Pitkä odotus palkittiin tänään kun todella kauan odottamani Accountant 2 ehti viimeinkin katseluun. Tämä oli ihan ehdottomasti leffa joka piti käydä katsomassa myös leffassa, mutta enhän sitä sitten koskaan sinne asti kerennyt. En oikeastaan edes muista miksi en, olihan tämä nyt kuitenkin leffa joka kiinnosti paljon ja ennen kaikkea siis tietysti loistava ensimmäinen leffa lisäsi odotuksia, siitäkin huolimatta, että en näihin jatko-osiin ole enää viime aikoina ollut kovinkaan innoissani. Nooh, vastataan nyt siihen kysymykseen sitten heti, eli olisiko tästäkin leffasta tarvittu jatko-osaa, ei varmasti, mutta olihan tämä nyt silti leffana ihan hyvä sellainen.

Leffan alku oli alkuun hyvin hyvin hämmentävä, enkä oikein tiennyt mitä tästä kaikesta pitäisi oikein edes ajatella. Joo, kyllähän tämän nyt Accounttantiksi tunnisti, ja sanotaanko näin, että se aika väkisin kyllä tehtiin alkuun selväksi. Sen jälkeen kuin leffa sitten pääsi paremmin käyntiin, niin alkoi oikeasti tulemaan esiin asioita, jotka oikeasti avasivat aika paljon lisää taustaa tälle kaikelle. Etenkin tykkäsin paljon siitä mikä tämä puhuva ääni sitten lopulta oli ja ylipäätään se miten tämä kaikki toimii. Niin, ja sitten toisaalta kyllähän tämä taas herätti todella paljon myös pelottavia ajatuksia siitä, miten pahasti älyä voidaan käyttää myös väärin, kun kaikki laitteet jääkaapeista uuneihin on verkossa. Kun joku haluaa näitä asioita käyttää väärin, on uhkat ihan oikeasti aika valtavia, ja kuten tässä, sen jälkeen puhutaan enää vain ihmisten moraalista, joka esimerkiksi sota tilanteessa saattaa kadota ihan kokonaan.

Leffan äänien osalta toki odotin myös paljon, mutta en oikein tiennyt mitä odottaa, eihän tämä nyt lähtökohtaisesti kuitenkaan ihan sellainen toiminta tai muu leffa ole, jossa äänet ovat isoimmassa osassa vaikka toimintaa onkin. Silti, leffa on alusta lähtien hyvin aktiivinen 9.1.6 miksaus, jossa myös objektit ovat hyvinkin aktiivisessa roolissa. Ei leffassa tosiaan ole hirveästi mitään tarvetta erikoisille äänille, mutta kyllähän tämä raita on huolella tehty leffan kuvaa tukemaan. Bassoa on, mutta ei liikaa. Yksi hyvin erilainen bassokohta leffassa oli, eli jotain hieman uutta ja erikoista. Toisaalta leffassa on myös yksi ihan huikea highlight kohta, jossa takaapäin ammutaan kaveri ruokapöytään. Aivan ehdottomasti demo-kohtaus! Muuten sitten äänet ovat kovaa perustasoa läpi koko leffan. Kuvakin toimii hyvin, mutta ei tässä nyt kuvan osalta mistään high lighteista puhuta, vaan sellaista perus tummaa toimintaa täynnä.

Lopputulemana siis olin kyllä aika innoissani tästä ja tykkäsin sitten lopulta jopa yllättävän paljon. Alku ei oikein meinannut lähteä, mutta kun lähti, niin sitten loppua kohden leffa paransi menoaan ja tykkäsin kyllä. Olisiko tätä tarvinnut tehdä, niin ehkä kuitenkin enemmän kuin montaa muuta jatko-osaa, tämä nimittäin oli jatko-osana lopulta aikas kiva. Kannattaa siis katsoa jos ei vielä ole tullut katsottua.

Olipahan viikonloppu, nimittäin hyvin pitkään suunniteltu vierailu saatiin vihdoinkin toteutumaan kun leffamaailman tutut Leffahullu ja Popcorn with Esko tulivat vierailemaan Leffafriikki Cinemassa. Tätä on pitkään mietitty ja suunniteltu, mutta nyt saatiin vihdoin aikataulut sopimaan ja miehet paikanpäälle tutustumaan hieman erilaiseen leffakokemukseen. Päivä kuitenkin avattiin paikallisella ruokakokemuksella, eli suuntasimme Bosgårdin luomutilalle testaamaan paikallista luomulihaa ja kyllähän herroille hyvät pihvit ja hampparit maistuivat. Onhan se täydellä mahalla aina mukavampi leffoja katsella. Sen jälkeen sitten pistettiin hetkeksi kamera laulamaan ja tästä on varmasti tulossa hyvin mielenkiintoista materiaalia jonain päivänä ainakin Leffahullun Youtubeen, onhan se nyt aika spektaakkeli aina kun Hullut ja Friikkit kohtaavat! Ottakaahan siis Leffahullunkin kanavat seurantaan, sieltä tulee jatkuvasti todella hyvää tavaraa leffojen ihmeellisestä maailmasta.

