Tässä on nyt pari kuukautta kohta odoteltu uutta prossua, ja sen pitäisi kaiken järjen mukaan saapua Ranskasta tulevalla viikolla. Tämä leffavalinta liittyykin hyvin oleellisesti tuohon asiaan, sillä vaikka tämä ei nyt niin sanotusti olisikaan se viimeinen leffa Arcamilla, niin varmasti ainakin sellainen, josta jää jonkinlainen muisto mieleen ennen laitteen päivitystä ja siis tarkoitus olisi saada kyllä tässä vielä katsottua sitten ihan se viimeinenkin leffa, juuri ennen vaihtoa, jotta ihan oikeasti voisi sanoa heti todellisia ensi fiiliksiä. Midway on leffa jonka ääniä on kehuttu todella paljon ja itsekin olen tämän leffan kerran aikaisemmin kotona katsonut. Leffassa on ihan huikea Atmos raita, mutta muuten en ensimmäisellä kerralla leffasta ihan niin paljon tykännyt, ainakaan muistaakseni. Yksi asia joka erityisesti on jäänyt mieleen, oli se, että taisin viimeksi puhua kiiltokuvamaisesta leffasta, eli jotenkin todella epäuskottavalta, jossa ihmisiä on jatkuvasti kuvattu green-screenin edessä niin, että se ihan häiritsee. Edellisestä kerrasta muuten siitäkin melkein jo kolmevuotta aikaa, ja se kirjoitus löytyy täältä!

Mutta miten voikaan fiilikset leffasta muuttua kolmessa vuodessa näin paljon, vaikka silloinkin leffaa tuli katsottua samalta levyltä 4K-versiona ja Atmos-äänillä. Nimittäin aivan kuin Fast and the Furious kanssa, kuvanlaatu tällä kertaa oli jotain aivan uskomattoman kaunista. Edelleen leffassa hieman häiritsee tuo kiiltokuvamaisuus, mutta kokonaisuudessa tuo häiritsee todella todella paljon vähemmän kuin viimeksi. Kerroin myös huonosta näyttelijätyöstä viime kirjoituksessa, mutta tällä kertaa sekin tuntui paljon paremmalta, se iso ero siis oli uskottavuudessa, josta kuva tekee paljon. Nyt henkilöt näyttivät paljon uskottavammilta, ainoastaan tekstien puuttuminen teki tästä aavistuksen hankalan seurattavan, mutta toisaalta pakotti seuraamaan leffaa vieläkin keskittyneemmin.

Leffan tarinahan on tosi, ja sinällään vielä nykyhetki tuo tähän paljon lisää mielenkiintoa, tapahtumathan ajoittuvat hyvin samoihin aikoihin Oppenheimerin kanssa. Olisi siis hyvin mielenkiintoista miettiä tarinaa siltä kantilta, että tässä näytettävät tapahtumat ovat samaa valmistautumista Atomipommiin, kuin toisaalla Oppenheimerissa esitettiin. Pommithan pudotettiin näiden tapahtumien jälkeen, mutta niitä kuitenkin kehiteltiin vastaamaan tässä leffassakin esiin tuleviin haasteisiin. Leffa sai siis tällä kertaa aivan uutta mielenkiintoa ja ulottuvuutta, tykkäsin tästä leffasta tällä kertaa todella paljon enemmän kuin ensimmäisellä otolla.

Leffan äänet luonnollisesti olivat yhtä kovaa tasoa kuin aikaisemmin, mutta edelleenkin yllätykset jäivät silti väliin. Erittäin aktiivista koko äänikentän käyttöä, mutta todelliset yllätykset sitten jäävät odottamaan uutta prossua, joka todennäköisesti ja toivottavasti tulee räjäyttämään tämänkin leffan sitten aivan uudella tavalla eloon. Uudella, aivan ennen kokemattomalla tavalla, tälläiset juuri ovat odotukset, ja tämä leffa tulee uudella prossulla saamaan aivan varmasti vielä näytönpaikan.

Tästä on jonkin aikaa kun tämä tuli katsottua (uudestaan) ja siitä löytyy myös teksti täältä (käy etsimässä jutun) ja uskomatonta kyllä, mutta siitä muuten on jo melkein neljä, niin NELJÄ vuotta kun tämän leffan siis viimeksi katsoin ja siitä kirjoitin. Tämä siis tarkoittaa sitä, että tätä blogia on tosiaan tullut kirjoiteltua jo yli neljä vuotta, uskomatonta kyllä! Tuo juttu on aika vanha ja olisin siitä ainakin toivonut muistoa siitä, että mistähän tämä leffa on tullut silloin katsottua, mutta olen aika varma, että se on Netflixistä katsottu, koska levyäkään ei kotoa löytynyt. Joka tapauksessa jutussa kerron, että kuvanlaatu ei ollut kovinkaan hyvä, ja äänetkin vain sinne päin.

Siitä päästäänkin sujuvasti tämän kirjoituksen tärkeimpään juttuun, 4K levyt on todellakin kova juttu! Tämä koko saaga nimittäin tuli juuri hankittua kotiin 4K-levyinä, ja vielä itse asiassa aika hienona julkaisuna. Julkaisu on kuin kirja, jonka jokaisella sivulla on oma levy UHD:nä että blurraynä (jolla tietysti en taas tee yhtään mitään), lisäksi myös yksi bonus levy. Hintaakaan tuolle ei hirveästi tullut, sen verran halpa oli lähtöhinta, että edes toimitus ja verot ei sitä hirveästi nostanut. Pakkohankinta siis sanoisin, onhan kyseessä yksi omista suosikeistani (leffa saaga) koskaan! Mainittakoon vielä, että tämän lisäksi siis ysi löytyy jo hyllystä ennestään, ja kymppikin on tulossa kunhan julkaistaan.

