Kun viikossa on rajoitetusti aikaa, niin ei sitä millään haluaisi käyttää tälläiseen leffaan, joka ihan oikeasti on todella huono. Olisihan tässä ollut ainesta vaikka mihin, mutta jos joutuu taas koko leffan ajan miettimään, että mikähän tämän leffan perimmäinen tarkoitus on, niin ollaan jo lähtökohtaisesti aika heikoilla jäillä. En vielä leffan katsomisen jälkeenkään ole oikein yhtään varma, että oliko tämän nyt siis tarkoitus olla komedia, toimintakomedia, agenttileffa, toimintaleffa vai mikä? Leffan vitsit eivät juurikaan naurata, lähinnä taas tuli vain myötähäpeää. Sekään ei kuitenkaan ole leffassa pahinta.

Pahinta nimittäin on todella surkeat roolitukset ja näytteleminen. Tämä siitäkin huolimatta, että leffaa tähdittää kaksi suurta tähteä, Cameron Diaz ja Jamie Fox. En tiedä kummassa on enemmän tässä vikaa, näyttelijöissä vai käsikirjoituksessa, mutta näytteleminen on todella kulmikasta, vaivaantunutta ja todella surkeaa kaikin puolin. Eikä se tekeminen tässä kyllä oikein maistu kenenkään muunkaan osalta. Oikeastaan ainoat, joille tästä voi antaa puhtaat paperit ovat nuoriso-osaston McKenna Roberts ja Rylan Jackson.

Se mitä sitten tulee leffan potentiaaliin, niin audiovisuaalisesti tämä leffa kyllä toimii erittäin hyvin. Kuvanlaatu on kohtuullisen hyvää laatua, vaikka aavistuksen rakeisuutta onkin. Silti kaikki maisemat ovat todella upeita ja sen lisäksi, että leffa on aika kivasti kuvattu ja toteutettu muutenkin. Muutamia ihan kivoja kameraajoja ja hidastuskuvia on myöskin saatu mukaan, unohtamatta tietysti muutamaa näyttävää räjähdystä. Äänien osalta leffa on 9.1.6 atmosta, joskin objekteja ei tässäkään juurikaan liiku. Sen sijaan etenkin surroundeja käytetään erittäin hyvin. Tässä on todella monta kohtausta, jossa laukauksia viuhuu ympäriinsä aika kivasti ja tarkasti. Myös dynamiikkaa löytyy kivasti monessa kohdassa ja etenkin buttkickerit tässä toimivat juuri niin kuin pitääkin. Eli audiovisuaalisesti tässä olisi ollut ihan loistava aihio käytettäväksi, mutta hyvä aihio pilattiin taas aika kepeällä juonella ja surkealla näyttelemisellä.

Viime viikolla tuli muuten myös tehtyä ensimmäiset Youtubet, joten käyhän ottamaan seurantaan. Jäi itse asiassa itselle jopa aika hyvä fiilis niistä parista pätkästä mitä tuli tehtyä, etenkin sen vuoksi, että tuo DJI Pocket 3 tuntuu olevan tähän juttuun ihan täydellinen kapistus. Kiva nähdä mitä tästä nyt seuraa ja lähteekö tuo tuosta liikkeelle vai ei. Mitään sen suurempia paineita en tuosta ota, katsellaan ihan rauhassa. Ja onhan tässä jotain muutakin uutta tulossa, mutta niistä lisää myöhemmin.

Sunnuntai ja pitkän viikon jälkeen pääsi taas leffojen pariin. Joulu on välillä ihmeellistä aikaa ja tällä kertaa joulupukki toi hieman uusia tuuli toisen harrastuksen eli valmennusjuttujen parista, joten aikaa leffoille on seuraavat pari kuukautta hieman vähemmän. No, jos on pelipäivä juhlapäivä, niin juhlapäivä on sitten myös aina päivä kun ehtii vihdoin leffojen pariin. Katsottavaa olisi levyillä ollut taas vaikka kuinka paljon, mutta päätin silti katsastaa mitä uutta on tullut Netflixiin tarjolle, ja olihan sinne sitten ilmestynyt tälläinen Raskanlainen AD Vitam, joka herätti heti huomion. Niin, onhan nämä tälläiset aina huomion herättäneet kun esittelyssä puhutaan entisestä agentista jonka kotiin joku murtautuu ja sen jälkeen vanha elämä palaa kuvioihin ja vähintään yhtä monta kertaa on pettyneenä saanut todeta, että eipä ole aiheeseen taas keksitty yhtään mitään uutta.

No mutta nyt oli ja aika paljonkin. Tämä leffa oikeasti muodostui lopulta aika mielenkiintoiseksi ja ennen kaikki fressiksi. Alku asetelmasta huolimatta, tässä ei oikeastaan ollut lopulta juurikaan sitä samaa toistoa mitä näissä sitten yleensä lopulta on. Leffa lähti todella vauhdikkaasti käyntiin, ei tilanne nyt kovinkaan pitkään ollut sellainen ”eletään tässä iloisia eläkepäiviä”, vaan itse asiaan päästiin aika nopeasti. Toisaalta, eipä ollut kyllä aavistustakaan mitä tässä tuleman pitää, ja ennen kaikkia leffan aikajana pääsi kyllä yllättämään aika paljon. Myöskään leffan roolitukset eivät olleet lainkaan ennalta luettavissa tai koko juoni ylipäätään, vaan juonta oikeasti rakennettiin pikku hiljaa niin kuin tälläisissä tehtiin ennen vanhaan. Pala palalta asiat aukesivat lisää, ja lopulta koko kuvio alkoi paljastua. Yksi varmasta lähimenneisyyden parhaista leffoista noin niin kuin juonellisesti.