Tämän jälkeen piti sitten toki laittaa myös laitteet päälle ja nauttia kuvan ja äänen ihmeellisestä maailmasta. Ensin testailtiin monenlaista demomateriaalia ja avauksena laitettiin heti kaikki peliin ja pyöräytettiin ruudulle Blade Runneria ja siitä sitten hieman Hans Zimmeriä ja muuta kivaa. Herrat varmasti kommentoivat sitten omissa kanavissaan asiaa enemmän, mutta kyllähän se taisi aika vaikuttava kokemus olla myös näinkin paljon jo muutenkin kokeneille harrastajille. Kaikki kolme oltiin kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kyllä tämä kokemuksena leffateatterit voittaa heittämällä ja uudetkin treffit on jo suunnitteilla.

Pienen demoilun jälkeen piti sitten kuitenkin päästä vielä itse asiaan, eli kokonaisen leffan katsomiseen. Toiveissa oli leffa, jossa teatterin kuvan ja äänentoisto pääsisi oikeuksiinsa, ja muutamaa leffaa siinä sitten pyöriteltiin. Lopulta kuitenkin päädyttiin sellaiseen klassikkoon kuin Lucy. Lucy on myös yksi niitä leffoja, jotka aina tasaisin väliajoin nousee youtubessa puheisiin, mutta enpä ole tuota leffaa silti uudelleen pitkään aikaan katsonut, enkä kyllä oikein edes muistanut mitä siinä tapahtui ja mistä leffassa oli kyse. Harmi sinänsä, nimittäin tämähän on kyllä todella hyvä leffa, jossa Scarlet Johansson ja Morgan Freeman vetävät todella hyvät roolit. Juoni oli paljon parempi kuin muistinkaan ja kaikin puolin leffa on painettu upeasti puoleentoista tuntiin ilman mitään ylimääräistä tai puuttuvaa.

Toinen asia mitä en todellakaan muistanut on tosiaan se, että tämähän on sekä kuvan että äänen osalta aivan huikea demo-leffa. Leffassa on sitä kaikkea. Siinä on ensinnäkin loistava 9.1.6 ääniraita, jossa kaikkia kanavia oikeasti käytetään, kuitenkaan täyttämättä esimerkiksi kattokaiuttimia millään turhalla, eli ne eivät todellakaan ole koko aikaa aktiivisia, vaan aina kun niitä leffan vuoksi tarvitaan. Leffassa kuuluu hyvin materiaalia niin takaa kuin sivuilta, unohtamatta todella laadukasta dialogia, jota mm. Morgan Freemanilta kuullaan luennolla. Eikä tässä muuten kyllä bassopääkään ketään jätä kylmäksi. Myös objektit ovat hyvin aktiivisesti liikkeellä, joten kyllä tässä vieraat saivat parhaan mahdollisen demon ihan koko leffan mitalla.

Kuvankin osalta leffassa on kaikkea. On hyvinkin kirkkaita värejä, upeita maisemia ja tosiaan noita ns. välivideoita en muistanut lainkaan tässä edes olevan. En myöskään muistanut, että tässähän on tosiaan myös noita Morgan Freemanin luentokuvia, joissa ja mustan ja valkoisen kontrasti tulee upeasti esiin, näitähän siis käytetään useammallakin leffademolla materiaalina Youtubessa. Eli kuvankin osalta leffa oli ehdottomasti demomateriaalia ja tämä leffa on todellakin hyvä pitää mielessä, jos jatkossa tarvetta on huonetta demota. Kaiken kaikkiaan siis ihan loistava iltapäivä ja kiitos vieralle vierailusta.

Kuulin tästä leffasta ensimmäisen kerran kun olin vierailemassa Kino Konepajan uudessa Genelec teatterissa ja siellä pyöritettiin jonkun uuden ja yllättävän leffan traileria. Se mikä kuitenkin leffasta jäi päällimmäisenä mieleen, oli huikea bassoraita, joka tuossa trailerissa oli. Se jäi kaivelemaan ja piti sitten käydä tuo ehdottomasti tsekkaamassa myös leffassa. Kirjoitus tuosta käynnistä löytyy tästä. No, tuolloin tuo leffa tuli kuitenkin katsottua pienessä salissa Flamingon Finnkinossa, jossa ei ollut edes Atmosta, joten oli päivän selvää, että tuo pitää vielä kotonakin nähdä uudelleen. Jenkeistä tuli sitten tämä versio tilattu, ja nyt oli sen todellisen testin aika.

Leffassa tosiaan on Atmos raita ja kanaviakin on 9.1.6 asti hienosti käytössä. Muuten kyllä pitää leffasta sanoa, että musiikki kuulostaa enemmän kuin hyvältä, mutta ei se muuten ole tämän leffan juttu. Atmos löytyy joo, mutta eipä sitä sinällään paljon käytetä. Objekteja leffassa ei käytetä lainkaan ja muutenkin, esimerkiksi pannausta on kivasti siellä täällä, mutta ei paljon muuta. Sitä julmaa bassoa jota sain Kino Konepajalla vastaavasti taas tuntea, ei leffassa ollut kuin vasta aivan leffan lopussa, kun Dylan soitti ns. uutta musiikkia, silloin kyllä basso iski aika kivasti mukaan. Toisaalta, taiteellisesti aika hieno lisä leffaan.

