Ai että, nyt on mielenkiitoista juttua tulossa liittyen leffaan nimeltä V for Vendetta. Tämä leffa tuli hankittua Facebookista käytettynä muutama viikko sitten. Ei tämä leffa ihan hirveästi kiinnostanut, mutta tuli hankittua lähinnä vain sen vuoksi, että se oli edullinen parin muun leffan kanssa. En oikeastaan oikein edes tiennyt haluanko tätä katsoa, mutta päätin sitten tarttua tänään kiinni leffaan ja antaa sille vielä mahdollisuuden. Ja nimenomaan antaa sille vielä uuden mahdollisuuden, nimittäin leffan olen kyllä nähnyt ennenkin.

V for Vendettan historia vie kauas taaksepäin omassa elämässä. Leffa on tehty vuonna 2005, mutta ensi-iltansa se sai vuonna 17.3.2006, jolloin sattumalta olin juuri itse vierailemassa Hollywoodissa ja ja vielä tarkemmin ottaen Universal Studioilla. Siellä sitten piti tietysti päästä katsomaan myös leffaa, ja menetin neitsyyteni IMAX leffoille. Toki IMAX leffoja oli ollut jo ennen tuotakin, mutta itse pääsin tuota ihmettä todistamaan ensimmäistä kertaa. En ole varma miksi tuota leffaa menimme katsomaan, mutta voisin jotenkin muistella, että isona syynä juuri tuolle leffalle oli se, että piti päästä katsomaan leffaa IMAX formaatissa. Yritin tuossa kovasti googletella historiaan, mutta ihan varmaa tietoa en löytänyt tähän hätään, mutta oletettavasti tuo teatteri on ollut silloin 70mm IMAX teatteri ja on sitä edelleen. Eli jos puhutaan, että 70MM teatteri on ainoa oikea tapa katsoa IMAX-leffoja ja että noita teattereita ei edelleenkään maailmasta kovinkaan montaa löyty, voin kuitenkin siis näin jälkikäteen todeta, että olen itse asiassa sellaisessa joskus ollut.

Siihen, että onko sitten isoa eroa 70mm IMAX:in ja digitaalisen välillä, niin on varmaan aivan turhaa tässä vaiheessa yrittää mitään sanoa. Vuodesta 2006 on aika kauan aikaa ja niin on siis myös tämän leffan ilmestymisestä ja siitä kun sen ensimmäisen kerran näin. Sen jälkeen en olekaan leffaan koskenut, ja syynä yksinkertaisesti se, että leffasta jäi todella huono fiilis. En oikein pysty enää näin kaksikymmentä vuotta myöhemmin kertomaan tarkkaan mikä siinä oli huonoa, mutta hyvin tuo on silti jäänyt sikäli mieleen, että muistan edelleen, että en tykännyt IMAX-salista yhtään, kuva oli aivan järkyttävän suuri, istuttiin muistaakseni vielä aika lähellä, ja tuntui, että leffan katsominen oli todella hankalaa. Liekö syy sitten leffassa vai teatterissa, mutta muistan myös erittäin hyvin, että en tästä leffasta tykännyt silloin tippaakaan ja sen takia olen sen aina kiertänyt kaukaa.

Nyt tuli kuitenkin aika palata tähän leffaan ja voin sanoa, että hyvä niin. Vuonna 2006 vasta haaveiltiin Atmoksesta, mutta tältä levyltä sellainen löytyy, ja löytyy muuten vielä kaiken lisäksi ihan käsittämättömän hyvä sellainen. Leffan äänet ovat ehdottomasti parasta Atmosta pitkästä aikaa, johon toki voi osittain vaikuttaa sekin, että paljon on viime aikoina leffoja tullut katsottua striimattuna. Toisaalta nyt on myöskin Waveformingista selkeästi paras versio koskaan asennettuna ja kalibroituna, joten silläkin saattaa olla osansa. Silti, leffassa on jotain aika poikkeuksellista muutenkin, nimittäin objekteja käytetään tässä leffassa ehkä elävimmin mitä olen koskaan ennen nähnyt. Atmos-viewer on aivan jatkuvasti täynnä keltaisia palloja, joilla pitää kiirettä. Jos et tiedä mitä tämä tarkoittaa niin otahan myös leffafriikkiblogi Instagram tili haltuun, sieltä jatkuvasti paljon kuvallista materiaalia tästä harrastuksesta. Muutenkin miksaus on todella aktiivinen 9.1.6, joten jokainen kanava on jatkuvasti käytössä, ja kun sanon jatkuvasti, niin tässä myös tarkoitan sitä. On paljon hyviä leffoja, joissa on 9.1.6 äänet, mutta osa kaiuttimista on suurimaksi osaksi leffaa ihan hiljaa. Tässä kuitenkin aivan eri meininki, ja kaiuttimia todellakin käytetään hienosti hyödyksi ihan koko ajan.

Sen lisäksi, että ääniraita on aktiivinen, niin se on muutenkin hyvä. On paljon hienoja tarkkoja pannauksia, laukauksia viuhuu välillä aika hienosti ja toisaalta myös muutama aika kiva kohta, jossa miekat tai veitset liikkuvat ympäristössä kuin olisit itse leffan keskellä. Lisäksi leffasta löytyy todella kivasti dynamiikkaa ja subbarit löytyy kyllä töitä. Kuva on vastaavasti läpi koko leffan aika tummaa, leffan ikä hyvällä tavalla näkyy. Leffaa ei ole koitettu liikaa muokata tähän päivään, vaan leffan restaurointi on onnistunut erittäin hyvin sekä kuvan että äänen osalta.

Sitten ehkä se tämän jutun yllättävin kohta, eli kaiken tämän lisäksi tykkäsin tästä leffasta ihan älyttömän paljon. On aika jännää miten yksi huono kokemus joistain kauan sitten nähdystä leffasta voi vaikuttaa näin pitkään siihen, että leffaan ei sen jälkeen enää palaa. Toisaalta, tästä päästää myös keskusteluun siitä, että kuinka tärkeää ja hienoa on, että näitä leffoja tuodaan restauroituina nykypäivään. En tiedä tuleeko tämä leffa koskaan enää valkokankaalle, mutta kotona sitä voi taas katsoa hyvällä laadulla ja toisaalta näyttää myös sellaisille katsojille, jotka eivät ole ehkä tuolloin vielä edes olleet riittävässä iässä tätä katsomaan.

