Italialaista alkuperää oleva Yöhön Kadonneet kiinnitti huomion jo noustuaan Netflixin Top-10 Suomen katsotuimpien listalle jonkin aikaa sitten mutta kesti hetken aikaa ennen kuin siihen tartuin. Tähän varmaan oleellisimpana syynä se, että vaikka leffa näyttikin hyvin kiinnostavalta, niin jotenkin 5.1 äänet eivät kiinnostaneet niin paljon, että leffa olisi ollut pakko katsoa heti. Kun tuo leffa kuitenkin kiinnosti aina uudelleen ja uudelleen niin päätin sitten tarttua syöttiin. Ja ihan hyvä, että tartuin, oli nimittäin aika hyvä leffa.

Ei nyt kuitenkaan ihan mitään omalle Top-listalle menevää, sen verran kuitenkin leffa kärsi lopulta uskottavuusongelmasta. Ja nyt poikkeuksellisesti hieman juonipaljastuksia, eli jos leffa on näkemättä ja haluat pitää jännityksen yllä, niin ei ehkä kannata tämän pidemmälle lukea. Leffan juoni oli siis aika hyvä ja toimikin ihan kivasti. Täytyy sanoa, että itsellä oli aavistus siitä kuka nuo lapset oli kaapannut, mutta ihan en kyllä tälläistä ratkaisua nyt osannut mitenkään aavistaa. Leffassa oli rakennettu hienosti erilaisia kiemuroita, joilla katsojaa yritettiin huijata väärään suuntaan, mutta sitten muutama ongelma. Ensimmäinen hieman outo hetki tuli siinä vaiheessa kun ex-vaimo lähti New Yorkiin, mutta ilmestyi sitten kuitenkin muutamassa minuutissa paikalle. Tämä herätti jo paljon kysymyksiä. No, vaikka tässä vihjattiinkin vahvasti, että syyllisenä olisi tyypit, joille herra oli velkaa, niin jotenkin kuitenkin oma ajatus oli, että ex-vaimo olisi kuitenkin suunnitellut kaikin tämän huumekaverin kanssa.

Loppuratkaisu kuitenkin yllätti positiivisesti, ja ehkä vielä enemmän loppuratkaisun loppuratkaisu. Jotenkin leffan aikana jossain vaiheessa alkoi jopa hieman käymään sääliksi tuota raukkaa aviomiestä jota taas vietiin sata nolla, ja olisi jotenkin ollut leffalle hyvin sopiva loppu, jos herra olisi vaan jäänyt lentokentälle itkemään kun vaimo vei lapset mukanaan. Mutta eipä ollut mies tällä kertaa ihan näin helposti vietävissä. Aikamoisia juonenkäänteitä, mutta silti edelleen hieman tässä uskottavuus oli koetuksella. Molemmilla on omat juonensa, mutta rehellisyyden nimissä, kummankohan suunnitelmat olisivat sitten lain edessä olleet uskottavampia. Joka tapauksessa tässä kohtaa oli sitten jo aika läpinäkyvää miten juoni jatkuu.

Eli mitenköhän tämän leffan nyt summaisi. Ihan loistava käsikirjoitus, mutta jotenkin lopputulos jäi hieman keskinkertaiseksi. Tykkäsin kyllä leffasta todella paljon, mutta silti jotenkin jäi sellainen fiilis, että jotain tästä nyt kuitenkin jäi vielä puuttumaan. Riccardo Scamarcio ja Annabelle Wallis olivat päärooleissa kuitenkin hyviä eikä tämä uskottavuusongelma nyt ainakaan heihin mitenkään kaatunut. Muutenkin casti oli ihan onnistunut. Suosittelen kyllä katsomaan, hyvä leffa.

Seuraavana vuorossa olikin sitten tällä erää taas viimeinen Future Movie Shopista hankittu 4K-leffa, pitäisi siis varmaankin mennä taas jossain vaiheessa poikkeamaan. Leffa The Doors, jonka hankintaa pitkään mietin, ja erityisesti miksi hankintaa pitkään mietin oli se suuri pettymys tämän tyyppisiä leffoja kohtaan viime aikoina. On kyse sitten ollut kenestä tahansa suuresta artistista, josta näitä enemmän ja vähemmän elämänkertoja on nyt tehty, tuntuu, että jokaisessa ollaan jo pitkään haluttu lähinnä kertoa vain huumeista, alkoholista ja muusta elämän nurjasta puolesta. Itseäni on harmittanut suunnattomasti kun olisi toivonut enemmän sellaista elämäniloista fanielokuvaa, jossa se itse musiikki olisi ollut pääosassa, mutta aina sitä on joutunut pettymään uudestaan ja uudestaan.

Tämän vuoksi hieman pelkäsin tämänkin leffan osalta, ja nyt jälkikäteen on helppoa todeta, että pieleen meni ja pahasti. Tämä vaan yksinkertaisesti ei ollut kivaa katsottavaa, ja vaikka kuinka joku minulle sanoisi, että no kun se oli koko elämänsä huumeissa, niin olkoon niin, uskon silti vahvasti, että tähän kahteen ja puoleen tuntiin olisi voinut mahtua jotain muutakin kuin päähenkilön kahden ja puolen tunnin huumesekoilut. Joo kyllähän tässä musiikkia oli paljon ja ehkä jopa enemmän kuin monessa muussa, mutta silti, ei kukaan tee näin suuria hittejä pelkästään sen vuoksi, että on päissään tai huumeissa. Kyllä tuota historiaa olisi varmasti voinut hieman erilaisinkin silmin katsoa, mutta ei tässäkään. Minusta ei tullut Doors fania, eikä sen enempää Jim Morrison fania. Ihan rehellisesti sanottuna, itselle olisi jäänyt molemmista paljon parempi kuva ilman tätä elokuvaa.

Oliko tämä leffa sitten todellinen tai hyvin tehty niin varmaan jonkin mielestä. Ei se varmaan ole tälläistä roolia myöskään helppoa esittää, joten siihen nähden Val Kilmerin rooli varmaan oli kyllä ihan onnistunut. Meg Ryan sinnittelee hienosti Kilmerin vanavedessä, mutta siitäkin roolista voi olla montaa mieltä. Hyvin näytelty varmasti, mutta eipä tuotakaan roolia mitenkään kiva ollut katsella. Leffa oli tumma, synkkä ja murheellinen, vähän jopa ahdistava, eikä mielestäni mitenkään oikealla tavalla. Itsellä puolesta välistä leffaa lähtien hieman sellainen fiilis, että onkohan tämä nyt pakko katsoa loppuun, eikä siis siinä mielessä missä joskus kun on vaan yksin kertaisesti niin huono leffa, vaan enemmänkin leffan synkkyyden vuoksi.

