On tullut aika toisen kuukauden elokuvan. Kuukauden elokuva katsellaan yhdessä AV-Plus-Lehden kanssa ja tuttuun tapaan kuukauden leffan toimittaa Future Movie Shop. Ensimmäisenä kuukauden leffana oli Dyyni 2 eli vuoden 2024 uusinta tarjontaa juuri ilmestyneeltä uunituoreelta 4K-levyltä katsottuna. Tällä kertaa päätin siis valita kuukauden leffaksi hieman toisenlaisen leffan. Tämäkin leffa tuli tietysti katsottua 4K UHD levyltä ja leffasta löytyy myös uudistetut Atmos äänet. Leffana tällä kertaa siis vuoden 1989 Glory, joka ei kuitenkaan sekään ole ihan mikä tahansa leffa.

Glory löytyi Future Movie Shopin hyllystä hieman yllättäen, nimittäin itselleni tämä leffa ei ollut etukäteen lainkaan tuttu, mikä sinällään ehkä jopa noloa. Leffa on kuitenkin osittain tositarinaan perustuva leffa, jossa käsitellään 1800-luvun loppupuolen sisällissotaa, jossa ensimmäistä kertaa tummaihoiset ”pääsivät” sotimaan. Eli sikäli leffa on kyllä ihan täysin sellainen, joka voisi omaan leffamakuun hyvinkin sopia. Vielä kun otetaan huomioon, että leffan pääosissa kaksi omaa suosikkinäyttelijää, eli nuori Denzel Washington ja Morgan Freeman, niin lähtökohdat leffalle ovat aika hyvät.

Niin ja onhan tämä leffa muutenkin siis kyllä huomattu, eli lähinnä nyt vaan mennyt omasta tutkasta ohi. Leffa on saanut aikanaan jopa viisi Oscar ehdokkuutta, joista se lopulta päättyi voittamaan kolme. Ensimmäinen näistä ei ole lainkaan yllätys, eli vaikka Matthew Broderick Robert Gould Shawn roolissa onkin loistava, niin kyllähän tässä Denzel Washington vetää sellaisen roolin, että ei tarvitse yhtään ihmetellä miehen urakehitystä sen jälkeenkään. Muutenkin Washingtonin roolissa on jo tässä todella paljon kaikkea sellaista karismaa ja läsnäoloa mitä mieheltä on totuttu näkemään tämän jälkeenkin. Tämä muuten saa miettimään, että kuinkahan paljon sitä itsellä on muutenkin omien suosikkinäyttelijöiden aikaisempia teoksia vielä näkemättä, sellaisenkin näkökulman voisi leffoihin jossain vaiheessa ottaa. Niin ja onhan tässä mukana sitten tietysti myös Morgan Freeman, joka aivan varmasti omissa papereissa kuuluu aivan samaan suosikkien listaan Washingtonin kanssa. Muuten leffa ei mitään mestarillisia näyttelijäsuorituksia itselle anna, mutta erittäin vahvaa perus tekemistä ja hyvää roolitusta ylipäätään leffa kuitenkin pitää sisällään.

Kun otetaan huomioon, että leffa kuitenkin perustuu jollain tapaa todellisiin tapahtumiin, joiden todellisuudesta ollaan välillisen tiedon varassa, ei leffa kyllä ihan yllä muutaman muun vastaavan historiallisen sotaleffan tasolle. Juoni on toki hyvä, mutta tämä leffa perustuu kuitenkin enemmän tarinan kerrontaan ja dialogiin, sen sijaan, että leffassa nyt varsinaisesti kerrottaisiin mistään uroteoista tai uskomattomista tapahtumista. Leffassa toki tuodaan esiin suuria historiallisia tapahtumia, jotka ovat varmasti muuttaneet maailmaa, mutta kerronnallisesti tämä on kuitenkin ehkä enemmän dokumentti kuin draama. Ei leffassa mitään suuria juonenkäänteitä tapahdu, vaan jotenkin tulee hieman sellainen fiilis, että tässä nyt vaan kerrotaan mitä on tapahtunut, ei sen kummenpaa. Enkä sano tätä siis mitenkään negatiivisessa sävyssä, leffa on kyllä hyvin mielenkiintoinen ja viihdyttävä, mutta ehkä olisin jotain hieman muuta odottanut tietämättä leffasta etukäteen. Kunniaahan tässä tehdään, siitähän leffan nimikin ylevästi kertoo.

Viime aikoina on paljon puhuttanut Aliens, True Lies ja Abyss leffojen restoroinnit, mutta mitenkäs sitten tämä leffa siinä mielessä pärjäsi? Leffan restorointi on tehty alkuperäisistä negatiiveistä ja kuvanlaatu on todellakin upeaa katsottavaa. Jos näissä aiemmin mainituissa leffoissa on haluttu kohinasta päästä kokonaan eroon ja tekoälyä käyttäen kuva on monelle tullut jo liian ”hyväksi”, niin tässä sitä vaivaa ei ole. Kuva näyttää upealta, mutta silti niin autenttiselta ja sitä ”grainia” tosiaankin löytyy. Tässä leffassa on myös toinen erittäin tärkeä aspekti. Siinä missä esimerkiksi True Lies voisi hyvin olla tämän päivän leffa, niin tässä on hieman sama kuin Titanicissa, kun leffan päähenkilöt ovat jo leffaa varten puvustettu tiettyyn aikakauteen, ei ikä näy leffassa lainkaan. Ehkä jopa päin vastoin, esimerkiksi Washington näyttää lähinnä nuorelta, sen sijaan, että voisi sanoa, että henkilö on tuolta vuosikymmeneltä. Tällä siis tarkoitan taas sitä effektiä, joka tuli Jaws-leffasta. Loistava restaurointi, jolla leffa on todellakin tuotu tähän päivään, mutta sitten taas vastaavasti henkilöt näyttävät juuri sen aikakauden ihmisiltä viiksineen. Sanon siis tästä leffasta ihan samaa kuin Titanicistä, tämä leffa voisi tässä muodossa olla ihan hyvin vaikka vuodelta 2024.