Leffa oli muutenkin roolitettu erittäin hyvin, vaikka mitään tuttuja kasvoja ei tässä toki ollut. Cuillaime Canet, joka kuuluu muuten myös leffan kirjoittatiimiin vakuutti todella vahvasti Franck Lazareffin pääroollissa eikä hänen vaimoaan näytellyt Stephane Caillard jäänyt leffassa yhtään sen huonommaksi. Paljastamatta tässä sen enempää taas itse juonta, niin ehkä juuri tuo Leon rooli tästä leffasta teki niin erilaisen, ainakin paransi sitä huimasti. Muutenkin kaikki roolit ministeristä lähtien toimivat todella hyvin ja leffa oli alusta loppuun hyvin uskottava. Tai no yksi uskomaton asia on tästä kyllä pakko nostaa esiin, nimittäin tuo koko liitovarjohomma ei nyt kyllä ihan vakuuttanut vaan vei siltä uskottavuudelta kyllä muutaman pisteen, etenkin kun se oli sitten lopulta vielä niin isossa roolissa koko leffan kannalta, mutta katsokaan ja arvioikaa itse mitä mieltä olette.

Leffan äänet olivat vain 7.1.2, josta etenkin tuo viimeinen numero on hieman pettymys. Ei nyt luulisi olevan niin iso juttu lisätä sinne kattoo edes niitä neljää kanavaa käyttöön, muuttaisi jo montaa asiaa, vaikka sieltä ei mitään erityistä edes tulisi. Joo, kyllä leffan äänet olivat ok, mutta ihan ehdottomasti olisin toivonut parempaa. Paljon toki tässäkin dialogia, ja ehkä ne kaikki highlightit puuttuivat. Tosin, kuvan osalta oltiin sitten taas todella hyvällä tasolla ja tää oli oikeasti tosi tyylikäs ja kivaa katsottavaa! On kyseessä sitten enemmän tykki tai Netflix, niin kuvanlaatu katsoessa Netflixin on todellakin parantanut viime aikoina!

Aina välillä pitää muistuttaa itseään miksi tämä harrastus on niin siistiä ja miksi tämän huoneen on alunperin edes lähtenyt rakentamaan, se onnistuu helpoiten kun laittaa pyörimään sellaisia leffoja, kuten tämä Fast and the Furious Tokyo Drift, joka on siis leffasarjan kolmas osa. Näillä leffoilla on varmasti faninsa ja ne jotka näistä eivät välitä lainkaan, mutta vaikka uusista leffoista olisi mitä mieltä, niin kyllähän tämäkin kolmas osa toimii loistavasti. Sikälihän tämä on toki hieman erilainen, että tämä Tokyo Drift on täysin itsenäinen oma leffansa, eikä esimerkiksi toisesta osasta mukana ole kuin Vin Diesel lopun Cameona. Pienenä knoppina muuten, IMDB:n mukaan tämä leffa on saanut ensi-iltansa Suomessa kesäkuun 25. vuonna 2006, hetki on siis kulunut jo siitäkin.

Eli kun nyt jälkeenpäin asiaa katsoo, niin onhan tämä tässä leffasaagassa aika erikoinen yksilö. Silti, leffa on tyyliltään kyllä ihan Fast and the Furious materiaalia, ja ainakin autoilla ajaminen korostuu paljon enemmän. Siitähän tässä koko leffassa on kyse niin kuin nimikin sen sanoo, eli driftaamaan oppimisesta. Muutenhan tästä leffasta on jo tullut kirjoiteltua aikaisemmin lyhyesti täällä, joten koitan olla nyt kirjoittamatta kaikkea uudelleen. Leffa on hyvä, vaikka pääosassa oleva Lucas Black ei Sean Bosswellin roolissa mitenkään vedäkkään vertoja esim. Paul Walkerille. Juonikuviossa tässäkin pysytään aika paljon perhekuvioissa, sekä hyvien, että pahojen osalta. Etenkin juuri Seanin isää esittävä Brian Goodman on todella vakuuttava ja hyvin sellainen Fast and the Furious tyyppinen jämäkkä upseeri, joka ei pienestä hätkähdä, mutta pitää silti omistaan huolen.

Mutta se suurin syy tämän katsomiseen oli tietysti siis siinä, että tämä koko saaga tuli täydennettyä jokin aika sitten 4K-levyiksi ja sen vuoksi onkin kiva katsoa minkälaiseksi nämä on restauroitu. Niin ja kyllähän tässä kolmannessa osassa tuo korostuukin hienosti, eikä vain Tokion upeiden maisemien vuoksi, vaan onhan tämä leffa muutenkin aika hienosti restauroitu, ja näyttää kyllä aivan tämän päivän leffalta kaikin puolin. Kuvanlaatu on järjettömän hyvää tasoa ja tätä on oikeasti todella kiva katsoa, vaikka vanhempaa tuotantoa onkin. Autot näyttävät upeilta, värit todella hyviltä puhumattakaan kaikista yksityiskohdista.

