Tällä viikolla postilaatikkoon oli pitkästä aikaa taas löytänyt valkoinen kirjekuori, jonka päällä punainen logo SF-Finland. Ja sehän tarkoittaa sitä, että posti on tuonut jotain uutta ja ihmeellistä testattavaksi ja teille blogissa avattavaksi. Tämä on aina erityisen jännittävä hetki, koska koskaan ei voi tietää mitä sieltä tulee, mutta tällä kertaa jälleen jännitys muuttui nopeasti innostuksen kautta iloksi. Nyt nimittäin paketissa oli niinkin kovat uutuudet kuin Running Man ja uusi Anagonda. Molemmat ovat olleet ehdottomasti vähintäänkin katselulistalla, mutta ehkäpä myös hankintalistalla, vaikka ne jäivätkin hankkimatta tuon tammikuun isompien hankintojen paineessa. Running Man etenkin on sellaista toimintaa, jota tänä päivänä aina kovasti toivoo lisää, hyviä toimintapätkiä kun ei vaan muutamaa saagaa lukuunottamatta juurikaan tule kovinkaan usein. No, näistäkin molemmista pitää todeta, että eihän näissäkään mitään sinällään uutta ole, esimerkiksi tämä Running Man on siis uusintekele vuoden 1987 Runnin Man leffasta, josta itselläni ei kylläkään mitään muistikuvaa, olenkohan edes tuota koskaan nähnyt?

No, tässä välissä piti sitten käydä tsekkaamassa tuo vanhan leffan traileri, ja näytti kyllä siltä, että eipä ole tullut koskaan tuota nähtyä, eli tähän leffaan tätä uutta ei nyt tässä kirjoituksessa voida valitettavasti verrata, vaikka se hyvää infoa ehkä olisikin voinut olla. Arnoldin tekeleestä siis ei ole mitään tietoa, mutta ensifiilis tästä kyllä on, että hyvin samalta idea näyttää, joten leffoilla varmasti on paljonkin yhteistä. Glen Powell on tässä uudemmassa tekeleessä pääosassa, ja sen ainakin voin sanoa, että sopii kyllä rooliinsa enemmän kuin hyvin. Aika jännä muuten, jotenkin tästä leffasta tulee hyvinkin paljon mieleen Fall Guy, ja vaikka siinä onkin Ryan Gosling, eikä Glen Powell, niin myös tuo pääosa jotenkin tuo todella paljon samoja fiboja mieleen. Molemmat leffat ovat sellaista aika nopeatempoista, jollain tavalla positiivisella ja hyvän mielen fiiliksellä tehtyä toimintaa, joka kaiken puolin toimii hyvin. Toinen joka tästä leffasta nousee hienosti esiin on Josh Broilin, joka Killianin roolissa vetää kyllä todellä hyvin. Toki, Colman Domingo on myös tässä erittäin hyvä.

Eli leffa kyllä toimii hyvin myös juonensa puolesta, tämä on sellainen hyvänmielen toimintaleffa, jossa varmasti jonkin verran mennään myös Scifin puolelle. Kaikenlaisia lentäviä kameroita ja muuta ruudulla riittää, eikä muutenkaan tehosteissa ole pahemmin ainakaan säästetty. Silti, tämä ei missään tapauksessa ole vain jotain tieteistappamista, vaan tässä on kyllä ihan idearikkaitakin kohtia, parhaimpana esimerkkinä tuo Yksin Kotona tyyppinen talokohtaus puolivälissä leffaa. Kivoja pikkuansoja, ja edelleen todella kieliposkella meiningin vaaroista ja vaikeuksista huolimatta. Tehosteista puheenollen, leffan ääniraita onkin aika moista karkkia alusta loppuun. Ei ehkä mikään ihan perinteinen toimintaleffa, vaan enemmänkin taas erityisen laadukasta ääniraita. Leffassa on kyllä kaikki 9.1.6 kuusi kanavaa hienosti saatu käyttöön, mutta etenkin muutamaa kanavaa käytetään erittäin säästelijäästi, ja tämä siis sanottuna hyvässä mielessä. Tässä ei ole sellaista jatkuvaa kohinaa joka suunnasta, vaan äänet on suunniteltu ja toteutettu aika tarkasti. Muutamia ihan highlight kohtiakin tähän mahtuu, esim yksi kohta, jossa huoneessa kamera kääntyy, ja ääni vaihtaa upeasti paikkaa huoneen edestä taakse ja melkein koko ympyrän katselijan ympäri. Muutenkin juuri pannaus on onnistunut tässä erityisen hyvin ja tilavinkkejä tulee jatkuvasti joka suunnasta. Mieleen jäi myös erityisesti pari helikopteria, jotka eivät vain lentäneet yli, vaan ihan oikeasti kiertelivät äänenä tilassa, todella vakuuttavasti tehtyjä juttuja, joissa jälleen kerran, mahdollisuuksia oli käytetty, eikä vain tehty jotain nopeasti ja halvalla. Niin, ja pitää vielä erikseen mainita, että muutamassa kohdassa etenkin yläkanavia käytetään hyväksi todella upeasti, on päällä tapahtuvaa liiikehdintää, että hienosti kattoon nostettua puhetta. Tarkkaa, laadukasta ja dynaamista materiaalia, jossa myöskin objektit on otettu hienosti käyttöön.

Kuvanlaatu on varsin vaihtelevaa, eli onhan tämä tarkoituksella taas tehty rakeiseksi, tiedä sitten onko haettu jollain tapaa tuota 87 vuoden fiilistä, tai muuten vaan meno on sen verran tumman puolella, että mitään tarkkaa digitaalista kuvaa tässä ei tavoitella. On myös paljon kohtia, jossa kuvataan esim kuvaa ruudulta, jolloin kuva tietysti on tarkoituksella ”huonoa”. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hienosti kuvattu leffa ja se tunnelma mitä tässa haetaan aivan varmasti välittyy ruudulle juuri niin kuin tekijät ovat sen halunneet meille tuoda. Ei tämä kyllä kuvanlaadussa tai toteutuksessa äänistä jää kiinni. Voisin kyllä siis leffaa suositella hyvin muillekin, ja pakko vielä sanoa, sen verran metsään meni nyt omat katselut (katsoin tämän kai kolmessa vai neljässä erässä), joten tämän katson vielä aivan varmasti itsekin vielä uudelleen.

