Tälläinenkin leffa sitten tuli jokin aikaa sitten katsottua Netflixin ihmeellisestä maailmasta ja ihmeellinen tosiaan maailma välillä onkin. Jälleen kyseessä yksi uusi tarina, josta, tai sen päähenkilöistä en ollut koskaan ennen kuullutkaan, mutta olihan tämä taas uskomaton tositarina. Okei, onhan näitä rakkauden takia tehtyjä murhia tehty maailmassa vaikka kuinka paljon, mutta kyllähän ne silti jaksavat aina yllättää. Tässäkään taas ei ole sitten pienintäkään järjen häivää, mutta elämässä ei aina ole.
Tässähän tapauksessa siis kyseessä on huippupyöräilijä Moriah Wilson ja hänen miehensä ja uuden puolison välisestä draamasta, joka lopulta eskaloituu. Tarina, tai paremminkin siis ehkä leffa itsessään on tässä tapauksessa todella mielenkiintoinen hyvin tehty. Ei tässä nyt varmaankaan montaa syyllistä voi arvata, vaikka syyllistä yritettiin hyvin alkuun peitellä. Näitä leffoja on maailma pullollaan ja etenkin juuri Netflixissä näitä tulee aika useinkin katsottua, siihen nähden tämä tositarina on kyllä tallennettu aika hyvin. Niin, ja ovathan näissä tositarinoissa tarinat usein paljon uskomattomampia kuin missään keksityssä, elämä on ihmeellistä.
No muuten tästä ei nyt taas ihmeemmin jää kerrottavaa, äänet ovat mitä ovat ja kuvanlaatu on mitä on. Eli kyseessä on dokumentti, jossa äänet ja kuva eivät sinällään paljonkaan meritse. Tämänkin leffan katsomisesta nyt kuitenkin on taas jo sen verran muutenkin aikaa, että ei ihan tarkkaa muistikuvaa ole. Ehdottomasti siis kuitenkin suositeltava leffa tässä genressä.
Äänistä puheenollen leffahuoneen projekti kuitenkin etenee hyvin. Tämä viikko on keskitytty yksityiskohtien hiomiseen ja ennen kaikkea akustiikkapaneelien tekemiseen. Eteen tulee täysin uuden diffusorpaneelit, joista itse asiassa julkaisin juuri Youtubeen todella paljon katsojia keränneen videon, mutta ei se siihen myöskään jäänyt. Huoneen keskimmäiset paneelit ovat ennenkin olleet diffusoivia, mutta mut nekin kuorittiin kuoristaan ja maalattiin samaan sävyyin muiden kanssa. Niin, ja sitten kun kaksi on tehty, niin pitihän sitä kolmannellekin jotain keksiä. Olen aikaisemmin ollut kovasti sitä mieltä, että kaikki pitää leffa huoneessa olla vain mustaa ja mustaa, nyt huone kuitenkin saa paljon lisää väriä. Kaikki kolme seinällä olevaa diffuussoria saivat pintaansa nimittäin saman kultaisen sävyn kuin katossakin oleva difuussori. Samaa väriä löytyy nyt myös valolistoista, jotka nekin olivat alunperin pelkää syvää mustaa. Ilme siis muuttuu nyt aika täysin, mitäs mieltä olette?
leffafriikki.com 