ja nyt kun kalibroinnit saatiin tällä erää maaliin, oli aika Axel Foylen testata missä mennään. Mitään huonekäyriä ei tällä kertaa ollut vielä mukana, joten aavistuksen ehkä jäi bassot tässä leffassa omaan makuun vaisuiksi. Huoneen avaruus kuitenkin toimii hyvin ja tämäkin upea 9.1.6 miksaus kuulosti järjettömän hienolta. Leffassa liikkuvia objekteja oli paljon ja ääniin oli jo Netflixille tuttuun tapaan nähty paljon vaivaa. Leffassa oli monta hienoa kohtaa, jossa ääni oikeasti kuului sieltä mistä piti. Oli hienoja laukauksia ja muutenkin ääntä liikuteltiin poikkeuksellisen hyvin. Leffassa ei sinällään ollut äänille mitään ihan älytöntä tarjolla, mutta kyllä leffan äänet muuten tukivat leffaa ihan kympin arvoisesti. Eli kyllä tämä ehdottomasti kannattaa katsoa. Ja sitten niiden muiden arvioiden pariin..

Tällä viikolla saapui postista jälleen iloinen kirjekuori, jonka sisällöstä en ollut taas lainkaan tietoinen. Enkä oikeastaan oikein osannut edes arvata mitä sieltä olisi tulossa, mutta kyseessä siis seuraava leffa arvioitavaksi. Tälläkin kertaa postista kuitenkin tuli taas hyvinkin mieluisaa katsottavaa, nimittäin tällä kertaa arvosteltavaksi leffaksi paljastui uusi Godzilla x Kong, ja mikä parasta, formaattina vielä parasta mahdollista, eli 4K UHD-levy. Joo, eikä tälläistä leffaa nyt kai oikein muulla formaatilla olisi järkevää edes katsoa, puhutaan kuitenkin varmasti yhdestä tämän vuoden merkittävimmistä audio-visuaalisista näytöksistä.

Ensimmäisen mielenkiintoisen havainnon tein leffasta heti kuoret avattuani, nimittäin kuorien sisällä oli aika poikkeuksellisesti vain yksi levy. Tämän sanon sen vuoksi, että nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että nämä 4K-levyt sisältävät sekä 4k-levyn, että Bluray-levyn. Olen tästä aiheesta puhunut monta kertaa ennenkin ja puhun siitä taas. Itseäni on pitkään ärsyttänyt se, että kun näiden 4K-levyjen hinnat ovat edelleen aika kovia ja sitä kautta myyntivolyymit eivät myöskään tunnu millään kasvavan, niin itse pitäisin kaikista järkevimpänä lähteä karsimaan paketeista aivan kaikki ylimääräinen pois. Jos puhutaan siitä, että yksittäin ostettuna Bluray leffat maksavat sellaisen 15-16 euroa, niin tuo 4K-levyn mukaan laitettava ekstra levy itsessään ei voi kuitenkaan ihan ilmainen olla. Toinen merkittävä juttu on se, että jos ostaja on oikeasti valmis ostamaan 4K-version leffasta, ei hän varmasti halua silloin katsoa leffaa missään muussa formaatissa. 4K-leffasta hyödyn saaminen kuitenkin vaatii jo laitteistoltakin jonkin verran enemmän kuin perus Bluray. Jotkut ovat taas perustelleet asiaa sillä, että yleensä Blurayt sisältää extrat, mutta tässä esimerkiksi on loistava esimerkki 4K-levystä, joka jo itsessään pitää sisällään erittäin kattavan määrän extroja. Eli tämäkin on mahdollista järjestää ilman ylimääräisen levyn lisäämistä koteloon. Oma ehdotus siis on, että ne jotka tarvitseva molemmat versiot voivat maksaa niistä erikseen, lasketaan 4K-leffajen hintaa mahdollisimman alas jättämällä kaikki ylimääräinen pois, ja sitä kautta saadaan 4K-levyjen suosio vihdoin nousuun.

