Kuukausi: heinäkuu 2026

Spider Man – Brand New Day – Finnkino Isense

Kun kerran kotona ei nyt pysty leffoista nauttimaan rempan vuoksi, niin päätin sitten suunnata kesänloman kunniaksi vielä kerran leffaan ja katsomaan Marvelin uusinta tuotosta Spider Manista. Lehdistönäytöksessä jälleen oltiin, joten ihan kivat paikat keskeltä salia sai valita. Salina muutenkin Finnkinon isoin Isense, taitaa muuten edelleen olla myös koko maan suurin sali ja äänenä Isensessä tietystä Dolby Atmos. No, tälläiseen leffaan ne on yleensä kyllä olleet tarpeenkin, mutta saapa nähdä miten tällä kertaa käy. Leffa kiinnosti, mutta jollain tapaa kuitenkin oltiin aika maltillisin odotuksin monestakin syystä. Marvel ei suoranaisesti ole viimeaikoina loistanut, ja toisaalta tämä vanhojen leffojen kierrätys on muutenkin saanut sellaiset mittasuhteet, että lähinnä vaan miettii että onko taas pakko.

No, mutta avoimin mielin leffaan ja nauttimaan. Sen verran pitää heti alkuun todeta, että ensimmäisen kerran taisin vilkaista kelloa tämän leffan kohdalla ja puolessa tunnissa, ja aika monta kertaa sitten myös sen jälkeen. En oikein taas tiedä, että mikähän tämän leffan tarkoituksena on, muuta kuin kerätä ihmisiltä rahat pois, koska ”uusi spiderman pitää nähdä”! Sanoisin tällä kertaa kuitenkin, että ei välttämättä pidä. Omaa nautintoa olisi ehkä edistänyt se, että edellinen olisi ollut katsottuna uudelleen ennen kuin leffaan meni, mutta lähinnä siis koko leffan alun tai pidempäänkin oikeastaan vaan mietin, että miten tähän nyt sitten taas olikaan päädytty, miksi kaverit eivät muista Spiderista, tai siis Peter Parkkerista mitään. Jonkin verran muistot leffan aikana herää, mutta silti leffan juoni on jotenkin niin taas kevyttä, että lähinnä mielessä vaan pyörii kaksi asiaa, miksi, ja koska tämä loppuu. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, en minä mikään Spiderman vihaaja ole vaan päin vastoin. Alkaa nyt vaan nämä mitään sanomattomat jatko-osat tympimään, keksikää jotain uutta.

Eli juonen osalta tässä nyt ei paljoa ole, vaikka toki jotain yritystä, etenkin vedota katsojan tunteisiin. En tiedä onko tämä mieleentunkeutuminen jotenkin uusi juttu, mutta ainakaan sellaista wow-fiilistä siitä itselleni ei tule. Joo, kai se on jotain uutta, mutta luokkaa ihan kiva. Näyttelijät ovat pitkälti samoja, joten eipä niistäkään voi oikein mitään uutta ja ihmeelllistä sanoa. Tom Holland vetää Spiderit hyvällä rutiinilla, mutta eipä siitäkään tule fiilis kuin että rahat tänne, mä tein tän jo. Kenellekään ei leffasta varmasti jää epäselväksi että lisää on tulossa, ja koko leffan antihuipentumana kaikki jäivät odottamaan mitä lopputekstien jälkeen tulee, ja tuli, mutta ehkä turhinta mitä koskaan odottanut. Ehkä parempi lopettaa tähän, ei vaan tule mitään oikein hyvää ulos.

Niin, tai ne äänet ja kuva vielä. Kuva, sitä itseään, eli hyvää 2026 luvun laatua, jossa oikeastaan ainoa sellainen hieman normaalista poikkeava juttu on Spiderin mukana lentävä kamera, en muista kuinka paljon sitä on aikaisemmin ollut. Eli vauhdikkaita kamera-ajoja tässä ainakin riittää. Äänestä on sanottava se, että olen todella pettynyt. Spidermanit ovat loistaneet sillä, että niissä on tuotu paljon kaikkea uutta kuten droneja jne, tässä en herää kertaakaan sellaiseen wow-hetkeen. Tämä leffa on niin tasapaksua ääntä, että oikein mikään ei ota tuulta alleen, ei effektien muodossa, eikä muutenkaan. Jotenkin muutenkin taas jää sellainen fiilisi, että joo, eihän leffassa pitäisikään huomata missä kaiuttimet sijaisetsevat, mutta eihän tässä tunnista yhtään äänen sijaintiakaan, vaan leffa on pelkää ympärillä olevaa melua. Ei varsinaisesti huonoa melua, vaan yllätyksetöntä ja tasapaksua.

