Sitten päästäänkin tämän hyvin mielenkiintoisen tapauksen pariin. Eli kerroin jo edellisessä postauksessa hieman taustaa tästä leffasta. Olen ihan ehdottomasti tykännyt kahdesta ensimmäisestä, vaikkakin toinen ei ollut leffana lähellekään ensimmäisen tasoa. Aavistuksen väkisin väännettyä, liian paljon pelkkää tappamista, vaikkakin äänien puolesta erinomaista settiä. Ehkäpä juuri tuosta johtuen tämä leffa ei ollut ostoslistalla kovinkaan korkealla, enkä sitä siis leffassakaan käynyt katsomassa. Silti joku leffan suhteen jäi kuitenkin mietityttämään ja Future Movie Shopista tämä piti sitten kuitenkin ostaa katseluun.

Leffa tuli itse asiassa avattua jo Mareksoundilla ja ajattelin, että tässä leffassa on varmasti heti alkuun jotain kivaa toimintaa, jolla heidän uutta huonetta vois testailla. No, eipä kyllä hirveästi ollut. Kuitenkin jo siellä joku sellainen outo fiilis tästä leffasta tuli, että jotain aika mielenkiintoista tässä nyt kyllä on meneillään. Kun sitten vielä kotona katselin tuota alkua toisen kerran, mietin, että kun tämän leffan katsoo kokonaan, on se pakko aloittaa ihan alusta vielä uudelleen ja oikeasti katsoa mistä tässä on kyse. Ja se todellakin kannatti. Equalizer kolme on heittämällä parempi kuin kakkonen, ja voisin melkein jopa sanoa, että paras kaikista kolmesta. Leffa on Equalizer sarjaan aika rauhallinen, ja tällä kertaa juonta rakennetaan todella rauahallisesti, mutta viimeisen päälle mielenkiintoisesti ja koukuttavasti. Denzel Washingtonille annetaan aikaa oikeasti rakentaa tilannetta, ja kun kyseessä on näin huikea näyttelijä ja yksi omista suosikeista, niin leffa vaan iskee.

Dakota Fanning tekee myös leffassa loistavan roolin, ja nimenomaan tuo rooli on todella loistava. Edelleen palataan siihen juoneen, tämä on todellakin yksi parhaista jatko-osista, ja nyt ei mielestäni ratsasteta kyllä nimellä, vaan leffa on ihan oikeasti tehty huolella ja ajatuksella. Jälleen kerran en halua paljastaa juonesta liikoja, mutta ylipäätään koko tämän leffan loppu, jossa myös Acteurin historia paljastuu, on hienosti kirjoitettu ja näytelty kaikilta osapuolilta. Leffasta jää todella hyvä fiilis, ja vaikka leffassa on paljon ns. viittauksia menneisiin, niin tämä leffa ei missään tapauksessa ole niin synkkä ja raaka kuin edelliset. Itse asiassa tämä oli yksi syy miksi leffa ei niin paljon ensin kiinnostanut, olin jotenkin saanut jostain sellaisen käsityksen, että leffassa vain mennään ruumista toiseen ja veri lentää. Tämä kuitenkin oli paljon muutakin kuin verta ja suolenpätkiä.

Juonen lisäksi äänet toki tässäkin leffassa ovat kohdillaan, mutta samoin kuin juonen kanssa, äänimaailma rakentuu pikku hiljaa. Alku on aika idyllistä Italialaista maalais tunnelmaa, jossa muutamat laukaukset kyllä kuuluvat hienosti, mutta eivät varasta showta. Sitten pikku hiljaa kun jännitys leffassa nousee, nousee myös äänien tuoma noste. Lopulta aletaankin taas puhua leffasta, joka kuulostaa todella suurelta ja teatterimaiselta. Ei tästä nyt mitään demolevyä olla tekemässä siltikään, mutta kyllä näissä kaikissa kolmessa leffassa myös äänet ovat olleet hyvinkin kohdillaan. Leffa, joka ainakin minun papereissa menee todella korkealle, suosittelen lämpimästi katsomaan!

Perjantai-ilta, ja hyvin mielenkiintoinen sellainen monellakin tapaa. Mennäänpä asioissa tällä kertaa kronologisessa järjestyksessä. Heräsin aamulla, kävin vessassa.. No, eipä nyt mennä ihan näin yksityiskohtaiselle tasolle, vaan skipataan siihen kohtaan kun pääsin tuossa kahden jälkeen töistä ja suuntasin auton nokan siitä suoraan kohti pääkaupunkia. Siellä ensimmäisenä pysäkkinä Punavuori ja Merimiehenkatu, josta löytyy Future Movie Shopin noutopiste, jonne siis voitte itsekin tilata netistä leffoja ja noutaa niitä ilman toimituskuluja. Itselleni on tärkeää, että näkee kasvotusten ihmiset keiden kanssa yhteistyötä tekee, silloin on paljon mukavempi lähetellä viestejä, ja vasta puoli saa kirjaimellisesti kasvot.

Käynti tuolla toimistolla olikin varsin mukava. Ylipäätään samanhenkisten ihmisten kanssa on aina enemmän kuin mukava jutella, ja nytkin tuo hetki meni kuin siivillä, vaikka koskaan ennen emme olleet jutelleet kuin sähköpostien välityksellä. Sen voin kuitenkin sanoa, että tämänkin firman taustalla toimii enemmän kuin mukava ja fiksu kaveri. On todellakin ilo tehdä Future Movie Shopin kanssa yhteistyötä jatkossa ja katsotaan, mitä kaikkea tässä matkan varrella keksitään. Tällä kertaa käynnin taustalla oli toki myös toinen syy, eli Indiana Jones 4k oli saapunut ja samalla sitten tuli otettua matkaan myös Equalizer 3 leffa, jota en käynyt leffassa lainkaan katsomassa ja joka muutenkin oli vähän fifty sixty että millä aikataululla tämä hyllyyn tulisi, varmaan nyt aika selvää, että tulee, kyseessä kuitenkin leffasarja, jonka kahdesta ensimmäisestä osata olen tykännyt, äänet lähtökohtaisesti olleet loistavat ja toki kun vielä pääroolissa Denzel Washington, niin en oikein tiedä miksi tämän leffan hankkimista pohdin niin pitkään. Ja kun sitä kerran reissunpäällä oltiin, niin nappasin sitten hyllystä vielä yhden leffan lisää, kauan mietinnässä ollut Gandhi.

Pari sanaa kuitenkin vielä tästä tilaamisesta. Karsastan leffoja hankkiessa postikuluja aina viimeiseen asti, mielessäni lisään ne aina leffojen hintaan, vaikka asia ei ihan niin yksikertainen olekaan. Esimerkiksi pari viikkoa sitten kun ostin Huuto.netistä tuon Mission Impossiblen, kävin sen välittömästi kiireellä hakemassa Vantaalta, koska muuten olisi hintaan lisätty postikuluja muutama euro. No näillä bensahinnoilla ajelu Vantaalle ja takaisin ei varmasti tullut sen halvemmaksi, mutta jostain syystä silti lasken, että nyt leffa tuli halvemmaksi, ei tullut, enkä tuotakaan leffaakaan ennen viikonloppua kuitenkaan edes katsonut. Nyt halusin ehdottomasti käydä liikkeessä myös uutta yhteistyökumppania treffaamassa, mutta jos mietitään postikuluja, niin Future Movie Shopin erittäin edulliset postikulut tuli suurin piirtein kuitattua jo Punavuoren parkkimaksussa. Jatkossa siis leffat kyllä taitaa olla fiksuinta hoitaa postin välityksellä, jos ei sitten muuta asiaa ole kulmille.

Mutta tällä kertaa pääkaupunkiin oli muutakin tärkeää asiaa, joten sinällään molemmat keikat hoituivat taas kivasti samalla autoilulla. Eli perjantaina ja lauantaina vietettiin toisen yhteistyökumppanin eli Mareksoundin uuden upean myymälän avajaisia. Myymälähän on ollut avoinna jo jonkin aikaa ja itsekin olen siellä pariin otteeseen vieraillut, mutta nyt vihdoin oli itsellekin se ns pääpäivä, leffahuone nimittäin oli kuuntelukunnossa. Jotain pientä fiksattavaa siellä ilmeisesti edelleen on, mutta päällisin puolin kaikki näytti upealta ja valmiilta. Ja mitä tulee siihen päälliseen puoleen, niin vaikka itselle tietysti se ääni ja kuva on aina se isoin juttu, niin kyllä itselleni myös se tilan viihtyvyys ja ulkonäkö ovat isoja juttuja. Omassa huoneessa usein on paljon jotain työnalla, mutta kyllä se tavoitetila on aina se, että huone myös näyttää hyvältä ja valmiilta.

