Saavuin juuri Lasipalatsin Biorexistä, jossa pidin hyvin ikimuistoisen ja tunteikkaan elämänkertakeikan satojen ihmisten edessä.. Eikun hetkinen, se olikin Anssi Kela, joka siellä lavalla oli ja minä siis siellä katsomon puolella. Teen tässä nyt suuren paljastuksen, joka ei ehkä ole suuri paljasta kaikille minut paremmin tunteville. Olen, jos nyt en aivan fani, niin ainakin tykännyt Anssi Kelasta jo vuosia. Minun tarinani Anssi Kelan kanssa alkaa kakkostieltä, jostain noin Nummelan kohdalta. Muistan ikuisesti tuon hetken, kun nuoren miehen hyvin rakkaan punaisen Opelin hyvin rakkaista autostereoista ensimmäisen kerran paukahti soimaan joku Anssi Kela ja Mikan Faijan BMW. Eihän nyt jumankauta kukaan voi tehdä biisiä Mika Faijan BMW:stä, mutta hemmetti, että tämä kuulostaa hyvältä.
Tuo aika, joka varmasti on määrittänyt hyvin pitkälti Anssi Kelan elämää, on määrittänyt aivan varmasti vähintään yhtä paljon minun elämääni. Anssi Kela puhui tänään elämänkertaesityksessään siitä, miten lapset ovat tuoneet hänen elämäänsä niin paljon, mutta toisaalta ottaneet myös niin paljon pois. Tuo pari vuotta kun Nummela ihan oikeasti oli kovin juttu koko maassa, se oli myös aikaa omassa elämässäni, jossa mikään ei pidellyt minua kiinni, elämä oli yhtä juhlaa (en tarkoita juhlintaa) vaan sitä, että elämässä sai tehdä juuri niitä asioita joita halusi, ilman, että kukaan tai mikään sitä rajoitti. Tuo aika elämässä kuitenkin vielä tänä päivänäkin määrittyy hyvin pitkälle tuon levyn ympärille, ei tarvitse kuin laittaa levy soimaan ja ajat ja paikat muistuvat jälleen kirkkaina mieleen. Anssi Kelan Nummela-albumi on soinut omissa autostereoissa useammin, kuin yksikään muu levy koskaan.
Anssi Kelan Nummela ei kuitenkaan ole se ainoa asia, joka meitä Anssi Kelan (hänen täysin tietämättään) sitoo hyvin tiiviisti yhteen. Tänäänkin tuli jälleen hyvin selkeästi esiin Anssin upea suhtautuminen kuningas alkoholiin. Itse olen kulkenut elämäni hyvin samoja jalanjälkiä, krapulan olen kärsinyt, mutta siihen se sitten hyvin pitkälle onkin jäänyt. Alkoholia en ole käytännössä käyttänyt moniin vuosiin, ja syykin on sama, se vaan ei ole koskaan ollut minun juttuni. Opin tänään myös paljon muuta Anssin elämästä, jotka kaikki voin hyvin yhdistää myös itseeni. Minunkin nuoruudessa kavereilla oli mopot, minulla ei. Kaikkea hullua on tullut tehtyä, etenkin, jos joku niihin on yllyttänyt. Olen myös aina ollut jotenkin oman tieni kulkia, elämässä kuitenkin ollut aina selkeä päämäärä ja sen perässä on menty luovuttamatta. Jopa seurusteluun liittyvistä asioista olemme olleet hyvin samoilla linjoilla jo nuoruudesta lähtien.
Voitte siis hyvin kuvitella, että tämänpäiväinen esitys vanhassa elokuvasalissa oli itselleni hyvinkin tärkeä. Tykkään paljon Anssi Kelan musiikista, myös monesta uudemmasta biisistä, mutta mikään ei silti merkitse itselleni enemmän kuin Nummela (albumi) Tämän päivän esitys ei ollut aivan sitä mitä olin tullut katsomaan, mutta näin jälkikäteen se oli ehkä vielä paljon enemmän kuin osasin odottaa. Hyvät äänet, elävää kuvaa, mies ja kitara. Paljon muuta ei voi toivoa. Se mitä toisaalta odotin, eli enemmän elokuvamaista toteutusta, jossa ruudulta tulee tarina, ja musiikista vastaa mies ja kitara.