Sen lisäksi on sitten vielä tietysti ne äänet, jotka tässä on tehty uusiksi DTS:X muotoon, joka toki on hieman harvinaisempaa materiaali edes etsimällä löytää tänä päivänä, mutta vastaa siis hyvin pitkälti Atmoksen tasoa. Ja kyllähän tässäkin ollaan restauroinnissa onnistuttu todella upeasti ja leffa kuulostaa hyvältä. Autojen äänet toki tässä pääosissa ja ne kuulostavatkin todella hyvältä, muuten tässä ei mitään sinällään erityistä ole, vaan hyvin leffaa tukevat äänet, jotka on erityisen hyvin pannattu kaikkiin kanaviin. Jotenkin tuntuu, että etenkin juuri DTS:X:n kanssa ääniä miksataan enemmän kaikkiin kanaviin. Äänissä kuitenkin mennään tämän osalta erittäin alas ja dynamiikka on aika kivaa kuunneltavaa, ja etenkin parit biisit menevät todella kivasti luihin ja ytimiin. Lisämainintana vielä ns loppukappale, jota olisi taas voinut kuunnella vaikka hieman pidempäänkin.

On taas mennyt hetken aikaa edellisestä tositarinaan perustuvasta sotaa liittyvästä elokuvasta, jos nyt sitten ei siis tuota Ohjusta lasketa tähän kategoriaan, heh! Netflixistä kuitenkin löytyy taas hyvin mielenkiintoista katsottavaa aiheeseen liittyen, joka on siis norjalainen elokuva nimeltä Nr. 24, joka kertoo paikalliset patrioottien taistelusta natsisaksan sotilaita vastaan Norjan omalla maaperällä sodan laajetessa Norjaan. Tarina on itse asiassa hyvinkin mielenkiintoisesti rakennettu, kun tarinaa kertoo livenä tämän taistelun todellinen sankari ja kasvot. Gunnar Sønsteby johtaa sodassa omalla esimerkillään taistelua ylivoimaista vastustajaa vastaa, mutta nyt tässä elokuvassa hän on kertomassa tarinaansa entisen kotikaupunkinsa koulussa tarinaa hiiren hiljaa kuunteleville opiskelijoille.

Mutta ennen kuin mennään itse elokuvaan niin käsitellään hieman tämän nykymaailman suurinta ongelmaa leffojen tuotannossa. Henkilökohtaisesti en nimittäin pysty mitenkään ymmärtämään tätä eri kuvasuhteiden vaihtelua yksittäisten leffojen sisällä, puhumattakaan kun tähän vielä lisätään Netflixin täysin naurettava tekstityksen lisääminen osittain kuvan ulkopuolle. Mitä tämä siis tarkoittaa tässä leffassa ainakin itselleni. Kun kuvataan tätä ns. nykyaikaa 16:9 kuvasuhteella, kuva mahtuu juuri ja juuri ruudulle, silti tekstitys menee hieman yli. Kun taas kerrotaan elokuvan muodossa tästä historiallisesta tarinasta, kuvamuoto muuttuu scope muotoon, joka käytännössä taitaa olla tässä 2.35:1 muoto, niin kuva jää todella pieneksi keskelle, jättäen suuret mustat palkit sekä ylös, alas että molemmille sivuille. Eli käytännössä kuva jää todella pieneksi ja hölmöksi, kun kerran iso scriini on käytössä, niin mielellään sitä sitten katsoo. No, normaalisti tämän saa korjattua automaattisella zoomilla, jolla saan kuvan suurennettuna koko ruudulle, ongelma ratkaistu. Tässä tapauksessa se ei kuitenkaan toimi, koska kuvakoko heittelee pitkin elokuvaa koko ajan, joten vaikka elokuva on hienosti tehty vaihdellen näitä nykyajan ja tarinan kerronnan kuvaa, niin itseni se saa raivon partaalle. Koska sitten kun taas palataan 16:9 kuvaan, niin tekstejä ei näe ollenkaan, joka on yleensä ihan ok englanninkielisissä leffoissa, mutta tässä tekstit pitää oikeasti nähdä, koska en ymmärrä norjaa. Voin sanoa, että teki kyllä tänään leffan katsomisen todella vaikeaksi ja vei huomiota itse loistavasta leffasta. Niin, ja kyllähän tuohon on vaihtoehtoja, mutta ne jutut ehkä sitten joskus myöhemmin kun opin riittävästi MadVR:ää käyttämään.

Mutta sitten itse leffaan, joka todellakin oli loistava, ei ole ImDB score 7.7 ja Netflix tykkääjien 96% score yhtään väärässä, kyseessä on todellakin erittäin laadukas tekele, jossa molemmat, sekä nuori Gunnar (Sjur Vatne Brean) että vanhempi Erik Hivju tekevät todella loistavat roolit. Huolimatta tuosta kuvasuhdeongelmasta, nykypäivän ja historian yhdisteleminen toimii todella upeasti ja luovat leffaan ihan oman tunnelmansa, puhumattakaan tuosta yleisöstä, joka paljastamatta yhtään enempää juonesta tuo aivan uudenlaisen käänteen leffalle. Sjur Vatne Brean on nuorena Gunnarina loistava, mutta ennen kaikkea Erik Hivju on mahtava, luulin itse asiassa että kyseessä olisi ihan oikea Gunnar, mutta tämäkin on siis näytelty. Muutenkin näyttelijät, puvustukset ja lavastukset ovat kaikki todella hienosti kohdillaan, ja leffa on kaikin puolin todella laadukkaan ja uskottavan näköinen tuotos.