Marekin tila on upea ja todellakin näyttää viimeistellyltä, ja siltä, että se on oikeasti ajatuksella tehty. Tila ei ole aivan niin dedikoitu kuin oma huoneeni, vaan suunniteltu hieman monikäyttöisemmäksi, minkä tietysti ymmärtää. Itse en oikein tykkää, jos liikkeiden demohuoneet näyttävät enemmänkin varastoilta, tämä ei todellakaan näytä siltä, vaan näyttää, että esim kaikki akustiikka on oikeilla paikoillaan ja syystä, ei vain näyttämässä mitä on myynnissä. Kaikki kaiuttimet ovat upotettuina rakenteisiin, ja niitä tuskin tilassa huomaa. Myös valaistus on erittäin tunnelmallinen, ja kun ovesta astuu sisään, tuntuu kuin istuisi jonkun olohuoneeseen ei myymälän demotilaan. Sohva on vielä sohva, mutta siihenkin on vielä tulossa isompi, sohva, jolla voisi viettää vaikka yrityksen pikkujoulut tulevaisuudessa herkkuja leffan lomassa nauttien.

Mutta mennäänpä sitten seuraavaksi siihen elektroniikkaan. Kuvan puolesta huoneessa ei oikein voisi parempaa saada, MadVR ja JVC:n NZ9 ovat laitteita, joista parempaan on ainakaan kuluttaja puolella mahdotonta saada parempaa. Toki aina voidaan puhua esimerkiksi laitteista kuten Barco, mutta silloin mennään taas jo hieman aiheen sivuun. Huone on poikkeuksellisesti rakennettu vähän niin kuin poikittain, kun yleensä huoneet ovat pitkittäisiä. Nyt kuitenkin ollaan haettu enemmän olohuone tunnelmaa, joka on hyvin ymmärrettävää, siihen suuntaan kotiteatterit kuitenkin ovat ehkä tulevaisuudessa menossa, dedikoitujen huoneiden sijaan puhutaan mielummin mediahuoneista. Ihmisillä ei ole varaa ”tuhlata” tilaa yhteen käyttöön, vaan halutaan enemmän monitoimitiloja, jotka yhdellä napin painalluksella vaihtavat muotoaan. Näin saadaan muutenkin enemmän tilaa isommalle ruudulle ja samalla myös heitto-etäisyys pienenee, ja kuvasta saadaan kirkkaampi. Joka tapauksessa Mareksoundin huoneen kuva on valtava, mutta kuitenkin viellä miellyttävissä rajoissa, päätä ei tarvitse pahemmin käännellä leffaa katsoessa.

Äänien osalta päästäänkin sitten siihen puoleen, mikä tässä harrastuksessa on hienointa. Vaikka puhutaan kahdesta todella premiun tason huoneesta, silti äänen sävy huoneissa voi olla hyvin erilainen. Ei ole yhtä ja ainoaa referenssi ääntä, johon jokaisen pitäisi pyrkiä, vaan jokainen kaiutin, jokainen vahvistin ja ennen kaikkea jokainen tila kuulostavat omalta uniikilta soundiltaan. Ensimmäinen fiilis tästä tilasta jo heti Dune-leffan alettua oli wow, onpa tila ja ääni avara. Äänimaailma, jota toisaalta omaan huoneeseen toivoisin enemmän, mutta toivoa voi, huoneen mitat eivät siitä mihinkään kasva. Toki myös kaiuttimillakin on merkitystä, ja nämä kaiuttimet muodostivat todella avaran äänikentän, unohtamatta ainuttakaan yksityiskohtaa.

Jos verrataan omaan huoneeseen, niin isoin ero varmasti oli Atmos-kaiuttimien sijainti. Itselläni ne ovat paljon lähempänä keskustaa, josta tykkään. Tämähän jakaa paljon mielipiteitä ja vaikka Dolbyltä tähän onkin selkeät ohjeet, ratkaisuja on silti monia. Jos kaiuttimet katossa ovat kovin leveällä itsellä tulee hieman samanlainen fiilis kuin leffassa, äänet ovat avarat ja upeat, mutta Atmosten tarkkuus ehkä hieman kärsii suhteessa siihen, että kaikki kaiuttimet ovat kuuntelupaikan lähellä. Taas voidaan kysyä kumpi on parempi, ei varmasti kumpikaan, vaan kyse on siitä, että äänentoisto pitää rakentaa olemassa olevan tilan ehdoilla ja kuuntelijalle sopivaksi. Pitää myös muistaa, että kalibroinneilla on valtava merkitys siihen miltä tila kuulostaa ja esim. Trinnovilla on niin huikeita ominaisuuksia, jolla käytänössä jokainen tila saadaan kuulostamaan kuuntelijan unelmalta. En tiedä miten laajalle tämä huone on ylipäätään kalibroitu, omani on pääsääntöisesti tasan yhdelle kuulijalle, sille, joka siellä 95% ajasta istuu.

Toinen iso juttu millä huoneisiin saadaan paljon soundillista eroa on bassot. Bassot voidaan rakentaa niin monella tavalla ja myös siinä, on jokaisella katsojalla oma referenssi mikä kuulostaa itselle hyvältä. Itselläni on totaalinen overkill neljällä isolla Full Martyllä pienessä huoneessa maustettuna vielä Buttkickereillä, kun taas tässä huoneessa tactile-bassoa on monesta syystä paljon vähemmän. Kuten Marek itsekin sanoi, olisi toivonut huoneeseen hieman isompia bassoja, mutta tässä tilassa niille ei ole tarvetta. Basson toisto omassa huoneessa on todella agressiivista, josta esim kertoo se, että nyt olen pääasiassa katsonut leffoja Trinnov kalibroituna flätiksi. ja silti bassot riittävät täysin. Mareksoundin huoneessa subbareita on vastaavasti viisi, joilla basson toisto ei ulotu aivan niin alas, mutta käyriä näkemättä voin sanoa, että bassontoisto koko tilassa on todella hyvin balanssissa ja tarkkaa. Muutenkin bassontoisto on ehkä hieman enemmän elokuvateatteri maisempaa, eli tavallaan kuuntelijaa ympäröivää, ei niin hyökkäävää. Bassoissa myös kuuluu koko tilan avaruus, basso tuntuu laajemmalta, ja tavallaan salaperäisemmältä, kuitenkin iskien terävästi syliin juuri oikeissa kohdissa. Tässä tilassa voisi leffoja katsoa tunteja putkeen, korvien väsymättä lainkaan, eli kaiken kaikkiaan todella upea tila on uuteen myymälään luotu!

Loppuun vielä pari vinkkiä ennen kuin mennään vihdoin itse illan leffaan. Jos haluat mennä testaamaan esim. tuota Mareksoundin huonetta, tai ylipäätään mitään kaiuttimia, ota omat musiikit mukaan. Mareksoundillakin voit laittaa oman leffan pyörimään ja oikeasti testata äänentoistoa sellaisella materiaalilla, joka on itsellesi jo muuten tuttua ja josta tykkäät. Itse tein nyt hieman toisessa järjestyksessä, eli sain laittaa juuri Future Movie Shopista hakemani Equalizerin ruudulle, ja sitten kotona taas vastaavasti verrata miltä se kuulostaa omassa huoneessa. Kerron Equalizerista lisää seuraavassa postauksessa, mutta sanotaanko näin, että itsellä ei nyt ollut ihan parasta mahdollista materiaalia mukana, seuraavan kerran otan mukaan esim. Gran Turismon, ja silloin tuokin huone pääsee oikeuksiinsa.

Oli kuitenkin aivan mahtava vierailu ja tälläkin kertaa todella mukava jutella ihmisten kanssa, jotka todellakin jakavat saman intohimon. Tällä kertaa oma vierailu keskittyi leffahuoneeseen, muuten myymälä oli niin täynnä porukkaa, että seuraavalla kerralla voi sitten taas ajan kanssa tutustua muuhunkin tarjontaan. Hienointa kuitenkin on se, että täällä tulee fiilis, että asiakasta palvellaan ja uudet tilat vielä lisäävät viihtyvyyttä huomattavasti edelliseen myymälään verrattuna. Tänne on oikeasti kiva tulla.

Kotiin päästyä sitten nopeat testailut Dunesta ja Equalizerista ja sitten pitikin jo löytää jotain katsottavaa illaksi. Taas olisi edessä sellainen ilta, että muksut nukkuu, joten tarvitaan jotain rauhallisempaa ja silloin yleensä etenkin hyvät trillerit ovat parasta mahdollista ajankäyttöä. Tänään Netflixistä seuraksi tarttui sellainen leffa kuin I Came By. Leffa, jonka juonesta olisi voinut kirjoittaa samat sanat kuin niin monesta muustakin vastaavasta, mutta tällä kertaa ei onneksi tarvitse. Odottelin monessa kohtaa, että tämä leffa tulee aivan varmasti menemään täysin samoin juonenkääntein kuin muut vastaavat, mutta leffan juoni yllätti positiivisesti kohtaus kohtauksen jälkeen. Jopa lopusta odotin kaiken aikaa samanlaista loppua kuin vastaavissa aina, mutta edes se ei mennyt vanhaa tuttua kaavaa. Hitto kun tekisi mieli avata juonta enemmän, mutta en paljasta enempää, tämä kannattaa katsoa itse.