Mutta kuten sanoin, leffahan oli sitten ihan loistava. Juoni on mahtava ja sitä kuljetetaan eteenpäin hyvin vakaasti ja varmasti. Näyttelijät ovat rooleissaan ihan jokainen todella hyviä ja leffaa on oikeasti kiva katsoa. Tulee jälleen vaan ajatus siitä, kuinka paljon upeita leffoja on tuohon aikaan tehty. Harvoin pääsee enää nykypäivän leffat juonellisesti tälläiselle tasolle. Leffa jollain tapaa ottaa myös kantaa yhteiskuntaan ja sillä on myös ilmeisesti jotain historiallista taustaa, joka on myös huhujen mukaan saattanut vaikuttaa leffan viiväistymiseen. Usein käytän kotiin hankittujen leffojen kannattavuusmittarina sitä, että tuleeko leffaa katsottua vielä uudelleen ja tässä tapauksessa voin sanoa, että ihan ehdottomasti tulee ja tekisi mieli mennä tämä katsomaan uudelleen ihan saman tien!

Deadpool ja Wolverine leffaa oli alunperin tarkoituksena mennä katsomaan pääkaupunkiin, mutta lopulta tämä sitten tulikin katsottua oman kylän Primessä. Kaikki ei kuitenkaan aina mene niin kuin on suunnitellut, mutta kyllä tuolla Kulttuurikasarmillakin pitää vielä uudelleen käydä, parastahan tällä hetkellä olisi varmasti nähdä siellä Twisters, mutta olisihan tämänkin ihan mennyt. Niin paitsi katsoin juuri että ei muuten näytä Twisters enää pääsevän siellä ykkössaliin, eli ehkä sitten joku seuraava leffa.No, mutta ehkä sitten mennään siihen Deadpooliin ja Wolverineen.

Nyt tulee sitten taas hieman mainstriimistä poikkeavaa tekstiä, joten jos olet Marvel-fani, niin ei ehkä kannata silti pahoittaa mieltään. Marvelin leffat varmasti jakavat yleisönsä ja niitä kyllä riittää silti katsomoihinkin asti ja tämäkin pitkään odotettu kolmas osa Deadpool leffoja on ollut kovasti odotettu ja kassavirtojenkin osalta leffa on jo saanu käsittääkseni aika hyvän vastaanoton. Tähän väliin sellainen huomio tosin, että kuvittelin tämän leffan avausviikonloppuna vetävän paikallisenkin salin täyteen, mutta eipä sitten kuitenkaan ollut ihmisiä kun muutama kourallinen. Tiedä sitten oliko väkeä vähentänyt helteinen kesäkeli vai mikä, itse ainakin menin enemmän kuin mielelläni viileään teatteriin nauttimaan pariksi tunniksi. Iso kysymys kuitenkin on, että nautinko?

Kuten tuossa on mainitsin, niin leffa varmasti jakaa mielipiteitä, ja itse en valitettavasti nyt vaan kuulu enää millään tavalla Marvel-faneihin, eikä kyllä tämäkään leffa sitä asiaan mihinkään muuttanut. Toisaalta ymmärrän hyvin niitä jotka tykkää, ja uskon, että Marvel-fanit ovat tästä leffasta todella tyytyväisiä. Leffassa on paljon viittauksia vanhoihin asioihin ja piikittelyä suunta ja toiseen, itselleni nämä eivät anna mitään. Toisaalta myös faneille tuntuu iso juttu tässä olevan erilaiset kameo-vierailut, itse en tunnistanut yhtäkään vierailijaa, niin että olisi niistä ymmärtänyt yhtikäs mitään. Kyllä tässä genressä pitää olla jollain tavalla sisällä, että tämä leffa oikeasti avautuu. Huomasin kuitenkin teatterissa, että siellä oli selkeästi mukana myös faneja, joita leffan jutut naurattivat, itse nukahdin.

Toinen sellainen ehkä iso ristiriita itselleni tässä on kielenkäyttö. Älkää nyt missään nimessä kuvitelko, että olisin missään mielessä joku kukkahattusetä, mutta jotenkin leffasta jää sellainen fiilis, että kiroilu ja muu asiaton kielenkäyttö on tässä tärkeämpää kuin itse sanoma. Joo, kyllä sitä yläkoululaisia viikot opettaessa kuulee samaa juttua päivästä toiseen, mutta edes niiden kielenkäyttö ei yllä näin naurettavalle tasolle. Liekö sitten ehkä leffan kohdeyleisöä, enpä tiedä, tässä teatterissa kuitenkin edustettuna oli lähinnä hieman vanhempaa kaartia. Itseäni tämä kuitenkin häiritsi ja vaikka se osalle saattaa olla hyvinkin leffaan kuuluvaa, niin kyllä se tässä nyt vaan oli vähän itselle liikaa.

Mitä sitten muuta leffasta jäi käteen. No olihan tämä ihan siististi tehty leffa, hienoa grafiikkaa ja erilaisia kamera-ajoja. Leffa myös näytti värien ja kuvan tarkkuuden osalta erityisen hyvältä, joten voisin hyvin kuvitella, että tämä näyttää aika kivalta myös kotona. Äänien osalta leffa oli varmasti ihan hyvä, mutta ei missään tapauksessa niin hyvä kuin ehkä jostain syystä odotin. Olisihan tämä varmasti ollut ihan hyvä leffa siellä Kulttuurikasarmilla nähdä, mutta ei ehkä kuitenkaan parasta mahdollista. Edelleen tullaan siihen, että Marvel-fanit varmasti osaavat arvostaa, sillä kyllähän leffan äänet tähän hyvin sopivat, mutta jotain pientä ehkä sitten kuitenkin vielä jäin kaipaamaan. Highlighteja, joista puheenollen leffan ihan ehdoton kohokohta oli tämä yksi kohtaus, jossa avarassa tilassa puhuttiin tai puhuteltiin, se nimittäin kyllä tulee olemaan tämän leffan ihan ehdoton kohokohta, jos ja ehkä kun tämä joskus tulee jossain muodossa kotonakin katsottua.