Mutta mennäänpä sitten itse leffaan. Godzillat tai Kongit eivät ole koskaan olleet itselle niitä suurimpia suosikkeja, paitsi tietysti äänet ovat näissä aina olleen aika hyviä. Toki äänienkin osalta on monenlaista hyvää, näissä lähinnä siis bassot ovat aina olleet se suurin ”hyvyys”, ei nämä muuten ole mitään niin äärimmäisen hienoja leffoja äänien osalta olleet. Toisaalta myös jotenkin tuntuu, että samaa tahtia kun tehosteet leffoissa ovat kasvaneet, ovat leffat muuten menneet alaspäin ja oleellisena osana nimenomaan on ollut se, että tehosteet ja tappelut ovat määrältään kasvaneet samaa vauhtia kun juonet ovat heikentyneet. Tästä uusimasta leffasta en leffassa ollut kovinkaan innoissani, vaikka sen siis kävin siellä katsomassa. Jotenkin leffasta jäi sellainen fiilis, että leffassa ei ollut oikein mitään muuta kuin hirvittävä määrä korvia huumaavaa meteliä. Mutta tällä kertaa tästä leffasta tuli siinä mielessä hyvin harvinainen leffa, että tykkäsin leffasta itse asiassa kotona paljon enemmän kuin mitä leffassa.

Tähän ehkä suurimpana syynä on varmasti muuan Waveforming. Waformingin suuri voima on siinä, että vaikka leffa on vieläkin dynaamisempi ja basso voimakkaampi, niin kaikki se korvia huimaava ylimääräinen meteli huoneessa jää täysin pois. Eihän ne puhtaat ja siistit äänet ole se mikä rasittaa korvia, vaan nimenomaan se kaikki muu, mikä jää huoneeseen pyörimään. Kun vielä otetaan huomioon, että esim tässä huoneessa niitä kaiuttimia on huoneessa sellaiset pari kymmentä, niin huonolla akustiikalla ääni hajoaa aivan täysin. Wavefromin poistaa huoneesta kaiken tuon aina sinne 80-100hz tasoon asti, sitä ylempänä se ei tietenkään edes niin paljon haittaa. Tässäkään leffassa ei todellakaan bassoa puutu ja nyt waveformingin kanssa se kuulostaan paremmalta kuin koskaan.

Tähän väliin muuten pieni välikappale tähän liittyen, nimittäin viimeisen viikon aikana leffahuoneen bassot eivät todellakaan ole kuulostaneet ihan niin hyvältä. Tuossa vajaa viikko sitten nimittäin Butkickerit lopettivat toimintansa ja olen koittanut siitä lähtien asiaa pohtia. Olen mm. laittanut uuden vahvistimen valmistajalle viestiä, ja saanut muutamia vinkkejä mitä voisin yrittää. No ei auttanut. Ei auttanut myöskään vanhan vahvistimen tuominen takaisin, edelleen ei signaalia. Lopulta sain kuitenkin paikallistettua ongelman, ja se johti konehuoneeseen ja tarkemmin sanottuna Trinnovin plus 4 ominasuuden käyttämiseen tarvittavaan ulkoiseen Dacciin, joiden roolia minulla hoitaa kaksi Cambridge Audion DacMagic Plus boxia. Molemmat näistä on tullut jonkin aikaa sitten hankittua Torista. En tiedä oliko sitten jotain kohtalon ivaa, mutta toinen niistä on ollut musta ja toinen hopea, ja jos yhtään blogistia tunnette, niin tuohon ei räkissä todellakaan näyttänyt hyvältä. Nyt kuitekin joku puuttui peliin, ja hopeinen Dacci oli sanonut itsensä irti, ja sinne ei enää mitään ääntä ilmeisesti mennyt sisään ja sitä kautta siis myöskään tullut ulos. Syytä en tiedä, laite itsessään toimii, mutta ääni vaan ei kulje laitteen läpi. Tätä pitää selvitellä myöhemmin vielä lisää. Ongelma tuli kuitenkin ratkaistua, ja onneksi näitä mustia boxeja oli Torissa jopa kolme kappaletta heti tarjolla tilalle. Valitsin niistä lopulta yhden, perusteena sijainti ja hinta. Nyt sitten järjestelmä taas toimii, ja mikä siis parasta, myös räkki näyttää paremmalta.