Hugh Bonneville tekee leffassa loistavan roolin, kylmänä, mutta kuitenkin leffalle ominaiseen tyyliin erittäin tyylikkäästi raakuutta ja kylmäverisyyttä kuvaavana murhaajana. Toinen, jonka roolista tykkäsin erityisen paljon oli Percelle Ascotin tähdittämä Jameel. Eikä tässä nyt varsinaisesti muutenkaan roolituksessa pahemmin valittamista ollut, mm. DS Ella Lloyd hymyilevänä komissaariona oli mahtava. Äänistä tässä ei pahemmin taas tarvitse puhua, mutta kokonaisuuten leffa oli kyllä erittäin hyvä ja ihan ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Kaiken kaikkiaan siis aivan mahtava päivä upean harrastuksen parissa ja lisäksi kun viikonlopulle riittää lisää loistavaa katsottavaa, niin onhan tämä nyt taas siistiä!

Hercule Poirot, to rikosleffojen kuolematon kuningas, tällä kertaa Venetsiassa. Agatha Christien kirjoihin perustuvia Hercule Poirot leffoja on tullut nähtyä aika paljon, enkä kyllä muista yhtään leffaa joka nyt ei olisi jollain tavalla uponnut. Tällä kertaa Poirot lukitsee kaikki mahdolliset syylliset vanhaan taloon, ja syyllisiähän ovat tietysti kaikki, kunnes toisin todistetaan ja oikea syyllinen tai syylliset löydetään.

Kaavahan näissä leffoissa on aina aivan sama, mutta sen verran hyvin näitä on onnistuttu kirjoittamaan, että tarina kuitenkin pysyy jatkuvasti tuoreena ja mielenkiintoisena. Toinen ainakin itselleni aika yllättävä juttu kerta toisensa jälkeen on se, että vaikka leffan idean toisaalta tietää, niin silti kertaakaan en ole yksiselitteisesti pystynyt syyllistä itse leffan kuluessa selvittämään, ja vaikka epäilyjä aina herää, niin ainakaan sitä miten kaikki on tapahtunut on tullut joka ikinen kerta yllätyksenä. Brittiläinen Kenneth Branagh on ollut kaikissa leffoissa mitä olen nähnyt erittäin hyvä, ja sitä on tälläkin kertaa.

Leffa löytyy Disney Plussasta ja oli ensimmäinen Disney Plussan leffa taas pitkään aikaan. Nyt on kuitenkin tultu siihen päätökseen, että HBO-MAX ja Sky Shotime on suljettu, joten jatkossa myös Disney Plussan rooli varmasti tulee kasvamaan, toivotaan vaan, että tuolta jatkossakin löytyy paljon enemmän katsottavaa, ja nimeomaan leffoja. Eli jatkossa materiaalit huoneessa tulevat joko Netflixin, Disney Plussan tai levyjen muodossa. Näillä kolmella kyllä pärjää varmasti hyvin ja pitkään, ainakin tämän pitkän talven ajan, kun töiden ohessa leffoja ei muutenkaan ihan joka päivä ehdi katsomaan.

Tällä viikolla sitten muuten tulossa aika mielenkiintoisia juttuja, nimittäin Mareksoundin uuden myymälän viralliset avajaiset ovat vihdoin perjantaina ja lauantaina. Vielä on hieman auki kumpana päivänä sitä itse tulee paikalle ehdittyä, mutta jompana kumpana on uusi leffahuone ehdottomasti käytävä testaamassa. Kannattaa muuten sunkin käydä katsomassa, etenkin jos et vielä ole paikalla käynyt. On muuten hienot tilat ja vielä kun leffahuonekin on nyt valmis, niin aika innolla lähden sitäkin itse testailemaan. Ja saapa muuten nähdä tarttuisko Future Movie Shopistakin muutama leffa samalla matkalla mukaan.

Viikon kohokohta ja monelle varmasti yksi vuoden isoimmista leffoista saa ensi-iltansa Leffafriikki Cinemassa. Oppenheimerin kävin itse ensimmäisen kerran katsomassa Itiksen Imaxissa ja tykkäsin leffasta paljon. Sanoin kuitenkin jo tuolloin, että en tiedä onko tämä kuitenkaan sitten sellainen leffa, joka olisi pakko saada omaan hyllyyn. No, leffa kuitenkin tuli nyt Future Movie Shopista tilattua, ja tällä kertaa vasten yleistä tapaani vielä kaiken lisäksi Steelbook-versiona. Mikä ehkä vielä vähän oudompaa, Steelbook-versio tuli tilattua lähinnä vain sen vuoksi, että kansi näyttää ihan pirun hienolta. Edelleen, eihän se leffa ole yhtään eri riippuen missä kuorissa se kotiin levyllä kiikutetaan. Nyt kuitenkin sen verran yleisesti ottaen arvostettu julkaisu, että päätin tähän nyt tarttua.

Oppenheimeria on kehuttu todella paljon pitkin vuotta ja moni pitääkin sitä vuoden parhaimpana leffana. Osittain varmasti syystä, mutta kyllä ylimääräisiä pisteitä on leffa varmasti saanut myös siitä, että ohjaajana Christopher Nolan saa aina paljon huomiota ja ylipäätään tämän leffan markkinointikoneisto on tehnyt valtavasti työtä koko vuoden. Ihan kuten sai minutkin satsaamaan ihan Steelbookiin asti. Leffan osalta on myös nostettu paljon toki leffaa kuuluvia asioita kuten CGI:n käyttöä, tai siis käyttämättömyyttä ja Imax juttuja, mutta näillä on luotu ehkä vähän ylimääräistäkin hypeä, voisihan näistä puhua paljon enemmänä monen muunkin leffan kohdalla. Niin tai näin, Christopher Nolanin resumee on kovaa luettevaa, ja mitä tahansa mies tekee, saa varmasti kyllä huomionsa.

Leffaa suositeltiin teattereissa kovin nimenomaan Imaxissa katsottavaksi, mutta oliko tuolla sitten kotona jotain merkitystä. Leffassa tämä oli kyllä Imaxina vakuuttava, mutta kotona kokemus oli aivan samaa tasoa kuin kaikkien muidenkin leffojen osalta. Olisin itse asiassa odottanut, että koko leffan ajan olisi ruutu pysynyt Imax-kokoisena, mutta tuo ärsyttävä kuvasuhteiden vaihtelu oli tässäkin koko ajan läsnä. Taiteellista tai ei, vihaan tuota asiaa yli kaiken! Toivon vaan kaiken aikaa, että oma MadVR saisi tämän ongelman jotenkin ratkaistua, niin että kuva pysyisi koko Scope-ruudun kokoisena kaikkien leffojen ajan, oli kyse sitten mistä materiaalista tahansa. Leffa muuten koostui lähinnä kolmesta kuvasta, eli näistä ”historiallisista” mustavalkokuvista, nykypäivän (leffassa) tapahtumista ja sitten muutamista tuli/ydinfysiikka tehosteista, joiden ympärille pitkälti myös leffan kaikki erityiset äänetkin perustuivat.

Ja tästä hyvällä aasinsillalla niihin ääniin. Leffan ääniä on kehuttu paljon, mutta mutta mutta.. En edelleenkään tajua tätä Nolanin museoon jämähtämistä. Kun elokuviin on kerran saatavilla parempia formaatteja, niin miksi ei voida maksavien asiakkaiden vuoksi näitä tehdä. Leffassa on edelleen 5.1 äänet, ja vaikka tätä asiaa monet kuinka kehuu, ei leffan äänet nyt kyllä niin hyvät olleet. Pari leffalle hieman ulkopuolista kohtaa, jossa bassoa tykitettiin aika kovaa, mutta eipä nekään kuulostanut yhtään niin hyvältä, kuin esim. Gran Turismossa, jossa ne äänet olivat osa leffaa. Nyt ne olivat keinotekoisia räjähdyksiä tai muuta surinaa. Joo, olihan tämä varmaan 5.1 leffaksi hyvä, mutta 5.1 leffa ei ole tätä päivää, piste! Muutenkin leffan äänet tuntuivat jatkuvasti olevan hieman etupainotteiset, johtuuko sitten juuri tuosta edellä mainitusta vai jostain muusta, en tiedä. Itselläni käytössä oli siis Neural:X upmixer, joka yleensä tekee kyllä varsin hyvää jälkeä näiden ”vanhojen leffojen kanssa. Muutenkaan äänien osalta leffassa ei ollut oikein mitään, ei hienoja pannauksia, ei hienoja tila-effektejä tai surround ääniä. Köyhä leffa äänien osalta, enkä nyt tarkoita että ääniraita oli huono, tai että tässä leffassa olisi mitään muuta tarvittukaan, mutta turha hehkuttaa leffan ääniraitaa sen enempää.

Ootko nähnyt Oppenheimerin, jos et, tämä leffa pitää ehdottomasti nähdä! Ei vain sen vuoksi, että se on erittäin hyvä leffa, vaan myös sen vuoksi, että se kertoo yksitttäisestä tapahtumasta, joka on maailman historiassa vaikuttanut ehkäpä eniten tulevaisuuteen. Oppenheimer kirjaimellisesti muutti maailmaa, eikä ehkä siihen suuntaan, mihin hän, tai kukaan muukaan tänä päivänäkään toivoi. Toisaalta, ydinsodan uhka on varmasti pelastanut maailmalta monta asiaa, mutta jos näitä sairaita asioita jonain päivänä vielä käytetään, saattaa Oppenheimerin pelko hyvinkin toteutua. Jos taas leffan olet jo kerran nähnyt, saattaa minun ennustukseni hyvinkin toteutua myös sinun kohdallasi, ei tämän kolmetuntisen leffan uudelleen katsominen nimittäin antanut leffaan mitään uutta kulmaa. Jos edellinen Nolanin leffa Tenet on tullut katsottua useita kertoja, niin tätä ei tarvitse. Voin toki sen hyvin tehdä esim. jos kaverit sen haluavat nähdä, mutta sellainen leffa tämä ei ole joka jää elämään, ja siksi tämä ei mitenkään voi olla vuoden paras, jos edes parhaita leffoja.