Leffahuoneen osalta remppa siis jatkuu ja siitä paljon kivaa materiaalia Youtuben ja Instagramiin puolella. Aikamoisia yllätyksiäkin on tällä ja ensi viikolla luvassa, veikkaan että tätä eivät kukaan nähneet tähän syssyyn enää tulevan. Youtube muutenkin tämän projektin tiimoilta kerännyt todella paljon lisää katsojia, mikä toki näkyy osittain myös tämän blogin pienoisena hiljaiselona. Huone kuitenkin alkaa olla viimeisiä paloja vaille valmis, nyt oikeasta kaikki loppu on enää muista kiinni, kaiuttimet edelleen matkalla, sähkäri matkalla, yllärit matkalla jne. Kun kaikki on tullut, huone on käytännössä sitä myöden valmis uusiin seikkailuihin ja voin sanoa, mikään ei ole enää niin kuin ennen.

The Odyssey – Biorex Lasipalatsi

The Odyssey, Christopher Nolanin uusin ja todella pitkään odotettu spektaakkeli on vihdoin pääsemässä valkokankaalle. Itse pääsin tätä katsomaan jo pari päivää etuajassa lehdistönäytökseen Helsinkiin. Tämä meinasi muutenkin olla aika siinä rajoilla että tuleeko leffassa ollenkaan katsottua vai olisinko jättänyt suosiolla uuteen huoneeseen, mutta sitten puolivahingossa huomasin, että leffahan on vielä lehdistössä seuraavana aamuna. En siis tiedä onko näitä ollut enemmänkin, mutta nyt ollaan joka tapauksessa tiistaissa, ja leffahan tulee jo perjantaina ensi-iltaan. Ensi-ilta on monessa paikassa ollut jo pitkään täyteen myyty, ja mitä nyt esim Itiksen IMAXin aikoja katselin tuossa, niin täyttä näytti sielläkin olevan. Ei sinällään ihme, että kyllähän Nolanin leffat ovat yksi toisensa jälkeen olleen katsomisen arvoisia ja myös isoa yleisöä isolla kädellä kiinnostavia.

No, itse en päätynyt sitten IMAX:iin, joka muuten ei ole muutenkaan millään tapaa oma suosikki tapa leffoja katsoa. Oppenheimerin taisin siellä viimeksi käydä katsomassa, mutta tätä en nyt sen enempää edes miettinyt. Olin nimittäin menossa yhteen suurimmista omista suosikeistani, eli Kulttuurikasarmin Gildaan. Vaan empä mennytkään, nimittäin leffahan oli tällä kertaa siis Lasipalatsin vanhassa ja historiallisessa Bio Rexissä. Tuolla olen käynyt kerran aikasemmin, silloin kyseessä oli Anssi Kelan elmäkertaesitys, ei elokuva. Salihan on siis Helsingin maamerkkinä seissyt paikallaan jo vuodesta 1936 asti, siellä on reilut 400 katsomopaikkaa ja äänentoisto on uusittu juuri vuonna 2024, samalla kun teatteria on muutenkin paranneltu. Liikaa ei kuitenkaan ole tehty, sillä rakennus on luonnollisesti museoviraston suojelema, joten tällä kertaa leffatuolina alla oli historia havinaa. Sanotaanko kuitenkin, että jalkatilaa oli enemmän kuin ruhtinaallisesti, eikä tuoleissa muutenkaan ollut mitään valitettavaa, vaan tämä taas lähes kolmituntisen leffan jaksoin erittäin hyvin istua aloillaan.

Hienointa tässä kokemuksessa kuitenkin oli se, että ensimmäistä kertaa pääsin itse kokemaan kun 70 millinen projektori tykitti kuvaa ruudulle ja kyllähän tässä leffassa erittäin hyvä kuva olikin, siitäkin huolimatta että tässä salissa ruutu jää aika kauas jos istuu niinkin takana kuin itse istuin. Olisiko pitänyt mennä lähemmäksi, empä tiedä, mutta hyvähän se kokemus oli tässäkin. Kuvassa tai projektorissa ei muuten ollut mitään vikaa, vaikka olihan se vähän hassua kun aina hiljaisessa kohtauksessa projektorin nakutus oli selkeästi kuultavissa. Historian nakutusta voisin sanoa, etenkin kun leffakin perustui historiaan, eikä ohjaajaakaan voi kaikessa ihan tämän päivän tekijäksi kutsua. No, tällä viittaan siis tietysti historiaan siitä, että Nolanin leffoissa ei ole vielä koskaan nähty viimeisintä tekniikkaa olevia Atmos ääniä, eikä muuten nähdä vieläkään. Eli Odysseyssä kuullaan edelleen vain 5.1 ääniraitaa, ja sikälihän siis tämä leffa tuli nyt nähtyä niin aitona kuin Nolan sen on ajatellut, eli 70mm filmiltä hyvässä 5.1 (7.1 teatterissa).