Kokonaisuutena leffa, joka piti nyt nähdä, jotta tietää mistä puhutaan, mutta joukkohysteriaan en tässäkään leffassa lähde mukaan. Marvel on Marvel ja Marvel ei edelleenkään kuulu omiin suosikkeihin ja sen vuoksi tästä kirjoituksesta ei kannata kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä. Tiivistettynä varmasti hyvää viihdettä Marvel-faneille, mutta muille sitten ehkä vähän vähemmän. Niin, ja olen myös niitä arvioita nähnyt, että ei ne suurimmatkaan fanit ihan kaikki ole tasajalkaa onnesta hyppineet. Joten käyppä itse katsomassa jos kiinnostaa.

Italialaista alkuperää oleva Yöhön Kadonneet kiinnitti huomion jo noustuaan Netflixin Top-10 Suomen katsotuimpien listalle jonkin aikaa sitten mutta kesti hetken aikaa ennen kuin siihen tartuin. Tähän varmaan oleellisimpana syynä se, että vaikka leffa näyttikin hyvin kiinnostavalta, niin jotenkin 5.1 äänet eivät kiinnostaneet niin paljon, että leffa olisi ollut pakko katsoa heti. Kun tuo leffa kuitenkin kiinnosti aina uudelleen ja uudelleen niin päätin sitten tarttua syöttiin. Ja ihan hyvä, että tartuin, oli nimittäin aika hyvä leffa.

Ei nyt kuitenkaan ihan mitään omalle Top-listalle menevää, sen verran kuitenkin leffa kärsi lopulta uskottavuusongelmasta. Ja nyt poikkeuksellisesti hieman juonipaljastuksia, eli jos leffa on näkemättä ja haluat pitää jännityksen yllä, niin ei ehkä kannata tämän pidemmälle lukea. Leffan juoni oli siis aika hyvä ja toimikin ihan kivasti. Täytyy sanoa, että itsellä oli aavistus siitä kuka nuo lapset oli kaapannut, mutta ihan en kyllä tälläistä ratkaisua nyt osannut mitenkään aavistaa. Leffassa oli rakennettu hienosti erilaisia kiemuroita, joilla katsojaa yritettiin huijata väärään suuntaan, mutta sitten muutama ongelma. Ensimmäinen hieman outo hetki tuli siinä vaiheessa kun ex-vaimo lähti New Yorkiin, mutta ilmestyi sitten kuitenkin muutamassa minuutissa paikalle. Tämä herätti jo paljon kysymyksiä. No, vaikka tässä vihjattiinkin vahvasti, että syyllisenä olisi tyypit, joille herra oli velkaa, niin jotenkin kuitenkin oma ajatus oli, että ex-vaimo olisi kuitenkin suunnitellut kaikin tämän huumekaverin kanssa.

Loppuratkaisu kuitenkin yllätti positiivisesti, ja ehkä vielä enemmän loppuratkaisun loppuratkaisu. Jotenkin leffan aikana jossain vaiheessa alkoi jopa hieman käymään sääliksi tuota raukkaa aviomiestä jota taas vietiin sata nolla, ja olisi jotenkin ollut leffalle hyvin sopiva loppu, jos herra olisi vaan jäänyt lentokentälle itkemään kun vaimo vei lapset mukanaan. Mutta eipä ollut mies tällä kertaa ihan näin helposti vietävissä. Aikamoisia juonenkäänteitä, mutta silti edelleen hieman tässä uskottavuus oli koetuksella. Molemmilla on omat juonensa, mutta rehellisyyden nimissä, kummankohan suunnitelmat olisivat sitten lain edessä olleet uskottavampia. Joka tapauksessa tässä kohtaa oli sitten jo aika läpinäkyvää miten juoni jatkuu.

Eli mitenköhän tämän leffan nyt summaisi. Ihan loistava käsikirjoitus, mutta jotenkin lopputulos jäi hieman keskinkertaiseksi. Tykkäsin kyllä leffasta todella paljon, mutta silti jotenkin jäi sellainen fiilis, että jotain tästä nyt kuitenkin jäi vielä puuttumaan. Riccardo Scamarcio ja Annabelle Wallis olivat päärooleissa kuitenkin hyviä eikä tämä uskottavuusongelma nyt ainakaan heihin mitenkään kaatunut. Muutenkin casti oli ihan onnistunut. Suosittelen kyllä katsomaan, hyvä leffa.

Seuraavana vuorossa olikin sitten tällä erää taas viimeinen Future Movie Shopista hankittu 4K-leffa, pitäisi siis varmaankin mennä taas jossain vaiheessa poikkeamaan. Leffa The Doors, jonka hankintaa pitkään mietin, ja erityisesti miksi hankintaa pitkään mietin oli se suuri pettymys tämän tyyppisiä leffoja kohtaan viime aikoina. On kyse sitten ollut kenestä tahansa suuresta artistista, josta näitä enemmän ja vähemmän elämänkertoja on nyt tehty, tuntuu, että jokaisessa ollaan jo pitkään haluttu lähinnä kertoa vain huumeista, alkoholista ja muusta elämän nurjasta puolesta. Itseäni on harmittanut suunnattomasti kun olisi toivonut enemmän sellaista elämäniloista fanielokuvaa, jossa se itse musiikki olisi ollut pääosassa, mutta aina sitä on joutunut pettymään uudestaan ja uudestaan.

Tämän vuoksi hieman pelkäsin tämänkin leffan osalta, ja nyt jälkikäteen on helppoa todeta, että pieleen meni ja pahasti. Tämä vaan yksinkertaisesti ei ollut kivaa katsottavaa, ja vaikka kuinka joku minulle sanoisi, että no kun se oli koko elämänsä huumeissa, niin olkoon niin, uskon silti vahvasti, että tähän kahteen ja puoleen tuntiin olisi voinut mahtua jotain muutakin kuin päähenkilön kahden ja puolen tunnin huumesekoilut. Joo kyllähän tässä musiikkia oli paljon ja ehkä jopa enemmän kuin monessa muussa, mutta silti, ei kukaan tee näin suuria hittejä pelkästään sen vuoksi, että on päissään tai huumeissa. Kyllä tuota historiaa olisi varmasti voinut hieman erilaisinkin silmin katsoa, mutta ei tässäkään. Minusta ei tullut Doors fania, eikä sen enempää Jim Morrison fania. Ihan rehellisesti sanottuna, itselle olisi jäänyt molemmista paljon parempi kuva ilman tätä elokuvaa.