Olen kirjoittanut tämän saman tekstin jo kerran aikaisemminkin, mutta nyt ihan tietoisesti jätin tuon vanhan kolmisen vuotta vanhan tekstin lukematta. En halua kirjoittaa tähän tekstiin mitä ajatuksia silloin mielessä liikkui, vaikka ne varmasti ovatkin hyvin samansuuntaisia kuin nyt. Haluan kuitenkin kuvata sitä mitä fiiliksiä tästä syntyy nyt, enkä sitä mitä muistelen silloin ajatelleen. Joka tapauksessa nyt, ja kolme vuotta sitten nämä keikat herättivät todella paljon ajatuksia. Jokainen voi kuitenkin halutessaan käydä blogista lukemassa myös tämän aikaisemman tekstin vaikka tästä!

Kyseessä on siis Anssi Kelan Mun täytyy kävellä näin elämänkertakonsertit. Ensimmäsen kerran näin tämän Helsingin Biorexissä ja olin avain myyty. Oli siis päivän selvää, että kun tästä tuli koronan jälkeen vielä uusi kierros, on sinne päästävä uudelleen. Biorexissä oli rakennettu esitykseen Dolby Atmos tyyppinen äänentoisto, joka oli vielä omiaan lisäämään omia odotuksia ja innostusta. Tällä kertaa esitys oli Helsingin Kaupunginteatterissa eikä tuosta äänentoistosta enää puhuttu, lähdin siis avoimin mielin katsomaan mitä tällä kertaa on tarjolla.

Anssi Kelan tarina ei ole itselle vain hyvä tarina. Anssin Kelan tarina on jotain, joka on kulkenut koko aikuisuuteni rinnallani. Anssi Kelan tarina, on monelta osin kuin omani. Muistan ikuisesti kun ajelin Nummelan kulmilla ensimmäisiä kilometrejäni autolla kakkostietä kohti Forssaa. Autossa hienot stereot ja radio pauhaa täysillä. Sitten radiosta tulee joku biisi, josta ensin mietin, että kuka hemmetti tekee biisin jostain Mikan Faijan BMW:stä? Onko tämä joku vitsi vai mikä tämä on? On sitten mitä vaan, niin tämähän kyllä kuulostaa todella hyvältä, muistan miettineeni. Tämän jälkeen autostereoissa ei enää soinut radio, vaan Anssi Kelan Nummela, levy, jonka osaan edelleen laulaa kannesta kanteen vaikka unissani. Se, että Anssille on ollut vaikeaa myöntää, että kuuluu kiiltokuvakerhoon, on varmasti aivan sama fiilis kun minulla 18-vuotiaana myöntää olevani suuri Anssi Kela-fani, ei ehkä ihan suosituin aihe kaveripiirissä. Anssi Kelan musiikkia on tullut siitä päivästä lähtien tullut kuunneltua paljon, ja vaikka Nummelaa ei edelleenkään mikään uusi biisi ole sivuttanut, niin onhan uudemmassakin tuotannossa paljon hyvää.

Ensimmäinen elämäkertakonsertti kosketti todella paljon, ja avasi minulle vihdoin syitä siihen, miksi Anssi Kela on osunut niin syvälle miehen sydämeen. Pelkästään se ei riitä kaikkea tätä selittämään, että pystyn hyvinkin paljon muistamaan omaa varhaisaikuisuutta näiden biisien kautta ja aina kun joku biisi soi, herää muistoja nuoruudesta. Biisien taustalla pitää olla jotain muutakin, ja se todella avautui näissä keikoissa. Anssilla ja minulla on todella paljon yhteistä. Anssi ei käytä alkoholia, minä olen sitä käyttänyt elämässäni hyvin vähän. En ole absolutisti, mutta ajattelen asiasta aivan samoin kuin Anssi, en vaan ole asiaa koskaan ymmärtänyt, en kaivannut, mutta silti ollut täysin sujut asian kanssa. Tämä ei todellakaan ole Suomessa yleistä, joten jollain tapaa tunnen, että kuulumme pieneen vähemmistöön.

Anssi kertoo myös että koko nuoruuden istunut pyörän päällä ja temppuja on tehty yhtä jos toista. Olen aika varma, että olen itsenikin joskus kura-ojasta löytänyt, sillä itsekin koko nuoruuden olen viettänyt pyöräilemällä joka paikkaan. Anssilla ei ollut mopoa, mutta kavereilla oli. Niin oli minunkin kavereilla, mutta tein vanhempien kanssa diilin, että saan hienoimman polkupyörän mitä kaupasta löytyy, jos en sen jälkeen koskaan pyydä mopoa. Sanoisin, että aika hyvä diili sekä minulle, että vanhemmilleni. Sillä’ pyörällä sitten pyöräilin joka paikkaan kunnessa se yhtenä iltana varastettiin. En tiedä onko minkään esineen menettäminen koskaan harmittanut enempään, vaikka vakuutuksesta uuden pyörän sainkin tilalle. Sekin oli aika hieno, ja minulla on itse asiassa se pyörä varastossa vieläkin. Ei se silti sama ollut koskaan.

Se mikä tästä tarinasta kuitenkin tekee ehkä jo hieman pelottavan, on se, että kun ensimmäisen kerran olin esityksessä, olin vielä ensimmäistä kertaa naimisissa. Anssilla tai tuolla näytöksellä ei ole mitään tekemistä eroni kanssa, mutta en voi kieltää, etteikö se tapahtuma olisi silloin jo saanut paljon ajatuksia liikkeelle. Anssi kertoo, että kerran täällä vaan eletään, näinhän se on. Nyt kuitenkin Kansallisteatterin lehtereillä heräsin siihen, että esityksessä Anssi puhuu erostaan. Siitä kuinka ero oli suurin epäonnistuminen hänen elämässään ja siitä, kuinka kova paikka ero oikeasti kaikille sen kokeneille on. Omaani ei käsitelty lehdissä, enkä ole Anssinkaan juttuja lehdistä lukenut, siksi tämäkin aihe hämmentää, miten me voimme tästäkin asiasta ajatella täysin toisistamme tietämättä täysin samalla tavalla.

Eikä ne meidän naisseikkailut tai niiden puute muutenkaan ole paljon sen erilaisempi aihe. Itse juoksin pallon perässä enemmän kuin naisten. Seurustellut elämässäni kaksi kertaa vakavissani ja aina vihannut irtosuhteita. En ole koskaan ollut se jonka perässä juoksee jono naisia, ja tuskin olisin minäkään koskaan ollut vuoden mieslistoilla äänestettävä vaikka kuva lehdissä muuten on ihan riittävästi uran aikana ollutkin. Olen myös Anssin kanssa täysin samoilla linjoilla siitä, että jos houkutuksille ei anna mahdollisuutta eivät ne myöskään vie mukanaan. Ja se puolestaan että houkutuksille ei anna mahdollisuutta, tekee elämästä paljon helpompaa. Rakastuminen on vaarallista, ja tarvitseeko tässä nyt enää edes mainita, että molemmilla on muuten myös nimenomaan kaksi tytärtä.

Mutta koska kyseessä on Leffafriikin blogi, pitää tässä lopuksi vielä puhua hieman muustakin. Ensinnäkin tuo näytös Kansallisteatterissa oli upea. Äänet eivät olleet ehkä aivan niin vakuuttavat kuin Rexissä, mutta kyllähän tuollakin tehosteet toimivat hienosti. Ymmärrän hyvin, että yleisön vuorovaikutus varmasti on oma tätä juttua, mutta tällä kertaa välihuutelut hieman kyllä häiritsi. Tämä oli mielestäni kuitenkin enemmän taiteellinen teatteriesitys kuin keikka, joten olisin toivonut että ihmisten välihuutelut olisi jäänyt pois. Tällä kertaa videot verhoissa näkyivät hieman paremmin ja selkeämmin kuin Rexissä, mikä oli ehdottomasti hyvä asia. Esityksessä oli tauko, mille varmasti on syynsä, mutta kyseenalaistan hieman sen pakollisuutta ihan vaan sillä perusteella, josta kerron kohta lisää. Näytös kuitenkin oli todella vakuuttava tälläkin kertaa, eikä haitannut yhtään vaikka kerran esityksen olikin jo nähnyt. Toisaalta asioita muisti, toisaalta kaikki oli silti uniikkia.

Kansallisteatterista lähtiessä olin tyytyväinen näkemääni, mutta siinä vaiheessa vielä autuaan tietämätön siitä mitä on tulossa. Olen jo pitkään toivonut, että tämän esityksen saisi myös levylle ja katsottavaksi kotiin. Kunnes eräänä syksyisenä päivänä toiveeseeni vastattiin, ainakin puoliksi, kiertueen viimeinen keikka Tampereelta nimittäin, aiotaan striimata Nelosen toimesta suorana. Päätimme heti parin työkaverin kanssa laittaa kisastudio pystyyn, tämä nimittäin piti nähdä uudelleen (toinen työkavereistani oli myös Kansallisteatterissa mukana).