Mutta miksi nämä 4K restoroinnit ovat niin hieno juttu, no tietysti siksi, että tällä kertaa leffan kuva oli aivan huikean hyvää laadultaan, ja vuoden 2001 leffan tästä tekee vain ja ainoastaan näyttelijoiden nuoruus. Toki tällä hetkellä kuvaa pyörittää hieman eri laitteet kuin viimeksi kun tätä katselin, 4k-tykki silloin jo taisi olla, mutta nyt kuvaa on muokkaamassa myös Anamorfinen linssi ja ennen kaikkea MadVR HTPC. Tuon merkityksen alkaa pikku hiljaa ymmärtämään, eli vaikka itse on aina ollut enemmän äänifriikki, niin kyllähän tuo kuvakin alkaa näyttämään oikeasti aika priimalta. Mainittakoon tähän väliin vielä sellainen teaseri, että kuvanlaatuukin on vielä tulossa ainakin pientä parannusta, sillä kohta pitäisi saada näkymään myös Dolby Vision koodaukset, mutta siitä lisää ensi viikolla. Mutta all in all, tämän leffan kuva nosti tasoaan aivan järkyttävästi siitä mitä se näyttää striimattuna, ja sen vuoksi 4K restoroinnit ja fysikaalinen media on niin älyttömän hieno ja tärkeä juttu. (katso tuosta kuvasta kuinka upealta värit näyttää)

Toinen tärkeä syy näiden levyjen hankintaa on tietysti se, että äänet ovat tässä julkaisussa jokaisessa osassa DTS:X ja sanomattakin on selvää, että äänienkin taso on jotain aivan muuta. Jonkin verran tässä ehkä ajoittain tulee sellainen fiilis, että ääniä on lisätty vähän vaan senkin vuoksi, että se on mahdollista, tai sanottaisiinko niin, että tuntui vähän siltä kuin pohjalla olisi vanha raita, ja päälle sitten lisätty vähän materiaalia yläkanaviin. Niin tai näin, leffan äänet ovat aivan eri tasolla ja tämä kuulostaa aivan 2020 leffalta myös niiden puolesta. On todella upeaa, että näitä vanhoja leffoja voidaan nostaa tähän päivään, on vaan paljon leffoja, jotka restoroituina voittaa monet tämän päivän scifi-kyhäelmät mennen tullen, niin myös Fast and The Furious 1, joka on aivan loistava leffa siitäkin huolimatta, että leffa jää tavallaan vähän kesken, mutta annettakoon se anteeksi kun kuitenkin tiedetään, että näitä on tulossa vielä toista kymmentä lisää.

Aina silloin tällöin tutka pettää, ja tänään tuli tuhlattua taas kaksi tuntia elämästä täysin hukkaan. Olin jo lähtökohtaisesti hyvin epäileväinen kun leffan nimi on They Cloned Tyrone (ei uskottavalle leffalle voi antaa tälläistä nimeä), mutta sitten kun esimerkiksi Rotten Tomaes oli antanut leffalle todella positiivisia arviointeja, niin päätin sitten kuitenkin koittaa onneani. Ja pieleen meni ja pahasti, tämä leffa ei minulle sitten tippunut tippaakaan. Tipahdin kärryiltä jo heti kättelyssä ja enenemmän kuin muuta, mietin, että lopetanko koko leffan ja katson jotain muuta. No, en keskeyttänyt, mutta en nyt voi kyllä koko leffaa väittää kovin hyvin myöskään katsoneeni, ei vaan uponnut.

Leffa oli Atmosta, mutta edes se ei tilannetta parantanut. Muutamia ihan kivoja yksittäisiä Atmos kohtauksia siinä oli, mutta eivät edes ne pelastaneet tilannetta. Leffan juoni meni täysin jotenkin itseltäni ohi, eikä kyllä tullut myöskään sellaista oloa että sitä pitäis uudestaankaan yrittää. Juonen lisäksi en tykännyt näyttelemistä yhtään, jotenkin tosi väkinäistä ja epäuskottavaa. Tässä leffassa ei ollut oikein mitään hyvää, eikä siitä siis ole tämän enemäpää kirjoitettavaakaan.

Loppuun vielä mainittakoon myös tänne, että muutamia uusia leffojakin on tässä taas saapunut, ensin tuli Training Day, sen jälkeen kaikki 1-8 osaa Fast and the Furiousta ja päälle vielä todella kauan ja kovasti odotettu Sisu. Pettymys tuon levyn suhteen on tosin valtava, sillä tuota levyä ei käsittääkseni saa lainkaan 4K:na ja Atmoksella, joka on siis täysin naurettavaa. Paras ja kallein formaatti, jolla levy pitäisi voida hankkia, ja samaan aikaan levyltä jätetään parhaat äänet pois ja isketään ne vielä lisäksi bluraylle. Ei vaan voi yhtiöiden järjenjuoksua tässä taas ymmärtää. Itse päädyin nyt sitten ostamaan vielä lisäksi Blurayn, jossa Atmos äänet, ja testaan aivan varmasti mitä tässä menetän. Laitan varmaan myös tuon 4K-levyn mukana tulleen blurayn kiertoon ja laitan tuon Atmos-version tuon 4k-levyn seuraksi koteloon, sen verran tärkeästä julkaisusta kuitenkin itselleni kyse!

Tuttu tarina, muusikon renttu, joka löytyy jostain kapakan nurkasta, rakastuu ja nousee tähteyteen. Tällä kertaa muusikon renttu löytyy satamasta, tai no löytyy se tälläkin kertaa jostain soittamasta, mutta kyseessä kuitenkin yksinäinen ujo kalastaja, josta tuskin kukaan voisi kuvitella maailman luokan artistia. Sattuma kuitenkin tarttuu peliin ja entinen tuottaja ja maailman menestyineimpiin artisteihin kuuluvan miehen leski tuottajatyttärensä kanssa on epätoivoisessa tilanteessa ja päättävät tarttua Elliotin huikeaan äänen viimeisenä oljenkortenaan. Tarina ei käsittääkseni perustu tositarinaan, mutta todellisessa elämässä Elliot on kuitenkin menestyvä tanskalainen artisti Christopher.

Tarinassa ei siis sinällään ole mitään uutta, mutta silti, juoni on tässä erilainen ja fressi. Aletaan tekemään musiikkia, josta ei oikein tule mitään, siinä sivussa rakastutaan ja loppu on historiaa. Vaikka leffa varmasti nojaa paljon Christopherin huikeaan lauluun ja lauluääneen, ei hänen persoonansakaan varmasti jätä ketään kylmäksi. Christopher on lauluäänensä lisäksi loistava näyttelijä, vaikka on oikein tiedä näytteleekö hän tässä mitään vai onko hän vain leffassa oma luonnollinen itsensä. Erittäin luonnollinen hän kuitenkin on ja tekee tässä aivan huikean roolin. Rooleissa ei muutenkaan ole minkäänlaista valittamista. Myös itselleni tuntematon Inga Ibsdotter Lilleaas on roolissaan loistava. Tykkään myös todella paljon loppua kohden rooliaan merkittävästi nostattavan Ardalan Esmailin roolista elämän ohjeita antavana Patrickina, joka osaa myös nauttia elämän pienistäkin onnistumisista, ja yrittää tätä samaa positiivisuutta vaihtelevalla menestyksellä tartuttaa myös Elliottiin.