Kuvan ja äänenlaatu ovat leffaan hyvin sopivia, kuvanlaatu itse asiassa erittäinkin hyvä etenkin näissä ns. vanhoissa osissa, uusissa kuvissa jossa vanha Gunnar tarinaa kertoo, on puolestaan tarkoituksella tuotu rakeista kuvaa, kuvaillen lähinnä siis tilannetta, että video olisi kuvattu vanhalla kotikameralla tilaisuudesta. Äänien osalta leffa ei ole kuin 5.1, mikä on toisaalta hieman harmi, mutta kyllä Dolby Surround tekee tämänkin leffan osalta silti upeaa työtä. Muutamat räjähdykset toimivat hyvin, vaikka mistään uusien leffojen dynamiikasta ei tietenkään nyt puhuta. Äänien kanssa tämä kuitenkin piti katsoa, ja hyvä niin, ei tämä oikein olisi niin hyvin ilman toiminut, vaikka äänet eivät niin isossa osassa olleetkaan kuin ehkä alkuun odotin, olihan kuitenkin kyseessä sotaelokuva. Niin tai näin, olihan tämäkin taas paljon enemmän dialogiin perustuva leffa kuin mitään varsinaista toimintaa, sanoisin että aika tyypillinen eurooppalainen tuotos aiheesta.

Joka tapauksessa jälleen yksi mielenkiintoinen tositarina lisää, joka ehdottomasti kannattaa katsoa. Itse tarina taustalle ei tällä kertaa ehkä mitenkään uskomaton, vaan enemmänkin tällä kertaa puhutaan sodan moraalista puolin ja toisin. Missä menee rajat, miten rajat muuttuvat kun sota oikeasti syttyy, ja pystyykö nykypäivän ihminen näitä asioita ihan oikeasti käsittelemään. Leffa esimerkiksi kysyy useasti kysymyksen miten sinä reagoisit kiduttamiseen, kertoisitko heti kaikki tietosi vai missä menisi kestävyytesi rajat? Ymmärrätkö oikeasti mitä sota tarkoitaa, pistää nykypäivässä ihan oikeasti miettimään. Meillä ihmisillä oikeasti Suomessa asiat on vielä aika hyvin, eikä sotaa ole tarvinnut ikinä oikeasti edes ajatella. Toivotaan että asiat myös pysyvät sellaisena, mikään lintukoto me emme kuitenkaan enää ole.

Tulipahan tämäkin leffa sitten vihdoin katsottua. Sanotaanko heti tähän alkuun, että jos kotimaisen leffan nimi on ohjus, niin leffan voi yleensä jättää siltä istumalta katsomatta, mutta tällä kertaa kyseessä onkin tarina ihan oikeasta ohjuksesta, tai ainakin siihen liittyen. Eli leffan idea perustuu vuonna 1984 Suomeen osuneesta Venäläisestä ohjuksesta, joka tipahti ”vahingossa” pohjoiseen Suomeen. Kuinka suuri vahinko se sitten lopulta oli niin siihen en ota kantaa, enkä jaksa asiaa alkaa nyt sen suuremmin myöskään tutkia. Joka tapauksessa itse en tälläisestä ollut koskaan edes kuullutkaan, mikä osaltaan varmasti myös liittyy elokuvaan, joten jotain uutta taas tuli historiasta opittua.

Vaikka en ollut tätä aikaisemmin nähnyt ja ihan hirveästi en leffasta muutenkaan tiennyt, niin silti leffa pääsi hieman yllättämään. Odotin leffan enemmän liittyvän nimenomaan tähän ohjukseen, ja vaikka se ohjus siinä koko ajan olikin läsnä, niin kyllähän tämä silti lopulta enemmän oli parisuhde (väkivaltaa), rakkautta ja muutenkin ihmissuhteita käsittelevä leffa. Se mitä itse asiassa ehkä odotin, oli että vaikka leffassa aiheena onkin ohjus, niin tarina olisi kirjoitettu enemmän siitä kertovan toimittajan eli Oona Airolan esittämän Niinan toimittajan uralla nousuun, mutta se jäi lopulta enemmän ja enemmän sivujuonteeksi. Jotenkin ehkä tulee väkisin mieleen Lapua-elokuva, joka myöskin perustuu tapahtumana tositarinaan, mutta päätyy lopulta sivujuonteeksi ihmissuhteiden käsittelyssä.

Miia Tervo on kuitenkin kasannut näistä palikoista varsin hyvin kasassa pysyvän kokonaisuuden, jossa Oona Airolan rooli on loistava. Hieman reppana yksinhuoltaja, joka on valmis ottamaan vastaan kaiken mitä maailma antaa. Niina joutuu kuitenkin väkisinkin kasvamaan ihmisenä, joka lopulta johtaa ikävään loppu tulemaan. Tosielämästä tutut lauseet pahoinpitelijä ei koskaan muutu ja älä luota siihen toistuu uudelleen ja uudelleen, mutta ihan niin kuin oikeassakin elämässä, asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, etenkin kun puhutaan tunteista ja lapsista. Tervolla on tässä ihan selkä viesti, joka ei näyttäydy kauniina, mutta onko loppu silti onnellinen, se ei ihan täysin tässä katsojalle selviä. Se miten Niina tässä leffan aikana kuitenkin kasvaa ihmisenä, on hieno tarina.