Esityksen tunnelma livenä on tietysti hieman eri kotona, mutta kunnon olosuhteissa sama tunnelma kuitenkin välittyy upeasti myös kotiin. Erityisen suuresti odotin sitä, että miten tämä on kotiin tuotu, eli kun kyseessä kuitenkin enemmän kuin pelkästää monologi, niin potentiaalia musiikin ja muun audiovisuaalisen loiston tuomiseen kotiin on paljon. Lähetyksen alussa kaikki ei kuitenkaan ollut täysin kunnossa. En oikein osaa sanoa mistä se johtui, oliko esitys jotenkin haastava lähetettävä vai oliko säädöt jostain syystä vain alkuun pielessä. Kuva oli alkuun todella punainen ja värit kuvassa eivät olleet lainkaan kohdillaan. Kuvasta ei myöskään nähnyt sitä kaikkea mitä kuvassa olisi pitänyt olla, jostain syystä liian tumma väri haukkasi ison osan lavasteista. Tähän kuitenkin tuli aika nopeasti parannusta ja loppua kohden kuvanlaatu olikin jo totuttua TV-laatua. Kuvalla on kuitenkin merkitystä, joten kyllähän nautinto tästä välittyi täysin eri tavalla kun kuva parantui.

Valitettavasti äänen kanssa oli sama ongelma. Lähetyksen aluksi ääni kuului kun mikrofoni olisi ollut jossain katsomossa. Ääni oli epätarkka, kaikuva ja kaikki dynamiikka musiikista puuttui. Myöhemmin tuokin asia parani todella paljon ja Uudet Autot-kappaleen kohdalla kaikki kuulostaa jo todella hyvältä. Tästä eteenpäin lähetys onkin sitten pelkää nautintoa, jonka ehdottomana kohokohtana on kohta, jossa atmosfääristä kuuluu uutisia Anssin erosta. Tuo kohtaus on upeasti miksattu ja siinä käytetään surround ääniä juuri niin hienosti hyväksi kuin pitääkin. Muutenkin videokohdissa äänet ovat kohdillaan, ja kuulostavat avain samalta kauniin avaralta, mutta tehokkaalta kuten livenäkin. Musiikista ei tarvitse edes enempää mainita, loppua kohden musiikki kuulosta juuri niin upealta kuin Anssin musiikki missään kuulostaa ja konserttia olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään.

Video on nyt vanhenemassa Ruutu-palvelussa, joten se kannattaa käydä nopeasti katsomassa jos tuo esitys kiinnostaa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, vastaava ei ole koskaan Suomessa ennen nähty, tämä setti on hyvä nähdä tykkäsi sitten Kelan musiikista tai ei. Vastaavan on aikaisemmin tehnyt muuan Bruce Springsteen Broadwayllä, mutta molemmat nähneenä, tämä on kyllä paljon hienompi kokonaisuus. Esitys Ruudussa on ilman taukoa, ja tuo kaksi ja puoli tuntia putkeen menee kuin siivillä. Itse olen tuon nyt kotona nähnyt kahdesti, ja samat kuvan ja äänen ongelmat olivat livenä ja nauhoitettuna. Itselleni uudelleen katsominen tuli mieleen kun Anssi mainosti asiaa somessa kertoen, että ei ole sitä itsekään vielä nähnyt. Kuitsuinkin herran siis Leffafriikin teatteriin katsomaan, eli laatu ainakin pitäisi olla parasta mahdolista, mutta vielä ainakaan kutsuuni ei ole vastattu. 🙂 Toivottavasti saan vielä kolmannen mahdollisuuden tähän jonain päivänä, fyysiseltä levyltä!

On paljon leffoja, joita odottaa aina kovasti kotiin katsottavaksi vaikka leffan olisikin jo nähnyt leffassa, ja sitten on niitä leffoja, joita odottaa vielä paljon paljon muitakin enemmän. Gran Turismo kuuluu niihin leffoihin, joita odotin kotiin enemmän kuin montaa muuta, itse asiassa tämä leffa on kyllä se, jota olen koko vuonna odottanut kaikista eniten. Tämä leffa oli on varmasti ollut yksi vuoden parhaista leffoista, joita olen koko vuonna leffassa nähnyt, ja tähän kun vielä lisätään äänet, jotka ihan todella halusin kuulla myös kotona, niin onhan siinä jo paljon perusteita nähdä tämä uudelleen omassa huoneessa. Ja tähän väliin pieni juonipaljastus tästä postauksesta, tämä todellakin on minun papereissa vuoden paras leffa myös kotikatselun jälkeen!

Olen nähnyt Ford vs Ferrari leffan ainoastaan kerran, ja ensimmäistä muutamaa minuuttia useita kertoja, mutta siitä huolimatta pitänyt sitä aina parhaana auto ja autokilpailuleffana koskaan. Nyt uuden prossun tultua taloon olen miettinyt tuon leffan uudelleen katsomista useita kertoja, ja sen tulen varmasti tekemään. Suurin syy siihen on varmasti siinä, että Gran Turismo otti nyt kyllä tuon paikan itselleen. Gran Turismossa kaikki on vaan todella hyvin kohdillaan. Autot kuulostavat autoilta, ja kun autojen äänet ovat kohdillaan, ne ovat parhaita effektejä leffassa kuin leffassa. Kun juuri kehuin edellisessä kirjoituksessa kuinka basso olivat aivan älyttömän hyvät vaikka oltiin vasta ”moderate” tasolla, mutta tässä leffassa oli pakko jossain vaiheessa kääntää äänet ”flatiksi”, mikä on kyllä ennen kuulumatonta. Yleensä suunta on aina vain toiseen suuntaan, mutta nyt bassoa alkoi olla jo siinä määrin, että pieni kevennys oli perusteltua. Sen lisäksi miten autot suhahtelivat sivuilta ohi suuntaan jos toiseen, ja se miten ylipäätään koko Atmoksen mahdollisuuksia leffassa käytettiin hyväksi oli upeaa kuultavaa. Vielä kuin pisteenä i:n päälle, kun kaikki vielä tuki itse leffan tapahtumia, saadaan tästä äänien osalta puhdas viiden tähden leffa. Vaikka Ford vs Ferrari oli kova, niin kova saa olla Trinnovinkin kanssa että tähän pääsee.

Mutta jos puhutaan kerran vuoden parhaasta leffasta, niin ei se tietenkään pelkkien äänien perusteella tule. Leffa perustuu tositapahtumiin, joka tietysti minulta saa aina lisäpisteitä. Tässäkin tarinassa puhutaan aika uskomattomasta tarinasta, vaikka kilpa-autoilua en lajina itse sen paremmin tunnekaan. Voin kuitenkin olla aika varma siitä, että ihan jokainen kaveri ei noiden autojen rattiin istu, ja jos istuu, niin helppoa se ajaminen ei varmasti ole. Jann Mardenboroughia en ole koskaan missään videossa (muulla) nähnyt, mutta siitä huolimatta mikä oli todellinen esikuva, niin ainakin tässä elokuvassa Archie Madekwe tekee todella mahtavan ja uskottavan roolin. David Harbour taas vastaavasti pystyy tekemään alkuun hyvinkin ärsyttävästä ja hieman ylimielisestä roolihahmosta aivan älyttömän lempeän ja rakastettavan esikuvan Jann:ille. Eikä tässä oikeastaan yhtään huono roolia tai näyttelijää saa nostettua, kaikki vaan toimii omassa roolissaan todella hyvin. Mainittakoon vielä Djimon Hounsou, erittäin vaativassa isän roolissa.

Hyvään leffaan kuuluu aina myös ripaus rakkautta ja romantiikkaa. Tässä se on sivujuonteena, mutta erittäin hyvänä sellaisena. Romanssia ei mitenkään nosteta framille, vaan kaikki vaikuttaa hyvinkin luonnolliselta ja kauniilta. Tätä leffaa voisi hyvin siis luonnehtia myös romanttisena leffana. Leffa ei varsinaisesti ole hauska, vaan enemmänkin hieman totinen draama, mutta siitä huolimatta leffan tunnelma on koko ajan erittäin positiivinen ja koukuttava. Leffan kesto on sellainen juuri päälle pari tuntia, joka toimii leffassa loistavasti.

Eli ei tästä leffasta nyt oikein huonoa kohtaa löydy, ja minun papereissa se menee vuoden parhaaksi leffaksi, ja varmasti myöskin tulee siellä pysymän vuoden loppuun asti. Ainakaan tällä hetkellä ei toista leffaa ole mielessä, jota näin paljon olisin odottanut tai tietäisin, että kannattaa odottaa. Tämä leffa tuli hankittua Future Movie Shopista, ja sieltä se kannattaa muidenkin hankkia. Ehdottomasti siis myös Top-Listalle.