Äänien osalta leffa oli ihan kivaa kuunneltavaa, äänet piti olla ilmeisesti 7.1.4, mutta lopulta taisivat olla enemmänkin 9.1.4. Kahta kattokajaria en nähnyt aktivoituvan lainkaan, mutta front widet olivat sitäkin enemmän käytössä. Kuuntelin jopa hetken aikaa ihan vaan pelkästään niitä, koska niistä oikeasti puhutaan paljon negatiivista, mutta ovat oikeasti todella tärkeät ja hyvä kajarit kunhan ovat oikein sijoitettuna, ja oikeasti tuovat pääkaiuttimiin jotain lisää. Itsellä ne ovat vain halvat R-15 klipschit halkastuina, ja silti ihan erinomainen lisä. Musiikki leffassa kuulosti oikein hienosti miksatulta ja jonkin verran siellä oli myös objekteja liikkeellä, vaikkakin ne ei luonnollisesti kovinkaan aktiivisia olleet. Tilaeffektejä kuitenkin käytettiin erittäin hienosti ja leffa oikeasti kuulosti siltä, että se oli hyvin tehty, ja ääniä oli oikeasti myös mietitty. Alkuperäinen leffahan siis on jo vuodelta 1991 ja se versio mitä minä katsoin oli remasteroitu. Remasterointi olikin tässä erittäin hyvin onnistunut, etenkin juuri näiden äänien osalta. Kuvakin toki oli erittäin hyvä, eikä leffa näyttänyt yhtään väärällä tavalla vanhalta. Leffa näytti juuri sellaiselta, kuin olisi voinut kuvitella sen näyttävän, jos leffa olisi tehty kokonaan vuonna 2024. Tarkoituksen mukaiselta. Voisiko siis olla, että tämä leffa on ollut monelle vastaavalle uudemmalle leffalle jopa mallina, harmi jos näin.

Jos tää leffa kiinnostaa, niin nappaa säkin se siis mukaasi joko Future Movie Shopin myymälästä Mechelininkadulta tai sitten suoraan verkkokaupasta. Hinnat ovat kohdillaan ja toimituskin erittäin nopeaa ja hyvää. Itsellä tämä nyt sitten löytyy hyllystä, mutta ihan varma en ole milloin se seuraavan kerran mahdollisesti ilmestyy ruudulle, ei ehkä kyllä ihan hetkeen.

Lupasin palata tähän leffaan vielä uudelleen ja nyt sitten oli sen aika. Niin ja niille, jotka eivät muista miksi tähän piti vielä palata uudelleen niin syy löytyy täältä. Tuolloin kun tuota leffaa nimittäin viimeksi katselin olin juuri saanut uuden puhelimen ja eihän siitä katselusta sitten tullut yhtään mitään. Viimeksi tuota leffaa tuli myös katsottua Netflixistä ja nyt kun tuon leffan viimein sain myös edullisesti UHD-levylle, niin oli aika palata leffan pariin. Muistutellaan vielä parilla sanalla tästä historiasta, eli leffana Kiiruna on kiinnostanut siitä lähtien kun sen näin tulevan leffateatteriin ja olin sitä siellä menossa myös katsomaan. Kävi kuitenkin niin, että myöhästyin leffasta ja meninkin sitten katsomaan jotain muuta. Tiesin kuitenkin, että tässä on ehdottomasti leffa, jonka haluan nähdä, ja iloinen yllätys olikin lopulta, että leffa tuli myös ulos 4K:na. Tosin, suuri pettymys oli se, että leffassa ei ole Atmos-ääniä vaan ainoastaan perus 5.1 raita. No, mutta haittasiko se menoa?

Eipä varsinaisesti, nimittäin leffassa on kyllä ihan loistava ääniraita ja pitkästä aikaa tuli myös itselle muistutuksena, kuinka loistava on tuo Neural:X upmixer. Olen viime aikoina käyttänyt upmixerinä lähinnä vain Dolby Surroundia, johtuen yksinkertaisesti siitä että asetus on ollut aina automaatilla ja Dolbyn ääniraidoissa se luonnollisesti tulee käyttöön. Nyt äänet olivat kuitenkin DTS:n käsialaa, joten Neural:X myös aktivoitui. Usein on tullut sanottua että upmixer usein jopa kuulostaa paremmalta kuin huono Atmos, ja niin tässäkin. Neural:X saa tämän leffan todellakin kuulostamaan kuin hyvältä Atmos-leffalta ja Kiirunan järistykset todellakin kuulostavat tässä leffassa loistavalta. Sen lisäksi, että maanjäristykset kuulostavat loistavalta niin kyllä tässä leffassa muutenkin äänet toimii ja tunnelma on aidosti kuin istuisit keskellä järistystä. Äänet tukevat leffan tunnelmaa ja pelottavuutta todella uskottavasti ja leffaan uppoutuu todella hyvin sisään.

Leffa on ruotsalaista tuotantoa, mutta kuvattu on paljon myös esimerkiksi Suomessa ja Tamperella, jossa on esimerkiksi kuvattu leffan kaivoskohtaukset. Pääosaa esittää erinomaisesti Tuva Novotny, mutta erittäin hyvin rooleissaan onnistuu myös muut päätähdet, mukaan lukien Suomalainen Peter Frantzen. Muutenkin etenkin pienemmissä maissa tälläiset leffat ovat harvinaisempia ja sitä kautta pienemmällä budjetilla tehtynä myös harvoin kovinkaan uskottavia. Kiiruna ei kuitenkaan kärsi uskottavuuden puutteesta tippaakaan, vaan Kiiruna on ihan ehdottomasti yksi parhaimpia tämän kategorian leffoja, joita on tehty. Leffa on näyttävä, mutta uskottava. Leffateattereissa ainakaan Suomessa leffa ei saanut kovinkaan hyvää vastaanottoa, mutta Netflixissä sen sijaan leffa löysi katsojansa nopeasti, eikä mikään yllätys, sen verran hyvästä leffasta kuitenkin on kyse. Jos jotain negativiista halutaan etsimällä etsiä, niin olen silti sitä mieltä, että leffa olisi etenkin 4K-levylle ansainnut myös Atmos-äänet, ihan vaan sen vuoksi, että potentiaalia olisi ollut vaikka kuinka paljon, siitäkin huolimatta, että leffa kuulostaa nytkin upmixattuna ihan loistavalta.

