Vihdoin kesäloma, jotain rauhallista siis pyörimään

Pitkään ja hartaasti odotettu kesäloma ja aika jälleen palata leffojen pariin. Viime viikolla leffahuoneen vieressä ollut varastotila piti muuttaa tyttären huoneeksi, joten tekemistä on taas piisannut. Toki kun vanhemmasta tyttärestä tuli seinänaapuri kellariin, niin omien elokuvailtojen jatkumiseksi piti suunnitella hieman äänieristystä. Äänihän ei eristy mihinkään ilman ”täydellistä” eristystä, joten tässä tapauksessa se tarkoitti käytännössä vain pienen valeseinän rakentamista. Seinän rakenteet tuli erotettua ääntäeristävällä materiaalialla kaikesta kiinteästä ja samalla tuli laitettua viisi senttiä villaa myös uuden huoneen puolelle. Bassopää toki edelleen on ongelma ja pysyy, mutta muuten äänen tasoja voi leffahuoneessa edelleen pitää kohtuullisilla voluumeilla myös lasten nukkuessa. Tämä tilanne tosin tarkoittaa sitä, että jatkossa kaikki hiemankaan isompaa voluumia vaativat elokuvat pitää katsoa päiväsaikaan.

Nyt oli muutenkin sellainen fiilis, että jokin rauhallisempikin riittää. Elokuvaksi valikoitui Netflixin puolelta Murha Mysteeri. Tästä levottomasta komeadiasta kuoriutui lopulta idän pikajunamainen arvoitus. Komeadiaksi yllättävänkin positiivinen juoni ja elokuva laittoi kyllä ajatuksen mukavasti kulkemaan. Näissä komedioissa usein ongelmana on juuri se, että elokuva on yritetty tehdä vain koosteeksi hauskoja kohtauksia ilman mitään järkevää juonta. Tämä vuoksi nykyään esim. Adam Sandlerit ovat jääneet vähemmälle katsomiselle. Tällä kertaa Adam Sandlerista jää kuitenkin harmittamaan vain viikset, jotka ovat muuten todella rumat.

Huoneen puolesta ensimmäinen testi jää historiaan positiivisena. Vaikka bassojen toisto välillä nostaakin voluumia pelottavasti (tyttären heräämisen pelko), niin aamullakaan ei tule minkäälaista palautetta että elokuvaa on edes katsottu. Hyvä näin, tästä on hyvä jatkaa testailua.

Raskaan viikon päätös – American Animal

Raskas viikko työrintamalla takana ja kotona iltaisin remonttihommia päälle, joten pitihän sitä päästä vihdoin istahtamaan ”uusiin” leffatuoleihin rauhoittumaan. Ostin siis pari vuotta sitten remontin yhteydessä ”leffatuoleiksi” moottorisängyt, jotka nyt piti muuttaa tuoleksi. Tänään sain vihdoin käsinojat paikallee, ja pitihän niihinkin hieman hifistellä mukitelineet RGB ledeillä. Pakko sanoa, että olen lopputulokseen aika tyytyväinen. Tuolit ovat mukavat istua ja jopa kohtalaisen tyylikkäät. Ainakin ne näyttävät todella muhkeilta ja luokseen kutsuvilta. Istuinosa on vielä mietinnän alla, toisaalta niissä on mukava istua, mutta toisaalta pinta ainakin näin kesällä tuntuu hieman hiostavalta. Katsotaan pitäisikö niihinkin vielä laittaa uusi pinta päälle.

Illan elokuvaksi valikoitui tänään American Animal. Ennakko odotuksen olivat vaihtelevat, toisaalta tämä elokuva kiinnosti todella paljon, mutta ennakko info elokuvasta oli hieman laiha. Elokuvan alkuun hauskan lähdön antoi teksti, jossa kerrottiin että elokuva ei perustu tositapahtumiin, vaan on tosi. Asia on aikanaan saanut paljon huomiota julkisuudessa, mutta itseltäni asia on mennyt täysin ohi, vaikka itse tuohon aikaan jenkeissä ja New Yorkissa asuinkin. Olisko tuohon syynä aihepiiri, eli varkauden kohteena ollut taide, joka ei koskaan ole ollut kovinkaan lähellä itseäni.

Elokuva itsessään oli mielenkiintoinen, vaikka ei nyt ihan viiden tähden kategoriaan mahdukkaan. Itse tarina oli kovin tylsä ja mitään sanomaton (todellisuudessakin), mutta lopussa päästäänkin itse asiaan. Ihmisen mieli on minua aina kiinnostanut ja tässä elokuvassa ihmismielen tuskaa ja katumusta kuvataan todella tyylikkäästi. Ajatteleva ja fiksu ihminen ymmärtää omat tekonsa ja niiden seuraukset. Käsittääkseni ja elokuvan perusteella kirjastoihoitajaa ei mitenkään erityisen rajusti pahoinpidelty, mutta siitäkin huolimatta nuoret kokivat todella kovia omantunnon tuskia. Mieli on vahva, ja jos se toimii normaalisti, se kyllä tunnistaa oikean ja väärän, viimeistään kun teko on tehty. Mieli on johdateltavissa hyvinkin väärälle polulle, mutta kun todellisuus realisoituu, tuska tuntuu luissa ja ytimissä.