Illan esitys oli kuitenkin ehkä enemmänkin jopa elämänkertateatteri kuin elokuva. Tarinaa kertoi Anssi Kela, ei niinkään video. Anssi esiintyjänä on todella vaikuttava, olisi tosin voinut hyvinkin improvisoida enemmänkin, sen sijaan, että keskittyi käsikirjoitukseen. Toki, saattoihan tuo käsikirjoitukseen sitoutuminenkin olla osa käsikirjoitusta. Musiikiksi minulle olisi riittänyt vieläkin enemmän pelkästään mies ja kitara, vaikka loppua kohden loopperi sai osaan kappaleista todella paljon lisäarvoa. Minulle kuitenkin Nummelan kappaleet ovat edelleen jotain niin pyhää, että yhdelläkään keikalla en halua niistä kuulla mitään muuta kuin juuri sen mitä levylläkin kuuluu. Tykkäsin esityksessä myös todella paljon siitä, että vaikka Nummela onkin vain yksi kappale, niin koko esitys oli rakennettu upeasti sen ympärille. Esitys oli todella upeasti rakennettu, ja esimerkiksi vaikka lava oli todella täynnä tavaraa, jokaiselle tavaralle oli esityksessä oikeasti merkitys. Vaikka itsellä odotuksena ennen keikkaa oli paljon enemmän musiikkia ja videokuvaa, niin Anssin monologit toimivat todella loistavasti, ja mitä pidemmälle esitys meni, sitä pidemmän aikaa sitä olisi toivonut kuulevansa. Tuossa miehessä vaan on niin paljon asioita, jotka ovat kuin suoraan omasta elämästä.
Äänenlaatu esityksessä oli todella loistava, siitäkin huolimatta, että itse istuin varsin sivussa. Valitsin kuitenkin tällä kertaa jalkatilan keskeisen paikan sijasta. Äänet salissa olivat jotenkin aavistuksen ”kirkkaat”, itse olisin ehkä toivonut aavistuksen enemmän dynaamisuutta. Ymmärrettävää toki akustiselle keikalle. Siinä vaiheessa kuin puhuttiin Anssi Kelan avioerosta, ja kaiuttimiin paukahti uutispätkiä, äänentoiston upeus todellakin nousi esiin. Tuo tila ja äänentoisto todellakin oli jotain ällistyttävää. Videokuviin olisin ehkä toivonut jotain hieman syvällisempää ja kerronnallisempaa. Nyt skriinillä lähinnä pyöri heinää, kun esimerkiksi Nummelankin taustalla olisi hyvin voinut pyöriä Nummelaa ja niitä maisemia, joissa tapahtumia aikoinaan tapahtui. Video ei nyt kuitenkaan ollut tänään pääosissa.
Illasta jäi kuitenkin lopulta käteen jopa paljon enemmän kuin uskalsin odottaa. Olen nähnyt Anssilta useita keikkoja, isompia ja pienempiä, tämä menee ehdottomasti niistä ykköseksi. Tunnelma esityksessä oli todella hieno, ihmiset elivät mukana ja kaikilla oli varmasti hyvä mieli salista poistuttaessa. Sehän oli se suurin asia mitä Anssi Kela itseltään elämässä odottaa, ja tänään hän onnistui siinä loistavasti. Itse laitoin paluumatkalle Nummelan soimaan, muistelin kultaista nuoruutta ja toivoin, että jokainen jolla mahdollisuus vielä olisi, kävisi katsomassa tämän upean näytöksen!
Leffafriikki 