Sitä ohjusta tässä kuvaillaan varmasti hyvinkin sen tyyppisesti, miten asiat tuolloin ovat menneet. On varmasti ollut ihmisiä molemmin puolin, niitä jotka oikeasti ovat huolissaan ja niitä, joiden mielestä yksi ohjus suomen maaperällä on ihan ok. Se miten tälläisissä asioissa on käsitelty esimerkiksi naisia ei yllätä yhtään. Se mikä itselleni on hieman ehkä yllättävää tai outoa on lehdistön toiminta, tai se miten sitä tässä kuvataan. Ymmärrän, että suomalaisen pikkukylän lehdistö ei ole kovinkaan merkittävä, mutta jotenkin kuitenkin tuntuu, että kotimainen lehdistö sai tässä aika olemattoman kuvan, paikalla oli suuria medioita ympäri maailmaa, mutta kirjoittiko tuo paikallinen media sitten lopulta aiheesta yhtään mitään jäi hieman epäselväksi. Oma oletus leffasta siis oli nimenomaan, että leffassa on kyse siitä, kuinka Niina nousee valtakunnan merkittävimmäksi toimittajaksi tuoden tälläisen valtavan uutisen maailman luokan uutiseksi. No, ehkä sellaisenkin leffan joku tekee sitten jollain toisella kerralla. Muutenhan tuo Ohjuskin saa kyllä leffassa paljon huomiota, ja tuohan leffa ihan hyvin sitäkin puolta esiin. Se kuinka hyvin se osuus vastaa sitten totuutta tai todellisia tapahtumia, sitä en osaa sanoa.

Muuten leffa näyttää varmaankin juuri siltä kuin pitääkin. Leffa on rakeinen, ainakin Netflixissä, jossa itse sitä katsoin, ja äänetkin ovat vain 5.1 tasoa, mikä nyt kotimaiselle leffalle on aika normaalia. Sen vuoksi tämä leffa tulikin katsottua myöhäisillan hiljaisena leffana, johon tämä sopi loistavasti. Pakko muuten sanoa, hienoa että näitä kotimaisia on alkanut tullut Netflixiin, aikaisemminhan olen näitä katsellut vain Itunesin kautta. Kotimaisissa leffoissa niiden viiden käytössä olevan kanavan käyttö toimii yleensä aika hyvin, niin tässäkin. Kun tapahtumia on kuvan oikeassa reunassa on ääni pannattu hyvin sinne, myös surroundeja käytetään tässä ihan kivasti, vaikkakin nyt toki itse upskeilaan kaikki Dolby Surroundin kanssa kaikki olemassa oleviin kanaviin. Leffa oli muuten tehty erittäin vanhaksi, eli hyvin ajalle josta se kertoo. Björklundin rooli ei millään pääse ihan Lapuan tasolle, mutta edelleen vaikuttavaa työtä suosikkinäyttelijältäni. Noista hiuksista en oikein osaa sanoa, voisin sanoa että se kotimaisen leffan pakollinen ylilyönti, mutta toisaalta voin myös kuvitella, että tyypille voisi olla ihan oikeakin roolimalli historiassa.

Ohjus ei kotimaisten leffojen loistavassa vuodessa millään nouse Myrskyluodon Maijan tai Lapuan tasolle, mutta seuraa kyllä hyvin perässä. Ei missään tapauksessa huono elokuva, mutta ei ehkä myöskään sellainen joka tulee uudelleen katsottua. Voin kuitenkin hyvillä mielin suositella tätäkin leffaa kaikille katsottavaksi. Niin, ja leffahan on siis sikälikin hyvin mielenkiintoinen, että aiheena se se ei ole kovinkaan kaukana siitä, mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu. Niin, onhan sitä spekuloitu, että jos Venäjä haluaisi aloittaa sotilaallisen eskalaation Suomeen, voisi se hyvinkin olla jokin tälläinen vahingonlaukaus jonnekin asumattomalle seudulle Lappiin. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että tämä leffa ei ole syntynyt Ukrainan tapahtumien innoittamana, vaan leffa on ollut työn alla jo ennen täysmittaisen sodan alkua.

Kolme vuotta sitten Netflix toi palveluunsa uuden sarjan, joka räjäytti sekä suosion, että sosiaalisen median. Netflixiin oli tuotu Etelä-Korealainen tositeeveetä muistuttava äärimmäisen raaka reality, jossa ajatuksena siis on se, että ihmiset, joilla ei elämässä oikeastaan ole enää muuta toivoa selvitä hengissä (velkojen vuoksi) annetaan vielä yksi mahdollisuus osallistumalla mystiseen peliin, jonka pääpalkinto on niin käsittämättömän suuri, että se saa myös ihmiset tekemään aivan mitä tahansa sen saavuttamiseksi. Ensimmäisen kauden arvioni löytyy täältä!

Nyt on pitkään odotettu jatko-osa kuitenkin julkaistu ja sen saikin katseltavakseen kaikki kahdeksan jaksoa kerrallaan. Niin, ja pitihän se sitten tietysti itsekin ottaa heti tarkasteluun. Toinen kausi jatkaa siitä mihin ensimmäisessä jäädään ja sarjan päähenkilöksi muodostunut ensimmäisen kauden voittaja ja selviytyjä Seong Gi-hun (Lee Jung-jae) jatkaa pelien järjestäjän metsästämistä keinoja kaihtamatta ja rahaa säästämättä. Sitähän herralla riittää niin paljon kuin ikinä elämässä voi tarvita, mutta pelistä muodostuneet traumat eivät jätä rauhaan. Toisen kauden alussa pitkään ei siis olla lainkaan mukana pelissä ja eikä edes niissä tapahtumapaikossa vaan jahtia käydään kaupungissa. Lopulta kuitenkin tapahtumat siirtyvät vanhoihin tuttuihin maisemiin ja peli pääsee taas käyntiin. Ensimmäinen tehtävä on kaikille sarjan seuraajille hyvinkin tuttu, mutta sen jälkeen sarjassa nähdään aivan uusiakin pelejä. Teema on kuitenkin edelleen sama, pelit ovat helppoja, mutta jonkun on silti pakko kuolla.