Loppuun vielä pari sanaa jostain ihan muusta. Nimittäin jotain todella hienoa päivitystä on huoneeseen työnalla. Olen nimittäin todella pitkään haaveillut uudesta kaukosäätimestä, tuon ihan heittämällä parhaan Harmony Eliten tilalle. Mitään parempaa tuskin koskaan tulee, tuo nimittäin on ollut aika lailla parasta mitä voi olla, vaikka toki grafiikat ja tekniikat monella tapaa onkin jo olleet hyvin vanhentuneita. Silti, tuo on vaan aina ollut niin toimintavarma ja luotettava, puhumattakaan laitekirjastosta, joka on ollut ihan jäätävän hyvä aina. Valitettavasti kuten kaikki tietävät, tuo nyt vaan tulee jäämään historiaan, sillä Logitec on sen tuen jo jonkin aikaa sitten lopettanut, ja tämä onkin jättänyt markkinat suuren taisteluun, kuka pystyy Harmonyn korvaamaan. Uusia kapuloita on tullut paljon, mutta siltikään yksikään ei ole vielä onnistunut lunastamaan paikkaansa kaikkien sydämissä niin kuin Harmony. Yksi tykkää toisesta, toinen toisesta, silti jokaisen huulilla lopulta aina sanat, mutta ei tämä nyt silti Harmonyä voita tai korvaa. Harmonyssä oli kaksi asiaa ylitse muiden, käytännöllisyys, ja täysin avoin järjestelmä, jonka ihan jokainen DIY kaveri osasi saattaa käyttöön. Onhan sitä toimivia syteemejä ollut muitakin, mutta kuka haluaa kaukosäätimen, jonka muutoksiin tarvitaan aina myyjä kotiin vierailulle?

Tällä hetkellä paljon puhutaan Unfolded Circle 3 versiosta, Sofabaton ja Haptique malleista, ja sitten on se kaukosäädinten Mersu, Ava Cinema Remote. Unfolded Circle taitaa tällä hetkellä olla lähinnä Harmonyn korvaajaksi, lähinnä johtuen siitä, että kapula perustuu yhteisön päivittämiin koodeihin, joten sen katalogi parantuu jatkuvasti. Sen käyttöliittymä on käsittääkseni hyvä, mutta aavistuksen hankala. Sofabatonia en edes harkitse, ja Haptique vaikka olikin minuun yhteydessä, ei ole saanut minulle kapulaa testattavaksi asti, mutta vaikuttaa joka tapauksessa mielenkiintoiselta. Sitten päästään käsiksi siihen itse mersuun, joka teoriassa on näistä kaikista täysin ylivoimainen, mutta toisaalta myös selkeästi kallein, eli Ava Cinema Remote. Mahdollisuudet tässä ovat täysin rajattomat, ja etenkin pääasiallinen toimintatapa verkon yli (IP), on todella tehokas, nopea, luotettava ja mikä parasta, toimii kahteen suuntaan, eli esimerkiksi volyymin näkee ruudulta liveänä. Tämä on ennen kaikkea se ominaisuus jota itse halusin, koska tällä hetkellä Trinnovin äänenvoimakkuutta en pääse näkemään kuin kännykällä tai pädillä. Harmonnyssä se ei näy ja ruudulle sitä en saa kun Trinnovista on päivittämättä uusin HDMI kortti. Miksi tämä sitten on ongelma, ja miksi kaikki eivät vaan osta Ava Cinemaa. Ensimmäinen toki on hinta, mutta toinen ongelma on saatavuus. Tämän kapulan voi ostaa vain sovituilta myyjiltä, ja vaikka huhuja liikkuu, niin tämä järjestelmä on suljettu. Kapulan ohjelmointi on todella yksinkertaista ja kuka tahansa saa tämän kyllä toimimaan aivan kuin Harmonynkin, mutta jottai ohjelmaan pääsee käsiksi, vaatii se asentajan tunnukset. Miksi, en oikein itsekään ymmärrä, mutta näin se on. Itse menin osittain tahallaan tähän ansaan, eli ostin kapulan Ebaystä, sain sen kyllä todella hyvällä hinnalla ja siksi otinkin riskin. Tiesin osittain miten homma toimii, mutta en kokonaan. Eli myyjä vakuutti että kapula on avoin ja että se varmasti toimii, mutta en täysin ymmärtänyt tätä järjestelmää. Eli tavallaan se varmaan oli avoin ja toimi kun tuli minulle, mutta virhe jonka tein oli se, että en olisi saanut päivittää kapulaa tehdas-asetuksiin, jonka jälkeen tuo asentajan tunnus piti kirjoittaa uudelleen. Luulin siis että kyseessä on jonkinlainen koodi, jolla kapulan saa auki, mutta todellisuudessa se olikin asentajan sähköposti ja salasana. Tätähän tietenkään kukaan ei luovuta, joten omasta kapulasta oli tulossa tiiliskivi. No, onneksi sain valmistajalta kuitenkin apuja, ja nyt kapula on auki ja toimii. Sitä on tullut tässä asennettua ja nyt se jossain määrin on jo toiminnassa. Yksi pieni ongelma vielä on 4K-soittimen kanssa joka ei tunnista IP ohjausta, mutta sekin toimisi infrapunalla varmasti hvyin. Ainoa ongelma on se, että kaikki laitteeni on toisessa huoneessa, joten ilman jonkinlaista infrapunasignaalin siirto tämä ei toimi. Tähän on valmis ratkaisu sekä Avalla, eli Nano Brain lisälaite, vastaava kuin Harmony Hub, mutta sillekin hintaa tulee aika paljon taas lisää. Tavallinen infrapuna siirtäjä voisi tulla kyseeseen, sitä selvittelen seuraavaksi. Mutta lisää asiasta piakkoin kun saan editoitua laitteesta videota Youtuben puolelle, otappa siis sekin seurantaan.