Musiikki on tässä leffassa kaikki kaikessa ja onhan tätä kiva kuunnella, siitäkin huolimatta, että edelleenkään biisit eivät tässä itselle kovinkaan tuttuja ole. Silti, sekin toimi mielestäni paljon paremmin tässä nyt, kuin mitä se silloin leffassa oli. Muutenkin musiikin lisäksi koko leffa tuntui paljon paremmalta kuin aikaisemmin, voin oikeasti sanoa tykänneeni tästä leffasta ihan kokonaisuutenakin tosi paljon.

Tällä viikolla tuli myös käytyä messuilla, nimittäin tällä viikolla oli jälleen Habitare-messujen yhteydessä myös perinteiset Hifi-Messut. Habitaren puolella ei tälläkään kertaa kovinkaan paljon kodin äänentoistoon ollut antaa, toki kivana lisänä paikalle oli löytänyt tänä vuonna myös Hifi-Klubben ja Audioforum. Niin, ja sitten tietysti jälleen kerran mukana isosti myös Genelec ja Mareksound. Genelecin Launch alue oli taas aika kiva, vaikka sitä en päässytkään tositilanteessa testaamaan. Messukeskuksessa oli muutamia keikkoja ollut messujen aikana, mutta niihin en tällä kertaa itse kerennyt. Genelecin ja Mareksoundin upein juttu oli kuitenkin ”kupoli”, jonne oli rakennettu aika upea Atmos ympäristö, sekä visuaalisesti, että äänen osalta. Tuossa tilassa oli vaan yksinkertaisesti todella hyvä tunnelma ja toki mukana taas jutella Mareksoundin ja Genelecin hyvien tyyppien kanssa.

Vastaavasti sitten taas yläkerran Hifi-messuilla ei pahemmin yllätyksiä tänäkään vuonna tarjoiltu. Audiokauppa oli tuonut paikalle taas lähes koko myymälänsä, ja esittelyssä olevat pienemmät Dyn Audiot kyllä kuulostivat aika hienoilta, ja ennen kaikkea isolta ääneltä, joka todellakin täytti tuon ison tilan aivan ääriään myöden. Audiokauppa oli tuonut paikalle myös käytännössä messujen ainoa leffoihin liittyvät kokoonpanon, eli Yamahan uuden Soundbar systeemin. No, kivaltahan tuokin kuulosti, mutta kyllä soundbar on silti edelleen soundbar. Ja pakko edelleen tuota ajatusta hieman ihmetellä, jos nimittäin puhtutaan soundbarista, niin ei siihen omasta mielestäni kuulut erilliset taka-kaiuttimet ja subbarit, samalla voi sitten hankkia ihan kokonaisen 5.1 tai vastaavan systeemin. Mutta ihan kivalta se tuossa tilassa ainakin kuulosti joka tapauksessa.

Marekin kanssa käytiin myös mielenkiintoisia keskusteluja tulevaisuuden jutuista ja katsotaan mitä niistä sitten mahdollisesti seuraa. Mareksound oli toki paikalla myös Hifi-Messujen puolella, tällä kertaa yhden huoneen voimalla. Pääpanostus varmasti joka tapauksessa Habitaren puolella, joka sinällään ei yllätä, onhan tuolla aika erilaiset markkinat, erityisesti kun tuntuu, että eivät nämä Hifi-messut tässä vuodesta toiseen oikein kehity mihinkään suuntaan. Tulipahan silti käytyä, ja mikä nyt aina kuitenkin parasta on ehdottomasti tapaamiset tuttujen kanssa.

Tosi tarinaan perustuva Captain Phillips on löytynyt Bluraynä hyllystä jo jonkin aikaa, mutta nyt selvisi, että katsomatta se taitaa olla jäänyt. En nimittäin leffasta kyllä muistanut juurikaan mitään, ja luulin itse asiassa muutenkin että kyseessä olisi ollut joku ihan muu leffa. Tom Hanksin tähdittämä leffa on kuitenkin loistava, ja juuri tuo tosi tarina taustalla lisää leffan mielenkiintoa paljon. Kyseessähän on siis tarina siitä kun ensimmäinen amerikkalainen rahtialus joutuu merirosvojen hyökkäyksen kohteeksi 200 vuoteen. Enpäs tiedä olisivatko ryöstäjät tähän vaihtoehtoon päätyneet jos olisivat tienneet mitä tuleman pitää, mutta jotenkin tuntuu, että hieman tuli nyt liian iso pala haukattua.

Leffa on kuitenkin erittäin hyvä, ja tavallaan kuvaa kahta maailmaa aika hyvin. Elämän lähtökohdat saattavat ihmisillä olla aika erilaiset, silloin toisten ainoa mahdollisuus saattaa olla asettaa itsensä hengen vaaraan muiden vaatimuksesta, toiveena ja haaveena parempi elämässä jossain, mitä ei voi edes tietää. Jossain toisaalla on sitten taas hyvinvoivat ihmiset, jotka tekevät työkseen jotain, johon kuuluun isot riskit, mutta vastaavasti vaivasta maksetaan varmasti ihan kivasti. Nämä kaksi maailmaa kun kohtaavat paineistetussa ympäristössä, alkaa ihmisten todellinen luonne ja piirteet nousta esiin. Erinomaista työtä moneltakin kanilta, ohjaus, näytteleminen, dramatisointi ja kaikki muu ovat tässä hyvinkin kohdillaan, ja oikeasti todella laadukas toteutus tässä leffassa.