Toinen kausi on saanut paljon sekä positiivista, että negatiivista palautetta, joka toisaalta on hyvinkin ymmärrettävää. Jatkokaudet ovat aina vaikeita jos ensimmäisen kauden menestys on ollut kovaa. On todella vaikea saada ihmiset tyytyväiseksi tilanteessa, jossa jokainen varmasti odottaa vielä jotain parempaa ja suurempaa. Itselleni ensimmäisellä kaudella suurimman jännityksen toi nimenomaan nuo pelit, mutta tällä toisella kaudella nuo itse pelit jäävät aika paljon pienempään osaan, joka taas osaltaan vaikuttaa selkeästi siihen, että sarjasta tulee aivan eri tyyppinen kuin aikaisemmasta. Toki tämä on jatkoa tarinalle, mutta onko tämä sitten jo ihan oma erillinen tarinansa? Omalta kohdaltani ensimmäiset jaksot olivat jotenkin hieman tylsää, enkä odottanut tuollaista, vaan halusin päästä nopeasti taas katsomaan pelejä. Alkuosa tulikin katsottua hieman sivusilmällä, mutta kun pelit jälleen alkoivat, piti sarjaa seurata silmä tarkkana. Niin ja muuten huomiona myös sellainen seikka, että itsellä tämä tuli tällä kertaa katsottua alusta loppuun olohuoneen sohvalla, eli leffahuoneeseen asti en nyt edes vaivautunut. Äänet siis Genelecien ja Wiim Ultran kautta, joka kyllä mielestäni riitti tämän seuraamiseen hyvin, siitäkin huolimatta että jossain joku tämän ääniraitaa kehuikin..

En halua avata tässäkään postauksessa sisältöä sen enempää tai antaa juonipaljastuksia, mutta sen verran tässä varmaankin voi todeta, että tämähän ei siis ollut kokonainen kausi, vaan sarja jää näiden kahdeksan osan jälkeen pahasti kesken. Jatkoa on tietysti luvassa, eikä sitä tarvitse tällä kertaa odottaa kolmea vuotta, vaan jatkoa on luvattu jo keväälle. Sarjan tekijät ovatkin kommentoineet, että toisen kauden piti mahtua yhteen kauteen, mutta kun tarina lopulta jatkoi paisumistaan, oli järkevämpää jakaa se lopulta kahteen osaan. No, selväähän se, että tämäkin kolmaskausi pitää tietysti katsoa ja kyllä sitä jossain määrin myös odottaa. Squid Gamesta muuten pitää vielä sellainen erikoisuus ja ehkä jopa varoitus mainita, että itselläni normaalisti mikään elokuva tai sarja ei tule uniin, Squid Game tulee. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Sarja on julmuudessaan todella raaka, ja vaikka se onkin vain viihdettän, niin tämä kyllä psykologisessa muodossaan osuu. Katsominen siis omalla vastuulla.

Loppuun muuten vielä sananen aiheesta R_Volution, vaikka se nyt ei tähän varsinaisesti liitykkään. Olen varmaan jossain vaiheessa maininnut uudesta ominaisuudesta joka tuohon soittimeen on tulossa, nimittäin mahdollisuus tehdä omia demo-clippejä. No, nyt juuri ennen joulua tuo kovasti odottamani ominaisuus saapui, hyvin vielä keskeneräisenä tosin. Koko ominaisuus sisältää aika hienoja juttuja, kuten esim community clips, eli vai jakaa muiden kanssa parhaita clippejään, jos leffa itseltä löytyy. Ei siis tarvitse välttämättä kaikkea klipata itse ja toisaalta saa myös muilta vinkkejä hyvistä kohdista. Ominaisuus ei tosiaan vielä toimi kovinkaan hyvin, mutta antaa vinkkiä kyllä tulevasta. Odotin esimerkiksi itse, että ihan vaan leffaa katsoessa painaa nappia niin alkaa nauhoitus ja toisesta päättyy. Periaatteessa ominaisuus toimiikin näin, mutta ainakin tällä hetkellä pitää olla ihan omassa modessa jossa tuo tapahtuu, eli ihan normaalisti leffaa katsoessa tuo ei ainakaan vielä toimi. Myöskään nuo jo tehdyt klipit eivät vielä tällä hetkellä avaudu kunnolla, eli työtä siellä päässä vielä riittää. Yksi parhaista jutuista mitä itse odotin, eli suoraan soittolista katsominen näistä leffoista back to back ei myöskään ainakaan vielä näy, toivottavasti tulee. Joka tapauksessa tämä soitin kehittyy jatkuvasti, ja pelkästään hyvään suuntaan. Ehdottomasti hyvä ja suositeltava hankinta myös muille, joilla leffoja kovalevylle on paljon ripattuna.