Tällä kertaa kyseessä jälleen yksi enemmän kuin odotettu leffa, mutta tällä kertaa puolison toimesta, ei niinkään omasta. No, onhan tämä nyt itsellenikin ollut leffa, jota olen halunnut kyllä nähdä, mutta valitettavasti odotukset tätä kohtaan ei silti ole olleet kovinkaan korkealla. Eikä tää nyt kai ole kovinkaan suurta ylistystä saanut muuallakaan, ei katsojamääriltään eikä kriitikoilta. Sekin osaltaan laski jonkin verran kiinnostusta tätä kohtaan, kun sitä ei sitten keretty leffaan katsomaan.

Ja onhan tässä leffassa hetkensä, mutta nyt on pakko mennä sen verran juoneen sisään, että älä lue pidemmälle jos et halua leffan sisältöä tietää.

Nimittäin, on hieman ehkä ikävää sanoa, mutta jos leffan ehdottomasti paras sisältö tapahtuu unessa, niin jotain tässä leffassa nyt kyllä mättää. Leffalla on varmaan tavoiteltu jonkinlaista kansainvälistä hittiä, tai ainakin sellainen fiilistä tästä syntyy. Tässä on niin paljon kaikkea todella kliseistä ja kopioitua monesta vastaavasta leffasta, että sellainen kiiltokuvamaisuus iskee aika nopeasti. Behmistähän tässä on paljon puhuttu, ja hänen osaltaan ensimmäiseksi rooliksi leffa kyllä antaa aika paljon ja osaahan tuo näytelläkin aika luontevasti. Pyry Kähkönen on sen sijaan jo hieman kokeneempi näyttelijä, mutta hänen roolityönsä tässä vastaavasti kärsii hieman jopa liian leppoisasta menosta. Monessa kohtaa tulee jopa sellainen fiilis, että leffaa on kuvattu ihan vaan todellisesta elämästä ilman sen kummempaa elokuvan tekemistä, liekö sitten tätä ihan tavoiteltukin, mutta jotain jää hieman Antista kyllä uupumaan.

Tarina itsessään on kyllä ihan uskottava ja ainakin pääosin. Toki, mitä pidemmällä mennään, leffa paisuu kuin pullataikina. Tästä jää jotenkin sellainen tunne että lopulta se punainen lanka on kuitenkin aika hukassa eikä leffa oikein tiedä itsekään mitä se haluaa kertoa. Tämä ei ole oikein rakkaustarina, ei sankaritarina, ei tarina alistuvasta miehestä tai mistään muustakaan. Tämä 0n tarina täynnä hieman kaikkea. Liikaa, tässä on hieman liikaa aivan kaikkea ja se tekee leffasta todella sekavan.

Kuvanlaatu on tässä mielestäni myös hieman turhaan jätetty aika karkeaksi, hyvin kotimaisen leffan tapaan. Rosoinen, melankolinen kuva ei oikein enää 2025 uppoa, kun leffan voisi myös nostaa täysin toiselle tasolle. Äänet ovat ok, mutta jotenkin esimerkiksi muusikinkin osalta jotain jää puuttumaan. Joo, kyllähän Behm osaa laulaa, mutta tässäkin suhteessa leffassa vaan on aivan liikaa, sen sijaan että leffasta olisi esimerkiksi jäänyt edes yksi biisi todelliseksi korvamadoksi, kuten vastaavissa yleensä on, niin tästä ei musiikillisesti jää oikein mitään käteen. Niin, eikä tämä nyt puolisollekaan ollut sitten ihan sitä mitä oli odottanut.

Viimeaikaisten kiireiden paineessa ei ole montaakaan leffaa ehtinyt katsomaan, joten on ollut aika selvää, että eipä ole sitten sen paremmin kerennyt teattereissakaan käymään, vaikka monenlaista katsottavaa siellä olisikin ollut. Hieman jopa harmittaa, koska esim. sellainen leffa kuin Kalevala – Kullervon tarinakin on sekin edelleen odottamassa aikaansa. Sitä itseasiassa olisin tänään halunnutkin käydä katsomassa, mutta eipä ollut sitten paikallisessa enää tarjolla. Eikä muutenkaan ollut hirveästi omaan aikatauluun sopivaa leffaa tänään tarjolla, joten päätin mennä katsomaan Crime 101 nimistä uutta toiminta leffaa. No, sitten kun pääsin teatteri kassalle niin todettiinkin sitten siinä, että eihän sellaista leffaa tänään mene lainkaan, vaan vasta huomenna, joten tilalle sitten tarjoutui kotimainen Luottomies leffa ja siitä siis jo toinen kokopitkä elokuva, joka on jatkoa pari vuotta sitten ilmestyneelle ensimmäiselle leffalle. No, eipä tämäkään sen enempää harmittanut, nimittäin ensimmäinenkin oli jo tosi hyvä (löytyy tästä) ja olisi tämän voinut muutenkin mennä katsomaan heti kun aikataulut sallii.

Ja ihan hyvä että tuli tähän jäätyä, leffa nimittäin oli oikeinkin hyvä. Ennen kaikkea mikä tässä leffassa oli ehdottomasti parasta oli se, että leffan juoni oli erityisen toimiva ja yhtenäinen paketti. Jotenkin koko leffan ajan tuntui, että jokainen käänne tässä toimi erittäin hyvin ja jos ensimmäisessä osassa oltiin koko ajan hieman rajalla että koska menee yli, tämä ei läikkynyt lainkaan. Joku voisi sanoa että tässä pelattiin jollain tapaa jopa liian varman päälle, mutta ei, ei ollut siitäkään kysymys, nimittäin sekä minä, että muu yleisö naurahti spontaanisti aika usein tämän puolitoistatuntisen aikana. Leffan vitsit toimii, mutta ei tarvitse mennä myötähäpeän puolelle, kuten niin usein kotimaisissa komedioissa. Tämä tuntuu muutenkin olevan erittäin vahva nimenomaan kokonaisuutena, oikea sana olisi ehkä uskottava, tai vakavasti otettava komedia.