Äänienkin osalta tässä ei todellakaan ole menty sieltä missä aita on matalin. Sen lisäksi että leffa aikoinaan sai jo äänistä Oscarin, niin leffan restaurointiin on myös todellakin panostettu. Lähdetään vaikka liikkeelle siitä, että leffaan on tehty aito 9.1.6 ääniraita, eikä vain liimattu kahta kaiutinta vanhan raidan päälle, jotta on voitu käyttää Atmos-logoa kansissa. Tätä valitettavasti näkee aika paljon, mutta tässä siitä ei todellakaan ole kyse. Kyllähän tässä leffassa hieman ikä tuoksuu, eli vaikka muutamia hyviä kohtauksia löytyy, jossa luodit viuhuu ja tykit ampuu, niin eihän tämä nyt millään uusien leffojen tasolle pääse. Dynaamisuutta puuttuu, mutta tarkkuutta sen sijaan ihan kivasti edelleen löytyy. Ei tässä hirvesti ole mitään hyviä pannauksia tai muita sellaisia kohokohtia, mutta kyllä tästä silti huomaa, että ääniin on panostettu nyt ja silloin aikanaan. Kanavia käytetään hyvin ja mistä erityisesti innostuin leffan aikana oli se, että front wide-kaiuttimille oli ihan oikeasti laitettu aika paljon painoarvoa, ja siellä oli ihan hetkiä, jolloin niistä oikeasti tuli siihen hetkeen tärkeimmät äänet. Ja mikä siis hienointa, niin myös katossa aktiivisuutta oli ihan oikeasti mietitty, kaikki kuusi kanavaa ei juurikaan olleet yhtaikaa käytössä, mutta kaikkia kuitenkin käytettiin silloin kuin leffa niitä vaati. Leffa tosiaan ei ehkä ollut itsessään mikään äänien juhlapätkä, aika paljon rauhallista dialogia, mutta kyllä siellä Atmos-objektejakin liikkui aika paljon. Ei sillä tavalla villisti ympäriinsä mitä näkee uusissa toimintaleffoissa usein, vaan järkevästi.

Mitä leffasta sitten jäi käteen? No onhan tämä selkeästi sellainen elokuva, jota voin hyvin kaikille suositella. Leffa on kuitenkin pala sekä maailmanhistoriaa, että elokuvahistoriaa. En tiedä miten tämä on itseltä jäänyt aikaisemmin näkemättä, mutta erittäin hyvä että tuli nyt vastaan. Tämä on yksi hienoimpia juttuja näissä restauroinneissa, näitä oikeasti isoja leffoja nostetaan uudelleen framille ja myös nykyisten sukupolvien tietoon. Tärkeä kysymys on aina kuuluu, että tuleeko tämä leffa joskus vielä katsottua uudelleen, niin kyllä tämä leffa varmasti on sellainen joka kestää aikaa ja useampia katseluja. Voin suositella!

Hyvin tapahtumarikas ja mielenkiintoinen perjantai päättyi lopulta Biorexiin ja katsomaan elokuvaa nimeltä The Hit Man. Hitmaneita on tullut nähtyä ennenkin, mutta ihan sellaisesta leffasta tässä Samu Haberin.. Ei kun siis Glen Powellin tähdittämässä leffassa ei kuitenkaan ollut kyse. En itse asiassa tiennyt edes leffaan mennessä sen paremmin mitä olin menossa katsomaan, mutta kyseessä oli tällä kertaa hyvinkin rauhahallinen, enemmänkin romanttisen komedian puolelle menevää viihdettä. Ja nimeomaan viihdettä, nimittäin nyt kyllä viihdyin leffassa tämän parituntisen enemmän kuin hyvin.

Mutta ennen kuin mennään siihen, niin aloitetaanpas aamusta. Matkasin nimittäin aamulla ensimmäisenä Mareksoundille Munkkiniemeen, ja siellä oli ohjelmassa hieman kuvauksia. Mitä siellä sitten kuvattiinkaan niin siitä tulee juttua hieman myöhemmin. Joka tapauksessa kuvaukset liittyvät yhteen todella siistiin juttuun, josta pääsen teille kertomaan lisää hieman myöhemmin. Tämän jälkeen suuntasin vielä Helsingissä Mechelininkadulle, ja sieltä tietysti löytyy Future Movie Shopin myymälä, jossa kävin taas hieman päivittelemässä leffahyllyjä. Tällä kertaa mukaan tarttui yhteensä peräti viisi leffaa, kolme 4K leffaa ja pari sitten Bluraynä lisäksi. Näistäkin toki sitten lisää kun leffat on tullut katsottua, mutta hyviä leffoja tarttui kyllä taas mukaan. Täytyy edelleen kyllä todeta, että kiva asioida liikkeessä, josta löytyy paljon tavaraa hyllystä, hinnat on kohdillaan ja asiakaspalvelukin vielä vallan mallikasta. Kiva käydä aina vierailemassa ja vaihtamassa kuulumisia, vaikka toki nuo hyvät valikoimat löytyvät myös verkkokaupasta.

Päivän päätteksi kuitenkin ehti sitten vielä leffaan ja hyvä että tuli mentyä. Hit Man oli pitkästä aikaa leffassa tälläistä ehkä aavistuksen mysteeri-draama-komedia tyyppistä rauhallisempaa leffa, mutta erittäin hyvää sellaista. Pieni sali, eikä paljon porukkaa, mutta itse sen sijaa muutaman kerran ihan ääneenkin naurahtelin. Muuten, muistatko vielä kun olin viimeksi tässä 4 Plus salissa, silloin lensi popparit lattialle ennen kuin leffa ehti alkaakaan, tällä kertaa leffan jännitävin kohta oli kun pelästyin ihan sikana kun jonkun takana istuvan penkki lävähti vauhdilla lähtöasentoon. Itse osasin asiaan jo varautua, mutta onhan se vähän silti rasittavaa kun joutuu aina pitämään penkin reunoista kiinni kun vaihtaa asentoa, ja itse sitä asentoa tulee vaihdettua leffassa aika usein. Mutta pysyimpähän ainakin penkissä tällä kertaa ja eväätkin meni lattian sijasta suuhun.

Leffassa parasta oli tällä kertaa ihan rehellisesti hyvä juoni. Leffassa rakennettiin koko ajan sujuvasti jotain, mutta loppua en kyllä osannut mitenkään aavistaa. Tälläiset leffat ovat juuri parasta kun joutuu keskittymään mitähän seuraavaksi, mutta silti juonta ei pysty ennakkoon lukemaan. Myös näyttelijät Glen Powelin lisäksi suoriutuivat rooleistaan erinomaisesti, etenkin Adria Arjona oli todella todella hyvä! Leffaa on muuten ollut tuottamassa Ozarkin Marty Byrde eli Jason Bateman ja tämän ilmeisesti on tulossa myös juuri Netflixiin, jos nyt ihan oikein ymmärsin!

Tässä kun on viimeisen viikon aikana tullut viihdyttyä enemmän kuin tarpeeksi leffateattereissa niin vaihteeksi oli kiva taas istahtaa myös omaan huoneeseen ja katsella hieman mitä uutta tarjontaa tähän mennessä oli ehtinyt kertyä eri striimauspalveluihin. Netflixiin olikin jonkin verran mielenkiintoista katsottavaa ilmestynyt, mutta jostain syystä nyt jotenkin tuntui, että kaikki mielenkiintoinen katsottava siellä näytti olevan 5.1 äänillä varustettua. En oikein tiedä mistä tämä johtui, mutta eipä sillä nyt niin merkitystä ollut, hyviä leffoja näytti kuitenkin olevan tarjolla. Näistä päätin nyt tarttua sellaiseen Puolalaiseen elokuvaan kuin Pahan Värit: Punainen. Liekö nimellä sitten jotain kauemmaksikin kantavaa merkistystä, ainakin värejä löytyy maailmasta vielä muutama punaisenkin jälkeen.