Ikävintä tässä keississä kuitenkin oli taas ajankohta milloin kaikki tapahtui. Nimittäin viikolla oli leffahuoneessa vieraana erittäin arvovaltaisia vieraita, kun pari herraa Mareksoundilta tulivat kuvaamaan erästä videoita, (josta saatte kuulla lisää myöhemmin), ja samalla toki käytiin tutustumassa myös alakerran leffahuoneessa. Huone toki kuulosti aika kivalta nytkin, mutta onhan se hieman eri kun kaksi subbareista ja butkickerit ovat pimeinä. Itse luulin kaiken aikaa vian olevan butkickerien vahvistimessa, ja oletin huoneen muuten toimivan normaalisti, enkä siis edes kiinnittänyt asiaan niin paljon huomiota kun leffahuonetta kuitenkin testattiin ihan vaan nopeasti. Muutenkaan en ole nyt hetkeen katsellut mitään, missä subbarien puute olisi tullut esille. Noloa silti koko homma, mutta ehkäpä tämänkin on sitä kuuluisaa Murphyn-lakia. että mikään ei silloin mene nappiin kuin pitäisi. Seuraavalla kerralla sitten toivottavasti paremmin. Niin, ja tuo mitä muuta täällä puuhailtiin olikin sitten pikkaisen siisti juttu, mutta kerron siitä vasta hieman myöhemmin!

Ja sitten takaisin vielä siihen itse leffaan. Tykkäsin tosiaan leffasta enemmän kuin leffateatterissa ja juonikin oli kotona mielestäni hieman parempi kuin mitä se jäi leffassa mieleen. Taisin muutenkin olla silloin leffassa aika väsyneenä, sen verran jotenkin vaisu fiilis jäi siitä kerrasta itselle mieleen. Godzilla ja Kong toki pääosissa ja murjovat kyllä toisiaan kovempaa kuin koskaan, mutta ihan hyvin tässä pärjäsivät myös oikeat ihmiset. Näin toisella kertaa yllättäen tykkäsin erityisesti Rebecca Hallin suorituksesta vaikka ei Kaylee Hottlenkaan suorituksessa mitään moitittavaa ollut. Brien Tyree Henry varmasti tekee juuri sellaisen roolin kuin on tarkoituskin, mutta kyllä tuo hieman maneereihin nojaava rooli alkaa jossain vaiheessa hieman jo ärsyttämään. Leffan ehdoton suosikkikohta kuitenkin Tommi Mäkisen ”up in the ass”- laini!:) Kyllä tätä silti paljon mielummin kotona katsoi kuin leffassa.

Audiovisuaalisesti leffa oli juuri sellaista iloittelua kuin oli ennakkoon odotettavissakin. Äänet olivat 9.1.6 kanavaista Atmosta, mikä tälläiseen leffaan on ihan ehdottomasti oltavakin. Kaikki kanavat olivat suhteellisen aktiivisia ja aika usein esimerkiksi Atmoksia käytettiin hetkittäin, eikä ns. meteli ollut näin jatkuvaa puskemista kaikista kanavista. Sanoisin, että äänet olivat tässä paljon paremmin tasapainossa kuin minkä fiiliksen leffa jätti elokuvateatterin jälkeen. Monet näitä vertailevat aikaisempiin leffoihin, itse en nyt siitä osaa sanoa mitään, eli että oliko tämä nyt sitten parempi vain huonompi kuin joku aikaisempi leffasarjan leffoista. Objekteja tässä käytettiin jonkun verran ja muutamassa kohdassa olikin varsin kivaa ja aktiivista toimintaa niiden osalta. Niistä muuten löytyy yleensä kuvaa Instagramin fiidistä, kannattaa ottaa sekin aktiiviseen seurantaan niin saa paljon paremman kuvan mistä täällä aina puhun.