Viime päivien varmasti suurin puheenaihe sekä televisio-ohjelmiin liittyen että ihan vaan kaikkeen muuhunkin liittyen. Tästä sarjasta on puhuttu ruokapöydissä, some kuhissut jo monta päivää ja kukaan ei varmasti ole tätä kohua päässyt pakoon. Kyllä, Suomessa on tehty uusi kuusi osainen teeveesarja, joka todellakin on saanut kaikki, jos ei nyt vielä teeveen ääreen, niin ainakin kiinnostumaan sarjasta, joka kantaa hyvinkin kuvaavasti nimeä Queen of Fucking Everything. Edellisen kerran vastaavaa taidetaan olla koettu MS. Romanticin kohdalla, mutta eipä tainnut edes sekään ihan tälle tasolle yltää.

Mutta mikä ihme tässä sitten oikein ihmisiä puhuttaa? No ensimmäinen puheenaihe on luonnollisesti ollut Laura Malmivaara, joka todellakin vetää tämän sarjan läpi Kuningattaren ottein. Ei ole luonnollisestikaan ensimmäinen kerta kun Malmivaara naulaa roolin täydellisesti maaliin, itse muistelen Malmivaaraa lämpimästi jo ensikohtaamisestamme lähtien, joka tapahtui tietysti Levottomien merkeissä. Tässä on paljon samaa, mutta ihan eri kulmalla. Tässäkin puhutaan seksistä paljon, mutta sitä ei mitenkään kuvallisesti korosteta. Sarjassa myös käsitellään hyvin ikäviä ja vakavia aiheita, mutta kaikki tehdään niin äärettömän tyylikkäästi huumorin kielellä, ettei tästä voi kukaan edes mieltänsä pahoittaa näin mielensäpahoittamisen kulta-aikana.

Tämän kaiken lisäksi tässä on ihan äärettömän hienosti heitetty tikareita poliitikkojen ja demokratian suuntaan, ikävä kyllä vaan, kaiken kärjistyksen alta itse näen valitettavasti vain sen ajan kuvan, että kyllähän tämä kaikki sisään rakennettu korruptio voisi hyvin Suomessa toimia juuri näin. Poliittiikka on todella pahasti rikki, eikä kukaan enää oikeasti politiikassa aja yhteisiä asioita, vaan vain ja ainoastaan omaa ja puolueen etua. Kaikki se miten tässä tuota rakennusprojektia käsitellään puhumattakaan sen lopputuloksesta, on niin käsittämättömän hienosti kirjoitettu, että ylisanat alkaa loppua jo tässä vaiheessa.

Lasten ohjelmasta tässä ei ole missään tapauksessa kyse, ja sarja on todella raaka sormien leikkauksineen ja uhkailuineen. Silti, tämäkin asia on saatu käännettyä niin täysin päälaelleen, että kaikki tämä vain naurattaa. Ylipäätään tämä koko sarja saa niin hyvälle tuulelle ja nauramaan iloisesti, että on vaikea kuvitella mitä tässä ihan oikeasti yritetään kertoa. Ei varmaan mitään, sillä viihteeksi menee, ja siinä tämä on täydellinen. Samoin kuin koko sarjan nurinkurisuus, Esko Salminen vetää myös ihan mahtavan roolin, joka on niin epäuskottava gansteri ja rakastaja kuin vain voi olla. Jotenkin muuten pelkkä ajatus siitä, että tuollainen persoona mafiapomona Suomesta oikeasti löytyisi, on aika huvittava ajatus.

Eli kyllähän tämä oli juuri kaiken sen kohun arvoinen juttu. Mahtavaa viihdettä, joka toimii ihan alusta ihan loppuun asti ilman pienintäkään kyllästymistä. Juonenkäänteitä on aivan mahdotonta ennalta arvata, silti kaikki tuntuu lopulta niin loogiselta ja järkevältä. Sarja oli aivan pakko kahlata suoraan loppuun asti, ja vielä kaikki viimeisen jaksonkin käänteet olivat ihan huikeita, vaikka olikin tälläinen hieman leffoista tuttu pikakelaus. Niin, ja eihän tässä tarvitse hirveästi arvailla jätettiinkö varaus myös toiselle kaudelle! Nyt jos koskaan kannattaa ottaa kotimaista katseluun!

Jos omasta nuoruudesta pitää tehdä Top-10 lista siltä ajalta tai tänä päivänä leffoista, joita tuolta ajalta muistaa, niin The Mask-leffa on aivan saletisti noiden molempien listojen kärkipäässä. The Mask on aikanaan löytynyt VHS:sänä ja on yksi kaikista parhaiten muistiin jääneistä leffoista koskaan. Jim Carrey oli aika kovaa valuuttaa tuohon aikaan, eikä the Mask ollut ainoa leffa, mutta ihan ehdottomasti itselleni huomattavasti paremmin mieleenjäänyt ja jo tuolloin arvostamani leffa kuin esimerkiksi Lemmikkidekkarit ja juuri katsomani Truman Show. The Mask on myös yksi eniten 4K-restauroiduksi odottamani leffa, mutta sellaista valitettavasti ainakaan vielä ole ollut näköpiirissä. Leffaa ei muutenkaan ole hyllystä koskaan tuon VHS:n jälkeen löytynyt, joten nyt oli korkea aika se hankkia, kun sellainen Bluray-muodossa Futuremovieshopin hyllystä löytyi.