Pakko muuten vielä palalta lopuksi hieman tuohon kännykkään joka pilasi ensimmäisen katselukerran, niin pahasti, että leffan katsominen tällä kertaa tuntui siltä kuin en olisi sitä koskaan edes nähnyt. Kännykälle kuitenkin kävi niin, että se sisänäyttöhän sitten hajosi nopeasti. Itselläni ei ole mitään aavistustakaan siitä miten se hajosi, mutta yksi pikseli ilmeisesti oli saanut jostain osuman, niin, että näytössä oli koko matkalla poikkiraita. Se ei varsinaisesti haitannut käyttöä koska raita oli sen verran ylälaidassa, mutta olisihan se ollut silti kiva saada korjattua. No kun asiaa selvittelin, niin nykyäänhän tilanne on siis ilmeisesti sellainen, että mikään takuu tai kuluttajaturva ei korvaa mitään näyttöön liittyvää vikaa, vaan kaikki on kuluttajan vastuulla. Tässä näytössä oli aivan pieni pisteen näköinen kohta, joka katsottiin saaneen jostain osumaa ja sen vuoksi itse aiheutettu vika, siitäkin huolimatta, että esim kynnellä tuosta kohdasta ei tuntenut yhtään mitään. Se mikä tosin tässä harmittaa eniten, on Honorin täysin surkea asiakaspalvelu, joka vältteli kaikkia mahdollisia kysymyksiä aiheeseen liittyen. Honorilla on mm. ympäri maailmaa yhden näytönvaihdon takuu tähän Magic V2 malliin, riippumatta syystä miksi näyttö on hajonnut. No, sehän ei tietenkään ole voimassa Suomessa, eikä Honor suostunut tähän asiaan millään tavalla ottamaan kantaa. Honor kaataa kaiken vastuun korjaavalle firmalle, ja firma taas kaataa vastuun Honorille ja kumpikaan ei vastaa mihinkään. Iso pettymys Applen kanssa pitkään toimineen, jolloin asiakaspalvelu on ollut aina loistavaa.

Lopulta kuitenkin otin sitten yhteyttä vakuutusyhtiöön, jonka kautta puhelin korjattiin, tai oikeastaan vaihdettiin rahalliseen korvaukseen. Olen kuitenkin ollut niin tyytyväinen itse puhelimeen, että päätin hankkia suoraan uuden samanlaisen miettimättä asiaa sen suuremmin. Selvittelin kyllä hieman muitakin vaihtoehtoja, mutta edelleen mitään vastaavaa ei ollut tarjolla tai tulossa. Hyvä tuuri asian suhteen oli se, että löysin uuden puhelimen sattumalta Verkkokaupan Outletista, joten sain uuden puhelimen käytännössä ilman kuluja. Eli nyt sitten mennään uudella puhelimella ja edelleen olen erittäin tyytyväinen itse puhelimeen. Kaikki toimii käyttöliittymästä lähtien loistavasti, ainoa asia johon olen joutunut tekemään mitään muutosta on kuvien päivittäminen blogiin, mutta sekin toimii uudella tavalla tehtynä nyt loistavasti. Ennen kaikki otetut kuvat tulivat sujuvasti Mäcin kuvakansioon ja siitä oli ne helppoa noukkia blogiin, nyt kirjoitan tekstin koneella, ja kuvat lisään sittten kännykällä. Niin, ja ainoa kännykkä mikä on vaihdon jälkeen alkanut kiinnostamaan on tämän puhelimen uusin V3 malli, joka tulee joskus Suomeen. Saapa nähdä tuleeko joskus itselle, mutta kiinnostaa etenkin vieläkin ohuempi koko, ja ennen kaikkea edes jonkinlainen vesitiiveys, tätä nykyistä ei raaski käyttää edes sateessa kun ei tiedä miten kestää.

Ei taida maailmasta montaa ihmistä löytyä joka ei olisi vuonna 1940 syntyneestä Nakke Nakuttaja-hahmosta kuullut. Yksi varmasti legendaarisimpia animaatiohahmoja joka on tietysti löytänyt tiensä myös valkokankaalle. Tämä Nakke Nakuttaja kesäleirillä on jatko-osa vuonna 2o17 ilmestyneelle Nakke Nakuttaja leffalle, jota itse asiassa en itse ole koskaan edes nähnyt. Nyt oli kuitenkin kylässä vieraita ja mukana myös pari nuortamiestä, joiden kanssa piti etsiä jotain kivaa katsottavaa. Ja sellaista sitten löytyi lopulta pienen etsimisen jälkeen Netflixistä, jonne tämä leffa oli juuri ilmestynyt.

Ja ihan kivaa viihdettähän tämä leffa olikin. Äänien puolesta katseltiin dubattuversio, joten niistä ei taas kannata sen suuremmin tässä puhua. Eikä tässä nyt muutenkaan ehkä niin hirveästi mitään suurta juhlaa äänien puolesta olisi ollutkaan, ihan tälläinen suhteellisen rauhallinen animattioleffa. Leffana juoni oli aika suoraviivainen, mutta koko ajan kyllä leffassa tapahtui, eikä tylsää kohtaa päässyt missään vaiheessa tulemaan. Nakke roolina oli varsin kiva, positiinen tyyppi, jolle nyt vaan tuppaa sattumaan paljon kaikenlaista. Niin, ja onhan näissä yleensä lapsille myös jonkinlainen opetus tarkoitus antaa ja tässäkin sellainen toki oli. Kun toimitaan yhdessä saavutetaan elämässä paljon enemmän.

Kiva iltapäivä leffan parissa ja lapsetkin siis viihtyivät ja tykkäsivät leffasta, sehän näissä päivissä aina parasta. Aikuisten kanssa ei nyt tällä kertaa leffaa katsottu, mutta muuten pientä säätöä on tässä huoneessa taas riittänyt. Buttkickerien kanssa on tullut paljon väännettyä, valitettavasti HDMI-johdosta ei siihen vielä löytynyt ratkaisua, eli paluu vanhaan. En oikein osaa vielä sanoa miksi tuo ratkaisu ei sitten lopulta onnistunut, mutta jotain ongelmaa signaalin kanssa oli. Veikkaisin, että ongelmana saattaa olla liian pitkä RCA johto, mutta senkään ei kaiken järjen mukaan olla iso ongelma, joten pitää tutkia asiaa lisää. Trinnoviin tuli myös uusi Beta-versio, joten uusia testejä ja kalibrointeja on sen parissa tullut tehtyä ihan riittäviin, joten olisiko aika taas leffan.