Lopputulemana siis olikin kyllä vielä parempi yllätys kuin mitä odotinkaan. Leffasta jäi nyt paljon parempi fiilis kuin leffassa ja ehdottomasti leffa johon voi vielä palata uudelleenkin ja sen vuoksi tämän leffan hankintaan voin kyllä hyvinkin suositella. Sen saa helposti hankittua vaikka Future Movie Shopin kautta ja sieltä muuten taitaa löytyä myös leffan steelbook versio, joka näyttää myös aika kivalta.

Pitkästä pitkästä aikaa taas muksujen kanssa katsomassa leffaa ja tällä kertaa muksut sain houkuteltua mukaan uuden Wonkan avulla. Itseltäni tämä leffa oli muutenkin vielä näkemättä, ja nyt kun se löytyy uusitusta MAX:ista, niin pitihän tämä ehdottomasti jossain vaiheessa katsoa. Sen verran tosin pitää todeta. että leffahan löytyy kyllä siis jo myös levyltä, mutta itselleni en tuota ole missään vaiheessa edes ajatellut hankkia. Tämä leffa on vuodelta 2023 ja kun edellisen kerran Willy Wonkaa katselin, oli kyseessä vuoden 2005 versio nimeltä Jali ja Suklaatehdas. Tuokin tuli vuonna 2021 katsottua striimattuna, ja siitä lyhyt juttu löytyy muuten tästä. Silloinkin leffa muuten tuli katseltua muksujen kanssa ja varmasti tuokin juttu kertoo siitä, että mikään sellainen suosikkileffa ei ole kyllä kyseessä, että sitä levyllä tulisi tuskin koskaan hankittua. Tärkeintä kuitenkin, että välillä saa myös jälkikasvun mukaan leffojen pariin.

Mitä tulee muuten vielä lapsiin, niin lapset kasvaa, ja se tarkoittaa paljon hyvää myös leffojen katsomisen suhteen itselleni. Nimittäin, nyt ensimmäistä kertaa katsottiin leffa alkuperäisillä äänillä ja kumpikaan ei edes kysellyt suomenkielisen version perään. Aikaisemmin on katsottu näitä animaatioita ja muita aina suomenkielisellä dubbauksella ja sehän tarkoittaa aina sitä, että vaikka alkuperäisessä leffassa olisi esimerkiksi Atmos-raita, niin sitä ei koskaan sitten ole suomenkielisessä versiossa. Nämä on muutenkin usein sellaisia leffoja, jossa lähtökohtaisesti on erittäin hyvät ääniraidat ja sen vuoksi ne haluaisi ehdottomasti kuulla alkuperäisillä äänillä, mutta toisaalta sitten itse leffaa ei kyllä jaksa useinkaan toista kertaa katsoa ihan vaan sen vuoksi, että kuulisi myös alkuperäiset äänet. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta esimerkiksi tämä Wonka tai Wonkat eivät kyllä itselle sellaisia ole olleet.

Mutta ihan kivaa katseltavaa tämäkin lapsien kanssa oli. Itselle oli selvää, että jossain vaiheessa tämä pitää katsoa, mutta silti en oikein tiedä miksi. Juoni tuossa 2005 versiossa oli ihan ok, toisaalta äänien osalta en ihan hirveästi odottanut. Eikä ne äänet kyllä tässä nyt muutenkaan ihan mitään parasta mahdollista ehkä olleet, vaikka muutamia ihan kivojakin kohtia siinä toki oli. Ja tällä nyt siis tarkoitan nimenomaan sitä, että leffa itsessään ei ollut sellainen, jossa äänillä olisi niin hirveästi ollut merkitystä. Jos siis katsotaan leffan sisältöä niin siihen suhteutettuna äänet olivat ihan hyvät. Raita taisi olla 7.1.6, mutta ihan hirveästi en sitä viitsinyt tällä kertaa seurata. jotta lapset saavat seurata leffaa rauhassa. Atmos Vieweriä en seuraillut tällä kertaa ollenkaan.