Itse en ole hirveästi miettinyt onko leffassa mikä ääniraita tai tekstitykset, koska R_Volution on kaikki nuo pystynyt tähän menessä tekstittämään suomeksi joka tapauksessa. Tällä kertaa tuli kuitenkin poikkeus sääntöön, eli leffasta ei suomitekstejä löydy, eikä sitten muuten löytänyt R_Volutionkaan niitä tietokannastaan. Outoa, mutta ehkä kertoo vain siitä, että tämä leffa taitaa levyllä ylipäätään olla aika harvinainen levy muutenkin, outoa kyllä. Itselläni kuitenkin oli tällä kertaa suuri sivistävä tehtävä, eli katsomossa seurana tällä kertaa oma jälkikasvu, ja heille jos kenelle tälläisiä klassikkoja pitää näyttää. Heillä ei tietystikään ollut etukäteen tietoa sen enempää mistä leffassa on kyse, mutta molemmat kyllä tuntuivat nauttivan leffasta ihan alkuperäisellä raidalla ilman tekstitystäkin. No, Milo-koiralla varmasti paljon tekemistä asian kanssa ainakin nuoremman kohdalla, mutta onhan tuo hillittömän hauska otus, eli eipä ihme.

Mutta sen lisäksi että kyseessä on todella loistava leffa, niin varmasti suurin syy siihen restaurointitoiveeseen on kuitenkin tässäkin se potentiaalisuus ihan uudelle tasolle vietyyn audiovisuaaliseen kokemukseen. Leffassa on paljon värejä ja sellaisia juttuja, jotka HDR:änä tai Dolbyvisionina voisi saada aivan uusia ulottuvuuksia. Puhumattakaan tietysti äänistä, jotka tähän olisi mahdollista Atmoksen myötä tuoda aivan uudelle tasolle. Leffassa on sitä kaikkea, mitä hyvässä Atmoksessa voi toivoa. On paljon toimintaa sivuilla, takana ja yläpuolella, mutta samalla ukkosta, vedenalaista toimintaa, autoja ja erilaisia effektejä, jotka liittyvät etenkin naamioksi muuttumiseen. Onhan tämä ikäisekseen ihan loistava leffa äänien puolesta jo näinkin, mutta omana suosikkileffana nuoruudesta toivoisin todella, että tämäkin vielä nähdään restauroituna tähän päivään.

Täytyy muuten vielä sen verran tästä todeta, että ikäraja leffalle taisi olla kahden-kolmentoista luokkaa, mutta vaikka leffassa kyllä ammuskellaan, niin tämä on kuitenkin lähtökohtaisesti komedia ja näin sen kokivat omatkin lapset, vaikka toinen vielä hienoisesti nuorempi olikin. He kokivat leffan erittäin hauskana, ja esimerkiksi nuorempi ja näiden ikärajojen osalta ennen kaikkea jännittää sitä, että onko leffa liian jännittävä, totesi, että eihän tämä ollut yhtään jännivä, vaan enemmänkin vain hauska. No, mikä sitten on määritelmä lasten ja nuorten leffalle riippuu varmaan jokaisen omasta ajatusmaailmasta. Tässä leffassa vaikka tosiaan ammuskeltiin, niin kaikki siihenkin liittyvä väistely jne. oli niin komediaa, että ei varmasti jätä traumoja kenellekään.

Kun tuossa joulun alla etsin jotain jouluhömppää niin päädyin tuolloin hieman vakavampaan Mariaan, joten nyt piti ottaa vahinko takaisin ja tällä kertaa myöhäisillan hiljaiseksi viihteeksi löytyi sitten juuri sitä itseään, eli jouluista romanttista komediaa. Pikku Salaisuutemme traileri vaikutti heti mielenkiintoiselta, joten sen suuremmin en siitä lähtenyt mielipiteitä etsimään, vaan päätin vain nopeasti laittaa leffan pyörimään. Leffahan siis löytyy otsikon mukaisesti Netflixistä ja on siis ihan uutta 2024 vuoden tuotantoa.

Lindsey Lohan ja Ian Harding tähdittävät tätä suhdesoppaa, jossa exät jälleennäkevät kymmenen vuoden jälkeen kun nykyiset puolisot sattuvat olemaan sisaruksia, ja joulunahan kokonnutaan koko perheen kanssa saman katon alle. Ei tarvitse kovinkaan hyvä leffatuntija olla että tietää mihin tämä tarina päättyy, mutta se mitä kaikkea matkalla tapahtuu saattaakin sitten yllättää enemmänkin. Leffassa nimittäin suhteet menevät enemmän kuin paljon sekaisin, samoin myös vähän kaikki muukin. Leffa on kuitenkin juuri sellaista rauhallista perjantai-illan viihdettä jota osasin odottaa ja toivoinkin. Pienestä kaaoksesta huolimatta lopputulos pysyy ihan kivasti kasassa ja ihan viihdyttävä leffa tästä ollaan saatukin kasaan, vaikka loppu alkaa kyllä olla jo sellaista parisuhdesoppaa ettei paremmasta väliä.

Kuvanlaatu Netflissä edelleen todella hyvällä tasolla, ja kun leffa toimii muutenkin, niin eihän tästä nyt mikään hassumpi perjantai-illan leffa tullut. Ääniähän leffassa ei ole nimeksikään niin kuin ei pidäkään olla, mutta dialogi toimii hyvin ja sehän tässä tärkeintä. Roolitukset toimivat kivasti ja pientä sellaista hauskaa huumoriahan tässä on läpi leffan, eikä mitään pahemmin vedetä kuitenkaan överiksi. Sanoisin, että sitä saa mitä tilaa tämän leffan kanssa!