Tulipahan tuossa mielenkiintoinen leffa vastaan Apple TV+:n puolelta. Leffa oli nimeltään Ghosted ja ainakin ne jotka ovat viimeisten vuosien aikana olleen sinkkuja ja pyörineet esimerkiksi Tinderissä ja muissa seuranhakupalveluissa, tietävät hyvin mitä tuolla sanalla tarkoitetaan. Ghosted siis tarkoittaa sitä kun jutellaan ja ehkä jopa treffataan, mutta sen jälkeen kadotaan kuin tuhka tuuleen. Ghostaamisesta kun puhutaan niin teolla kai yleensä tarkoitetaan tarkoituksellisesta toimintaa, mutta voihan asioille olla myös todelliset syyt, tai sitten ihan kaikkea ei voi kertoa kuten tässä leffassa oli ehkä alunperin ihan hyväkin idea.

Leffa oli loistava. Jos joku katsoo leffoja muutaman minuutin alkuun ja päättää sen jälkeen jatkaako, tämä leffa olisi ehkä jäänyt katsomatta. Tai siis riippuu mitä oli etsimässä, mutta leffa on hyvin mielenkiintoinen. Leffa alkaa kuin parhaat romanttiset komediat, eikä mikään anna pienintäkään vinkkiä siitä mitä tuleman pitää. Ensitapaaminen torilla kukkakojulla, siitä pitkille treffeille ja kaikki vaikuttaa kuin unelmalta, kunnes toista ei sitten enää saakaan mistään kiinni. Tästä kuitenkin alkaa sellaiset tapahtumasarjat, joita kukaan ei voi kuvitellakaan tapahtuvan.

Toinen osa leffaa onkin sitten armotonta toimintaleffaa parhaimmilllaan, mutta silti, koko tämä leffan läpi punaisena lankana on loistava huumori. Toiminta on yllättävänkin uskottavaa, mutta todella hyvällä tavalla siihen liitetty huumori ja piikittely on tämän leffan timantti. En väitä, että Ana De Armas olisi tässä mitään Oscarin arvoista esiintymistä tehnyt, mutta ai että tuo kemia toimii upeasti Chris Evanssin esittämän Colen kanssa. Pari on kuin syntynyt aviopariksi ja tuollaisesta onnesta ja matchistä voidaan me tavalliset kuolevaiset vain kuvitella. Kuten leffassakin kuvataan, vetovoima näkyy kilometrien päähän, mutta silti voidaan ihan jatkuvasti heittää huulta ja virnuilla toiselle joka asiasta. Tälläistä jokaisen avioliiton pitäisi olla.

Ja onhan tässä muutenkin ihan tuttuja naamoja mukana. Isossa roolissa muun muassa juuri The Pianistista tutuksi tullut Adrien Brody joka tällä kertaa on pahiksena ja koska kyseessä on romanttinen toimintakomedia on niin onhan siellä toki myös Ryan Reynolds. Onhan leffassa pienissä rooleissa monta muutakin tunnettua naamaa, mutta silti arvosteluissa leffa on saanut aika kirjavan vastaanoton. Eipä tämä varmasti leffanakaan mitään Oscaria tule saamaan, mutta ihan ehdottomasti sellainen hyvälle tuulelle saava reilu puolitoista tuntia. Itse ainakin tykkäsin ja voin ihan varmasti suositella muillekin.

Äänien puolesta leffa oli sellainen ihan asiallinen 9.1.6 miksaus. Atmoksissa aktiviteettia oli jonkin verran, ei kuitenkaan mikään aktiivisin miksaus. Objekteja leffassa liikkui jonkin verran, mutta niitäkin sai kyllä jonkin aikaa etsiä. Joka tapauksessa kuitenkin äänet tukivat leffaa hyvin ja olivat kyllä muutenkin ihan leffan tasolla. Mutta leffa siis löytyy Apple Tv plussasta, tsekkaa ihmeessä jo 2ooo-luvun romanttinen toiminta kiinnostaa.

Toinenkin Kyttä piti sitten laittaa aika pian katseluun ja hyvähän näitä on sitten katsella putkeen, jos kerran meinaa katsella. Ensimmäinen oli hyvin vielä muistissa, eikä tässä toisessa osassa siitä meno juurikaan muuttunut, samaa kaavaa jatketaan tukevasti eteenpäin. Ennakkoon oli tiedossa, että että tähän oli sitten menestyneen ensimmäisen osan jälkeen panostettu aika paljon enemmän, ja kyllähän se ihan näkyikin. Leffassa rymistellään aika kiitettävällä vauhdilla ja autoja pistetään ihan urakalla poikki ja pinoon. Mitään sinällään uutta tässä ei ole, vaan menestyksen kaavaa on tukevasti jos nyt ei kopioitu, niin ainakin jatkettu.

Eddie Murphy jatkaa tutussa roolissa ja meno ei nyt ainakaan hidastu. En nyt osaa tästä oikein sanoa oliko herran rooli sitten parempaa vai huonompaa, omasta mielestä Murphykin jatkaa siitä mihin edellisessä jäi. Myöskin Axel Foleyn perävaunut Rosewood ja Taggart pääsevät koko ajan paremmin ja paremmin Foyleyn metkuihin mukaan, ja tiimin toiminta alkaa tuottaa tulosta. Hyvää huumoria tässäkin riittää riittämiin, vaikkakin osittain vanhojakin juttuja aavistuksen kierrätetään. Ne kuitenkin luovat leffasarjaan oman leimansa, josta nämä tunnetaan vielä tänäkin päivänä.

Leffa on Netflixin mukaan 4K:ta, mutta en osaa varmasti sanoa onko tämä versio jollain tapaa restauroitu. Kuvanlaatu ei kuitenkaan suurimaksi osaksi ole kovinkaan loistakasta, poikkeuksena muutamat ulkona kuvatut kohdat. Kuva on suhteellisen rakeista ja tässäkin leffassa hyvällä tavalla näkyy kyllä aika. Ei sikäli että se tässä millään tavalla haittaisi, mutta onhan tämä niitä leffoja, joissa hahmot näyttävät vanhahkoilta vaikka kuva olisi kuinka restauroitu. Samaa voi sanoa äänestä, vanhoilla äänillä käsittääkseni mennään ja se kuuluu. On paljon räjähdyksiä ja muuta, mutta äänet jäävät silti aika kevyiksi, mikä toki on osittain myös striimauksesta johtuvaa. Niin tai näin, ihan kivaa katsottavaa tämäkin leffa oli, ja sitten vielä jossain välissä edessä se kolmas, josta onkin sitten paljon puhuttu, eikä välttämättä kovinkaan hyvää. Monen mielestä huonoin Beverly Hillssin kyttä mitä on tehty, saapa nähdä.