Tom Hanks on tässäkin todella vakuuttava jatkaa näitä herran hyvien leffojen sarjaa. Sinällään tässä ei ole mitään valittamista muissakaan rooleissa, mutta onhan tämä silti aika pitkälti Hanksin tarina. Äänetkin leffassa on ihan kivat, ei nyt ehkä mitään sen suurempaa ja mieleen jäävää, mutta ihan kivasti ne leffaa kyllä tukevat. Kuvaltataan tämä on muuten aika tummaa, eikä siinä sinällään ole sen ihmeempää. Mutta ei tämä leffa ainakaan äänien ja kuvan osalta aikanaan heikkene mihinkään suuntaan. Hyvä leffa siis, jonka varmasti tulen katsomaan vielä jossain vaiheessa myös uudestaan.

Tulipas menneellä viikolla muuten hankittua pitkästä aikaa huoneeseen myös jotain uutta, tai pitäisi varmaan sanoa että varaston puolelle räkkiin. Alkaa nimittäin olla leffoja kertynyt jo sen verran, että tuo vanha kymmenpaikkainen NAS:si alkaa täyttyä, ja jotain pitäisi asialle tehdä. Tuossa vanhassahan on siis kymmenen 8tb levyä sisällä, joista kahdeksan on puhtaasti leffakäytössä, joten tuohon olisi ollut mahdollista toki vaihtaa isompia levyjä, mutta koin kuitenkin järkevämmäksi hankki rinnalle toisen, etenkin kun löysin edullisesti sellaisen mallin, joka sopii suoraan räkkiin, sisältää kahdeksan levypaikkaa ja kaiken lisäksi mukaan hyvällä hinnalla kahdeksan 3tb levyä, joista saan sellaisen pari kymmentä teraa lisää tilaa uusille leffoille. Tosin, päätin tehdä ainakin nyt alkuun niin, että koitan ottaa tuohon vanhaa pari 8tb levyä lisää leffa käyttöön, mutta hieman vielä ollut haasteita tuon kanssa. Joka tapauksessa tilaa tuli lisää, mikä tärkeintä. Niin, ja uusi laite on siis mallia Qnap TS-869u-RP.

Black Bag tuli vastaan jo jossain nettisivuilla kun katsellut uusia 4K-leffoja, mutta eipä oikein vaikuttanut mielenkiintoiselta hankinnalta ihan puhtaasti levyn kannen perusteella. Uskokaa tai älkää, mutta tuollakin asialla on aika paljon merkitystä siihen, minkä leffan sitten lopulta ostaa tietämättä sisällöstä sen enempää etukäteen. Enkä tätä siis missään vaiheessa levyllä ole ostanut, enkä nyt varmaan tule ostamaankaan, vaan katsoin leffan Itunesista vitosen vuokralla. Aika harvoin on leffoja tullut viime aikoina vuokrailtua ylipäätään, mutta tämä sitten kuitenkin näytti aika mielenkiintoiselta kun lähti leffan traileria katselemaan, eikä kyllä mennyt nuo rahat lainkaan hukkaan, vaan kyseessä oli kyllä erittäin hyvä leffa.

Mitähän tästä sitten sanoisi, ehkä kyseessä voisi olla hieman tälläinen vanhanaikainen agenttileffa, jossa lähtötilanteena on se, että aviopari tekevät samaa työtä, mutta mitäs sitten tapahtuukaan, kun toisen pitäisi alkaa tutkia puolison toimia, joka näyttäytyy pääepäiltynä. Siitäpä sitten lähdetään selvittelmään kuka oikeastaan huijaa ja ketä. Tähtiähän leffassa riittää, Michael Fassenberger on George T. Woodhousen roolissa aivan jäätävän hyvä, samoin hänen puolisoaan Kathryn St Jeania näyttelevä Cate Blanchett. Pierce Brosnan ei ehkä ole ihan niin isossa roolissa, mutta antaa tälle leffalle kyllä sellaisen viimeisen silauksen, että uskottavuudesta ei tämä leffa ainakaan jää kiinni.

Ja juonihan tässä toimii enemmän kuin hyvin. Ennen kaikkea pisteet tällä kertaa siitä, että leffa on hyvinkin uusi ja erilainen, ei todellakaan tule mikään muu leffa tästä kovinkaan nopeasti mieleen. Jos leffaa pitäisi jotenkin yleisesti ottaen kuvat, niin sanoin että leffa on yhden sanan kuvauksena ”herrasmies”. Leffa toimii vakaasti ja varmasti, ei sinällään ota riskejä, mutta silti oikein mikään ei ole myöskään ennakoitavissa. Loistavasti siis käsikirjoitettu leffa, jota on alusta loppuun mielekästä ja mielenkiintoista katsoa.