Edellisessä leffassa Maria Ylipää oli kaikessa tärkein hahmo, tällä kertaa esiin nousee ennen kaikkea ohjaaja ja käsikirjoittaja itse, eli Ketonen. Ketosen rooli on tässä ihan loistava, ja samoin Ketosen näytteleminen nousee tässä aivan huikealle tasolle ja vie kyllä leffaa mennessään. Silti, kukaan muukaan ei vauhtia hidasta tippaakaan, Luusuaniemikin on vieläkin parempi kuin ensimmäisessä, puhumattakaan Taneli Mäkelästä. Ylipää jää tässä tällä kertaa hieman varjoon, mutta ei se tarkoita millään tapaa että hänenkään rooli olisi yhtään sen heikompi. Tätä oli senkin vuoksi todella mukavaa katsoa, eikä viime arvostelemaani ykstyisetsivääkään ollut tähän tuotu, vaan kaikki uudetkin hahmot olivat erittäin hyvin tehtyjä ja ennen kaikkea tyylikkäitä ja uskottavia.

Maisemat on tällä kertaa siis siirretty Espanjan lämpöön ja hyvä niin, miljöö nimittäin sekin toimii oikein hyvin ja antaa kyllä tarinalle uskottavan ympäristön. Kuvat ovat hienoja eikä siinä sinällään mitään sen kummempaa. Tällä kertaa olin taas pienemmässä salissa ja suhteellisen eturivissä, mutta siltikin leffaa oli kiva katsella. Ruutukin oli tällä kertaa täytetty kokonaan, eikä mitään mustia raitoja ollut ruudun sivuissa. Tämä vaan tuo niin paljon lisää leffanautintoon. Äänetkin olivat kaikinpuolin kunnossa, vaikka muutama kivaa pannausta lukuunottamatta tässäkkään ei niillä äänillä juurikaan ollut merkitystä sen kummemmin. Menkäähän katsomaan, ehdottomasti hyvää viihdettä loskakelien keskelle!

Hugh Grantin tähdittämä Heretic on kiinnostanut siitä lähtien kun se ilmestyi, mutta jostain syystä se on kuitenkin jäänyt odottamaan katsomista. Nyt se oli kuitenkin vuokrattavana Itunesissa, eikä hintakaan ollut kovinkaan paha 3,99, joten päätin ottaa katseluun. Herticistä en tiennyt sen enempää etukäteen, mutta jollain tapaa ihan vain trailerin perusteella vaikutti erittäin kiinnostavalta, siitäkin huolimatta, että kyseessä kauhuleffa. No, ihan positiivisena yllätyksenä tämä ei nyt ollut mitenkään örkki tai monsterikauhua, vaan enemmänkin tälläinen perinteinen psykologinen trilleli.

Ja kyllä, tykkäsin tästä. Hugh Grant toimii leffassa erittäin hyvin ja näistä kahdesta mormoonilähettiläästä etenkin Chloe East on roolissaan erittäin hyvä. Joo toki Sophie Thacher on varmasti myös ihan hyvä roolissaan, mutta rooli ei itsessään ole ehkä ihan niin vakuuttava kuin Eastin Sister Paxton. Muitahan näyttelijöitä tässä ei varsinaisesti oikein edes ole, eikä kyllä ole tarvekkaan. Juoneltaan leffa on aika straight forward, eli homma etenee askel askeleelta niin, että tulevia tapahtumia ei varsinaisesti pysty millään arvaamaan etukäteen, mutta toisaalta sitten leffan edetessä niitä kyllä avataan hyvinkin selkästi, eikä tässä nyt ihan hirveästi joudu asioita itse miettimään. Joo, voisihan tässä nyt miettiä paljonkin esimerkiksi uskoon liittyviä asioita ym, mutta siihen en tässä nyt kyllä lähde.

Tämä oli pitkästä aikaa taas ensimmäinen leffa, jota katson Itunesista ja tälläkin kertaa kuvanlaatu on erityisen hyvää tasoa ja luo heti kuvan laadukkaasta leffasta. Äänien osalta, vaikka kyse onkin kauhusta, niin tässä ei nyt paljon ole, eikä varmasti myös tarvekkaan, vaikka olisihan tässä esim tuon kellarin voinut hieman vielä pelottavammaksi äänillä tehdäkin. Ei ollut oikein mitään sellaisia pieniä vinkkejä, jota tähän olisi hyvinkin voinut laittaa, mutta toisaalta eipä tässä ollut edes Atmosta, joten äänien osalta hieman ehkä jopa silti pettymys. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä leffa, kannattaa katsoa, jos et ole vielä nähnyt.

Mulla oli suunnitelma, mutta nyt se suunnitelma pitää laittaa uusiksi. Olin nimittäin ajatellut, että Sisu 2 eli hienolta nimeltään Road to Revenge piti olla tämän blogin 1000 päivitys ja se todellakin olisi tälläisen kunniapaikan ansainnutkin, mutta sitten totesin, että vielä on hieman matkaa tuohon tuhannenteen päivitykseen, eli kyllä tämä leffa nyt pitää päivittää ihan saman tien teille luettavaksi. Sisusta siis tulee tällä erää päivitys numero 992 ja matka jatkuu sitten muiden leffojen parissa kohti tuota juhlapäivää. Ja kun juhlapäivistä puhutaan niin kyllähän tämä päivä menee ehdottomasti sellaisten joukkoon tässä harrastuksessa. Aamulla nimittäin postilaatikkoon, tai no siis postista noudettavaksi tuo hyvin kauan odotettu levy saapui. Muutaman päivän myöhemmin kuin muilla, eli ihan ei tällä kertaa CDON:in tilaus ehtinyt julkaisupäivään, mutta ei anneta sen nyt pilata asiaa. Ja todettakoon kaikille vääräleuoille, olen viime aikoina tilannut tuolta aika paljonkin leffoja ja kaikki on toiminut ihan loistavasti ja lisää on nytkin matkalla.