Oliko tämä leffa sitten todellinen tai hyvin tehty niin varmaan jonkin mielestä. Ei se varmaan ole tälläistä roolia myöskään helppoa esittää, joten siihen nähden Val Kilmerin rooli varmaan oli kyllä ihan onnistunut. Meg Ryan sinnittelee hienosti Kilmerin vanavedessä, mutta siitäkin roolista voi olla montaa mieltä. Hyvin näytelty varmasti, mutta eipä tuotakaan roolia mitenkään kiva ollut katsella. Leffa oli tumma, synkkä ja murheellinen, vähän jopa ahdistava, eikä mielestäni mitenkään oikealla tavalla. Itsellä puolesta välistä leffaa lähtien hieman sellainen fiilis, että onkohan tämä nyt pakko katsoa loppuun, eikä siis siinä mielessä missä joskus kun on vaan yksin kertaisesti niin huono leffa, vaan enemmänkin leffan synkkyyden vuoksi.

Äänien osalta leffa oli ihan kivaa kuunneltavaa, äänet piti olla ilmeisesti 7.1.4, mutta lopulta taisivat olla enemmänkin 9.1.4. Kahta kattokajaria en nähnyt aktivoituvan lainkaan, mutta front widet olivat sitäkin enemmän käytössä. Kuuntelin jopa hetken aikaa ihan vaan pelkästään niitä, koska niistä oikeasti puhutaan paljon negatiivista, mutta ovat oikeasti todella tärkeät ja hyvä kajarit kunhan ovat oikein sijoitettuna, ja oikeasti tuovat pääkaiuttimiin jotain lisää. Itsellä ne ovat vain halvat R-15 klipschit halkastuina, ja silti ihan erinomainen lisä. Musiikki leffassa kuulosti oikein hienosti miksatulta ja jonkin verran siellä oli myös objekteja liikkeellä, vaikkakin ne ei luonnollisesti kovinkaan aktiivisia olleet. Tilaeffektejä kuitenkin käytettiin erittäin hienosti ja leffa oikeasti kuulosti siltä, että se oli hyvin tehty, ja ääniä oli oikeasti myös mietitty. Alkuperäinen leffahan siis on jo vuodelta 1991 ja se versio mitä minä katsoin oli remasteroitu. Remasterointi olikin tässä erittäin hyvin onnistunut, etenkin juuri näiden äänien osalta. Kuvakin toki oli erittäin hyvä, eikä leffa näyttänyt yhtään väärällä tavalla vanhalta. Leffa näytti juuri sellaiselta, kuin olisi voinut kuvitella sen näyttävän, jos leffa olisi tehty kokonaan vuonna 2024. Tarkoituksen mukaiselta. Voisiko siis olla, että tämä leffa on ollut monelle vastaavalle uudemmalle leffalle jopa mallina, harmi jos näin.

Jos tää leffa kiinnostaa, niin nappaa säkin se siis mukaasi joko Future Movie Shopin myymälästä Mechelininkadulta tai sitten suoraan verkkokaupasta. Hinnat ovat kohdillaan ja toimituskin erittäin nopeaa ja hyvää. Itsellä tämä nyt sitten löytyy hyllystä, mutta ihan varma en ole milloin se seuraavan kerran mahdollisesti ilmestyy ruudulle, ei ehkä kyllä ihan hetkeen.

Lupasin palata tähän leffaan vielä uudelleen ja nyt sitten oli sen aika. Niin ja niille, jotka eivät muista miksi tähän piti vielä palata uudelleen niin syy löytyy täältä. Tuolloin kun tuota leffaa nimittäin viimeksi katselin olin juuri saanut uuden puhelimen ja eihän siitä katselusta sitten tullut yhtään mitään. Viimeksi tuota leffaa tuli myös katsottua Netflixistä ja nyt kun tuon leffan viimein sain myös edullisesti UHD-levylle, niin oli aika palata leffan pariin. Muistutellaan vielä parilla sanalla tästä historiasta, eli leffana Kiiruna on kiinnostanut siitä lähtien kun sen näin tulevan leffateatteriin ja olin sitä siellä menossa myös katsomaan. Kävi kuitenkin niin, että myöhästyin leffasta ja meninkin sitten katsomaan jotain muuta. Tiesin kuitenkin, että tässä on ehdottomasti leffa, jonka haluan nähdä, ja iloinen yllätys olikin lopulta, että leffa tuli myös ulos 4K:na. Tosin, suuri pettymys oli se, että leffassa ei ole Atmos-ääniä vaan ainoastaan perus 5.1 raita. No, mutta haittasiko se menoa?

Eipä varsinaisesti, nimittäin leffassa on kyllä ihan loistava ääniraita ja pitkästä aikaa tuli myös itselle muistutuksena, kuinka loistava on tuo Neural:X upmixer. Olen viime aikoina käyttänyt upmixerinä lähinnä vain Dolby Surroundia, johtuen yksinkertaisesti siitä että asetus on ollut aina automaatilla ja Dolbyn ääniraidoissa se luonnollisesti tulee käyttöön. Nyt äänet olivat kuitenkin DTS:n käsialaa, joten Neural:X myös aktivoitui. Usein on tullut sanottua että upmixer usein jopa kuulostaa paremmalta kuin huono Atmos, ja niin tässäkin. Neural:X saa tämän leffan todellakin kuulostamaan kuin hyvältä Atmos-leffalta ja Kiirunan järistykset todellakin kuulostavat tässä leffassa loistavalta. Sen lisäksi, että maanjäristykset kuulostavat loistavalta niin kyllä tässä leffassa muutenkin äänet toimii ja tunnelma on aidosti kuin istuisit keskellä järistystä. Äänet tukevat leffan tunnelmaa ja pelottavuutta todella uskottavasti ja leffaan uppoutuu todella hyvin sisään.