Jos nyt tässä vaiheessa on jollekin vielä jäänyt epäselväksi, niin tykkäsin tästä leffasta aivan sairaasti. Leffa kantaa upeasti aivan alusta loppuun asti, siinä ei ole hetkeäkään että leffan taso tippuisi ja loppuhuipennus on parasta mitä leffoissa olen taas pitkään aikaan nähnyt. Yksi hyvä mittari leffan hyvyydelle on aina se, miten se saa koskettamaan tunteisiin pintaa syvemmälle, ja tämä leffa todellakin kosketti. Aidot kyyneleet olivat taas leffan lopussa poskilla, kyllä tosi mies pystyy senkin tekemään ja kertomaan sen myös julkisesti muille. Kenellekään minut tuntevalle ei varmasti tule yllätyksenä, että mies, kitara ja rakkaus uppoaa, mutta tämä tarina menee vielä paljon sitäkin syvemmälle. Tarinassa on syvää pohdintaa ja saa paljon ajatuksia liikkeelle. Tarinassa on suuria opetuksia, ja suurimpana tästä varmasti kannattaa poimia se, että vaikka olisi kuinka vaikeaa, vaikka olisi kirjaimellisesti menettänyt aivan kaiken, aina on toivoa, aina voi vaihtaa suuntaa. Aina voi siitäkin huolimatta tarttua uuteen mahdollisuuteen, elää. Aina kannattaa elää ja katsoa eteenpäin, historia ei muutu, mutta tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Elämä on täynnä mahdollisuuksia, ja tämäkin leffa sitä taas upeasti alle viivaa.

Monen vastaavanlaisen elokuvan teema on todella surullinen ja usein hyvin paljon alkoholilla maustettu. Tämäkin on surullinen, kertoo paljon kuolemasta ja menetyksistä, mutta se on silti aivan uskomattoman hienosti tehty, ja ennen kaikkea positiivisesti tulevaisuuteen katsova. Aika harvoin myös tulee leffan jälkeen fiilis, että mistä tämän biisin saa kuunneltua, ja kyllä, vaikka itse leffa ei valitettavasti olekaan Atmosta, niin leffan viimeisen biisin löytää Imusicista ihan Atmos-versiona! Eikä muuten jäänyt, eikä muuten jää yhteen kuuntelukertaan. Leffa löytyy Netflixistä ja menee ihan ehdottomasti Top-listalle, yhdeksi tämän vuoden parhaista leffoista!

Komedia on erittäin vaikea taiteenlaji, se tuli eilen taas kerran osoitettua. Olen jo jonkin aikaa katsellut, että Netflixissä trendaa tälläinen leffa, jonka nimestä voi jo päätellä paljon, eli Yhdet häät ja muutama pankkiryöstö. Ajattelin kuitenkin, että leffasta voisi kyllä saada ihan hyvänkin ja ideanahan tämä leffa oli kyllä ihan hauska ja potentiaalia siinä oli vaikka mihin. Kun vielä ottaa huomioon että pääosassa on Pierce Brosnanin kaltaisia nimiä, niin onhan tästä nyt ainakin jotain tultava, mutta ei.

Olihan leffassa muutamia ihan hyviä kohtauksia ja nauroin jopa ihan aidosti, mutta muuten leffa kyllä sai tuntemaan lähinnä vain myötähäpeää, ei muuta. Leffan käsikirjoitus olisi voinut ollu hyväkin, ideana jopa loistava, mutta surkea huumori ja ennen kaikkea todella huono näytteleminen vei kyllä tästä leffasta kaiken huumorin. En mä tätä nyt meinannut kesken jättää, mutta odotukset olivat kyllä ihan huomattavasti korkeammalla kun ottaa huomioon, että tämä nyt kuitenkin oli ensimmäinen leffa omassa huoneessa pitkään aikaan. Ehkä sen vuoksi pettymys kovempi kuin normaalisti.

Miksi leffoja ei huoneessa sitten ole hetkeen katsottu, niin syykin on yksikertainen, eli uuden projektin vuoksi, huone on taas ollut muutaman päivän telakalla. Pienestä laitteiden siirtoprojektista tuli sitten kuitenkin taas hieman isompi, ei sinänsä, että mitään suuria yllätyksiä olisi tullut, mutta kun asiat yrittää tehdä hyvin, niin kyllähän siihen aikaa saa menemään. Ja edelleen, kyllä tuollaisen yhden räkin kokoaminen on huomattavasti suurempi homma mitä alkuun kuvittelin, mutta toisaalta, lopputulos on myös erittäin onnistunut.

Projekti alkaa siis olla maalissa. Räkki on viimeistäkin osaa myöden valmis. Mielenkiintoista, että vaikka räkki on kokoa 42U ja yltää lähes kattoon asti, niin tilaa ei ollut tippaakaan liikaa. Mietinnässä oli ostaa toinen räkki Facebookista, joka olisi ollut 36U korkea ja syvyyttä pari kymmentä senttiä lisää, mutta onneksi ostin tämän. Tuo 36U ei olisi oikein millään riittänyt, ja toisaalta, tuo 80 syvä räkki toimii aivan loistavasti myös kulmassa. Eli kun toisen sivun saa auki, pääsee siitä käsiksi todella helposti kaikkiin johtoihin laitteiden takana, eikä tuota lisätilaa olisi kyllä tarvinnut mihinkään. Nytkin on hieman varastossa ahdasta, mutta lopputulos kyllä aivan kaikin puolin kyllä miellyttää silmää.

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa kytkemään myös laitteisiin virrat ja sain ilokseni todeta, että kaikki toimii. Huoneessahan sinällään ei mikään muu muuttunut kuin se, että laitteet siirtyivät toiseen huoneeseen, joten koneet tulille ja testaamaan riitti kalibroinnista tällä kertaa. Joo, kyllähän sitä Dirac olisi ollut hyvä tässäkin välissä ajaa, mutta nyt sitä ei tullut tehtyä, sillä odotusarvo sille että uusi prossu saapuu pian on jo aika kova. Kohta kaksi kuukautta ollut uusi huollossa, eli kyllähän sieltä kohta pitää jotain jo kuulua.