No mutta vaikka leffassa ei ollutkaan Atmos ääniä ja tällä kertaa äänien arvioiminen jää vain korvakuulolle niin sillä ei tämän leffan kanssa ole paljon merkitystä. Leffan äänet ovat leffan sisältöön aivan riittävät, eikä tässä leffassa nyt ihan hirveästi äänien osalta ole annettavaa muutenkaan, aika dialogipainotteinen dekkarileffa tässä kuitenkin on kyseessä. Äänistä kuitenkin sen verran, että kyllähän tässä muutama aika kiva kohta kuitenkin löytyy ja ne liittyvät bassoon, sillä muutamassa kohdassa käydään aika matalalla ja sehän muuten kuulostaa enemmän kuin hyvältä, vastaavanlaisia leffoja ei hirveästi nimittäin ole tullutkaan vielä Waveformingin kanssa testattua, eli kyllä se vaan antaa aika paljon lisää ihan perusleffaankin.

Muutenkin leffa pääsi tällä kertaa hieman yllättämään. Leffa vaikutti ennakkoon ihan mielenkiintoiselta, mutta osoittautui sitten lopulta vielä paljon paremmaksi. Tämähän itse asiassa oli erittäin hyvä leffa ja ennen kaikkea sen loistavan juonen vuoksi. Voin ihan rehellisesti sanoa, että hyvällä tapaa en kyllä pysynyt tässä leffassa lainkaan kärryillä, vaan kaiken aikaa juoni pystyi yllättämään katsojansa, ja loppuratkaisu ja murhaaja tulee aivan puskista. Leffa on ylipäätään todella hienosti tehty, nykypäivän kerronta on loistavaa ja sujuvaa, samalla kun historia avataan koko ajan saumattomasti siihen päälle. Pääosassa Jacub Grieszal on jotenkin tosi nuoren ja ummikon näköinen, silti niin vakuuttava ja oman roolinsa todella hienosti maaliin vetävä. Eikä sinänsä, tässä kyllä onnistuu hyvin kaikki muutkin. Monta kertaa näissä pienempien maiden leffoissa saattaa osa näyttelijöistä olla vähän niin ja näin, mutta tässäkin kaikki kyllä toimii loistavasti.

Tämä leffa on vähän niin ja näin, että pitäisikö se laittaa ihan jopa Top-listalle asti, sen verran hyvä kokonaisuus oli, vaikka äänistähän tämä nyt ei toki omalle listalleen mene missään tapauksessa. Joka tapauksessa sellainen leffa, jota voin ihan hyvillä mielin suositella kaikille katsottavaksi. Toki leffa on aika raaka, joten ei nyt ehkä kuitenkaan ihan herkimpien silmille suotava. Katso siis varoen.

Monelle Oscarit ja Jussit ovat vähän niin kuin sellainen paikka, jossa voi arvuutella miten omat suosikit pärjäävät, tehdään veikkauslistoja vähän niin kuin urheilussa ja monet jopa koittavat jo etukäteen katsoa mahdollisimman paljon ehdolla olevia leffoja. Itsellä Nämä toimivat hieman eri tavalla. Onhan itselläkin suosikeita, mutta vaikka katsonkin leffoja vuoden aikana paljon, niin en tee mitään suosikkilistoja tai ylipäätään käytä turhan paljon aikaa koko gaalojen palkintoihin. Oscareita en ole koskaan katsonut kokonaan puhumattakaan, että olisin katsonut niitä livenä yöllä, Jusseja toki tullut katseltua enemmän, mutta ei sekään ole sellainen pakkoakatsoa juttu itselle. Vähän niin kuin usein urheilussakin, tulokset riittää. Mutta se mihin sitten näitä gaaloja toisaalta käytän paljonkin, on löytämään ihan uutta katsottavaa, välillä hyviä, välillä ei niinkään.

No, mutta tällä kertaa Oscareissa täysin puskista esiin nousi leffa nimeltä Godzilla Minus One. Okei, tiedätte, että vaikka Godzilloja tulee katsottua, niin ei ne niitä suurimpia suosikeita ole koskaan ollut, äänet ovat toki loistavat, mutta muuten leffat kyllä vähän niin ja näin. Silti, tätä leffaa en ollut ennen Oscareita edes koskaan kuullut, eli nyt kyse ei ollut haluanko katsoa vai en, kyse oli puhtaasti siitä, että tämä leffa pääsi nyt kyllä yllättämään. No, näitä leffoja tulee aina silloin tällöin, mutta katselin kuitenkin viime vuonna pariinkin kertaan leffan nimeltä Grand Turismo, ja mielestäni siinä oli selkeästi vuoden parhaat äänet, joita olin leffassa nähnyt. Silti, tämä täysin puskista tullut leffa vei erikoistehosteiden Osacarin vuonna 2024, kiinnostus oli herännyt.

Yhtä suurena yllätyksenä kuin Oscar-palkinto, tuli myös se , että leffa oli yllättäen ja arvaamatta tullut juuri Netflixiin. Siitä taas kukaan kovin paljon yllätyy, että leffa piti heti sitten olla katseluun. Huhujen mukaan tämän leffan kokonaisbudjetista olisi käytetty jopa kolmasosa erikoistehoisteisiin, eikä ihme. En tiedä minkälainen tuo suhde normaalisti on, olisi toki kiva kyllä tietää, mutta tässä leffassa rahoille saa kyllä sitten ihan taatusti vastinetta. Leffan ääniraita jopa striimattuna on aika vakuuttava. Volyymiä täytyy laittaa jonkin verran lisää esimerkiksi levyihin verrattuna, mutta sen jälkeen alkaa tapahtua. Bassoraita leffassa on todella vakuuttava, ja voin vain kuvitella mitä se sitten oikein on levyllä. Jotenkin ainakin tuntuu, että bassoissa taidetaan mennä vielä jopa paljon alemmaksi kuin oma järjestelmä pystyy, ja jos näin on, on se jo aika paljon. Toki tässä nyt on varmasti taas Waveformingillakin oma osuutensa, mutta onhan tässä nyt sellainen bassoraita, että muut leffat kalpenee. Wavefromingin ansiota tietysti on ainakin se, että bassot eivät jää huoneeseen yhtään pyörimään, vaan ääni on kyllä uskomattoman selkeä tarkka.