Tästä kaikesta johtuen en tässä arvostelussa siis perusta tekstiäni niinkään äänen ja kuvan arviointiin. Totean vaan, että kuvan suhteen elettiin koko elokuvan ajan todella tummissa maisemissa, eikä tästä leffasta kannata värejä ihan hirveästi etsiä, eli eipä esim HDR välttämättä tässä kovinkaan paljon tuo, mustaa lukuunottamatta tietysti. Kuva oli luonnollisesti erittäin hyvää laatua ja muutenkin kuvauksessa ja kohtauksissa oli onnistuttu erittäin hyvin. Tätä on sinällään jopa hieman hassua edes arvostella, koska nämä ovat niitä asioita, jotka Nolanin leffoissa on aina kohdillaan. Äänien osalta leffassa ei ollut mitään erityistä yhtä kohtausta lukuunottamatta. Eli kohta jossa laivalla laitettiin korviin tulppia, oli hienosti miksattu niin, että ensin sulkeutui oikea puoli, ja sitten toinen. Pieni juttu, mutta hyvin tehty. Muuten äänet olivat todella massiiviset, bassoa oli erittäin hyvin, mutta veikkaan että esim IMAXIssa leffa on vielä äänien osalta aivan toisella tasolla, puhumattakaan kun pääsee kotiin katsomaan. Jos Nolan on sanonut, että haluaa pysyä äänille uskollisena ja panostaa tunnelmaan, sitä tässäkin oli todellakin tehty. Ei mitään ylimääräistä, ei mitään kikkailua, vaan todella vakuuttava ja ennen kaikkea iso ääni. Sali tuntui muutenkin erittäin eläväiseltä ja isolta, tämä leffa varmasti vaan korosti tätä ison tilan tuntua. Ei ehkä niin lämmin fiilis, mutta iso kaikin puolin.

Mitä sitten tulee itse elokuvaan, niin leffahan on jo ennakkoon kerännyt erittäin paljon huomiota, ja ennen kaikkea kaikenlaista täysin turhanpäiväistä on hoettu riittämiin. On haukuttu sitä, että Nolan olisi halunnut pelata varman päälle ja tämä näkysi jollain tapaa esimerkiksi näyttelijävalinnoissa. Näihin asioihin en ota millään tapaa itse kantaa, ja koska ylipäätään kyse on tarinasta, käsittääkseni keksitystä sellaisesta, niin kyllähän Nolan on tämän leffan roolituksessa onnistunut lähes täydellisesti. Matt Damon on loistava. Siis loistava ja tarkoitan juuri sitä. Rooli on alusta lähtien erittäin mielenkiintoinen ja uskottava. Damon tekee ihan jäätävän hyvää roolityötä ja vaikea on tuosta roolista mitään kritisoitavaa keksiä. Lisäksi tietämättä sen enempää miltä Odyssey on ehkä näyttänyt, niin eipä tuon puvustusta ja ylipäätään roolille omistautumista olisi voinut paremmin tehdä. Se mikä vielä nostaa roolin arvoa on se, että vaikka kyseessä on erittäin tunnettu näyttelijä, niin hän omistaa roolin aivan täydellisesti, eikä mikään menneisyydessä paista läpi. Täysin samaa ei voi sanoa John Bernthallista, joka rooli valitettavasti kärsii hieman miehen aikaisemmista rooleista ja jää sikäli itselle vähän ehkä ulkopuoliseksi itse elokuvasta. En tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan. Kun taas vastaavasti esim Tom Holland ei isoista rooleistaan huolimatta muistuta ruudulla mitään muuta vaan kantaa omaa rooliaan täydellisesti. Loistava suoritus myös häneltä. Naisroolit, joista etukäteen on juuri paljon puhuttu toimivat jokainen mielestäni täyden kympin arvoisesti, eikä yhdestäkään roolista jää mitään muuta kuin hyvä kuva itselleni.