Kaikki ei kuitenkaan vieläkään toimi täydellisesti, eikä varmasti tule hetkeen, jos koskaan näin olemaan. Sitä varten kai esim. MadVR kaupallisen laitteen voi ostaa kaupasta kun laittaa riittävästi tonneja pinoon. No, se että kaikki kerralla toimii ei kai ole tämän harrastuksen tarkoituskaan, joten puuhastelu jatkuu. Kodi alkaa kuitenkin olemaan jo aika hyvin purkissa, vielä on paljon tekemistä leffojen nimeämisessä ja ne pitää käydä vielä kunnolla läpi, mutta se puoli muuten aika kunnossa. Nyt sitten pitäisi vielä keksiä keino, jolla saa videokaapparin ja Videoprosessori-ohjelman toimimaan kuin se kuuluisa junan vessa. Niiden kanssa tuli eilen jonkin aikaa taisteltua, ja luulen, että niissäkin hyviä osavoittoja otettua. Windows ja Windowssin softat vaan eivät ole niitä, jotka on edes tarkoitettu toimimaan, vaan aina on jotain. Sen jälkeen kun kaikki tämä on hanskassa, alkaakin sitten se todellinen jumppaaminen, eli millä saada MadVR:n asetukset oikeasti kohdalleen ja kuva parhaaksi mahdolliseksi. Onneksi siihenkin tuli tänään vihdoin postista hieman apuja.

Oli tänään postilaatikkoon saapui Spears and Munsil 4K testilevy, jota olen todenteolla odottanut, vaikka ihan tarkkaan en vielä tiedä mitä sillä teen, tai siis että miten se toimii. Olen kuintenkin aina tykännyt hankkia erilaisia demo-levyjä, ja nyt ensimmäistä kertaa sellainen on erityisesti kuvan parannusta ja kalibrointia varten. Saapa nähdä mitä MadVR ja tämä levy yhdessä saavatkaan vielä aikaan. Aika näyttää.

Pääsimpä tuossa jo maanantaina katsomaan vuoden ehkä puhutuimman ja varmasti monen mielestä myös vuoden odotetuimman elokuvan, Oppenheimerin. Ja onhan sille odotukselle toisaalta myös hyvät perustelut, kun ottaa ottaa huomioon, että elokuvan ohjaajana ja kirjoittajana toimii muuan Christopher Nolan. Moni varmasti pystyy mainitsemaan Nolanin tuotannosta helposti useammankin huippuleffan, mutta pystytkö mainitsemaan yhtään ns. huonoa leffaa?, niinpä! Eli jos miehen edellisiä tuotoksia ovat sellaiset leffat kuin Dunkirk, Inception, Interstellar, Batman ja viimeisimpänä Tenet, niin onhan siinä mitä odottaa. Toisaalta mikä hieman hassua, niin tätä leffaa en jotenkaan itse kovinkaan paljon odottanut, mutta miksi?

On ensinnäkin ehkä jopa hieman outoa, että vaikka leffaa on rummutettu mediassa jo hyvän tovin, niin itse vaivauduin edes ottamaan selvää mistä on kyse vasta siinä vaiheessa, kun tuo ensi-ilta alkoi lähenemään. Oppenheimer, jotenkin jo nimenä sellainen, joka ei hirveitä lupaillut, ja nyt siis puhutaan siitä, että ei minulla tässä vaiheessa ollut mitään tietoa siitä kuka on Oppenheimer ja miten se liittyy mihinkään. Kun asia kuitenkin alkoi valkenemaan, niin olihan se selvää, että tälläiselle tositarinoiden ystävälle tämä leffa tulee kyllä hyvin uppoamaan. Ja nyt siis joku muu ei sitä vielä tiedä, niin kyseessähän on siis atomipommin keksijästä ja tarina siitä, miten ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen atomipommi tiputettiin Hirosimaan vuonna 1945.

Tässä risteyksessä nyt sitten ehkä päästäänkin siihen, miksi leffan odotusarvo ei itselläni ollut niin korkea. Nolanin resumee on luonnollisesti todella vakuuttava, mutta se on toisaalta myös todella laaja, siitä huolimatta, että blockbustereita on tullut yksi toisensa jälkeen. Eihän tämä siis sinällään ole Dunkirkin jälkeen mitään erikoista, että Nolan tarttuu historian tapahtumiin ja tekee niistä hieman kuin dokumenttityyppisen elokuvan. Mutta edellisen Tenetin jälkeen, ehkä itse odotin Nolanilta seuraavaksi jotain ihan muuta. Kun ottaa huomioon, että tämän hetken trendi on jatkuvasti liikkua jossain toisessa todellisuudessa, niin Tenetin jälkeen olisin ehkä odottanut jotain tämäntyyppistä. Kyllä, olen tätä paljon kritisoinut aikaisemmin, ja siksi tämä pettymys onkin sitten ehkä ihan toivottu, ja niin, Nolaniltahan ei voi koskaan saada sitä mitä toivoo, joten yllätyksiä on varmasti jatkossakin tiedossa ja hyvä niin.

Tenettiä on tullut katsottua muistaakseni ainakin viisi kuusi kertaa, kerran elokuvissa ja muutama kerta kotona. Olen usein puhunut, kuinka tämänkin leffan katsomiseen vaaditaan useampia kerta, että leffa oikeasti avautuu. Nyt Oppenheimerin kanssa tätä ongelmaa ei kyllä ole. Leffa oli enemmän kuin suoraa kerrontaa, josta varmasti mitään ei jäänyt epäselväksi. Leffa on luonnollisesti todella hyvin tehty, ja se nykytrendin mukainen kolme tuntia leffassa sujuu kuin siivillä, siitäkin huolimatta, että tarina tavallaan kuin huipentuu jo paljon ennen sitä. Siitäkin huolimatta elokuva pitää tiukasti katseen ruudulla aivan viimeiseen hetkeen asti. En muuten ole varmaan koskaan ennen elokuvassa nähnyt niin pitkää ja sykähdyttävää pommin aikalaskentaa kuin tässä, upea kohtaus, jota varmasti jokainen leffassa katsoi hengittämättä.