Vihdoin ja viimein myös uusin Mission Impossible leffa on ehtinyt levylle ja saman tien myös omaan hyllyyn. Tällä kertaa leffa tuli hankittua Huuto.netistä, josta en hirveästi ole leffoja huudellut, vaikka ihan hyvää tarjontaa siellä silloin tällöin näyttääkin olevan. Nyt kuitenkin tärppäsi suht järkevällä hinnalla, siitäkin huolimatta, tai ehkäpä juuri sen vuoksi, että kyseessä on Steelbook versio. Näitä en ihan hirveästi ole ostellut ainakaan sen takia, että olisin halunnut juuri steelbuukin, en vaan ole hirveästi nähnyt mitään hyötyä maksaa siitä kuoresta yhtään enempää kun leffat muutenkin maksaa jo ihan riittävästi. No, silti niitä on muutamia tullut hankinttua, ihan vaan huvin vuoksi, tai usein ehkä sen vuoksi, että käytettynä hinta ollut kohtuullinen. Leffa tuli sitten noudettua maantaina, mutta tiedossa oli, että katsominen saa vielä hetken odottaa, sillä sunnuntaille oli sovittu ensi-ilta muutaman työkaverin kanssa.

Mutta kun leffa sitten ruudulle pärähti, niin ensi hetkestä lähtien oli päivän selvää mitä tuleman pitää. Leffan äänimaailma on yksinkertaisuudessaan loistava. Jokainen detaili oli erittäin tarkasti suunniteltu ja sen lisäksi, että leffassa monet asiat ovat todellakin kohdillaan, niin muutama kohtaus tälläkin kertaa jäi kyllä mieleen. On muuten jännä, että vaikka leffan katsomisesta ei olekaan niin hirveän kauaa, niin silti leffa tuntui uudelta. Se voi olla hyvä asia, tai huono asia, mutta tässä tapauksessa olen kyllä sitä mieltä, että leffa oli loistava tälläkin kertaa, vaikka kaikkea siitä ei enää muistanutkaan. Yhtenä syynä muuten saattaa olla tämä leffan kesto, eli kun leffa venyy lähemmäksi kolmea tuntia, kaikkea ei ehkä pysty yhdellä kertaa täysin sisäistämään, tämä leffa kestää kyllä vieläkin useamman katselun. Mutta takaisin niihin ääniin, olihan ne tuulilasinpyyhkimet tälläkin kertaa taas ihan jäätävät!

Myös dynamiikaltaan ja bassoilta tässä leffassa otettiin taas askelia ihan uudelle tasolle. Kalibrointien kanssa on nyt tehty aika paljon hommia, mutta jokainen siihen käytetty sekunti on ollut sen arvoista. Etenkin tuo bassopään saaminen lähemmäs 15hz on ollut kovan työn takana, mutta nyt huoneessa alkaa taas tuulemaan. Ja mikäänhän ei leffassa ole hienompaa kuin basson, jotka eivät vain kuulu, vaan tuntuvat koko kehossa. Nyt tuntuu, ja vaikka äänet olivat leffan aikana tasolla ”moderate”, niin vaikea on kuvitella mitä se sitten tarkoittaa tasolla ”strong”.. Ilma liikkui itse asiassa subbareista tällä kertaa jo niin paljon, että tuli samalla siivottua subbarien sisuksista loputkin purut ulos. Tälläistä en ole koskaan ennen nähnyt, mutta yllättynyt en ole kun vertaa siihen mitä aiemmin on kuulunut. Kuvassa kirjaimellisesti sisuksista tulleet purut.

Se että tykkäsin tästä leffasta jo teatterissa ei ole minkään sortin yllätys, onhan koko sarja ehdottomasti yksi parhaista mitä koskaan on tehty. Näistä menneistä löytyy arvioita blogista aikaisemmin ja kaikki varmasti tulee vielä 4K:na katsottua tässä jossain vaiheessa uudelleen. Silti, tykkään, että tässä leffassa otettiin taas askeleita parempaan suuntaan, leffa on oikeasti tosi hyvä. Mielenkiintoista myös se, että vaikka leffa on todella pitkä ja leffassa nähdyn jälkeen asiaa jopa hieman kritisoin, niin kotona tämä ei kyllä tuntunut tällä kertaa yhtään liian pitkältä tai turhaan pitkitetyltä. Leffa itse asiassa oli todella sujuva ja hyvä paketti. Jopa tuo junakohtaus, josta myös kritisoin ensimmäisen kerran jälkeen, ei tällä kertaa tuntunut yhtään niin pitkältä ja vanhalta. Joo, vanha ja nähnyt se on edelleen, mutta ei paha.

Vieraat nauttivat leffasta täysin myös, ja hyvin kuvaavaa heidänkin kommentti, että jokos se toinen osa kohta tulee? Eli kyllähän leffa aika kesken jäi ja sikäli kutkuttavaan vaiheeseen, että tuota jatko-osaa todellakin voi hyvällä syyllä jäädä odottamaan. Mutta sitä odotellessa koko saaga varmasti tulee vielä katsottua läpi uudelleen, nyt parhaalla mahdollisella laadulla, ja tietysti, tämäkin varmasti tulee vielä useammankin kerran nähtyä ennen sitä.

Paljon on kuitenkin katsottavaa hyllyssä vielä ennen sitäkin. Future Movie Shopin ensimmäinen toimitus nimittäin saapui sopivasti eilen, ja upeasti tämä homma sitten tulikin heidän osalta hoidettu. Paketti oli postissa alta aika yksikön ja leffatkin saapuivat heti seuraavana arkipäivänä. Kun tähän vielä lisätään se, että paketti oli hyvin pakattu, niin tyytyväinen pitää olla. Paketin sisältökin oli tällä kertaa harvinaisen laadukas. Ensinnäkin kun puhuttiin niistä steelbookeista, niin pitihän sitä nyt sitten ensimmäisen tilauksen kunniaksi hankkia Oppenheimer ja Gran Turismokin sellaisina. Kaksi loistavaa leffaa, joiden katsomista odotan todellakin paljon. Kaksi muuta leffaa ovat taas puolestaan klassikoita, Heatin katsoin joku aika sitten strriminä jostain, nyt on aika katsoa se kunnon kuvalla. Toinen sitten taas on leffa, jonka luulin jo hyllyssä olevan, mutta eipä sitä Schindlerin listaa sieltä sitten kuitenkaan löytynyt, mutta nyt löytyy. Tämä leffa ennen kaikkea puolison toiveesta, eli mikä parasta, yhteisiä leffahetkiä on taas tiedossa. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tuli nyt sitten vihdoin myös löydettyä nuo kaksi puuttuvaa Game of Thronesia suomiteksteillä, eli sekin sarja on nyt hyllyssä kokonaisena 4K-settinä.

Viikonloppuna suunnitelmissa oli hieman katsella Mission Impossible leffoja, kun tuo uusin tuossa pöydällä odotteli sunnuntaina. Sitten kuitenkin totesin, että vaikka nuo kaikki nyt hyllystä löytyykin myös 4K-levyinä, niin enhän mä niitä millään pysty ennen sunnuntain Dead Rekogninia katsomaan kuitenkaan, niin ehkä nyt en sitten katso yhtä yksittäistäkään tässä välissä. Sitten jostain mieleen tuli, että Ready Player One:kin löytyy hyllystä, joten olisiko nyt vihdoinkin sen aika. Jokainen joka leffamaailmaa yhtään seuraa tietää, että tuota leffaa käytetään joka paikassa demo-levynä, ja harvoin se jää missään listauksissa mainitsematta, jos puhutaan hyvistä Atmos-leffoista. Erityisesti leffasta puhutaan sen legendaarisen ajokohtauksen vuoksi, mutta onhan leffassa paljon muutakin.

Mutta miksi ihmeessä tuo leffa on sitten tullut Leffafriikin hyllyyn vasta nyt. Tämäpä onkin sitten vähän oudompi tarina. Leffahan siis on vuodelta 2018, joten onhan senkin julkaisusta jo yli viisi vuotta. Itseltänikin tämä löytyy, ja olen sen ennenkin siis nähnyt, mutta oma versioini leffasta on vain Itunesissa, mutta siellä kylläkin ostettuna. Muutama leffa on tullut tuonne joskus ostettua, mutta rehellisyyden nimissä niistä en ole tainnut yhtään koskaan olla vielä katsonut, ja muutama muukin kuten Batmanit löytyy hyllystä jo levyinäkin. Mutta koska se ei ole levyllä, niin eihän sitä sieltä ole sitten tullut tosiaan katsottua, edes testimielessä ja levyn hankinta on ollut aina mielessä. Tuota levyä ei kuitenkaan koskaan ole tullut vastaan sopivassa kohdassa sopivalla hinnalla, joten sen vuoksi se löysi tiensä hyllyyn vasta nyt.

Leffana Ready Player One on ihan hyvä. Ei mikään klassikko, mutta kestää kyllä hyvin useammankin katselun. Kyllähän siitä nytkin aika hyvin kaikki käänteet muisti, mutta eipä se menoa haitannut. Leffaa oli kiva katsoa ja kaikki siinä toimii hyvin. Juoni on omalaatuinen, eihän tuollaisia leffoja hirveästi vielä ole, vaikka pelimaailmaa sinällään ruudulla onkin paljon nähty. Näyttelijät toimivat leffassa hyvin, eikä niissäkään ole moitteen sanaa. Eli kyllähän tämä leffanakin on ihan hyvä. Siitäkin huolimatta tämä leffa kuitenkin tunnetaan äänistään. Eikä turhaan, äänethän tässä ovat todellakin loistavat.