Mitä sitten tulee itse elokuvaan. En oikein osaa sanoa mitä leffalta sinne mennessäni odotin, mutta ulostullessani olin enemmän kuin vakuuttunut. Nolan on luonut jälleen massiivisen elokuvan, joka pitkästä kestotaan huolimatta toimii alusta loppuun asti täydellisesti. Leffa ei kyllästytä, leffa ei pitkästytä, leffaa ei missään vaiheessa koiteta turhaan pitkittää, vaan elokuvan rytmi vielä leffaa jatkuvasti tasaista tahtia kohti huipennusta. Myös koko leffan loppu on loistavasti käsikirjoitettu ja toteutettu, siihen ei ole sisällytetty väkisin mitään ylimääräistä, vaan kaikki leffassa on hyvinkin perusteltua. Leffasta tulee jollain asteella hieman Dyynimäinen olo, jotain samaa massiivisuutta tässä on vaikka erilaisissa ympäristöissä liikutaankin. Leffa on kuitenkin tarinaltaan erinomaisen onnistunut ja ihan ehdottomasti leffa, joka tulee vielä omaan hyllyyn ja uudelleen katsottavaksi, ihan samantien kun se saapuu. Voin siis suositella, että jos tähän ei vielä lippuja ole, niin nyt viimeistää kannattaa varata parhaat paikat ehkä vuoden suurimpaan seikkailuun.

Moriah Wilsonin draaginen tapaus – Netflix

Tälläinenkin leffa sitten tuli jokin aikaa sitten katsottua Netflixin ihmeellisestä maailmasta ja ihmeellinen tosiaan maailma välillä onkin. Jälleen kyseessä yksi uusi tarina, josta, tai sen päähenkilöistä en ollut koskaan ennen kuullutkaan, mutta olihan tämä taas uskomaton tositarina. Okei, onhan näitä rakkauden takia tehtyjä murhia tehty maailmassa vaikka kuinka paljon, mutta kyllähän ne silti jaksavat aina yllättää. Tässäkään taas ei ole sitten pienintäkään järjen häivää, mutta elämässä ei aina ole.

Tässähän tapauksessa siis kyseessä on huippupyöräilijä Moriah Wilson ja hänen miehensä ja uuden puolison välisestä draamasta, joka lopulta eskaloituu. Tarina, tai paremminkin siis ehkä leffa itsessään on tässä tapauksessa todella mielenkiintoinen hyvin tehty. Ei tässä nyt varmaankaan montaa syyllistä voi arvata, vaikka syyllistä yritettiin hyvin alkuun peitellä. Näitä leffoja on maailma pullollaan ja etenkin juuri Netflixissä näitä tulee aika useinkin katsottua, siihen nähden tämä tositarina on kyllä tallennettu aika hyvin. Niin, ja ovathan näissä tositarinoissa tarinat usein paljon uskomattomampia kuin missään keksityssä, elämä on ihmeellistä.

No muuten tästä ei nyt taas ihmeemmin jää kerrottavaa, äänet ovat mitä ovat ja kuvanlaatu on mitä on. Eli kyseessä on dokumentti, jossa äänet ja kuva eivät sinällään paljonkaan meritse. Tämänkin leffan katsomisesta nyt kuitenkin on taas jo sen verran muutenkin aikaa, että ei ihan tarkkaa muistikuvaa ole. Ehdottomasti siis kuitenkin suositeltava leffa tässä genressä.

Äänistä puheenollen leffahuoneen projekti kuitenkin etenee hyvin. Tämä viikko on keskitytty yksityiskohtien hiomiseen ja ennen kaikkea akustiikkapaneelien tekemiseen. Eteen tulee täysin uuden diffusorpaneelit, joista itse asiassa julkaisin juuri Youtubeen todella paljon katsojia keränneen videon, mutta ei se siihen myöskään jäänyt. Huoneen keskimmäiset paneelit ovat ennenkin olleet diffusoivia, mutta mut nekin kuorittiin kuoristaan ja maalattiin samaan sävyyin muiden kanssa. Niin, ja sitten kun kaksi on tehty, niin pitihän sitä kolmannellekin jotain keksiä. Olen aikaisemmin ollut kovasti sitä mieltä, että kaikki pitää leffa huoneessa olla vain mustaa ja mustaa, nyt huone kuitenkin saa paljon lisää väriä. Kaikki kolme seinällä olevaa diffuussoria saivat pintaansa nimittäin saman kultaisen sävyn kuin katossakin oleva difuussori. Samaa väriä löytyy nyt myös valolistoista, jotka nekin olivat alunperin pelkää syvää mustaa. Ilme siis muuttuu nyt aika täysin, mitäs mieltä olette?