Jos jotain tästä leffasta on erityisen paljon hehkutettu, on se tietysti tapa, jolla leffa on kuvattu ja tietysti koko Imax homma sen ympärillä. Leffahan olisi pitänyt katsoa ns. oikeassa Imax salissa, joita maailmassa ei montaa ole. Nyt siis oli ”tyytyminen” digitaaliseen versioon Itiksen upeassa Imax-salissa. Olen tässä salissa muutaman leffan nähnyt, enkä ole koskaan salin suureksi faniksi tullut, olen edelleen sitä mieltä, että Finkinon saleista Isense ja Biorexin saleista Prime ovat huomattavasti paljon tätä parempia. Imax ei vaan mielestäni ole niin hyvä formaatti kuin Atmos, ja ruudun koostakin voi olla montaa mieltä. Nyt kuitenkin löysin elokuvan, joka on kuin luotu tähän saliin, ja niinhän se onkin. Leffassa suuressa roolissa ei ole äänet, tai siis sillä tavalla kuin usein ajattelen. Leffan äänimaailma on mahtava, ja sopii tähän leffaan aivan mahtavasti, sillä tässä leffa kyse on lähinnä kahdesta asiasta, tunnelmasta ja tiukoista bassoista. Tunnelmaa luodaan musiikilla mestarillisesti, ja monessa kohdassa tuleekin mieleen myös Tenetin äänimaailma. Bassot todellakin tuntuvat, ja niitä käytetään myös upeasti tunnelman nostamisessa. Dialogi on luonnollisesti erittäin selvää, ja kaiken kaikkiaan kaikki toimii.

Myös iso kuva tässä leffassa toimii loistavasti. Kuvaa on kiva katsella, ja vaikka ihmiset ovat suuria, ei ruutu ole liian suuri, ainakaan kun itse asemoin itseni tällä kertaa tarkoituksella hieman ylemmäksi. Mustavalkokohtaukset ovat leffassa todella upeita, ja tarinaa oikeasti viedään kuvan avulla hienosti eteenpäin, jatkuvasti liikkuen sujuvasti menneen ja nykyiseen ristiaallokossa. Cillian Murphy tekee todella vahvan ja uskottavan roolin Oppenheimerina, ja Einstenin olisi voinut kuvitella esittävän itse itseään, jos herran kuolemasta ei olisi varmaa näyttöä, Tom Conti kuitenkin korvaa upeasti. Matt Damon on Bratt Pitin ohella yksi niistä näyttelijöistä, jonka naama alkaa olla itselleni jo hieman liian, ei kulunut, vaan enemmänkin tuttu, mutta hyvin häntäkin tässä katsoo.

Mitä leffasta siis jäi käteen. No, ensinnäkin loistava leffa, loistava historian tunti, aivan jokaiselle. Tämä ei kuitenkaan ole missään tapauksessa leffa, jota jään malttamattomana odottamaan levylle. Leffa varmasti tulee joskus kotiinkin hankittua ja katsottua, mutta en voi tällä hetkellä sanoa sitä erityisesti odottavani, eikä varmasti kuulu niihin leffoihin, joka pitää kalliilla hinnalla hankkia heti kun se ilmestyy. Leffa on erittäin hyvä ja se kannattaa ihan ehdottomasti jokaisen käydä katsomassa, ja jos et ole koskaan käynyt Imaxissa, nyt todellakin on sen aika, tämä leffa todellakin pitää nähdä Imax salissa.

Oli tuossa pitkään mietinnässä, että tuleeko uutta Avataria lainkaan hyllyyn, mutta onneksi sellainen saapui arvioitavaksi, ja nimenomaan onneksi. Nimittäin, viimeksihän tätä tuli reilu tunti katseltua leffassa ja silloin versiona oli 3D. Leffa oli todella näyttävä, enkä oikein siitä kyllä tykännyt, mutta nyt sitten tämä leffa sai ns. uuden mahdollisuuden. Ja kerrataan vielä historiaa muutenkin sen verran, että siis myös ensimmäinen on tullut katsottua, eikä edes kovinkaan kauan aikaa sitten, eli siis noin kaksikymmentä vuotta sen valmistumisen jälkeen. Siitäkään en siis odottanut kovinkaan suuria, ja suoraan sanottuna en edes ihan hirveästi tykännyt. Nyt edessä siis olisi lähes kolme ja puoli tuntia tylsyyttä ja väkisin leffan katsomista.. Vai oliko sittenkään..

Kyllä, leffa oli todella pitkä, mutta pitkästä listatasta syitä miksi kotiteatteri voittaa aina kaupalliset leffateatteri, voidaan poimia jälleen yksi kohta, eli leffan aikana saa pitää vapaasti taukoja, syödä, käydä vessassa ja käydä vaikka kaupassa jos siltä tuntuu. Tällä kertaa tyydyin kuitenkin vain kahteen ensimmäisen, ja niillä kyllä selvisin loistavasti leffasta läpi. Tai itse asiassa ruoat hain kyllä leffahuoneeseen, minkä saa siis myös ihan luvan kanssa tehdä, joten mikäs siinä pidempää leffaa katsoessa.

Eikä tämä nyt ihan koko totuus siis ole, vaan joudun jälleen kerran nöyrtymään ja myöntämään, että ennakkoluuloni olivat jälleen aivan liian suuret, ja ihan aidosti ja oikeasti myös tykkäsin tästä. Ensinnäkin nyt kotona jostain syystä sain paljon paremmin leffan juonesta heti kiinni ja leffaa oli huomattavasti helpompi katsoa. Mainitsin muuten tästä jo aikaisemmin, että viimeksi kun tätä siis katselin niin kyseessä oli itiksen Imax-sali ja istuin aika sivussa, joten 3D leffaa ei ollut kyllä kovinkaan kiva katsoa, vaikka se ihan uskomattoman hienolta visuaalisesti tavallaan näyttikin. Ja kyllä, niin se näytti muuten aivan uskomattoman hienolta myös nyt kotona, ja se on varmasti se suurin syy miksi leffasta tykkäsin. Maisemat, vesi ja kaikki mitä tähän visuaalisesti liittyy näyttää todella upealta, ja vaikka kaikki ei varsinaisesti olekkaan ”totta” mitä ihmisille tässä näytetään, leffa on niin älyttömän upeasti ja hyvin tehty, että kaikki voisi oikeasti olla myös totta. Leffassa on myös oikeasti aika hyvä juoni, vaikka se tavallaan on aika simppeli ja yllätyksetön, niin se kuitenkin toimii hyvin, eikä pitkästytä.