Tänään on tullut testailtua vähän muutakin. Sain hieman taas uutta vinkkiä tuolta Trinnov beetailusta, että teoriassa olisi mahdollista saada buttkickereiden signaali myös hieman yllättävämmästä suunnasta. Nimittäin ongelmana on nyt ollut hieman se, että kun minulla ei ole omaan kanavaa buttkickereille ja muutenkin Trinnoviin ei saa sellaista kanavaa, joka olisi niille dedikoitu. Eli jos valitsee Trinnovista kanavan, johon haluaa buttkickerit, ei kalibrointionnistu, sillä kalbrointisofta vaatii jokaisen kanavan äänisignaalin tai kalibrointi valittaa virheestä. Toki toinen ongelma on aina ollut viiveiden saaminen negatiiveksi, ongelma jonka merkitystä en vielä oikein edes ymmärrä, koska en ole sellaista koskaan kokenut. Mielestäni buttkickerit ovat silti olleet kaiken aikaa aivan korvaamattomat.

Siivoilin kuitenkin tuossa hieman johtokasoja ja sieltä vastaan tuli sellainen johto, jossa HDMI-piuhan toisessa päässä on keltainen, musta ja punainen RCA. Toisin sanoen, johto, jolla HDMI-lähteestä on mahdollista saada ääni ja kuva vanhempaan RCA-muotoon. Näitä itse asiassa löytyi kaksikin, toinen, jossa oli vain johto, toinen, jossa oli myös jonkinlainen signaalinmuuntaja USB virtajohdon kanssa. Koitin tämän jälkeen ottaa äänisignaalin ulos Vertexin ääniulostulosta. Ensimmäisella johdolla se ei jostain syystä toiminut, toisella johdolla sain äänen ulos.

Tämä on itse asiassa aika mielenkiintoinen kokeilu, sillä nyt siis ongelmana on ollut se, että toistaiseksi olen saanut buttkickereihin vain sellaista signaalia, joka on jollain tapaa EQ:tettu. Buttkickerit eivät kuitenkaan varsinaisesti vaadi mitään EQ;ta, vaan suoran signaalikäyrän, jota voi ja pitää toki hieman säätää kohdilleen. Mikäli signaali on kuitenkin EQ:attu, pitäisi se vastaavasti vahvistimesta säätää tasaiseksi, joka on todella vaativa homma, etenkin kun joka kalibroinnissa nuo käyrät muuttuu. Hypexin vahvistimella tuokin olisi toki mahdollista tehdä, mutta helpointa olisi jos jostain saisi käsittelemättömän signaalin, joka tällä tavalla on nyt ehkä mahdollista saada toimimaan. Hieman vielä tarvitaan lisää säätämistä ja testaamista, mutta tämä näyttää nyt siltä, että se saattaisi jopa onnistua. Mielenkiintoista joka tapauksessa.

Sen verran alkoi sitten tuo Bevery Hilssin kyttä kiinnostamaan, että piti heti sitten katsoa myös se ensimmäinen. Olen varmaankin sen jossain vaiheessa nähnyt, mutta sen verran kauan on aikaa siitä vierähtänyt, että en kyllä muistanut leffasta mitään. Sanoin tuossa uusinta kyttää käsittelevässä tekstissä, että eipä ole Eddie Murphy yhtään vuosien myötä vanhentunut, mutta nyt pitää ottaa sen verran sanoja takaisin, että mielestäni herra on itse asiassa nuorentunut. En ymmärrä miten se on mahdollista, mutta minun mielestä Murphy näyttää tässä vanhemmalta kuin nykyään. Leffa itsessään ei sitten sitä kyllä tee, eli kyllä tämä rehellisesti kaikessa hyvässä ja pahassa näyttää ihan 40-vuotta vanhalta tekeleeltä.

Tästä muuten sen verran taustatietoa, jota jostain luin, että ilmeisesti tämä ensimmäinen tehtiin aika pienellä budjetilla, eikä odotuksetkaan olleet sen vuoksi ihan hirveän korkealla. Myös pääosaa tässä leffassa oli tarjottu ennen Murphy aika monelle hieman suuremmalle nimelle kuten Stallone, Richard Pryor, Al Pacino, ja Harrison Ford. Mm. Stallone oli ilmeisesti toivonut leffasta vakavampaa, ja sen vuoksi kieltäytynyt pääroolista, johon sitten lopulta valittiin nuori Saturday Night Livessä kannuksia kerännyt Murphy. Aina jälkikäteen asioita on helppoa pohtia, mutta eipä taida tekijöitä tämä valinta olla sen jälkeen pahemmin harmittanut, sen verran kova hitti tästä lopulta syntyi.

Eka osa on hyvää toimintaa ja paljon hyvää huumoria. Leffasta näkee että se on vanha, eikä tässä Netflixin versiossa ainakaan ole kyse mistään restoraatiosta. Mutta hienoa, että nämä sieltä löytyy, ei ehkä kuitenkaan sellainen leffa, jonka olisin muuten itse ostanut 4K:na, ellei sitten joku edullinen setti jostain olisi tullut vastaan. Kiva kuitenkin verestää muistoa, nimittäin nämä kuuluvat edelleen siihen kategoriaan leffoja, joissa kaikki lähtökohtaisesti toimii ja mikä parasta, musiikit näissä on aina aivan viimeisen päälle. Eli ei muuta kuin seuraavaan.

Tänään piti alkaa katsomaan jotain ”hyvää” ja toiveissa oli nyt ennen kaikkea jotain ääniltään hyvää hyvää leffaa ja ensisijaisesti ajatuksissa siis oli katsoa jotain levyltä. Mutta sitten kohtalo astui peliin ja suunnitelmat muuttuivat nopeasti. Nimittäin, olin tuossa jonkin aikaa sitten ostanut tyttärelle lahjaksi uuden Iphonen ja huomasin sitten tänään selailleissani Apple TV:llä, että siellä onkin minulla odottamassa tarjous kolmen kuukauden ilmaisesta Apple TV+ tilauksesta. No, se nyt täytyy tietysti heti käyttää hyväksi kun siellä on mm. Ted Lasson kolmas kausikin vielä katsomatta ja lomalla nyt kerkeää vielä hyvin kaikenlaista katsoa. Kaiken lisäksi eteen vielä tuli, että Apple TV+ tilaukseen näyttää kuuluvan myös sellainen leffa kuin Napoleon, joka edelleen on itsellä katsomatta, niin pitihän siihen sitten heti tarttua.