Leffa on ruotsalaista tuotantoa, mutta kuvattu on paljon myös esimerkiksi Suomessa ja Tamperella, jossa on esimerkiksi kuvattu leffan kaivoskohtaukset. Pääosaa esittää erinomaisesti Tuva Novotny, mutta erittäin hyvin rooleissaan onnistuu myös muut päätähdet, mukaan lukien Suomalainen Peter Frantzen. Muutenkin etenkin pienemmissä maissa tälläiset leffat ovat harvinaisempia ja sitä kautta pienemmällä budjetilla tehtynä myös harvoin kovinkaan uskottavia. Kiiruna ei kuitenkaan kärsi uskottavuuden puutteesta tippaakaan, vaan Kiiruna on ihan ehdottomasti yksi parhaimpia tämän kategorian leffoja, joita on tehty. Leffa on näyttävä, mutta uskottava. Leffateattereissa ainakaan Suomessa leffa ei saanut kovinkaan hyvää vastaanottoa, mutta Netflixissä sen sijaan leffa löysi katsojansa nopeasti, eikä mikään yllätys, sen verran hyvästä leffasta kuitenkin on kyse. Jos jotain negativiista halutaan etsimällä etsiä, niin olen silti sitä mieltä, että leffa olisi etenkin 4K-levylle ansainnut myös Atmos-äänet, ihan vaan sen vuoksi, että potentiaalia olisi ollut vaikka kuinka paljon, siitäkin huolimatta, että leffa kuulostaa nytkin upmixattuna ihan loistavalta.

Pakko muuten vielä palalta lopuksi hieman tuohon kännykkään joka pilasi ensimmäisen katselukerran, niin pahasti, että leffan katsominen tällä kertaa tuntui siltä kuin en olisi sitä koskaan edes nähnyt. Kännykälle kuitenkin kävi niin, että se sisänäyttöhän sitten hajosi nopeasti. Itselläni ei ole mitään aavistustakaan siitä miten se hajosi, mutta yksi pikseli ilmeisesti oli saanut jostain osuman, niin, että näytössä oli koko matkalla poikkiraita. Se ei varsinaisesti haitannut käyttöä koska raita oli sen verran ylälaidassa, mutta olisihan se ollut silti kiva saada korjattua. No kun asiaa selvittelin, niin nykyäänhän tilanne on siis ilmeisesti sellainen, että mikään takuu tai kuluttajaturva ei korvaa mitään näyttöön liittyvää vikaa, vaan kaikki on kuluttajan vastuulla. Tässä näytössä oli aivan pieni pisteen näköinen kohta, joka katsottiin saaneen jostain osumaa ja sen vuoksi itse aiheutettu vika, siitäkin huolimatta, että esim kynnellä tuosta kohdasta ei tuntenut yhtään mitään. Se mikä tosin tässä harmittaa eniten, on Honorin täysin surkea asiakaspalvelu, joka vältteli kaikkia mahdollisia kysymyksiä aiheeseen liittyen. Honorilla on mm. ympäri maailmaa yhden näytönvaihdon takuu tähän Magic V2 malliin, riippumatta syystä miksi näyttö on hajonnut. No, sehän ei tietenkään ole voimassa Suomessa, eikä Honor suostunut tähän asiaan millään tavalla ottamaan kantaa. Honor kaataa kaiken vastuun korjaavalle firmalle, ja firma taas kaataa vastuun Honorille ja kumpikaan ei vastaa mihinkään. Iso pettymys Applen kanssa pitkään toimineen, jolloin asiakaspalvelu on ollut aina loistavaa.

Lopulta kuitenkin otin sitten yhteyttä vakuutusyhtiöön, jonka kautta puhelin korjattiin, tai oikeastaan vaihdettiin rahalliseen korvaukseen. Olen kuitenkin ollut niin tyytyväinen itse puhelimeen, että päätin hankkia suoraan uuden samanlaisen miettimättä asiaa sen suuremmin. Selvittelin kyllä hieman muitakin vaihtoehtoja, mutta edelleen mitään vastaavaa ei ollut tarjolla tai tulossa. Hyvä tuuri asian suhteen oli se, että löysin uuden puhelimen sattumalta Verkkokaupan Outletista, joten sain uuden puhelimen käytännössä ilman kuluja. Eli nyt sitten mennään uudella puhelimella ja edelleen olen erittäin tyytyväinen itse puhelimeen. Kaikki toimii käyttöliittymästä lähtien loistavasti, ainoa asia johon olen joutunut tekemään mitään muutosta on kuvien päivittäminen blogiin, mutta sekin toimii uudella tavalla tehtynä nyt loistavasti. Ennen kaikki otetut kuvat tulivat sujuvasti Mäcin kuvakansioon ja siitä oli ne helppoa noukkia blogiin, nyt kirjoitan tekstin koneella, ja kuvat lisään sittten kännykällä. Niin, ja ainoa kännykkä mikä on vaihdon jälkeen alkanut kiinnostamaan on tämän puhelimen uusin V3 malli, joka tulee joskus Suomeen. Saapa nähdä tuleeko joskus itselle, mutta kiinnostaa etenkin vieläkin ohuempi koko, ja ennen kaikkea edes jonkinlainen vesitiiveys, tätä nykyistä ei raaski käyttää edes sateessa kun ei tiedä miten kestää.

Ei taida maailmasta montaa ihmistä löytyä joka ei olisi vuonna 1940 syntyneestä Nakke Nakuttaja-hahmosta kuullut. Yksi varmasti legendaarisimpia animaatiohahmoja joka on tietysti löytänyt tiensä myös valkokankaalle. Tämä Nakke Nakuttaja kesäleirillä on jatko-osa vuonna 2o17 ilmestyneelle Nakke Nakuttaja leffalle, jota itse asiassa en itse ole koskaan edes nähnyt. Nyt oli kuitenkin kylässä vieraita ja mukana myös pari nuortamiestä, joiden kanssa piti etsiä jotain kivaa katsottavaa. Ja sellaista sitten löytyi lopulta pienen etsimisen jälkeen Netflixistä, jonne tämä leffa oli juuri ilmestynyt.

Ja ihan kivaa viihdettähän tämä leffa olikin. Äänien puolesta katseltiin dubattuversio, joten niistä ei taas kannata sen suuremmin tässä puhua. Eikä tässä nyt muutenkaan ehkä niin hirveästi mitään suurta juhlaa äänien puolesta olisi ollutkaan, ihan tälläinen suhteellisen rauhallinen animattioleffa. Leffana juoni oli aika suoraviivainen, mutta koko ajan kyllä leffassa tapahtui, eikä tylsää kohtaa päässyt missään vaiheessa tulemaan. Nakke roolina oli varsin kiva, positiinen tyyppi, jolle nyt vaan tuppaa sattumaan paljon kaikenlaista. Niin, ja onhan näissä yleensä lapsille myös jonkinlainen opetus tarkoitus antaa ja tässäkin sellainen toki oli. Kun toimitaan yhdessä saavutetaan elämässä paljon enemmän.