No joka tapauksessa nyt puhutaan Sisusta, ja siitähän puhetta riittääkin. Lähdetään ensinnäkin liikkeelle siitä, että itselleni tilasin tuon ihan perusversion 4K:sta, jossa mielestäni on kuitenkin nuo kaikista hienoimmat kuoret tuolla keltaisella kuvalla. Kyseessä ei kuitenkinkaan ole ihan mikä tahansa perusjulkaisu, nimittäin kyseessä on Suomen historian ensimmäinen kotimainen (nordic) julkaisu kotimaisesta leffasta koskaan. Joo, muutamia suomileffoja on julkaistu ennenkin ja itsellänikin löytyy mm. Jasper Pääkkösen tähdittämä Omerta 6/12 neljä koona, mutta saksalaisena julkaisuna. Niin, ja tokihan tämän Sisunkin ensimmäisestä leffasta se löytyy, mutta sekin piti sitten tilata ihan jenkeistä asti. Tuon leffan julkaisu muuten oli aikamoinen farssi, siitä voit lukea lisää siitä kertovasta julkaisusta tästä. Onneksi tämän leffan kanssa ei olla toimittu samalla tavalla, ja julkaisu on kaikin puolin erittäin hyvä. Niin, ja tässähän ei ollut vielä kaikki, vaan leffasta on myös julkaistu sellainenkin erikoisuus kuin Äxclusive versio, eli levykauppa X:n ihan oma versio, jossa parilla eurolla olisi saanut lisäksi vielä ihan omat kotimaiset slipcoverit. No, oman leffani tilasin aika kivalla hinnalla, CDON:ista, joten nuo kuoret jäi tällä kertaa muille keräilijöille. Ja keräilystä puheenollen, eihän tämä vielä tähänkään jäänyt, vaan leffasta löytyy myös komea Steelbook neljä koo, joka sitten piti itsellekin laittaa hyllyyn tilaukseen. Tästä tulee ensimmäinen leffa jonka olen 4K:na tilannut kahtena kappaleena ja tuo Steelbook tullee jäämään hyllyyn avamattomaksi, katsotaan sitten aikanaan millaisen arvon nämä Äxclusivet ja Steelbookit tulevatkaan saamaan, vai jäävätkö levyiksi muiden joukkoon.

Itselleni Sisu on kuitenkin jo tässä vaiheessa niin iso juttu, että nämä nyt vaan pitää hyllystä löytyä ja kahden levyn ostaminen ei ollut mikään hyväntekeväisyys juttu, vaikka toki toivon, että mahdollisimman moni tekisi samoin ja samalla osoittaisi, että kotimaisistakin leffoista kannattaa 4K julkaisuja tehdä. Sisu nyt vaan sattuu oleman kansainvälisellä mittarilla kovin leffa jota koskaan on tehty, ja toisessa osassa lyödään vielä lisää bensaa liekkeihin. Kaikki mitä ensimmäisessä osassa oli tehty, on nyt tehty vielä kahdenverroin kovemmin, tämä tarkoittaa niin budjettia kuin näyttelijöitäkin. No, toki pääosassa edelleen on Jorma Tommila ja kukaan muu ei siihen olisi voinut toki edes istua, mutta se että leffassa on mukana myös sen tason näyttelijä kuin Stephen Lang niin kyllähän se kertoo, että mitään ei haluttu jättää sattuman varaan. Tuosta muuten pitää mainita mielenkiintoinen ykstyiskohta, Langin suorituksesta en ollut jostain syystä kovinkaan innostunut vielä teatterissa, mutta kotona jostain syystä tuo rooli nousi aivan uudelle tasolle ja oli loistava. Niin, eikä tätä kisaa nyt lähdetty muutenkaan ihan kahdella hepalla juoksemaan, vaan muukin casti on enemmän kuin onnistunut ja esimerkiksi kaikki nämä venäjän upseerit toimivat aivan loistavasti. Muutenkin se mikä tässä leffassa on ihan ehdottomasti parasta on se, että leffa todellakin on tehty korkealla laadulla ja mistään ei ole tingitty. Yksityiskohdat ovat todella tarkkaan mietittyjä ja kuvauksella ne on myös oikeasti saatu esiin. Aina ei ole tarpeen näyttää ihan kaikkea vaan antaa katsojan itse lukea rivien välistä, tässä ei tarvitse liikaa tulkita, vaan kaikki on hyvinkin selvää.

Ja vaikka kyseessä on hyvin ehkä John Wickiä muistuttava leffa joka varmasti osaltaan vaatii tietynlaisen yleisön, niin ei tämä leffa ihan päätönkään ole, vaikka päättömiä leffassa viliseekin. Tällä siis tarkoitan sitä, että onhan tässä varsin toimiva juonikin, vaikka tämän tyypin elokuvasta onkin kyse. Juoni on lopulta aika erilainen kuin ensimmäisessä, ja vaikka kyseessä jatko-osa onkin, niin aika itsenäinen leffa tämä silti on. Juoni on suoraviivainen, mutta toimii erittäin hyvin. Tätä on helppoa katsoa ja vaikka kesto onkin vain puolitoista tuntia, niin ei millään tavalla myöskään kiireinen. Leffa on siis puristettu loistavaan mittaan ilman, että mitään oleellista olisi tarvinnut jättää poiskaan. Viimeksi leffassa Aatamia jahtasivat natsit, nyt venäläiset, mutta muuten samalla idealla mennään, mitä tahansa vastaan tulee, Aatamia ei kuole. Mainitsin muuten tuossa John Wickin, mutta ei se toki ole ainoa leffa joka tästä tulee mieleen, Rambot, Die Hard leffat ja Mad Maxit ja paljon muutakin löytyy sisään piilotettuna. Ei silti kopioituna, vaan ihan uusiakin juttuja tästä toki löytyy.

Yksi pieni pettymys tähän leffaan liittyen nyt kuitenkin tuli, ja se liittyy nimenomaan kotikatseluun. Nimittäin leffan äänet eivät ole ihan sitä mitä toivoin ja oletin, vaikkakin leffan äänet suurimmalle osalle kotikatselussa kuulostaakin varmasti hyvälle. Peruskatsoja ei tälläisiä asioita edes tiedä, mutta koska nyt itselle näiden asioiden esiintuominen on mahdollista ja niitä haluan nostaa esiin niin ei tehdä tässäkään tapauksessa poikkeusta. Leffassa nimittäin on kyllä Atmos ääniraita, mutta valitettavasti se on vain muotoa 7.1.2 ja ennen kaikkea tuo viimeinen numero on se suurin pettymys. Esimerkiksi kun itseltä löytyy laitteistoa aina 9.1.6 asti, niin olisihan se kiva saada näin massiivisessa leffassa täysillä myös käyttöön. En tiedä kuinka paljon lisää euroja olisi tarvinnut pinoon laittaa, jotta tuo olisi toteutunut ja oliko edes teatteriversiossa näitä, mutta jotenkin sen olisi tämän leffan kruunuksi toivonut. Tämähän myös tarkoittaa siis sitä, että liikkuvia objekteja leffassa ei ole lainkaan, vaan kyseessä on täysin staattinen miksaus. Niin, ja olisihan niitä paikkoja tuota käyttää ollut riittämiin, lentokoneet ja muut olivat kuitenkin aika näyttävästi muuten toteutettu. Muutenkin koko leffan dynamiikka jää hieman laimeaksi ja edes räjähdykset eivät oikein vakuuta. Ei tämä miksaus ole missään mielessä huono, mutta paljon enemmänkin olisi ollut tarjolla.