Bassojen lisäksi äänien loistavuus ei todellakaan jää siihen. Leffassa on muunmuassa yksi aivan jäätävän upea kohta, jossa sireenit siirtyvät katossa puolelta toiselle useaan kertaan. Vaikka itsellä nuo katossa olevat kaiuttimet ovat aika lähellä toisiaan ja matalalla, niin on täysin mahdotonta sanoa mistä suunnasta ääni tulee, niin sulavasti se liikkuu katon toisesta reunasta toiseen ja taas takaisin. Leffan ääniraita on ylipäätään 9.1.6, mutta aika vähän tässä käytetään front wideja tai kaikkia Atmoksia. Silti, kun niitä käytetään niin äänet ovat poikkeuksellisen tarkkaan sijoitettuja ja ohjattuja. Monessa leffassa kuin kaikki kaiuttimet ovat aktiivisia, selkeys kärsii pahasti, eli huone vain täyttyy joka suunnasta tulevista äänistä, kun taas tässä kaiuttimia käytetään jotenkin paljon harkitummin. On myös muita upeita kohtia, esimerkiksi pommittajan lentoa monesta suunnasta moneen suuntaan. Halki huoneen, yli kuuntelupaikan jne. ja näissä kohdissa myös liikkuvat objektit heräävät upeasti eloon. Ei voi kyllä tämän leffan kohdalla kuin nauttia ja todeta, että koskakohan tämän saisi levylle. (On siis jo mutta hinta käsittääkseni aika kova)

Mutta mutta, mennäänpä vielä toiseen kuvakulmaan, nimittäin leffaan ihan yleisesti. Tämä leffa on saanut nimittäin aivan käsittämättömiä arvioita ympäriinsä. Rotten Tomatoes 98%, IMDb 7,9/10 ja Googlen käyttäjistä 95% piti tästä leffasta. Leffa on siis Japanilainen ja jotta saa parhaat äänet niin leffa tulee katsoa natiivilla ääniraidalla. No, se ei tässä tapauksessa haittaa pätkääkään, tykkään muutenkin katsoa näitä leffoja, joiden kieltä en ymmärrä, niiden natiivilla raidalla johtuen vain siitä, että dubattuna ne kuulostavat niin sairaan tyhmiltä. Mutta leffa siis oli myös minun mielestäni aivan erinomainen, ja menee varmasti vuoden Top Listalle myös itsellä, sekä siis leffana että äänistä. Tätä leffaa voi huoletta katsoa vielä montakin kertaa uudelleen, vaikka tavallaan mitään uutta juonen suhteen se ei ehkä annakaan. Eli juoni on aika simppeli ja suoraviivainen, mutta se toimii. Näyttelijät, joita en etukäteen tietysti yhtään tuntenut tekevät loistavaa työtä, ja kaikki leffassa vaan toimii. Voin hyvin hyvin lämpimästi suositella tämän katsomista kaikille!

Tänään tuli käytyä Itiksen Imaxissa ja pitkästä aikaa sitä kerkesi taas ihan lehdistön ennakkonäytökseenkin. Näihin tulee omalla kohdalla ehdittyä lähinnä vain loma-aikoina, koska suurin osa näistä esitetään vain Helsingissä ja Turussa. No, mutta eipä tänne nyt menty ihan vaan sen vuoksi, vaan myös sen vuoksi, että sattumalta sattui sopivan ajan lisäksi myös erittäin kiinnostava leffa kyseessä, eli päivän leffana oli uusi Bad Boys leffa, Ride or Die. Ensimmäisestä onkin jo taas hetki vierähtänyt, sillä tämän saagan ensimmäinen osa sai päivänvalon jo vuonna 1995, edelleen, sillä kultaisella vuosikymmenellä, jolloin monia edelleen ihan parhaimmasta päästä olevia leffoja on tehty. Tämän kertainen leffa on järjestyksessään jo neljäs, edellinen oli vuodelta 2020 ja kaikki nämä kolme ensimmäistä luonnollisesti löytyy myös 4K-hyllystä.

Mitäs sitten on kolmessa kymmenessä vuodessa muuttunut, no eipä kauheasti. Eli kyllähän tässä neljännessäkin osassa edelleen toteutetaan hyvin tuttua kaavaa, ja uskoisin, että tämä leffa kyllä sarjan faneihin uppoaa ihan kivasti, itselleni ainakin upposi. Leffathan koostuvat muutamasta tärkeästä palasesta, joista ensimmäinen on osuva huumori ja Martin Lawrencen ja Will Smithin hyvin toimiva keskenäinen kettuilu ja toimiva kemia. Herrathan ovat siis samoissa rooleissa olleet alusta lähtien, eikä meno ole tässä leffassa kyllä yhtään laantunut, eikä herrat muutenkaa kyllä mitenkään edes vanhentuneet. Toinen oleellinen osa on tiukka toiminta, jota tässäkin leffassa riittää onhan leffa sen puolesta aika moista tykitystä. Sen verran tosin tässä vaiheessa täytyy todeta, että tämä leffa saattaa tavallisella ruudulla hieman kauempaa toimia hieman paremmin, leffassa on nimittäin todella paljon erilaisia kamera-ajoja, joissa kuva pyörii, vaihtaan suuntaa ja liikkuu enemmän kuin vauhdilla. En tiedä onko tämä vain minun ongelma, mutta Imaxissa tälläisissä leffoissa meinaa hetkellisesti tulla paha olo.

Kolmas juttu mikä näitä leffoja aina sitten tietysti myös kuvaa ovat nopeat autot, kauniit naiset ja ennen kaikkea Miamin upeat maisemat. Tuo todellakin on yksi sellainen paikka, jossa olisi joskus vielä itsekin kiva päästä käymään. Leffan aikana tuli ihan sellainen fiilis, että millaista oikeasti olisi elää tuollaista elämää, jossa välillä käydään vähän biitsillä pelaamassa lentopalloa ja työnteosta ei tarvitse pahemmin murehtia. Millä lie sitten elävät, mutta elämä näyttää aika kiireettömältä ja leppoisalta. Autoilla tässä ei hireveästi ole roolia paitsi tietysti pääkaksikon osalta, mutta siinäkin saadaan jo ihan riittävästi jotta päästään tunnelmaan.

Monesti jatko-osissa ongelmana on ollut juonen kantamattomuus ja monesta leffasta suoraan sanottuna olisi voinut jättää vaikka kaikki jatko-osat tekemättä. Bad Boyssissa homma kuitenkin toimii. Leffassa jatketaan loistavasti kaikkea sitä mistä Bad Boys on tehty, mutta silti juoni myös uudessa leffassa kantaa ja on omansa. Leffassa ei koiteta väkisin kopioda jotain vanhaa tai myydä vanhalla nimellä, tämä on kyllä ihan hyvin onnistunut itsenäinen leffa. Ja vaikka kaikki perustuu Smithin ja Lawrencen keskenäiseen toimintaan, niin kyllähän tässä onnistuu erittäin hyvin myös muu casti. Esimerkiksi Eric Dane pahiksena on todella hyvä ja vetää kyllä vakuuttavan roolin tässä. Se mikä tässä tietysti on kaikista parasta on se, että leffa ihan aidosti saa nauramaan monessakin kohdassa.