Äänien osalta leffasta ei tullut mitään suuria wow-fiiliksiä, äänet ovat hyvät ja ne ovat Avatarin äänet, ne sopivat leffaan hyvin, tukevat tarinaa, eikä niillä mielestäni liikaa kikkailla. Elokuvalle uskollista, mutta ei mitään maata mullistavaa. Kun vielä muistetaan leffan kesto, niin leffaa jaksoi korvatkin hyvin seurata. Leffan loppu toki jättää taas paljon kysymyksiä, mutta eikös tästä nyt seuraavakin osa ollut jo tiedossa, joten tarina jatkuu parin vuoden päästä. Tämä voisi olla äärettömän mielenkiintoista vielä muuten nähdä myös 3D versiona kotona, mutta ei nyt ehkä ihan hetkeen kuitenkaan.

Avatar jäi tällä erää myös huoneen viimeiseksi, ainakin hetkeen ja heti leffan jälkeen aloitin purkamaan kattoa ja siirtelemään johtoja huoneen takana olevaa varastoa kohti. Pitkään on ollut haaveissa siirtää kaikki laitteet huoneesta räkkiin, ja ennen kaikkea yhteen paikkaan. Nyt kun kaikki alkaa olla lähellä valmista muuten, eli Kodi on nyt päätymässä HTPC käyttöympäristöksi, se alkaa toimia ja lisäksi Harmony alkaa olla viriteltynä siihen kuntoon, että laitteita alkaa uskaltaa siirtää, tuli aika aloittaa viimeiset askeleet. Räkin kanssa on ollut aika paljon hommia kasaamisessa, mutta tänään tuli siihenkin viimeiset osat postista ja sen myötä sain myös viimeiset osat paikoilleen. Räkissä on yhteensä kahdeksa hyllyä, joten kyllähän sitä tälläiseen leffahuoneeseen laitteita kuuluu aika moinen kasa, puhumattakaan johdoista, joita ristiin rastiin menee satoja metrejä, siitä huolimatta, että vaikka ne kuinka yrittää järjestellä, niin jossain vaiheessa ne myös alkaa mennä ristiin.

Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että pari johtoa pitää vielä laittaa tilaukseen, mutta muuten kaikki alkaa olla kunnossa. On tässä taas aikamoinen homma ollut, mutta nyt laitteita varmaan on kyllä siirrelty viimeistä kertaa, jos nyt toiminnallisuudessa ei mitään aivan järkyttävää tule vastaan myöhemmin. Pari asiaa josta tykkään erityisesti, itse huoneesta on kaikki rumat johdot poissa (joita aikaisemmin ei syystä tai toisesta voinut piilottaa) ja vastaavasti räkki toisessa huoneessa näyttää todella hienolta. Nyt otetaan pari päivää taukoa, odotellaan johtoja saapuvaksi, ja sen jälkeen toivottavasti voi kaikki laitteet laittaa taas päälle, ja kaikki toimii loistavasti.

Mikä voisikaan mennä pieleen jos leffan nimi on Cocaine Bear. No varmaan ainakin se, että tämä leffa olisi saattanut hyvin jäädä katsomatta kokonaan, jos leffa ei olisi tullut arvioitavaksi. Lähdin siis avoimin mielin leffaa katsomaan ja ensimmäinen suuri yllätys oli se, että leffahan itse asiassa perustuu ainakin löyhästi tosi tarinaan, ja silloinhan leffa voi tunnetusti olla hämmästyttävästi ihan mitä tahansa, jopa paljon uskomattomampaa kuin mitä mikään keksitty tarina. Näin ollen leffasta voi siis myös odottaa aivan mitä tahansa, älyttömän hyvää, älyttömän huonoa tai sitten jotain siltä väliltä.

Myös leffan juoni voi tässä tapauksessa olla aivan mitä tahansa. Vai mitä sinä veikkaisit, mitä voi tapahtua, jos valtavalle karhulle annetaan suuret määrät kokaiinia syötäväksi? Paljastamatta taas leffan juonta sen tarkemmin, niin leffahan siis perustuu vuoden 1985 tapahtumiin, jossa huumediilerin koneessa oli paino-ongelmia ja näin ollen Andrew C. Throton II päätyi hyppäämään koneesta rikkoutuneella laskuvarojolla päätyen kuolemaan. Mukanaan hänellä oli kassillinen kokaiini paketteja, jotka lopulta päätyivät mustakarhun hampaisiin ja sai karhun hullaantumaan. Kyseinen karhu muuten löytyy nykyään Lexingtonissa Kentackyssä sijaitsevasta ostoskeskuksesta.

No empä kerro sitten enempää mitä sitten tapahtuu seuraavasti, jää jännitystä sopivasti myös muillekin. Leffaa kuvataan kauhukomediaksi, minulle se kyllä tällä kertaa meni enemmän jälkimmäisen puolelle. Jotenkin tälläiset leffat, joissa ammutaan päähän kymmenen sentin reikiä ja jalkojen osat lentelevät ilmassa ei uppoa minuun kovinkaan hyvin, mutta tällä kertaa täytyy myöntää myös tykänneeni. Leffa ei ole laaduultaan mielestäni mitään aivan modernia elokuvataidetta, mutta toisaalta ei sen varmasti ole tarkoituskaan olla. Tarkoitushan on kuvata tapahtua vuosikymmeniä sitten, mutta toisaalta leffassa itseäni sitten kyllä hieman häiritsee, että esimerkiksi Keri Russell vaikuttaa kuin olisi suoraan 2020 luvun leffasta napattu, muutama muu rooli onnistuu sitten onneksi enemmän vakuuttamaan olevan oikealta vuosikymmeneltä. Aika paljon häiritsee Russelin roolissa myös se, että vaikka kuinka olisi sairaanhoitaja, ja niin kukaan ei käyttäydy noin coolisti, jos on syytä epäillä, että karhu on syönyt oman lapsensa. Muuten roolit ovat varmasti vuosikymmenelle aika uskottavia, mutta ei mene kuitenkaan mitenkään överiksi, vaan sopivat kyllä hyvin leffan tarkoitukseen.

Muutenkin tykkäsin leffasta jopa yllättävän paljon ja vaikka genre nyt ei varsinaisesti osunut, niin naureskelin kyllä koko leffan ajan, enkä kyllä yhtään ironisesti, vaan olihan tämä nyt loistavaa sunnuntai-iltapäivän viihdettä. Leffa oli tällä kertaa Bluray muodossa ja äänet olivat 5.1 tasoa. Sanomattakin siis selvää, että liikoja ei ollut äänistä odotettavissa, paljon ei ollut ääniä etulinjan takaa, mutta muutamat kohdat kyllä toimivat hyvin. Se mikä tässä oli sitten taas kyllä vastaavasti aika kivaa kuunneltavaa oli aika jykevät bassot, jotka toistuivat aika kivasti ja karhuthan murisivat kyllä uskottavasti pitkin leffaa.