Kiva iltapäivä leffan parissa ja lapsetkin siis viihtyivät ja tykkäsivät leffasta, sehän näissä päivissä aina parasta. Aikuisten kanssa ei nyt tällä kertaa leffaa katsottu, mutta muuten pientä säätöä on tässä huoneessa taas riittänyt. Buttkickerien kanssa on tullut paljon väännettyä, valitettavasti HDMI-johdosta ei siihen vielä löytynyt ratkaisua, eli paluu vanhaan. En oikein osaa vielä sanoa miksi tuo ratkaisu ei sitten lopulta onnistunut, mutta jotain ongelmaa signaalin kanssa oli. Veikkaisin, että ongelmana saattaa olla liian pitkä RCA johto, mutta senkään ei kaiken järjen mukaan olla iso ongelma, joten pitää tutkia asiaa lisää. Trinnoviin tuli myös uusi Beta-versio, joten uusia testejä ja kalibrointeja on sen parissa tullut tehtyä ihan riittäviin, joten olisiko aika taas leffan.

Tulipahan tuossa mielenkiintoinen leffa vastaan Apple TV+:n puolelta. Leffa oli nimeltään Ghosted ja ainakin ne jotka ovat viimeisten vuosien aikana olleen sinkkuja ja pyörineet esimerkiksi Tinderissä ja muissa seuranhakupalveluissa, tietävät hyvin mitä tuolla sanalla tarkoitetaan. Ghosted siis tarkoittaa sitä kun jutellaan ja ehkä jopa treffataan, mutta sen jälkeen kadotaan kuin tuhka tuuleen. Ghostaamisesta kun puhutaan niin teolla kai yleensä tarkoitetaan tarkoituksellisesta toimintaa, mutta voihan asioille olla myös todelliset syyt, tai sitten ihan kaikkea ei voi kertoa kuten tässä leffassa oli ehkä alunperin ihan hyväkin idea.

Leffa oli loistava. Jos joku katsoo leffoja muutaman minuutin alkuun ja päättää sen jälkeen jatkaako, tämä leffa olisi ehkä jäänyt katsomatta. Tai siis riippuu mitä oli etsimässä, mutta leffa on hyvin mielenkiintoinen. Leffa alkaa kuin parhaat romanttiset komediat, eikä mikään anna pienintäkään vinkkiä siitä mitä tuleman pitää. Ensitapaaminen torilla kukkakojulla, siitä pitkille treffeille ja kaikki vaikuttaa kuin unelmalta, kunnes toista ei sitten enää saakaan mistään kiinni. Tästä kuitenkin alkaa sellaiset tapahtumasarjat, joita kukaan ei voi kuvitellakaan tapahtuvan.

Toinen osa leffaa onkin sitten armotonta toimintaleffaa parhaimmilllaan, mutta silti, koko tämä leffan läpi punaisena lankana on loistava huumori. Toiminta on yllättävänkin uskottavaa, mutta todella hyvällä tavalla siihen liitetty huumori ja piikittely on tämän leffan timantti. En väitä, että Ana De Armas olisi tässä mitään Oscarin arvoista esiintymistä tehnyt, mutta ai että tuo kemia toimii upeasti Chris Evanssin esittämän Colen kanssa. Pari on kuin syntynyt aviopariksi ja tuollaisesta onnesta ja matchistä voidaan me tavalliset kuolevaiset vain kuvitella. Kuten leffassakin kuvataan, vetovoima näkyy kilometrien päähän, mutta silti voidaan ihan jatkuvasti heittää huulta ja virnuilla toiselle joka asiasta. Tälläistä jokaisen avioliiton pitäisi olla.

Ja onhan tässä muutenkin ihan tuttuja naamoja mukana. Isossa roolissa muun muassa juuri The Pianistista tutuksi tullut Adrien Brody joka tällä kertaa on pahiksena ja koska kyseessä on romanttinen toimintakomedia on niin onhan siellä toki myös Ryan Reynolds. Onhan leffassa pienissä rooleissa monta muutakin tunnettua naamaa, mutta silti arvosteluissa leffa on saanut aika kirjavan vastaanoton. Eipä tämä varmasti leffanakaan mitään Oscaria tule saamaan, mutta ihan ehdottomasti sellainen hyvälle tuulelle saava reilu puolitoista tuntia. Itse ainakin tykkäsin ja voin ihan varmasti suositella muillekin.

Äänien puolesta leffa oli sellainen ihan asiallinen 9.1.6 miksaus. Atmoksissa aktiviteettia oli jonkin verran, ei kuitenkaan mikään aktiivisin miksaus. Objekteja leffassa liikkui jonkin verran, mutta niitäkin sai kyllä jonkin aikaa etsiä. Joka tapauksessa kuitenkin äänet tukivat leffaa hyvin ja olivat kyllä muutenkin ihan leffan tasolla. Mutta leffa siis löytyy Apple Tv plussasta, tsekkaa ihmeessä jo 2ooo-luvun romanttinen toiminta kiinnostaa.

Toinenkin Kyttä piti sitten laittaa aika pian katseluun ja hyvähän näitä on sitten katsella putkeen, jos kerran meinaa katsella. Ensimmäinen oli hyvin vielä muistissa, eikä tässä toisessa osassa siitä meno juurikaan muuttunut, samaa kaavaa jatketaan tukevasti eteenpäin. Ennakkoon oli tiedossa, että että tähän oli sitten menestyneen ensimmäisen osan jälkeen panostettu aika paljon enemmän, ja kyllähän se ihan näkyikin. Leffassa rymistellään aika kiitettävällä vauhdilla ja autoja pistetään ihan urakalla poikki ja pinoon. Mitään sinällään uutta tässä ei ole, vaan menestyksen kaavaa on tukevasti jos nyt ei kopioitu, niin ainakin jatkettu.