Yksi varmasti vuoden 2025 puhutuimmista ja jopa hehkutetuimmista leffoista, joka ihan ehdottomasti oli myös hankintojen listalla, kantaa nimeä Sinners. Itselläni ei ollut ennakkoon mitään hajua siitä mistä leffassa on kyse tai ylipäätään minkälaisesta leffasta on kyse, ainoa asia mielessä oli, että tämä leffa on saanut sen verran paljon hehkutusta, että ehdottomasti menee katsottavien listalle. Niin, ja eikä sitä nyt kannata piilotella, kyllähän tässäkin taas niitä ääniä kehuttiin aika paljon.

Viime aikoina kiire on ollut aika huikeaa luokkaa, eikä leffojen parin ihan oikeasti ole ollut oikein aikaa, eikä toisaalta voimiakaan. Se on kuitenkin ihan ok, onhan tässä jo lähes tuhat päivitystä kasassa ja mukana jo Youtubekin, jonne olen kuitenkin viikoittain edelleen jaksanut vähintäänkin sen viikkovideon jaksanut tehdä. Se on itseasiassa ollut jopa aika kivaa ja seuraajienkin määrä on ollut koko ajan tasaisessa kasvussa. Käyhän sinäkin tilaamassa kanava, jos et sitä ole vielä tehnyt. Mutta tästä kiireestä johtuen, Sinner sai hieman erilaisen kohtelun, eli leffa tuli katsottua klassisesti kahdessa osassa, toinen eilen ja tänään sitten toinen puoli pakettiin. Ja sikäli kyllä mielenkiintoista, että leffa kyllä taisi mennä ihan leffanakin juuri näin, hieman kahdessa osassa. Ensimmäinen puolitoista tuntia oli erityisen hyvää. Tämä ihan rehellisesti yllätti katsojan aika kovasti, olemalla jotain aivan muuta kuin osasin edes kuvitella. Leffa oli erilainen, mutta todella todella laadukas. Olen ennenkin maininnut, että loistavan leffan katsoo koska vaan, vaikka se ei omaa suosikki genreä olisikaan. Ja tämä on juurikin sellainen, laadultaan, juoneltaan ja monelta muultakin osalta todella huikea teos.

Sitten tapahtui jotain, enkä nyt varsinaisesti tuomitse itse leffaa, kyllähän tämä oli erityisen hyvä leffa alusta loppuun, mutta jotenkin silti tuo leffa aavistuksen silti laimentui loppua kohden, syynä ehkä sitten lopulta se, että tästähän muodostui sitten lopulta vamppyyrileffa, joka nyt varsinaisesti ei tosiaan kuulu niihin omiin suosikki genreihin. Silti, eihän tässä nyt varsinaisesti nähdä mitään monstereita tai liian yliluonnollista, vaikka syödyistä tyypeistä aikamoisia otuksia syntyykin. Silti, ihan ehdottomasti siis kuitenkin enemmän ns. normaalileffa kuin yliluonnollista, ja hyvä niin.

Ja vaikka leffa lopussa hieman jotenkin hyytyykin, niin ehdottomasti leffa menee kuitenkin top-listalle, myös ihan yhtenä vuoden selkeästi parhaista leffoista, joita olen nähnyt. Mutta, se mikä tässä leffa ei hyydy on äänet, jotka menevät aivan heittämällä vuoden parhaaksi leffaksi tähän mennessä. Tässä leffassa kaikki yksinkertaisesti vaan niin täydellisesti kohdillaan, että hyvin vaikea löytää yhtään mitään negatiivista. Sen lisäksi, tässä on todella paljon huikeita highlighteja, ja ennen kaikkea sellaista todella harvinaista herkkua, että leffassa tulee paljon ns. uusia ääniä ja uusia äänimaailmoja. Tällä siis tarkoitan sitä, että todella monessa leffassa samat äänitehosteet toistavat itseään. Luodit kuulostavat samalta, samoin ukkoset ja räjähdykset. Tässä kuitenkin muutama kohta, jossa esim. basso kuulostaa jotenkin ihan älyttömän hienolta, erilaiselta ja uudelta. Tunnelmaa leffassa on ihan jäätävän paljon, ja score onkin leffassa aivan upeaa kuunneltavaa, ja voi olla aivan varma, että kukaan ei jää tämän leffan aikana kylmäksi, tykkäsi leffasta tai ei. Lisäksi sitten vielä erilaisia tehosteita, tila effektejä ja muuta, tämä leffa on parin tunnin pelkkää demo-materiaalia 9.1.6 Atmoksesta, jossa myös objektit ovat jatkuvasti liikkeessä!

Vuoden aivan varmasti odotetuin hankinta kotiin saapui vihdoin tänään, eli Ray Mendozan ja Alex Garlandin Warfare, joka muuten sattuu olemaan saman porukan tekeleitä kuin Civil War, josta myös tykkäsin todella paljon. Ihan täysin en ollut selvillä mistä leffa kertoo, siis sen lisäksi että sodasta toki, mutta ennen kaikkea tämä leffa tuli hankittua äänien vuoksi, niitä kun on kehuttu yksiksi parhaista Atmos äänistä koskaan ja jo tuo mainittu Civil War oli ääniltään aivan huikea.