Leffana tämä Wonka on siis pre-sequal Sulkaatehtaalle, eli tässä kerrotaan tarinaa siitä miten Willy Wonkasta tuli suklaatehtailija ja suklaatehtaan omistaja. Näitä on alkanut jonkin verran tulemaan, mikä on toki mielenkiintoista. Jotenkin kun alkaa tuntumaan, että kun yhtiöt ovat kuluttaneet jatko-osat jo loppuun, halutaan menestyvällä nimellä kuitenkin edelleen myydä, on helpompaa alkaa tekemään esi-osia jatko-osien sijaan. Tälläinenhän juuri tuli mm. Mad Maxista ja lisää on varmasti muitakin tulossa. Ihan kiva sinällään, ainakaan tässä tapauksessa se ei nimittäin millään tavalla leffakokemusta haitannut, vaan leffa oli ihan hyvä esiosa. Onnistunut leffailta siis.

Loppuun vielä hieman muita kuulumisia. Ensinnäkin uusia leffoja on tullut tässä muutama taas hankittua. Alkuviikosta tuli käytyä vihdoin Tampereella Viiden Tähden Videodivarissa. Vihdoin siksi, että olen tuolla halunnut jo todella pitkään vierailla, mutta aina kun olen itse ollut sillä suunnalla, on kyseessä ollut viikonloppu tai muuten pyhäpäivä, jolloin liike on ollut kiinni. Valikoimat tuolla olivat juuri niin mahtavat kuin osasin kuvien perusteella odottaa, mutta se mikä valitettavasti puuttui lähes kokonaan oli käytetyt 4K levyt. Myyjän mukaan ne menevät yleensä saman tien kuin tulevat, mikä toisaalta on hyvin ymmärrettävää, kun liikkeessä muutenkin tuntui hinnat olevan hyvin kohdillaan. Uusia 4K-leffoja toki olisi ollut todella loistaviakin, mutta edelleen rahat eivät vaan riitä näiden harvinaisten uutuuksien ostamiseen. Mukaan tarttui kuitenkin pari levyä, eli Nightwishin musiikkiin perustuva Imaginaerum ja toinen hyvin mielenkiintoinen sarja liittyen Titanicin rakentamiseen ja siihen liittyviin ihmissuhteisiin ja muuhun. Kävellessäni autolle huomasin kadun kulmassa myös toisen ns. perusdivarin ja siellä heti oven pielessä muutamia leffoja. Mukaan tarttui vielä yksi leffa, eli Departed. Tästä sen verran, että leffaa en ole aikoihin nähnyt ja sitä ei itseltä vielä edes löydy. Tuostahan on siis tullut juuri 4K-versiokin, mutta sen verran pettynyt olin siihen, että uudessa versiossa ei ole Atmos ääniä, että sen osalta saa nyt Bluray-versio riittää. Mutta näistä sitten taas lisää kun pääsee katsomaan.

Loppuviikosta tuli tehtyä myös yhdet käytettyjen kaupat Facebookissa ja sieltä mukaan tarttui kolme hyvin mielenkiintoista leffaa eli V for Vendetta, The Wolfman ja legendaarinen Hitchcockin Linnut. Näistä ehkä kuitenkin suurin mielenkiinto liittyy ensimmäiseen, mutta saapa nähdä. Ai niin, ja tulihan sitä postissa myös yksi hyvin mielenkiintoinen arviointikappalekin, eli uusin Godzilla oli eilen postissa, ihan mahtavia juttuja siis edessä tästä eteenpäinkin tulossa!