Onneksi sentään kuvan suhteen on paljonkin hyvää sanottavaa. Jotenkin tuntuu, että Suomessa on ollut viime aikoina tapana, että jos tehdään elokuvaa viiskytluvulta, niin leffan pitäisi jostain syystä myös näyttää kuin sen olisi kuvattu viisikymmentä vuotta sitten. Tässä kuitenkin kuvataan historiaa, joka on tuotu todella näyttävästi tähän päivään. Ei historian kuvauksen tarvitse näyttää vanhalta, vaan vanhan tarinan voi tuoda nykypäivään ja silloin se näyttää juuri näin upealta. Leffa ei todellakaan ole tarkkaa ja kirjasta digitaalista loistoa, vaan film grainia eli kohinaa on tuotu roppakaupalla mukaan. Leffa näyttää elokuvalta, mutta silti se on todella hyvin tehty ja näyttää ladukkaalta. Kuvanlaatu on loistavaa ja kuvaus erittäin onnistunutta. Eikä tietysti voi unohtaa myöskään kaikkea puvustuksesta lavastukseenkaan, kaikki näyttää tässä enemmän kuin hyvältä.

Mitä mieltä siis leffasta ja oliko se parempi kuin ensimmäinen. En ole jatko-osien fani ja siksi ehdottomasti tässäkin liputan ensimmäisen leffan puolesta. Etenkin ensimmäisen leffan se kaikista kovin juttu, eli viimeinen pankkikohtaus on niin hyvä, että ei tästä vaan löydy mitään niin timanttista. Leffa on kuitenkin aivan ehdottomasti oikeutettu, ja ennen kaikkea haluttu tehdä jotain vielä parempaa eikä vaan myydä nimellä toista kopiota. Tämä siis toimii ja on erittäin hyvä leffa, ei ehkä niin hyvä kuin ensimmäinen, johtuen juuri siitä, että ensimmäinen pääsi yllätämään aika puskista, tässä oli enemmän jo sellainen fiilis että tietää mitä tuleman pitää. Toki tässä mennään lupausten mukaan vielä paljon isommin, mutta onko isompi aina parempi, empä tiedä. Joka tapauksessa tämä leffa on jokaiselle suomalaiselle nyt pakko hankinta ja etenkin juuri levyllä ja vielä parempi jos 4K:na. Tätä ei kannata striimata, vaan ostaa muistoksi hyllyyn. Oma valinta sitten on se, millä kuorilla sen haluaa, tyylikkäitä ovat kaikki!

P.S. Juteltiin leffasta myös aika kattavasti Leffahullun kanssa Youtubessa, joten nappaappa sieltä video seurantaan kun saapuu ja samoin ota Leffafriikin kanavat haltuun myös Youtubessa ja Instagram/ Facebook.

Sitten vihdoin ehti purkamaan hieman myös tätä kauhuleffojen jonoa, joka tuolla hyllyssä on odottamassa. En ole koskaan ollut kauhuleffojen suurkuluttaja ja sen vuoksi tämänkin leffa on saanut hieman odottaa aikaansa. No, se syy miksi ylipäätään yhtään kauhuleffaa edes sitten katselen on tietysti äänet, jotka yleensä juuri nimenomaan ovat parhaimmillaan juuri kauhuleffoissa. Weapons tuli hankittua juuri siitä syystä, ja tätä leffaa on kyllä vuoden mittaan kehuttu hieman joka käänteessä, joten olihan se selvää, että hankkia se joka tapauksessa on pakko. Niin, ja ruudulle se oli nyt myös vihdoin pakko ottaa kun tämä edelleen nousee Youtuben vuoden parhaiden leffojen listoilla.

Aika jännä kyllä sikäli, että itselleni tämä ei kyllä pääse sinne ei sitten millään. Tästä oli juuri puhetta esim Leffahullun livessä, että eihän tämä leffa pärjää milläään edes Sinnerssille, jonka unohdin laittaa omalle listalleni. Ei siis pärjää leffana, eikä äänien osalta. Leffana tämä on ihan ok ja toimii varmarmasti kauhun ystäville, mutta itselleni aika perus kauhuleffa, jossa jollain on yliluonnollisia voimia ja siitä sitten seuraa kaikenlaista. Tällä kertaa ihmisistä tehdään aseita (Weapons) ja niitä sitten erilaisten rituaalien avulla ohjaillaan milloin tekemään mitäkin. Onhan tässä siis ihan selkeästi juoni, joka myös ihan kivasti toimii genressään. Sikäli siis ymmärrän että tätä on hehkutettu.

Äänien osalta tämä kuitenkin oli aika suuri pettymys. Joo, ihan kiva ja varmasti ihan kivasti tehdyt äänet, mutta ei sitten mitään sen suurempaa tai ihmeellisempää mikä olisi ansainnut minkäälaista mainintaa, puhumattakaan vuoden parhaista leffoista. Tämä ei kyllä mene millään parhaiden listalle, ei äänien eikä leffankaan osalta. Olihan tässä pari kohtaa, jossa hieman oikeasti pelästyi, mutta muuten ei siten edes mitään todellista jännitystä missään suunnassa. Pakko vaan sanoa, että paljon paljon parempaan kauhua on tullut nähtyä, joten sikäli en nyt täysin kyllä ymmärrä tämän leffan hehkutusta.