Mutta tarina on siis Irakin sodasta, ja todenperäinen sellainen. Tarina perustuu Ray Mendozan omiin kokemuksiin ja käsittääkseni herra on ollut vahvasti myös leffan teossa mukana. Sikälihän juoni on aika simppeli, eli ensin hieman odotellaan, sen jälkeen koitetaan selvitä hengissä ja loppu sitten onkin sitä sodan kuvausta karuimmillaan, juuri sitä minkä Garland osaa parhaiten. Leffa on todella uskottava, eikä todellakaan lisää tippaakaan fiilistä, että joku katsojista haluaisi olla tuolla mukana. Sota on julmaa, enkä kyllä ymmärrä miksi mitään asiaa enää tässä maailmassa pitäisi ratkoa sodan merkeissä. Siitä huolimatta sota on tällä hetkellä lähempänä ihmisten elämää joka puolella mailmaa, kuin mitä on aikoihin ollut. Väärä suunta, mutta minkä pieni ihminen voi asialle tehdä.

No mutta sanotaanko nyt näin, että ei tämä leffa nyt ehkä juonellisesti tai mielenkiintoisuudeltaan vuoden leffa ole, mutta sanoisin, että puolitoista tuntia kuitenkin ihan hyvin käytetty. Esimerkiksi juonellisesti jonkin verran parjattu Civil War oli aika paljon mielenkiintoisempi. Tässähän ei oikeastaan hirveästi tapahtunut mitään, jännitys ei ollut ihan niin käsin koskekeltava kuin Civil Warissa, eikä kuvauskaan ollut ihan niin ihon alle menevää, vaikka se tässäkin kyllä tuotiin hyvin lähelle ihmisen kärsimystä. Ja sitähän tässä nyt ehkä eniten nimenomaan haluttiin kuvata, sodan raakuutta ja kärsimystä. Siinä tavoitteessa kyllä varmasti onnistuttiin erittäin hyvin.

Sitten niihin ääniin, jotka kyllä olivat juuri niin mestarilliset kuin on hehkutettu. Edelleen tulee mieleen ihmiset, jotka eivät usko Atmokseen ja he joiden mielestä täysin turha keksintö kaiken kaikkiaan. Kun on kunnon laitteet ja tälläinen leffa, voisi aika monen mielipide muuttua. Ja aivan kuten Civil Warissa, hyvät äänet ei ole sama kuin kovat äänet tai kovat bassot, hyvät äänet tai oikeastaan loistavat äänet ovat hiljaisuutta, tarkkuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja ennen kaikkea leffaan täydellisesti sopivat. Tässä leffassa on kaikki, syvää bassoa, tunnelmaa, tarkkoja laukauksia, piinaavaa hiljaisuutta ja katsojan tuolista nostattavaa dynamiikkaa. Äänet on suunniteltu, niitä ei ole vain tuikattu sinne tänne muodon vuoksi. Äänet on tietysti 9.1.6 ja vaikka kaikki kaiuttimet eivät samaa määrää materiaalia saakaan, kaikki saavat juuri sen mitä pitää. Objektit ovat jatkuvasti aktiivisia, juuri silloin kuin tarvitaan, ihan vaikka vain pieneen yksityiskohtaan. Ei ole tätä leffaa turhaan hehkutettu, ja kyllä, todellakin katsomisen arvoinen leffa ja äänien puolesta heittämällä top-listalle!

Pitkään ja hartaasti odotettu Across the Spider Verse saapui vihdoin pitkän haaveilun jälkeen 4K-hyllyyn jokin viikko sitten ja tänään sitten ajattelin sen myös katsoa. Odotukset aivan valtavan korkealla, olihan ensimmäinen Into the Spider Verse varsin hyvä leffa ja mikä parasta, piti sisällään ihan älyttömän hyvät äänet. En ole mikään suurin suuri animaatioiden fani, etenkään tälläisten ”piirrettyjen” tai sarjakuvamaisten, mutta jotenkin olin ollut siinä käsityksessä, että tässä toisessa osassa olisi vielä paremmat äänet kuin ensimmäisessä, joten sen vuoksi tämä oli ehdottomasti hankittavien listalla.

Jotain oli kuitenkin mennyt nyt taustatyössä pahasti pieleen, sen verran pahasti nimittäin mentiin nyt tämän kanssa kyllä metsään. No, jos jotain kunniaa haluaa tälle leffalle antaa, niin ensimmäinen leffa todella todella pitkään aikaan, joka yksinkertaisesti oli pakko jättää kesken. Katsoin jo 20minuutin jälkeen paljonko leffaa on jäljellä kun, toivoin sen olevan jo lähellä loppua, mutta ei siellä päinkään. Leffa oli alusta lähtien todella huono ja ilman minkäänlaista päätä tai häntää. Kaiken lisäksi tästä oli leivottu sellainen käsittämätön melkein kaksi ja puolituntia pitkä eeppos, joten itselläni parin tunnin kohdalla vaan yksinkertaisesti loppui kiinnostus kesken. Hahmot eivät jotenkin jaksa kiinnostaa ja kantaa leffaa, ja kun juonikin on aika tyypillistä, ei mitään ihmeellistä tai mielenkiintoista, niin ei vaan nyt pystynyt.