Leffateatterit ovat kovasti odotelleet kesähittiä ja tästä voisi hyvinkin nyt kyllä saada sellaisen. Mielenkiinnolla odotan miten tämä lähtee tästä liikkeelle, mutta ihan ehdottomasti tämä leffa itselle pitää vielä aikanaan saada kotiinkin, sen verran kyllä oli vakuuttavaa menoa. Voin siis ihan ehdottomasti suositella tätä kaikille kesätekemiseksi. Mietin itse jopa, että pitääkö tämä käydä vielä testaamassa tavallisessakin Atmos salissa, ihan vaan sen vuoksi, että hauskaa viihdettä sopivan pituisessa paketissa.

No niin, kuten sanoin niin kiirettä on viikon aikana pitänyt, ja sen vuoksi vaikka blogiin tekstiä ei olekaan tullut, niin leffoja on sattumoisin tullut nähtyä. Ensin tuli käytyä koko koulun kanssa Suomeen Juurtuneissa, ja sitten loppuviikosta tuli vielä päädyttyä yhden luokan kanssa katsomaan Fall Guy uudelleen. Koska tästä leffasta on juuri kirjoiteltu ja siitä ei tullut nyt ihan hirveästi uutta kerrottavaa, niin tämä juttu saattaa jäädä hieman lyhyemmäksi.

Eli toisen kerran tuli nyt Fall Guy nähtyä, viimeksi Primessä ja nyt hieman pienemmässä kakkossalissa. Leffa ei sinällään mitään uutta tuonut, mutta edelleen pitää olla tyytyväinen siitä, että leffa tosiaan on hieman jotain uutta ja erilaista. Leffa toimi erittäin hyvin myös toisen kerran katsottuna, ja oppilaatkin katsoivat leffaa varsin rauhallisesti, joka se aina rauhoittaa kun on vähemmän porukkaa paikalla ja toki oppilaat olivat tämän leffan myös itse valinneet. Uskon kuitenkin, että Fall Guyistä löytyi kaikille jotakin, siitähän tämä leffa juuri on hyvä. Äänet eivät ehkä olleet ihan niin hyvät kuin viimeksi, mutta toisaalta myös ehkä alleviivaavat sitä, että ehkä ne eivät ylipäätään tässä leffassa ihan parasta olleet, vaikka tehosteleffasta tavallaan kyse onkin. Ihan kiva oli kuitenkin katsoa uudelleenkin.

Viikkoon mahtui myös muuta mielenkiintoista, nimittäin perjantaina leffahuoneessa kävi taas varsin arvovaltaisia vieraita. Huoneeseen nimittäin kävi tällä kertaa tutustumassa Hifimaailma-lehden toimittaja ja jonkinlaista jutuntynkää taitaa kyseiseen lehteen siis olla tulossa jossain vaiheessa. Vierailija oli kuitenkin joka tapauksessa varsin tyytyväinen kuulemaansa ja näkemäänsä, mikä aina on todella mukavaa kuultavaa. Jäädään siis odottamaan mitä siltä suunnalta kuuluu. Nyt alkaa kuitenkin loma, ja tunnetusti opettajilla ne on aika kivat, joten leffoja kerkeää taas hieman eri tavalla katsomaan, etenkin kun jopa hieman poikkeuksellisesti mitään remontteja huoneessa ei ole tiedossa tai suunnitteilla. Nyt siin on vain aika nauttia, ja sen nauttimisen voisi heti maanantaina aloittaa vaikka Itiksen Imaxista. Mitä siellä on nähtävillä, selviää sitten ehkä myöhemmin.

Olen viimeisen vuoden aikana käynyt katsomassa etenkin leffassa aika paljon kotimaisia leffoja ja vaikka kaikista leffoista en aina olekaan tykännyt niin ihan mielelläni kuitenkin kotimaista leffaa haluaan kannattaa ja nostaa esiin. Yksi sellainen leffa, joka kuitenkin on vielä jäänyt kiinnostuksesta huolimatta katsomatta on ollut Suomeen Juurtuneet, mutta onneksi siihen tuli nyt hyvä mahdollisuus kun päätimme koulumme kanssa viedä kaikki meidän yläkoulun oppilaat tätä leffaa katsomaan. Kun oppilaita viedään leffaan, siihen liittyy paljon asioita, joita pitää ottaa huomioon. Koko koulun vieminen leffaan ei ole koskaan kovinkaan halpaa puuhaa, joten leffaan menoon tarvitaan rahoitusta, ja silloin usein leffoilla joita mennään katsomaan pitää olla sisällään jonkinlainen opetus, jota halutaan oppilaille tuoda esiin. Tähän taas liittyy sellainen ongelma, että kun oppilaita viedään leffaan, heillä ensimmäinen käsitys leffaan pääsystä on usein sellainen, että nyt on tulossa oma suosikkileffa ja sinne mennään viihtymään. Jos leffassa on jotain opetusta, se koetaan usein tylsäksi, eikä siihen jaksa sitten oikein enää keskittyä.

Itselleni leffa oli myös hyvin mielenkiintoinen sikäli, että kuten blogia pidempään seuranneet jo hyvin tietävät, oma tausta liittyy hyvinkin vahvasti koripalloon ja sitä kautta ruudulla näkyvät kasvot ovat kaikki hyvinkin tuttuja. Shawn Huffin kanssa olemme olleet samaan aikaan useamman vuoden Maajoukkueessa, unohtamatta useita vuosia samoja junnupelejä. Tausta muutenkin monin paikoin samanlainen, eli neljä vuotta jenkkiyliopistossa, Korisliigaa jne. Muista leffan hamoista esimerkiksi Dettman ja Benkku Harris ovat minua valmentaneet, ja Latimerinkin puolelta samoja pelikenttiä on nähty. Silti, itselleni siis Huffin tarina ei hirveästi tuonut mukanaan uutta, mutta Latimerin sitäkin enemmän. Itselleni leffa oli varsin mielenkiintoinen, oppilaille leffa varmasti myös antoi paljon, mutta leffana se oli ehkä aavistuksen liian pitkä ja tavallaan asia alkoi hieman toistaa itseään, jolloin etenkin oppilaiden keskittyminen loppua kohden hieman alkoi herpaantua. Hyvin nuo oppilaatkin jaksoivat leffan loppuun asti katsoa, vaikka pientä levottomuutta alkoikin loppuakohden enemmän nousta.