Ja onhan se niin, että tässä leffassa löytyy kyllä paremmallekin laitteistolle töitä ihan riittämiin. On dronea, on ampumista ja ennen kaikkea vähän autoilua ja King Kongien kera. Kolkit tippuilevat taskuun nätisti milloin mistäkin suunnasta ja bassotkin potkii ihan kivasti. Itse en tätä ehkä omana referenssi-leffana silti käyttäisi, mutta ymmärrän kyllä hyvin miksi monet käyttävät. Mutta onhan tämä silti sellainen leffa joka aivan varmasti ansaitsee paikan hyllyssä, ja kuten sanoin, tulee varmasti olemaan useamman katselukerran leffa.

Perjantai-ilta ja vihdoin taas kunnolla aikaa leffoille. Vuosi alkaa taas jo olemaan pitkällä, mutta onneksi katsottavaa riittää. Katsottavasta puheen ollen käydäämpä tuota asiaa tähän alkuun hieman läpi. Lähdetään liikkeelle striimauspalveluista. Tuo Netflix oli tosiaan pitkään tauolla, lähinnä protestina hinnan vuoksi. Ei siis itsessään se, että hinta olisi niin korkea, vaan enemmänkin se mikä on ärsyttänyt ja ärsyttää kyllä edelleenkin, on se, että hyvästä kuvanlaadusta ja äänistä pitää maksaa tupla hinta, vaikka kaikki, jotka ostavat halvimman pläänin saavat aivan saman katalogin leffoja katsottavakseen. Eikä siis siinä mitään, hyvä hinnoittelumalli varmasti tämäkin, mutta se mikä tässä eniten on ärsyttänyt on se, että yksikään muu palvelu ei näin ole toiminut. Eli samalla rahalla on kaikki saaneet samat leffat ja haluamansa laadun katsoi leffoja sitten kännykältä tai miljoonan euron kotiteatterissa. No, mutta kun tuo DNA:n oheistarjous liittymän kanssa oli suht edullinen, niin tämän kanssa on nyt eletty. Mutta olen kyllä ollut edelleen ihan tyytyväinen Netflixin tarjotaan, sieltä kyllä yleensä aina aika helpolla löytää jotain katsottavaa ja yleensä vielä varsin laadukkaita pätkiä on tullut katsottua. Eli Netflix saa jatkaa.

Sen lisäksi huoneessa on kyllä ollut muutama muukin palvelu aktiivisena, mutta siihen on nyt tulossa muutos. Huoneesta siis löytyy tällä hetkellä aktiivisena HBO-Max, Sky Showtime, ja Disney+. HBO-Maxista otin ikuisen -50% alennuksella olevan tilauksen kun palvelu lanseerattiin Suomessa. Sitä olen nyt siitä lähtien maksanut viisi euroa kuukaudessa, mutta leffoja valitettavasti ei ole tullut katsottua juuri yhtään. Lähes joka ikinen kerta kun leffoja menen katsomaan, olen tarjonnan käynyt läpi, mutta kun jostain syystä tuon palvelun algoritmi tunkee jatkuvasti vain vanhoja leffoja, ei ole koskaan jaksanut niin syvälle mennä, että olisi oikeasti jotain löytänyt. En tiedä onko vika minussa vai palvelussa, mutta tämä saa kyllä nyt loppua. Aikaisemmin laskin, että jos nyt edes sen yhden prime-leffan kuukaudessa katsoo (alussahan luvattiin kaikki uutuudet teatterista kolmen viikon päästä kotiin) niin sillä palvelu tulee halvemmaksi kuin vuokrata Itunesista, mutta eipä niitäkään leffoja ole tullut tai ainakaan tullut katsottua. Uusi vuoden tilaus näyttäisi olevan alle kuuden euron luokkaa, eli eipä tuosta tarjouksesta paljon apua ole jos haluaa palvelun uudelleen jossain vaiheessa avata, mutta nyt menee kiinni.

Toinen täysin turha vastaavanlainen tilaus on ollut Sky Showtime, jonka samoin otin silloin kuin palvelu alkoi, hinta siitä lähtien ollut päälle kolmen euron luokkaa. Jep, ei paljon, mutta edelleenkään käsittääkseni tuosta palvelusta ei 5.1 ääntä parempaa ulos tule, joten katsottuja leffoja koko aikana on tasan NOLLA! Sieltä varmasti löytyisi ihan hyviä leffoja ja hinta ei päätä huimaa, mutta come on nyt, 2023 eikä vieläkään äänenlaatu Atmosta. Tämä saa mennä!

Kolmas auki oleva palvelu on sitten Disney+. Disneyn kanssa on hieman samaa ongelmaa kuin HBO:n, eli vaikka joka kerta käyn selaamassa palvelun läpi, niin uutta katsottavaa ei oikein tahdo löytyvän tai ainakaan minulle algoritmit ei toimi. Uusia leffoja tulee ruudulle todella nihkeästi, enkä oikein osaa niitä etsiä. Se missä Disney+ loistaa onkin sitten mielenkiintoiset sarjat, eli niitä tulee jonkin verran katsottua. Sarjoja tulee kuitenkin aloitettua aika korkealla kynnyksellä, kun tietää että niitä tulee sitten katsottua monta tuntia kerralla jos jää johonkin kiinni. Disneylle etenkin iso plussa korisdokkareista, joita etenkin on tullut katsottua tosi paljon. Disney plussa kuvan ja äänenlaatu on erittäin hyvää, eli sikäli leffoja täältä kyllä mielellään katsoisi enemmänkin. Disney kyllä saa edelleen pysyä valikoimissa.

Mutta siitä päästäänkin sitten sujuvasti siihen viimeiseen lähteeseen, eli fyysiseen mediaan ja ennen kaikkea 4K-maailmaan. Niitä levyjä alkaa hyllyssä olla jo aika kasa, ja kaiken lisäksi todella paljon katsomatta jääneitä, joten sitäkin verkkoa on aika alkaa purkamaan. Lisäksi kun hyllyssä on todella valtava määrä aivan sairaan hyviä leffoja, jotka on ehdottomasti katsottava uudelleen Trinnovin kanssa, niin katsottava ei varmasti lopu kesken. Lisäksi kun nuo kaikki leffat löytyvät Kodista, joka toimii tällä hetkellä varsin hyvin, niin katsominen on helppoa kuin striimien katsominen ja äänen ja kuvanlaatu parasta mahdollista. Ja mitä tulee sitten siihen levyjen riittävyyteen, niin voi ilokseni todeta, että olen löytänyt vihdoin paikan, josta jatkossa tulen uudet levyni ostamaan. Nimittäin päädyin juttuun Suomalaisen nettikaupan nimeltä Future Movie Shop kanssa, joka sikäli on itselle ollut hieman tuttu, että tiedän kyseisen firman myyneen levyjä jo pitkään Ebayssä. Tämä on siis sellainen firma joka usein on pompannut ruudulle kun Ebaystä on leffoja etsinyt, ja ajatus on vaan ollut että hmm. Suomalainen kauppa Ebayssä, niitä ei nimittäin montaa ole näkynyt. Sovin joku aika sitten yhteistyöstä toisen Suomalaisen nettikaupan kanssa, mutta tuossa diilissä on ollut vain yksi ongelma, en ole yksinkertaisesti löytänyt siltä mitään ostettavaa. Itse ostan etenkin uutena käytännössä vain 4k-levyjä ja tuolla valikoimassa niitä ei hirveästi ole ollut, eikä ainakaan mitään mikä olisi kiinnostanut ja itsellä ei ole vielä ollut. Kupan sivuilla olen käynyt lähes päivittäin, joten sikäli kyllä tosi harmi.

Future Movie Shopin tarjonta on kuitenkin jotain aivan toista luokkaa. Ja se mikä itse asiassa johti koko tähän yhteistyöhön oli se, kun tilasin jokin aikaa sitten Ruotsista kasan levyjä, joukossa mm. melkein kaikki Game of Thronesit. Kaksi kuitenkin jäi uupumaan ja niitä en ole mistään hyvällä hinnalla löytänyt. Listalla on ollut myös muutama muu uutuus leffa, kuten Mission Impossible, Oppenheimer ja ennen kaikkea Gran Turismo. Näiden ennakkotilauksia olen kyttäillyt harva se päivä, mutta olin todella yllättynyt, kun käytännössä yhtä vaille jokainen levy, jota tällä hetkellä olen etsinyt, löytyi yhdestä ja samasta paikasta, eli tuolta Future Movie Shopista. Ja kun juttua jatkettiin, niin pari päivää ja löytyi muuten se viimeinenkin, joka siis tulossa vasta myöhemmin. Lähdin siis kuitenkin kyselemään, että kiinnostaisiko heitä jonkinlainen yhteistyö, sillä heidän valikoima näyttää niin hyvältä, että miksi ostella sieltä täältä jos yhdestä paikasta saa hyvällä hinnalla kaiken. Nyt on sitten yhteistyöstä sovittu, ja aivan sairaan nopealla aikataululla lähti myös ensimmäinen tilaus liikkeelle ja kasa uusia leffoja on odotettavissa postiin jo heti maanantaina. Näin nopeaa toimintaa en ole vielä missään muussa liikkeessä tavannut. Ei siis tarvitse enää pahemmin miettiä mistä leffafriikin leffat jatkossa tulee, vaikka ostelen toki edelleen myös käytettyjä ja poistoja ym. mistä ikinä löytyy. Joka tapauksessa tulette huomaamaan myös paljon muuta asiaan liittyvää, eli esimerkiksi arvostelut uutuusleffoista tulee jatkossa löytymään Leffafriikin blogista nopeammin kuin koskaan ennen, myös siis fyysisen median osalta.