Ja sitten se kaikista suurin ja käsittämättömin pettymys, äänet. En ymmärrä miten olen saanut käsityksen että tässä leffassa on todella hyvät äänet, vaikka tämän katselun jälkeen piti vielä oikein tarkistaa mitä Shane Lee oli asiasta sanonut ja hänkin oli äänistä antanut vain 5.0! Siis vitosen, ja siltä tämä leffa kyllä kuulostikin. Pari ihan kivaa bassokohtaa, mutta Atmoksesta ei tietoakaan. Vain kaksi kattokanavaa käytössä ja objektejakaan ei liikkeellä lainkaan, sanoisin, että aika surkeaa tälläiseen leffaan, jossa voisit leikkiä äänillä täysin päättömästi ja rajattomasti. Ei nyt tämä leffa kyllä mene mitenkään jatkoon, todella surkea esitys alusta loppuun.

Taas tuli vastaan sellainen leffa, jonka en vaan mitenkään ymmärrä jääneen itseltäni täysin varjoon. Miten ihmeessä Rush voi olla jo vuodelta 2013 ja itse en ollut koskaan kuullutkaan. Tai no, tuo aika ei ehkä ollut sitä ihan aktiivisinta leffojen katseluaikaa, vaan enemmänkin sitten tulloin korona-aikaan tämä homma lähti käsistä. Mutta olipahan hyvä leffa monella tapaa ja siksi aika outoa, ettei ole tullut missään koskaan vastaan. Mistä tämä sitten tuli vastaan niin ensinnäkin tästä yllätys yllätys puhuttiin jossain Youtube pätkässä ja sieltä sen nappasin ja latoin WOWHD:lle tilauksen, ruuduulle tämä sitten vastaavasti päätyi nyt kun joku Facebook-ryhmässä vertasi tätä leffaa Gran Turismoon ja Ford vs Ferrari aka Le’mans leffaan. Ehkä siitäkin sananen myöhemmin, mutta jo tässä vaiheessa voin vain todeta, että hyvä leffa on jäänyt kyllä pitkäksi aikaa odotuttamaan.

No, ensimmäinen yllätys oli heti kärkeen, että tämä leffahan ei siis ollut ihan täysin fiktiivinen tarina vaan perustui paljolti tosi tapahtumiin. Ja mikä vielä enemmän yllätti itseni niin tässähän tosiaan pää osassa oli Niki Laudan tarina, josta varmasti jokainen tietää ainakin tuon järkyttävän onnettumuuden ja useat mestaruudet, mutta muuten tarina ei ehkä monelle tavalliselle tallaajalle ole tuttu. Itsellenikin Lauda oli jossain määrin tuttu ja ennen kaikkea mielenkiintoinen henkilö tietää lisää, mutta vastaavasti James Hunt sitten oli täysin uusi nimi. Luulin itse asiassa alkuun että leffa kertoi juuri Niki Laudan tarinaa ja muuten ympärillä olisi ollut keksittyjä nimiä, mutta kyllä tässä ihan oikeilla nimillä kisattiin. Ihan tarkkaan en nyt ole selvitellyt että kuinka paljon tässä tarinassa on totta, mutta ilmeisesti kuitenkin aika paljon. Kaiken kaikkiaan kuitenkin erittäin mielenkiintoinen tarina.

Niki Lauda on sen verran vanhempaa kaartia, että ajajana en ole noita aikoja elänyt, enemmänkin nimi on tuttu tallipäällikön osalta. Sen verran kuitenkin tyyppi tullut tutuksi, että uskallan sanoa, että Daniel Bruhl on tässä aivan jäätävän hyvä Niki Laudan roolissa. Pelkästään jo tuo hyvin yksilöllinen puhetyyli tempaa kyllä mukaansa. James Huntista vastaavasti en osaa kertoa yhtään mitään, mutta kyllähän Chris Hemsworth oli tässä myös aivan loistava. Muuten vaikka leffassa onkin paljon näyttelijöitä, niin näiden kahden ympärillä tämä leffa hyvin vahvasti makaa, ja hyvin kyllä herrojen keskenäinenkin kemia tässä toimii. Toki sen verran pitää sanoa, että leffassa jää hyvin vahvasti fiilis, että kovinkaan hyviä kavereita eivät tässä ole, kun tilanne todellisuudessa taisi ilmeisesti olla toinen. Tai niin ainakin jostain luin, että herrat olisivat todellisuudessa olleet ihan hyviäkin ystäviä, mutta toki leffoihin tarvitaan myös draamaa. Niin ja noista muista näyttelijöistä, niin suurin osahan heistä siis oli näiden kahden naisia tai sitten tallien henkilökuntaa.