Eddie Murphy jatkaa tutussa roolissa ja meno ei nyt ainakaan hidastu. En nyt osaa tästä oikein sanoa oliko herran rooli sitten parempaa vai huonompaa, omasta mielestä Murphykin jatkaa siitä mihin edellisessä jäi. Myöskin Axel Foleyn perävaunut Rosewood ja Taggart pääsevät koko ajan paremmin ja paremmin Foyleyn metkuihin mukaan, ja tiimin toiminta alkaa tuottaa tulosta. Hyvää huumoria tässäkin riittää riittämiin, vaikkakin osittain vanhojakin juttuja aavistuksen kierrätetään. Ne kuitenkin luovat leffasarjaan oman leimansa, josta nämä tunnetaan vielä tänäkin päivänä.

Leffa on Netflixin mukaan 4K:ta, mutta en osaa varmasti sanoa onko tämä versio jollain tapaa restauroitu. Kuvanlaatu ei kuitenkaan suurimaksi osaksi ole kovinkaan loistakasta, poikkeuksena muutamat ulkona kuvatut kohdat. Kuva on suhteellisen rakeista ja tässäkin leffassa hyvällä tavalla näkyy kyllä aika. Ei sikäli että se tässä millään tavalla haittaisi, mutta onhan tämä niitä leffoja, joissa hahmot näyttävät vanhahkoilta vaikka kuva olisi kuinka restauroitu. Samaa voi sanoa äänestä, vanhoilla äänillä käsittääkseni mennään ja se kuuluu. On paljon räjähdyksiä ja muuta, mutta äänet jäävät silti aika kevyiksi, mikä toki on osittain myös striimauksesta johtuvaa. Niin tai näin, ihan kivaa katsottavaa tämäkin leffa oli, ja sitten vielä jossain välissä edessä se kolmas, josta onkin sitten paljon puhuttu, eikä välttämättä kovinkaan hyvää. Monen mielestä huonoin Beverly Hillssin kyttä mitä on tehty, saapa nähdä.

Tänään on tullut testailtua vähän muutakin. Sain hieman taas uutta vinkkiä tuolta Trinnov beetailusta, että teoriassa olisi mahdollista saada buttkickereiden signaali myös hieman yllättävämmästä suunnasta. Nimittäin ongelmana on nyt ollut hieman se, että kun minulla ei ole omaan kanavaa buttkickereille ja muutenkin Trinnoviin ei saa sellaista kanavaa, joka olisi niille dedikoitu. Eli jos valitsee Trinnovista kanavan, johon haluaa buttkickerit, ei kalibrointionnistu, sillä kalbrointisofta vaatii jokaisen kanavan äänisignaalin tai kalibrointi valittaa virheestä. Toki toinen ongelma on aina ollut viiveiden saaminen negatiiveksi, ongelma jonka merkitystä en vielä oikein edes ymmärrä, koska en ole sellaista koskaan kokenut. Mielestäni buttkickerit ovat silti olleet kaiken aikaa aivan korvaamattomat.

Siivoilin kuitenkin tuossa hieman johtokasoja ja sieltä vastaan tuli sellainen johto, jossa HDMI-piuhan toisessa päässä on keltainen, musta ja punainen RCA. Toisin sanoen, johto, jolla HDMI-lähteestä on mahdollista saada ääni ja kuva vanhempaan RCA-muotoon. Näitä itse asiassa löytyi kaksikin, toinen, jossa oli vain johto, toinen, jossa oli myös jonkinlainen signaalinmuuntaja USB virtajohdon kanssa. Koitin tämän jälkeen ottaa äänisignaalin ulos Vertexin ääniulostulosta. Ensimmäisella johdolla se ei jostain syystä toiminut, toisella johdolla sain äänen ulos.

Tämä on itse asiassa aika mielenkiintoinen kokeilu, sillä nyt siis ongelmana on ollut se, että toistaiseksi olen saanut buttkickereihin vain sellaista signaalia, joka on jollain tapaa EQ:tettu. Buttkickerit eivät kuitenkaan varsinaisesti vaadi mitään EQ;ta, vaan suoran signaalikäyrän, jota voi ja pitää toki hieman säätää kohdilleen. Mikäli signaali on kuitenkin EQ:attu, pitäisi se vastaavasti vahvistimesta säätää tasaiseksi, joka on todella vaativa homma, etenkin kun joka kalibroinnissa nuo käyrät muuttuu. Hypexin vahvistimella tuokin olisi toki mahdollista tehdä, mutta helpointa olisi jos jostain saisi käsittelemättömän signaalin, joka tällä tavalla on nyt ehkä mahdollista saada toimimaan. Hieman vielä tarvitaan lisää säätämistä ja testaamista, mutta tämä näyttää nyt siltä, että se saattaisi jopa onnistua. Mielenkiintoista joka tapauksessa.

Sen verran alkoi sitten tuo Bevery Hilssin kyttä kiinnostamaan, että piti heti sitten katsoa myös se ensimmäinen. Olen varmaankin sen jossain vaiheessa nähnyt, mutta sen verran kauan on aikaa siitä vierähtänyt, että en kyllä muistanut leffasta mitään. Sanoin tuossa uusinta kyttää käsittelevässä tekstissä, että eipä ole Eddie Murphy yhtään vuosien myötä vanhentunut, mutta nyt pitää ottaa sen verran sanoja takaisin, että mielestäni herra on itse asiassa nuorentunut. En ymmärrä miten se on mahdollista, mutta minun mielestä Murphy näyttää tässä vanhemmalta kuin nykyään. Leffa itsessään ei sitten sitä kyllä tee, eli kyllä tämä rehellisesti kaikessa hyvässä ja pahassa näyttää ihan 40-vuotta vanhalta tekeleeltä.

Tästä muuten sen verran taustatietoa, jota jostain luin, että ilmeisesti tämä ensimmäinen tehtiin aika pienellä budjetilla, eikä odotuksetkaan olleet sen vuoksi ihan hirveän korkealla. Myös pääosaa tässä leffassa oli tarjottu ennen Murphy aika monelle hieman suuremmalle nimelle kuten Stallone, Richard Pryor, Al Pacino, ja Harrison Ford. Mm. Stallone oli ilmeisesti toivonut leffasta vakavampaa, ja sen vuoksi kieltäytynyt pääroolista, johon sitten lopulta valittiin nuori Saturday Night Livessä kannuksia kerännyt Murphy. Aina jälkikäteen asioita on helppoa pohtia, mutta eipä taida tekijöitä tämä valinta olla sen jälkeen pahemmin harmittanut, sen verran kova hitti tästä lopulta syntyi.