Tässäkin siis toteutuu loistavasti näiden arvostelukappaleiden tärkein juttu itselle, eli taas kyseessä leffa, jota itse en varmaaankaan olisi koskaan lähtenyt muuten katsomaan, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen että tuli nähtyä. Sunnuntain viihteeksi loistava valinta katsokaa itse jos epäilette tai haluatte tietää mitä tapahtuu kun mustakarhu saa kasan kokaiinia kiduksiinsa.

Leffa alkaa, Mission Impossible tunnari pärähtää päälle ja kaikki tietävät tasan tarkkaan mitä on tulossa. Edellisestä Mission Impossible Fallout-leffasta on vierähtänyt viitisen vuotta ja nyt on tullut Ethan Huntin aika taas palata ruudulle. Yhteensä tämä on leffasarjan jo seitsemäs osa, eikä varmasti ole epäselvää olenko aikaisempia nähnyt, totta kai olen, onhan tämä nyt ehdottomasti yksi omia suosikkileffoja ollut aina. Nyt elokuviin saapuva osa on ensimmäinen, ja toisen osan pitäisi saapua teattereihin sitten vuoden päästä. Tästä ei siis tarvitse arvuutella, että onko jatkoa tulossa, sitä on ja se on tehty jo leffan nimessäkin selväksi, eli uusin kantaa nimeä Deah Reckoning part 1. Pääosassa on luonnollisesti Tom Cruise, eihän täitä nyt muuten voisi enää edes tehdä.

Tom Cruisesta puheen ollen, päästään hyvällä aasin sillalla leffan näyttelijäkaartiin. Cruise nyt tietysti on Cruise, herra ei ole vieläkään ikääntynyt päivääkään ja muuten kaikki mitä herra ruudulla tekee, on kuin ensimmäisestä leffasta. Tämä vähän hyvällä ja pahalla, lisää tekstin lopussa, mutta edes Cruise Mission Impossiblemainen juoksu ei leffassa ole hidastunut tai kangistunut vuosien saatossa tippaakaan, meno on aivan yhtä vetreää kaikessa mitä herra leffassa tekee. Tomppa on siis juuri sellainen oma itsensä kuin on näissä leffoissa ollut, eli jos olet tykännyt, tykkäät varmasti nytkin, jos et, niin jätä väliin, Cruise ei ole muuttunut.

Toisessa pääosassa onkin sitten nainen nimeltä Hailey Atwel, joka varmasti monelle on hyvinkin tuttu nimi, mutta itselleni ei tullut suoralta kädeltä mieleen yhtään hänen aikaisempaa elokuvaansa. Varmaan osa syy johtuu siitä, että naisen filmografiasta löytyy paljon Marvel-leffoja, joiden fani itse en ole, vaikka niitä onkin tullut suurinpiirtein kakki varmaan katsottua ja suurin osa myös hankittua. Mutta eipä ole siis pahemmin jäänyt nimi mieleen, vaikka yksi aikaisempi leffa on mm. Blinded by the Night, joka on ihan loistava leffa, eikä vähiten tarinan liittyessä Bruce Springsteeneen, jota itseassiassa olen muuten ensi viikolla menossa myös katsomaan. Mutta se mitä olin sanomassa Atwellista, oli se, että juuri hän, oli aivan suvereeni tässä leffassa, etenkin ensimmäisen tunnin aikana. Naisen toiminta oli aivan puhtaan Osacarin arvoista siitä hetkestä kun hän kuvaan astui. Atwel oli poikkeuksellisen vakuuttava, mutta se pilkesilmäkulmassa joka rooliin kuului, ei olisi mitenkään voinut olla paremmin näytelty. Rooli sopi MIP-sarjaan aivan maagisesti, nautin hymyssä suin, etenkin ensimmäisen tunnin, mutta palaan vielä tähänkin.

Toinen, josta olen tykännyt Mission Impossible leffojen alusta lähtien todella paljon on Ving Rhames, joka oli Artwellin kanssa tämän leffan ihan ehdottomasti parhaat palat. Tässä leffassa Rhames oli mielestäni vielä normaaliakin enemmän esillä ja vastuussa juonen etenemisestä, mikä todellakin toimi hyvin. Ei sikäli, että Simon Pegissäkään mitään vikaa olisi ollut, hänkin ehkä paremmassa vedossa kuin koskaan Mission Impossible leffoissa aikaisemmin. Ainiin, ja meinasin ihan unohtaa, että neljäntenä ehdottomasti maininnan ansaitsee myös Vanessa Kirby, joka loistaa kyllä omassa roolissaan aivan yhtä kirkkaana.

Äänien osalta oltiin tällä kertaa Finkinon ja mielestäni koko Suomen hienoimmassa leffateatterissa, eli Tennispalatsin ykkössalissa, Isensessä. Olen tästä puhunut aikaisemminkin, tykkään Isensestä paljon paljon enemmän kuin esimerkiksi Itiksen Imaxista, josta saan muuten vasta-arvioin sitten viikon päästä- Mutta Isensessä on mielestäni paljon paremmat äänet, ja menen mieluiten katsomaan tälläisiä leffoja juuri Isenseen, jos leffaan olen menossa muualle kuin kotikaupunkiin. Sali on valtava, mutta osittain juuri se tuo ääniin todella paljon avaruutta. ja etenkin leffoissa niin kuin tämä, äänet kuulostavat enemmän kuin hienolta. Äänen pannaus toimii paljon paremmin kuin muualla ja subbareistakin löytyy paljon tehoa. Tätä kaikkea Mission Impossiblekin pääsi käyttämään ja leffan äänet saivat kerta toisensa jälkeen naamaan suureen hymyyn. Ja mainittakoon tähän väliin vielä yksi pieni, ehkä jopa aika yllättävä nippelijuttu. eli leffan aivan heittämällä paras kohta äänellisesti oli eräs tuulilasien pyyhintäkohta, jossa Atmoksen parhaat puolet pääsivät poikkeuksellisen upeasti esiin. Tätä kohtaa tulee muuten vielä kelailtua edes takaisin aika monta kertaa. Tätä leffaa ei voi olla odottamatta kotiin.