Napolen on sellainen melkein kolmituntinen eeppos kaverista, jonka ainakin nimen jokainen on varmasti joskus kuullut. Leffassa Napoleon Bonapartea esittään Joaquin Phoenix ja Bonaparten vaimoa loistava Vanessa Kirby! Nämä kaksi tässä leffassa ovat suurimaksi osaksi pääosissa ja kummankaan roolissa ei ole mitään moitittavaa. On vaikea sanoa tässäkään kuinka hyvin he esikuviaan esittävät, mutta uskoisin, että varsin hyvältähän tuo näyttää. Napolen on leffan perusteella tyyppi, joka ottaa elämässä kaiken jonka haluaa, ja siinä kaikki muut ovat lähinnä vain tiellä. Varmasti hyvin pitkälti näin on ollut todellisuudessakin kun katsoo esimerkiksi kaatuneiden määrää leffan lopussa. Yhdellä diktaattorilla oli tavoitteet ja muiden henki siinä pelissä oli täysin arvotonta, kuulostaako tutulta?

Kaiken tämän keskellä yrittää sitten Napoleonin vaimo Josephine tehdä parhaansa, mutta eihän tuollaisen ihmisen kanssa kovinkaan pitkälle voi päästä, vaikka kuinka rakkaus voittaisi. No, eipä tuossa tilanteessa tainnut olla muutakaan vaihtoehtoa kuin toimia sen mukaan mitä määrätään. Kirby on kuitenkin tässäkin todella loistava ja leffa leffalta alan pitää hänestä enemmän ja enemmän. Ihan varmasti parhaita naisnäyttelijöitä omalla listallani tällä hetkellä. Onhan tämä leffa muutenkin hyvin roolitettu ja varmasti yleiskuva leffasta muutenkin on historiaa kunnioittavalla tasolla.

Se mikä tässä kuitenkin hieman harmittaa on se, että tarina jää kyllä aika tylsähköksi. Tämä leffa on ehkä enemmän rakkaustarina kuin mitään muuta. Tai no toisaalta tässä yritetään kertoa samaan aikaa historiaa, mutta kun kaikki taistelutkin jäävät jotenkin kovin yksipuoliseksi ja pintapuoliseksi, oli tässä kyllä pakko välillä vähän katsella kelloa. Tarina kyllä etenee tukevasti eteenpäin kuin historian kirjassa, mutta silti jää sellainen fiilis, että tässä olisi historiasta voinut kyllä oppia enemmänkin. Näin vahvaksi johtajaksi Bonapartesta jäi hyvin heikko ja pehmeä kuva tämän perustella, oliko se sitten totta, en tiedä.

Kuvan osalta jatkui edelleen jo muutaman leffan putkessa hyvin tumma teema ja sen vuoksi tämänkään leffan väreistä tai kuvanlaadusta on vaikeaa sanoa juuri mitään. Tummaa, vanhaa, rakeista, mutta sopii tunnelmaan. Äänien osalta oli myös kovat odotukset, mutta ne kyllä jäivät tässä myös todella vaisuiksi. Leffa oli Atmosta ja kun riittävän pitkään katsoi niin kaikki 15-kanavaa sieltä kyllä aktivoitui, mutta hyvin niukasti kaikkia kanavia käytettiin, lähinnä vain parissa taistelukohtauksessa. Objekteja en löytänyt yhtään, mikä myös oli iso pettymys. Jotenkin muutenkin on jännä, että nuo suuret tykit käsittääkseni kuulostava luonnossa aivan älyttömiltä, mutta yhtään leffaa en ole vielä nähnyt jossa ne vakuuttaisivat, eivät tässäkään. Bassoa on ja ihan kivalta kuulostaa, mutta kaukana odotuksista silti. Niin, ja eihän tässä sitä toimintaa siis ihan hirveästi muutenkaan ollut, draama ja dialogia enemmänkin.

Eli ei mene jatkoon tämä leffa ja ei kyllä tarvitse hyllyyn hankkia, jos ei nyt sitten jostain todella halvalla löydy. Loppuun kuitenkin vielä juttua yhdestä pienestä päivityksestä joka tuli huoneeseen myös tehtyä. Hain nimittäin Ipädille tälläisen pienen telineen ja jalan. Vähän kyllä itketti tehdä reikää tuohon tuolin tasoon, mutta aika hyvä siitä lopulta tuli. Nyt saa pädistä hyvin säädettyä sekä huonetta, että seurailtua ääniä. Tähän asti pädi on lähinnä ollut sylissä ja notkunut tuoleilla, nyt sillekin on ihan oma paikka.

Olipahan sitä tänään tapahtumien täyteinen päivä. Kaikki oikeastaan alkoi jo edellisenä iltana kun koko päivän olin tehnyt Trinnovin kalibrointeja ja lopulta sitten tajunnut, että kun tuo toinen Cambridge meni rikki ja sitä testailin, niin oli sitten daccien tulojohdot menneet väärin päin, eli Waveformingissa näytti, että taka ja etukaiuttimet ovat väärin päin. Waveformingissa siis etu kaiuttimet tuottaa ääniaallon ja takasubbarit sitten absorvoivat ylimääräiset pois, näin karkeasti sanottuna. No, tuo homma oli helppoa korjata, mutta sitten tutkiskelin tuota Waveforming beta-ryhmän keskusteluryhmää aikani kuluksi ja sain sielä ajatuksen, että pitäisi varmaan itsekin tsekata vielä, että ovatko kaikkien subbarien vaiheet myös kunnossa. Tällä hetkellä siis vaikka minulla on nuo Behringerin DSP päätteet ajamassa subbareita, niin niiden prosessoinnit ovat kaikki täysin pois päältä ja ääni tulee vain niiden läpi. No, kaikki siltä osin kunnossa, mutta päätin vielä kuitenkin googletella yhtä asiaa ja päädyin lopulta keskustelupalstalle, jonka jälkeen sydän meinasi pysähtyä.

Piti vielä oikein laittaa viestiä kaverille keskisuomeen ja varmistaa asia, mutta kyllä, tämä idiootti oli sitten subbareita rakennellessaan jättänyt vallan yhden johdon asentamatta jokaiseen subbariin. Joo, kyllähän ne nytkin ihan hyvin toimivat, mutta ei missään tapauksessa parhaalla mahdollisella tavalla ja lisäksi riski rikkoa laitteita on ollut aika suuri. Mistä siis on kysymys? Eli nuo Dayton Audion UM18-22 elementit ovat kahdella puhekelalla olevia ja niissä on siis kiinnikkeet kahdelle kaiutin johdolle. Niitä voi siis käyttää joko rinnakkain, jolloin niiden ohmit ovat 2 tai sitten sarjassa, jolloin ohmit ovat 4. Tämä tarkoittaa sitä, että subbarit ovat käyneet puoliteholla, ja vastaavasti vahvistin joutunut tekemään töitä tuplana. Toisaalta sitä voisi ajatella, että olinpa tyhmä ja huolimaton ja kaikkea muuta, mutta kyse on yksinkertaisesti siitä, että en vaan tiennyt paremmin. Näin sitä siis kaiken aikaa oppii uutta ja tämän takia tätä blogiakin kirjoitan, että jokaisen ei tarvitsisi tässä harrastuksessa tehdä samoja mokia kuin itse tulee tehty.