Peikko ykkönen olikin sitten sen verran hyvä leffa, että piti heti pistää tämä kakkonen perään tulille. Jotenkin tämän toisen osalta oli aika selkeät omat ajatukset miten tämä tästä tulee jatkumaan, mutta alku olikin ehkä yhtä laskelmoivan tylsä kuin ensimmäisessäkin. Sikäli pitää ihan oikeasti jopa hieman ihmetellä, että vielä tässä toisessakin asetelma joudutaan näin itsestään selvästi alussa rakentamaan, ja joku voisi jopa väittää, että alku on suoraan kopio jostain toisesta leffasta, eikä väittäjä olisi edes yhtään väärässä. Onko kopioitu enemmän sitten Godzillaa vai Jurassic Parkkia niin sillä ei niin väliä, alku on surkea.

Sitten kun leffa pääsee eteenpäin tästä ongelman asettelusta, niin sen jälkeen leffa toimiikin taas oikein hyvin. Juoni on piristävä ja jotenkin taas kaikessa CGI:ssään niin uskottava kuin tälläinen leffa vaan voi olla. Eikö Norjan vuoristossa muka oikeasti voisi elää Peikkoja? Tämä Peikko ylipäätään toimii kyllä todella hyvin, ja vaikka tämä toinen osa ei sinällään oikein tuo mitään muuta uutta kuin toisen peikon, niin leffa toimii edelleen aivan yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin. Ai niin, ja aika hyvin tähän on yritetty myös tuoda huumoria, tuo talon tuhoaminen ihan jopa oikeasti vähän nauratti! Ja onhan tuo baby peikkokin aika kiva lisä, vaikka tästäkin kahden peikon taistelusta pakko sanoa, että aavistuksen liikaa on nyt kyllä ideaa lainattu jostain muualta.

Se mikä tässä itselleni on kuitenkin kaikista siisteintä, että vaikka kyseessä onkin pohjoismainen tekele, niin audio-visuaalisesti tämä pärjää aivan kaikelle mitä Hollywood syöltää. Tässä kuva toimii hienosti ja siihenkin on todellakin panostettu. On kirkasta loisketta ja tumma toimii hyvin. Sen lisäksi äänet ovat parasta mitä tälle vuodelle on tarjolla. Ei varmaankaan mikään vuoden paras leffa, mutta ehdottomasti sitä parempaa päätä. Tässä ei ole säästelty mitään ja tekijät muutenkin osanneet hommansa. Leffa tarjoaa loistavaa 9.1.6 raitaa, jossa sekä tarkkuutta, että dynamiikkaa on kerrakseen. Ei siis ihme että leffa Netflixissä kerää suosiota. Oliko Peikon jatko-osa siis oikeutettu, ehdottomasti!

Yksi parhaimmista puolista Netflixissä on nämä kaikenlaiset reality dokkarit, joissa aiheena milloin mitäkin. Usein ne kuitenkin liittyvät johonkin uskomattomaan rikokseen, niin tätäkin tällä kertaa mainostettiin, vaikka otsikkona olikin jotain ihan muuta. Harmi vaan, että tällä kertaa ennakkomarkkinointi ei kyllä ollut siinä mielessä oikein onnistunutta, että tässä nyt ei varsinaisesti ollut mitään ihmeellistä, ja lopulta koko dokkari oli aika tylsä, ilman mitään varsinaista kliimaksia.

Pätkässä oli siis kyse naapuruston riidasta, joka ei jo lähtötilanteena ollut kovinkaan yllättävä. Vaikka tässä nyt onkin vähemmän yllättäen kyseessä vaaleaihoinen nainen joka muuttaa tummien naapurustoon, niin kyseessä nyt voisi olla ihan mikä vaan naapurusto, johon muuttaa yksi jollain tapaa erilainen yksilö, josta muu yhteisö sitten haluaa päästä eroon. En nyt aijo tässäkään sen paremmin juonta alkaa paljastamaan, mutta dokkarissa ei vaan yksinkertaisesti ole oikein mitään uutta ja ihmeellistä. Näin voisi tapahtua oikeastaan ihan missä vaan, ja pienemmässä mittakaavassa tätä esimerkiksi kouluissa tapahtuu jatkuvasti. Ensin isommalla porukalla kiusataan pienempää, joka sitten vaan jossain vaiheessa saa tarpeekseen ja seuraukset voivat usein olla vakavatkin.

Joo, eli saihan tämä nyt jotain ajatuksia liikkeelle, eli siinä mielessä varmaankin ihan ok dokkari, mutta on näitä sen verran tullut katsottua jo, että ei tämä silti kyllä millään pääse kuin näiden dokkarien alapäähän. Tämä ei ollut oikein jännä, tästä puuttui oikeastaan kaikki käänteet ja kaikki oli lopulta aika ennalta-arvattavaa muutenkin. No, se että tässä oli paljon ihan oikeaa kuvamateriaalia poliisien body-kameroilla kuvattuna, mutta eipä niissäkään kuvissa mitään oikein mielenkiintoista tällä kertaa näkynyt. Joku voisi jopa sanoa, että aika perus huttua oli tämä tarina tällä kertaa, ei jatkoon.

Uusi Superman leffa tuli nähtyä kesällä jo heti sen ilmestyttyä Helsingin Gilda-salissa, jota pidän ehdottomasti yhtenä koko maan parhaista leffasaleista edelleen. En muista kovinkaan hyvin että mitä tuolloin tästä leffasta kirjoittelin, enkä ajatellut sitä tällä kertaa käydä edes lukemassa, vaan kirjoittelen vain fiiliksiä ihan tästä kerrrasta. Äänethän toki tässä ovat etenkin itselleni pääosassa, koska ei nämä DC-Universen leffat viime aikoina ole kovinkaan paljon enempää napanneet, kuin kilpailevan Marvelinkaan. Onneksi sentään molemmilla on nyt edes jotain pientä yritystä parempaan, nimittäin olihan tämä ja uusin Fantastic Four selkeästi kuitenkin pohjalta hieman ylöspäin.