Arto Halosen leffa oli kuitenkin erittäin hyvin tehty ja siinä päästiin hyvin kurkistamaan myös kulisseihin. Tärkeimpänä asiana tässä näytöksessä oli kuitenkin soittaa nuorille, että elämä ei ole koskaan helppoa, mutta siitä on silti mahdollista selvitä ja ennen kaikkea se, että vaikka on vaikeaa, niin aina voi nousta kovalla työllä ylöspäin. Meilläkin koulussa on todella paljon eri taustoilla tulevia oppilaita ja kaikkien lähtökohdat vaan eivät voi olla samat. Silti, me voimme yhteisössä auttaa toisiamme jaksamaan, oppimaan ja voittamaan vastoinkäymisiä. Hyvässä yhteisössä on paljon voimaa ja se, että me hyväksymme erilaisuutta on suuri voimavara. Uskon, että vaikka oppilailta on tälläisissä näytöksissä ehkä vaikeaa saada suoraa positivista palautetta, niin monelle leffa varmasti kuitenkin herätti paljon positiivisia ajatuksia ja mikä tärkeintä, sai ajattelemaan, se tämän leffan suurin tarkoitus oli.

Jos sulla on vielä Suomeen Juurtuneet katsomatta niin suosittelen lämpimästi tämän leffan kaivamaan esiin.En tiedä pyöriikö se varsinaisesti enää teattereissa, mutta varmasti sen sitten jostain sriimauspalveluista voi saada käsiinsä. Leffa on dokkari, mutta kaikki ruudulla olevat ihmiset ovat erittäin luontevia kameran edessä ja tarinaa kerrotaan erittäin sujuvasti niin että sisältö ei puuduta. En tiedä onko leffa tarkoituskaan olla mitään varsinaista kliimaksia tai loppuhuipennusta, tämä on tarina elämästä, ja hyvä sellainen. Elämä kuitenkin jatkuu kaikilla, joten tämä on vain pieni raapaisu siitä.

Eipä tässä kai mitään syytä tai tarvetta kai mitään selitellä, mutta toteanpa vaan, että onpas ollut aikamoinen viikko takana ja sen vuoksi kirjoittelu tänne on antanut odottaa. Leffojakin on tullut viikolla katsottua, mutta niistä leffoista lisää myöhemmin, sillä nyt on vielä kirjoittamatta leffasta nimeltä True Lies, joka tuli hankittua Future Movie Shopista. Kyseessähän siis vuoden 1994 toimintakomedia, jolla on aika mielenkiintoinen historia noin ylipäätään. Itse olen leffan toki aikanaan nähnyt ja kun tuossa asiaa tarkemmin mietin, niin olen itse asiassa tainnut leffan omistaa ihan aitona VHS-kopiona. Leffa on kuitenkin jäänyt hyvin mieleen ja monen mielestä kyseessä onkin ihan oikeasti yksi klassikko leffoista, joita onkin 4K-levylle odotettu aikas pitkään.

No mutta nyt leffa on sitten vihdoin saatu myös korkeamman resoluution näytöille eikä sekään ole sitten ihan kaikille kelvannut. Leffastahan ei ole koskaan tehty edes Bluray-versiota, eli leffan faneille on ollut tarjolla parhaimmillaan vain DVD-laatua, jota ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua hyväksi jos leffoja tykkää katsella yhtään paremmilla laitteilla tai ylipäätään isommalla ruudulla. Leffa on osa James Cameronin odotettujen 4K-restorointien sarjaa ja leffaa on haukuttu kovasti vahamaiseksi, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Lähinnä kai kyse on ollut siitä, että kritiikissä ollaan keskitytty siihen, että leffaa olisi tuotu liikaa tähän päivään, ei niinkään että alkuperäisestä olisi vaan korjattu heikkoja kohtia ja jätetty leffaan tietty rosoisuus ja film grain. Itse en kyllä kaikkea tuota kritiikkiä niele. Mielestäni leffa näytti todella upealta, vaikkakin siinä muutamia kohtia oli, joista en oikein tykännyt. Tälläisenä esimerkkinä heti alussa kohtaus, jossa Harry Trasker eli Arnold  Schwarzenegger lähtee tuolta juhlista lumipöllyten ulos. Nuo kohtaukset näyttävät jostain syystä todella heikoilta. Mitä taas tulee ihmisten kasvoinhin ja muuhun, niin ei se minua kyllä mitenkään haittaa. Onko leffa sitten liian puhdas ja kliininen, niin ei kai se olisi haitannut vaikka vanhaa rosoisuutta olisi ollut enemmän, ei kuitenkaan itselleni mikään ongelma.

Äänien osalta leffaan on saatu myös uusi Atmos-raita, ja vaikka se näyttääkin olevan ihan 9.1.6 miksaus, niin katossa kyllä aika vähänlaisesti materiaalia riittää kaikkiin kuuteen kaiuttimeen, aktiivisena on suurimmaksi osaksi vain pari kanavaa. Front Wideilla on hieman sama ongelma, eipä niitä leffassa juuri lainkaan käytetä, juuri sen verran että voidaan sanoa niiden olevan siellä. Muuten leffan ääniraita toimii kyllä ihan kivasti. Äänet ovat luonnollisesti aivan omaa luokkaansa verrattuna vanhaan DVD-aikaan, mutta ihan ehkä nyt ei kuitenkaan niin loistavaan luokkaan nähnyt mitä oli odotuksissa. Aktiivisia objekteja leffassa oli jonkin verran, eli ihan staattisesta leffasta ei sentään ollut kyse. Leffassa on kuitenkin paljon oikeasti sellaisia kohtia jossa hyvät äänet tuovat leffaan selkeästi lisää, esimerkiksi tuo kuulustelukohtaus on varsin hienosti totetuettu. Niin, ja täytyy kuitenkin myös muistaa, että kyseessähän ei kuitenkaan oli mikään puhdas toimintaleffa, jossa ammutaan jatkuvasti joka suuntaan ja kaahataan järeillä autoilla, vaan enemmänkin oikeasti sellainen 90-luvun loistava leffa, jossa on juoni, ja lisänä jäätävää huumoria. Tässä nimittäin kaahataan esimerkiksi hotellin aulassa hevosella, ja siitähän nyt ei ihan niin räjähtäviä ääniä saada aikaan, mutta loistavaa ja omalaatuista viihdettä sitäkin enemmän.