No jokainenhan tietää mitä se sitten tarkoittaa kun tämän asian tajuaa illalla yhdeltätoista. Hammaspesu, peitto korville ja pää tyynyyn.. Tai sitten ei.. Työkalut esiin, skriini alas ja ottamaan jokainen neljästä kolmattakymmentäkiloa painavaa elementtiä illan ratoksi irti. Puuttuva johdonpätkä on sellaiset 30cm pitkä ja asentaminen vie muutaman sekunnin, mutta isoin hommahan tuossa on tietysti ottaa nuo elementin pystyasennossa irti ja laittaa takaisin kiinni. Toisaalta sitä on tullut jo harjoiteltua, eli tiesin ainakin hyvin mitä olin tekemässä. Suurin jännitys iltaan kuitenkin liittyi siihen, kumpi ehtii ensin, minä vai futismatsi loppua. Onneksi matsi meni tällä kertaa rankkareihin asti ja oltiin aika lailla molemmat samaan aikaan valmiita siinä puoli kahden korvilla. Eikun nukkumaan.

Aamulla olikin sitten ihan älytön into päästä kalibroimaan ja testaamaan uusia asetuksia Waveformingin kanssa, mutta ihan vielä aamusta ei siihen asiaan kuitenkaan päästy käsiksi, sillä päivään kuului myös toinen hyvin mielenkiintoinen juttu. Olin nimittäin edellisenä iltana huomannut, että eräs lähettyvillä asuva puolituttu oli myymässä kokonaista kotiteatteria ja netissä oli kuva tuosta huoneesta. En ollut koskaan tiennyt koko huoneesta, mutta nyt oli kova halu päästä tuota huonetta testaamaan, ennen kuin siitä osia oli myyty. Kysäisin siis, että olisiko mahdollista tulla vierailulle ja sehän onnistui nopeasti heti aamuksi. Huoneessa oli mm. 98 tuumainen TCL:än teevee, jollaisen olin jo aikaisemminkin kyllä nähnyt, vahvistimena Denonin loistava 8500h malli ja kaiuttimina itselleni täysin tuntematon XTZ Cinema merkki 7.1.6 järjestelmänä. Huone oli aika kiva kokoinen, hieman omaani isompi ja katto korkeammalla, joten erittäin sopiva kotiteatteriksi. Muutenkin huoneessa oli kyllä asioita tehty erittäin hyvällä ajatuksella ja esimerkiksi akustiikkaa oli oikeasti mietitty. Tällä kertaa kuunneltiin vain pätkä Fury Roadin alusta, mutta kyllähän sekin jo kuulosti erittäin hyvältä. Erityisesti tykkäsin, että keskikaiutin kuulosti erittäin vakuuttavalta. Bassoa huoneesta myös löytyi aivan riittävästi, sen kanssa kuitenkin ehkä pientä lisäkalibrointia tekemällä olisi voinut saada vielä paljon paremmaksi. Muutenkin oli erittäin loistavat keskustelut ja näitä muidenkin huoneita on todella siistiä käydä katsomassa ja samalla aina saada vähän ajatuksia missä oman huoneen kanssa mennään. Vastavierailuakin on tulossa, joten sitäkin innolla odotellen.

Siitä sitten kuitenkin reippaasti kotiin ja kalibrointi hommiin. Waveforming softa on taas kehittynyt todella paljon ja kaikkea uutta ja kivaa on tullut lisää. Kalibrointeja tuli pelkästään tämän päivän aikana tehtyä sellainen kymmenkunta, mutta lopulta alkoi käyrät näyttämään sen verran vakuuttavalta, että on vaikea usko, että hirveästi enää olisi varaa parantaa. Laitan tähän alle pari kuvaa aiheesta, mutta muuten en vielä saa sen suuremmin asioista kertoa, palaillaan varmasti asioihin vielä tarkemmin jossain vaiheessa kun softa lopulta tulee julkisena ulos.

Kun sitten käyrät on saatu vihdoin kohdilleen niin pitihän sitä vielä päästä leffan makuun. Jostain syystä koko päivän ollut hieman sellainen fiilis, että olisi kiva katsoa pitkästä aikaa taas hieman Bourneja, mutta sitten tämä leffa syöksyi kutsuvasti eteen Netflixissä. Leffan nimi The Contractor ja jälleen kerran sitä olla sodasta palanneen vielä aika nuorenmiehen maailmassa. Chris Pinen näyttelemä James potkitaan armeijan leivistä pois ilman eläkettä ja terveydenhuoltoa, joten jostain pitäisi hieman rahaa saada hankittua. Entisen armeijakaverin kautta löytyy lopulta helpolta kuulostava keikka, mutta keikka menee lopulta pahasti pieleen ja sen jälkeen alkaakin hyvin mielenkiintoinen ajojahti, mutta kuka lopulta jahtaa ja ketä?

Leffaa tähdittää lisäksi mm. Kiefer Sutherland ja Nina Hoss ja hyvinhän tämä vastaa nyt niihin illan toiveisiin ja ennen kaikkea siihen Bournen kaipuuseen tämä sopii kuin nenä päähän. Hyvin saman tyyppistä menoa ja toimintaa, hyvä juonen käänteitä ja sujuvaa tarinan kerrontaa. Leffa on tälläiseksi leffaksi juuri sopivan pituinen ja toimii alusta loppuu hyvin. Leffan tapahtumat ovat erittäin tummaa, joten kuvanlaatu tässäkin on tumma ja rakeinen. Äänet leffassa olivat vain 5.1 laatua joten Atmos-vieweriä ja objekteja ei tarvinnut tällä kertaa seurailla vaan sai keskittyä itse leffaan. Äänet muuten olivat leffassa ihan kohtuullisen hyvät ja esim laukaukset napsahtelivat aika tehokkaasti kohdilleen. Kaiken kaikkiaan siis erittäin hyvä leffa tähän väliin ja vaikka nyt ei vielä Waveformingia tullutkaan ihan parhailla äänillä testattua niin ehdottomasti suositusten arvoinen leffa!

Tiistaina toisena lehdöstönäytöksenä olikin sitten vierailu uuteen Kulttuurikasarmin Biorexiin. Tuollakaan en ole vielä ehtinyt käymään, mutta suunnitelmissa se on jo pitkään ollut. Sanon nyt ihan suoraan, keskustassa voisi käydä leffassa enemmänkin, mutta niin kauan kuin parkkimaksut ovat luokkaa helsingin keskusta, niin saa olla. Tällä kertaa jätin auton Redin parkkihalliin, siellä sai autoa pitää koko päivän yhdeksällä eurolla, joka sekin on paljon, mutta paljon vähemmän kuin viisi euroa puolituntia keskustassa. No, onneksi oli hyvä sää ja Redistä helppoa muutama kilometri kävellä keskustaan, joten se sujui huvin. Tarvittaessa metrollakin toki olisi helposti päässyt molempiin suuntiin, mutta tällä kertaa ei tarvinnut.