No, kun kerran asiasta mainittiin, niin pakko tässä on kai hieman sivuttaa myös aihetta muut leffat. Nythän siis tilanne on se, että loistavia autoiluun liittyviä leffoja on tullut katseltua todella paljon, ensin oli Ford v Ferrari, joka oli todella todella loistava leffa, etenkin äänien osalta, sitten tuli Gran Turismo, jota edelleen kyllä pidän itse näistä kaikista parhaana leffana sekä äänien että tarinan osalta. Seuraavaksi tuli Ferrari, joka on kyllä hyvä leffa, mutta ei ehkä kuitenkaan pärjää ihan tässä taistossa. Sitten on vielä Senna, joka oli enemmänkin sarja, mutta loistava sellainen, ja kirsikkana kakunpäälle F1, jota kyllä odotan jo todella kovasti kotiin. Siitä varmasti tulee hyvinkin eeppinen leffa, toivottavasti ainakin äänien osalta löisi nämä muut laudalta.

Ja kun kerran tultiin ääniin, niin aloitetaan tästä Rushista. Hyvä leffa, hyvät äänet, mutta ei millään kyllä pääse esim Ford v Ferrarin tai Gran Turismon tasolle, edes uusilla Atmos raidoilla. Äänet ovat kyllä leffaan hyvä ja jossain kohdissa bassokin käy aika matalalla, mutta yleisfiilikseksi jää hieman sellainen meh. No, jos katsotaan vaan yhtä leffaa niin ovathan nämä äänet hyvät eikä sinällään mitään jää puuttumaan, mutta kun nyt vaan vertailuna on näitä uudempia tekeleitä niin siihen verranttuna ei mitenkään riitä. Atmos-raita ilmoitetaan olevan 7.1.4, mutta aika vähille jää tässä toisen Atmosparin käyttö ja puhuisinkin enemmänkin 7.1.2 raidasta. Bed Layer toimii kuitenkin erinomaisesti ja ääniä kyllä käytetään eri suunnissa erittäin hyvin, objekteja tässä ei hirveästi liiku. Score leffassa on myös loistava, eikä ihme kun taustalla häärii tässäkin Hans Zimmer, jonka kyllä kuulee ilman lopputekstejäkin. Kuvan osalta ollaan vuodessa 2013, mutta ihan hyvin tämä on tehty ja ennen kaikkea hyvällä tapaa 70-luvun fiilis välittyy kuvasta. Ei ole yritettykään tehdä liian vanhaan, vaan juuri sopivan rosoista mutta silti hyvää laatua. Loppuarvosanana siis ihan loistava leffa ja hyvää jatkoa loistaville autoiluun liittyville leffoille muutenkin.

Yleensä jos on leffassa käynyt katsomassa jonkun leffan ja sitä odottaa kovasti kotiin, odottaa sitä yleensä äänien vuoksi. Amateur tuli käytyä leffassa katsomassa ja oli aika selvää, että leffa pitää hankkia myös kotiin kun se saapuu levylle, mutta äänet eivät kyllä tällä kertaa ollut se tärkein syy. Oleellisin syy varmasti oli nimittäin se, että tässä on kyseessä todella hyvä leffa ja ihan ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista leffoista.

Tuo arvio löytyy tästä, joten toivottavasti en nyt sitten ihan samaa tekstiä tässä kirjoita uudestaan, sen verran paljon kuitenkin samat fiilikset leffasta myös tämän kotikatselun jälkeen. Oikeastaan kuitenkin yksi sellainen iso muutos edelliseen katseluun on siinä, että Rami Malekin suoritus tässä on mielestäni todella hyvä. Edelleen tietyt maneerit ja esimerkiksi puhetapa tietyllä tapaa häiritsee, mutta ei yhtään niin paljon kuin edellisellä kerralla. Mistä se sitten johtuu niin en osaa tarkkaan sanoa, yhtenä syynä voi olla toki se, että viimeksi saatoin olla asian suhteen hieman ennakkoasenteellinen, kun vastaavasti nyt tiesin jo mitä odottaa. Laurence Fisburne on edelleen tässä todella hyvä, eikä kyllä Holt McCallanykaan ole yhtään hassumpi, vaikka ihan kaikista vakuuttavin CIA pomo ei tässä olekaan.

Niiden äänien osalta leffa on aika vaisu, ei sikäli että olisin mitään muuta toivonutkaan, mutta ei tässä leffassa siis vaan ole mitään ihmeempää tarvetta paremmille äänille. Parissa kohdassa esim ampumaradalla äänet ovat aika tarkat ja osuvat hyvin kohteeseen, mutta esimerkiksi objektit eivät tässä oikein anna mitään lisäarvoa, vaikka niitä siellä täällä liikkuukin. Bassot ja dynamiikka toimii, mutta ei mitenkään erotu, eikä mitään sellaista huippukohtaa muutenkaan jää mieleen. Silti, tykkään tästä edelleen todella paljon, eikä Suomeen rajavartiolaitoksen rooli lopussa laske pisteitä yhtään. Hienoa tosiaan, että tälläiseenkin leffaan on saatu Suomi aika isoin kirjaimin mukaan. Niille jotka siis eivät tiedä, niin leffa huipentuu lopussa kohtaukseen, jossa Suomi hienosti mukana. Voisin hyvin katsoa leffan vielä uudelleenkin.