Juoni tässä on tosiaan loistava, niin kuin niin monissa muissakin tämän aikakauden leffoissa, siis aikakauden, jolloin itse rakastuin leffoihin. Voidaan muuten myös miettiä kun tällä hetkellä paljon puhutaan leffateatterien katsojamääristä, että oliko ennen leffoihin vaan helpompi rakastua, kun leffoissa juonella oli paljon enemmän annettavaa, kun taas tänä päivänä puhutaan enemmänkin vain Marveleista ja muista, joissa nuorille tarjotaan tehosteyliannostusta hyvän juonen sijaan. Montako kertaa ihmiset jaksavat mennä katsomaan saman leffan tai saman leffasarjan jatko-osan jatko-osaa sen sijaan, että tulisi ihan uusia ideoita valkokankaalle. Anteeksi nyt vaan, mutta näin se vähän on.

No, mutta leffa tosiaan löytyy nyt omasta hyllystä ja sinäkin voit sen hankkia itsellesi vaikka Future Movie Shopista, ja koodilla LEFFAFRIIKKI saat vielä muutaman päivän ajan lisäksi pienen alennuksen. Ja koska näin hyvä leffa löytyy omasta hyllystä niin voin sanoa, että leffa ei varmasti jää kertakatselun varaan, vaan tämä tulee ihan ehdottomasti vielä katsottua uudelleen, yksin tai seurassa, mutta kyllä tämäkin leffa kestää katselua, ja silloin voin sitten pureutua enemmän itse leffan sisältöön.

Katsoin juuri Netflixistä uutuusleffa Atlaksen, mutta se ei välttämättä nyt ole tämän postauksen suurin uutinen tai juttu sinällään lainkaan, nimittäin. Kun aloitin leffaa katsomaan, niin avasin ensimmäisenä Invidia Shieldin, ja leffaa piti alkaa katsomaan sieltä. Leffan kuvauksessa lukee Dolby Vision ja Dolby Atmos, kaiken siis pitäisi olla kunnossa. Jostain syystä lähdin kuitenkin ennen leffan aloitusta vielä seikkailemaan myös Apple TV:n puolelle, ja pyöräytin leffan myös sitä kautta käyntiin. Hämmästys oli kuitenkin suuri, nimittäin Apple TV: väittää, että äänet leffassa ovat Dolby True HD/Atmos, jonka siis kaiken järjen mukaan pitäisi tarkoittaa, että leffassa on pakkaamattomat Atmos äänet, jotka eivät tähän mennessä ole olleen Apple TV:ssä lainkaan mahdollista, ja ylipäätään, ominaisuus, mitä Apple TV:n omistajat ovat jo vuosia ihmetelleet, vaatineet ja valittaneet. Onhan se nyt selvää, että jos viisi vuotta sitten julkaistu Invidia Shield on siihen aina pystynyt, mutta markkinoiden parhaaksi itseään markkinoiva uusi Apple TV 4K ei siihen pysty.

Tämä on myös ollut itselle se suurin syy miksi jonkin aikaa sitten tuli tuo Shield hankittua, toki toinen syy on ollut tuo Kodin saaminen, mutta siihenkin voisi olla parempi vaihtoehto Apple TV:ssä, mutta rajoitus on koskenut myös loistavaa Infusion appia, eli sieltäkään ei ole parhaita ääniä vielä saatu ulos, ja muuten loistava appi on siis ollut aika turha. Mistään ei ole tästä asiasta löytänyt mitään tietoa tai varmistusta, enkä sitä nytkään löytänyt. Toisaalta löysin artikkelin, jossa kerrotaan, että True HD nostaa bittivirran yli kymmenen Mbps, jonka pitäisi tarkoittaa, että äänen laatu tuodaan pakkaamattomana. Tässä leffassa se oli 12.8 Mbps, ja jos nyt en ole jotain ymmärtänyt ihan väärin, niin Atlas pitäisi nyt tulla Apple TV:stä pakkaamattomana läpi. Jos tämä on totta, niin puhutaan muuten todella isosta jutusta!

Asiasta ei siis vielä mitään faktaa ja varmistusta, mutta sen voin varmistaa, että Atlas on jälleen yksi erittäin hyvillä Atmos-äänillä varustettu Netflix-leffa. Leffa on jo totuttuun tapaan 9.1.6 kanavainen miksaus, eli omasta huoneesta saadaan kaikki mahdollinen irti. Etenkin jos tuo ääni tosiaan on pakkaamatonta, niin Netflix nostaa kyllä pisteitään taas aika paljon lisää. Miksaus on muutenkin aika aktiivinen ja Atmos-Objektejakin liikutellaan ainakin jonkin verran aktiivisesti, hirveän kauaa en jaksanut tällä kertaa seurailla, sen verran kuitenkin leffa imaisi mukaansa. Oli äänet sitten pakattua tai pakkaamatonta, Atlas on ääniltään todella loistava tuotos. Äänet ovat todella hyvin tilaan sijoitettuja, tarkkuutta löytyy todella upeasti, joka ehkä kertoo vähän myös tuosta pakkaamattomasta äänestä, mutta se mikä tässä oli ehkä hienointa, eli ennen kaikkea se, että leffassa käytettiin myös taka ja katto-osastoa enemmän kuin hyvin ja oikeasti niin, että äänet olivat hyvin suunniteltu, ei vain lätkitty sinne tänne. Katossa oli muutaman kerran ihan uskomattoman hyvin tehtyjä ääniä kuten sadetta, ja sellaisia päällä tuntuvia juttuja, joita oikeasti pitäisikin olla, jos kuvassa jotain tapahtuu henkilön yläpuolella. Näistä oli pari aika makeaa esimerkkiä, mutta niitä on hankala paremmin kuvata, ne pitää kokea. Toinen juttu sitten kaikki laukaukset ja ammukset, jotka oli ihan huikean hyvin pannattuja oikeaan kohtaan.

Omalta osaltaan tähän varmasti on syynä myös Waveforming, joka siistii huonetta turhista seisovista aalloista erittäin hyvin. Se antaa tilaa juuri tälläisille hyvin tehdyille leffoille unohtamatta sitä, että leffassa on myös ihan jäätävän hyvä bassoraita ja leffa sekä menee alas että tarkasti. Hieman piti laittaa leffan alussa lisää volyymiä, mutta kun äänet oli muutaman desibelin kovemmalla kuin levyltä katsottuna, niin bassot tulivat kyllä todella upeasti. Tässä on taas hyvä esimerkki sellaisesta leffasta, jonka voi näyttää referenssinä ihan kokonaan, eikä hyviä kohtia tarvitse pahemmin etsiä etsimällä.