Mutta sitten mennään itse asiaan. Nimittäin, vaikka Bikerides ei ehkä ääniltään ollutkaan mikään todellinen toimintaleffa, niin tänään sain kokea äänien puolesta jotain uskomattoman hienoa. Tämä oli ehdottomasti hienoin leffakokemus, jonka olen koskaan kokenut leffateatterissa. Paikkani ei ollut tänään aivan salin keskellä, joten vasemman puolen äänet hieman korostuivat, samoin vasemman puolen atmos-rivi, jonka jopa hieman vasemmalla puolella istuin. Silti, ensimmäisestä hetkestä lähtien tiesin, että nyt on jotain aika erityistä tulossa. Leffateatterissa ongelmana on erityisesti se, että surroundeista ja atmoksista ei juurikaan mitään kuule, koska istut aina väärässä paikassa jollain tavalla. Tilat ovat niin isoja, että jos istut vasemmalla et kuule mitään oikealta, ja vaikka istuisit aivan keskellä, on silloin kaiuttimet jo niin kaukana, että tarkkuus kärsiin pahasti. Nyt koko tila tuntui todella avaralta ja äänellisesti isolta. Kaiuttimien äänet kautta linjan tuntuivat tarkemmilta kuin olen koskaan leffateatterissa kuullut. Samoin dynamiikka, tässä leffassa pärisytettiin toki harrikoita, mutta siitä huolimatta tämä ei ollut edes mikään bassodemoleffa, dynamiikkaa tässä salissa oli silti aivan älyttömästi, ja se mikä parasta, tuo basso tuli erittäin laadukkaana. Kun nämä asiat olivat hyvässä kunnossa, oli tilassa mahdollisuus myös kuulla erittäin tarkkoja ykstyiskohtia, jonka lisäksi pannus toimi loistavasti. Oli todella upeaa kuulla kun moottoripyörä oikeasti ajoi takaa eteen tai edestä taakse. Ääni liikkui tässä salissa niin saumattomasti ja tarkasti. Jotain tässä salissa on nyt pakko olla tehty paremmin tai eri lailla kuin vanhemmissa saleissa. Tässä salissa pitäisi ehdottomasti päästä nyt katsomaan jotain agressiivisempaa, esimerkiksi uusi Twisters voisi olla aika mielenkiintoinen ja voisi oikeasti mennä varmistamaan, että oliko sali nyt oikeasti näin hyvä, vai oliko leffan äänissä vaan jotain poikkeuksellisen hyvää?

Sen lisäksi, että salissa on loistavat äänet, on sali muutenkin loistava. Salissa on mukavat penkit ja aivan varmasti riittävästi jalkatilaa. Sen lisäksi erikoisuutena on pienet pyödät joka toisen penkin välissä. Tämä ei sinällään ole vielä mitään ihmeellistä, mutta nuo pöydät ovat erityisen tyylikkään ja lisäksi niissä on erikoisuutena valot. Kun leffa alkoi, olin hieman ihmeissäni, että onko tosiaan niin, että näitä valoja ei sammuteta lainkaan leffan ajaksi. Yleensä jokainen hajavalo häiritsee leffassa todella paljon, mutta jostain syystä nämä valot eivät leffan aikana enää muistuttaneet itsestään lainkaan. Onhan tuo tavallaan kivaa, että näkee missä juoma on ja minkä karkin valitsee seuraavaksi, mutta yllättävä ratkaisu kuitenkin.

Mutta mennäänpä sitten vielä itse leffaan, jossa siis kerrotaan tarinaa moottoripyöräjengien synnystä. Tarina itsessään ilmeisesti fiktiivinen, vaikka perustuu johonkin vanhaan leikekirjaan. Alku leffalle on aika hämmentävä kun tarinaa alkaa kertomaan pääosassa oleva Jodie Comer. Comer tekee leffassa kyllä ihan hyvän roolin, mutta tuo hieman nariseva ääni keskilännen aksentilla hieman kyllä itseäni ärsyttää pitkin koko leffaa. Tiedän, että se on aivan varmasti tarkoituksen mukaista, mutta silti, vielä kyllä itsellä vähän huomiota itse tarinasta. Muutenkin on tavallaan virkistävää, mutta tavallaan myös ehkä hieman outoa miten leffa on toteutettu, eli koko tarina perustuu Kathy Crossin tarinaan, jota hän toimittajalle kertoo. En oikein osaa kertoa mikä tässä niin paljon häiritsee, mutta ehkä se selkenee jos tämän katsoo vaikka kotona vielä uudelleen.

Kathy muuten tässä toisessa roolissa tapahtumien keskellä toimii paljon paremmin ja sen lisäksi Austin Butler ja Tom Hardy ovat todella loistavia. Etenkin Hardy joka esittää jengin perustajaa ja johtajaa Johnnyä on aivan äärimmäisen hyvä. Jotenkin voisin juuri tuollaiseksi kyseisen hahmon todellisuudessa kuvitella. Austin Butler ei jää yhtään sen huonommaksi. Muista näyttelijöistä tyydyn vain toteamaan, että voisin hyvin uskoa heidänkin vetäneen roolinsa varsin hyvin. Tuollasta jengiä olisin voinut jotenkin voinut kuvitella näiden alku-aikoijen jengien tyyppien olleen tietämättä asiasta enempää. Itse tarinakin etenee varsin kivasti, vaikka ihan nyt kyllä mikään suosikkielokuva tästä ei itselle muodostunut, ja rehellisyyden nimissä, siihen traileriin suhteutettuna, jonka aikanaan leffateatterissa näin, oli leffa jopa hienoinen pettymys. Erittäin hyvä leffa, mutta ehkä vaan odotin enemmän. Äånet olivat leffassa kuitenkin hyvin kohdillaan, ja kyllä tämä täytyy vielä kotona tsekata uudelleen.

Loppuun vielä pari sanaa muusta päivästä, eli nyt kun kerran maisemissa oltiin, niin samalla tuli toki taas poikettua myös Filmihullussa ja Pienessä Leffakaupassa. Molemmista tarttui myös muutama kotiinvieminen, joten kotona alkaa tällä hetkellä olla jo aika paljon katsottavaa odottamassa. Hyvä kuitenkin niinpäin.