Mutta mitä sitten tykkäsin itse koko leffasta. Leffahan on saanut paljon loistavia arvosteluja, eivätkä ne nyt ihan väärässä sinällään ole. Mainitsin jo moneen kertaan, ensimmäinen tunti on aivan mahtavaa menoa, ja itselläni tuossa vaiheessa papereissa pelkkää vitosta, kaikesta! Mutta sitten tullaan taas siihen niin monta kertaa viime aikoina esittämääni kysymykseen, miksi jokaisen uuden toimintaleffan pitää nykyään olla lähes kolme tuntia? Johtuuko tämä siitä, että korona-aikana ei ollut muutakaan tekemistä, vai jostain muusta? Eikä kyse nyt ole siitä, ettenkö jaksaisi leffassa istua kolmea tuntia, kyllä hyvät leffat menee sujuvasti, mutta.. Tämäkin leffa nyt vaan valitettavasti lässähti hieman loppuakohden juuri siihen, että tarina ei oikein enää edennyt mihinkään, ja tuo junan katolla juoksu ja junassa taistelu on nyt vaan niin nähty. Valitettavasti, viimeinen vajaa tunti mielessäni pyöri vain, että tämän leffan olen jo nähnyt moneen kertaan. Nythän siis koko leffa oli jo tarkoituksella ensimmäinen osa, mutta se olisi voitu hyvin rakentaa myös alle kahteen tuntiin ja leffasta olisi tullut paljon mielenkiintoisempi ja toista osaa odotuttavampi. Leffa oli todella hyvä, mutta vitosen tähdet tippuivat nyt valitettavasti alle neloseen, vaikka alku oli täyden viiden tähden viihdettä. Silti, odotan tätä kuin kuuta nousevaa levylle ja seuraavaa osaa, hmm, aika paljon, mutta sitä jaksan kyllä odottaa..

Tätä leffaa on paljon hehkutettu äänien osalta ja se löytyy myös monelta puolivuosilistalta youtubesta. Siten leffa on ollut myös itsellä pitkään hankintalistalla, mutta hinta tälläiselle leffalle on kuitenkin ollut aivan pilvissä, kyseessä kuitenkin leffa, jossa loistavat äänet, mutta muuten odotukset leffan suhteen ei ihan hirveän korkealla ole ollut. Löysin kuitenkin leffan Facebookista ja hintakin suhteellisen kohdillaan, joten ihan ehdottomasti meni hankintaan.

Eilen leffa tuli sitten heti myös katsottu ja leffan anti oli hyvin odotetun kaltainen. Leffan äänet ovat todellakin loistavaa tasoa, ja ihan hyvä, että säästin leffan levylle, enkä sitä esim Itunesta lähtenyt katsomaan. Leffassa äänien osalta tuntuu lähes kaikki olevan kohdillaan, vaikka sellaisia mieleenjääneitä erityiskohtia ei ehkä ollutkaan. Leffassa kaikki kaiuttimet ovat kuitenkin jatkuvasti aktiivisia, äänet on erittäin hyvin kohteissaan ja ääni myös liikkuu varsin kivasti. Leffassa on matalaa bassoa aivan riittävästi, mutta myös paljon hyvää ja selkää dialogia, vaikka näyttelijöitä leffassa ei oikeastaan ole kuin kaksi.

Kuten oletettavissa olikin, ei leffasta jää juonen osalta ihan hirveästi kerrottavaa. Tälläinen hyvin tyypillinen sci-fi, fantasia, örkkileffa, jossa oleellista ei ole suuret juonen käänteet, vaan enemmänkin se, että tapahtuu paljon. Juoni oli hyvin suora selviytymistarina, jossa ainakaan itselle ei ihan hirveää jännityksen tunnetta syntynyt. Tavallaan tarinassa oli selkeä suunnitelma, mutta jotenkin se silti tuntui aika päämäärättömältä. Jep, eikä se lopputulemakaan kovinkaan yllättävä ollut, tosin äänellisesti ihan kiva loppuhuipentuma.

Täytyy myös nostaa vielä erikseen esiin asia jota usein en kuitenkaan ihan hirveästi kommentoi, eli kuva. Leffa oli yleisävyltään hyvin tumma, mutta sitäkin suuremmalla syyllä tuntui, että HDR alkaa vihdoinkin MadVR:ässä olla kohdillaan. Nollasin viime viikolla kaikki asetukset, ja palautin MadVR:n alkuasetuksiin. Sen jälkeen tein vain harkitusti muutamia muutoksia, joista uskon jo tietäväni. Tähän astihan MadVR:n kanssa on ollut vain opettelua ja jatkuvasti asetuksia on säädetty vain asetus asetuksen perään, lopulta tullen siihen tilanteeseen, ettei mikään oikein edes vaikuta mihinkään. Nyt kuitenkin kuva näytti enemmän kuin hyvältä, liekit ja muut kirkkaat jutut todellakin poppaavat upeasti esiin, ja kuten kuva alla näyttää, alkaa kuva ihan oikeasti olemaan jo aika upealla tasolla, ottaen huomioon, että asetukset ei varmasti ole vielläkään kohdillaan.

Leffan juonesta tai juonettomuudesta huolimatta nautin kuitenkin leffasta aivan täysillä. Leffa oli riittävän hyvä pitämään mielenkiintoa yllä sen puolitoistatuntisen keston, joka tälläiseen leffaan on aivan riittävä. Kuva ja ääni olivat aivan huikeita ja leffaa sai taas katsella hymy korvissa. Nautin ihan todella. Ja vaikka huoneen piti olla jo ”valmis”, niin laitteiden siirto viereisen varaston räkkiin siirtää vielä hetkeksi pelkän nauttimisen aikaa. Huone on kuitenkin tälläkin hetkellä käytössä ja uutta katsottavaa riittää enemmän kuin paljon. Eilen tuli myös postissa lisää, eli kaksi arviointikappaletta, joista etenkin toinen herättää hyvin paljon ajatuksia, kyseessä nimittäin Avatar The Way of Water 4K levyllä. Leffa jota ei ihan hetken mielijohteesta katsota, sillä leffan kesto on lähes kolme ja puoli tuntia, mutta joka aivan varmasti tulee piakkoin katsottua. Viimeksihän tämä jäi leffassa vähän vajaaksi, mutta odotukset ovat kyllä kuvan ja äänen osalta pilvissä. Toinen arviointikappale on itselle tuntemattomampi Cocaine Bear, joka jo itsessään kuulostaan niin hauskalta, että saapa nähdä mistä tässä on kyse!