Äänien lisäksi kuva on muutenkin aika kivaa katsottavaa. Eli onhan tässä käsissä aika kiva audiovisuuaalinen näytös. Leffassa on paljon sellaisia juttuja jotka itseäni miellyttävät, on näitä erilaisia räjähdyksiä, aseita, laasereita ja muuta, jotka näyttävät vuoden 2024 leffoissa yleensä HDR:n vuoksi todella kivoilta. Sen lisäksi kun on kaikkea pientä futuurista älytekniikka, joka on vielä kaiken lisäksi suhteellisen uskottavaa, niin kyllä minä ainakin aina yleensä sytyn. Jännä juttu muuten, tuntuu että jokainen tälläinen uusi Scifi-tyyppinen leffa, joka Netflixiin nykyään tulee saa isoissa Facebook-ryhmissä aika saman tyyppisen ensiarvion, loistavat äänet, mutta surkea leffa. Tämä usein kyllä nykyään tarkoittaa, että itse tykkään.

Ja niin kyllä kävi tämänkin leffan kanssa, tykkäsin enemmän kuin uskoin tykkääväni. Jennifer Lopez tekee tällä hetkellä Netflixille hyvin erilaisia rooleja, mutta tuntuu, että onnistuu niissä järjestään erittäin hyvin. En tiedä miten rouvan laulajan ura tällä hetkellä sujuu, mutta mitään kiirettä ei kyllä näistä leffoista ole pois, sen verran hyvää ja uskottavaa työtä tekee myös näissä. Eikä tässä mutkaan yhtään sen enempää häpeä. Simu Liu on hieman pienemmässä roolissa vaikka isointa roolia Lopezin jälkeen kantaakin, mutta vetää kuitenkin todella hyvin. Streling K. Brown on vastaavasti isommassa roolissa läpi leffa ja on kyllä todella hyvä. Mainita pitää vielä hyvin pienestä roolista Mark Strong, joka omassa osassaan on kyllä ihan täydellinen. Leffa kokonaisuutena toimii erittäin hyvin, pieni pätkä leffan keskellä saa hieman keskittymisen herpaantumaan, mutta silti, tuo hidas dialogipätkä keskellä elokuvaa on ehkä kuitenkin tämän leffan parasta antia kokonaisuudessaan ja saa kyllä jopa ihan naurahtamaan. Muuten leffa etenee takuuvarman toiminnan merkeissä vääjämättä kohti loppua, joka sekin toimii hyvin, ja ennen kaikkea ihan tuo leffan loppu saa melkein jopa tipan silmäkulmaan, vaikka puhutaankin vain tekoälystä.

Furiosa elokuva on raivannut aika paljon palstatilaa ennen julkaisuaan ja muutenkin leffa on katukuvassa kyllä näkynyt ihan kiitettävästi, joten pitihän se lähteä sitten itsekin tänään katsastamaan. Odotukset kuitenkin jo lähtiessä aika ristiriitaiset. Toisaalta kiinnosti, toisaalta ei. Toisaalta en ole koskaan ollut kovinkaan kova Mad Max fani ja vielä on alkuperäisetkin katsomatta. Fury Road on sen sijaan tullut katsottua, eikä itse asiassa kauaakaan kun sen viimeksi katsoin, se löytyy täältä. Ja kun sen tuolta nyt kaivoin, niin onhan siitäkin jo kulunut melkein kolme vuotta, eli ei se nyt ihan just ollut kun se tuli katsottua. Eli, kun tämä Furiosa on sille vähän niin kuin esiosa, niin pitäisköhän Fury Road katsoa vielä uudelleen?

Eli leffa itsessään ei niin paljon nappaa, mutta äänien takiahan sitä Fury Roadiakin on tullut katseltua, niin olihan sitä tässä Furiosassakin tietysti lähtökohtana se, että hyviä ääniä lähdetään katsomaan, kaikki muu on sitten pelkkää plussaa. Äänet olivatkin leffassa on kohtuullisen hyvin kohdillaan, mitään erityistä en jäänyt kaipaamaan, mutta aika heppoisaksi se anti sitten kuitenkin lopulta jäi. Subbareita leffassa tarvittiin ja paljon, ja tuleehan tästä ihan kiva leffa joku päivä kotonakin katsottavaksi, mutta äänet lähinnä vain toistivat itseään, enkä nyt tiedä tuliko muutenkaan juurikaan mitään uutta siihen, mitä Fury Roadissa oli. Räjähdyksiä riittää, moottorien murinaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi ja jotenkin Mad Maxille luontevasti kuuluvia katsomon takaa eteen tulevia ajoneuvoja tulee jatkuvalla syötöllä. Mutta siihen se sitten kyllä pitkälti jää, yhtään oikein sellaista wow-hetkeä leffa ei kyllä saanut aikaan. Olisiko leffassa sitten voinut olla jotain muuta, niin eipä oikeastaan, tähän leffaan hyvät äänet, ei siinä mitään. Biorexistä ja Prime salista, jossa useimmiten nykyään leffoja katselen pitää muuten sanoa sen verran, että en tiedä onko äänille tehty varsinaisesti mitään uutta, mutta bassot kyllä tulevat jotenkin todella paljon tuntuvammin ja näin on ollut jo pidempään.

Mitä sitten muuta jäi leffasta käteen, niin täytyy tällä kertaa sanoa, että aika tyhjä olo jäi leffasta tälläkin kertaa käteen, mutta tällä kertaa hieman eri tavalla, ehkä sillä normaalimmalla tavalla, leffa ei kyllä herättänyt oikein mitään tunteita tai fiiliksiä yhtään mihinkään suuntaa. Tylsä, se ehkä kuvaa leffaa parhaiten. Tai no tylsäkin on ehkä vähän sillä tavalla väärä sana, että viihdyin kyllä ihan kivasti tuon melkein kolme tuntia mitä tuo leffa kesti. Jotenkin silti jäi leffasta sellainen fiilis, että mikähän tämän leffan tarkoitus sitten lopulta taas oli, rahastaa tutulla nimellä vai jotain hieman aidompaa.

No, joka tapauksessa ihmettelin suuresti kun koko sali oli taas vaihteeksi tyhjä, eli ihan hirveän innostunutta vastaanottoa tämä ei taida olla Suomessakaan saanut, mutta eipä ilmeisesti ole sitä myöskään ollut jenkeissä, jossa merkittävästi odotuksia pienemmillä tuloilla mennään jo heti aloitus viikonloppuna. Eli hyvää viihdettä ja hyviä ääniä, mutta ei sitten ehkä sen suurempaa. Tuleeko tämä sitten joskus hankittua kotiin niin varmaan tulee, tuleeko ensi-illassa niin sitä en kyllä tiedä, mutta onhan tässä taas Waveformingille tekemistä.

p.s. Muistakaahan käyttää viiden prossan koodia LEFFAFRIIKKI kun asioitte Future Movie Shopissa. Ai niin, ja tuo Dyynin kuukauden leffa-arvio löytyy nyt myös sitten AVPLUS.fi sivuilta ja sielä kohta muuten löytyy myös arviot R_Volutionista. Käykäähän siis sielläkin tsekkaamassa, jos ei ole vielä tullut käytyä.