Netflixiin oli tullut hyvin mielenkiintoinen uusi dokumentti, joka kertoo tarinaa ehkäpä maailman kuuluisimman biisin taustoista. We are the World biisi tehtiin vuonna 1985 auttamaan Afrikan nälänhädän uhreja, ennen kaikkia lapsia. Projekti oli hyvin ainutlaatuinen, sillä koskaan ei ole ollut yhtä montaa oikeasti näin suurta maailman tähteä samassa tilassa tekemässä biisiä, joka kaiken lisäksi vielä työstettiin valmiiksi yhdessä yössä. On turhaa edes lähteä listaamaan ketä kaikkia tässä projektissa oli mukana, Bruce Springsteen, Stevie Wonder, Michael Jackson riittää jo nimiksi, jotka kuvaavat kuinka merkittävästä tapauksesta oli aikanaan kysymys. Tälläinen asia tuskin ikinä enää maailmassa olisi mahdollista, etenkin kun kaikki sosiaalinen media ja muu tiedonkulku pitäisi huolen siitä, että näin montaa maailmantähteä ei ikinä voisi saada turvallisesti samaan paikkaan.

Kaikista parasta tässä koko projektissa oli, että biisin tekemisestä näytettiin oikeasti todella ainutlaatuista materiaalia. En tiedä onko tätä materiaalia koskaan ennen missään esitetty, mutta on todella upeaa, että tälläistä vanhaa materiaa on olemassa ja siitä saadaan vielä kaiken lisäksi tuotettua näin hienoa materiaalia myös tuleville sukupolville ihmeteltäväksi. Voisin väittää, että jos tästä biisistä esimerkiksi kysyttäisiin nykyisiltä yläkoululaisilta, aika harva olisi tälläisestä biisistä koskaan kuullutkaan. Dokkari pitää pääsääntöisesti sisällään vanhaa videomateriaalia tapahtumista ja itse nauhoituksista, mutta mukaan on tietysti liitetty uutta materiaalia, jossa muutamaa oleellisinta hahmoa haastatellaan. Haastateltavien joukossa on mm. Springsteen, Cindy Lauper ja Lionel Richie, joka tarinaa kertoo.

Kun kyseessä on siis dokkari, niin paljon äänistä ja muutenkaan tästä ei sinällään teknistä ole sanottavaa, mutta onhan tuo edelleen biisinä aivan ainutlaatuisen uniikki ja ei ainoastaan se miten ja mihin tarkoitukseen se on tehty, vaan itse biisi on aivan äärettömän hyvä, ja sellainen biisi joka todellakin jää soimaan päässä. Biisiä voisi kuunneella useita päiviä repeatilla putkeen ja siihen ei varmasti koskaan kyllästyisi. Dokkarin lopussa koko biisi luonnollisesti soitetaan kokonaisuudessaan ja kyllähän se kuulostaa edelleen ihan sairaan hyvältä. Tätä dokkaria voin aivan ehdottomasti suositella riippumatta tiedätkö asiasta yhtään mitään. Tässä on aivan varmasti aivan kaikille jotain. Niin niille, jotka eivät sitä ole koskaan kuulleetkaan, kuin niille, jotka ovat tätä aikakautta eläneet.