Tässäkin äänet ovat aika isossa osassa leffaa ja kaikenlaista leffassa jatkuvasti tapahtuu. Parasta osaa leffassa on ehdottomasti muutamat ihan kivasti isekevät bassot, mutta sen lisäksi kyllä täytyy ikävä kyllä todeta, että highlightit tästäkin valitettavasti puuttuu, ääntä tulee jatkuvasti joka suunnasta, mutta tuntee vain sellaiselta peruskauralta. Joo, onhan tässäkin kiva 9.1.6 Atmos-raita, jossa myös objektit ovat ainakin osittain aktiivisina, mutta yhtään selllaista wow-hetkeä ei leffaan mahtunut mukaan. Ei siitäkään huolimatta, että olihan tässä kaiken laista lentävää olentoa ja laitetta kaiken aikaa liikkeellä. Jotain mielikuvituksellista olisin kuitenkin kaivannut.

Kuvan kannalta osittain sitä samaa. Eli paljon perus kivaa kuvaa, mutta ehkä ne suurimmat highlighit tästä puuttuu senkin osalta, vaikkakin ehkä sitä kuitenkin oli enemmän kuin äänien osalta. Muutamat ihan kivat laaserkuvat ja muutamassa otossa oli kyllä väriä aika kivasti, muuten ei ehkä ihan niin priimaa mitä olisi toivonut ja odottanut, ei tälläinen leffa vuonna 2025 kuitenkaan kaipaa mitään film grain tavaraa.

Juonen osalta sitten taas mennään sitä tasaista ihan kiva tasoa, ei mitään niin ihmeellistä mutta nollaa parempaa kuitenkin. Lex Lutherin rooli on ihan osuva ja toimii pahiksena erittäin hyvin. Toinen joka leffassa varastaa kyllä hyvinkin roolia on Krypto, koirat vaan toimivat aika kivasti oli se leffa sitten mikä hyvänsä. Nyt kun vielä kotonakin on yksi krypto, niin aika kivat fiilikset tuo olento jätti itsestään. David Corenswet Supermanina toimii myös leffassa erittäin hyvin ja kun tietää, että tämä ei varmasti jää tähän, niin hyvillä mielin voi tämän castin kanssa nyt odotella seuraavaa. Niin, ja onhan tämä ihan hyvää arvosteluakin yleisesti ottaen saanut, joten olisikohan DC:nkin aika vaihtaa suuntaa taas ylöspäin.

Mutta onpas ollut kivaa kun on tässä joulunaikaan ollut taas aikaa hieman myös katsella leffoja. Yksikin leffa päivässä viimeaikaiseen kiireeseen suhteutettuna on ollut kuin luksusta. Niin ja pitää myös mainostaa sellaista, että tuolla Youtuben puolella tullut nyt tehtyä kolmekin videota, jossa hieman lyöty yhteen mennyttä vuotta. On vuoden parhaat leffat, vuoden tärkeimmän julkaisut ja vielä vuoden parhaat leffat teattereissa. Eli käykäähän ottamaan sielläkin tili seurantaan, teitä on sielläkin jo reilut viisi sataa vaikka matkaa on takana vasta puolisen vuotta. Ihan hyvä aloitus siis sielläkin.

Hyvin mielenkiintoinen leffa nimeltä Peikko 2 saapui Netflixiin jokin aikaa sitten ja olin sitä jo kovasti aloittamassa katsomaan, sen verran mielenkiintoiselta se vaikutti. Eka fiilis kuitenkin oli, että onhan tämä ensimmäinenkin osa pakko olla nähty, eihän tälläinen leffa voisi olla mennyt ohi. Koitin sitä etsiä blogista uudelleen ja uudelleen, en sitä kuitenkaan mistään löytänyt, pakko siis vaan myöntää, ohi on mennyt. Mutta kyseessä on siis Norjalainen Roar Uthaugin ohjaama, vähän niin kuin pohjoimainen Godzilla elokuva vuodelta 2022. Jos mietit kuka tälläinen Uthaug sitten on, niin miehen biografiasta löytyy mm. sellaisia leffoja kuin The Wave (2015) ja Tomb Rider (2018). Wikipedia muuten osaa kertoa myös sellaista, että leffasta on tullut Netflixin historian suosituin ei-englanninkielinen elokuva, ja tässä isolta osaltaan varmasti syy miksi nyt vuonna 2025 sille tehtiin myös jatko-osa.

Peikko on siis Norja vuoristossa asuva ihmistä muistuttava monsteri, joka on piilottanut tai piiloitettu jonnekin päin vuoristoa. Peikko ei uhkaa ketään, vaan uinuu omissa oloissaan, kunnes vuoristossa tehdään räjähdystöitä tunnelia varten, joka sitten saa tämän hirviön hereille. Leffa alkaa hieman horjahdelle, tai sanotaanko vaikka hieman epäuskottavasti, tai no paras tapa varmaan on sanoa että alkutilannetta luodaan hieman liikaa katsojaa aliarvostaen. Toisaalta se ehkä on taas siinä mielessä ihan hyvä, että näin asiat tulevat aika nopeasti selville, eikä siihen tarvitse kuluttaa turhaa aikaa. Joo ja onhan tässä leffassa muutenkin muutamia kohtauksia, jossa mennään enemmän huumorin kuin minkään muun puolelle. Aavistus ihan jopa myötähäpeää, mutta annettakoon se anteeksi kun tiedetään minkälaisesta leffasta on kyse.

Eikä tässä nyt kyllä silti huonosta leffasta ole kyse vain ihan päin vastoin. Jos leffoja pitäisi laittaa jollain tapaa järjestykseen, niin on tämä paljon parempi kuin Amerikkalaiset Godzilla rymistelyt, toisaalta ei sitten millään taas Godzilla minus one tasoa. Ja rymistelystä puheenollen, kyllä tässäkin rymistellään ihan huolella ja äänien osalta tässä ei ollakaan säästelty mitään. Loistava 9.1.6 ääniraita tuodaan koko kaistalla joka kanavaan ja mikä parasta, aika hienosti on tässä lisäksi myös käytetty aktiivisia objekteja esimerkiksi helikopterien kanssa. Peikko todellakin kuuluu ja saa aikaan tuhoa, siitä huolimatta jalat pidetään ihan kohtuudella maassa, ja jos tälläinen leffa voi mitenkään olla uskottava, niin niissä rajoissa tämä varmasti on hyvinkin. Niin ja loppukin on lopulta aika looginen ja muutenkin sellainen ehkä jota voisin kutsua aika ”kivaksi”. Tämän jälkeen tuo toinenkin on ehdottomasti katsottava!