Eka osa on hyvää toimintaa ja paljon hyvää huumoria. Leffasta näkee että se on vanha, eikä tässä Netflixin versiossa ainakaan ole kyse mistään restoraatiosta. Mutta hienoa, että nämä sieltä löytyy, ei ehkä kuitenkaan sellainen leffa, jonka olisin muuten itse ostanut 4K:na, ellei sitten joku edullinen setti jostain olisi tullut vastaan. Kiva kuitenkin verestää muistoa, nimittäin nämä kuuluvat edelleen siihen kategoriaan leffoja, joissa kaikki lähtökohtaisesti toimii ja mikä parasta, musiikit näissä on aina aivan viimeisen päälle. Eli ei muuta kuin seuraavaan.

Tänään piti alkaa katsomaan jotain ”hyvää” ja toiveissa oli nyt ennen kaikkea jotain ääniltään hyvää hyvää leffaa ja ensisijaisesti ajatuksissa siis oli katsoa jotain levyltä. Mutta sitten kohtalo astui peliin ja suunnitelmat muuttuivat nopeasti. Nimittäin, olin tuossa jonkin aikaa sitten ostanut tyttärelle lahjaksi uuden Iphonen ja huomasin sitten tänään selailleissani Apple TV:llä, että siellä onkin minulla odottamassa tarjous kolmen kuukauden ilmaisesta Apple TV+ tilauksesta. No, se nyt täytyy tietysti heti käyttää hyväksi kun siellä on mm. Ted Lasson kolmas kausikin vielä katsomatta ja lomalla nyt kerkeää vielä hyvin kaikenlaista katsoa. Kaiken lisäksi eteen vielä tuli, että Apple TV+ tilaukseen näyttää kuuluvan myös sellainen leffa kuin Napoleon, joka edelleen on itsellä katsomatta, niin pitihän siihen sitten heti tarttua.

Napolen on sellainen melkein kolmituntinen eeppos kaverista, jonka ainakin nimen jokainen on varmasti joskus kuullut. Leffassa Napoleon Bonapartea esittään Joaquin Phoenix ja Bonaparten vaimoa loistava Vanessa Kirby! Nämä kaksi tässä leffassa ovat suurimaksi osaksi pääosissa ja kummankaan roolissa ei ole mitään moitittavaa. On vaikea sanoa tässäkään kuinka hyvin he esikuviaan esittävät, mutta uskoisin, että varsin hyvältähän tuo näyttää. Napolen on leffan perusteella tyyppi, joka ottaa elämässä kaiken jonka haluaa, ja siinä kaikki muut ovat lähinnä vain tiellä. Varmasti hyvin pitkälti näin on ollut todellisuudessakin kun katsoo esimerkiksi kaatuneiden määrää leffan lopussa. Yhdellä diktaattorilla oli tavoitteet ja muiden henki siinä pelissä oli täysin arvotonta, kuulostaako tutulta?

Kaiken tämän keskellä yrittää sitten Napoleonin vaimo Josephine tehdä parhaansa, mutta eihän tuollaisen ihmisen kanssa kovinkaan pitkälle voi päästä, vaikka kuinka rakkaus voittaisi. No, eipä tuossa tilanteessa tainnut olla muutakaan vaihtoehtoa kuin toimia sen mukaan mitä määrätään. Kirby on kuitenkin tässäkin todella loistava ja leffa leffalta alan pitää hänestä enemmän ja enemmän. Ihan varmasti parhaita naisnäyttelijöitä omalla listallani tällä hetkellä. Onhan tämä leffa muutenkin hyvin roolitettu ja varmasti yleiskuva leffasta muutenkin on historiaa kunnioittavalla tasolla.

Se mikä tässä kuitenkin hieman harmittaa on se, että tarina jää kyllä aika tylsähköksi. Tämä leffa on ehkä enemmän rakkaustarina kuin mitään muuta. Tai no toisaalta tässä yritetään kertoa samaan aikaa historiaa, mutta kun kaikki taistelutkin jäävät jotenkin kovin yksipuoliseksi ja pintapuoliseksi, oli tässä kyllä pakko välillä vähän katsella kelloa. Tarina kyllä etenee tukevasti eteenpäin kuin historian kirjassa, mutta silti jää sellainen fiilis, että tässä olisi historiasta voinut kyllä oppia enemmänkin. Näin vahvaksi johtajaksi Bonapartesta jäi hyvin heikko ja pehmeä kuva tämän perustella, oliko se sitten totta, en tiedä.

Kuvan osalta jatkui edelleen jo muutaman leffan putkessa hyvin tumma teema ja sen vuoksi tämänkään leffan väreistä tai kuvanlaadusta on vaikeaa sanoa juuri mitään. Tummaa, vanhaa, rakeista, mutta sopii tunnelmaan. Äänien osalta oli myös kovat odotukset, mutta ne kyllä jäivät tässä myös todella vaisuiksi. Leffa oli Atmosta ja kun riittävän pitkään katsoi niin kaikki 15-kanavaa sieltä kyllä aktivoitui, mutta hyvin niukasti kaikkia kanavia käytettiin, lähinnä vain parissa taistelukohtauksessa. Objekteja en löytänyt yhtään, mikä myös oli iso pettymys. Jotenkin muutenkin on jännä, että nuo suuret tykit käsittääkseni kuulostava luonnossa aivan älyttömiltä, mutta yhtään leffaa en ole vielä nähnyt jossa ne vakuuttaisivat, eivät tässäkään. Bassoa on ja ihan kivalta kuulostaa, mutta kaukana odotuksista silti. Niin, ja eihän tässä sitä toimintaa siis ihan hirveästi muutenkaan ollut, draama ja dialogia enemmänkin.

Eli ei mene jatkoon tämä leffa ja ei kyllä tarvitse hyllyyn hankkia, jos ei nyt sitten jostain todella halvalla löydy. Loppuun kuitenkin vielä juttua yhdestä pienestä päivityksestä joka tuli huoneeseen myös tehtyä. Hain nimittäin Ipädille tälläisen pienen telineen ja jalan. Vähän kyllä itketti tehdä reikää tuohon tuolin tasoon, mutta aika hyvä siitä lopulta tuli. Nyt saa pädistä hyvin säädettyä sekä huonetta, että seurailtua ääniä. Tähän asti pädi on lähinnä ollut sylissä ja notkunut tuoleilla, nyt sillekin on ihan oma paikka.