Mutta koska Oppenheimer ja Gran Turismo ovat vielä matkalla, ja Mission Impossiblekin saa vielä odottaa sunnuntaihin asti kun sitä katsotaan isommalla porukalla, niin sitä ennen mennään taas Netflixillä. Perjantain leffaksi löytyikin nopeasti leffa nimeltä Tappaja, joka olikin sitten varsin hyvä sellainen. Leffassa seurataan hyvin perinteistä tarinaa, jossa palkkamurhaajan keikka epäonnistuu, ostaja kostaa tappajan perheelle ja siitä tietysti seuraa ajojahti, jossa on vain yksi päämäärä, tappaa kaikki jotka asiaan liittyvät. Aavistus ehkä sellaista John Wick-mäisyyttä, mutta ei missään tapauksessa samalla kaavalla, vaan paljon fiksummin ja siistimmin. Siinä missä John Wick tappaa kaiken mikä liikkuun, Tappaja tappaa vain hyvin rauhallisesti ja suunnitelmallisesti, samalla selittäen katsojalle jatkuvasti toimintaansa. Leffa on tyylikäs ja rauhallisuudessaan varsin kivaa katsottavaa. Pääosassa Michael Fassbender on erittäin hyvä ja antaa kuvan tappajasta, joka todellakin tietää mitä tekee, siitäkin huolimatta, että roolia tai toimintatapaa ei niin hirveästi leffassa avata.

Äänien puolesta leffassa ei hirveästi ole, mutta huomaa, että ääniä on kyllä ajateltu. Mielenkiintoisia yksityiskohtia on etenkin se, kun kuva vaihtuu henkilön sisäisestä kuvasta ulkoiseen, ja kuinka hienosti ääni korostaa tuota tilannetta. Tappamisella ei pröystäillä ja se kuuluu myös äänistä. Äänet ovat rauhalliset ja hyvin suunnitellut, leffaa hyvin ohjaavat ja tukevat. Se mikä tekee tästä leffasta erittäin hyvä on yllättävä loppu. Sitä en tietenkään paljasta, mutta ainakin itseni se yllätti poikkeuksellisuudellaan positiivisesti. Voin kyllä tätä leffaa hyvin suositella, vaikka ei se nyt silti ehkä ihan mikään top-listan leffa ole.

Ompas ollut taas aikamoisen mielenkiintoinen viikko. Ruotsista saapui alkuviikosta uusi Omnimic v2 kalibrointimikki kalibroinnin avuksi ja sen kanssa piti tietysti alkaa heti leikkiä. Ja se kun alkaa laittamaan subbareita uusiksi, tarkoittaa se tietysti aina sitä, että koko paletti pitää laittaa uusiksi. Olen tässä nyt samalla katsonut toista kymmentä jaksoa ihan loistavaa Trinnovista kertovaa videosarjaa, joka valitettavasti on youtubessa saksaksi, mutta onneksi siihen saa kuitenkin tekstityksen. On kuitenkin suht rankka setti, koska vaatii ihan pirusti keskittymistä ja kuunteleminen itsessään ei auta mitään vaan ruutua pitää kirjaimellisesti tuijjottaa. Video on kuitenkin juuri se mitä olen kaivannut, olisipa löytynyt jo kesällä kun oli aikaa tutkiskella ennen kuin itse laite saapui. Mutta eipä huolta, ei se Trinnovin sielunelämä valmiiksi tule ihan hetkeen.

Nyt kuitenkin oli mahdollisuus testailla kaikkea muutakin. Ensinnäkin tuon Omnimicin yksi parhaista ominaisuuksista on se, että sillä pystyy käyrää katsomaan livenä. Eli jatkuva testiääni, ja sitten jokaisen muutoksen käyrässä näkee suoraan livenä ja näin ollen asetusten tekeminen helpottuu. On myös huomattavasti helpompaa testailla erilaisia juttuja kun asetuksia voi vaihdella edes takaisin odottelematta aina uutta käyrää ja testiääntä. Mikki toimii sekä omalla, että REW ohjelmalla loistavasti. Yksi tärkeimmistä syistä tämän mikin hankintaan ylipäätään oli se, että halusin varmistaa mikä on Martyjen todellinen port tune, ja kyllä se juuri siellä 17hz tienoilla oli niin kuin pitikin. Behringer pystyy kuitenkin elementtiä suojaavan high pass filterin laittamaan ainoastaan 20hz:iin, joten sen säätämisen tämä työkalu on aivan ehdoton. Toistaiseksi kuitenkin haluan että tuo rajoitin on juuri Behringerissä, ei Trinnovissa, vaikka sen sinnekin tietysti saisi. Trinnoviin sen voi laittaa sitten kun olen paremmin sinut ohjelman kanssa eikä pelkoa subbarien rikkomisesta ole.

Nyt on sitten uusin käyrä valmiina ja laitteisto valmiina taas uusia haasteita varten. Ennen kaikkea odotan seuraavaksi odottavaa Mission Impossible uusinta leffaa, jonka löysin sattumalta steelbook-versiona huuto.netistä maaanantaina. Käyrien laitossa sain tälläkin kertaa todella paljon aikaan, sain subbarit huomattavasti alemmas lähelle jo 15hz rajaa ja sieltä aina 120hz asti käyrää ei voi enää käyräksi sanoa, vaan puhutaan ja tikkusuorasta viivasta. Tuli muuten tehtyä myös sellainen testi, että ensimmäisen kerran ikinä jätin käyrän koko matkalta suoraksi, ja jätin vielä house curven täysin flätiksi. Lopuksi vielä säädin kaikkien kaiuttimien rajat kohdilleen, ihan mitattujen arvojen mukaan, pääkajarit saivat jäädä 80hz ja loput päädyin nostamaan 100hz:iin. Ensimmäiset testi myös otettu Atmos Demo-levyltä, ja kyllä nyt vaan pitää ihmetellä, kuinka erilaiselta samat asiat kuulostavat.

Ennen tätä kaikkea kerkesin kuitenkin vielä vanhoilla asetuksilla yhden leffan katsomaan ja siinä kyseessä arvostelukappale 4K-restoroidusta leffasta nimeltä American Graffiti. Leffan ohjaajana toimii muuan Gearge Lucas, joka taitaa jonkin muunkin leffan sen jälkeen tehnyt. American Graffiti ei ole edes herran ensimmäisiä leffoja vaikka vuodelta 73 onkin. Leffasta näytetään monessa paikassa puhuttavan komediana, mutta tuosta en nyt kyllä oikein tiedä, tai ainakaan itseäni ei pahemmin missään vaiheessa naurattanut. Leffa oli mielestäni aika totista menoa, ja kun tapahtumat sijoittuivat muutenkin yhteen iltaan, ei leffa muutenkaan kovinkaan vauhdikkaita juonenkäänteitä sisältänyt.

Tässäkin leffassa on varmasti monelle jonkinlaista nostalgia-arvoa ja Gearge Lucas ohjana tietysti herättää jos itsessään paljon mielenkiintoa. Itse en ollut koko leffasta ennen kuullut ja tällä kertaa valitettavasti leffa ei kyllä uponnut. Tämänkin leffa oli hienosti restoroitu ja kuva näytti kaikin puolin hyvältä. Valitettavasti ääniraita ei kuitenkaan ollut saanut Atmos-raitaa, vaikka eipä siitä kai tässä leffassa olisi paljon apua ollutkaan. Leffan äänet perustuivat hyvin pitkälti dialogiin, poislukien muutamat autojen äänet ja musiikki, ei leffa hirveästi tarjonnut. Äänistä muuten puheenollen, se oli tässäkin taas aivan parasta huttua, ennen musiikki vaan oli niin paljon parempaa kuin nykyään.

Olen edelleen sitä mieltä, että näiden vanhojen leffojen restorointi on loistava juttu ja osaltaan myös takaamassa fyysisten levyjen tulevaisuutta. Vaikka kaikki tässäkin oli hyvin, niin leffana tämä ei nyt vaan esimerkiksi millään päässyt tuon Duelin tasolle. Leffan juoni ei jotenkin nyt itselleni oikein uponnut, ja komediaa tästä ei ainakaan millään saanut. Jonkinlaista elokuvahistoriaa tämäkin kuitenkin on, joten ihan kiva tämäkin leffa oli katsoa. Näyttelijäkaartissa myös muutama hyvin mielenkiintoinen kasvo, nimittäin leffassa esiintyy muuan Harrison Ford ja myöhemmin hieman toisenlaista uraa elokuvien parissa tehnyt Ron Howard.