Yksi audiovisuaalisesti suurimpia suosikkileffojani on aina ollut Aquaman, vaikka sen katsomisesta onkin jo aikaa, enkä sitä nyt kuitenkaan ole ihan minään demoleffana pitänytkään. Joten saattaa olla, että aika myös kuultaa muistot, mutta silti oli päivän selvää, että jollain aikavälillä tämä toinenkin osa eli Lost Kingdom piti hyllyyn hankkia ja katsoa. Tätähän en sitten lopulta nimittäin edes leffassa mennyt katsomaan. Hankintaa ja katsomista on kuitenkin aika paljon viivyttänyt se, että leffa ei ole kovinkaan hyviä arviointeja saanut. Hyvänä esimerkkinä kun tätä leffaa vähän huutelin tuolla Facebookin myyntiryhmässä niin yhtään tarjousta ei tullut, ainoastaan yksi vastaus, tyyliin että eipä taida kukaan olla rahojaan tähän tuhlannut. No mutta itse tuli tämäkin Future Movie Shopista hankinttua. Siellä muuten meneillään juuri kesä ale, joten käypä sielläkin tsekkaamassa löytyiskö jotain kivaa katsottavaa kesään.

Leffan suhteen ei siis ollut mitään kovinkaan laadukasta odotuksissa, paitsi tietysti kuvan ja äänen osalta. Äänien osalta leffa oli ihan perus hyvää toimintaa, mutta iso pettymys kuitenkin äänien osalta tuli parista asiasta. Ensinnäkin leffa on ainoastaan 7.1.4 miksaus ja sen lisäksi, että useita kanavia siis pysyy hiljaisena, niin aika hiljaisena pysyy myös kattokaiuttimet ihan ylipäätään. Atmoksia käytetään leffassa todella säästelijäästi, jopa sellaisissa kohtauksissa, jossa niitä olisi ihan ehdottomasti pitänyt käyttää. Jossain vaiheessa jouduin ihan miettimään, että onko nyt oikeasti asetuksissa jotain vikaa. Toinen hyvin ikävä yllätys tälläisessä leffassa oli se, että dynaamisia objekteja leffassa ei käytetty lainkaan. En oikein ymmärrä miten on mahdollista, että elokuva, joka kuitenkin perustuu aika pitkälti hienoihin visuaalisiin tehosteisiin, ei äänien osalta ole edes yritetty tehdä parasta mahdollista. Kyllähän tämä näinkin varmasti peruskatsojalle kuulostaa hyvältä näinkin, mutta parasta mahdollista tässä ei todellakaan nyt ole laitettu peliin.

Niin ja vaikka leffassa nyt ihan ok äänet onkin, niin ei silti millään tasolla niin hyvät kuin odotin, ja mitä ainakin muistelin ensimmäisessä olleen. Toisaalta ensimmäisestä on myös jo jonkin verran aikaa ja tosiaan ihan kaikkea en siitä muista. En itse asiassa edes muista koska ja millä laitteilla olen sen viimeksi katsonut. (Vuonna 2019 löytyy blogista ja tästä!) Leffassa oli pari tähti hetkeä, esimerkiksi yksi hieno pannaus, jossa kameraa käännettiin ja samalla ääni liikkui hienosti mukana. Bassoa leffassa oli, mutta sekään ei millään mittarilla ollut niin hyvää ja tiukkaa kuin monissa muissa vastaavissa nykypäivän leffoissa, syytä tähän en oikein tiedä.

Kuvallisesti leffassa riitti visuaalista karkkia yllin kyllin ja upeasti tämä leffa oli kyllä muuten tehty. Väriä riitti ruudulla vähintäänkin tarpeeksi ja vaikka leffan tempo oli aika nopea niin silmät pysyivät kuitenkin hyvin perässä. Siitäkään huolimatta leffa ei kyllä ihan vakuuttanut. Juoni nyt oli taas mitä oli, eli ei mitään kovinkaan uutta ja yllättävää. Muutamat one-linerit lähinnä saivat vain nauramaan, miten voidaan noin tökerösti kopioida vanhemmista leffoista itsestään selvyyksiä. Tuo ehkä kuvaa tämän leffan koko ongelmaa, halvalla kopioitua viihdettä, jota myydään ensimmäisen leffan suosiolla ja nimellä. Saas nähdä tuleeko katsottua uudelleen, hyllystä nyt kuitenkin löytyy, jos haluaa tälle uuden mahdollisuuden vielä antaa.